Sodan Jälkiä Suomessa

Kirjoitin vuorokaudestamme Järvisydämessä. Huone piti luovuttaa kahteentoista mennessä emmekä halunneet mennä suoraan kotiin. Erilaisten vaiheiden jälkeen päädyimme sota-aikaisille rakennelmille. Tunnelit olivat rakennettu betonista, mutta pimeitä, kosteita ja likaisia. Mielestäni ne olivat pelottavia ja mielikuvitukseni alkoi laukata murhamiehistä roikkuviin ruumiisiin. Lisäksi mietin tätä meidän Suomea ja täällä asumista. Meillä on paljon sota-aikaisia rakennelmia, joista osa on ollut käytössä ja osa rakennettu varotoimena.Alla olevassa kuvassa olevalla tykillä ammuttiin n. 60 kiloisia ammuksia, jotka lensivät 20 kilometrin päähän. Siinä on tarvittu paljon voimaa ja tarkkuutta. Suojapaikkojen tekemiseen ei ollut mitään hienoja suuria koneita. Me nykyajan ihmiset emme välttämättä tule koskaan ymmärtämään, mitä kaikkea silloin ihmisiltä on vaadittu ja mihin kaikkeen sota on vaikuttanut. Silloin ei googlattu kännykällä, miten näitä rakennetaan tai laitettu whatsappilla kuvia kotiin. 

Suomessa on upea luonto, jota emme aina itse osaa arvostaa. Meillä on mahdollisuus puhtaaseen ilmaan ja veteen. Saamme liikkua vapaasti, eikä meidän tarvitse yleisesti pelätä sotaa tai nälänhätää tai muuta vastaavaa. Meillä on parempi terveydenhoito kuin monissa muissa maissa. Meillä peruskoulu ja kouluruoka ovat ilmaista. Näin ei ole aina ollut, joten saamme olla kiitollisia aiemmille sukupolville, jotka ovat sotineet meille itsenäisen Suomen ja rakentaneet yhteiskuntamme suurella työllä sekä vaatinut monien hengen. Työtä on arvostettu useamman sukupolven ajan, koska suurella työllä on leipä pitänyt pöytään hankkia. Moni asia ja ajatusmalli on muuttunut nykypäivänä noista menneistä ajoista. Joskus on hyvä muistuttaa itsellemme ja lapsillemme, mistä olemme tulleet. Kaikki tämä hyvä, mitä meillä on, ei ole itsestäänselvää. 

 Sota-aika on jättänyt jälkensä meihin suomalaisiin melankoliana ja häpeäkulttuurina. Monet perheet kärsivät kovia ja eläneet ilman isää. Kun isät palasivat kotiin, mikään ei ollut kuin ennen. Isän rakkaus saattoi olla kylmää ja kovaa, eikä tunteita saanut näyttää. Moni tietää sanonnan "tosimies ei itke". Isien paha olo purkautui lapsiin ja mahdollisesti vaimoon. Monia on kuritettu piiskaamalla, eikä lapset aina edes tienneet mistä syystä saivat piiskaa. Monet kantaneet vielä aikuisena vihaa isiään kohtaan. Isovanhempani tai edes vanhempani eivät ole juurikaan puhuneet siitä, millaisia heidän isänsä ovat olleet. Onneksi nykyään puhutaan paljon tunteista ja kuinka ne ovat sallittuja, mutta muutos ei tapahdu hetkessä. Se voi viedä useamman sukupolvenkin. 

Mitä kokemuksia sinulla on sodan vaikutuksista suomalaisiin perheisiin? 

Kireä kielijänne

Olemme PikkuKarhun kanssa käyneet puheterapiassa 1,5 vuotta ja alunperinkin sanoin, ettei hänen kanssaan toimi peruskotiharjoitteet. Hänen keskittymisensä ei vain riitä niihin. Jotain jumppia olemme saaneet ujutettua hammaspesun yhteyteen. Pojan puheessa esiintyy äännevirheitä ja se tuo toisinaan haastetta hänen ymmärtämiseensä. Hänen on vaikea eriyttää leuan, huulten ja kielen liikkeitä. 

Tammikuussa aloitimme yksityisellä puheterapeutilla, joka sanoi heti ensimmäisellä kerralla kielijänteen vaikuttavan liian lyhyelle tai kireälle. Hän suositteli harkitsemaan yksityiselle menoa ja erityisesti Helsingissä olisi tähän erikoistuneita lääkäreitä, jotka osaavat arvioida leikkaamisen tarvetta puheen kannalta. Olen aiemmin kysynyt kunnallisessa neuvolassa ja lääkärissä mahdollista kielijänteen kireyttä, mutta he eivät ole suuremmin ottaneet kantaa. Yksityiselle meneminen tulisi maksamaan tuhansia euroja, ellemme ottaisi PikkuKarhulle vakuutusta. Itse toimenpide kestäisi vain muutaman minuutin. Tällä viikolla puheterapeutti mittasi PikkuKarhun kielijänteen ja se on kireä edestä sekä takaa. Kieli menee heti kuopalle, kun PikkuKarhu yrittää nostaa sitä. Puheharjotteita saamme tehdä vuosia, jotta niiden avulla tulisi jotain tuloksia. Kielijänteen nopea leikkaaminen olisi lapsen edun mukaista, koska siitä puhe voi selkiytyä jopa parissa viikossa. Puheterapeutti lupasi tällä viikolla kirjoittaa lähetteen toimenpidettä varten. Juttelin lasten isän kanssa ja päädyimme kuitenkin kunnallisten palveluiden käyttämiseen ja vielä painottaa lääkärille, että leikkaa tarpeeksi avun saamiseksi. Nyt odottelemme lähetettää ja pikaisesti toimenpiteeseen pääsyä sekä sen auttavan puheeseen. Kireä kielijänne vaikutttaa niin moneen asiaan; hengistykseen, nielemiseen, puheeseen ja nukkumiseen. 

Onko sinulla kokemuksia kireästä kielijänteestä ja sen operoimisesta? Kuulisin mieluusti kaikkia kokemuksia. :) 

Hotel & Spa Resort Järvisydän

Saimme häälahjaksi lahjakortin Hotel&Spa Järvisydämeen ja viime viikonloppuna hieman ekstempore pääsimme käyttämään sitä. Lahjakortti mahdollisti ainutlaatuisen elämyksen. 

Majoitukseemme kuului kylpyläliput, joilla pääsimme nauttimaan erilaisista saunoista, altaista ja pienestä naposteltavasta. Paikka oli upean tunnelmallinen ja illalla rauhallinen. Saunamahdollisuuksia oli monia höyrysaunasta infrapunasaunaan. Hemmottelumahdollisuuksina oli rantatuolit ja suolahuoneet. Porealtaan vesi voisi olla lämpöisempää, jotta siellä olisi miellyttävämpää olla. 

Yläkerrassa oli tarjoilualue, mistä sai pientä naposteltavaa ja vettä sekä ostaa erilaisia juomia. Ylä- ja alakerrasta löytyi tilaa nauttia juomia ja syömistä, joten ei tullut tungosta. Kahlasimme takkatulen ääreen nauttimaan antimista. Kylpylän jälkeen oli aika lähteä valmistautumaan illalliselle. 

Ravintolassa oli mahdollista syödä klo: 18.30 tai klo: 20.30. Ravintolan ovella oli jono, josta ohjattiin pöytiin. Paikka oli teeman mukaisesti tunnelmallinen. Pöydät olivat todella lähellä toisiaan ja ihmisiä oli paljon, joten puheensorina oli kova. Välillä oli vaikea kuulla toista ja omaa yksityisyyttä ei oikeastaan ollut. Suuren ihmismäärän vuoksi jouduimme odottamaan alkuruokaakin tunnin verran, joten olisi kannattanut syödä jotakin etukäteen. Alkuruoaksi oli purjoperunasosekeittoa, jossa oli haudutettua madetta ja lisäksi tarjoiltiin paikallista ruisleipää. En yleensä tykkää sosekeitosta, mutta tämä oli todella hyvää. Nälkäisinä jäi alkuruoasta kuva ottamatta. Pääruoan sai valita kolmesta vaihtoehdosta: lihaa, kalaa tai kasvista. Valitsimme molemmat fenkolivoissa paistettua kuhaa, koska kalaa tulee harvemmin syötyä. Lisukkeena oli metsäsieniohrattoa ja punajuurta sekä palsternakkaa. Ruoka oli hyvää ja minusta sitä oli riittävästi, mutta mieheni jäi hieman nälkäiseksi. Jälkiruoaksi oli mustikkajäädyke, marinoituja mustikoita ja vanukasta. Se kruunasi aterian. Hintaa illallisella oli aika paljon, mutta kaikki raaka-aineet olivat lähituotteita ja paikanpäällä tehtyjä. Antaisin illalliselle arvosanaksi 8+. Ruokasalin vieressä oli baari ja tanssilattia, missä alkoi meidän lähtiessämme karaoke. 

Varasin puolivahingossa meille upean sviitin, enkä todellakaan valita muusta kuin lyhyeksi jääneestä ajasta. Huoneessa oli oma minikeittiö jää- ja baarikaapilla. Huoneessa olisi ollut mahdollista itse valmistaa ruokaa ja kahvia tai teetä. Wc oli erillään kylpyhuoneesta, mutta kylpyhuoneessakin oli wc-pönttö. Kylphuoneessa oli poreamme, tunnelmavalot tähtitaivas ja lyhdyt. Lisäksi oli oma sauna ja suihku. Meillä oli oma parveke, minne ei juuri kylmän ilman takia tullut mentyä. Katossa koreili upea hevoskärrinpyörä valaisimena. 

Hotellissa oli upeita puusta veistettyjä yksityiskohtia ja osa rakennuksista tehty kallion seinämää vasten. Ulkona oli paljon erilaisia valoja ja aito nuotio. Alueella on panostettu teeman mukaisesti pieniä yksityiskohtia myöten. Työntekijät ovat pukeutuneet teeman mukaisesti ja palvelu oli ystävällistä. 

Nukuimme aamulla pitkään, koska aamupalaa oli tarjolla klo: 11 asti. Aamupala kuului varaukseemme ja söimme täyttävän brunssin. Ennen lähtöä kävimme vielä nauttimassa raittiista ulkoilmasta jääradalla. Meillä oli koko päivä edessä ja loppupäivästä teen oman postauksen. 

Suosittelen Järvisydäntä ja sen aktiviteettejä pariskunnille, kaveriporukoille ja miksei perheillekin. Valinnanvaraa riittää kaikille erilaisin hinnoin. Elämyksiä täynnä oleva upea paikka. Kiitämme henkilökuntaa ja lahjakortin antajia. 💓

Ekstemporereissu Erityislasten Kanssa

Erityislasten kanssa ennakointi ja suunnittelu on todella tärkeää, koska yllätykset ja äkilliset muutokset voivat aiheuttaa voimakkaitakin reaktioita. Viime viikonloppuna teimme kuitenkin ekstemporesuunnitelman. Mieheni oli sairaana ja ajattelin antaa hänen levätä ilman lapsia. Pojat saivat ehdottaa lauantaille tekemistä ja vaihtoehdoiksi nousi metsäretki, Hesburger, mummila ja autoajelu. Arvonnan voitti Hesburger, joka oli kaikille erityisen mieluinen. Lähteminen onnistui yllättävän nopeasti, koska luvassa oli mieluinen juttu. Eräs kaveri tuli lapsensa kanssa myös moikkaamaan meitä ja syömään. Kaikki meni hyvin ja pojat osasivat käyttäytyä kaikenkaikkiaan asiallisesti. Kehuin heitä tästä autossa. Positiivisen palautteen antamiseen tulee kiinnittää huomiota, ettei tule pelkkää negatiivista sanottua.

IsoKarhu toivoi vielä Hesen jälkeen autoajelua. Siispä vein pojat vielä ajelulle sekä katsomaan harjuja ja sota-aikaisia paikkoja. Isommat lukivat niistä kertovia tarinoita. Metsään mahtui ääntä ja lapset pääsivät purkamaan energiaansa. Kun retkemme oli kestänyt useamman tunnin ja paljon ehditty nähdä, oli hyvä lähteä kotiin syömään ja saunomaan. Itse tykkään ekstemporeretkistä ja luonnossa liikkumisesta sekä uusissa paikoissa käymisestä. Luonto tekee kaikille hyvää monellakin tavalla ja haluan opettaa lapset arvostamaan sitä sekä siellä liikkumista. Tällainen retki tällä kertaa ja katsotaan mitä keksin seuraavaksi.

Harrastatteko te ekstemporereissuja lasten kanssa?

Piilossa

Postasin muutama päivä sitten Instagramissa tekstin, joka kertoo tunteistani viime viikoilta: 

Suu hymyilee ja puhuu tarvittavat sanat. Silmät ovat sisimmän ikkuna. Kun ei anna kenenkään katsoa sisälle liian pitkään, he eivät näe miten likaista ja rikkinäistä siellä on. Pelot valtaavat mielen epäonnistumisesta, hylätyksi tulemisesta ja menettämisestä. Sisin itkee salaa yksinäisyydessä pelkoja ja ahdistusta. Sydän tykyttää, henkeä ahdistaa ja käsiä vapisuttaa. Ahdistus ottaa vallan ja painaa seinää vasten. Se tuntuu jatkuvan ikuisuuden sekä lamaannuttavan polvilleen. Ajatukset sinkoilevat päässä, eikä niistä saa kiinni. Juuri kun silmissä alkaa sumentua, kuuluu ääni " Rakas lapseni, rakastan sinua valtavasti, en hylkää sinua rikkinäisyytesi ja virheidesi takia, vaan olen kanssasi ja haluan kasata särkyneet sirpaleet sekä rakentaa niistä uutta sekä parempaa. Olen Taivaallinen Isäsi ja kannan sinua."

Haluan olla vahva ja jaksaa sekä peittää etenkin läheisiltäni pahan oloni. En haluaisi kuormittaa ja huolestuttaa muita ihmisiä, vaan omasta pahasta olosta huolimatta kantaa muita. Mielessäni on ollut ajatus, että ihmisillä on tarpeeksi omiakin murheita. Tällainen olen ollut lapsesta asti ja identiteettini on kehittynyt siihen. Olen se vahva ja läpi harmaan kiven menevä nainen, mutta samalla koen eläneeni vuosia vajaalla teholla. Pahan olon lisääntyessä, vaadin itseltäni entistä enemmän pysähtymättä. Joku saattaa nähdä tämän rakentamani kuoren lävitse ja tuntuu pelottavalle kenenkää nähdä, miten heikko ja rikkinäinen ihminen olen. Koen huonoa omaatuntoa ja arvottomuutta väsymyksestä ja jaksamattomuudesta. Tuntuu kuin hajoaisin pala kerrallaan sirpaleiksi satuttaen niillä terävillä palasilla lähelleni päässeitä ihmisiä. Lopulta ajan suorittamisella itseni loppuun ja pelkoon, ettei minua enää rakasteta. Päässäni pyörii monia ajatuksia, joita en edes uskalla ääneen sanoa. Sisimmässäni kaipaan tulla huomatuksi ja rakastetuksi pienenä ja heikkona ihmisenä sekä jonkun kantavan välillä minua. Syvällä sisimmässäni pienen lapsen lailla kaikuu itku ja huuto: Miksi minun pitää aina jaksaa? Miksi minun pitää aina tukea ja kannatella muita? Onko tämä minun osani läpi elämän?Miksi tämä toistuu kerta toisensa jälkeen? Miksei kukaan koskaan kanna minua? Miksen minä voisi olla se heikko ja tarvitseva ihminen? Miksi elämän täytyy olla näin vaikeaa? Onko elämäni vain sarja epäonnistumisia? 

Sisäinen maailmani on melkoisessa myllerryksessä ja prosessissa, enkä tiedä oikeaa suuntaa. Ehkä on siis aika pysähtyä ja katsoa mistä olen tullut tähän hetkeen. 

Nivelsidevamma Pulkkamäessä

Olin Loppisena lasten kanssa laskemassa pulkkamäkeä ja ehdotin pojille suurempaan mäkeen lähtemistä. Pakkasimme laskukamppeet mukaan ja lähdimme metsän halki kohti määränpäätä. Matkalla näytin kuinka "lumilautailen" pulkalla ja hassustihan siinä kävi. Lensin selälleni ja käteen hieman sattui, mutta enemmän tilanne nauratti itseäni kuin sattui.

Perillä laskettiin loiva mäki ennen varsinaista jyrkkää mäkeä. Tämä oli jäässä ja päälle satanut hieman lunta, joten jäätä ei aluksi nähnyt. Laskimme kerran ja huomasimme jarruttamisen olevan aika haastavaa. Ehdotin kotiin lähtöä, mutta vastalauseita tuli neljä kappaletta. Ehtona jäämiselle oli, että jokainen laskija jarruttaa koko matkan. Itse laskin PikkuKarhun kanssa ja kahden painosta vauhti kiihtyi muita kovemmaksi. Yritin käsillä ja jaloilla jarruttaa, mutta siitä ei juuri ollut apua. Pulkka ajautui pois polulta risukkoon, mistä oli kaadettu pikkupuita. Nilkkani jäi kahden pikkuisen kannon väliin ja vääntyi. Sain suojeltua PikkuKarhua, etteivät risut osuneet häntä kasvoihin, vaan vähän mahaan. Kaaduimme pulkan kyydistä ja jalkaani sattui todella paljon. Hetken makasin maassa liikkumatta sekä estin seuraavaa lasta laskemasta. Pojat olivat valmiita soittamaan ambulanssin tai isin paikalle, mutta uskoin pääseväni itse kotiin (olen hieman itsepäinen ja sisukas). Lähdimme kotiin nopeimmat edellä juosten. En pystynyt kävellä normaalisti ja rappusia en päässyt ollenkaan alaspäin, koska jalkaa vihloi ja särki. Soitin varmuuden vuoksi päivystykseen ja he pyysivät tulla näyttämään sekä ottamaan heti särkylääkettä. Lääkäri halusi suoraan, että nilkka kuvataan. Siellä ei kuitenkaan ollut murtumaa ja nilkka liikkui ihan hyvin. Hieman huvitti kertoa, että teloin nilkkani ollessa lasten kanssa pulkkamäessä ja lääkärikin hieman hymyili tapahtuneelle. Hän epäili nivelsiteiden saaneen osumaa ja kolmen K:n (kylmä, koho, kompressio) ohjeella menevä ohi. Pidin tukisidettä jalassa pari päivää ja se helpotti kävelemistä.

Hierojalla käydessäni, hän tutki jalkaa ja laittoi mustekalateippauksen laskemaan turvotusta. Tukisidettä hän ei suositellut, jottei nilkka jäykisty. Tapahtuneesta on kulunut nyt puolitoista viikkoa ja jalka on edelleen kipeä sekä turpoaa kaikesta rasituksesta. Eilen kävin hierojalla ja hän varovasti hieroi kireitä lihaksia sekä laittoi teippaukset laskemaan turvotusta. Nyt tulisi päivittäin muistaa pitää vähintään kolme kertaa kylmää ja koholla sekä välttää urheilua. Nilkka on venähtänyt aiemminkin ja sen vuoksi menee helpommin uudestaan. Jos turvotus ja kipu ei ala häviämään itsestään, täytyy mennä uudestaan lääkäriin. Kun nivelsiteet taas kunnossa, pitää niitä alkaa vahvistaa. Monet aloittavat vuoden alussa urheilun ja minäkin sitä jo suunnittelin, mutta tässä tuli jälleen kerran hidasteita matkaan.

Myönnän olevani tapaturma-altis ja äitini jo kyseli tapaturmavakuutuksen hankkimisesta. Sellaista se on kun on hieman rämäpää ja yllytyshullu. Olen lapsesta asti ollut tällainen, mutta lapsena ei vammat paranivat nopeammin. Aina sattuu ja tapahtuu, mutta silti kaikkea pitää kokeilla. Poikien äitinä pitää tietysti lapsille näyttää erilaisia temppuja, mutta paikat ei taida olla enää niin notkeat ja kestävät kuin lapsena. Nyt parannellaan ja toivotaan nopeaa toipumista.

PikkuKarhun Ensimmäinen Harrastus

PikkuKarhu on jo vuoden puhunut haluavansa jonkun harrastuksen, mutta minusta on tuntunut ettei aika vain riitä ja se olisi hänelle liian rankkaa päiväkotipäivän jälkeen. Lisäksi mietin jaksaako hän keskittyä miten hyvin tavallisessa liikuntakerhossa.

Nyt kuitenkin ehdotin hänelle liikuntakerhoa ja kävimme viime viikolla kokeilemassa. Kerhon maksu tapahtuu kerta kohtaisella maksulla, eikä vaadi ilmottautumista ja kestää tunnin, joten se sopii meidän elämään oikein hyvin. PikkuKarhu oli aivan innoissaan ja halusi pakata jumppapussin mukaan sekä huolehti, että kaikki syövät nopeasti ehtiäksemme hyvissä ajoin. Oli ihanaa nähdä, miten reipas ja innokas kerholainen hän oli. Jumppa on 4-6 vuotiaille lapsille ja minun silmin huomasi PikkuKarhun olevan hieman erilainen kuin muut lapset. Hänellä oli intoa ja hän teki kaikki jutut 110%. Lisäksi hänen puheestaan ei aina saanut selvää ja toiminta oli hieman "häseltämistä". En osaa sanoa kiinnittivätkö muut huomiota vai oliko tämä vain minun silmin katsottua. Kerhossa oli onneksi tuttujakin lapsia ja leikkejä.  Puolessa tunnissa PikkuKarhu alkoi saada kierroksiaan tasaantumaan ja keskittyminen onnistui paremmin. Hän tykkäsi kerhosta todella paljon ja menemme uudestaankin sinne. Uskon useamman kerran auttavan PikkuKarhua hahmottamaan, mitä tapahtuu ja samalla keskittymään.  Onneksi päätin kokeilla ja sain huomata, miten paljon iloa tämä tuottaa lapselle. Suurin pelkoni varmaankin oli, ettei PikkuKarhu pystyisi suoriutumaan ohjeiden mukaan, jonka seurauksena tulisi hänelle itselleen epäonnistumisen kokemuksia ja häntä kiusattaisi. Hän kuitenkin pärjäsi kerhossa muiden kanssa ja kehuin kovasti jumpan jälkeen. PikkuKarhu on ylpeä siitä, että hänellä on oma harrastus ja aion tukea häntä siinä. Jokainen meistä on erilainen ja on erilaisia vahvuuksia, jotka tulee löytää ja vahvistaa niitä. Ennakkopelkoni olivat hieman tyhmiä, mutta halu suojella omaa lasta varmasti inhimillinen. Elämässä tulee epäonnistumisia ja erimielisyyksiä sekä niistä tulee oppia selviytymään. Kokeilemalla voi oppia uutta ja yllättää taidoillaan itsensä sekä toiset. 

Kerhon ajan mieheni oli muiden lasten kanssa uimassa ja me menimme PikkuKarhun kanssa perästä. Katsotaan tuleeko tästä rutiini kerhopäiviin, koska pojat ja mieheni tykkäävät todella paljon käydä uimassa.

Millaisia harrastuksia sinun erityislapsillasi on?