Mitä tajusin viikonloppuna?

Meillä oli viikonloppuna nuorten tapahtuma ja mieheni oli luvannut olla lastemme kanssa, että pääsisin mukaan tuohon tapahtumaan. Ensimmäisenä ajattelin, että nyt pystyn mennä mukaan järjestämään tapahtumaa. Loppuviikon lähestyessä olin jotenkin väsyneempi eikä minulla ollut selkeää hommaa tapahtumassa. 

Päätin vasten minun auttavaista luonnettani ilmoittaa, etten tulisikaan auttamaan. Pikkusiskoni oli tulossa kanssani tuohon tapahtumaan. Koin tärkeäksi olla siskoni kanssa, sillä hän ei tuntenut oikein ketään ja on hieman ujo. Eräs uskovainen ystäväni sanoi, että pitää oppia sanomaan ei ja ajatella omaa jaksamista. Rukoilin kyllä tuon tapahtuman puolesta. 


Minusta tuntui, että olen kuiva pesusieni joka kaipaa itsekin virvoitusta. Menin tapahtumaan ja imin opetuksesta jokaisen sanan itselleni. Opin mm. että on myös rohkeutta osata sanoa ei. Rukouspalvelussa Jumala puhui, että haluaa opettaa minua elämään levosta ja rauhasta käsin. Jäin miettimään, mitäköhän tuo käytännössä tarkoittaisi. Sain tuona iltana olla rukoilemassa pikkusiskoni kipeiden asioiden puolesta ja lohduttamassa häntä. 

Lauantaina menin tuonne tapahtumaan yksin. Odotin vain koko ajan, että opetusosuus alkaisi. Opin tuosta opetuksesta monia tärkeitä asioita. Sunnuntaina menimme koko perhe seurakuntaan, missä pastorimme piti saarnan. Tajusin monia asioita ja Jumala puhui minulle torstain-sunnuntain välisenä aikana. 

Olen koko ikäni tottunut saamaan hyväksynnän ja kiitoksen suorituksillani ja hyvillä teoillani. Olen yrittänyt löytää aina homman, missä voisin auttaa. Olen myös luonteeltani auttavainen ja muiden parasta ajatteleva ihminen. Uskoon tultuani olen aina ollut palvelemassa seurakunnassa. Olen yrittänyt nykyisessäkin seurakunnassamme löytää paikkaani. Tässä on ollut vain se ero, että mikään ei ole tuntunut aukeavan ja on tyssännyt ennenkuin alkanutkaan. Ihmettelin mikä minussa on vikana, kun ei vain onnistu. 

Minulle on jotkut sanoneet, että palvelustyöni on nyt olla lasten kanssa kotona ja kasvattaa heitä. Olen ajatellut, että sen lisäksi pitäisi olla seurakunnassa tekemässä jotakin. Nyt tajusin, että tehtäväni tosiaan on olla lasten kanssa kotona ja vastata heidän kysymyksiinsä uskosta ja elämästä. Saan olla opettamassa uskoa luonnolliseksi ja rakkaaksi asiaksi sekä viedä lapsia seurakuntaan kuulemaan Jumalan sanaa ja siunattavaksi. Saan mennä seurakuntaan itse kuuntelemaan Jumalan sanaa, tapaamia muita uskovia ja rukoiltavaksi. Saan mennä sinne lepäämään ja keräämään voimia. 

Kun on kovapäinen ihminen, kestää aina hieman kauemmin tajuta asiat. :D 

Minun ei tarvitse kerätä "irtopisteitä", keneltäkään ihmiseltä tai Jumalalta. Hän rakastaa meitä teoistamme riippumatta. Jos ihmiset eivät tätä ymmärrä, en voi sille sitten mitään. Tärkeintä on kuunnella Jumalaa ja tehdä niinkuin hän kehoittaa. 

Olosuhteiden takia olen syrjässä seurakunnassa palvelemisesta. Saan olla kotona tekemässä omaa tehtävääni ja olla läsnäoleva sekä rakastava äiti lapsillemme. Kun on oikea aika, minun eteeni aukeaa uusi tehtävä joka on juuri minulle tarkoitettu. Omassa voimassa pyristellessä ei tule mitään, eikä ovet aukea. 

"Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni." (Ps.16:11)

"...hän, joka oli sanonut heille: -- Tässä on lepopaikka. Sallikaa väsyneiden hengähtää, täällä on lepo ja virvoitus. Mutta he eivät tahtoneet kuulla. " (Jes 28:12)

Valtava rauha on tämän jälkeen täyttänyt sisimpäni. Kaipaus kuulla Jumalan sanan opetusta ja lukea Raamattua on vain kasvanut. Jumala ei ole unohtanut minun sydämeni halua ja kutsuani, mutta kaikella on oikea aikansa. Minulle on herännyt kiitollisuus vaikeuksista joita olen saanut kokea, koska näin ymmärrän ja osaan tukea muita ihmisiä paremmin. Saan olla kertomassa ja rohkaisemassa, miten itse olen selvinnyt noista monista tilanteista. Näitä kaikkia asioita yhdistää se, että ilman Jumalaa ja rukouksia en olisi selvinnyt niistä. Nämä kaikki asiat valmistavat minua tulevaa tehtävääni varten. 

"Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun.  Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä." ( 2Kor 6:2)

" Suuria tekoja hän tekee, tutkimattomia, ihmeitä, joilla ei ole määrää, ei rajaa." (Job. 9:10)

MINUN hetkeni

Juuri kun kaadan ihanan päiväkahvin kuppiin, herää Pikku Karhu päikkäreiltä. Kun ehdin takaisin kahvikupin luo, se onkin jo kylmää. Se ei pidä kyllä paikkaansa kun sanotaan, että kylmä kahvi kaunistaa. Jos menemme ravintolaan syömään, lapsille pitää tietenkin pilkkoa ruoka ja Pikku Karhu syöttää. Kun viimein saan ensimmäisen haarukallisen ihanan mureaa pihviä, se onkin jo kylmää. Kuulostaako tutulle? Tiedän sen olevan äidin osa ja olen jo hyväksynyt sen.

Pienten lasten kanssa päivät ovat hektisiä. Illalla kun saa lapset nukkumaan ja tiskit selvittyä haluaa vain katsoa hetken telkkaria tai kaatua suoraan sänkyyn. Minua on harmittanut, kun en iltaisin jaksa enää lukea Raamattua ja nukahdan heti aloittaessani rukouksen. Aluksi koin siitä huonoa omaatuntoakin. Eräs ystäväni muistutti minua, ettei Raamatun lukeminen tai rukoileminen ole mitään suorittamista. Emme saa siitä mitään pisteitä, emmekä voi saavuttaa omilla suorituksillamme yhtään mitään. Jumala kuulee pienetkin huokaukset arjen keskellä ja hän on meidän kanssamme silloinkin kun laitamme ruokaa tai nukutamme lasta. Eräs toinen ystäväni kertoi, miten hän lukee Raamattua aina aamuisin.

Raamatun lukeminen ei ole minulle enää suorittamista, kaipaan sitä. Kaipaan lukea lohduttavia ja rohkaisevia sanoja, jotka ovat totta meille jokaiselle. Se antaa minulle voimaa ja luottamusta päivän asioihin. Nykyään minä olen tehnyt aamulla niin, että annan ensin lapsille aamupalan ja teen heidän kanssaan aamutoimet. Sen jälkeen lapset saavat mennä leikkimään omaan huoneeseensa ja on minun OMA hetkeni. Luen pienen pätkän Raamattua ja päivittäisen hartaustekstin siemaillen aamukahvia ja syöden aamupalaa. Jos tilaisuus antaa myöten rukoilenkin tuossa. Tuo pieni, noin 5 minuuttia kestävä ikioma hetkeni tuo minulle iloa ja voimaa aloittaa uusi päivä. Huomaan sen heti omassa olossani ja kärsivällisyydessäni. Minulla on pidempi pinna ja rauhallisempi olo.
Olen myös alkanut päivisin kuuntelemaan ylistysmusiikkia ja toisinaan Radio Deitä. Uskon ei tule olla suorituksia vaan arjessa mukana oleva luonnollinen asia.

Miksi kirjoitan tällaisesta? Kipuiletko siitä, ettei sinulla ole aikaa tai energiaa lukea Raamattua tai rukoilla? Tässä on minun esimerkkini, miten olen asian ratkaissut. Jos sinua ei uskon asiat kiinnosta, voit lukea esimerkiksi uutiset tuona pienenä hetkenä. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan pientä huokausta Jumalan puoleen, että jaksaa tämänkin päivän haasteet. :)

                                          (Kirjoituksen kuvat Googlen kuvahausta)

Karhunpentujen huone

Siivosin tänään viikonlopuksi ja ajattelin tehdä postauksen poikien huoneesta, koska se oli kerrankin oikeasti siisti. Lapsilla eivät yleensä lelut pysy järjestyksessä, mutta saati sitten kun talossa on kaksi poikaa (+mies).

Isolla Karhulla jatkettava lastensänky, jonka alle haluaisin vielä ostaa lelulaatikon. Lelut saisi kivasti sängyn alle piiloon ja viemästä tilaa.

Pikku Karhun sängyllä päiväpeittona poikien isoäidin ja tädin tekemä tilkkupeitto. Minusta peitto on aivan ihana. <3

 Mieheni osti joskus Ikeasta Isolle Karhulle teltan. Se oli pitkään pois käytöstä, mutta nyt molemmat pojat ovat innostuneet leikkimään sillä. Löysin kirpparilta tosi halvalla uuden veroiset autopimennysverhot. Ne ovat olleet kova juttu omille lapsille sekä heidän kavereilleen.

Löysin joskus kirpparilta hyllyn, jonka voi kääntää pystyyn tai vaakaan. Haluaisin hyllykköön vielä keskenään samanlaiset ja isommat korit. Iso karhu istuu toisinaan nojatuolissa katselemassa kirjoja. Pikku Karhu käyttää tuolia seisomisen tukena.

Tässä näkyy nyt tämä autotaulu, jonka löysin keskiviikon kirpparireissulta. Se on Ison Karhun suosikki juttu. 

Paperivarjostin on siitä kiva, että sen voi halutessaan vaihtaa helposti. Tykkään myös tuosta kuosista. 

Askartelimme Ison Karhun kanssa aakkosia ja lippuja sisustamaan huonetta ja tuomaan väriä. 

Tällaisia juttuja oon keksiny meidän lastenhuoneeseen. Aika värikäs huone heillä, mutta mielestäni lapsilla saa olla väriä. Mielestäni lasten huone saa olla lasten näköinen eikä aina aivan tiptop. Iltaisin haluan, että lelut korjataan omille paikoilleen. Päivän aikana lapset saavat leikkiä huoneessaan vapaasti. Iso Karhu saa leikkiä pikkuleluilla Pikku Karhun ollessa päiväunilla. 

Kommentteja tai ideoita tähän poikien huoneeseen? :)

Karhunpennut ensimmäisellä junamatkalla

Iso Karhu on jo pitkään puhunut, että haluaisi päästä matkustamaan junalla. Keskiviikkona siihen viimein tuli mahdollisuus. Lähdimme katsomaan Ison Karhun kummia.

Tiistai-iltana minulle iski stressi, että kaikki sujuisi hyvin ja että ehtisimme junaan ajoissa. Ei ole helppo juttu lähteä kahden pienen lapsen kanssa koko päivän reissulle. Mieheni rukoili puolestani ja mieleni rauhoittui. Laitoin kaikki vaatteet ja eväät ym. illalla valmiiksi. Kiire meinasi kuitenkin tulla, koska ylläriylläri Iso Karhu sai kiukunpuuskan juuri ennen lähtöä. Mieleni oli kuitenkin rauhallinen kaikesta huolimatta. Ehdimme ajoissa bussiin ja olimme juna-asemallakin hyvissä ajoin.  Pikku Karhu tietty heräsi heti kun astuttiin ulko-ovesta ulos.

En itsekään ollut aiemmin matkustanut tuolla taajamajunalla, joten en tiennyt junassa olevan jyrkät rappuset. Onneksi ystävällinen kanssamatkustaja auttoi vaunut junaan. Muksuille oli iso juttu, että he saivat omat junaliput. Ne sai kuulemma laittaa kotona muistolaatikkoon muistoksi. Iso Karhusta oli hauskaa kun konduktööri käveli useaan kertaan ohi kyselemään ihmisten lippuja. Hän lupasi tulla auttamaan meidät pois junasta. Matka sujui kivasti Ison Karhun kanssa jutellen kaikista mahdollisista elämän asioista (ihana kyselyikä päällä). Siinä sitten äitinä koitin vastailla jotakin viisasta. Välillä hänen kysymyksensä ovat niin vaikeita, että pitää oikeasti miettiä mitä vastaa. 

Iso Karhu istui todella hienosti matkan aikana. Loppumatkasta alkoi jo iskeä nälkä ja tylsyys. Hän halusi tulla syliini istumaan.  Tämä oli Pikku Karhulle kova paikka ja hänkin pyrki pois vaunuista. Pikku Karhu on kovin mustasukkainen aina kun Iso Karhu tulee syliin. 

Perille päästyämme menimme ensimmäisenä syömään Rossoon. Lapset saivat mennä leikkinurkkaukseen odottelemaan ruokaa. Pikku Karhu kylläkin yritti lähteä useaan kertaan karkuun sieltä. Iso Karhu halusi tilata kinkkuananaspizzan. Itse tilasin pizzataskun, jossa oli salaattia, kanaa ja katkarapuja. Nams. <3 Pikku Karhulle oli kotona tehnyt lounaaksi porkkanapaprikakinkkusosetta.
Saimme kulumaan ravintolassa 1,5 tuntia. Uskomatonta miten lasten kanssa tuota aikaa kuluu, kun syödään, imetän, käydään vessassa, vaihdetaan vaippa, korjataan lelut...

Lähdimme kiertämään suurta kirpparia. Pikku Karhu onneksi nukahti vaunuihin. Iso Karhu löysi kaikkia leluja, millä halusi leikkiä. Onneksi meitä oli kaksi aikuista vahtimassa hänen vauhtiaan. Sai välillä olla sydän syrjällään, kun pöydillä oli arvokkaita lasiesineitä. Onneksi selvittiin reissusta ilman, että mitään särkyi. Olin hieman pettynyt kirpparitavaran laatuun. Siellä oli paljon huonokuntoisia vaatteita (varsinkin lastenvaatteet). Löysin kuitenkin itselleni yhden paidan (täytyy vielä katsoa onko se päällä kiva), pesuainetelineen kylppäriin (Pikku Karhu sai edellisen rikki), muksuille autotaulun lastenhuoneeseen. Aika vähän siihen nähden, että saimme kulumaan tuolla pari tuntia.

Lopuksi kävimme vielä juna-asemalla kahvilla ja välipalalla sekä vessassa. Menimme hyvissä ajoin junaan. Ison Karhun kummi auttoi meidät sisälle junaan. Olimme kaikki jo ihan väsyneitä tuosta reissusta. Pikku Karhu kitisi melkein koko matkan, koska päikkärit olivat sinä päivänä olleet hyvin katkonaisia. Ystävällinen mies auttoi meidät ulos junasta. Olin todella kiitollinen ja iloinen siitä, että kanssamatkustajat olivat tuolla matkalla niin avuliaita (toisin kuin bussimatkoilla).

Päätimme kävellä juna-asemalta kotiin, koska ulkoilut sinä päivänä olivat jääneet vähiin. Meillä olikin hauska miekkataistelu ja muita hassuttelujuttuja. Kotona leikimme hetken vielä yhdessä ja pian kävimmekin iltapalalle sekä nukkumaan. Iltatoimet sujuivat nopeasti, koska kaikki olivat aivan valmiita nukkumaan.

Meillä oli kaiken kaikkiaan kiva päivä. Harmi vain että aika loppui hieman kesken. Poikien kanssa junamatkat sujuivat sen verran kivasti, että voin kyllä ihan hyvin lähteä toistekin heidän kanssaan junamatkalle.

Millaisia lapsemme ovatkaan ja millaisia tunteita äitinä herääkään?

Perjantaina olimme seurakunnalla äitilapsipiirissä. Piirin vetäjä oli sairastunut ja pyysi minua sijaistamaan häntä. Nautin tuosta hommasta kovasti (vaikka se oliki vain sijaistuskerta), koska pääsin lukemaan pienen pätkän Raamattua muille äideille sekä jakamaan yhdessä elämän kokemuksia ja ajatuksia.
Jumala on laskenut sydämelleni koko ajan enemmän toisia pienten lasten äitejä. Sydämelleni on alettu laskea myös maahanmuuttajaäitejä, vaikkei minulla ole mitään aikaisempaa kosketuspintaa heihin. Pikku Karhun myötä olen saanut vielä voimakkaammin kokea, miten rankkaa ja vaikeaa välillä pienten lasten kanssa on. Haluaisin olla tukemassa ja rohkaisemassa myös muita äitejä omien kokemuksieni kautta sekä muutenkin.

(kuva Googlen kuvahausta)

Iso Karhu oli koliikkivauva. Koliikkia kesti 2kk ikäiseksi asti. Hän huusi joka ilta klo: 19.00 -02.00. Hän saattoi nukkua tuossa välissä pieniä pätkiä. Sitten hän heräsi kuuden aikaan aamulla ylös. Lisäksi hän söi 5 krt. yössä. Nuo ensimmäiset kaksi kuukautta meni itselläni aika sumussa ja mietin, että tällaistako tämä äitinä oleminen on. Tunsin etten halua kyllä enempää lapsia. Äidinmaidon syömisen Iso Karhu lopetti sitten 3kk ikäisenä. Hän ei vain enää huolinut yhtään, koska koliikin vuoksi oli välillä saanut pullosta maitoa. Koin tuosta huonoa omaatuntoa tuolloin. Nyt olen ymmärtänyt, ettei se tehnyt minusta sen huonompaa äitiä. Öisin hän söi n. 5krt. puolivuotiaaksi asti. Sitten minulle riitti ja aloimme pitää unikoulua. Se oli kyllä maailman helpoin unikoulu, koska ensimmäisenä yönä hän huusi 15 min. ja sen jälkeen alkoi nukkua kaikki yöt 12h. yöunia. 7kk ikäisenä Iso Karhu sitten siirtyi omaan huoneeseen. Tuon jälkeen minäkin osasin nukkua yöni. Sen jälkeen meillä onkin hänen kanssaan ollut kaiken kaikkiaan helppoa uhmaikään asti. Toki jokaisen lapsen kanssa on omat haasteensa.

<3 Iso Karhu on kovin kiltti lapsi ja huomioi aina toiset. Joka päivä hän kertoo miten kaunis ja rakas minä olen. <3 

Pikku Karhun alkuvaiheista olenkin tänne jo kirjoitellut. Noissa tilanteissa kävimme läpi monenlaisia asioita ja tunteita. Mietimme mm. jos vauvamme ei selviäisikään hengissä, miten selittäisimme sen Isolle Karhulle, miten itse selviäisimme siitä, haluaisimmeko enää koskaan lisää lapsia. Mietimme myös, entä jos lapsestamme tulisi jollakin tavalla vammainen. Lopputulema joka kerta kuitenkin oli se, että hän olisi meidän lapsi ja rakastaisimme häntä aivan valtavasti; tuli mitä tuli. Olimme valmiit tekemään kaikkemme, jotta hänellä olisi hyvä ja onnellinen elämä.
Kiitos Jumalalle, että Pikku Karhu on selvinnut noista koettelemuksista ja on täysin terve.

Pikku Karhun syntyessä minulle meinasi iskeä jonkinlainen baby blues. Hän oli kovin odotettu vauva, mutta ei se poista niitä tunteita jotka nousivat synnytyksen jälkeen. Tuo vauva tuntui niin vieraalta ja hän vei luonnollisestikin paljon huomiota pois Isolta Karhulta. Minulla oli koko ajan tunteet kovin pinnassa. Saatoin yhtäkkiä alkaa itkemään tai huutamaan ja koin itseni todella huonoksi äidiksi sekä vaimoksi. En meinannut löytää yhteyttä tuon vauvan kanssa, enkä jotenkin tiennyt miten rakastaisin häntä. Joutuessamme sairaalaan nuo tunteet jäivät sivuun samoin kuin synnytyksestä toipumiseni. Hätä ja pelko tuosta pienokaisesti olivat niin valtavia, että kaikki muu tuntui toisarvoiselta. Kun olin tuon pienen vauvan kanssa pienessä sairaalahuoneessa, alkoi rakkauteni häntä kohtaan kasvaa. Opin tuossa jatkuvassa läheisyydessä myös pikku hiljaa tuntemaan tuota pienokaistamme. Tuolloin minulla ei ollut muuta kuin aikaa tutustua häneen.

Pikku Karhu on niin erilainen vauva mitä Iso Karhu on ollut. Tiedän että jokainen ihminen on yksilö, mutta kyllä sitä välillä tulee verrattua omia aikaisempia kokemuksia. Ison Karhun kanssa kaikki (koliikkia lukuun ottamatta) on mennyt niin helposti. Pikku Karhu ei pitkään suostunut nukkumaan muualla kuin minun vieressäni. Hän ei nukahtanut illalla muualle kuin keinutuolissa syliin. Saimme kuitenkin pikku hiljaa hänet nukkumaan omassa sängyssä ja myös nukahtamaan sinne. Pikku Karhu meni Ison Karhun kanssa samaan huoneeseen nukkumaan 5kk:n ikäisenä.
Pikku Karhun unikoulukin on ollut paljon paljon haastavampi kuin Isolla Karhulla, eikä se vieläkään ole kunnolla onnistunut.
Hän on todella tarkka illalla nukkumaanmenoajasta. Esimerkkinä eilinen ilta: kävimme illalla saunassa ja hänen nukkumaan menonsa "myöhästyi" 15 min. Hänellä kestikin sitten tunti pidempään ennenkuin pystyi nukahtamaan.
Jos hän nukahtaa päiväunille parvekkeelle ja lähdemmekin jonnekkin, hän herää samantien eikä nukahda uudestaan.
Hän on aina tarvinnut Isoa Karhua enemmän juuri minun läheisyyttäni ja huomiotani. Toki olen sitä hänelle antanut.

<3 Pikku Karhu on aurinkoinen pikkuinen ja hän nauttii ihmisten huomiosta. <3 

Rakastan kumpaakin lastamme aivan valtavasti. Minusta on välillä jopa hassua miten kahdesta ihmisestä voi tulla kaksi niin erilaista lasta. En vaihtaisi heitä koskaan mihinkään. He ovat ainutlaatuisia ja lahjakkaita. Odotan innolla nähdä millaisia heistä tulee isompana. Se on varma, että heistä tulee hyvät leikkikaverit. He hassuttelevat jo nyt paljon yhdessä.

(kuva Googlen kuvahausta)

On paljon asioita, joita olen oppinut lastemme kautta sekä äitinä olemisesta. Olen oppinut asioita elämästä, itsestäni ja Jumalasta. On aivan ihmeellistä että me vanhempina kasvatamme ja opetamme lapsiamme, mutta lapset kasvattavat ja opettavat myös meitä vanhempina ja ihmisinä.

Muistutan itselleni välillä vaikeissa tilanteissa, mistä on lähdetty ja mitä kaikkea hyvää lapset ovat tuoneet elämääni.
Jokaiseen elämän vaiheeseen lasten kanssa liittyy omat haasteensa, mutta nautitaan, hei, tästä hetkestä ja tästä vaiheesta. Etsitään niitä hyviä asioita juuri tästä elämänvaiheestamme.

                                                              (kuva Googlen kuvahausta)

Viikonloppu lasten ehdoilla

Torstaina laitoimme poikien kanssa parvekkeen jo kevätkuntoon. Meillä on tässä kodissa ihanan iso parveke ja edellinen asukas oli jättänyt kivat puulaatatkin parvekkeen lattialle. Siivottuamme nautimme siellä välipalasta ja auringosta. Tuo kevätintoilu taisi kuitenkin olla jälleen kerran hieman liian aikaista, koska tänään sataa taivaan täydeltä lunta...

Mieheni lähti viikonlopuksi kuvaamaan ensimmäistä musiikkivideota omaan musiikkiinsa. Odotan innolla millainen lopputulos sieltä ilmestyy. Minä jäin lasten kanssa kotiin.

Perjantai-iltana pidimme elokuvaillan, koska Iso Karhu oli saanut 10 nukkumistarraa. Hän halusi katsoa Lentsikat- elokuvan. Kävimme ostamassa herkkuja tuota iltaa varten, joka oli tietysti hänelle tärkeä asia. Siitä määrästä sitten saikin mahan kipeäksi, mutta nautimme kuitenkin illasta valtavasti. Pikku Karhulle oli ostettu omiksi herkuiksi maissinaksuja (jotka ovat muuten aivan mahtava juttu vauvoille moneenkin tilantenteeseen, eikä niissä ole mitään ylimääräistä).

Lauantaina aamupäivällä teimme uuden sisustuselementin poikien huoneeseen. Laitoimme teipeillä seinälle valokuvia lapsista ja heidän kavereistaan. Leikkasin kartongista kehykset kuvien ympärille. Mielestäni tuosta taulusta tuli aika kiva yksityiskohta.
Iltapäivän vietimmekin sitten ystävien kanssa.
Oli ihanaa päästä juttelemaan kaikesta mahdollisesta äitien kesken.

Sunnuntaina menimme seurakuntaan. Iso Karhu pääsi pyhäkouluun, missä tykkää kovasti käydä. Pikku Karhu sitten taas hurmasi ihmisiä ympäri kirkkosalia. Iltapäivällä mieheni tullessa kotiin päätimme mennä koko perhe yhdessä ulkoilemaan. Lapset nauttivat aivan valtavasti ja olivat koko ajan hymyssä suin. Itsekin nautin katsella lasten iloa ja olihan minullakin ollut kova ikävä miestäni.

Voimia, iloa ja kärsivällisyyttä kaikille alkavaan viikkoon! <3

(Kuva Googlen kuvahausta)

Pikku Karhun painajaisellle tuli piste

Kirjoitin joskus Pikku Karhun rakenneultrasta. Löydät myös oman postauksen pojan aivo-, aivokalvotulehduksesta.

Pikku Karhun ja koko meidän perheen puolesta rukoili monia ihmisiä ympäri Suomea koko tuon ajan. Pikku hiljaa Pikku Karhu alkoi toipua ja virkistyä. Kun viimein pääsimme kotiin, tuo päivä tuntui aivan ihmeelliseltä. Tuntui kuin vauvaperheen arki alkaisi aivan alusta. Pikku Karhulla jatkettiin suun kautta kohtauksenestolääkitystä sekä antibioottia. Antibiootti meni 3x vuorokaudessa. Yölläkin minulla oli kello soimassa, että herään antamaan lääkettä. Aloimm käydä säännöllisesti neurologian polilla seuraamassa Pikku Karhun kasvua ja kehitystä. Hän oli todella pieni ja hento kotiin pääsemisen jälkeen. Kohtauksenestolääkityksen saimme purkaa muutaman kuukauden jälkeen eivätkä kohtaukset uusiutuneet. Aluksi seurasimme hänen jokaista pientäkin liikettä, että ovatko ne normaaleja. Pikku Karhu alkoi syödä todella runsaasti ja kiinteiden alkaessa hän söi niitäkin reilusti. Hän otti kiinni menettämäänsä painoa. Puolen vuoden ikäisenä saimme lopettaa antibiootinkin. 

Neurologikäyntejä meillä on ollut muutaman kuukauden välein. Aluksi oli hieman viivästymää kehityksessä, mutta pian hän otti sen kiinni. T'änään meillä oli pitkästä aikaa käynti ja lääkäri totesi, että siellä käynnit voidaan lopettaa. Pikku Karhu on täysin oman ikäisen tasolla kasvussa sekä kehityksessä. Joissain asioissa jopa hieman edellä. Nyt voimme alkaa käydä pelkästään normaaleilla neuvolakäynneillä. Tuon kuullessani minulta meinasi itku tulla. Tuolle painajaiselle tuli viimein täysi piste. Olen koko ajan ollut hieman huolissaan, jos Pikku Karhu ei opikaan vaikka liikkumaan tai jotain taitoja. Tuo tämän päiväinen käynti karisti viimeisetkin pelot. Hän on niin reipas ja eläväinen pikkuinen, että lääkärikin sanoi että ollaan varmaan ihmeissämme tuon touhukkuuden takia. Olen niin kiitollinen Jumalalle. Tämän pienen lapsen kohdalla on tapahtunut jo kaksi täyttä parannusihmettä, eikä ikää ole vielä kuin 9kk. Ei voi kyllä sanoa, että meillä olisi ollut vain tuuria matkassa. Vielä kahdesti? Uskomme kyllä Jumalan ihmeelliseen rakkauteen ja parantavaan voimaan tämän lapsen kohdalla. Olen niin iloinen meidän kummastakin terveestä ja virkeästä lapsesta.  

Kevätaurinko vai harmaat pilvet?

Sunnuntaina oli ihana ilma ulkoilla, kun aurinko paistoi ja lapsilla (sekä mulla) oli seuraa.
Pikku Karhukin pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan hiekassa mönkimistä ja hiekkalelujen katselua. Raukka ei vain oikein tiennyt, mitä olisi pitänyt tehdä. Hänen kaverinsa on juuri oppinut kävelemään. Pikku Karhu seurasi hänen menoaan ja oli harmissaan kun itse ei päässyt perään. Pikku hiljaa hänkin alkoi ymmärtää, että myös ulkona voi kontata.























Eilen lähdimme heti aamusta Ison Karhun kanssa pyöräilemään. Pikku Karhu nukkui samalla vaunuissa. Oli aivan ihana kävellä kaduilla, kun ei ollut vielä paljon ihmisiä. Iso Karhu sai rauhassa harjoitella liikkeelle lähtöjäkin.
Se on kyllä totta, kun sanotaan "kerran kun oppii ajamaan pyörällä, niin sen osaa aina. "
Päätimme extempore mennä torille ostamaan lihapiirakat ja mehut. Nautimme aurngon paisteesta ja kiireettömyydestä. En yleensä anna aamupalan ja lounaan välissä mitään välipaloja ja olen siinä ollut tarkka. Nyt kuitenkin päätin joustaa periaatteistani. Tuo mahdollisti myös olemaan pidempään ulkona. Olimmekin yhteensä kolme tuntia pyöräilemässä ja puistossa. Kevätaurinko lämmitti ja linnut lauloivat. Ah, mä niin nautin keväästä. <3

 Keväällä luonto alkaa heräillä ja silloin tulee niin elämän meininki. Silloin alkaa kasvaa uutta. Se on niin ihmeellistä, miten kylmän talven jälkeen jäässä olleesta maasta alkaa joka kevät kasvaa uudestaan ja uudestaan kasveja. Minusta siinä näkyy Jumalan ihmeellinen luomistyö.
Kevätauringon alkaessa paistaa linnutkin alkavat laulaa ja rakentaa pesää. Tuntuu että ihmisetkin heräävät jostain talvokoloistaan. Monet alkavat hoitaa pihaansa ja laittamaan parvekkeita. Itselläkin nousee toivo ja ilo siitä, että pian on lämmintä ja voi viettää kaikki päivät lasten kanssa pihalla.

Iltapäivällä kivan päivän harmiksi nousi Ison Karhun outo kuumeilu. Välillä hän on aivan pirteä, mutta välillä taas aivan väsynyt ja valittaa päänsärkyä. Kuume seilaa 36.4-38 välillä. Hänellä ei kuitenkaan ole mitään flunssan tai vatsan oireita. Onneksi terveyskeskuksessa (kerrankin) otettiin vakavasti ja pääsemme tänään tutkimuksiin. Saadan ainakin suljettua mahdolliset tulehdukset pois. Hieman kyllä mietityttää perusterveen lapsen kohdalla tuollainen. Ei pitäisi koskaan lukea mitään kertomuksia netistä. Voihan se tietysti olla vain joku outo virus. 

Nyt menee ainakin tämä päivä sisäjuttujen merkeissä. Noh onneksi kesä on vasta tulossa ja näitä aurinkoisia päiviä pitäisi olla tulossa lisääkin. 

Kirjottelen vaikka lisää Ison Karhun voinnista, kunhan jotain selviää. 

Ihana kamala arki

Lopetin Pikku Karhun yöpalvelut maanantaina. Parina ekana yönä hän heräili ja itki. Sen jälkeen hän on nukahtanut joka ilta jo klo: 19. Keskimäärin hän herää enää kerran yössä klo: 4 ja aamulla klo: 6-7. Olen itsekin saanut vihdoin nukkua pidempiä pätkiä. Univelan purkautuessa olen iltaisin ollut niin väsynyt, että olen kömpinyt sänkyyn jo klo: 20-21. Aamulla on ihana herätä, kun ei ole aivan tajuttoman väsynyt.
Kun olen levänneempi, jaksan päivisinkin enemmän touhuta lasten kanssa. Se taas tuo iloa lapsille sekä itsellenikin. Koin niin huonoa omaatuntoa, kun olin aina vain kamalan väsynyt. Enää olen vain iltaisin kovin väsynyt.

Tiistaina avasimme Ison Karhun kanssa pyöräilykauden. Hän oppi viime kesänä pyöräilemään ja taito säilynyt edelleen. Nyt on enemmän voimaakin polkea ylämäkiä ja lähteä liikkeelle. Hän pyöräili tunnin yhtä kyytiä ja olisi pidempäänkin pyöräillyt, mutta piti lähteä sisälle. Niin ihana katsella lapsen riemua ja sitä miten hän oppii uusia taitoja. Kehut vahvistavat lasta.

Ihanaa kun kevät alkanut tulla ja lumet sulamaan. Voi kamaluus miten ruman näköistä joka paikassa on. Koirankakkakasoja joka puolella (vaikka ne pitäisi kerätä pois!). Vähän väliä pitää varoitella lapsia niistä. Roskaa tuntuu myös olevan joka puolella.

Tänään oltiin koko perhe HopLopissa meidän uudella autollamme. Aurinko paistoi ihanasti. Iso Karhu oli niin kiitollinen ja onnellinen jo siitä, kun käytiin koko perhe ABC:llä syömässä menomatkalla. Hoplopissa Pikku Karhukin oli tällä kertaa todella innoissaan. Hän rakasti pallomerta ja liukumäkeä. Pikku Karhu konttaili aivan innoissaan ympäri "palikkapaikkaa".  Me Ison Karhun kanssa mentiin ympäri seikkailurataa. Kyllä oli äidillä tekemistä, että pysyi tuon hurjapään perässä. Hän oli todella kiltisti ja totteli. Iso Karhu nautti niin täysillä siitä, että kiersin hänen kanssaan ympäriinsä ja välillä hän sai mennä myös itsekseen. Kotimatkalla kumpikin poika simahti autoon.

Pikku Karhu tuli maanantaina 9kk. Tänään hänellä oli kengät ensimmäistä kertaa jalassa. Voi miten toinen näytti heti paljon isommalta. 

Se on kyllä totta kun sanotaan, että vauva-aika menee niin nopeasti. Nautin kun Pikku Karhukin jo leikkii ja seuraa kovasti Ison Karhun puuhia. Minusta on niin suloista katsoa, kun Isolla Karhulla ja Pikku Karhulla on jo omia juttuja mille he nauravat yhdessä. Ei mene kauaa, kun he yhdessä juoksevat tuolla pihalla ja leikkivät kaikkia poikien leikkejä. Iso Karhukin odottaa sitä todella kovasti. Iso Karhu koittaa tehdä kaikkensa saadakseen Pikku Karhun nauramaan. Pikku Karhun nauru on niin suloinen, että kaikki harmaat pilvet häviää taivaalta silloin. 

Tällä hetkellä nautin kotona olemisesta todella paljon. Siihen vaikuttaa paljon se, että saa nukuttua öisin enemmän ja se että Pikku Karhu on jo hieman kasvanut. Lisäksi myös auringon ja valon lisääntyminen vaikuttavat minuun heti positiivisesti. Vaikka välillä on päiviä milloin ärsyttävää aivan kamalasti, täytyy muistaa miten hyvin asiat kuitenkin tällä hetkellä ovat. 

Oman lapsen hymy, kehittyminen, oppiminen ja kiitollisuus ovat valtavia aarteita elämässä. Ne ovat asioita joita ei voi ymmärtää täysin. Lapset ovat niin suuri lahja ja ihme Jumalalta. Tahdon vain kiittää meidän ihanista lapsista. 

Meillä aikuisilla olisi paljon opittavaa lapsilta. Lapset ovat niin aitoja ja rehellisiä. Lapset osaavat nauttia pienistäkin asioista, eivätkä he onneksi (yleensä) osaa stressata asioista. Heidän uskonsakin on niin vilpitöntä. 

"Lapset ovat Herran lahja,

kohdun hedelmä on hänen antinsa.

Kuin nuolet soturin kädessä

ovat nuorena saadut lapset. " 

(Ps. 127: 3-4)

Toisen roina voi olla toisen aarre

Tällä viikolla on alkanut olla merkkejä kevään tulosta. On niin ihanaa ja piristävää herätä aamulla, kun aurinko paistaa. Pihallakin viihtyy paremmin, kun auringon säteet lämmittävät. Monet alkavat vähentää vaatteita heti kun kevään merkit alkavat, mutta olen vuosien aikana oppinut miten petollinen kevään lämpö on. Pukeudutaan siis vielä lämipimästi, ettei vilustuta. ;)

                                                        (kuva googlesta)

Täällä on ihana lastenvaate ja -tarvikekirppari, missä lapset voivat leikkiä ja löytyy pöydät minkä ääressä voi syödä. Lisäksi on oma imetyshuone, missä saa imettää ihan rauhassa. Muitakin hyviä juttuja löytyy, mutta nuo on ehdottomasti mun suosikit.  Olen nyt parin viikon aikana roudannut vauvajuttuja sinne myytäväksi. Valitettavasti tällä kertaa en ole kyllä toistaiseksi saanut voittoa suhteessa paikkavuokraan. Pitää koittaa silti ajatella positiivisesti, että vielä on muutama päivä aikaa. Sitten kuitenkin pääsee eroon turhasta ja edes joitain menee toisille tarpeeseen. Onneksi kirpparilla on myyntitakuu. Jos myyntituloilla ei tule voittoa tai jää miinukselle, he hyvittävät sen jotenkin. 

Kirpparitoiminnasta on tullut mulle eräänlainen harrastus. Lapsiperheellä ei ole aina varaa ostaa uutta kaupasta ja kirpparilta löytyy hyvälaatuista tavaraa. Pienten lasten vaatteet menee niin vähän aikaa, etteivät ne välttämättä ehdi edes kulua ja sitten itse pääsee myymällä omista eroon. Meillä melkein kaikki lasten vaatteet ovat saatuja tai kirpparilta ostettuja (sekä nykyään melkein omatkin vaatteeni). Oon löytäny monia kivoja sisustusjuttujakin kirpparilta. Pesen kyllä aina kaikki vaatteet, jotka ostan kirpparilta. En myöskään osta kirpparilta esim. alusvaatteita. Kirpparilta löytyy myös likaista ja huonoa tavaraa, mutta ei niitä tarvitse ostaa. Siellä on myös paljon siistiä ja jopa käyttämätöntä tavaraa. Minusta olisi kiva päästä kiertelemään myös muiden kaupunkien kirppareilla, sillä nämä täällä on käyty jo niin moneen kertaan läpi. 

Olen myös facebookin kirppareilla myynyt ja ostanut. Jossain vaiheessa harrastin sitä paljonkin. Ostettiin mm. vaunut sieltä ja möin meidän tuplarattaat siellä. Nyt en kuitenkaan jaksa enkä ehdi niin paljon myydä siellä, koska siinä on niin kiinni facebookissa. Lisäksi se on aika työlästä, kun pitää ottaa kuvat ja laittaa ne koneelle ja vielä facebookiin (yleensä useammalle kirpparille). Sitten pitää kirjoittaa tuotekuvaus ja hinnoitella. Välillä pitää ottaa ihmisille vielä lisäkuviakin. Enkä ole siellä saanut aina niin hyvin menemään kaupaksi, koska kuvan perusteella ei ole niin helppo tehdä päätöstä kun livenä näkemällä tai sitten pitäisi myydä ihan alihintaan. Nuo facebookin kirpparit ovat kyllä hyvä juttu ja ehkä taas jossain vaiheessa mullakin aika ja innostus riittää siihen. 

Lopuksi vielä kuva, missä näkyy mm. mitä kaikkea kivaa olen löytänyt tai saanut käytettynä. Seinähyllyt ja jalkalamppu ovat saatu ystäviltämme. Kukkaruukut ovat löytyneet kirpparilta. Hyllyllä oleva pyörä on saatu lahjaksi. Nojatuolin mieheni on saanut tuttaviltaan. Piano on ostettu käytettynä. 

            Toisen roina voi olla toisen aarre.