Vuosi 2020

 Tämä vuosi on sellainen, jonka varmasti jokainen muistaa ja tulee jäämään historian kirjoihin. Nyt tämä rankka vuosi alkaa olla lopussa ja aika muistella, mitä kaikkea tähän vuoteen on mahtunut. 

Vuoden alussa saimme kuulla, että Kiinassa leviää kamalaa vauhtia sairaus nimeltä COVID-19 eli Koronavirus. Me elimme kuitenkin täällä Suomessa normaalia elämää; teimme reissuja ja järjestimme juhlia, kunnes korona rantautui Suomeen ja siitä tuli osa jokaisen arkipäivää. Aluksi maskeja käytti vain osa ihmisistä ja tuntui hassulle nähdä niitä. Nyt maskit ovat osa arkipäivää ja tuntuu oudolle nähdä joku ilman maskia julkisella paikalla. Maaliskuussa koulut menivät kiinni ja aloitimme kotikoulun, joka oli monille vanhemmille sekä opettajille raskasta aikaa. Kotikoulu erityislasten kanssa ja oma etäopiskelu ilman kodin ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja ei todellakaan ollut mitenkään helppoa aikaa. Olemme tämän vuoden aikana tehneet paljon lasten kanssa retkiä laavuille ja viettäneet aikaa luonnossa sekä kesällä olimme lähes joka päivä rannalla. Luonto tekee monella tavalla hyvää ihmiselle ja toivottavasti lapset muistelevat vielä aikuisena yhteisiä retkiämme. 

Tämä vuosi on ollut henkisesti todella raskas ja jossain kohtaa luulin romahtavani täysin, mutta tässä sitä edelleen ollaan. Tämä vuosi on ollut itseni tutkiskelun ja etsimisen aikaa. Luulin alkavani yrittäjäksi ja olin aivan innoissani siitä, mutta se ovi sulkeutui ja jälkeenpäin ajateltuna hyvä niin. Monenlaisia muitakin suunnitelmia oli, mutta ne kaiki kuivuivat kasaan. Nyt ymmärrän väärien ovien sulkeutuneen ja kaiken johdattuvan oikeaa tietä. Keväällä ahdistukseni kasvoi monestakin syystä niin valtavaksi, että minun oli päästävä olemaan hetki yksin ilman ulkopuolelta tulevaa painetta. Vuokrasin itselleni mökin, missä vietin muutaman päivän. Siellä mökillä ollessani itkin todella paljon ja lopulta myönsin itselleni sekä eräälle ystävälleni asioita, joita olin yrittänyt painaa taka-alalle ja häivyttää pois mielestäni. Tuon reissun jälkeen aloin pohtimaan omia arvojani ja kuka minä oikeasti olen. Näitä pohdintoja on voinut seurata myös blogini puolella. Huomasin hukanneeni itseni täysin, koska olen aina elänyt muiden ehdoilla ja muiden hyväksi. Pieni lapsi minussa alkoi huutaa ja itkeä omia tarpeitaan, jotka oli laitettu sivuun jo lapsuudessa. Kesällä pintaan nousi salattu ja samalla hävetty asia, jonka esiin tuleminen laukaisi todella kipeää prosessointia. Viimeisen reilun puolen vuoden aikana olen huomannut olevani ulospäin todella lukossa, mutta sisälläni tapahtuvan valtavaa prosessia ja myllerrystä. Kuukausi sitten muutin lasten kanssa omaan asuntoon, koska tarvitsen tilaa todella pohtia mitä haluan elämältä ja työstää omaa sisäistä maailmaani. Samalla koitamme työstää mieheni kanssa myös yhdessä meidän ongelmia. Joku voisi sanoa, että minulla on kolmenkympinkriisi ja ehkä tämä toisaalta onkin sitä. Olen ehtinyt tehdä elämässäni paljon asioita ja mennyt aika vauhdilla eteenpäin. Nyt on aika oikeasti pysähtyä ja työstää omaa sisäistä maailmaani, jotta voisin tulevaisuudessa olla tasapainoisempi ja aidosti onnellinen. 

Keväällä näytti toivottomalle harjoittelupaikan saaminen syksyksi, mutta viimein onnisti ja olen todella kiitollinen päästessäni juuri tuohon paikkaan. Sain oppia paljon ammatillisesti ja myös itsestäni sekä tutustua ihaniin ihmisiin, joiden kanssa yhteys säilynyt harjoittelun jälkeenkin. Aloin syksyllä katsella työpaikkoja, jotta voisin tehdä viimeisen harjoitteluni palkallisena. Hain syksyn harjoittelupaikassani avoimena olevaa työpaikkaa, mutta en saanut sitä työkokemuksen ja pätevyyden puutteellisuuden vuoksi. Sain kuitenkin paikan toisaalta ja työ on päivätyötä sekä todella mielenkiintoista. Koen selkeänä johdatuksena tuon työpaikan kaikessa haasteellisuudessaan. Muutto lasteni kanssa on tehnyt hyvää meidän väleillemme ja lapset selkeästi nauttivat, että saavat paljon enemmän aikaani ja huomiotani. IsoKarhu on alkanut oma-aloitteisesti osallistua kotitöihin. Muuttaminen on tehnyt myös hyvää minulle ja koen voivani hengittää vapaammin. 

Syksyllä PikkuKarhu aloitti esikoulun ja IsoKarhu meni kolmannelle luokalle. Onneksi koulut ovat voineet olla auki ja lapset voineet nähdä siellä myös kavereita. Pojat aloittivat uudet harrastukset ja koronasta huolimatta ovat voineet osallistua harjoituksiin. Yksi suurimmista muutoksista syksyn aikana oli lasteni isän ja hänen tyttöystävänsä muuttaminen meidän paikkakunnalle. Muutto jännitti minua etukäteen, mutta nyt olen ollut siitä todella kiitollinen ja kertonut sen myös heille. Lapset ovat vuoroviikoin isällään ja he nauttivat siitä valtavasti. Lasten isän tänne muuttaminen on parantanut meidän välejäkin todella paljon siitä, mitä ne ennen olivat. Olemme viettäneet aikaa yhdessä lasten, heidän isänsä ja hänen tyttöystävänsä sekä toisinaan myös mieheni kanssa. Olen saanut tutustua lasten isän tyttöystävään ja tulemme hyvin toimeen. Olen onnellinen lasteni isän puolesta ja lasteni puolesta, että tämä tyttöystävä on tullut kuvioihin mukaan. 

PikkuKarhun vuosi ei myöskään ole ollut kaikkein helpoin. Alkuvuodesta hänellä todettiin kireä kielijänne, joka oli tarkoitus operoida keväällä. Sitten tuli korona ja kaikki ajat siirtyivät kesälle. Kävimme keväällä toiminta- ja puheterapiassa, mutta ne muuttuivat etätapaamisiksi koronan takia. Tämä ei kuitenkaan palvellut PikkuKarhua, koska hänen oli paljon vaikeampaa keskittyä ruudun välityksellä. Kesällä pääsimme viimein kielijänneoperaatioon ja se auttoi PikkuKarhua löytämään esimerkiksi K-kirjaimen. Melko pian lasten isän muuttamisen jälkeen koimme PikkuKarhun kohdalla kauhun hetkiä halvausoireiden takia. Jälleen rukoilin kyyneleet silmissä, etten halua menettää tätä rakasta lastani. Emme menettäneet PikkuKarhua, vaan hänellä hyvin toden näköisesti puhkesi epilepsia aivoissa olevan arpikudoksen takia. Epilepsiaa ei voida kuitenkaan vielä diagnosoida tai aloittaa lääkitystä, koska kyseessä oli ensimmäinen kohtaus. Lääkäri sanoi olevan 70% mahdollisuus uuteen kohtaukseen seuraavan vuoden aikana, jonka jälkeen voidaan tehdä diagnoosi ja aloittaa lääkitys. PikkuKarhulla aloitettiin marraskuussa ADHD-lääkitys, joka on auttanut häntä keskittymään eskarissa ja kotonakin hieman hillinnyt impulsiivisyyttä. 

Paljon on tähän vuoteen mahtunut ja postauskin meinaa venyä. Vaikeiden asioiden lisäksi vuoteen on mahtunut hyviäkin asioita. Katsoessani kulunutta vuotta taaksepäin, näen selkeää Jumalan johdatusta ja huolenpitoa elämässäni. Olen saanut nähdä myös, kuinka moni ihminen välittää minusta. Useamman kerran tämän vuoden aikana kun luullut putoavani täysin kuilun pohjalle, ihmiset ympärilläni ovat toimineet tukiverkkona ja kannattelijoina. Olen heille jokaiselle siitä todella kiitollinen. Olen myös iloinen jokaisesta ihmisestä, keneen olen tämän vuoden aikana saanut tutustua ja kiitollinen kaikesta mitä olen saanut heidän kauttaan oppia. Haluan lisäksi tässä pyytää anteeksi ystäviltäni, joiden tukena en ole tänä vuonna osannut tai kyennyt olemaan. Oma elämäni on ollut sen verran selviytymistaistelua, että yrityksistäni huolimatta voimavarat eivät ole kaikkeen riittäneet. 

Vuodelle 2021 toivon terveyttä ja oikean suunnan löytymistä. Ihanaa ja tervettä Uutta Vuotta myös jokaiselle lukijalle. 💓

 

Millainen sinun vuotesi on ollut ja mitä kaikkea siihen on mahtunut?

KoronaJoulu

Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen ja korona rajoittanut paljon tekemistä sekä näkemistä. Me lasteni kanssa minimoimme pari viikkoa ennen joulua kaikki sosiaaliset kontaktit. Kävimme vain koulussa, töissä ja eskarissa sekä pakolliset kauppaostot. Pyrin pitämään maskia kodin ulkopuolisissa sisätiloissa. Lapset jäivät harrastuksista pois, emmekä nähneet kavereita. Kaikki tämä siksi, että pääsisimme viettämään Joulua sukulaisten luo. Kävimme ennen joulua läheistemme kanssa monia keskusteluita, onko turvallista nähdä. Vanhempani ovat lähes kokonaan eristäytyneet koronan vuoksi. Välimatkaa meillä on yli 200 kilometriä ja lähes kaikki sairaanhoitopiirit ovat koronan kiihtymis- tai leviämisvaiheessa. Joulu on minulle perhejuhla, enkä osaisi kuvitella joulua ilman perhettäni. Minulle on ollut vaikeaa opetella, että lapset ovat vuorojouluin pois luotani. Joka joulu ikävöin myös isosiskoani ja haluan päästä käymään hänen haudallaan. Meidän mummo on vanha ihminen, mutta asuu itsenäisesti ja etenkin korona-aikana ollut kovin yksinäinen. Hän halusi ehdottomasti yhteisen Joulun koronasta huolimatta ja kunnioitimme sitä, koska kukaan ei tiedä onko meillä enää yhteisiä Jouluja hänen kanssaan. 

Me saimme kuin saimmekin yhteisen Joulun perheeni kanssa, koska kukaan ei ollut sairaana juuri ennen Joulua. IsoKarhu meni isovanhemmille jo etukäteen muutamaksi päiväksi viettämään joululomaa. Menimme PikkuKarhun kanssa aatonaattona mieheni luo yöksi, missä olivat IsoNalle ja PikkuNalle. Kävimme saunassa ja annoimme meidän joululahjat näille pojille sekä söimme joulutorttuja. Tuntui oudolta kolmen viikon jälkeen mennä yhteiseen kotiimme, joka näytti hieman autiolle. Aattoaamuna yritimme PikkuKarhun kanssa soittaa Joulupukin kuumalinja- ohjelmaan, mutta ei ollut mitään toivoa päästä läpi. Lähdimme mieheni ja PikkuKarhun kanssa joululaulut soiden matkaan. Perille päästyämme Joulurauhan julistuksen jälkeen söimme joulupuuroa ja osa meistä lähti perinteiselle hautausmaakierrokselle. Pidin varmuuden vuoksi maskia autossa, ettei vahingossakaan tarttuisi mitään. Koronajouluna normaalista poiketen mummoni ei käynyt kanssamme saunassa ja kävimme muutenkin vain pariskuntina. Saunan jälkeen mummo liittyi seuraamme ja söimme ihanan jouluaterian, jonka jälkeen pojat alkoivat olla jo melkoisen kierroksilla lahjoista. Meille ei tullut joulupukkia, koska hän oli etätöissä. Kuuntelimme perinteisesti jonkun joululaulun ja sitten IsoKarhu luki Jouluevankeliumin sekä äitini Joulurukouksen. Tämän jälkeen olivat viimein vuorossa lahjat, joita pikkutontut jakoivat. PikkuKarhu oli ensin harmissaan, kun ei saanut toivomiaan radiopuhelimia. Hetken kuluttua kuitenkin totesi " Ei minua enää harmitakkaan, koska sain niin paljon kaikkea muuta kivaa. " Hän iloitsi mm. pehmeistä sukista ja tossuista sekä hanskoista. Itselleni paras joululahja oli aika rakkaan perheeni parissa.

Joulupäivänä katsoimme elokuvia ja kävimme mummoni luona syömässä sekä peilailimme lautapelejä. Rakensimme IsoKarhun kanssa kahdestaan pihalle lumilyhdyn. Yllätyksenä pari kaveriani, joita en ole vuosiin nähnyt, kävivät pihallamme moikkaamassa. Tapaninpäivänä kävimme vielä laavuretkellä ja illalla paistoimme lettuja sekä saunoimme. Sunnuntaina vein lapset toisille isovanhemmille, missä oli heidän isänsä sekä muuta lähisukua. Olimme koko porukka suunniteltua pidempään vanhemmillani, koska emme tiedä milloin seuraavaksi voimme nähdä. Suunnitelmien muutokset aiheuttivat lapsissa suuren tunnekuohun, mutta asiaan sopeutumisen jälkeen he nauttivat kovasti pidennetystä yhteisestä ajasta. Joulu oli monin tavoin erilainen kuin normaalisti, mutta kaikesta huolimatta halusimme nauttia läheisten kanssa yhdessä olosta sekä Joulun sanomasta. Pyrimme noudattamaan turvavälejä ja pesemään hyvin käsiä sekä pidimme yhdessä olevan porukan pienenä. Nämä toivottavasti varjelivat kaikki koronalta.

Toivottavasti teillä lukijoilla oli ihana Joulu ja saitte hetken rauhoittua Joulusanoman äärelle.

Millaista Joulua sinä vietit ja miten korona vaikutti siihen?

Radikaali Ratkaisu

Viimein yritän saada valmiiksi postauksen aiheesta, joka on monella tavalla vaikea ja samalla helpottava. Kirjoitan tätä enemmän omasta näkökulmastani, koska en voi puhua toisen puolesta. Olen ollut jo pidempään tosi väsynyt ja onneton sekä monia haasteita mahtunut elämään. Neljän erityislapsen uusperhe kahden rikkinäisen aikuisen pyörittämänä ei ole todellakaan helpoin paletti. Siihen lisäksi lasten toiset vanhemmat sekä heidän haasteensa. Olemme olleet vajaan neljä vuotta mieheni kanssa yhdessä, joka on lyhyt aika. Siinä ajassa on kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon isoja juttuja, jotka vaikuttavat kaikkeen. Olen koittanut rakastaa mieheni rikkinäisyyttä ehjäksi ja saada meistä onnellisen perheen, mutta valitettavasti hukkasin itseni. Minusta alkoi jossain vaiheessa tuntua, etten elä enää vaan selviydyn päivästä toiseen. Voimavarani hiipuivat kokoajan lisää, mutta kuitenkin yritin pyörittää arjen parhaalla mahdollisella tavalla. Koitin ennaltaehkäistä suuria konflikteja perheessämme, koska pelkäsin jollekin sattuvan jotain tai vähintään tulevan kamalan riidan. Minun on ollut jo pitkään vaikeaa puhua miehelleni omista tuntemuksistani ja ajatuksistani. Olen kokenut olevani kokoajan enemmän umpisolmussa ja ahdistunut. Olemme käyneet epäsäännöllisesti ja keväästä lähtien säännöllisemmin pariterapiassa juttelemassa asioista. Meillä on kommunikaatiossa haasteita, jotka nousevat esiin kerta toisensa jälkeen. Valitettavasti molempien kommunikaatiohaasteet ruokkivat toinen toisiaan. 

Viimeisen puolen vuoden aikana olen miettinyt minun omia arvojani ja tarpeitani sekä elämääni. Monen itkut olen itkenyt ja itsesyytösten kuopassa käynyt. Elokuussa sain sanottua yhteisellä keskustelukäynnillä, etten tiedä onko meillä yhteistä tulevaisuutta. Tuollaista lausetta ei ole toisen helppo kuulla. Jatkoimme suhteen työstämistä ja yritimme huomioida toistemme tarpeita arjessa. Yritin työntää omia ajatuksiani ja tunteintani pois. En kuitenkaan pystynyt, vaan kokoajan voimakkaammin sisälläni alkoi tuntua tilan ja hapen puute. Tukeuduin muutamiin ihmisiin, jotka saivat kuulla vuodatustani kyllästymiseen asti. Yritin rukoilla viisautta ja merkkiä oikeasta ratkaisusta. Jotain radikaalia oli tapahduttava, koska kaikki perheessämme voivat jo pahoin ja eniten varmaan minä itse. 

Lopulta päätin käydä katsomassa erästä paritalon puolikasta ja samalla miltä ajatus pois muuttamisesta tuntuisi. Asunto oli vasta remontoitu lattiasta kattoon, hyvällä sijainnilla ja kokoon nähden edullinen. Huokaisin Jumalalle, että jos saan tuollaisen ihanan asunnon niin pidän sitä selvänä merkkinä. Astuttuani sisälle asuntoon, minusta tuntui kuin olisin tullut kotiin. Ihastuin kokoajan lisää ja näin itseni sekä lapset asunnossa. Samalla minulla oli surullinen olo, koska asunnosta oli moni muukin kiinnostunut. Ajattelin etten kuitenkaan tulisi saamaan sitä tai joku saisi minut jäämään kotona olevaan tilanteeseen. Yllätyksekseni omistaja kertoi hänen vaimonsa kiinnittäneensä huomiota kaikkien hakemusten keskeltä minun omaani ja sanoi minusta tulevan hyvä vuokralainen heille. Hetken juteltuani miehen kanssa, hän sanoi minun saavan asunnon ja ilmoittavansa muille asunnon menneen. Mietin kotona vielä asiaa ja päätin ehdottaa miehelleni asumuseroa, jotta olisi mahdollista vielä korjata asioita ja minun saada omaa tilaa. Mieheni ei todellakaan halunnut minun muuttavan ja koitti saada minua muuttamaan mieltäni. Minun oli kuitenkin tällä kertaa aika kuunnella itseäni ja sisälläni huutavia hälytyskelloja. Kuukausi ennen muutttoa saman katon alla oli todella raskas monella tapaa meille kaikille. Kävimme läpi pariterapiassa pelisäännöt ja mitä pitäisi tapahtua, jotta meidän suhde voisi vielä jatkua. Meidän asumusero alkoi siis joulukuun alussa ja päättyy huhtikuussa, jonka jälkeen katsomme asumuseron vaikutuksia ja jatkuuko meidän suhde. Asumuseroaikana meidän tulee molempien työstää asioita itsessämme ja pariterapiassa yhdessä. Minun lapset asuvat vuoroviikoin minun ja heidän isänsä luona. Pojat ovat olleet poikkeuksellisesti pidempään isällään ja tulevat huomenna minun kanssani uuteen kotiin. He odottavat todella paljon ja innoissaan uutta kotia.

Tämä ei ole ollut todellakaan helppo päätös, mutta koen sen olleen oikea päätös tähän kohtaan. Tämä ei myöskään ole ollut hetken mielijohde, vaan pitkään kipuilemani päätös. En ala tässä avaamaan kaikkia suhteemme haasteita. Monet itsesyytökset epäonnistumisesta ja luovuttamisesta olen käynyt läpi. Olen saanut huomata, kuinka hyvät tukijoukot minulla on taustalla ja he saivat minut uskomaan kaikkein heikoimpina hetkinä selviytymiseen. Olen todella kiitollinen kaikesta saamastani avusta ja tuesta. Jottei postaus veny kovin pitkäksi, kirjoitan tämän hetken tunnelmista ja lasten kokemuksista myöhemmin oman postauksensa.  

Etäsynttärit

Tämä vallitseva koronatilanne asettaa monenlaisia rajoituksia ja haasteita kokoontumisille. Meidän oli tarkoitus juhlia IsoKarhun synttäreitä muutamien ihmisten kanssa, mutta koronatilanteen kiihtyessä eri puolilla Suomea emme näin tehneet. Kokoonnuimme lasten isän ja hänen tyttöystävänsä luokse mieheni ja kaikkien neljän lapsen kanssa. Lasten isä teki meille pizzaa ja hänen tyttöystävänsä oli leiponut suklaavaahtokarkkijuustokakun sekä minä olin ostanut herkkuja. Herkuttelujen jälkeen otimme etäyhteyden paikalle pääseviin isovanhempiin, täteihin ja kummeihin. Teknisten säätämisten jälkeen oli vuorossa onnittelulaulu ja perille tulleiden pakettien avaaminen. Olimme IsoKarhun kanssa tehneet tietokilpailukysymyksiä häneen liittyen.                        

Tässä kysymykset teillekin ja niihin voi halutessaan vastata:

1. Milloin oli IsoKarhun laskettuaika? 

a) 6.12 b) 7.12 c) 15.12

2. Kuinka monennella synnärikäynnillä IsoKarhu syntyi? 

a) ensimmäisellä b) toisella c) kolmannella 

3. IsoKarhun perhe asui eräässä tietyssä kaupungissa pojan elämästä ensimmäiset: 

a) 0 vuotta b) 10 kuukautta c) 1v 9kk d) 2vuotta e) 2v 6kk? 

4. IsoKarhun lempiartisti/-yhtye on:

a) Alan Walker b) Antti Tuisku

c) Billy Eilish d) The FatRat

5. IsoKarhu ei ole tapaturma-altis, mutta hän on kaksi kertaa joutunut käymään tapaturman takia päivystyksessä. Oliko syy

a) Saksilla sormeen leikattu haava b) Aivotärähdys

c) Kaatumisessa tullut syvä haava polvessa d) Kavereiden kanssa tappelu? 

6. IsoKarhun lempiaine on: 

a) Liikunta b) Matematiikka

c) Äidinkieli d) Ruokailu

7. IsoKarhu harrastaa:

a) Parkouria b) Jalkapalloa c) Pokemonia   

Vastaukset käytiin lopuksi läpi ja hyvin poika tunnettiin. Kaksi tiimiä sai kuusi oikein ja muut saivat viisi oikein. Etäyhteyksillä olevien kanssa juhlat kestivät reilun tunnin verran ja sitten lapset halusivat lähteä leikkimään keskenään. Tälläiset olivat meidän järjestämät etäsynttärit. Haasteena oli, ettei kuulumisten vaihtaminen ja kaikkien puhuminen onnistunut, koska muuten olisi ollut todella sekavaa.Vaikkei etäjuhlat ole niin mukava tapa viettää synttäreitä kuin livenä, se kuitenkin mahdollisti synttärien järjestämisen. Jos koronatilanne ei pahennu, IsoKarhu saa pitää viidelle kaverille synttärit. 

 

Miten sinä olet hoitanut korona- aikana juhlat? Oletko ollut etäjuhlissa?

Työpaikka

Lopetin perjantaina työharjoitteluni haikein tunnelmin ja kiitettävin arvioinnein. Tällä viikolla ollut suuria muutoksia. Sosionomiopintoni ovat loppusuoralla ja teen viimeisen työharjoittelun työsuhteessa, joka jatkuu harjoitteluni jälkeenkin. Muuten opinnoista kesken on enää opinnäytetyö. Esimieheni kanssa ollaan puhuttu, että maaliskuussa valmistuisin ja samalla päättyisi koeaikani. 

Kelaan hieman taaksepäin tätä kaikkea, jotta ymmärrätte mistä kirjoitan. Olen siis aloittanut sosionomiopintoni syksyllä 2018, enkä ole sen jälkeen ollut töissä. Nyt alkusyksystä hain sosionomin työtä eräästä paikasta ja pääsin haastatteluun. Minulla ei ole kyseiseltä työsaralta mitään kokemusta, mutta löytyy intoa oppimiseen ja halua auttaa. Paikan esimies soitti minulle, etten tullut valituksi hakemaani tehtävään. He olivat kuitenkin laittaneet nimeni ylös, koska halusivat minut heille töihin. Minulle avautui vuoden pituinen sijaisuus, josta ensimmäinen kolme kuukautta on koeaikaa ja samalla teen ohessa työharjoitteluni. Jos kaikki menee hyvin, jatkan marraskuun loppuun ja katsotaan mitä vuoden päästä tapahtuu. 

Minulla on pää vielä aivan pyörällä kahden päivän jälkeen, mutta vähän kerrallaan olen alkanut oppia asioita. Työ vaikuttaa joka päivä mielenkiintoisemmalle ja odotan pääseväni "tosi toimiin". Minut on otettu tosi hyvin vastaan ja saimme suunniteltua työmatkoille kimppakyytejä. Työmatkani on noin 45km, joten aamulla oleva aikainen herätys vaatii vielä opettelua. Valitettavasti en voi kertoa, mikä kyseinen työpaikka on. Se on kuitenkin sellaista, jota kaikki eivät uskalla tehdä. Odotan innolla mitä kaikkea pääsen tekemään ja millaisia asiakkaita pääsen kohtamaan.

IsoKarhun ADD-Kontrollikäynti

Vuosi on kulunut siitä, kun IsoKarhulla diagnosoitiin ADD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö) ja tammikuussa aloitettiin lääkitys. Nyt oli aika kontrollikäynnille. Tässä vähän kuulumisia lääkärikäynniltä.

IsoKarhu kävi puoli vuotta musiikkiterapiassa, mutta hän ei halua käydä siellä. Koki musiikkiterapian tylsäksi, eikä heillä oikein kemiat kohdanneet terapeutin kanssa. Musiikkiterapiaan lähteminen oli aina vastenmielistä, vaikka häntä koitettiin kannustaa. Musiikkiterapeutin mukaan poika hyötyy terapiasta ja tavoitteita saavutetaan. Me emme vanhempina ole oikein huomanneet vaikutuksia, eikä IsoKarhu itsekään huomaa saaneensa apua. Tämä on harmi, koska poika on todella musikaalinen ja se olisi voinut olla hyvä keino purkaa tunteita. Onneksi pojat voivat kotona soittaa ja heidän isänsä osaa myös ohjata siinä.

Isokarhulle ei ole koulussa suuria haasteita ja lääkitys auttanut keskittymiseen. Lääkkeestä kuitenkin tullut pahoinvointia ja päänsärkyä, joten se päätettiin vaihtaa toiseen. Opettajan mukaan poika on ahkera, avoin ja tunnollinen oppilas. Kirjoittaminen on epäsiistiä, joka voi johtua vaikeudesta keskittyä. IsoKarhu osaa tuottaa kuitenkin sisällöllisesti hyvää ja mielikuvituksellista tekstiä. Toisinaan heillä tulee kavereiden kanssa riitaa ja IsoKarhu on kärkäs syyttelemään muita. Tätä samaa tapahtuu kotonakin ja ristiriitatilanteissa toimimista harjoitellaan vielä pitkään. Joskus tuntuu, ettemme me aikuisetkaan osaa toimia niissä.

Meillä käy toistaiseksi vielä perhetyöntekijä ja pyysin hänenkin huomioita lääkäriä varten. Hän oli kiinnittänyt huomiota, että mielipahan tullessa IsoKarhu alkaa lyömään ja potkimaan rajusti pikkuveljeään sekä isäpuolta. Usein vihaisuus ja kiukkuisuus näyttää kotioloissa purkautuvan tavaroiden heittelemisenä ja huutamisena sekä satuttamisena. Lasten isän sanojen mukaan heidän luonaan kuitenkaan tällaista ei ole, eikä ole koskaan ollut. Tämä haaste ei ole minun luonani uusi, vaan alkanut jo pojan ollessa 3 vuotias. Olen koittanut hakea apua ja keinoja meille, mutta mikään ei ole käytöstä kitkenyt pois tai suoraa syytä sille. Minulla on menetelmiä, joita käyttää agressiivisuuden tullessa. Lapsi kuitenkin kasvaa ja voimaa tulee lisää, mutta onneksi nämä eivät kuitenkaan ole enää nykyään päivittäisiä tilanteita. IsoKarhu on todella herkkä ja reagoi helposti ilmapiiriin, muutoksiin ja muuhun aistimaansa. Perhetyöntekijä on huomannut myös, että mielialanvaihtelut tulevat hyvin nopeasti, eikä niihin usein näytä olevan mitään ulkoista syytä. Aika näyttää tuleeko tämä lisääntymään vai helpottamaan.

Pojalta otettiin myös geenitestit, mutta niissä kaikki oli kunnossa. Lisädiagnoosiksi tuli "määrittämätön lapsuuden tunnehäiriö". IsoKarhulla lopetellaan asiakkuus lasten psykan puolella ja lääkityskontrollit siirtyvät kouluterveydenhuollon puolelle. Kontakti perhepalvelukeskukseen kuitenkin harvakseltaan jatkuu ja lisätään, jos tarve vaatii. Pian tulossa myös PikkuKarhun neurologian terveisiä, joista kirjoittelen teillekin. 

                                                                   Niin herkkä, 

                                                                   Niin fiksu, 

                                                                   Niin paljon omia johtopäätöksiä tekevä,

                                                                   Niin paljon kokenut, 

                                                                   Niin paljon muista huolta kantava, 

                                                                   Niin rakas,

                                                                   esikoiseni hän on. 💓

Aistiseikkailu Aistihuoneessa

Olen ollut viimeiset kolme kuukautta työharjoittelussa perhehoidon ohjaajana ja harjoitteluni on pitänyt sisällään paljon kaikenlaista.Yksi iso projekti oli sijoitetuille lapsille tarkoitettu aistihuone. Kirjoitin aiemmin suunnitteilla olevasta aistihuoneesta. Nyt vihdoin ja viimein tuo suuri ponnistus on valmis. Suurin osa materiaaleista on kierrätysmateriaaleja. Ainoat investoinnit olivat tunnelmavalot ja vesihöyryä antava Bluetoothkaiutin. Taustalla voi soittaa luonnon ääniä tai tilanteisiin sopivaa musiikkia. Tein IsoKarhun kanssa esittelyvideon aistihuoneesta, jolla sitä voidaan mainostaa. Olen rakentanut Assi-Apinan tarinan ja nimennyt aistipisteet helpottamaan huoneen käyttöä. Assi on eteisessä ja lapsen tulee aistihuonekierroksen aikana huolehtia siitä. Aikuinen voi lukea Assi-Apinan tarinaa kierroksella. Huonetta voi käyttää myös muuten haluamallaan tavalla. 

Assin-Tarina 

Assi on pieni apina, jonka on  vaikea tunnistaa omia tunteitaan ja sitä usein pelottaa uudet tilanteet. Assi kaipaa turvallista ihmistä mukaan uusiin tilanteisiin ja se tykkää matkustaa sylissä. Näin voi olla monilla lastensuojelulapsilla, joten heidän on helppo samaistua Assiin. Lapsi lähtee aikuisen sekä Assin kanssa seikkailuun ja voi näyttää Assille, miten uusissa tilanteissa toimitaan ja kuinka hauskaa se voi olla. 

Pöllölaakso

He pääsevät kävelemään muhkuraisella mättäiköllä ja ihastelemaan Pöllölaaksoa. Pöllöt rakastavat valokuvia ja ne ovatkin ripustaneet paljon roikkuvia kuvia kotioksilleen. Olen laittanut seinille ottamiani valokuvia eri paikkakunnilta ja maisemista sekä laminoinut kuvat. Lapset voivat katsella rauhassa kuvia ja miettiä millaisia tunteita, ajatuksia tai muistoja kuvat herättävät sekä kertoa niistä aikuiselle. 

Vesiputous ja vedenalainen maailma 

Pöllölaakso päättyy upeaan vesiputoukseen, jonka läpi pääsee kävelemään vedenalaiseen maailmaan. Lapsen tulee pitää tiukasti Assista kiinni, koska se pelkää vettä. Kaikki pääsevät yhdessä sujahtamaan vedenalaiseen maailmaan, jonka jälkeen lapsi voi tutkia varovasti erilaisia aarteita. Jos hän uskaltaa, voi kiivetä suurelle kivelle ja kokeila millaista on maalata vaahdolla. 

                                                  Hypistelymetsä 

Matka jatkuu vedenalaisesta maailmasta kohti metsää, missä kaksi metsätonttua jo vilkuttelevat. Lapsi voi istahtaa kukkamättäälle ja samalla laskeutua alas laaksoon, missä voivat nähdä metsäpeikon nautiskelemassa nuotion lämmöstä. Assi haluaa kiivetä puuhun ja löytääkin sieltä sukulaisiaan, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan. Lapsi voi tunnustella, mitä kaikkea metsästä löytyy.  Joku huhuilee heitä viereisellä kalliolla ja he lähtevät katsomaan kuka se mahtaa olla. Lapsen tulee pitää Assia kädestä, koska sitä jännittää kovasti ja sillä tulee surullinen olo lähdöstä. Assi ei kuitenkaan tunnista oloaan suruksi, vaan alkaa kiukutella. 

                                        

 

 

Itsetuntokallio

Feels-kissa asuu kalliolla ja se rakastaa erilaisia tunteita. Kissan lempparitunne on turvallisuus ja onnellisuus. Mikä on sinun lempparitunne? Assi on hämillään, koska sen on vaikeita nimetä tunteita. Lapsi voi auttaa Assia tai sitten he voivat yhdessä aikuisen kanssa auttaa erilaisilla tunnekorteilla. Lapsilla voi olla suuria haasteita tunteiden tunnistamisessa, ilmaisussa ja sanoituksessa. Feels haluaa antaa lapselle lahjan, koska hän on arvokas ja ihana ihminen.  Lastensuojelulasten itsetunto on usein kokenut kovia, joten sitä on hyvä nostaa erilaisilla kehuilla ja kannustavilla sanoilla. Lapsi saa avata lahjapaketin ja nostaa yhden lapun sekä lukea sen ääneen peilikuvalleen. Jos ei osaa lukea, voi pyytää aikuista lukemaan. Lasta kehoitetaan painamaan teksti syvälle mieleensä, jotta muistaa sen seikkailun jälkeenkin. Assi alkaa tuntea itsensä jo levottomaksi ja nyt tekee mieli lähteä hieman liikkumaan. Hienoa Assi; tunnistit tunteen. Sitten on aika siirtyä vauhdikkaampaan pisteeseen, koska joidenkin lasten keskittyminen voi jo herpaantua. 

Vallaton kukkaniitty

Lapsi voi päästää Assin juoksentelemaan kukkaniitylle ja itse kokeilla erilaisia liikunnallisia välineitä. Tarina alkaa lähestyä loppua ja ilta saapuu. Hetken touhuttuaaan lapsen tulee napata Assi kiinni ja kehoittaa sitä jo rauhoittumaan unimaailmaa varten. Samalla lapsen tulee itsenkin rauhoituttua. Lapsi voi hypätä renkaiden avulla pilvilinnaan, kunhan aikuinen avaa pilvilinnaan verhot. 

Pilvilinna

Lapsi pääsee lentämään pilvilinnaan ja voi yhdessä aikuisen kanssa ihailla tähtitaivasta. Lapsi voi laittaa silmät kiinni ja hengittää syvään. Aikuinen hivelee häntä erilaisilla rentoutusvälineillä, jotta lapsen olisi helpompi rauhoittua. Assilla onkin paljon kerrottavaa äidille, kun pääsee kotiin. Lapsi voi kertoa kenelle haluaisi kertoa seikkailusta. 

Tämän Aistihuoneen lisäksi olen tehnyt kotiin lainattavaa aistipakettia, mutta se on vielä hieman kesken. Niistä teen oman postauksen, kunhan saan paketin valmiiksi. Olisi kiva saada palautetta tekemästäni aistihuoneesta ja kokemuksia aistihuoneiden käytöstä. 

Arvokompassi terveys ja hyvinvointi

 Mitkä ovat terveyden ylläpitämiseen liittyviä arvojasi? Miten haluat pitää huolta terveydestä, unesta, ruokavaliosta, liikunnasta? Miksi valitsit juuri nämä?

 Tämä on oma heikko kohtani ja silti niin tärkeä.  Omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen on avainasemassa, jotta pystyy huolehtimaan muista ihmisistä ympärillään. Minulla on aina ollut tapana laittaa muiden tarpeet, hyvinvointi ja terveys omani edelle. Halutoiminnallani aiheutan vain enemmän huolta muille. Tämän äärelle pysähtyminen laittoikin keväällä minut miettimään omia arvojani ja tärkeitä asioita elämässä. Tämä pohdinta jatkuu edelleen hitaalla prosessilla. 

Olen kasvanut yrittäjäperheessä, jossa minulla oli kehitysvammainen isosisko ja useamman vuoden nuorempi pikkusisko. Sain lapsena ja nuorena kehuja huolehtivaisuudesta ja reippaudesta. Halusin auttaa vanhempiani ja olla taakoittamatta heitä omilla tarpeillani ja murheillani, koska heillä oli muutenkin raskasta. Se muovasikin minusta erittäin huolehtivaisen ja pärjäävän ihmisen. Päädyin sosiaali- ja terveysalalle ja olen saanut siellä paljon kehuja toiminnastani. Ajauduin kerta toisensa jälkeen tietyn tyyppisiin parisuhteisiin, joissa yritin rakastaa toisesta rikkinäisestä ehjää oman hyvinvointini kustannuksella. Olen sanonut useita kertoja, että menen vaikka läpi harmaan kiven ja pärjään. Auttavaisena, huolehtivaisena ja pärjäävänä ihmisen saan arvostusta ja elämälläni on merkitys sekä jokin tarve täyttyy. Väsymys ja paha olo ei näy toisille ulospäin, koska se olisi heikkoutta ja turhaa huolta muille ihmisille minusta. Sisälläni kuitenkin huutaa pieni tyttö, joka haluaisi saada olla heikkona ja muiden huolehdittavana pienen lapsen tavoin. Tämä onkin johtanut masennuskierteeseen, joista ensimmäisen kävin läpi teininä. Olen kokenut suurta syyllisyyttä ja itseinhoa masennuksesta, koska en olekkaan silloin se pärjäävä ja jaksava ihminen. Lapset ovat huomanneet vuosien varrella masennukseni väsymyksestäni, kiukkuisuudestani ja herkästi hermostumisestani. Iltaisin olen sitten itkenyt, kuinka huono äiti olen. Onneksi tämä elämä ei kokoajan ole tälläistä, mutta nuo jaksot tuntuvat raskailta. Olen oppinut kokoajan paremmin tunnistamaan, milloin mieliala alkaa kääntyä laskusuuntaan ja osaan hakea ajoissa apua. Ammattilaisten avun vastaanottaminen ei ole minulle haastavaa, mutta läheisiltäni koen sen vastaanottamisen vaikeaksi. Pystyisin parhaiten itse vaikuttamaan hyvinvointiini ja terveyteeni pitämällä itsestäni huolta. Miksi se sitten on niin vaikeaa? Osaan pitää kaikista muista huolta, mutten itsestäni. Olen alkanut ymmärtää, ettei minun tule pitää huolta itsestäni muiden takia. Minun tulee pitää huolta itsestäni, koska olen sen arvoinen ja sillä saan elämääni lisää valoa. Minun pahin viholliseni ei olekkaan elämäni olosuhteet, vaan minä itse ja vääristyneet uskomukseni. Tarkoitukseni on aloittaa vuoden loppuun mennessä hyvinvoinnin edistämisen remontin tai oikeastaan se on alkanut jo viime keväänä ja jatkuu edelleen askel kerrallaan. En halua kirjoittaa elämäntaparemontista, koska se kuulostaa kliseeltä. Haluan alkaa huolehtia itsestäni ja hyvinvoinnistani, jotta elämäni saisi uudenlaisen suunnan ja rikkinäinen sisimpäni voisi alkaa pala kerrallaan eheytyä. 

Miten sinä huolehdit terveydestäsi ja hyvinvoinnistasi? 

Näytä että Olet olemassa

Tämä postaus käsittelee tapahtumasarjaa vuodesta 2009 vuoteen 2020. Vuosiin mahtuu syntymää, kuolemaa ja monia tunteita sekä jopa ihmeitä.

Oli tiistai-ilta 10.11.2009, kun isosiskoni kuoli yllättäin rajuun epilepsiakohtaukseen. Olimme rukoilleet ja uskoin hänen parantuvan, mutta toisin kävi. Siskoni toi merkityksen ja aivan erilaista arvostusta elämälleni, mutta sitten hän oli poissa. Elämältäni putosi pohja. Totesin tuona iltana; Jumalaa ei ole tai ainakaan se ei enää ole minun juttuni. Paljon kaikkea tapahtui ja niistä tarkemmin toisessa postauksessa. Erilaisten vaiheiden ja tunteiden jälkeen sanoin Jumalalle; Näytä että olet olemassa. Kun Jumala oli erilaisilla ihmeellisillä tavoilla näyttänyt olemassa olonsa, totesin haluavani antaa koko elämäni Hänen käsiinsä. 

Aikaa kului ja paljon asioita tapahtui, mutta tässä stoorissa siirrytään tammikuuhun 2014, jolloin odotin toista lastamme. Rakenneultrassa koimme kauhun hetkiä, jonka myötä halusimme miettiä lapsellemme valmiiksi nimen. Paljastan vain tässä postauksessa hänen nimensä, joka on Eeli ja tarkoittaa Jumala on.  Saimme kokea ihmeen ja meille syntyi täysin terve lapsi. Pienokainen oli vain viikon ikäinen, kun hänelle tuli aivo- , aivokalvotulehdus, jonka myötä luulimme jälleen menettävämme hänet. Monien rukousten ja sumuisten hetkien jälkeen, saimme kuulla hyviä uutisia. Vuodet kuluivat ja paljon tapahtui asioita, joista osa oli todella raskaita. PikkuKarhu kehittyi joiltain osin hieman hitaammin ja joiltain taas täysin samassa tahdissa ikätasoistensa kanssa. Pelko alkoi väistyä ja tilalle tuli tavallista arkea lasten kanssa, mutta tunsin jotain erilaista tämän lapsen kohdalla. Saimme hänelle diagnoosiksi ADHD:n, jonka alkuperä on tulehduksen jättämissä jäljissä. Se tuntui ja tuntuu edelleen pienelle hinnalle siitä, että meinasimme kahdesti menettää lapsemme. Vuosi sitten syksyllä 2019 epämääräiset "pakkoliikkeet" herättivät kamalat muistot ja pelot vauva-ajalta. 

Vähän aikaa sitten meillä oli tuo kamala KYS:in reissu, milloin jälleen pelkäsin pojan menettämistä. Tieto mahdollisesta epilepsiasta lamaannutti minut muutamaksi päiväksi sekä monet muistot ja pelot nousivat pintaan. Yksi pahimmista peloistani oli toteutumassa; lapsellani on sama sairaus kuin siskollani oli. Siskoni menehtyi siihen ja olen jo useamman kerran meinannut menettää pojan. Huusin Jumalle, etten halua menettää rakasta lastani. PikkuKarhu (ja tietenkin IsoKarhukin) tuo minun elämälleni merkityksen. Lääkäri kertoi meille, että pojan lähtökohdilla tilanne voisi olla todella paljon huonompi; lapsi voisi olla vaikeasti vammainen tai jopa kuollut. Taas kerran meitä muistutettiin siitä, että tämä lapsi ja hänen elämänsä on täynnä ihmeitä. Tuo lapsi on täynnä kiitollisuutta, iloa ja valoa, joita ei järjellä pysty selittämään.  Vaikka on inhimillisiä raskaita päiviä ja PikkuKarhun tarvitsevaisuus väsyttää, olen kiitollinen jokaisesta päivästä hänen kanssaan. Tämän pojan kauttaan olen saanut kokea jotain suuremmasta rakkaudesta, ehkä jopa välähdyksiä Jumalan rakkaudesta ja siitä miten tiiviin suhteen Hän haluaisi meidän kanssamme.

Eilen illalla ollessamme seurakunnassa kuuntelemassa puhetta, mieleeni alkoi nousta pala kerrallaan edellä kertomani tapahtumasarja. En ollut aiemmin yhdistänyt niitä toisiinsa millään tavalla. Muistin vahvasti sanani; Jumalaa ei ole ja näytä Jumala, että olet. Seuraavaksi muistin hetken, kun mietimme lapsellemme mahdollisimman kuvaavaa nimeä. Kaiken ollessa epävarmaa, annoimme pojalle nimen Eeli; Jumala on. Hänen elämässään olemme saaneet nähdä monia kertoja ihmeitä sekä Jumalan olemassa olon. Äitini onkin monesti todennut pojan olevan Jumalan lempilapsi. Nähdessäni eilen illalla tuon lapsen juoksevan seurakunnassa täynnä iloa ja riemua, liikutuksen kyyneleet nousivat silmiini. 

Jumala tosiaan on. 

Kiitos kun luit tämän postauksen loppuun asti, koska tämä on minulle todella merkityksellinen aihe ja haluan jakaa nämä oivallukset ensimmäisenä teidän kanssanne. Sinä voit valita uskotko näiden olevan ihme vai ei, mutta minä uskon niiden olevan.

Kauppakassipalvelu

Oletko kuullut kauppakassi palvelusta? 

Luulen tämän olevan tutumpi palvelu isommissa kaupungeissa, mutta korona-aikana yleistynyt myös pienimmissä kaupungeissa. Äitini jo keväällä suositteli kokeilemaan, jottei tarvitse mennä kauppaan ja sen olevan kätevä tapa hoitaa ruokaostot. Meidän paikkakunnalla koronatapauksia ei ole vielä ainakaan räjähdysmäisesti, mutta kuitenkin muutamia ja tilanne voi hetkessä muuttua. 

Minulla on keväästä asti ollut tapana tehdä vähintään viikoksi ruokalista, jotta ruokaostosten tekeminen on täsmällisempää ja taloudellisempaa. Olen myös koittanut saada ruokalistastamme mahdollisimman monipuolista ja terveellistä. Joinain viikkoina meillä on toiveruokaviikko, jolloin kaikki saa valita vähintään yhden päivän ruoan. Tänään päätin kokeilla tuota kauppapalvelua ja se olikin oikeasti yllättävän kätevä. Kännykällä hieman haastavampi, mutta tietokoneella erittäin toimiva. Kirjoitin kauppalistassani olevat asiat ja valitsin määrän sekä meille sopivimman vaihtoehdon. Ostoskorin täyttyessä pystyin seuraamaan ostosten summaa. Ensimmäisen kirjautumisen jälkeen pystyin tallentamaan ostoslistani, jotta seuraavilla kerroilla ostosten tekeminen on vielä nopeampaa. Lopuksi valitsin haluamani toimitustavan ja maksoin ostokset. Minulla meni tähän aikaa noin puoli tuntia, eikä tarvinut poistua kotoa. Haen huomenna pakettiautomaatin kaltaisesta lokerikosta ostokset itselleni sopivaan aikaan. Näin vältän kontakteja, heräteostoksia, lasten kanssa kauppareissun sekä säästän aikaa. Jos tämä näyttää toimivalle, teen tilauksen varmasti jatkossakin verkkokaupan kautta. 

Oletko sinä kokeillut kauppakassipalvelua? Miten sinä hoidat perheesi/omat ruokaostokset?

Rikotut rajat

 Tämä postaus on hyvin erilainen ja herkkä. Varoitan herkimpiä, että teksti tulee olemaan rajua. Tämä on erään tavallisen tytön tavallinen, mutta hyvin vaiettu tarina. 

Eräänä alkukesän päivänä tyttö avasi kotinsa oven eräälle kaverilleen, jotta saisi helpotusta kamalaan päänsärkyynsä. Hän ei tuolloin tiennyt, että oven avaaminen muuttaisi hänen loppuelämänsä. Kovasta päänsärystä kärsiessään hän ei ymmärtänyt oven avaamisen olevan yksi elämänsä suurimmista virheistä. Särkylääkkeen ottamisen jälkeen kaveri lupaa vielä hieroa ikijumissa olevia hartioita. Tyttö on valmis tekemään kaikkensa saadakseen olon helpottamaan. Seuraava mitä hän tajuaa on, että hänen vaatteitaan riisutaan ja tyttö koittaa hokea "ei, ei, älä." Niin vahvaksi itsensä luullut tyttö ei tuossa hetkessä ole todellakaan vahva, vaan lamaantuu ja seuraavat minuutit rikkovat hänen rajansa sekä sisimpänsä. Syyllisyys ja häpeä ovat niin valtavat, ettei asiasta voi puhua kenellekkään. Tyttö ei kykene itkemään, eikä mikään tuntunut miltään. Tapahtuneen jälkeen tyttö katkaisee välit tuohon ihmiseen ja jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän päättää painaa sen todella syvälle sisimpäänsä ja lukita muistot. Tyttö päättää ettei kukaan saisi koskaan tietää, miten tyhmä hän on ollut. 

Kuluu vuosi, toinenkin ja elämä kulkee eteenpäin. Salaisuus on syvällä sisimmässä, eikä tyttö ymmärrä sen vaikutuksia itseensä ja ympäristöönsä. Hänen on vaikeaa luottaa uusiin ihmisiin ja varsinkin miehiin. Tuntuu kuin kaikki miehet haluisivat sänkyyn, vaikka tämä ei olisikaan totta. Eräänä alkukesän päivänä tyttö lukee jotakin, joka pysäyttää koko hänen maailmansa. Traumatisoitumisen kuvauksessa moni asia muistuttaa häntä, mutta miten se on mahdollista? Hän lukee ja lukee, eikä meinaa uskoa lukemaansa; raiskaus? hyväksikäyttö? Nuo kaksi sanaa tuntuvat todella vieraille ja luotaan pois työntäville. "Eivät ne kuulu minun elämääni muuta kuin auttajan roolissa" hän ajattelee ja jatkaa eteenpäin. Tyttö alkaa nähdä unia ja takaumia syvälle painetusta menneisyyden salaisuudesta. Hän muuttuu hiljaiseksi, ahdistuneeksi ja muita vältteleväksi tytöksi. Kukaan ei ymmärtäisi, kukaan ei kuultuaan enää hyväksyisi tai rakastaisi.

Sitten tapahtuu jotain sellaista, joka ajaa hänet nurkkaan. Hänellä ei ole enää muita vaihtoehtoja kuin kertoa asiasta ja kädet täristen hän kirjoittaa miehelleen. Tyttö luulee hajoavansa pieniksi sirpaleiksi ja kuolevansa. Hänestä tuntuu kuin tilanne olisi tapahtunut edellisenä päivänä ja valtava häpeä sekä syyllisyys räjähtävät pommin lailla silmille. Tyttö repii hiuksiaan, itkee ja heittää kiviä pitkin pihaa purkaakseen vihaansa ja suruansa sekä avuttomuuttaansa. Hän kävelee ympäriinsä pyydellen anteeksi ja lopulta lyyhistyen maahan pyytäen miestään tappamaan hänet. Se olisi ansaittua ja pyyhkisi asian maan päältä. Mies tulee hänen vierelleen, eikä sano mitään vaan halaa. Seuraavat tunnit, päivät ja viikot tuntuvat todella raskailta ja vaikeilta jatkaa. Tyttö haluaa vain kuolla pois ja tuntuu kuin hänen otsassaan lukisi "raiskattu". Tunnit, päivät ja viikot kuluvat eteenpäin. Tyttö saa useita suuria paniikkikohtauksia, pääsee terapiaan käymään asiaa läpi ja saa varattua itselleen ajan lääkärille tutkittavaksi. Ystävä tulee hänen tuekseen, koska tyttö pelkää todella paljon. Tapahtuneesta ei kuitenkaan ole jäänyt hänen kroppaansa vaurioita, vaan kaikki on normaalisti. Elämä kulkee eteenpäin ja tyttö huomaa selviävänsä hengissä, vaikka sisimpään sattuukin. Hän ymmärtää parantumisen olevan pitkä prosessi ja ettei tapahtuneet asiat olleet hänen syytään. Hän toimi silloin sillä toimintakyvyllä, joka hänellä oli. Mennyttä ei voi muuttaa ja nyt on parasta keskittyä tähän hetkeen.

 Tässä surullinen ja salattu, mutta kuitenkin monen tytön tarina. Toivon tämän olevan rohkaisuna jollekin lukijalle. Sinä et ole yksin, vaikka sinusta tuntuisi sille. Muista puolustaa omia rajojasi (muitakin kuin seksuaalisia), koska sinä olet arvokas ihminen. Jos joku rikkoo rajasi, se ei ole sinun syytäsi. Kerro tapahtuneesta heti jollekin peloistasi huolimatta ja hae yksin tai yhdessä jonkun kanssa itsellesi mahdollisimman pian apua. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä kertoa asiasta. Sinä voit olla rikki, mutta myrskyt hiovat sinusta timantin. 💎

Sinä olet upea. Sinä olet rakastettava juuri tuollaisena. 💖