Vuosi 2019

Vuosi 2019 alkaa olla päätöksessä ja aika katsoa hieman taaksepäin.

Viime talvena satoi superpaljon lunta ja jatkuva kolaaminen ei tehnyt hyvää epämääräisille käsioireilleni. Huhtikuussa viimein saatiin selvyyttä oireiden syystä ja toukokuussa hoito. Samaan saumaan onnistuin murtamaan pikkusormeni.

Aloitin salilla käymisen ja treenaamisen personal trainerin kanssa, mutta sairastelin ja toimenpide sekä sormen murtuma tekivät pitkän tauon. Alkuvuodesta odotukseni olivat kovat ja voimani kasvoivatkin, mutta en saanut haluamiani muutoksia aikaan. Syksyllä salilla käyminen jäi. Kroppani oli niin uupunut valmiiksi, ettei salisuorituksen jälkeen meinannut palautua. Minulla on kuitenkin nyt sali- ja ruokaohjelmat valmiina, kun aloitan uudestaan treenaamisen. Tässä tavoitetta taas ensi vuodelle.

Keväällä toteutimme mieheni pitkäaikaisena haaveena olleen takapiharemontin, jonka ansiosta pihallamme on paljon enemmän tilaa juosta ja leikkiä. Pääsin myös suunnittelemaan pihaamme ja osa varmasti jatkuu ensi kesänä. Piharemontti oli melkoinen ponnistus, mutta nyt se on tehty ja polttopuitakin riittää moneksi vuodeksi. Olen todella kiitollinen mieheni sukulaiselle, joka auttoi paljon meitä.

Juhlimme vuoden aikana monet synttärit, joista suurimmat valmistelut vaativat mieheni 40 vuotisjuhlat. Paikalla oli mm. bändi ja palju. Keväällä siskoni kirjoitti ylioppilaaksi ja juhlittiin. Vuoden aikana sain uusia ystäviä ja toivon näiden ystävyyksien vielä syventyvän. Samalla toivon vanhojen ystävien kanssa yhteydenpidon säilyvän. Näimme ystäviämme ympäri Suomea ja samalla tuli hieman reissattua.

PikkuKarhulle sattui keväällä onnettomuus päiväkodissa ja siitä jäi "sota-arpi" poskeen. Pienempiä onnettomuuksia sattunut vuoden aikana, mutta niistä ei ole onneksi tarvinnut paikattavana käydä. Olemme viettäneet paljon aikaa perheen kanssa ja koittaneet saada uusperheemme perheytymään yhdeksi perheeksi. Teimme esimerkiksi monia retkiä metsään, uimahalliin ja seurakuntaan. Kohokohta varmasti oli syksyllä järjestetyt perhejuhlat ja olympialaiset. Tästä myöhemmin vielä oma julkaisu. IsoKarhu aloitti syksyllä partion, joka on ollut todella hyvä ja kehittävä harrastus.
Vietimme melkein joka toinen viikonloppu parisuhdeaikaa, kun lapset olivat poissa. Kävimme vuoden aikana kylpylässä, treffeillä ja olimme kotona. Erityislasten uusperheessä parisuhde on koetuksella ja vaatii molemmilta paljon panostamista.

Opiskeluni etenivät vuoden aikana hyvin ja tein kesälläkin 10 opintopistettä. Syksyllä olin ensimmäisessä työharjoittelussa nuorisotoimella. Valmistumisen olisi tarkoitus olla keväällä 2021.

Syksyllä voimani alkoivat hiipua ja masennus valtasi mieltä sekä minun piti nöyrtyä hakemaan apua. Syksy oli todella raskas monestakin syystä ja toisinaan pelkäsin hajoavani palasiksi. Olen itkenyt syksyn aikana paljon ja kokenut oloni ahdistuneeksi. Yhteydenpito ystäviin jäi vähäiseksi, koska kaikki vähäinen energia meni perheen ja arjen pyörittämiseen. Päivä kerrallaan olen kuitenkin mennyt eteenpäin ja koittanut opetella toisenlaista elämäntyyliä. Olen käynyt läpi omaa elämääni ja työstäminen tulee olemaan pitkä prosessi. Tätäkin meinaan avata vielä myöhemmin enemmän.

Lapsillani aloitettiin syksyllä psykologiset tutkimukset ja saimme viimein vastauksia kysymyksiimme. PikkuKarhu sai ADHD-diagnoosin ja motoriikan kehityshäiriön diagnoosin. Olimme PikkuKarhun kanssa pari yötä sairaalassa. IsoKarhu sai ADD-diagnoosin. Molemmat pojat alkavat saada terapiaa ja toivottavasti tilanteet alkavat helpottua. Lasteni isä joutui nyt loppuvuodesta pitkästä aikaa sairaalaan ja se on vaikuttanut moneen asiaan.

Jos kuvaisin tätä vuotta yhdellä lauseella, se olisi: Kivun ja taistelun kautta kohti uutta. 

Toivottavasti sinulle on tänä vuonna tapahtunut hyviä asioita. Jos ei ole, toivottavasti olet saanut oppia ja kasvaa niiden kautta. Mitä ikinä elämässäsi tulee, muista rakkaus. Se pitää paljon sisällään. Ihanaa Uutta Vuotta 2020 kaikille. 💓

Meidän Joulu

Joulu on erilainen eri perheissä ja jokaisella on omat odotuksensa joulun suhteen. Uusperheiden joulun suunnitteluun liittyy paljon ihmisiä ja toisinaan haasteita. Meidän joulu ei mennyt alkuperäisten suunnitelmien mukaan, koska lasteni isä sai tietää viettävänsä joulun sairaalassa. Lapset lähtivät viimeisen koulupäivän jälkeen kuitenkin isovanhemmille ja palasivat pari päivää sitten kotiin. Ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen koristelin joulukuusen ilman lapsia. Tuntui oudolle ja hieman surulliselle ajatus siitä, etteivät lapset viettäisi joulua kummankaan vanhemman kanssa. Mielessäni pyöri joulut vuosien varrelta ja pitkästä aikaa ikävöin lapsuuden jouluja sekä isosiskoani. Tämä tuntui oudolle, mutta lasten poissaollessa oli erilailla tilaa erilaisille tunteille. Aatonaaton täytti joululaulut, haikeus ja ikävä sekä kyyneleet.

Jouluaattona lähdimme ajamaan vanhempieni luokse ja joulurauhan julistus kuunneltiin tällä kertaa autossa. Etelä-Suomessa ei ollut yhtään lunta, mutta sukulaisten vastaanotto oli lämmin. Yhteisten joulukahvien jälkeen lähdimme hautausmaalle, missä mummo kierrätti meidät kaikkien kaukaistenkin sukulaisten haudoilla. Siskoni ja mammani haudalla ikävä puristi rintaa ja kyyneleet sumensivat silmät. Hautausmaakierroksen jälkeen oli jouluateria ja -sauna. Illalla rauhoituimme yhdessä olohuoneeseen kuuntelemaan pieni jouluhartaus ja jakamaan lahjat. Lapseni kävivät jouluaattona katsomassa isäänsä sairaalassa ja illalla tuli joulupukki. Heidän joulunvietossaan olivat toiset isovanhemmat, täti, setä ja heidän isänsä tyttöystävä. Toiset lapset viettivät joulua mummolassa äidin puolen sukulaisten kanssa.

Joulupäivänä lapseni tulivat viettämään meidän kanssa päivää ja kävimme perinteisesti mummoni luona syömässä. Illalla vein heidät takaisin toisille isovanhemmille. Tapaninpäivänä kävimme sukulaisten ja ystäväni luona kylässä sekä illalla Tapaninpäiväajelulla. Nämä päivät menivät rennolla tunnelmalla. Perjantaina lapseni näkivät vielä isäänsä ja me minun kummipoikaani. Kävimme myös katsomassa kaveria sairaalassa ja vähän alennusmyynneissä. Sitten olikin aika suunnata kotia kohti ja saimme kaikki lapset meille. Ensi vuonna on lasten vuoro olla meillä jouluaattona, mutta siihen on vielä vuosi aikaa ja kukaan ei tiedä millainen tilanne silloin on. Vaikka joulua varjosti ikävä ja haikeus, meillä oli kuitenkin lämmin joulu. Meillä oli jouluruokia- ja lahjoja, eikä tarvinnut kokea väkivaltaa tai kännissä heiluvia ihmisiä.

Millainen joulu teillä oli? toivottavasti lämmin ja täynnä rakkautta. 

IsoKarhun Tutkimukset Ja Tuloksia

Olen aiemmin kirjoittanut PikkuKarhun psykologisten tutkimusten tuloksia ja viimein on vuorossa Isokarhun tuloksia. Hänellä on siis agressiivisuutta, impulsiivisuutta, toiminnanohjauksen haasteita ja siirtymätilanteissa jumittumista. Syöminen on erittäin valikoivaa. Psykologisten tutkimusten lisäksi pojalta otettiin sydänfilmi ja verikokeita, mutta somaattiselta puolelta ei löytynyt mitään.

Sosiaalisissa taidoissa ei tutkimusten perusteella noussut mitään. Sen sijaan tarkkaavuushäiriöseulasta tuli tarkkaamattomuutta, levottomuutta ja impulsiivisuutta sekä vaikeutta edetä järjestelmällisessä toiminnassa eli toiminnanohjauksen vaikeutta. Näitä on havaittavissa kotona ja koulussa. Tutkimuksissa näyttäytyi jonkin verran motorista levottomuutta ja se, että piti heti onnistua. Tässä olemme koittaneet vanhempina tukea poikaa, mutta hän haluaa silti onnistua kaikessa heti ja täydellisesti. Kielellinen taso menee reilusti yli ikätason  ja myös visuaalisella puolella taidot menevät yli ikätasoisen suorituksen. Kielellinen päättelykyky, yleinen käsityskyky ja yleistietous ovat hyvät. IsoKarhu on todella fiksu ja miettii asioita, joita kahdeksan vuotiaan pojan ei vielä edes tarvitsisi miettiä. Hän saattaa kuitenkin ymmärtää joitain asioita tai tilanteita väärin ja se tuoda omat haasteensa. Asioiden prosessointinopeus on aika heikko ja ohjeiden ymmärtäminen sujuu keskitasolla.  Mielialakyselystä tuli esiin alavireisyyttä ja IsoKarhu toi myös esille, ettei jaksa koulussa keskittyä sekä äikkä ja matikka ovat vaikeita.

Tutkimusten perusteella diagnoosiksi muodostui aliaktiivisuushäiriö (ADD). Palautekeskustelussa nousi esille, että  IsoKarhulla on 50% riski sairastua kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, koska sitä on lähisuvussa. Kun IsoKarhu kasvaa, pystytään vielä hänen diagnoosia tarkentamaan. Kaksisuuntainen puhkeaa yleensä vasta murrosiässä tai nuorena aikuisena. Koska stressi edesauttaa kaksisuuntaisen laukeamista, pojalla kokeillaan tarkkaamattomuuteen tarkoitettua lääkehoitoa. Kokeilu on tarkoitus aloittaa joululoman lopulla ja katsotaan, onko siitä apua IsoKarhulle vai ei. Lisäksi hän aloittaa tammikuussa musiikkiterapian.

Tutkimusten tulosten kuulemisen jälkeen on hieman epätodellinen olo, koska viimein sain vastauksia kysymyksiini. Lääkehoito tuntuu vähän hurjalle, mutta haluan luottaa lääkäriin ja muihin ammattilaisiin. Jos siitä on apua lapsen pahaan oloon, se kannattaa ehdottomasti kokeilla. Onneksi sen voi lopettaa, jos siitä ei ole apua. Äitinä haluan tehdä kaikkeni lasten hyvinvoinnin eteen. Onneksi vastuksista huolimatta olen vienyt lasten asioita eteenpäin ja nyt he saavat toivottavasti tarvitsemaansa tukea. Meidän perheessä on nyt kaksi ADHD-lasta ja kaksi ADD-lasta. Lapsissa näkee sen, miten samalla diagnoosilla olevilla lapsilla ne ilmenevät eri tavoilla.

                       

                                 Onko sinulla kokemusta lasten ADD/ADHD- diagnooseista ja lääkehoidosto tai lasten mielenterveysongelmista? 

Meidän Aamu

Minulta on pyydetty postausta erityislapsiperheen arjesta ja ajattelin kirjoittaa, miten meillä valmistauduttiin ja aloitettiin tämä viikko. Poikeuksellisesti tänään meillä oli kaikki neljä lasta lähdössä kouluun, eikä meidän tarvinnut lähteä kuin puoli kahdeksalta. Yleensä kun kaikki pojat ovat jokainen perjantai, lähtö pitää tapahtua jo ennen seitsemää.

Sunnuntai-iltaisin laitan meidän viikko-ohjelmaan kuvat tulevasta viikosta ja käymme sen lasten kanssa läpi. Etenkin PikkuKarhulle tämä on todella tärkeää ja hän käy taulusta tarkistamassa asioita. Laitan lapsille aamua varten koreihin vaatteet ja yleensä katson eteiseen ulkovaatteet valmiiksi, ettei aamulla tarvitse etsiä kaikille vaatteita. Monena aamuna vaatteissa on lasten mielestä joku ongelma; liian kutittava, haisee muka pahalle, liian tiukat tai liian löysät ja sitten etsitään päällä paremmalle tuntuvat vaatteet.

PikkuKarhu on kohta vuoden ajan tullut joka yö meidän huoneeseen nukkumaan, joten hänellä on oma patja meidän lattialla. Hän herää aamuisin yleensä meidän herätyskelloon ja nousee reippaasti ylös.  PikkuKarhu syö reippaasti aamupuuronsa tai banaanin, riippuen syökö hän päiväkodissa. Hän katsoo aamulla lastenohjelmia tai uutisia. Kun toiset syövät, käyn levittämässä PikkuKarhulle vaatteet pukemista varten ja hän pukee reippaasti päälleen. Kun olen meikannut, pesemme hampaat ja hän menee pukemaan ulkovaatteet. Minä tai mieheni viedään PikkuKarhu päiväkotiin.

IsoNalle ja PikkuNalle pitää herättää vähintään tuntia ennen lähtöä, jotta he ehtivät ajoissa. Heitä käydään pari kertaa herättelemässä, jonka jälkeen olen joutunut ottamaan peiton pois ja seisomaan vieressä nousemiseen asti. Molemmat pitää ohjata aamupalapöytään, etteivät he lähde puuhastelemaan muuta. Poikia tulee muistuttaa syömisestä, koska jäävät muuten juttelemaan tai "jumittamaan" tai saattavat lähteä tekemään omia juttujaan. Tänä aamuna laitoin heille ajastimen, jotta näkevät kauan on aikaa syödä. Kun olen käynyt antamassa PikkuKarhulle vaatteet, muodostan IsoNallellle ja PikkuNallelle vaatejonot helpottamaan pukemista. Mieheni tai minä katsomme vieressä, että he pukevat. Joskus emme ole olleet ja silloin toinen saattanut mennä soittamaan pianoa ja toinen katsomaan telkkaria. Sisävaatteiden pukemisen jälkeen tapahtuu sama ulkovaatteiden kanssa. Toinen meistä aikuisista menee ottamaan auton ja toinen vahtii IsonNallen pukemisen. Pojat viedään heidän äidin luota lähteville koulukyydeille.

IsoKarhu herää yhdellä tai kahdella herätyksellä ja tulee aamupalapöytään.  Hän ei ole aamuihminen, eikä aamupala yleensä mieleistä. IsoKarhu ehtii myös katsoa lastenohjelmia aamulla ja pukee samalla korista vaatteet (kunhan muistuttaa pukemisen aloittamisesta). Jos en ole aamulla kotona, olen tehnyt hänelle toimintaohjeet muistuttamaan ja hälytyksen aamutoimien aloittamiseksi. Soitan yleensä yhden "tsekkaussoiton", jotta muistaa laittaa oven lukkoon. Hän pesee itse hampaansa ja kampaa hiuksensa. Ulkovaatteet pukee, kunhan ne on laitettu valmiiksi vaatejonoon. IsoKarhu yleensä kävelee noin kahden kilometrin matkan kouluun.

IsoKarhu lähti tänä aamuna kävellen kouluun ja me muut veimme IsoNallen ja PikkuNallen heidän äidilleen. Sitten vein mieheni töihin ja menimme PikkuKarhun kanssa toimintaterapiaan, jonka jälkeen vein hänet päiväkotiin. Kaikki ehtivät ajoissa , mutta aamut vaativat edellisen illan valmistelut ja meidän täsmällisen toiminnan.

Mukavaa viikkoa kaikille. 💛

Sairaala Osana Elämää

Onko teidän perheessä kukaan ollut sairaalassa? 
Joidenkin lasten elämässä ei koskaan tapahdu sellaista, vaan elämä menee ns. tavallisesti. Sairaalaprosessia ja tunneskaalaa ei ymmärrä kuin sellainen, joka käy sen omalla tai läheisensä kohdalla. Meidän lapsille vanhemman sairaalassa oleminen on tuttua, koska heidän isänsä on heidän elämänsä aikana ollut ainakin viisi kertaa eri pituisilla osastojaksoilla. Hänellä on sairaus, jonka vuoksi saattaa tarvita välillä psykiatrista sairaalaa. Sairaus on asia, jota kukaan ei tarkoituksella ota elämäänsä. Välillä tulee kausia, kun tarvitsee enemmän toisten tukea ja apua. Kun isä joutuu sairaalaan, IsoKarhu alkaa oireilla käytöksellään. Hän tietää isän sairaudesta lapsen tavalla ja olemme käsitelleet sitä, mutta aina se tuntuu silti yhtä raskaalta. Vierailimme poikien kanssa sairaalassa, kun asuimme lähempänä. Nyt välimatkaa on yli 200 kilometriä.

Tällä viikolla jouduin kertomaan lapsille, että isi on lähtenyt sairaalaan. Samaan saumaan isovanhemmat sairastuivat ja IsonKarhun synttärijuhlat heidän luonaan siirtyivät. IsoKarhu otti asian todella raskaasti ja oli apaattinen, itkuinen sekä kiukkuinen. PikkuKarhu ei oikein ymmärtänyt tilannetta ja ihmetteli, mikseivät mene isille. Eilinen ilta oli pojilla itkua, huutoa ja tappelua, kun tunteet olivat pinnassa. He tarvitsivat paljon syliä ja turvaa, jota mieheni kanssa annoimme. Eniten lapset halusivat läheisyyttä minulta ja olivat mustasukkaisia toisilleen minusta. IsoKarhu kantaa huolta muista ihmisistä ja on varmasti pettymyksen lisäksi huolissaan isästään. Lapset eivät ole mielellään nyt halunneet puhua isänsä kanssa puhelimessa, enkä halua heitä siihen pakottaa. Koitan kuitenkin tukea lasten ja heidän isänsä suhdetta sairaalassa olemisesta huolimatta. Keskustelemme asiasta tarvittaessa ja muuten koitamme keskittyä normaaliin arkeen, joka toivottavasti helpottaa parhaiten lapsia.

Ei ole helppoa äitinä katsoa lapsen surua ja pahaa oloa. Lapsi on syytön tilanteeseen ja se on tärkeää hänelle selittää. Sairaalareissut nostavat myös minulla muistoja edellisistä kerroista ja niiden jättämistä jäljistä. Tämä on osa meidän perheen elämää ja lastemme lapsuutta. Tämä on osa minun äitinä ja eksvaimona olemista. Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, mihin kaikkeen sairaus vaikuttaa yhä minunkin elämässä. Perheet ja tilanteet ovat erilaisia, eivätkä ne ole aina kovin helppoja. Jos tunneskaala on laaja lapsella, se voi olla laaja myös aikuisella. Meidän aikuisten pitää vaan osata purkaa ne eri tavalla kuin lapsen. Tärkeää on pystyä puhumaan jonkun kanssa; jonkun joka kuuntelee.

Voit käydä lukemassa ensimmäisen sairaalareissun ja samalla palata blogissani muutaman vuoden taakse päin.

Helpot Lasten Synttärit

Tänä vuonna pidimme ensimmäistä kertaa IsonKarhun synttärit erikseen lasten isän ja heidän suvun kanssa. Suurin syy tähän oli aikataulut, jotka eivät osuneet yksiin. Meillä ei nyt ollut teemaa, eikä IsoKarhu sitä kysellytkään. Pidimme yhdistetyt suku- ja kaverijuhlat, jotka menivät kivasti yksillä järjestelyillä. Samalla juhlimme myös PikkuNallen synttäreitä eli 8v.+9v. -juhlat.

Tällä kertaa tarjolla oli:

• Itsenäisyyspäivänä leivottuja joulupipareita, 
• IsonKarhun lempparia kinkkuananaspizzaa, 
• kaupasta ostettuja riisipiirakoita ja itsetehtyä munavoita, 
• lasten kanssa taiteiltuja coctailtikkuja, 
• mummin tekemää vihersalaattia ja kukkakaaleja
• sipsejä ja karkkeja, 
• hyvin yksinkertaistettu pannukakkujätskikakku

Valitsin simppelit tarjoilut ja sain niihin apua, koska voimavarat ovat hieman vähissä ja meillä oli kaikki neljä lasta valmisteluiden ajan. Pannarijätskikakku oli oma ideani, mutta varmasti siihen joku ohje netistä löytyisi. Tein kolme pellillistä pannukakkua ja se muotoiltiin pyöreäksi. Väliin ja päälle lisättiin vain jäätelöt. Kakun väliin olisi voinut laittaa myös hilloa ja päälle kermavaahtoa, mutta ne yhdistettynä jäätelöön olisi kakku varmasti ollut todella makea. Kakun päälle laitettiin 17 kynttilää, jotka pojat yhdessä puhalsivat. 

Oli ihanaa nähdä ystäviä ja sukulaisia pitkästä aikaa. Juhlat menivät hyvin, vaikka kaikkea ei oltu minun mittapuussa hiottu täydelliseksi. PikkuKarhu totesi illalla, että "olipa kiva, mutta rankka päivä" ja eilinen menikin sitten kaikilla hulinasta toipuessa.

Tässä vielä pari kuvaa viime vuoden Pokemon-synttäreiltä.

Tic-Oireet ja Lastenosasto

Oli Lokakuinen viikonloppu. Ihmettelin PikkuKarhun outoa liikehdintää, mutta ajattelimme sen olevan joku uusi juttu kärrinpyörien jälkeen. Sunnuntaina oudot nykähdyt lisääntyivät ja iltaa kohden niitä oli lähes kokoajan. Pojan jalat, kädet ja pää nykivät itsestään. Hän alkoi itsekin kokea sen häiritseväksi. Koska virus aiheutti hänelle vauvana samantyyppisiä oireita, huolestuin todella paljon. Soitin päivystykseen ja he kehoittivat tulla tutkittavaksi. Puhelun aikana PikkuKarhu oli pudonnut sängystä nykäysten takia, joten muutkin lapset alkoivat olla huolissaan. Soitin lasten isälle ja olin aivan paniikissa. Minua pelotti ja itketti, enkä osannut ajatella järkevästi. Itkin etten kestäisi, jos menettäisin PikkuKarhun ja tämä painejainen on eletty jo kerran.
Sain lopulta kasattua itseäni ja ohjeistettua muun perheen iltaa varten sekä lähdin viemään PikkuKarhua. Autossa yritin jutella pojan kanssa, jotta tiedän tajunnantason pysyvän. Hän itsekin odotti lääkäriin pääsemistä, koska olo oli niin hankala.

Hoitajan tutkiessa PikkuKarhu maiskutteli, räpytteli silmiä ja muutenkin nykiminen oli kokonaisvaltaista. Pääsimme lastenhuoneeseen odottamaan lääkäriä ja aika kului todella hitaasti. Lääkäri tutki ja konsultoi vielä lastenlääkäriä. Meidän paikkakunnalla ei ole lastenosastoa, joten meidät lähetettiin Mikkeliin (1,5h ajomatkan päähän). Kävin kotoa nopeasti hakemassa tärkeimmät tavarat ja pääsimme kello: 23 lähtemään taksikyydillä sairaalaan. Onneksi PikkuKarhu nukahti matkan aikana ja itsekin torkahdin.

Perillä hoitajat laittoivat puuduterasvaa ympäri kehoa, jonka jälkeen lääkäri tutki pojan. Lääkäri saattoi meidät uuteen Perhetaloon meille varattuun eristyshuoneeseen. Hoitajien selittäessä tulevista tutkimukset, viiden vuoden takaiset muistot ryöpsähtivät vasten kasvoja. PikkuKarhu sai rauhoittavaa, jotta selkäydinnäyte saadaan otettua ja kanyyli laitettua. Koska oli yö ja rauhoittava sekä äidin silitys vaikuttivat, poika onneksi nukahti. Lääkäri ja kaksi hoitajaa ottivat näytteitä. Koska epäiltiin viruksen aktivoituneen, aloitettiin PikkuKarhulla heti suonensisäinen antibiootti. Toinen mahdollisuus oli borrelioosi ja varoksi aloitettiin siihenkin lääkitys. Lääkärin lähdettyä hoitaja toi minulle syötävää, koska olin viimeksi syönyt päivällisen. Purskahdin itkuun tunne- ja ajatusmyllerryksen sekä väsymyksen takia. Onneksi hoitaja oli ystävällinen ja kuunteli. Nukkuminen oli todella huonoa, koska hoitajat kävivät laittamassa lääkettä ja saturaatiolaite mittasi hapetusta.
Maanantaina otettiin verikokeita ja aivosähkökäyrä. Tutkimus oli todella ikävä, mutta PikkuKarhu pärjäsi hienosti. Koska ei ollut varmuutta mistä kyse, emme saaneet poistua huoneesta. Virikkeinä meillä oli telkkari ja minun kännykkä. Poikkeuksellisesti nukuimme molemmat päiväunet. Huoneeseen ei saanut tuoda leluja tms., koska kyseessä oli eristyshuone. Kaikkien tutkimusten jälkeen lääkäri oli melko varma, että kyseessä on paha tic-oireilu. Hän konsultoi tiistaina vielä infektiolääkäriä ja pääsimme antibioottien kanssa kotiin, vaikka kaikki tulokset eivät olleet tulleet. Ulos päästessä tuntui kuin olisi ollut ikuisuuden neljän seinän sisällä. Kävimme illalla Hesessä koko perheen voimin juhlistamassa kotiin pääsemistä.

Muutaman viikon kuluttua saimme viimeisetkin tulokset ja ne olivat puhtaat. Nyt odotamme magneettikuvausten tuloksia. Nykimisiä on edelleen erityisesti silloin, kun PikkuKarhu on väsynyt, jännittynyt tai stressaantunut. Pienetkin muutokset voivat laukaista ne. Olemme koittaneet olla kiinnittämättä suurempaa huomiota niihin ja ottaa silloin poika syliin tai silitellä selkää sekä rauhoitella.

 Onko sinulla kokemusta lasten tic-oireiluista? 

Minulla ei ole aiempaa kokemusta tällaisesta oireilusta, joten kaikki vertaistuki on tervetullutta.

Lapsen ADHD ja Motoriikan Kehityshäiriö

PikkuKarhulle tehtiin siis syksyn aikana psykologiset tutkimukset sekä toimintaterapeutin ja puheterapeutin arviot. Hänen päästään otettiin viime perjantaina magneettikuvaus, mutta kuvaustulokset tulevat vasta parin viikon päästä.

PikkuKarhun puheessa esiintyy äännevirheitä ja se tuo toisinaan haastetta hänen ymmärtämiseensä. Pojan on vaikea eriyttää leuan, huulten ja kielen liikkeitä. Hän sai maksusitoumuksen yksityselle puheterapeutille, joka arvioi pojalla olevan liian lyhyt tai kireä kielen alla oleva jänne. Olen aiemmin kysynyt tätä neuvolassa ja lääkärissä, mutta he eivät olleet erikoistuneet aiheeseen. Tämä puheterapeutti on ja haluaa tutkia asiaa vielä lisää.

PikkuKarhu on vauhdikas ja sosiaalinen poika, joka on herkkä kaikille ärsykkeille. Hän ei siedä pettymyksiä ja siitä seuraa impulssiivisuutta. Ohjattavana oleminen varsinkin ryhmässä tuottaa pojalla haasteita, joka näkyy erityisesti päiväkodissa. Leikkitaidot ovat vielä kovin kehittymättömät ja kaveritaidot haastavia keskittymisvaikeuden vuoksi. PikkuKarhu leikkii mieluiten aikuisten kanssa ja kavereiden kanssa leikkiminen on juoksemista tai muuten riehumista. Visuaalinen- ja hienomotoriikka ovat huomattavasti ikätasosta kehittymättömämpää. Saksilla leikkaaminen ja piirtäminen (myös mallista) on todella kömpelöä. Pitkäjänteiset ja sarjalliset toiminnot tuottavat suurta haastetta. PikkuKarhulla on paljon ikätasonsa taitoja, mutta myös haasteita. Erityisesti suun motoriikassa, tarkkaavaisuudessa, toiminnan ohjauksen säätelyssä, hienomotoriikassa ja tunnesäätelytaidoissa. PikkuKarhulla on paljon ikätasonsa taitoja, mutta myös haasteita. Erityisesti suun motoriikassa, tarkkaavaisuudessa, toiminnan ohjauksen säätelyssä, hienomotoriikassa ja tunnesäätelytaidoissa. Lisäksi pojalla voimistuneet Tic-oireet, joiden takia olimme sairaalassa. Tästä kirjoitan aivan oman postauksen.

PikkuKarhu sai puheterapian lisäksi maksusitoumuksen yksityistä toimintaterapiaa varten. Puhe- ja toimintaterapeutti työskentelevät työparina, joten käynnit onnistuvat samalla kerralla. Lisäksi pojalle suositeltiin pienryhmää päiväkodissa ja erityisesti eskarissa. Kaikki lähialueen pienryhmät ovat täynnä, mutta olemme jonossa kahteen päiväkotiin. Kummasta vapautuu paikka, siellä poika käy myös eskarin. Vuoden päästä katsotaan, onko millaista kehitystä tapahtunut ja tuleeko PikkuKarhu käymään koulua pienryhmässä. Ensi kesänä arvioidaan myös, olisiko tarpeellista aloittaa lääkehoito.
Diagnooseiksi hän sai ADHD:n ja Motoriikan kehityshäiriön.
Viralliset diagnoosit helpottavat tuen ja avun saamista. Olen tyytyväinen, että tutkimukset ovat tältä erää ohi ja isot pyörät pyörähtivät nyt eteenpäin kuntoutuksen osalta.

Onko sinulla kokemusta ADHD-lapsesta tai kielijänneasioista? 

Pintaraapaisu Tilanteisiin

Täällä on ollut jonkin aikaa hiljaista, mutta nyt annan pintaraapaisun siitä, mitä meille kuuluu.
Mistähän oikein aloittaisin, kun tapahtunut niin paljon asioita ja postaus venyisi valtavaksi...

Minä aloitin viime maanantaina työharjoittelun nuorisotoimella ja se kestää seuraavat seitsemän viikkoa. Olen kymmenen vuotta sitten ollut pitämässä kristillisiä nuokkari-iltoja, mutta ne ovat olleet aivan erilaisia ja meillä oli iso tiimi tekemässä iltoja. Tämä harjoittelu pitää paljon muutakin sisällään, koska teen vain kaksi iltaa viikossa.

PikkuKarhun psykologiset tutkimukset ovat ohi, mutta vasta parin viikon päästä olevassa neurologin tapaamisessa selviää tulokset. Ison Karhun tutkimukset ovat myös ohi, mutta hänellä tehdään vielä lisätutkimuksia ja tutkitaan myös somaattisia oireita. Pojan lääkärikäynti oli todella raskas monestakin syystä, joten kirjoitan myöhemmin siitä oman postauksen. En ole valmis vielä siihen, koska asiat ovat minulle kipeitä.

Viimeisen viikon aikana tapahtunut paljon raskaita ja kipeitä asioita, mutta ei auta kuin yrittää päivä kerrallaan eteenpäin luottaen Jumalan huolenpitoon kovienkin myrskyjen keskellä. Pelko rakkaiden menettämisestä syö jo valmiiksi vähissä olevia voimavaroja ja työharjoittelun aloittaminen ottaa toki oman osuutensa. Minun lapseni lähtivät keskiviikkona isälleen. PikkuKarhu tulee sunnuntaina takaisin ja IsoKarhu vasta ensi viikon perjantaina. Toiset lapset tulevat myös vasta ensi viikonloppuna. Nyt on siis aikaa levätä ja yrittää rentoutua.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille. 💖

Blogi Omasta Elämästä

Onko tässä bloggaamisessa mitään järkeä? Minulla ei ole tuhansia tai edes satoja seuraajia, enkä ole saanut yhteistyökumppaneita. Somessa on todella paljon bloggaajia ja monet ovat paljon suositumpia ja menestyvämpiä kuin minä. Pitäisikö minunkin paljastaa kasvoni ja henkilöllisyyteni, kuten suurin osa bloggaajista tekee? Joskus on hyvä palauttaa mieleen, miksi on alkanut tekemään jotakin ja mitä siitä jää itselle ns. käteen.  

Aloitin bloggaamisen tammikuussa 2015. Pidin taukoa facebookin käytöstä ja rukoilin, mitä Jumala haluaisi minun tekevän. En ollut koskaa aiemmin ollut mikään "blogi-ihminen", mutta Jumala alkoi nostaa ajatuksiini, että voisin alkaa kirjoittamaan omaa blogia. Epäilin aluksi, koska ajattelin lukihäiriöni olevan esteenä. Ajatus kirjoittamisesta ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan vaan vahvistui; voisin olla omien kokemuksieni ja ajatuksieni kautta rohkaisemassa muita. Olin kokenut jotakin rankkoja juttuja, mutta ne olisi nopeasti kirjoitettu. Päätin kuitenkin kokeilla ja alkaa opetella kirjoittamista. Halusin pysyä anonyymina kirjoittajana, koska siten pystyin kirjoittamaan täysin avoimesti ja samalla suojella perhettämme. Jo samana keväänä alkoi tapahtua suuria asioita ja sitä jatkunut tähän päivään asti sekä varmasti jatkuu eteenpäinkin. 

Kirjoittaminen on minulle itselleni terapeuttista ja tapa jäsentää omaa elämääni. Samalla tulee tehtyä oivalluksia ja nähtyä asioita uudessa valossa. En halua kirjoittaa pelkästään hyvistä asioista, koska elämä ei ole pelkkää iloa ja onnea. Haluan kirjoittaa elämän makuista tekstiä, jotta se voisi olla aitoa ja kenties rohkaista jotakin samanlaisten asioiden kanssa kamppailevaa. Olen käsitellyt kipeitäkin asioita, kuten oman itsemurhan suunnittelu, siskon kuolema, pelkoa lapsen menettämisestä, aviopuolison sairastuminen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, avioero jne. Olen myös käsitellyt iloisia hetkiä, kuten laatuhetket lasten kanssa, treffejä, uuden puolison löytyminen, jne.  Joku voi ihmetellä, miksen ole perustanut uutta blogia tai poistanut edellistä avioliittoani käsitteleviä postauksia. Ne kokemukset ovat olleet osa minun elämääni, enkä voi pyyhkiä niitä pois. En siis näe tarpeelliseksi pyyhkiä niitä täältäkään pois, vaikka olen muuten uudistanut blogiani. Joskus on ihan mielenkiintoista palata itsekin vanhoihin postauksiin ja käydä omaa elämää läpi sekä katsoa oman kirjoittamisen kehittymistä. Pääset siis lukemaan kaikki julkaisemani postaukset v. 2015 aina tähän päivään asti. 

Blogini pitää siis tiivistetysti sisällään omia kokemuksiani ja ajatuksiani äitiydestä ja elämästä lapsiperheessä haasteiden keskellä nykyisessä yhteiskunnassamme. Haluan olla tukemassa ja rohkaisemassa erilaisten haasteiden keskellä eläviä ihmisiä, joten toivon blogini olevan yksi kanava sille. Olisi mielenkiintoista herättää myös keskustelua erilaisista teemoista.

Olisin todella kiitollinen, jos luettuasi tämän antaisit risuja ja ruusuja blogistani. Haluan kehittää blogiani teille lukijoille miellyttävämmäksi lukea ja kehittyä bloggaajana. 

Tässä muutama apukysymys, jos vaikea keksiä palautetta; 

Miksi luet blogiani? Missä olen onnistunut? Mitä voisin parantaa? 

Kiitos jokaiselle, joka lukee blogiani ja kaikkea hyvää syksyynne. 💖😘

Elämä On Opettelua

Miten jakselen? Miten asiat alkaneet edetä? Näitä kysymyksiä olen muutamilta saanut ja kiitos niistä. Mieltä lämmittää ihmisten myötäeläminen. 💓

Eilen meillä alkoivat Ison Karhun psykologiset tutkimukset ja koin vaikeaksi kertoa hänelle, miksi menemme sinne. Keskustelimme asiasta, mutta pojan mielestä käynti olisi turhaa ja rahaa menisi turhaa hukkaan; hänellä ei kuulemma ole mitään ongelmaa. Vastaanotolla työntekijät selittivät vielä lisää, miksi olimme tulleet ja mitä tulevilla kerroilla tehdään. Iso Karhu totesi, ettei hänellä ole ongelmaa, eikä hänen asiat kuulu työntekijöille. Hänen mielestä ne ovat vain perheen omia asioita. Työntekijät kertoivat minun huolestani ja kuinka halutaan auttaa sekä kyselivät pojalta mm. koulusta, kavereista ja vapaa-ajasta. Seuraava aika on ensi viikolla ja silloin he tekevät tehtäviä, joissa testataan oppimista. 

Kerroin eilen Instan puolellakin olevani todella väsynyt, eikä se ollut helppoa. Pidin sen tosiaan pitkään piilossa, koska mielestäni sen myöntäminen olisi ollut heikkoutta, enkä halunnut huolestuttaa läheisiäni. Viimeisten viikkojen aikana olen "joutunut" puhumaan asiasta ja monia ajatuksia pyörinyt mielessäni. Sykkeeni nousee helposti yli 100 ja toisinaan heittelee, joten olen joutunut jättämään nyt salilla käymisen väliin parin viikon aikana. Vaikka uupumukseni myöntäminen on raskasta ja hävettää, mutta toisaalta avun hakeminen on rohkeutta ja rakkautta perhettäni kohtaan. Meidän perheemme tukemiseksi on tulossa lähiviikkojen aikana suunnittelupalaveri. Avaan tätä asiaa vasta palaverin jälkeen, jotta kerron varmaa tietoa. Tarkoituksena on kuitenkin saada tukea meille kotiin haastavan arjen keskelle. Joku voi kysyä oliko järkevää muuttaa ennen haastavasta arjesta vielä haastavampaan? Elämää ei voi ennustaa etukäteen ja nyt en ole haastavan arjen keskellä yksin, vaan minulla on mies rinnallani ja saamme tukea toisiamme kaikessa. Luulen uupumukseni olevan useiden vuosien tulos. Ennen minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin jaksaa ja pärjätä, vaikka en olisi jaksanut. Lapsillamme ei tässä ole mitään hätää ja huolehdin heistä viimeiseen asti parhaalla mahdollisella tavalla. 

On todella pelottavaa menettää elämän hallinta ja vielä myöntää, ettei kaikki ole enää omassa hallinnassa. Se saa kokemaan itsensä todella pieneksi ja hauraaksi. Se saa kyyneleet valumaan ja paniikin iskemään. Nyt mennään päivä ja hetki kerrallaan eteenpäin sekä opetellaan luottamaan 100% kaiken olevan suuremmissa käsissä ja Jumalan pitävän huolta koko perheestämme. Minun on kuunneltava kehoani ja opeteltava hellittämään omasta suorituskeskeisestä elämäntavastani, joka on ohjannut elämääni lapsuudesta asti. 

Toivon voivani omalla avoimuudellani rohkaista oman jaksamisensa kanssa kamppailevia ihmisiä hakemaan apua. 💛