keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Hei meillä luetaan

Pikkukarhu sai pari kuukautta sitten oman tabletin ja siihen sim-kortin. Vastustin ensin ajatusta, koska poika on vielä niin pieni ja laitteisiin jää helposti koukkuun. Nyt olen kuitenkin löytänyt tabletin hyvät puolet, kuten yhteydenpidon sukulaisiin ja vanhempiin sekä oppimispelit. 

PikkuKarhulla oli syksyllä haastavaa keskittyä eskaritehtäviin, mutta lääkitys on auttanut siihen. Sen aloittamisen myötä pojalla heräsi valtava into oppia kirjaimia. 
Kuukausi sitten Pikkukarhu luki muutamia sanoja ja halu oppia lisää kasvoi. Nyt hän osaa itse tavuttaa ja lukee kaikkea mahdollista ympärillä olevaa sekä kyselee, jos ei osaa jotakin lukea. Lisäksi hän on oppinut kirjoittamaan viestejä. Jos sanassa kaksi samaa kirjainta peräkkäin, toinen putoaa vielä matkasta. Tekstit ovat kuitenkin ymmärrettäviä ja oppiminen tapahtui hetkessä. 
Kynällä kirjoittaminen on vielä haastavaa ja sen kanssa varmasti tullaan tekemään paljon töitä motoriikan haasteiden vuoksi. Tilasin Pääsiäisenä PikkuKarhulle kynätuen, jonka avulla pääsemme harjoittelemaan kynän käyttöä. 

Olen todella ylpeä, että Pikkukarhu osaa lukea ja myös jotakin kirjoittaa. Taas yksi "jännityksen" aihe pois harteilta siitä, onko näiden asioiden oppiminen PikkuKarhulla miten työlästä. Koska hänen oma mielenkiinto heräsi ja sitä tuettiin, poika oppi hetkessä. 
Pikkukarhu oppi 6 vuotiaana eskarilaisena keväällä 2021 lukemaan ja kirjoittamaan laitteella. 
Minkä ikäisenä teillä lapset ovat oppineet lukemaan ja kirjoittamaan?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...