Iloa Elämään Tekemisen Kautta

Mistä minä nautin ja saan iloa? Mikä on sellaista, joka saa hymyn kasvoilleni? 
Minua kehoitettiin miettimään ja kirjoittamaan johonkin ilman suodatinta ja toisten odotuksia, minkä asioiden tekemisestä juuri minä nautin. Ajattelin jakaa tätä pohdintaa teidän kanssanne. En kirjoita asioita tärkeys järjestyksessä, vaan siinä järjestyksessä kuin ne sattuvat tulla mieleen.

➼ Autolla ajelu uusissa maisemissa ja hyvän musiikin kuuntelu (nupit kaakkoon 🎶 )
➼ Blogin kirjoittaminen ja samalla elämän sekä tilanteiden prosessoiminen
➼ Hyvä ruoka ja juoma rennossa seurassa 
➼ Iloiset yllätykset 
➼ Keilaaminen tai muu aktiviteetti ( Tässä kohtaa taas korona rajoittaa)
➼ Kirpputoreilla kiertely ( taas korona estää...)
➼ Kahvilla tai jätskillä käyminen ystävän seurassa (korona-aikana tämä ei oikein onnistu)
➼ Koirat (Kamala koirakuume iskenyt jostain syystä. Kaipaan niiden läheisyyttä ja lenkkiseuraksi)
➼ Lenkkeily luonnossa yksin tai mieluummin hyvässä seurassa ( Rauhallisesti tai reippaasti kävellen, mutta ei juosten)
➼ Leffan tai hyvän sarjan katsominen 
➼ Meikkaaminen (Nyt paljon kotona ollessa ei tule juuri meikattua, mutta sitäkin enemmän meikatessa tuntuu kivalta kaunistautua)
➼ Saunominen kaikessa rauhassa
➼ Sisustaminen ( mutta tällä hetkellä ei ole energiaa tähän)
➼ Seurakunta (korona-aikana tilaisuudet livetilassa)
➼ Suklaa
➼ Valokuvaaminen ja kuvien käsittelyn harjoittelu
➼ Ystävien kanssa pelailu tai muuten illanvietto


Nämä ovat asioita joiden tekemisestä nauttisin juuri tällä hetkellä, mutta kaikki eivät ole koronatilanteen takia toteutettavissa. Voi olla että unohdin jotain juttuja joista nautin, mutta nämä ovat juuri tämän illan tunteiden mukaan kirjoitettuja. Kun mietin ilahduttavia asioita, meinasi mieleeni tulla useita asioita joiden tekemisestä minun "tulisi" nauttia. Tarkemmin kuitenkin kun mietin niitä, olivat ne jonkun toisen toiveiden tai oletusten mukaisia tai jossain aiemmassa elämänvaiheessa mielekkääksi koettuja. Ei ollut helppoa miettiä asioita, joista juuri minä saisin iloa tällä hetkellä. Listan miettimisen lisäksi minun tulisi yrittää toteuttaa vähintään yksi asia päivässä, jotta saisin jokaiseen päivään vähän iloa ja valoa. Myöhemmässä vaiheessa elämää voi palata tämän illan listaan ja verrata sen hetken listaan sekä miettiä, mitkä kaikki asiat vaikuttivat nyt ja mitä on muuttunut. Erityisesti kaipaan tällä hetkellä saada levätä (olla rennosti) ja olla sellainen kuin olen juuri nyt, mutta käytännössä se ei ole mahdollista tässä elämäntilanteessa. Nyt pitää yrittää nousta pienin askelin ja nauttia pienistäkin hetkistä päivän aikana. Ehkä tässä vielä elämä voittaa. Tällaisia mietteitä tähän iltaan.

Mikä saa hymyn sinun kasvoillesi ja iloa elämääsi juuri tällä hetkellä?

Suuria Muutoksia

Viimeisen viikon aikana on tapahtunut isoja asioita ja koettu suuria tunteita. En ole koskaan ollut näin pitkää aikaa erossa molemmista lapsista. Heidän piti olla poissa vain viikko, mutta erinäisten asioiden myötä se venyi melkein kahdeksi viikoksi. Ikävä on kasvanut aivan valtavaksi, mutta samalla hieman jännittää heidän takaisin tulonsa. Viime viikon tiistaina kokemani jonkinlaisen romahtamisen jälkeen olen itkenyt  ja saanut ahdistuskohtauksia joka päivä (viimeistä kolmea päivää lukuunottamatta) sekä joinain öinä nukkunut huonosti. Oloani ei myöskään helpottanut lasteni isän kommentit siitä, etteivät lapset ole ikävöineet minua yhtään ja nauttivat valtavasti siellä olostaan. Hän myös ehdotti, että lapset muuttaisivat koronatilanteen ajaksi hänen luokseen ja meillä olisivat vain joka toinen viikonloppu.  Tietysti olen iloinen ja ymmärrän, että lapset nauttivat olostaan isänsä kanssa. Järjellä myös tiedän lapsilla olevan ikävä minua, koska olenhan heidän äitinsä ja tämä on pitkä aika olla erossa minusta. Heikoilla ollessa itsensä tarpeettomaksi kokeminen kuitenkin raastoi ja herätti monenlaisia kysymyksiä sekä ajatuksia. En osannut nauttia lapsivapaasta täysillä, koska ikävä, epävarmuus ja pelko kaiversivat mieltä. Minun piti tällä välillä tehdä kevään koulutehtävät ja yritin joka päivä tehdä niitä, mutta voimavarat eivät riittäneet kuin pieneen etenemiseen.

Lasten isän kanssa käydyissä keskusteluissa pääsimme lopulta kompromissiin poikkeusajasta ja kesästä. Toukokuun alusta elokuun loppuun lapset tulevat olemaan isänsä luona kaksi viikkoa kerrallaan ja meillä viikon. Tämä oli minulle iso ja vaikea päätös sekä jouduin laskemaan irti joistakin omista periaatteistani. Päätöstä puolsi kuitenkin ison kuvan katsominen pidemmälle ja järjestelyn väliaikaisuus. Tämä mahdollistaa minulle rauhassa opiskelun ja omien voimavarojen keräämistä sekä parisuhteeseen keskittymistä. Minua kehoitettiin tekemään lista asioista, jotka tuovat minulle iloa ja nautintoa sekä toteuttamaan joka päivä vähintään yksi näistä asioista. Lapset saavat nähdä enemmän isäänsä ja sukulaisia, sillä se on jäänyt muuttomme jälkeen vähäisemmäksi pitkän välimatkan vuoksi. Ehtona järjestelylle oli se, että lapset sopeutuvat tähän ja heidän terapiat sekä koulu tulevat hoidettua. Olen tottunut pitämään kaikki langat käsissäni ja hoitamaan lasten asiat terapioista rytmitettyyn kouluarkeen. Tiedän heidän arkensa olevan isän luona melko erilaista, mutta minun ei tule eikä tarvitse puuttua siihen. Minun tulee luottaa heidän pärjäämiseen erilaisessakin arjessa ja ilman minun kontrollointia sekä keskittyä omaan voimaantumiseen ja parisuhteeseen. Tiedän lasten olevan heidän isälleen kaikki kaikessa, kuten minullekkin ja hänellä olevan tukiverkkoa lasten hoitamisessa. He pärjäävät varmasti ja ehkä minäkin totun välillä olemaan ilman lapsia. Onneksi voimme soitella ja tehdä kivojakin juttuja, kun he tulevat meille. Toisaalta koen epäonnistuneeni, koska en jaksakkaan ja joudun myöntämään sen. Pelottavaa on kun tilanne ei ole enää omassa hallinnassani. Pelkään myös lasten nauttivan enemmän elämästään isän ja hänen tyttöystävänsä luona, eivätkä kaipaa enää äitiä. Tämä tuskin tulee tapahtumaan, mutta olen sitä kuitenkin miettinyt. Monia suuria tunteita ja pelkoja liittyy tähän hetkeen, mutta haluan luottaa kaiken olevan Jumalan rakastavissa käsissä. Huomenna haen lapset takaisin kotiin ja meillä voi olla edessä melkoinen tunteiden mylläkkä.

Ehkä tässä on mahdollisuus alkaa rakentamaan jotain uutta ja parempaa suhteessa itseeni ja ympärilläni oleviin ihmisiin. Tämä kaikki myllerrys on tehnyt ja varmasti tulee vielä tekemään todella kipeää, mutta ehkä se on sen arvoista.

Romahdus

Blogin puolella on ollut melko hiljaista viime aikoina ja syynä siihen ovat nämä kaikille haasteita tuovat poikkeusolot ja ajan sekä energian puute. Väsymykseni alkoi jo viime kesänä, enkä ole saanut kunnolla voimavaroja kasaan. Yleensä valon lisääntyminen ja kesää kohti meneminen ovat auttaneet, mutta tällä kertaa ne eivät ole auttaneet. Koronatilanteen poikkeusolot toivat uudenlaisia haasteita ja vaatii uudenlaista jaksamista. Olen viime viikkoina myös nukkunut huonommin. Joudun kokoajan karsimaan omia tavoitteitani ja muuttamaan toimintatapojani sekä alkaa miettimään myös itseäni. Tämä ei ole todellakaan helppoa, koska ovat luonteeni vastaista toimintaa. Perheenkään ei ole ollut helppoa sopeutua muutoksiin ja poikkeusoloihin. Olemme myös ottaneet vastaan tukea perheemme tilanteeseen.

IsoKarhu ja PikkuKarhu eivät nähneet isäänsä kuukauteen, mutta koronatilanteen jatkuessa he lähtivät lauantaina viikoksi isälleen. Kuljetukset tapahtuvat suoraan paikkakunnalta toiselle ja muitakin suosituksia pyritään noudattamaan. Tieto lasten lähtemisestä auttoi minua jaksamaan haastavan viime viikon; minulla oli kolmena päivänä täydet luentopäivät, kotikoulua IsoKarhulle, PikkuKarhulle toimintaterapiaa ja kotipäiväkotia. Olin ajatellut tämän viikon urakoida kevään koulutehtävät ja samalla tehdä itselleni voimaannuttavia juttuja sekä viettää mieheni kanssa tiukoille joutunutta parisuhdeaikaa.

Toisten lasten äiti pyysi, että pojat voisivat  olla meillä sunnuntaista maanantaihin. He veivät vauvaansa magneettikuvauksiin toiselle paikkakunnalle. Sanoin voivani tietenkin joustaa maanantain, koska kyseessä oli vain yksi päivä. Maanantaina selviski että tutkimuksista palautumisen ajankohta oliki vaa heidän oma arvio, eivätkä he tiedä milloin pääsevät kotiin. Uusi arvio oli, että kotiutuvat keskiviikkona. Kyse ei sinänsä ole kuin kahdesta lisäpäivästä, mutta pojat olivat tulossa jo perjantaina takaisin ja toiset lapset lauantaina. Mieheni on päivät töissä, joten olen pitänyt PikkuNallelle ja IsoNallelle kotikoulua. Ennen kotikoulun alkamista olen koittanut saada tehtyä omia koulutöitäni. Näille erityislapsille kotikoulun pitäminen vaatii todella paljon kärsivällisyyttä ja jatkuvaa läsnäoloa. Maanantai-iltana lähdin muutamaksi tunniksi vetämään happea, että jaksaisin tulevan viikon.  IsoKarhulta oli jäänyt äidinkielen- ja matikankirjat kotiin, joten sain kuulla siitä sekä postitin ne heille. Se oli sinänsä pieni asia, mutta viimeinen niitti minun jaksamiselleni. Itkin koko eilisen päivän, enkä pystynyt syödä. Silmäni olivat turvonneet, eivätkä meinanneet siksi pysyä auki. Lisäksi koin ylimääräisiä sydämen tykytyksiä. Soitin miehelleni itkien, etten vain enää jaksa. Hän tuli käymään kotona ja soitti meidän perhetyöntekijälle, joka alkoi selvitellä meille apuja kotiin. Lapsilla ei ollut mitään hätää kanssani, mutta olin aivan loppu. Minusta tuntui vaikealle ajatus ns. akuutin avun soittamisesta. Hävetti, että voimavarani loppuivat ja tunsin itseni todella heikoksi sekä huonoksi ihmiseksi. Mieheni lähti takaisin töihin, mutta tuli hieman normaalia aiemmin kotiin. Sain aamupäivällä pidettyä lapsille kotikoulua, mutta iltapäivällä en kyennyt oikein muuhun kuin itkemiseeen. Soitin lasteni isälle ja selitin tilanteen sekä pyysin, että lapset voivat olla pari lisäpäivää. Tämäkään ei ollut minulle helppo pyyntö, mutta minun oli myönnettävä oma vointini. Saimme neuvoteltua hänen kanssaan, että haen lapset vasta tiistaina. Lähdin illaksi tekemään kouluun liittyviä juttuja ja ulkoilemaan. Olo oli hieman parempi, mutta kotiin päästessä purskahdin taas itkuun. Pienikin riita tuntui maailman lopulta.

Sain onneksi nukuttua, mutta aamulla nouseminen oli vaikeaa. Ennen kotikoulun aloittamista tein omia koulujuttuja ja aamupäivällä PikkuNallen kanssa hänen koulutehtäviään. Perhetyöntekijä tuli ulkoilemaan lasten kanssa hetkeksi, että saan tehtyä koulutehtäviä tai muita omia juttuja. En tiedä milloin pojat menevät takaisin äidille, mutta jos kaikki hyvin menee niin tänä iltana. En myöskään tiedä oliko kyseessä hetkellinen yhden päivän romahtaminen tässä matalaliidossa, mutta säikäytin sillä itseäni sekä ympärilläni olevia ihmisiä. Perheen ulkopuolella oleville tilanne ei tullut yllätyksenä, mutta kauempaa näkee joskus paremmin kuin läheltä. En tiedä muuttuuko perheemme toiminnassa mikään, mutta tämä oli varmaan yksi hälytys lisää. Nyt on aika yrittää kuunnella omaa mieltä ja kehoa, vaikka se tuntuisi itsekkäältä muiden mielestä.

Miten sinä jaksat ja pidät huolta omasta jaksamisestasi?

Kotikoulua Kolmelle Erityislapselle

Viime viikon perjantaina oli vuorossa kotikoulua kolmelle erityistapaukselle ja yhdelle päiväkotilaiselle. Lukujärjestykset olin tehnyt jo etukäteen, jotta lapset saivat torstaina tutustua niihin ja sopeutua ajatukseen. Ajoitin kaikille samat aineet samalle tunnille. Kirjoitin jokaisen tunnin tehtävät omalle paperille ja niihin ohjeistukset. Torstain ja perjantain välisenä yönä IsoNalle ei nukkunut kuulemma yhtään jostain syystä, mutta jaksoi perjantaina koulupäivän yllättävän hyvin.

Koulu alkoi klo: 9.00 sillä, että menimme kaikki ulos. Vuorossa oli ympäristöopin tunti ja osalla liikuntatunti. Tehtävänä oli kerätä roskia kotialueelta ja samalla talvilelut varastoon. Ohjeistin lapset ja autoin heitä, jotta hommat tuli tehtyä.

Klo: 10.00 alkoi matematiikan tunti, jolloin IsoKarhulla oli meet-tapaaminen luokkansa kanssa. IsoNallen ja PikkuNallen laitoin eri huoneisiin tekemään tehtäviä, mutta PikkuKarhu teki PikkuNallen kanssa samassa huoneessa omia tehtäviään. Ohjeistin pojat tekemään tehtäviä ja ajattelin neuvoa heitä vuorotellen, mutta huomasin kummankin tarvitsevan todella paljon tukea tehtävien tekemisessä. Huomasin IsoNallelle tuottavan suuria haasteita pelkästään "satakaksikymmentä" kirjoittaa numeroilla. Onnistuin kuitenkin ohjaamaan molempia vuorotellen osion kerrallaan. PikkuNallella oli eskaritehtäviä, mutta hänen keskittymisensä oli melko pientä.

Klo: 10.40 oli ulkoilu ja IsoNalle auttoi minua laittamaan ruokaa, koska oli hänen keittiövuoropäivänsä.

Klo: 11.00 vuorossa oli ruokailu ja seuraavien tuntien tehtävien ohjeistus. PikkuKarhu lähti lounaan jälkeen päiväunille ja minä hänen mukaansa. Annoin IsoKarhulle tehtäväksi huolehtia kotikoulun aikataulusta.

Klo: 11.30 PikkuNallella ja IsoKarhulla alkoi äidinkielen tunti, millä heidän tuli lukea kirjaa vähintään puoli tuntia ja kirjoittaa päiväkirjaa kuluneesta kotikouluviikosta. Heidän piti ensin rakentaa maja, missä hoitaisivat muut tehtävät. IsoKarhun piti laittaa majasta kuva opettajalle. IsoNallella oli kuviksen tunti, jolla hänen tuli yhdistää pisteitä viivoilla sekä värittää kuvat. Kun nukutin PikkuKarhua, yritin tehdä koulutehtäviä. Keskittymiseni ja jaksamiseni ei kuitenkaan riittänyt niihin, joten aloin katsoa lempisarjaani ja annoin itselleni luvan levätä hetken. Tämä tekikin todella hyvää.

Klo: 12.15 koululaisilla oli ulkoilu ja klo: 12.30 oli vuorossa tekemättä tai kesken jääneet tehtävät. IsoNallella oli päiväkirjan kirjoittaminen kuluneesta kotikouluviikosta. Lapset noudattivat ohjeitani ja epäselvissä tilanteissa laittoivat minulle viestiä, ettei vain PikkuKarhu herää. Koululaisten koulupäivä loppui klo: 13.00, jonka jälkeen oli vapaa-aikaa. PikkuKarhun päiväunien jälkeen oli välipala-aika ja lähdimme ulos nauttimaan kuraleikeistä.

Tällainen oli yksi kotikoulupäivä neljän erityislapsen kanssa. Siitä selvisi huolellisella suunnittelulla, aikatauluttamisella sekä ohjaamisella.

Miten teidän kotikoulunne on sujunut?