Päivävierailulla

Ystäväni muutti viime kesänä perheensä kanssa toiselle paikkakunnalle. Nyt hän pyysi meitä viikonloppuna käymään. Päätin napata kutsusta kiinni ja pakkasin pojat autoon. Sitten taas mentiin. Ajomatkaa ei tällä kertaa ollut kuin vajaat kaksi tuntia ja reitti oli helppo.

Kun pääsimme perille, ystäväni esitteli heidän kotinsa. Se oli juuri heidän näköisensä. Söimme yhdessä lounaaksi kanakeittoa, jonka jälkeen lapset juoksivat leikkimään. Aluksi heillä tuntui olevan haasteellista saada keskenään leikit sujumaan ja aina joku tuli kaipailemaan toisesta. Oli silti ihanaa istahtaa kahvikupin ääreen juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Arvostan tässä ystävässäni (mm.) vahvaa uskoa ja tietynlaista kypsyyttä. <3

Lasten muuttuessa levottomiksi totesimme, että olisi aika lähteä porukalla pihalle. Koitin saada Pikku Karhua kävelemään, mutta aika vastahakoista se oli. Lainasin rattaita, jotta pysyisimme isompien muksujen perässä. Ajatella että viikko sitten olimme toisten ystävieni kanssa ulkona kaivamassa tunneleita lumikasaan ja nyt lumesta ei ollut juuri tietoakaan. Joka paikassa oli märkää ja liukasta. Lapsista oli tietysti hauskaa luistella ja kaatuilla jäisillä kohdilla. Menimme läheiseen skeittipusitoon, jossa lapset "luistelivat" jäällä. Jokainen heistä sai vaatteensa aivan läpimäriksi, joten pian oli aika lähteä takaisin. Aika lensi kuin siivillä.

                                                           Viime viikonloppuna:

                                                              Eilen:  

Sisälle päästyämme, vaihdoimme nopeasti kuivaa vaatetta. Päätimme syödä välipalaa ja sen jälkeen meidän oli tarkoitus lähteä kotiin. Välipalan jälkeen lapsilla menivät leikit niin kivasti yksiin, että päätin juoda vielä kupin teetä ennen lähtöä. Siinä vierähtikin sitten jokunen tovi ja huomasin kellon olevan melkein kuusi, kunnes pääsimme oikeasti lähtemään.

Kotimatka oli hieman haastavaa, koska kello oli jo niin paljon ja oli pimeää. Iso Karhu pysyi hyvin hereillä katsellessaan maisemia ja puhelimesta videoita. Pikku Karhun suhteen oli paljon haastavampaa. Pyysin Isoa Karhua välillä huutelemaan Pikku Karhulle, jotta tämä heräisi. Siinä hän kyllä onnistui ja sai itkut aikaiseksi. Minä koitin samalla ajaa autoa ja kutitella Pikku Karhun varpaita sekä huudella hänelle. Välillä kun ei ollut muita autoja lähistöllä, pidin sisävaloa päällä. Selvisimme kuitenkin kotiin niin, ettei Pikku Karhu ehtinyt muuta kuin välillä torkahtaa. Onneksi, koska muuten en olisi saanut häntä kotona yöunille. Hänen ei olisi tarvinnut nukkua kuin max. kymmenen minuuttia sikeästi, niin yöunet olisivat siirtyneet ties minne. Nyt molemmat pojat menivät todella kiltisti ja nopeasti nukkumaan.

On ollut ihanaa vaihtaa maisemaa hetkeksi ja nähdä rakkaita ystäviä eri puolilta Suomea. Ollaan paljon tekemisissä, joten ei tarvitse kuulumisia aloittaa aivan alusta. Minusta on myös ihanaa, että minulla on niin paljon uskovia hyviä ystäviä. Yhteinen usko syventää ystävyyttä aivan uusiin svääreihin. <3

Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle! <3

Lasten kanssa yksin reissussa

Minun on monena iltana pitänyt kirjoittaa viime viikonlopun reissustamme, mutta olen ollut iltaisin superväsynyt tai Ison Karhun kanssa mennyt myöhään. Mutta nyt sitten...

Olimme sopineet Ison Karhun kummin kanssa, että menisin poikien kanssa heille viikonlopuksi. Hän asuu miehensä kanssa kaksiossa neljän tunnin ajomatkan päässä, joka kuulostaa aika haastavalle kahden pienen ja aktiivisen lapsen kanssa. Siellä ei ollut leluja, joten pakkasimme poikien kanssa molempien lempparilelut mukaan. Lisäksi reissu meinasi peruuntui poikien sairastuessa, mutta Jumala paransi ihmeellisesti vuorokaudessa.

Pääsimme jopa aikataulussa lähtemään valtavien tavaramäärien kanssa (en todellakaan olisi voinut mennä junalla sen tavaramäärän kanssa). Ison Karhun kummi tuli meidän kyytiin matkanvarrelta, joten menomatka sujui paljon helpommin. Olimme perillä vasta illalla ja pojat olivat aivan ylikierroksilla. Saimme valloittaa makuuhuoneen ja he itse nukkuivat sohvalla. Tämä oli kaikkien kannalta paras ratkaisu.

Nukkumaan käydessä Iso Karhu alkoi valittaa pyllyn kutittamista. Huokaisin mielessäni; voi ei, ja päätin tarkistaa asian. Sieltähän niitä matoja taas löytyi. Mietimme ystäväni kanssa hetken, että pitääkö meidän lähteä aamulla kotiin. Päätimme kuitenkin että jäämme, koska olimme jo sinne saakka tulleet ja ehtineet hetken ollakin. Kävimme heti aamulla apteekista ostamassa koko porukalle matokuurin ja pesimme pyykkiä sekä tuuletimme petivaatteita. Pidimme huolen, ettei Iso Karhu ollut ilman housuja muualla kuin vessassa. Toistaiseksi ainakaan kukaan muu ei ole valitellut. Isoa Karhua madot kiusasivat kovasti iltaisin, eikä hän meinannut saada unta. Googletin ihmisten kokemuksia, mikä auttaisi kutinaan. Löysin jonkun kommentin, että jotkut voimakkaasti eukalyptykselle, mentholille tai piparmintulle tuoksuvat jalkarasvat häätäisivät matoja suuaukolta. Tämä todettiin toimivaksi!

Ystäviemme seurakuntalaiset järjestivät lauantaina "eletään lapsuutta uudestaan" puuhaa. Menimme eräälle parkkipaikalle suureen lumikasaan kaivamaan tunneleita yms. Iso Karhu oli aivan innoissaan ja kulki ystäväni miehen perässä koko ajan. Pikku Karhu vaan yksinkertaisesti vihaa talvea. Hän huusi lähes koko sen pari tuntia (paitsi kun nukkui päikkärit) ja menimme välillä sisätiloihinkin, missä ei ollut mitään hätää.

Ystävämme olivat säästäneet aivan Isoa Karhua varten valtavan pahvilaatikon, jotta siitä voisi rakentaa jotakin. Iltapäivällä pääsimmekin rakentamaan upeaa merirosvolaivaa.Siinä oli aukeava kansi sekä värivalot. Sillä leikittiinkin sitten loppupäivä. Laivassa olevalla tykillä ammuttiin ihmisiä rakkaudella. Lapset eivät olleet yhtään vieraskoreita, vaan kiukuttelivat ystävillemmekin. Toisaalta minusta se oli ihana osoitus heiltä siitä, että kokivat olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi.

Sunnuntaina iltapäivällä heidän seurakunnassansa oli Jumalanpalvelus. Ainakin ulkopuolisen silmin siellä oli aivan ihana ilmapiiri. Heillä oli sunnuntaikokouksessa ylistystä, eikä pelkkiä vanhoja virsiä. Heillä nuoret ja vanhemmat tanssivat sekä lauloivat yhdessä Jumalalle. Lapsille oli pyhäkoulu, mihin Iso Karhu halusi mennä mukaan. Olin todella iloinen siitä, miten hän uskalsi mennä vieraassa paikassa vieraiden ihmisten kanssa. Pikku Karhu viihtyi salissa meidän kanssamme. Hän kiersi sylistä syliin. Tapasin monia mielenkiintoisia ihmisiä.

Illalla pyörähdin vielä erään lapsuuden ystäväni luona. Hän on asunut kyseisellä paikkakunnalla jo monta vuotta ja olen vain kerran käynyt hänen ensimmäisessä asunnossaan. Päätin käydää edes pikavisiitillä, koska sinne saakka olin kuitenkin pässyt. Ystäväni oli leiponut ihanaa kääretorttua. Heillä oli rauhallinen opiskelija-asunto. Ensi kerralla ehdin toivottavasti olla pidempäänkin.

Maanantaiaamuna koitti kotimatkan aika. Kukaan meistä ei olisi halunnut lähteä, koska viihdyimme niin hyvin. Kaksiossa eläminenkin meni yllättävän hyvin (ainakin minun mielestäni), vaikka pojat heräsivätkin aamulla 6-7 välillä. En kyllä ymmärrä, miten valtavan sotkun saimme pienessä ajassa aikaan. Onneksi kuitenkaan mitään ei mennyt rikki.

 Pojat nukahtivat nopeasti autoon (vähemmillä yöunilla olivat hekin menneet) ja ajomatka syömäpaikalle sujui rauhallisesti. Minua meinasi alkaa kamalasti väsyttämään, koska illat olivat venyneet yömyöhään jutellessa, syödessä ja rukoillessa. Ruokailutauko sujui rauhallisen mukavasti ja pääsimme jatkamaan matkaa. Loppumatka oli aika jännittäävä, koska ulkona oli 5-6 astetta pakkasta ja satoi vettä. Kaikki vesi jäätyi tuulilasiin, vaikka tuulilasin lämmitin oli kokoajan päällä ja pyyhkijät pyyhkivät. Pari kertaa joudui psyähtymään raappaamaan tuulilasia ja samoin tekivät monet muutkin autoilijat. Selvisimme kuitenkin lopulta turvallisesti kotiin ja kaikki oli hyvin.

Tuo viikonloppu oli kaikista mutksita huolimatta aivan ihana. Oli ihanaa saada välimatkaa ja irtiottoa omasta arjesta ja kotiympyröistä. Sain tutustua ystäväni mieheen paremmin ja huomata miten huikea tyyppi hän on. Heistä tulee vielä joskus aivan parhaat vanhemmat lapsilleen.
Sanat eivät riitä kuvaamaan, miten kiitollinen olin kaikinpuolin tuon viikonlopun jutuista myös Jumalalle. Siihen mahtui naurua, itkua ja huutoa. 

Seurakunnan koti

Usko on koko elämäni perusta ja siihen kuuluu seurakunnassa käyminen. Se ei ole vain joku "uskonnollinen tapa", vaan jotain mitä kaipaan ja odotan. Kaipaisin päästä enemmänkin, mutta se ei tällä hetkellä ole mahdollista.

Haluan kasvattaa lapsemme seurakunnan keskellä ja tehdä siitä luonnollisen osan heidän elämäänsä. Lisäksi siellä on paljon heidän ikäisiä lapsia, joten leikkikavereita löytyy.
Nautin olla lasten kanssa seurakunnassa, koska se on nykyään niin helppoa. Mielestäni meidän seurakunta on muutenkin hyvin lapsimyönteinen ja välillä ihmiset jopa tarjoavat tilaisuuden ajaksi lastenhoitoapua. Seurakunnasta löytyy lapsille oma leikkihuone, missä telkkarin kautta näkee meneillään olevan tilaisuuden. Lapset saavat vaeltaa kirkkosalissa ja heidän äänensä ovat asiaan kuuluvaa ääntä, eikä se yleensä (kohtuuden rajoissa) ketään häiritse.

Olen pyrkinyt käymään lasten kanssa sunnuntaisin Jumalanpalveluksessa, koska se sopii parhaiten meidän päivärytmiin. Iltatilaisuuksiin on haastavampaa päästä, koska pojat menevät sen verran aikaisin nukkumaan. Sunnuntain jumalanpalveluksessa on Isolle Karhulle pyhäkoulu, jossa hän tykkää käydä ja odottaa innolla sinne pääsemistä. Syömme lounasta ennen seurakuntaan lähtemistä, koska jumalanpalvelus alkaa klo:11. Pikku Karhulla sattuu päiväunet juuri saarnan ajaksi ja ihme kyllä hän nukkuu seurakunnassa. Laitan hänet eteiseen vaunuihin nukkumaan tai joskus hän jopa nukahtaa syliini. Saan rauhassa keskittyä saarnan kuuntelemiseen ja ottaa vastaan Jumalan rakkauden sanoja. Nautin valtavasti, jos tilaisuudessa on ylistyslauluja. Usein niiden kautta Jumala puhuu minulle tai lohduttaa rakkaudellaan. Aina en syystä tai toisesta pysty keskittymään, mutta koen paikalla olemisen tärkeäksi, koska Iso Karhu pääsee pyhäkouluun kuulemaan opetuksia "lasten kielellä".  Tilaisuuden jälkeen on usein kirkkokahvit, joka on samalla meidän välipala. Siellä pääsee juttelemaan ihmisten kanssa ja tutustumaan uusiinkin ihmisiin.

Minulla on seurakunnassa paljon ystäviä, joten näen heitä kaikkia samalla ja voimme vaihtaa kuulumisia tai suunnitella alkavan viikon tapaamisia. Vanhemmat ihmiset haluavat olla meidän nuorempien tukena ja esirukoilijoina. Minusta vanhemmat ihmiset ovat ihania, kun heillä on jo karttunut elämän- ja uskonviisautta.  Meidän seurakunnan pastori on ihanan isällinen ja hänen kanssaan voi puhua aivan kaikista asioista. Hänellä on valtavaa viisautta monien asioiden suhteen.Olemme kaikki yhtä perhettä Kristuksessa ja perheessä tulisi tukea toinen toistaan. Minusta on ihanaa tieto siitä, että on ihmisiä jotka rukoilevat meidän perheen puolesta.

                        (kuvat Googlen kuvahausta)


Millaisia kokemuksia sinulla on seurakunnassa käymisestä? Kuuluuko se sinun elämääsi?

Tuulettumassa lasten kanssa

Tykkään kierrellä kirppareilla ja Ison Karhun kummi tykkää tehdä samoin. Päätimme jälleen lähteä katselemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Menin lasten kanssa junalla, koska kovien pakkasten vuoksi auton käyttäminen  ei olisi ollut järkevää. Lisäksi lapsista junalla matkustaminen on jännää.

Ennen junan liikkeelle lähtöä pääsimme jopa kurkistamaan kuljettajan koppiin ja Iso Karhu kyseli siihen liittyen kaikenlaista. Minulle oli uusi juttu, että junassakin on ratti. Matkamme sujui hyvin; lapset katselivat maisemia ja minä vastailin vieseteihin sekä Ison Karhun kysymystulvaan. Junasta poistuessamme joku ystävällinen kanssamatkustaja auttoi rattaat turvallisesti alas. Ison Karhun kummi oli meitä asemalla vastassa.

Ensimmäisenä menimme Rossoon syömään lounasta. Ruokaa odotellessa lapset saivat leikkiä leikkipaikalla ja me aikuiset vaihdoimme kuulumisia. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Saimme ravintolassa kulumaan  pari tuntia ihan huomaamattamme.

Suuntasimme sieltä lähellä olevalle isolle kirpparille ja samalla laitoin Pikku Karhun nukkumaan. Hän nukkui melkein koko kirppariajan, mutta Iso Karhu aloitti pian nälän ja janon valittamisen. Hänestä oli tylsää, koska siellä olitällä kertaa niin vähän leluja myynnissä. Kiertelimme ja katselimme, mutta myytävät vaatteet olivat todella erikoisia ja vanhoja. En henkilökohtaisesti voi ymmärtää ihmisiä, jotka laittavat miesten tai naisetn alusvaatteita kirpputorille myyntiin. Vaikka ne olisivat siistejä, ne ovat kuitenkin käytettyjä alusvaatteita. Lisäksi omituisten juttujen joukkoon kuului neljä laatikkoa tyhjiä tulitikkuaskeja, jonka hintana oli 1e. Itse myyn tavaroita, joita voi hyvin vielä käyttää. Kummastelimme ja hassuttelimme muutamilla löydöillämme. Pääsimme jopa pariin kuvaan mukaan.

Vaikka valikoima oli valitettavan huono, löysin minä kuitenkin jotakin; Pikku Karhulle tyynyliinan, Isolle Karhulle kirjan ja monsteriauton (joka vaatii jo korjausta), uusia hienoja laatikoita ja aivan ihanan vanhahkon lyhdyn. Tuo lyhty tuo minulle iloa ja valoa pitkäksi aikaa. Joitain tarpeellisia juttuja jäi löytämättä, mutta onneksi Suomi on kirppareita täynnä. :D

Aika kului nopeasti ja pian olikin jo kotiinlähdön aika. Kotimatkalla olimme jo kaikki hieman väsyneitä. Kävimme vielä kaupassa ja päätin tehdä lasten kanssa tortilloja. Minä ja Iso Karhu rakastamme tortilloja. Hän totesi: " Äiti tämä on niin ihanaa. Meillä on oikea juhla-ateria." 

Nautin vapaapäivästä lasten kanssa. Pääsin vähän vaihtamaan maisemaa ja "harrastamaan" kirpparikierrosta.

Harrastatko sinä kirppareita? Millaisia kokemuksia sinulla on niistä?

Lettukestit

Äitini toi meille alkuviikosta mansikoita ja ajattelimme Ison Karhun kanssa paistaa iltapalaksi lettuja. Ehdotin hänelle, että pidettäisi lettukestit ja kutsuttaisi muitakin syömään. Kutsuimme yläkerrasta Ison Karhun parhaan ystävän, hänen äidin ja pikkusiskon.

 Lapset leikkivät ja "kinastelivat" yhdessä, joten me äidit päätimme juoda kupit teetä. Olin pitkään rukoillut ystävää, jolle voisi aina soittaa ja asuisi lähellä sekä paljon muuta, mitä tämän ystävän kanssa olen saanut kokea. Olemme tunteneet vain noin pari vuotta ja nyt olemme kuin "samaa perhettä". Tunnemme toisemme ja lapsemme mielestäni todella hyvin. Meidän isommilla lapsilla on vain pari viikkoa ikäeroa ja nuoremmilla lapsilla pari kuukautta. Minulla ei ole tyttöjä, mutta voin tehdä tyttöjen juttuja hänen lapsiensa kanssa. Nuoremman ensimmäisiin sanoihin kuului minun nimeni, joka oli minusta hassua.

Olin tehnyt lettutaikinan valmiiksi turpoamaan. Ajattelin kokeilla Spelttijauhoja, jospa letut olisivat vähän terveellisempiä. Sokeriakaan ei tullut kuin pari teelusikallista. Paistoin kaikki letut kerralla, jotta olisi helpompi toimia lasten kanssa. Kaikki letut onnistuivat (viimeistä lukuunottamatta), joka on minulle harvinaista. Lettujen päälle olin varannut mansikoita ja mustikoita. Isommat lapset söivat vaikka kuinka monta lettua ja pienemmät saivat iltapalaksi puuroa. Jäi letuista pari meille äideillekin. Letut olivat kyllä todella hyviä, vaikka oli niin vähän sokeria. Kuva valmiista letuista jäi ottamatta siinä touhussa.

Iltapalan jälkeen Isommat lapset saivat mennä yhdessä suihkuun, koska olivat kamalasti sotkeneet marjoilla. Sitten ystävät lähtivät kotiin nukkumaan ja me aloitettiin omat iltatouhut.

Vaikka nähdään usein, kiva tehdä joskus jotain erilaista yhdessä. :)

Luistelemassa

Tämän vuoden puolella viimein alkoi sataa lunta ja olla pakkasta. Viime viikolla pääsimme ensimmäistä kertaa pulkkamäkeen, joka oli "säälittävän" näköistä. Rinteessä oli vähän valkoista ja alta pilkotti karu musta maa. Lapset olivat kuitenkin hyvin innoissaan ja pulkka kulki.

Sunnuntaina pääsimme ensimmäistä kertaa jäädytetylle kentälle kokeilemaan luistimia. Otimme isovanhemmat mukaan, koska muuten olisi ollut liian haastavaa. Iso Karhu odotti koko päivä tuota hetkeä, koska hän muisti luistelemisen viime talvesta.

Minulla oli Pikku Karhulle Ison Karhun vanhat "ensiluistimet" . Raukka vain huusi, kun laitoin luistimia hänen jalkaansa. Pikku Karhu inhoaa talven kylmyyttä ja paksuja vaatteita. Liikutin häntä jalkojeni välissä, mutta ei lasta voinut väkisin pitää luistimilla. Paljon hauskempaa oli pyöriä selällään jäällä.

Iso Karhu oli aluksi vähän turhankin rohkea, eikä muistanut jään olevan liukasta. Opetimme miten luistimilla liikutaan ja hän oppi "kävelyn" nopeasti. Vaikkei hän osannut luistella, hän osasi hypätä luistimilla tasajalkaa. Ensimmäisellä kerralla jalat väsyivät nopeasti, vaikka intoa olisi riittänyt.

Minä lähdin edeltä huutavan Pikku Karhun kanssa kauppaan ja kotiin. Iso Karhu jäi luistelemaan ja tuli isovanhempien kanssa hieman myöhemmin. Pikku Karhuakin taas nauratti, kun päästiin sisälle lämpöiseen kotiin.

Tämä nykyajan talvi on kyllä kummallista. Loppuvuodesta oli vielä +10 ja sitten yhtäkkiä onkin -25. Jossain oli ollut jopa ukkosta ja satanut samaan aikaan lunta. Nykyään ihmiset eivät meinaa osata toimia -20 asteen pakkasessa, koska ei olla totuttu tuollaiseen. Minun lapsuudessani oli aina valtavasti lunta ja -20 oli normaali talvikeli. Se oli minusta oikeaa talvea.

Lunta on tullut tänäänkin lisää ja toivottavasti pian Iso Karhu pääsisi kokeilemaan suksia. Lisäksi odotamme, että pääsemme enemmän laskemaan mäkeä ja luistelemaan. Inhoan talvea, sitä kylmyyttä ja valtavaa vaatemäärää. Lumi kuitenkin tuo valoa ja lasten kanssa ulkona on enemmän tekemistä. Jos pitää valita; musta vai valkoinen talvi, valitsen kyllä valkoisen talven. :)

Sisustuksen uudistusta

Kun mieheni muutti omaan asuntoon, annoin hänelle mukaan muutamia huonekaluja, astioita, mattoja ja muuta tarpeellista. Enemmänkin olisin voinut antaa, muttei hän halunnut.

Mietimme telkkarin ja pleikkarin kohtaloa. Lopulta tulin tulokseen, että ne ovat mieheni ostamat ja haluan kokeilla elämää ilman niitä. Tuota päätöstä en ole katunut hetkeäkään. Telkkari ei ole nyt pilaamassa sisustustamme, eikä lapset ole koko ajan sormeilemassa sitä. Lapset näkevät aamun lastenohjelmat ja minä haluamani sarjat tietokoneelta.

Olin pitkään halunnut meidän makkarin kirjahyllystä eroon, mutta en saanut sitä myytyä. Sanoin heti että mieheni saa viedä sen mennessään. Ostin tori.fi:stä itselleni senkin, jonka isäni hioi ja maalasi. Ostin Ikeasta vielä mustat nupit laatikoihin. Mielestäni senkki on täydellinen olohuoneeseen. Vaikka suurin osa sisustuksesta on tummaa, valkoinen senkki sopii tuohon hyvin ja tuo avaruutta sekä valoa olohuoneeseen.

Tietokone meillä oli ennen olohuoneessa, koska modeemi tarvitsi antennipistokkeen. Kone oli melkoisella vaaravyöhykkeellä, eikä pöytä ollut kovin tukeva pöytäkoneelle. Hommasin modeemin, joka toimii ilman antennipistoketta. Sain tietokoneen makkariin turvaan. Kävin ystäväni kanssa Ikeassa ja ostin isomman tietokonepöydän, joten nyt kaikki tarvikkeet sopivat juuri hyvin pöydälle ja sen alle. Makuuhuoneessa tietokone ei vie liikaa huomiota lapsilta eikä minulta. 

Kirjahyllyn paikka on toistaiseksi tyhjä, mutta siinä on hyvä tila kuivattaa pyykit. Pyykit ehtivät jopa kuivaksi, ennenkuin Pikku Karhu vetää ne alas. Aion laittaa makuuhuonettani vielä lisää, kunhan löydän kirpparilta mieleisiäni juttuja. Saatuani lapset nukkumaan, siirryn makuuhuoneeseen nauttimaan ylistysmusiikista, rauhasta, kirjasta, blogista, jostain sarjasta tai Raamatusta. Mieheni muuton jälkeen tästä huoneesta on tullut minulle rauhoittumisen ja hiljentymisen paikka, joten haluan sisustaa sen mukaisesti. Olen löytänyt kodista oman paikan, missä kohtaan Jumalaa (eli rukoilen ja luen Raamattua.

P.s. kuvien laatu hieman huono, koska ovat otettu illalla. 

Tällä hetkellä on tärkeintä, että minä ja lapset viihdymme kotonamme. Miehenikin on tykännyt sisustusmuutoksistani toistaiseksi. Meillä on aivan ihana koti ja kodin sijainti, joten haluan asua tässä mahdollisimma pitkään ja laittaa sitä mieleisekseni.  :) 

Viimein puheterapiassa

Uusi vuosi on toivoa täynnä; näin haluan uskoa. Vähän ennen joulua viimein tälle paikkakunnalle oli saatu yksi uusi puheterapeutti. Hän soitti pian minulle ja kysyi olisiko meillä vielä tarvetta puheterapialle. Tarvetta kyllä on, koska Isolla Karhulla on edelleen samoja puutteita kuin vuosi sitten. Minä ymmärrän hänen puhettaan hyvin, mutta vieraammat tai vähemmän meitä näkevät eivät kaikesta saa selvää.

Ensimmäisessä tapaamisessa puheterapeutti kartoitti Ison Karhun ongelmakohtia. Hän näytti kansioista erilaisia kuvia, jotka Ison Karhun tuli sanoa. Selkeät puutteet olivat L, K, S,  ja R.
S ja R ovat kirjaimia, joihin keskitytään vasta lähempänä viittä ikävuotta. Koska puheterapeutilla on nyt vuoden jonot purettavana ja uusia asiakkaita tulee koko ajan lisää, hän varasi Isolle Karhulle samantien viisi käyntiä.

Kotona meidän tulee tehdä joka päivä n. 10 minuuttia harjoitteita, joita saimme mukaamme. Harjoitteet ovat kivoja leikin- ja pelienomaisia. Lisäksi saimme "makutikun" (maistuu karkille), jonka avulla koitetaan saada kieltä aktivoitua ylös. Iso Karhu tykkää tehdä harjoitteita ja varsinkin karkkitikusta. Ostin Ikeasta pöytäpeilin, joka auttaa hahmottamaan kielen liikkeitä. Iso Karhu sai joululahjaksi Alias-pelin, joka on todella hyvä näihin harjotteisiin. Samalla kun teemme harjoitteita, hän saa kahdenkeskeistä laatuaikaa kanssani.

Varasimme puheterapiakäynnit sellaisille päiville, ettei Isolla Karhulla ole päiväkotia. Ensimmäisellä kerralla hän ei kovin pitkään jaksanut keskittyä, koska oli jo väsynyt päiväkodista. Tämä vaatii Isolta Karhulta sekä minulta kärsivällisyyttä. Olen koittanut kannustaa, rohkaista ja kehua häntä. Iso Karhu on päiväkodissa, joka edistää hänen puheen kehitystä ja nyt puheterapia pyörähti käyntiin.
Uskon kuulevamme tuloksia pitkäjänteisen ja kärsivällisen työn seurauksena.

                                        (Kuvat Googlen kuvahausta)


Onko sinulla kokemuksia puhevaikeuksista tai puheterapiasta?

Nyt mamma ylös ja liikkeelle

Sain jouluna kälyltäni viiden kerran lahjakortin kuntosalille ja hän pyysi minua lähtemään kanssaan. Kun on joku toinen kenen kanssa lähtee, tulee varmemmin lähdettyä. Itsekseni keksin helposti "syitä", miksen lähtisi. Mieheni tuli katsomaan Pikku Karhua ja Iso Karhu oli päiväkodissa. 

Sali oli minulle opiskeluajoilta tuttu, vaikkakin  systeemit osittain muuttuneet. Salilla on lastenhuone, joten Ison Karhun voisi ottaa mukaan. Pikku Karhu on liian pieni ja vauhdikas lähtemään. Nautin päästessäni "rääkkäämään" itseäni ja motivaatiota siihen löytyi. Nyt jo alkaa lihaksissa tuntua sille, että jotain on tehnytkin. Saa nähdä pääsenkö huomenna ylös sängystä.

Salitreenistä tuli niin hyvä olo fyysisesti ja psyykkisesti, että meinaan kyllä ottaa taas ihan tavaksi. Muutaman kerran kun saa lähdettyä liikkeelle, alkaa siitä muodostua rutiini ja juttu mitä odottaa. Tuo kyseinen sali on liian kallis minulle. Täällä on onneksi edullisempiakin vaihtoehtoja, johon meinaan kyllä psyykkisen hyvinvointini edistämiseksi liittyä. Uskon liikunnan ja valon lisääntymisen auttavan jaksamiseeni. Itsensä saa myös lähtemään, kun tietää joutuvansa maksamaan siitä kävi salilla tai ei.

Jospa vaikka kesäkuntoon 2016? Saas nähdä kuin käy...

 P.s. kuvat Googlen kuvahausta

Uusi Vuosi 2016

Mieheni ehdotti, että lähtisimme Vantaalle uuden vuoden Nouse Suomi-tapahtumaan. Hän halusi aloittaa vuoden minun ja Jumalan kanssa. Sopihan tuo minulle ja kun kerran hän oli saanut lapsillekin yöpaikan. Meidän mukaamme lähti myös pari ystäväämme, joista toinen jatkoi tapahtuman jälkeen matkaa eteenpäin.

Menomatkalla tunnelma oli hieman jännittynyt ja ehkä kireäkin. Olimme viiden aikoihin perillä, joten ehdimme kuulemaan ensimmäisen tilaisuuden puheosuuden. Emme pystyneet mieheni kanssa istumaan vierekkäin ja keskittyminen oli hieman haastavaa sekä lisäksi olin jotenkin ahdistunut. Uskon kuitenkin saaneeni juuri minulle oikeat asiat. Opetuksen jälkeen oli rukous, jonka aikana Jumala kosketti minua ja miestäni. Jumala puhuu ihmisille monin eri tavoin; minä "näin" rukouksen aikana kuvan tien risteyksestä. Jumala puhui sen kautta, että olemme mieheni kanssa molemmat oman tiemme risteyksessä ja meidän tulee valita mihin suuntaan lähdemme.

Tapahtumassa oli ihanaa nähdä edes pikaisesti monia ystäviä ja tuttavia. Vaikka kyseessä oli ilmainen massatapahtuma, mielestäni areenalle olisi mahtunut enemmänkin ihmisiä. Ystäväni kaveri antoi siellä elämänsä Jeesukselle. Se oli hänen elämänsä vaikein, mutta paras päätös. 

Toisen osuuden alkaessa, mieheni halusi tulla viereeni istumaan ja juttelemaan. Minä vain itkin meidän välisiä asioita ja mieheni koitti halata minua. Lopulta aloimme kirjoittelemaan. Tuossa tilanteessa koin Jumalan lohduttavan minua; sain sisälleni yliluonnollista rauhaa ja koin Jumalan rakkauden täyttävän sisimpäni lämmöllä. Jumala puhui paljon asioita miehelleni ja tunsin Jumalan olevan meidän keskusteluissa mukana. Sovimme että nautimme tuosta illasta yhdessä ja unohdamme hetkeksi avioliittomme murheet. Ilmapiiri välillämme laukesi ja minä ainakin pystyin alkaa keskittymään ja nauttimaan illasta. 

Viimeisessä osuudessa olevat asiat olivat kuin Jumalan suoraa puhetta meidän perheelle. Se oli ihmeellistä. Lähdimme puoli kahdeltatoista, koska meitä kaikkia alkoi jo väsyttää ja edessä oli kotimatka. Ulkona näimme pari rakettia. Harmittelin kovasti, että vuosi vaihtuisi autossa enkä näkisi raketteja. Loppujenlopuksi näin kuitenkin neljän eri kaupungin raketit ja kotimatkamme oli rento sekä hauska. Kaikilla lensi jo väsynyt huumori. Kävimme vielä Abc:llä syömässä ja ostamassa herkkuja.

En osaa sanoa olivatko tapahtuman puhujat hyviä vai ei, mutta Jumala on kyllä hyvä ja Hänen tahtonsa meitä kohtaan on paras. Mikä sen parempi tapa aloittaa uusi vuosi 2016 kuin kohtaamalla Jumalaa? Sinusta nämä asiat voivat kuulostaa oudoilta tai tyhmiltä, mutta suosittelen kokeilemaan ja sitten tulla uudestaan sanomaan. Mitä menetät, jos kokeilet elämää Jeesuksen kanssa? Minusta on rohkeutta kokeilla jotain noin radikaalia ja itse ainakaan en vaihtaisi pois usovan elämää.

Tämän vuoden ja jokaisen elämäni osa-alueen haluan luovuttaa Jeesukselle. Haluan elää tänä vuonna kaiken keskellä enemmän Hänen tahtonsa mukaista elämää.

Vuosi 2015, mitä jäi käteen?

Aloitin blogin kirjoittamisen 4.1.2015, joten olen blogannut melkein vuoden. Jee! :D
Täältä voi käydä lukemassa mun ensimmäisen tekstini:Pinna katkee.

Paljon on vuoteen 2015 mahtunut. Kirjoitin 20.1 toiveita ja haaveita alkaneelle vuodelle.
Helmikuussa sairastin lasten kanssa infulenssan, mutta samalla kirjoittelin asioita joista olin silloin kiitollinen.  Huhtikuussa oli jo monia asioita ehtinyt tapahtua, vaikkakin osa saikin toisenlaisia käänteitä vuoden kuluessa eteenpäin. Heinäkuussa päätin liittyä Instagramiin, koska olin innostunut kuvaamisesta. Samalla sain hieman näkyvyyttä blogilleni. Syyskuussa kaivoin toiveita ja haaveita julkaisuni esiin ja katsoin, missä mentiin. Suurin osa toiveistani oli ehtinyt toteutua.
 Kirjoitin vuoden aikana 116 julkaisua. Paljon vain vähän? Osa on mielestäni turhia ja ehkä poistettavia, mutta toisaalta niissä voi toivottavasti nähdä kehitystäni.

Katson vielä kerran tuota listaa ja nostan muuttuneet kohdat tähän: 

• Mieheni vakituinen virka jäi lyhyeen ja nyt hän on työttömänä. En avaa tätä enempää, koska en usko hänen sitä haluavan. Jumalalla on kuitenkin suunnitelma, joka on kaikkein paras meille jokaiselle. Mieheni saa nyt kerätä voimia rauhassa ja selvitellä ajatuksiaan. Emme voi tietää, mitä mutkan takaa on tulossa. Jumala on kuitenkin Sanassaan luvannut pitää meidän joka päiväisistä tarpeista huolta. Tähän haluan uskoa ja rohkaista jokaista uskomaan.

  "Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! " Matt. 6:25-26

• Olen saanut vuoden aikana uusia ystäviä. Ystävyyssuhteitanikin on kyllä tänä vuonna koeteltu kaiken muun keskellä, mutta tosi ystävyys kestää kolhujakin. Aikuisena ystävyyssuhteideni koukerot eroavat teiniaikoihini sillä, että asiat puhutaan ja selvitetään. Olen itse ainakin aktiivisesti halunnut heti selvittää vaivaavan asian, jottei se pääse kasvamaan mielessäni. Usein se saattaa olla täysi väärinkäsitys. Jos on loukannut toista tietoisesti tai tietämättään, silloin on nöyryyttä ja rakkautta pyytää anteeksi. 

"Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden." Ef 4:32

• Olin innostunut liikunnasta ja terveellisyydestä pitkään, mutta loppuvuoden kriisit söivät tuon innostuneisuuden. Halusin kuitenkin olla armollinen itselleni ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Nyt kun vuosi vaihtui, päivät alkavat valostua ja tilaisuuksia tulee enemmän, aion alkaa taas lenkkeilemään ja käymään salilla. Eräs kaverini antoi vinkkejä salille ja aion noudattaa niitä mahdollisuuksieni mukaan. 

• Loppuvuosi oli täynnä surua ja ahdistusta, mutta näin Jumalan huolenpidon pienissä arkipäiväisissä asioissa. Ne olivat pieniä valopilkkuja harmauden keskellä. Laihduttuani kesällä, monet vaatteet olivat isoja ja kulahtaneiden näköisiä päälläni. Jumala uusi vaatekaappini sisältöä ilmaiseksi. Minulla ei ollut talvivaatteita, mutta sain kaksi toppatakkia ja kenkiä. Nämä kaikki oli sellaisia asioita, mitä oikeasti tarvitsin. Taloudellisesti oli tiukkaa ja välillä ihmettelin, millä ostaisin ruokaa. Rukoiltuani asiaa joku ihminen saattoi antaa rahaa, koska oli kokenut, että hänen kuuluisi antaa. Välillä seurakunnalta joku saattoi soittaa, että tarvimmeko maitoa ja aamulla olin juuri rukoillut Jumalalta maitoa. Tässähän aivan itsekin innostuu Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta, kun kirjoittelee näitä asioita ylös. :D 

  "Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen. Hän ei ikinä salli hurskaan sortua." Ps. 55:22

 "Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?" Room. 8:32

• Toivoin että vuoden 2015 jälkeen voisin todeta olleeni vielä parempi ja rakastavampi sekä kärsivällisempi äiti sekä vaimo. Tämä on ollut todella rankka vuosi, mutta olen saanut huomata tämän olleen kasvun vuosi. Olen saanut kasvaa äitinä, vaimona ja ihmisenä. Mielestäni olen ollut rakastava ja ihmeellisen kärsivällinen äiti. Olen tiukoissa tilanteissa ja uupuneena ihmetellyt, miten olen pysynyt täysin rauhallisena. Vaimona olen yrittänyt tehdä parhaani rakastavasti ja kärsivällisesti, mutta silti koen epäonnistuneeni siinä. Välillä oma kärsivällisyys ja rakkaus, ei vain ole tarpeeksi.

• Toivoin vuoden olevan paras vuosi ikinä. Sitä se ei todellakaan ole ollut, mutta se oli hyvin kasvattava vuosi ja siitä kasvusta olen kiitollinen. Ehkä joskus vielä ymmärrän, miksi kaikkien niiden asioiden piti tapahtua. Toivon että tänä alkaneena vuotena Jumala eheyttää särkynyttä sydäntäni ja lisää voimavarojani. 

"Minä päättelen, etteivät nykyisen ajan kärsimykset ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka vielä on ilmestyvä ja tuleva osaksemme." Room. 8:18

 "Me tiedämme, että kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa* ja jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen." Room. 8:28

 "Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Room. 8: 37-39

Nyt on aika jättää mennyt vuosi taakse ja kääntää uusi sivu elämässä. Toivon sinulle onnellista ja siunattua vuotta 2016! <3 

 Tulossa...Uuden vuoden vastaanottaminen. :)