Missä mä meen?

Muutamat ystäväni ovat ihmetelleet, miksi vastailen huonosti viesteihin ja blogitekstejäkin tulee harvoin. Anteeksi kaikki ystävät ja pahoittelut teille lukijoille "hiljaiselostani". Monet ihmiset ovat olleet todella usein mielessäni ja haluaisin nähdä. Ajattelin avata muutamia asioita, jotta helpompi ymmärtää tilannettani. 

Minulla on ollut todella raskasta viimeisen reilu puoli vuotta ja elämäni on ollut hektistä. Lasten isä oli keväällä 4kk hoidossa, joten lapset olivat käytännössä lähes kokoajan minun kanssani. Lapset olivat vielä silloin päiväpäiväkodissa, joten järjestelin heille hoitajia iltavuorojeni ajaksi. Iso Karhu on oireillut moneen tilanteeseen todella voimakkaasti ja hain hänelle apua lasten psykalta. Aluksi oli laajat kartoitukset ja nyt Iso Karhu alkaa käydä käsittelemässä isänsä sairautta, meidän eroa ja muita tarvittavia asioita. Erityisherkkä ja fiksu poika pohdiskelee todella paljon asioita, joita ei kunnolla kuitenkaan vielä ymmärrä. Minä puolestani saan neuvoja kotona olevaan haastavaan käytökseen. 

Eskari pojalla on alkanut todella hyvin ja melkein jo oppinut lukemaan. Vaikka tilanne on vähän helpottanut, joka päivä saan taistella hänen kanssaan. 

Pikku Karhulla on voimakas uhmaikä ja samalla "matkii" Ison Karhun ikävää käytöstä. Ovet paukkuu, nyrkit heiluu ja tavarat lentelevät sekä huuto raikaa. Jäähyä käytän molempien poikien kanssa ja yritän opettaa heille käytöstapoja sekä muita elämäntaitoja. Se ei ole aina helppoa ja toisinaan hermoja kiristää. Päiväkodista sanottiin, että Pikku Karhu tarvitsee paljon aikuista tueksi ja sama pätee kotona. Hän on myös mieluummin aikuisten kanssa kuin leikkisi toisten lasten kanssa. 

Miesystäväni on ollut todella ihanasti minun tukenani ja auttanut minua jaksamaan näitä tilanteita sekä koko ajan enemmän jakanut vastuuta lasten suhteen. Olen hänelle todella kiitollinen ja viimeksi eilen pohdin, etten tiedä miten olisin jaksanut ilman häntä. Hän asuu kuitenkin 200 kilometrin päässä ja arkipäivät töissä, joten näkeminen rajoittuu viikonlopuille ja lomille. Minun vuorotyö tuo oman haasteensa näkemiseemme, mutta olemme kuitenkin järjestäneet näkemisen mahdollisimman usein. 

 Eksmieheni ei ole hyväksynyt uutta suhdettani missään vaiheessa, vaan puhunut todella ikävään sävyyn ja näyttää sen myös käytöksellään lastenkin edessä. Tästä on seurannut monenlaisia kurjia tilanteita. Hänen vointinsa ei ole ollut hoidosta kotiin pääsemisen jälkeen kovin vakaa missään kohtaa ja nyt hän on jälleen sairaalassa saamassa apua. Monia haasteita mahtuu tähän kuvioon, mutta en halua alkaa avaamaan niitä tässä enempää. Toivon hänen elämäänsä kaikkea hyvää ja asioiden järjestyvän.

Muutamat muutkin ikävät asiat, kuten ystävyyden menettäminen, ovat värittäneet tätä vuotta. Niistä en halua tai en voi enempää julkisesti kirjoittaa. Minulla on "lauennut" monia elämän prosesseja, joita olen pohtinut. Ne ovat kuitenkin auttaneet minua ymmärtämään monia asioita. Kun saan lapset iltaisin nukahtamaan, olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksannut enää vastailla ihmisten viesteihin. Muutamana iltana minulla on ollut nukahtamisvaikeuksia, koska olen sen verran ylikierroksilla elämän haasteista. Ostin nukahtamiseen avuksi Melatoniinia, jonka olen todennut riittäväksi tukimenetelmäksi. Tänä vuodenaikana olen aamuisin ja päivisin kokoajan väsynyt. Ostin itselleni viimein kirkasvalolampun ja toivon siitä olevan apua olotilaani. 
Elämässä on monenlaisia vaiheita; välillä itkettää ja meinaa voimat tyystin loppua, mutta välillä naurattaa niin, että silmät vuotaa ilon kyyneleitä. 
Yksi asia kuitenkin on varma: Herra Jeesus on aina meidän kanssamme tapahtui, mitä tahansa tai tuntui miltä tahansa.  Voimme muistuttaa tästä itseämme joka päivä. Saamme turvata Hänen apuunsa ja tuoda kaikki kipumme Hänelle. <3