Vuosi 2020

 Tämä vuosi on sellainen, jonka varmasti jokainen muistaa ja tulee jäämään historian kirjoihin. Nyt tämä rankka vuosi alkaa olla lopussa ja aika muistella, mitä kaikkea tähän vuoteen on mahtunut. 

Vuoden alussa saimme kuulla, että Kiinassa leviää kamalaa vauhtia sairaus nimeltä COVID-19 eli Koronavirus. Me elimme kuitenkin täällä Suomessa normaalia elämää; teimme reissuja ja järjestimme juhlia, kunnes korona rantautui Suomeen ja siitä tuli osa jokaisen arkipäivää. Aluksi maskeja käytti vain osa ihmisistä ja tuntui hassulle nähdä niitä. Nyt maskit ovat osa arkipäivää ja tuntuu oudolle nähdä joku ilman maskia julkisella paikalla. Maaliskuussa koulut menivät kiinni ja aloitimme kotikoulun, joka oli monille vanhemmille sekä opettajille raskasta aikaa. Kotikoulu erityislasten kanssa ja oma etäopiskelu ilman kodin ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja ei todellakaan ollut mitenkään helppoa aikaa. Olemme tämän vuoden aikana tehneet paljon lasten kanssa retkiä laavuille ja viettäneet aikaa luonnossa sekä kesällä olimme lähes joka päivä rannalla. Luonto tekee monella tavalla hyvää ihmiselle ja toivottavasti lapset muistelevat vielä aikuisena yhteisiä retkiämme. 

Tämä vuosi on ollut henkisesti todella raskas ja jossain kohtaa luulin romahtavani täysin, mutta tässä sitä edelleen ollaan. Tämä vuosi on ollut itseni tutkiskelun ja etsimisen aikaa. Luulin alkavani yrittäjäksi ja olin aivan innoissani siitä, mutta se ovi sulkeutui ja jälkeenpäin ajateltuna hyvä niin. Monenlaisia muitakin suunnitelmia oli, mutta ne kaiki kuivuivat kasaan. Nyt ymmärrän väärien ovien sulkeutuneen ja kaiken johdattuvan oikeaa tietä. Keväällä ahdistukseni kasvoi monestakin syystä niin valtavaksi, että minun oli päästävä olemaan hetki yksin ilman ulkopuolelta tulevaa painetta. Vuokrasin itselleni mökin, missä vietin muutaman päivän. Siellä mökillä ollessani itkin todella paljon ja lopulta myönsin itselleni sekä eräälle ystävälleni asioita, joita olin yrittänyt painaa taka-alalle ja häivyttää pois mielestäni. Tuon reissun jälkeen aloin pohtimaan omia arvojani ja kuka minä oikeasti olen. Näitä pohdintoja on voinut seurata myös blogini puolella. Huomasin hukanneeni itseni täysin, koska olen aina elänyt muiden ehdoilla ja muiden hyväksi. Pieni lapsi minussa alkoi huutaa ja itkeä omia tarpeitaan, jotka oli laitettu sivuun jo lapsuudessa. Kesällä pintaan nousi salattu ja samalla hävetty asia, jonka esiin tuleminen laukaisi todella kipeää prosessointia. Viimeisen reilun puolen vuoden aikana olen huomannut olevani ulospäin todella lukossa, mutta sisälläni tapahtuvan valtavaa prosessia ja myllerrystä. Kuukausi sitten muutin lasten kanssa omaan asuntoon, koska tarvitsen tilaa todella pohtia mitä haluan elämältä ja työstää omaa sisäistä maailmaani. Samalla koitamme työstää mieheni kanssa myös yhdessä meidän ongelmia. Joku voisi sanoa, että minulla on kolmenkympinkriisi ja ehkä tämä toisaalta onkin sitä. Olen ehtinyt tehdä elämässäni paljon asioita ja mennyt aika vauhdilla eteenpäin. Nyt on aika oikeasti pysähtyä ja työstää omaa sisäistä maailmaani, jotta voisin tulevaisuudessa olla tasapainoisempi ja aidosti onnellinen. 

Keväällä näytti toivottomalle harjoittelupaikan saaminen syksyksi, mutta viimein onnisti ja olen todella kiitollinen päästessäni juuri tuohon paikkaan. Sain oppia paljon ammatillisesti ja myös itsestäni sekä tutustua ihaniin ihmisiin, joiden kanssa yhteys säilynyt harjoittelun jälkeenkin. Aloin syksyllä katsella työpaikkoja, jotta voisin tehdä viimeisen harjoitteluni palkallisena. Hain syksyn harjoittelupaikassani avoimena olevaa työpaikkaa, mutta en saanut sitä työkokemuksen ja pätevyyden puutteellisuuden vuoksi. Sain kuitenkin paikan toisaalta ja työ on päivätyötä sekä todella mielenkiintoista. Koen selkeänä johdatuksena tuon työpaikan kaikessa haasteellisuudessaan. Muutto lasteni kanssa on tehnyt hyvää meidän väleillemme ja lapset selkeästi nauttivat, että saavat paljon enemmän aikaani ja huomiotani. IsoKarhu on alkanut oma-aloitteisesti osallistua kotitöihin. Muuttaminen on tehnyt myös hyvää minulle ja koen voivani hengittää vapaammin. 

Syksyllä PikkuKarhu aloitti esikoulun ja IsoKarhu meni kolmannelle luokalle. Onneksi koulut ovat voineet olla auki ja lapset voineet nähdä siellä myös kavereita. Pojat aloittivat uudet harrastukset ja koronasta huolimatta ovat voineet osallistua harjoituksiin. Yksi suurimmista muutoksista syksyn aikana oli lasteni isän ja hänen tyttöystävänsä muuttaminen meidän paikkakunnalle. Muutto jännitti minua etukäteen, mutta nyt olen ollut siitä todella kiitollinen ja kertonut sen myös heille. Lapset ovat vuoroviikoin isällään ja he nauttivat siitä valtavasti. Lasten isän tänne muuttaminen on parantanut meidän välejäkin todella paljon siitä, mitä ne ennen olivat. Olemme viettäneet aikaa yhdessä lasten, heidän isänsä ja hänen tyttöystävänsä sekä toisinaan myös mieheni kanssa. Olen saanut tutustua lasten isän tyttöystävään ja tulemme hyvin toimeen. Olen onnellinen lasteni isän puolesta ja lasteni puolesta, että tämä tyttöystävä on tullut kuvioihin mukaan. 

PikkuKarhun vuosi ei myöskään ole ollut kaikkein helpoin. Alkuvuodesta hänellä todettiin kireä kielijänne, joka oli tarkoitus operoida keväällä. Sitten tuli korona ja kaikki ajat siirtyivät kesälle. Kävimme keväällä toiminta- ja puheterapiassa, mutta ne muuttuivat etätapaamisiksi koronan takia. Tämä ei kuitenkaan palvellut PikkuKarhua, koska hänen oli paljon vaikeampaa keskittyä ruudun välityksellä. Kesällä pääsimme viimein kielijänneoperaatioon ja se auttoi PikkuKarhua löytämään esimerkiksi K-kirjaimen. Melko pian lasten isän muuttamisen jälkeen koimme PikkuKarhun kohdalla kauhun hetkiä halvausoireiden takia. Jälleen rukoilin kyyneleet silmissä, etten halua menettää tätä rakasta lastani. Emme menettäneet PikkuKarhua, vaan hänellä hyvin toden näköisesti puhkesi epilepsia aivoissa olevan arpikudoksen takia. Epilepsiaa ei voida kuitenkaan vielä diagnosoida tai aloittaa lääkitystä, koska kyseessä oli ensimmäinen kohtaus. Lääkäri sanoi olevan 70% mahdollisuus uuteen kohtaukseen seuraavan vuoden aikana, jonka jälkeen voidaan tehdä diagnoosi ja aloittaa lääkitys. PikkuKarhulla aloitettiin marraskuussa ADHD-lääkitys, joka on auttanut häntä keskittymään eskarissa ja kotonakin hieman hillinnyt impulsiivisyyttä. 

Paljon on tähän vuoteen mahtunut ja postauskin meinaa venyä. Vaikeiden asioiden lisäksi vuoteen on mahtunut hyviäkin asioita. Katsoessani kulunutta vuotta taaksepäin, näen selkeää Jumalan johdatusta ja huolenpitoa elämässäni. Olen saanut nähdä myös, kuinka moni ihminen välittää minusta. Useamman kerran tämän vuoden aikana kun luullut putoavani täysin kuilun pohjalle, ihmiset ympärilläni ovat toimineet tukiverkkona ja kannattelijoina. Olen heille jokaiselle siitä todella kiitollinen. Olen myös iloinen jokaisesta ihmisestä, keneen olen tämän vuoden aikana saanut tutustua ja kiitollinen kaikesta mitä olen saanut heidän kauttaan oppia. Haluan lisäksi tässä pyytää anteeksi ystäviltäni, joiden tukena en ole tänä vuonna osannut tai kyennyt olemaan. Oma elämäni on ollut sen verran selviytymistaistelua, että yrityksistäni huolimatta voimavarat eivät ole kaikkeen riittäneet. 

Vuodelle 2021 toivon terveyttä ja oikean suunnan löytymistä. Ihanaa ja tervettä Uutta Vuotta myös jokaiselle lukijalle. 💓

 

Millainen sinun vuotesi on ollut ja mitä kaikkea siihen on mahtunut?

KoronaJoulu

Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen ja korona rajoittanut paljon tekemistä sekä näkemistä. Me lasteni kanssa minimoimme pari viikkoa ennen joulua kaikki sosiaaliset kontaktit. Kävimme vain koulussa, töissä ja eskarissa sekä pakolliset kauppaostot. Pyrin pitämään maskia kodin ulkopuolisissa sisätiloissa. Lapset jäivät harrastuksista pois, emmekä nähneet kavereita. Kaikki tämä siksi, että pääsisimme viettämään Joulua sukulaisten luo. Kävimme ennen joulua läheistemme kanssa monia keskusteluita, onko turvallista nähdä. Vanhempani ovat lähes kokonaan eristäytyneet koronan vuoksi. Välimatkaa meillä on yli 200 kilometriä ja lähes kaikki sairaanhoitopiirit ovat koronan kiihtymis- tai leviämisvaiheessa. Joulu on minulle perhejuhla, enkä osaisi kuvitella joulua ilman perhettäni. Minulle on ollut vaikeaa opetella, että lapset ovat vuorojouluin pois luotani. Joka joulu ikävöin myös isosiskoani ja haluan päästä käymään hänen haudallaan. Meidän mummo on vanha ihminen, mutta asuu itsenäisesti ja etenkin korona-aikana ollut kovin yksinäinen. Hän halusi ehdottomasti yhteisen Joulun koronasta huolimatta ja kunnioitimme sitä, koska kukaan ei tiedä onko meillä enää yhteisiä Jouluja hänen kanssaan. 

Me saimme kuin saimmekin yhteisen Joulun perheeni kanssa, koska kukaan ei ollut sairaana juuri ennen Joulua. IsoKarhu meni isovanhemmille jo etukäteen muutamaksi päiväksi viettämään joululomaa. Menimme PikkuKarhun kanssa aatonaattona mieheni luo yöksi, missä olivat IsoNalle ja PikkuNalle. Kävimme saunassa ja annoimme meidän joululahjat näille pojille sekä söimme joulutorttuja. Tuntui oudolta kolmen viikon jälkeen mennä yhteiseen kotiimme, joka näytti hieman autiolle. Aattoaamuna yritimme PikkuKarhun kanssa soittaa Joulupukin kuumalinja- ohjelmaan, mutta ei ollut mitään toivoa päästä läpi. Lähdimme mieheni ja PikkuKarhun kanssa joululaulut soiden matkaan. Perille päästyämme Joulurauhan julistuksen jälkeen söimme joulupuuroa ja osa meistä lähti perinteiselle hautausmaakierrokselle. Pidin varmuuden vuoksi maskia autossa, ettei vahingossakaan tarttuisi mitään. Koronajouluna normaalista poiketen mummoni ei käynyt kanssamme saunassa ja kävimme muutenkin vain pariskuntina. Saunan jälkeen mummo liittyi seuraamme ja söimme ihanan jouluaterian, jonka jälkeen pojat alkoivat olla jo melkoisen kierroksilla lahjoista. Meille ei tullut joulupukkia, koska hän oli etätöissä. Kuuntelimme perinteisesti jonkun joululaulun ja sitten IsoKarhu luki Jouluevankeliumin sekä äitini Joulurukouksen. Tämän jälkeen olivat viimein vuorossa lahjat, joita pikkutontut jakoivat. PikkuKarhu oli ensin harmissaan, kun ei saanut toivomiaan radiopuhelimia. Hetken kuluttua kuitenkin totesi " Ei minua enää harmitakkaan, koska sain niin paljon kaikkea muuta kivaa. " Hän iloitsi mm. pehmeistä sukista ja tossuista sekä hanskoista. Itselleni paras joululahja oli aika rakkaan perheeni parissa.

Joulupäivänä katsoimme elokuvia ja kävimme mummoni luona syömässä sekä peilailimme lautapelejä. Rakensimme IsoKarhun kanssa kahdestaan pihalle lumilyhdyn. Yllätyksenä pari kaveriani, joita en ole vuosiin nähnyt, kävivät pihallamme moikkaamassa. Tapaninpäivänä kävimme vielä laavuretkellä ja illalla paistoimme lettuja sekä saunoimme. Sunnuntaina vein lapset toisille isovanhemmille, missä oli heidän isänsä sekä muuta lähisukua. Olimme koko porukka suunniteltua pidempään vanhemmillani, koska emme tiedä milloin seuraavaksi voimme nähdä. Suunnitelmien muutokset aiheuttivat lapsissa suuren tunnekuohun, mutta asiaan sopeutumisen jälkeen he nauttivat kovasti pidennetystä yhteisestä ajasta. Joulu oli monin tavoin erilainen kuin normaalisti, mutta kaikesta huolimatta halusimme nauttia läheisten kanssa yhdessä olosta sekä Joulun sanomasta. Pyrimme noudattamaan turvavälejä ja pesemään hyvin käsiä sekä pidimme yhdessä olevan porukan pienenä. Nämä toivottavasti varjelivat kaikki koronalta.

Toivottavasti teillä lukijoilla oli ihana Joulu ja saitte hetken rauhoittua Joulusanoman äärelle.

Millaista Joulua sinä vietit ja miten korona vaikutti siihen?

Radikaali Ratkaisu

Viimein yritän saada valmiiksi postauksen aiheesta, joka on monella tavalla vaikea ja samalla helpottava. Kirjoitan tätä enemmän omasta näkökulmastani, koska en voi puhua toisen puolesta. Olen ollut jo pidempään tosi väsynyt ja onneton sekä monia haasteita mahtunut elämään. Neljän erityislapsen uusperhe kahden rikkinäisen aikuisen pyörittämänä ei ole todellakaan helpoin paletti. Siihen lisäksi lasten toiset vanhemmat sekä heidän haasteensa. Olemme olleet vajaan neljä vuotta mieheni kanssa yhdessä, joka on lyhyt aika. Siinä ajassa on kuitenkin ehtinyt tapahtua paljon isoja juttuja, jotka vaikuttavat kaikkeen. Olen koittanut rakastaa mieheni rikkinäisyyttä ehjäksi ja saada meistä onnellisen perheen, mutta valitettavasti hukkasin itseni. Minusta alkoi jossain vaiheessa tuntua, etten elä enää vaan selviydyn päivästä toiseen. Voimavarani hiipuivat kokoajan lisää, mutta kuitenkin yritin pyörittää arjen parhaalla mahdollisella tavalla. Koitin ennaltaehkäistä suuria konflikteja perheessämme, koska pelkäsin jollekin sattuvan jotain tai vähintään tulevan kamalan riidan. Minun on ollut jo pitkään vaikeaa puhua miehelleni omista tuntemuksistani ja ajatuksistani. Olen kokenut olevani kokoajan enemmän umpisolmussa ja ahdistunut. Olemme käyneet epäsäännöllisesti ja keväästä lähtien säännöllisemmin pariterapiassa juttelemassa asioista. Meillä on kommunikaatiossa haasteita, jotka nousevat esiin kerta toisensa jälkeen. Valitettavasti molempien kommunikaatiohaasteet ruokkivat toinen toisiaan. 

Viimeisen puolen vuoden aikana olen miettinyt minun omia arvojani ja tarpeitani sekä elämääni. Monen itkut olen itkenyt ja itsesyytösten kuopassa käynyt. Elokuussa sain sanottua yhteisellä keskustelukäynnillä, etten tiedä onko meillä yhteistä tulevaisuutta. Tuollaista lausetta ei ole toisen helppo kuulla. Jatkoimme suhteen työstämistä ja yritimme huomioida toistemme tarpeita arjessa. Yritin työntää omia ajatuksiani ja tunteintani pois. En kuitenkaan pystynyt, vaan kokoajan voimakkaammin sisälläni alkoi tuntua tilan ja hapen puute. Tukeuduin muutamiin ihmisiin, jotka saivat kuulla vuodatustani kyllästymiseen asti. Yritin rukoilla viisautta ja merkkiä oikeasta ratkaisusta. Jotain radikaalia oli tapahduttava, koska kaikki perheessämme voivat jo pahoin ja eniten varmaan minä itse. 

Lopulta päätin käydä katsomassa erästä paritalon puolikasta ja samalla miltä ajatus pois muuttamisesta tuntuisi. Asunto oli vasta remontoitu lattiasta kattoon, hyvällä sijainnilla ja kokoon nähden edullinen. Huokaisin Jumalalle, että jos saan tuollaisen ihanan asunnon niin pidän sitä selvänä merkkinä. Astuttuani sisälle asuntoon, minusta tuntui kuin olisin tullut kotiin. Ihastuin kokoajan lisää ja näin itseni sekä lapset asunnossa. Samalla minulla oli surullinen olo, koska asunnosta oli moni muukin kiinnostunut. Ajattelin etten kuitenkaan tulisi saamaan sitä tai joku saisi minut jäämään kotona olevaan tilanteeseen. Yllätyksekseni omistaja kertoi hänen vaimonsa kiinnittäneensä huomiota kaikkien hakemusten keskeltä minun omaani ja sanoi minusta tulevan hyvä vuokralainen heille. Hetken juteltuani miehen kanssa, hän sanoi minun saavan asunnon ja ilmoittavansa muille asunnon menneen. Mietin kotona vielä asiaa ja päätin ehdottaa miehelleni asumuseroa, jotta olisi mahdollista vielä korjata asioita ja minun saada omaa tilaa. Mieheni ei todellakaan halunnut minun muuttavan ja koitti saada minua muuttamaan mieltäni. Minun oli kuitenkin tällä kertaa aika kuunnella itseäni ja sisälläni huutavia hälytyskelloja. Kuukausi ennen muutttoa saman katon alla oli todella raskas monella tapaa meille kaikille. Kävimme läpi pariterapiassa pelisäännöt ja mitä pitäisi tapahtua, jotta meidän suhde voisi vielä jatkua. Meidän asumusero alkoi siis joulukuun alussa ja päättyy huhtikuussa, jonka jälkeen katsomme asumuseron vaikutuksia ja jatkuuko meidän suhde. Asumuseroaikana meidän tulee molempien työstää asioita itsessämme ja pariterapiassa yhdessä. Minun lapset asuvat vuoroviikoin minun ja heidän isänsä luona. Pojat ovat olleet poikkeuksellisesti pidempään isällään ja tulevat huomenna minun kanssani uuteen kotiin. He odottavat todella paljon ja innoissaan uutta kotia.

Tämä ei ole ollut todellakaan helppo päätös, mutta koen sen olleen oikea päätös tähän kohtaan. Tämä ei myöskään ole ollut hetken mielijohde, vaan pitkään kipuilemani päätös. En ala tässä avaamaan kaikkia suhteemme haasteita. Monet itsesyytökset epäonnistumisesta ja luovuttamisesta olen käynyt läpi. Olen saanut huomata, kuinka hyvät tukijoukot minulla on taustalla ja he saivat minut uskomaan kaikkein heikoimpina hetkinä selviytymiseen. Olen todella kiitollinen kaikesta saamastani avusta ja tuesta. Jottei postaus veny kovin pitkäksi, kirjoitan tämän hetken tunnelmista ja lasten kokemuksista myöhemmin oman postauksensa.  

Etäsynttärit

Tämä vallitseva koronatilanne asettaa monenlaisia rajoituksia ja haasteita kokoontumisille. Meidän oli tarkoitus juhlia IsoKarhun synttäreitä muutamien ihmisten kanssa, mutta koronatilanteen kiihtyessä eri puolilla Suomea emme näin tehneet. Kokoonnuimme lasten isän ja hänen tyttöystävänsä luokse mieheni ja kaikkien neljän lapsen kanssa. Lasten isä teki meille pizzaa ja hänen tyttöystävänsä oli leiponut suklaavaahtokarkkijuustokakun sekä minä olin ostanut herkkuja. Herkuttelujen jälkeen otimme etäyhteyden paikalle pääseviin isovanhempiin, täteihin ja kummeihin. Teknisten säätämisten jälkeen oli vuorossa onnittelulaulu ja perille tulleiden pakettien avaaminen. Olimme IsoKarhun kanssa tehneet tietokilpailukysymyksiä häneen liittyen.                        

Tässä kysymykset teillekin ja niihin voi halutessaan vastata:

1. Milloin oli IsoKarhun laskettuaika? 

a) 6.12 b) 7.12 c) 15.12

2. Kuinka monennella synnärikäynnillä IsoKarhu syntyi? 

a) ensimmäisellä b) toisella c) kolmannella 

3. IsoKarhun perhe asui eräässä tietyssä kaupungissa pojan elämästä ensimmäiset: 

a) 0 vuotta b) 10 kuukautta c) 1v 9kk d) 2vuotta e) 2v 6kk? 

4. IsoKarhun lempiartisti/-yhtye on:

a) Alan Walker b) Antti Tuisku

c) Billy Eilish d) The FatRat

5. IsoKarhu ei ole tapaturma-altis, mutta hän on kaksi kertaa joutunut käymään tapaturman takia päivystyksessä. Oliko syy

a) Saksilla sormeen leikattu haava b) Aivotärähdys

c) Kaatumisessa tullut syvä haava polvessa d) Kavereiden kanssa tappelu? 

6. IsoKarhun lempiaine on: 

a) Liikunta b) Matematiikka

c) Äidinkieli d) Ruokailu

7. IsoKarhu harrastaa:

a) Parkouria b) Jalkapalloa c) Pokemonia   

Vastaukset käytiin lopuksi läpi ja hyvin poika tunnettiin. Kaksi tiimiä sai kuusi oikein ja muut saivat viisi oikein. Etäyhteyksillä olevien kanssa juhlat kestivät reilun tunnin verran ja sitten lapset halusivat lähteä leikkimään keskenään. Tälläiset olivat meidän järjestämät etäsynttärit. Haasteena oli, ettei kuulumisten vaihtaminen ja kaikkien puhuminen onnistunut, koska muuten olisi ollut todella sekavaa.Vaikkei etäjuhlat ole niin mukava tapa viettää synttäreitä kuin livenä, se kuitenkin mahdollisti synttärien järjestämisen. Jos koronatilanne ei pahennu, IsoKarhu saa pitää viidelle kaverille synttärit. 

 

Miten sinä olet hoitanut korona- aikana juhlat? Oletko ollut etäjuhlissa?

Työpaikka

Lopetin perjantaina työharjoitteluni haikein tunnelmin ja kiitettävin arvioinnein. Tällä viikolla ollut suuria muutoksia. Sosionomiopintoni ovat loppusuoralla ja teen viimeisen työharjoittelun työsuhteessa, joka jatkuu harjoitteluni jälkeenkin. Muuten opinnoista kesken on enää opinnäytetyö. Esimieheni kanssa ollaan puhuttu, että maaliskuussa valmistuisin ja samalla päättyisi koeaikani. 

Kelaan hieman taaksepäin tätä kaikkea, jotta ymmärrätte mistä kirjoitan. Olen siis aloittanut sosionomiopintoni syksyllä 2018, enkä ole sen jälkeen ollut töissä. Nyt alkusyksystä hain sosionomin työtä eräästä paikasta ja pääsin haastatteluun. Minulla ei ole kyseiseltä työsaralta mitään kokemusta, mutta löytyy intoa oppimiseen ja halua auttaa. Paikan esimies soitti minulle, etten tullut valituksi hakemaani tehtävään. He olivat kuitenkin laittaneet nimeni ylös, koska halusivat minut heille töihin. Minulle avautui vuoden pituinen sijaisuus, josta ensimmäinen kolme kuukautta on koeaikaa ja samalla teen ohessa työharjoitteluni. Jos kaikki menee hyvin, jatkan marraskuun loppuun ja katsotaan mitä vuoden päästä tapahtuu. 

Minulla on pää vielä aivan pyörällä kahden päivän jälkeen, mutta vähän kerrallaan olen alkanut oppia asioita. Työ vaikuttaa joka päivä mielenkiintoisemmalle ja odotan pääseväni "tosi toimiin". Minut on otettu tosi hyvin vastaan ja saimme suunniteltua työmatkoille kimppakyytejä. Työmatkani on noin 45km, joten aamulla oleva aikainen herätys vaatii vielä opettelua. Valitettavasti en voi kertoa, mikä kyseinen työpaikka on. Se on kuitenkin sellaista, jota kaikki eivät uskalla tehdä. Odotan innolla mitä kaikkea pääsen tekemään ja millaisia asiakkaita pääsen kohtamaan.