Joulu on taas, joulu on taas...

Mietimme lasten isän kanssa etukäteen, että miten viettäisimme joulua. Lopputuloksena minä lähdin lasten kanssa aatonaattona vanhempieni luokse maalle ja eksäni meni omille vanhemmilleen.

Jouluaattona äitini oli keittänyt riisipuuroa ja rusinasoppaa, joka loi joulun tunnelmaa. Katsoimme aamulla lasten kanssa joulupukin kuumaalinjaa ja pukin tulemisen odotus alkoi. Lähdin isäni, isoäitini ja Pikku Karhun kanssa käymään hautausmaakierroksella ennen joulurauhan julistamista. Joka paikassa oli liukasta ja satoi vettä; ei todellakaan mikään jouluinen sää...Takaisin päästyämme ehdimme hieman katsoa perinteistä Lumiukko-ohjelmaa ja hiljetyä joulurauhan julistukseen.
 Päivä meni rennoissa merkeissä telkkaria katsellessa ja minä saatoin ottaa torkut sohvalla. Menimme jo iltapäivästä joulusaunaan, ettei täydellä vatsalla tulisi mentyä. Isäni haki isoäitini viettämään aattoa meidän kanssamme ja söimme yhdessä jouluaterian. Jouluruoka on vain niin hyvää.
Pojat alkoivat olla jo todella täpinöissään joulupukin tulosta. Kuuntelimme kuitenkin ensin Jouluevankeliumin ja pari joululaulua. Pian alkoikin kuulua töminää ja kolinaa, jolloin pukki saapui. Pojat eivät uskaltaneet laulaa pukille, vaikka hän kuinka pyysi. "Tonttujen jouluyö"-laulua he kuitenkin hetken leikkivät. Pukin kanssa samaan kuvaan molemmat uskaltautuivat ja muuten jutella hänelle. Pikku Karhu kiersi jokaisen luona kertomassa, että joulupukki tuli. Rupattelun jälkeen oli viimein lahjojen vuoro. Pojat olivat innokkaita apulaisia lahjojen viemisessä. Loppuilta vierähtikin lahjojen avaamisessa ja niiden tutkimisessa. Parhaiksi lahjoiksi tulivat radio-ohjattava Hummeri ja Kätyrien piirustusalusta. Söimme vielä iltapalaa ja sitten oli poikien aika lähteä nukkumaan.

 Joulupäivänä menimme isoäidilleni syömään ja sinne tuli muita sukulaisiamme. Heidän mukanaan oli myös koira, joka oli todella innoissaan lapsista. Kahvittelun jälkeen oli aika lähteä takaisin vanhempieni luokse, jossa pelailimme ja rakentelimme poikien saamia lahjoja. Iso Karhu alkoi valittaa väsymystä ja päänsärkyä. Se ei mennyt ohi, joten annoin hänelle särkylääkettä. Illan mittaan hän alkoi vaikuttaa aivan kuumeiselle. En kuitenkaan mitannut, koska hän oli saanut särkylääkkeen. Molemmat pojat menivät aikaisin nukkumaan ja nukahtivat nopeasti. Yö oli hieman katkonainen, mutta aamulla Iso Karhu oli taas oma itsensä. Vietimme vanhempieni luona meille melko perinteistä joulua.

Tapaninpäivänä lasten isä tuli hakemaan meitä hänen vanhemmilleen ja siellä oli hänen sukulaisia. Söimme jouluruokia, vaikkei enää siinä vaiheessa joulua ollut yhtään nälkä. Joulupukki oli tuonut minulle ja pojille vielä muutaman lahjan sinnekin, joita sitten availtiin ruoan jälkeen. Lasten isä auttoi kaikkien tavaroiden kotiin viemisessä, jotta selvisimme iltapalalle.

Oli ihanaa viettää aikaa rakkaiden sukulaisten kanssa ja levätä. Nyt on kuitenkin ihanaa olla taas kotona. Jouluna tuli syötyä sen verran hyvin kaikkia herkkuja ja suklaata, joten nyt tavoitan aloittaa joulun jälkeisen kuntokuurin. Saa nähdä kuinka käy...
Pojat menivät tänään jo päiväkotiin ja minäkin palaan töihin, joten arki alkaa. 

Vuosi 2016

Pian on taas vuosi vierähtynyt loppuun ja aika katsoa, mitä kaikkea tämä pitänyt sisällään.
Vuoteen mahtunut paljon kyyneleitä, mutta onneksi myös iloa ja naurua.

Facebook tarjoaa katsottavaksi oman vuosikatsauksen, joten joitain asioita pääsen poimimaan sieltä.
Olen saanut sen mukaan 32 uutta kaveria (ja hieman enemmänkin), joista olen todella iloinen. Jokainen rikastuttaa elämääni omalla tavallaan. Muutamista on tullut parhaita ystäviäni ja olen todella kiitollinen, että olen saanut tutustua heihin kaikkiin. Elämä voi joskus olla todella rankkaa ja silloin ystävät ympärillä ovat kultaakin kalliimpi turvaverkko. <3
Pääsin myös reissaamaan lasten kanssa ja yksin. Se oli todella piristävää vaihtelua, eikä enää samalla tavalla mahdollista.

Vuoteen on kuulunut myös asumiseroa ja yritystä pelastaa parisuhde, joka kuitenkin viime keväänä päättyi avioeroon. Tämä on tuonut elämääni monia muutoksia, prosesseja, kyyneleitä, uuden opettelua, seikkailuja ja vapautta sekä monia sellaisia asioita joita en nyt lähde enempää erittelemään.
Eron päätökseen vieminen ei ollut helppoa, mutta harkinnan ja rukoilun jälkeen silti se tuntuu minusta oikealta. Olen voinut sen myötä paljon paremmin ja alkanut löytää itseäni uudelleen. Myönnän että välillä on ykinäinen olo ja kaipaisi läheisyyttä, mutta onneksi minulla on lapset ja ystäviä joita halailla.  Varsinkin Isolle Karhulle ero oli rankka, mutta onneksi hän on alkanut sopeutua ja meillä menee tällä hetkellä hänen kanssaan hyvin.

Tämä vuosi piti sisällään myös töihin palaamisen, jota jännitin etukäteen todella paljon. Kaikki on kuitenkin mennyt odotettua paremmin ja olen nauttinut töissä olemisesta. Koen monien rukousten auttaneen asiassa. Pitkien työputkien jälkeen olen ollut todella väsynyt, mutta vapaapäivät ja hyvät yöunet ovat auttaneet keräämään taas voimia.
Lastenhoito, -tapaamiskuviot vaativat järjestelmistä, mutta siitäkin on tähän asti selvitty. Pikku Karhu aloitti päiväkodin ja sekin meni odotettua paremmin. Hän nauttii todella paljon olla päiväkodissa ja oppinut monia uusia taitoja.

Olen tänä vuonna myös muuttanut paljon kotimme sisustusta ja siitä voisinkin tehdä ihan oman jutun. Lisäksi olen alkanut käymään salilla ja syömään terveellisemmin.
Yhteenvetona tästä vuodesta voisin sanoa: 
Tämäkin vuosi on ollut omalla tavallaan todella rankka, mutta olen saanut kasvaa ihmisenä ja äitinä. Prosessit ovat olleet kipeitä ja monia kyyneleitä olen vuodattanut, mutta se on kuitenkin eheyttänyt ja tärkeää tulevaisuuden kannalta. Kaiken myllerryksen jälkeen kun katson tätä hetkeä, minusta tuntuu, että tällä hetkellä menee jo paljon paremmin ja jopa ihan hyvin. Pian tämä vuosi on päätöksessä ja yksi aikakausi elämässäni on tullut päätökseen.
Ensi vuonna pääsen aloittamaan puhtaalta sivulta ja toivon sen olevan täynnä iloa ja toivoa. Suurempia tavoitteita en tässä vaiheessa uskalla asettaa. Aion elää jokaisen päivän kerrallaan ja katsoa mitä seuraava tuo tullessaan.

  
Millainen sinun vuotesi on ollut?


(P.s. Kuvat ovat Googlen kuvahausta)
 

Batmansynttärit

Iso Karhu täytti viime viikolla jo viisi vuotta ja synttäreitä juhlimme eilen. Päätin ottaa sukulaiset ja kaverit samalle päivälle, joka helpotti järjestelyitä. Isikarhu osasi hyvin ajatella, että viisaampaa pitää sukulaissynttärit ensi ja sitten vasta lasten synttärit. Ei tarvinnut tehdä niin suurta "välisiivousta". Aamulla ennen juhlia täytin sekä paistoin pari pizzaa ja pasteijoita. Lisäksi vielä oli kakun koristelu ja loppusiivous sekä jotain pikkuhommia. Onneksi Ison Karhun kummi oli miehensä kanssa auttamassa minua. Heille suuret kiitokset.

Sukulaissynttärit alkoivat jo kahdeltatoista ja kaikki oli valmista noin kymmentä vaille kaksitoista. Pikku Karhulle oli hieman kova pala, kun hän ei saanut tällä kertaa lahjoja, paitsi yhden auton. Iso Karhu sai lahjaksi monenlaisia pikkulegopaketteja, joista tämän ikäiset pojat tuntuvat olevan aina innoissaan. Ihmeen hyvin sattui, ettei tullut kuin kaksi samanlaista pakettia. Niistä toiset menivät sitten lasten isälle. Sankari sai vielä pari tehtäväkirjaa, vaatteita, Angry Birds-mukin sekä karkkia.

Tarjottaviksi olin tehnyt:
* suklaakuivaakakkua
* riisijauhelihapasteijoita
* kinkkuananaspizzaa (joka on Ison Karhun lempparia)
*  Batman aiheisen kakun
* äitini teki kahdenlaisia pipareita
* Lisäksi oli popcornia ja karkkia 

Parhaimman suosion sai tekemäni pizza.

Suttasin blogiin Ison Karhun nimen, jotta ei ole tunnistettavissa.

Kaverisynttärit alkoivat kolmelta ja porukkaa tuli kivasti liukuvalla aikataululla. Lapsia tuli yhteensä seitsemän. Olin ostanut lasten kutsuille kertakäyttöastioita Batman-teemalla. Lisäksi olin ostanut ilmapalloja, mutta vasta juhlien jälkeen muistin, että ne unohtui puhaltaa. Eipä kukaan niitä kaivannutkaan. Henkisesti varauduin hurjaan härdelliin ja meteliin. Juhlat menivät kuitenkin rauhallisesti ja porukka hieman jakautui eri huoneisiin leikkimään. Ohjelmanumerona oli Ison Karhun kummin miehen tekemät taikatemput. Hän teki erilaisia temppuja korteilla ja lapset sekä vanhemmat olivat aivan ihmeissään. Iso Karhu halusi olla avustajana ja laittoi oman taikurin hatunkin. Pari poikaa vielä ulko-oven raossa koitti tehdä omia taikatemppuja. Juhlat loppuivat kuudelta.

Juhlien jälkeen koko sakki oli ihan väsyneitä, mutta tyytyväisiä onnistuineista synttäreistä. Iso Karhu kävi niin ylikierroksilla, että oli vaikeaa nukahtaa. Tarjottavat riittivät ja niitä jäi vielä ylikin.

Lasten joulujuhla

Aika kuluu hurjaa vauhtia ja pian on jo joulu. Päiväkodissa oli joku aika sitten aamusta lasten joulujuhla. Isojen ryhmä (johon Iso Karhu kuuluu) jäi eteiseen pukeutumaan joulukuvaelmaa varten ja pienemmät menivät jo istumaan "näyttämön takaosaan" omille paikoilleen. Juhla alkoi kuvaelmalaululla ja lapset tulivat vuorotellen pukeutuneina rooliasuihinsa (enkelit, Joosef ja Maria, paimen, tietäjät). Iso Karhu oli yksin paimenena ja rohkeasti käveli omalle paikalleen.
Juhla piti sisällään jokaisen ryhmän harjoittelemia laululeikkejä. Pikku Karhua jännitti kovasti eturivissä istuminen ja esiintyminen, joten hän piti koko ajan käsiä korvilla. Reppana osasi kaikki laulut todella hyvin, mutta leikkimään ei pystynyt. Kun tuli heidän ryhmän leikkiesityksen vuoro, hän rohkaistui ja leikki huivin kanssa mukana. Tämän jälkeen kävi taas istumaan kädet korvilla.
Juhla päättyi yhteilauluun "Maa on niin kaunis". Tuo laulu on aina niin nostalginen ja liikuttava. Tilaisuus oli ymmärrettävästi lyhyt, koska lapset eivät varmasti olisi jaksaneet ja osalla vanhemmista oli kiire töihin.

Ohjelmaosuuden jälkeen oli aikuisille kakkukahvit ja lapsille mehua, pipareita ja jätskit.
Minua jäi kovasti harmittamaan, kun puhelimeni temppuili enkä saanut kunnon kuvia tai videota.
Pääasia tietysti oli että pääsin paikalle katsomaan ja isovanhempiakin oli mukana. Lapset olivat todella suloisia ja osasivat laulut hienosti. Nyt Pikku Karhu laulaa niitä koko ajan kotona, kaupassa ja kaikkialla missä liikutaan. Kehuttaessa alkaa kuitenkin ujostuttamaan.

Ps. Kuva Googlen kuvahausta

Raamattubreikki vol.2

Kirjoitin viime keväänä Raamattubreikistä, johon osallistuin ensimmäistä kertaa. Nyt vajaa pari viikkoa sitten oli tämän vuoden toinen nuorten aikuisten Raamattubreikki. Lähdin reissuun eksäni pikkusiskon kanssa ja saimme auton lainaksi.

Matka oli hieman haastava, sillä oli pimeää ja liukasta. Lisäksi tien suolauksen vuoksi lasi tuli kokoajan likaiseksi ja lasinpesuneste oli loppunut. Ostettuamme lisää huomasin suuttimien olevan jäässä, eikä tuulilasi puhdistunut yhtään. Siinä oli vain pään kokoinen puhdas kohta alareunassa. Rukoilin tuskaisena, että pääsisimme turvallisesti perille. Samalla hetkellä lasinpesunestettä alkoi tulla normaalisti ja näin taas kunnolla eteeni.

Ilta alkoi yhteisillä lauluilla ja tutustumisella. Tämän ansioista "joutui" juttelemaan vieraillekin ihmisille ja se oli tosi hyvä. Näistä keskusteluista ei mitään ystävyyttä muodostunut, mutta sellaisia tuttuja joiden kanssa pystyi viikonlopun aikana jutella. Minusta oli ihanaa päästä pitkästä aikaa laulamaan hengellisiä lauluja ja rauhoittumaan sekä nähdä muutamia ystäviä eri puolilta Suomea. Pitkin yötä olisi ollut ohjelmaa, mutta aloin kaipaamaan jo kymmenen jälkeen unta. Aamulla olin nimittäin herännyt viiden jälkeen ja takana oli työviikko. Pääsimme majoittumaan kahdestaan, koska kaksi kaveriani olivat joutuneet perumaan tulonsa. Oli todella hyvä, ettei huoneeseemme oltu laitettu muita, sillä kaipasimme molemmat välillä omaa rauhaa. Lisäksi en oikein tykkää yöpyä vieraiden ihmisten kanssa vieraassa paikassa. Nyt sain nukuttua kunnolla.

Lauantaina oli mm. opetuksia, laulua, vapaata hengailua ja syömistä. Päiväkahvin jälkeen tunsin olevani sosiaalisesti todella väsynyt. Tapahtumassa oli yli 200 ihmistä, joista suurin osa oli vieraita. Monia pieniä keskusteluita tuli päivän aikana käytyä ja se oli paljon kuluttavampaa kuin tuttujen ihmisten kanssa hengaaminen. Menin huoneeseemme lepäämään ja lukemaan ostamaani kirjaa. Päädyinkin tekstailemaan erään ystäväni kanssa, joka oli myös mennyt lepäämään. Päätettiin hengata hetki, koska näemme todella harvoin.
Illalla meille oli järjestetty Afganistanilainen illanvietto, joka oli todella mielenkiintoinen ja lämminhenkinen. Emme istuneet tuoleilla, vaan lattialla mattojen päällä. Opistolla opiskeleva ryhmä piti meille puheita ja esittivät tämän kulttuurin mukaisen tanssin ja näytelmän. Tanssi oli iloinen ja hauska. Me suomalaiset olemme jotenkin sen verran "jäykkää" porukkaa, että emme olisi pystyneet samaan. Saimme syödä afganistanilaista ruokaa, joka oli todella hyvää. Siinä oli ainakin riisiä, rusinoita ja pehmeää lihaa. Heidän mielestään heidän kulttuurin ruoka on paljon parempaa kuin meidän ja ymmärrän sen erittäin hyvin.
  Viikonloppu päättyi sunnuntaina jumalanpalvelukseen. Siinä vaiheessa jo väsytti kovasti, mutta henkisesti oli ihanan virkistynyt olo. Kotimatkammekin sujui turvallisesti.

Viikonlopusta jäi päällimäisenä mieleen hyvät opetukset, laulut ja afganistanilainen illanvietto. Sain tästä viikonlopusta taas uudenlaista energiaa arkeen, pari uutta kaveria, erään kaveruuden syventymistä, pari hyvää hengellistä kirjaa, muistiinpanoja hyvistä opetuksista sekä intoa omaan hengelliseen elämään.
Suosittelen lähtemään Raamattu breikkiin, koska siellä saa uusia  kavereita ja näkee ystäviä, opetukset ovat hyviä ja ruokakin maistuvaa. Tämä ei ole mainospuhe, vaan oma kokemukseni. :D
Ehdottomasti koitan itsekin päästä taas ensi kerralla mukaan.

Itsetunnon kohottamisen askeleita

Aloitin syksyllä erään tuttavani kanssa projektin "viisi askelta parempaan itsetuntoon". Kaksi ensimmäistä kohtaa keksin itse ja tutkittuani netistä, huomasin siellä olevan samanlaisia tehtäviä. Halusin olla tukemassa ja auttamassa tätä ihmistä, jotta hän voisi oppia enemmän arvostamaan itseään. Päätin tehdä nämä viisi "askelta" myös itselleni. Halusin  olla vertaistukena, eikä siitä itsellekkään haittaa ole. Koska haluan pitää keskustelumme luottamuksellisena, kirjoitan vain omalta kohdaltani vastaukset.

Ensimmäisenä tehtävänä oli miettiä kymmenen hyvää puolta itsestään. Yllätyin miten helposti sain listan alkupään tehtyä.
Tällaisia asioita minä listasin itsestäni:
- aito
- rehellinen
- tunnollinen
- välittävä
- ulospäinsuuntautunu/sosiaalinen
- käytännöllinen
- huumorintajuinen
- empaattinen
- järjestelmällinen
- uskovainen
- liikunnallinen
Nyt haluan vielä lisätä, että olen luotettava ihminen. 

Seuraavana tehtävänä oli kysyä ainakin viideltä ihmiseltä, millaisena he minut näkevät. Laitoin viestiä ystävilleni ja vähän etäisemmille kavereille, jotta vastaukset olisivat monipuolisempia.
Tällaisena ihmiset näkevät minut: 

- "Avulias, osaava, mukava, huumorintajuinen"

- "empaattinen, herttainen, herkkä, järjestelmällinen, sosiaalinen, ihana"

- "Oot avulias ja ystävällinen ihminen, joka tykkää olla ihmisten kanssa tekemisissä ja rakastaa lapsiaan yli kaiken. Sisukas nuori nainen, jolla on lämmin sydän ja arvomaailma kohdillaan. Kokenut paljon nuoreen ikäänsä nähden ja on osanut kääntää huonotkin kokemukset rikkauksiksi ja näin ollen tullut entistä vahvemmaksi! Toivoo kaikille hyvää ja osaa iloita muiden puolesta, vaikkei itsellä välillä olisikaan niin hyvä mieli. Kohtelee toisia niin kuin toivoo itseäänkin kohdeltava." 

- "Oot todella muita ajatteleva, tunnollinen, vahva, viisas, kiltti, hassutteleva, mielenkiintoinen ja herkkä. Oot myös sellanen et uskallat tehä asioita ja uskallat tykätä niistä asioista mistä tykkäät ja olla kiinnostunu niistä mistä oot." 

Viidennen ihmisen vastaus jäi matkan varrelle...

Odottelen edelleen tuttavani kakkostehtävää, koska hän halusi hieman vieraammilta ihmisiltä saada palautteet. Lähetin valmiiksi kolmannen kohdan, johon hän ei ole vastannut.

a) Milloin olet kaikkein tyytyväisin?  

-Kun rakkaimmat ihmiset ovat kanssani.

 

 b) Miten suhtaudut elämään? Oletko pikemminkin optimistinen vai pessimistinen? Miksi? 

- Pyrin olemaan optimistinen, koska elämä on silloin paljon mielekkäämpää. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu. 

c) Mitä ystävyys merkitsee sinulle? Oletko mielestäsi ystävänä hyvä? 

- Ystävyys merkitsee minulle molemmin puolista välittämistä ja yhteydenpitoa. Minulla on ihania ja rakkaita ystäviä, jotka ovat tukenani vaikeina aikoina ja iloitsevat hyvistä hetkistä. Koen olevani itsekin hyvä ystävä ja toivon, että ystäväni kokevat asian samoin. 

 

 d) Mikä elämässä on mielestäsi arvokasta? 

- Erilaisuus, rakkaat ihmiset ympärillä, usko Jeesukseen Kristukseen ja sen myötä pääsy Taivaaseen

e)onko elämäsi ollut selviytymismatka, kärsimysmatka, suuri seikkailu, satu vai jotain muuta? 

- Elämäni on ollut  selviytymismatka, mutta samalla kasvattava ja rikastuttava. 

 

 f) Mikä on suurin saavutuksesi elämässä?

- Suurin saavutus elämässäni tähän asti on meidän kaksi ihanaa lasta ja heidän äitinään oleminen. 

Katsotaan jääkö projektimme kokonaan kesken vai ottaako se vain enemmän aikaa. Jos saamme projektin päätökseen, kirjoitan teille viimeisetkin askeleet. Toivon että jo näillä ensimmäisillä askeleilla on ollut merkitystä tämän ihmisen elämässä. Tärkeää on kirjoittaa tehtävien vastaukset itselle ylös, jotta huonon hetken tullessa voi muistuttaa niillä itseään. 

Suosittelen kokeilemaan tätä. <3 Jokainen meistä on arvokas ja on erityisen tärkeää arvostaa itseään. :) 

P.s. Kuvat Googlen kuvahausta

Erilaiset pikkujoulut

Olin eilen erilaisissa ja aivan mahtavissa pikkujouluissa, nimittäin meidän työpaikan asukkaiden pikkujouluissa.  Paikalla oli myös muutama kutsuvieras.

Ennen pikkujoulujen alkua oli kamalasti kaikkea säätöä, kun piti paikat ja ruoat laittaa kuntoon sekä avustaa asukkaita valmistautumisessa.
Pikkujoulut alkoivat klo: 16 yhteislaululla ja ruokailulla. Omaohjaajat istuivat pöytäkunnittain omaohjattavien kanssa. Lisäksi kutsuvieraat oli "ripoteltu" pöytiin. Jouluruokia oli monenlaisia kinkusta sillikaviaariin. Ruoka oli hyvää ja sitä riitti runsaasti.

Ruokailun jälkeen vuorossa oli joka vuotinen ohjelma, nimittäin Talent-kilpailu. Halukkaat asukkaat olivat saaneet etukäteen ilmoittautua kilpailuun jollakin esityksellä. Kilpailulla oli tietysti asukkaista koottu tuomaristo, jotks näyttivät esityksestä hymy- tai surunaamaa. Ohjelmaa juonsi kaksi meidän ohjaajaa ja he vetivät sen kyllä huumorilla höystettynä. Esityskaartiin mahtui tanssia, laulua, runon lausuntaa ja kiippareiden soittoa sekä sketsi. Asukkaiden esiintymisrohkeus on joka vuosi ihailtavaa. Ei moni meistä muista uskaltaisi niin rennosti ja antaumuksella vetää. Saimme kaikki yhdessä nauraa vedet silmissä ja taputtaa hämmästyksestä. Lopuksi palkittiin kilpailun voittaja.

Ohjelman jälkeen oli vuorossa kuumaa glögiä ja joulutorttuja. Paikalle saapui myös pitkän matkan takaa joulupukki, joka jakoi kaikille lahjapussit. Osa arvuutteli pukin puvussa olevaa, mutta kaikki olivat mukana juonessa. Juhlien jälkeen asukkaat sekä henkilökunta olivat aika väsyneitä, mutta iloisia.
Näin on pikkujoulukausi avattu ja perjantaina on luvassa henkilökunnan omat pikkujoulut. Ihanaa Joulun odostusta teille kaikille. :)

Muksujen elämää

Olen viime aikoina kirjoitellut hieman vähemmän, koska elämässä ollut niin paljon kaikkea. Nyt koitan kuitenkin taas aktivoitua.
Ajattelin kirjoittaa, mitä lapsille kuuluu. Heidän elämäänsä on mahtunut monia muutoksia ja kriisejäkin. Lapset ovat jonkinlaisia selviytyjiä.

Pikku Karhu tykkää todella paljon olla päiväkodissa ja aamuisin meinaa pusut unohtua. Hän on suloinen, kun lähtee jo juosten leikkimään ja palaa kuitenkin takaisin antamaan halin. Hän muistaa heidän menevän isin luo silloin, kun äiti menee töihin. Minusta tuntuu, että hän kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia. Puhe on osittain vielä epäselvää, mutta juttua tulee todella paljon.  Välillä hän yllättää taidoillaan, kun yrittääkin itse pukea haalaria päälle ja käy itse pesemässä kädet. Pikku Karhu tykkää kovasti painia ja usein koittaa saada isoveljensä kumoon. Uhmaakin on jo selkeästi havaittavissa ja välillä tulee kadulla itkupotkuraivarit. Toisaalta hän on vielä kovin pieni ja kaipaa paljon syliä. Toisinaan mietin, että Pikku Karhun nimeksi olisi pitänyt antaa Eemeli. Hänelle aina sattuu ja tapahtuu, vaikkei hän tarkoitakkaan pahaa. Tuossa pienessä pojassa on niin paljon energiaa, että sillä lämmittäisi kaksi taloa. Ihanan iloinen energiapakkaus, joka rakastaa läheisyyttä. <3

Iso Karhu on herkkä lapsi ja reagoi voimakkaasti muutoksiin. Se on tuonut haasteita arkeemme, koska viimeisen kolmen vuoden aikana perheessämme on ollut monenlaisia kriisejä ja muutoksia. Nyt hänen käytöksensä on ainakin minun mielestäni alkanut tasaantumaan. Iso Karhu on ihana isoveli ja auttaa pikkuveljeään asioissa joita hän ei vielä osaa. Toki isoveljellä on myös taipumusta villitä pienempää.
 Ilmoitimme Ison Karhun futikseen talvikaudelle ja hän on siitä innoissaan. Poika on kiinnostunut jalkapallosta ja motorisesti lahjakas.
Kirjoitin alkuvuodesta siitä, että olemme viimein päässeet käymään puheterapiassa. Heille ei kuitenkaan ole resursseja kuin arvioivaan työhön ja meidän elämäntilanteen takia kotiharjoituksetkin jäivät vähemmälle. Nyt syksyllä olemme "ryhdistäytyneet" ja tehneet molemmissa kodeissa harjoituksia. Iso Karhu pääsee myös aloittamaan puheryhmässä, missä on muitakin saman ikäisiä lapsia. He opettelevat äänteitä leikkien, pelien ja laulujen kautta. Muutosta selkeämpään suuntaan on nyt jo havaittavissa. Iso Karhu on itsekin innostunut kirjaimista ja harjoittelee jopa oma-aloitteisesti. Hänen synttärit lähestyy ja niitä poika tietysti odottaa innolla. Lahjatoiveita satelee lelulehtien myötä. Hassua ajatella, että esikoisemme menee syksyllä jo eskariin. Mihin nämä vuodet katoaa? Hän on kovin fiksu poika. <3 

Talvi yllätti

Viime viikon keskiviikkoaamuna lähdin pyörällä viemään Pikku Karhua päiväkotiin ja siitä töihin. Oli tavallinen harmaa, pimeä ja viileä aamu. Työpäiväni aikana alkoi sataa kevyttä lunta, mutta sanoimme työporukassa, ettei tuo tulisi jäämään maahan. Lunta satoi koko päivän ja tiet muuttuivat liukkaiksi. Soitin isikarhulle voisiko hän hakea Pikku Karhun, koska en uskaltanut ottaa häntä pyörän kyytiin. Poljin tuossa tuiskussa suoraan kotiin.



Sanoin lapsille ettei lumi tulisi välttämättä jäämään maahan, koska ensilumi sulaa yleensä pois. Iso Karhu väitti vastaan ja sanoi, että "katotaan". Toisin kuitenkin kävi ja Iso Karhu oli tällä kertaa oikeassa. Lunta on satanut sen jälkeen lähes päivittäin.
Lähdimme tällä viikolla kokeilemaan liukureilla mäenlaskua. Pikku Karhu ei vielä meinannut pysyä liukurin päällä, joten laskin yhdessä hänen kanssaan. Molemmat tykkäsivät kovasti. Seuraavana päivänä lunta oli satanut jo niin paljon, että otimme rattikelkan. Minulle tuli samalla treeniä, kun vedin molemmat pojat perille. Otin riskin ja kokeilin osaisiko Pikku Karhu laskea Ison Karhun kanssa kahdestaan. Laskut menivät todella hyvin ja Iso Karhu neuvoi hienosti pienempää. Molemmat nauttivat todella paljon ja minustakin oli ihanaa touhuta lasten kanssa lumessa. Illalla kävimme vielä kavereiden kanssa laskemassa. Kotimatkalla pojat huusivat kilpaa kyydistä: "äiti juokse, vedä kovempaa, juokse niin kovaa kuin jaksat." Minun omat personal trainerit. <3

 

 Ihanaa miten lumi ja aurinko piristävät sekä tuovat valoa. Tämä on minusta sopiva määrä, eikä enempää tarvisi sataa tai tulla pakkasta.

Äiti vaihtaa vapaalle

Työelämään palaamisestani on vajaa pari kuukautta. Tänä aikana minulla on ollut töitä tai lapset, enkä ole osannut kaivata omaa vapaa-aikaa. Viime viikonloppuna tuli ensimmäisen kerran mahdollisuus omaan vapaaseen vuorokauteen. Minulla oli paljon suunnitelmia ja olisin halunnut nähdä kaikkia mahdollisia kavereita.

Lauantaina eräs ystäväni tuli käymään kahvilla ennenkuin vein pojat isälleen. Olin aamulla ajatellut, että pojat tarvivat pitkiä kalsareita yms.. Ystäväni tuli ison vaatesäkin kanssa ja sanoi, että juuri tänä aamuna hänen teki mieli siivota lastensa vaatekaappeja. Säkissä oli juuri niitä vaatteita, joita tarvitsimme ja vielä enemmänkin. Olin todella kiitollinen. Jumala pitää meistä ihmeellisesti huolta. Molemmat pojat pitävät kovasti ystävästäni (varsinkin Pikku Karhu). Meidän aikuisten keskustelusta ei meinannut tulla mitään, koska pojilla oli kokoajan hänelle asiaa.

Olin sopinut Pikku Karhun kummin kanssa edellisenä päivänä vähän ekstempore, että saatettaisi nähdä. Olin bussissa poikien kanssa, kun hän soitti ja kertoi voivansa lähteä tulemaan. Minun ei tarvinnut maksaa bussia takaisin kaupunkiin, koska ystäväni nappasi minut matkanvarrelta kyytiin. Aikataulumme meni juuri sopivasti yksiin. Kävimme Nepalilaisessa ravintolassa syömässä, joka on lempipaikkani. Heidän ruokansa on todella hyvää. Emme olleet nähneet pitkään aikaan, joten kuulumisia riitti. Syötyämme rauhassa, päätimme lähteä vielä kaupoille pyörähtämään. Kaksi äitiä kun pääsi vaatekauppoihin ilman lapsia, tuli rekit tutkittua hieman tarkemmin kuin normaalisti. Kierrokseen jälkeen kahvihammastani alkoi jo kolottaa ja päätimme mennä meille kahville. Tajusimme ettemme ole nähneet kertaakaan ilman lapsia sen jälkeen, kun he ovat syntyneet, eli yli viiteen vuoteen. Päätimme toteuttaa tämän vielä uudestaan.

 Hänen lähdettyään ehdin puoli tuntia valmistautua iltaan, kunnes lapsuuden ystäväni tuli meille. Lähdimme ulos istumaan ja vaihtamaan kuulumisia. Tämän jälkeen menimme elokuviin katsomaan Bridget Jone´s Baby. Bridget Jone´s- leffat ovat nostalgisia, koska katsoimme niitä aina teineinä. Tällä hetkellä romanttiset komediat eivät ole minun suosiossani, mutta tämä ei ollut "liian nyyhky", joten se oli hyvä.  Lisäksi halusin mennä katsomaan sen hyvien muistojen kunniaksi.Olin ajoissa kotona ja soittelin vielä yhden ystäväni kanssa. Aikaa hujahti kaksi tuntia jutellessa ja rukoillessa.

Sunnuntaina kävin seurakunnassa ja vietin päivän aivan itsekseni. Se tuntui pitkästä aikaa tosi hyvälle. Tämä viikonloppu teki todella hyvää ja nyt jaksaa taas. :)

Lapsen suusta

Facebookissa on kiertänyt viesti, "kysy lapseltasi vastaukset ja kirjoita ne muistiin juuri niinkuin ne sanottiin." Päätin tehdä tämän Ison Karhun kanssa ja vastaukset olivat liikuttavia ja hassuja.

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?
- "että sä rakastat minuu"

2. Mikä tekee äitin onnelliseksi?
- "että mä siivoon ja sä et tiiä sitä"

3. Mikä tekee äitin surulliseksi?
- "huonot jutut... että mä en siivoo."

4. Miten äiti saa sinut nauramaan?
- "kerrot hassui juttui."

5. Millainen äiti oli lapsena?
- "hassu."

6. Kuinka vanha äiti on?
- "14 yli 2."

7. Kuinka pitkä äiti on?
- "vaarin kokonen."

8. Mikä on äitin lempipuuhaa?
- "siivoo ja leipoo."

9. Mitä äiti tekee, kun et ole itse paikalla?
- "joskus siä oot kavereittenkaa"

10. Jos äitistä tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?
- "jos äiti on tähti. Tähti tarkottaa et laulaa hyvii biisei."

11. Missä äiti on tosi hyvä?
- "pyöräilemisessä"

12. Missä äiti ei ole kovin hyvä?
- "Pelaa jalkapalloo ja koripalloo"

13. Mitä äiti tekee työkseen?
- "sairaanhoitaja. Hoidat ihmisii eli alkuasukkaita."

14. Mikä on äitin lempiruokaa?
- "riisi ja pizza."

15. Miksi olet ylpeä äitistä?
- "Jos teet jonkun hyvän jutun. että kerrot mulle hauskoi vitsei."

16. Jos äiti olisi joku sarjakuvahahmo, kuka hän olisi?
- "batman."

17. Mitä sinä ja äiti teette yhdessä?
- "että mentäis sunkaa koko elämäks uimahalliin."

18. Mitä samaa on sinussa ja äitissä?
- "että me rakastetaan toisiamme."

19. Mitä eroa teissä on?
- "että mä tykkään jalkapallosta hirveeest ja sä et."

20. Mistä tiedät, että äiti rakastaa sinua?
- "koska siä oot synnyttäny minut ja koska meillä molemmilla on sydämet."

21. Mikä on äitin lempipaikka, minne mennä?
- "salille."

Ihana lapsi ja olen iloinen siitä, että hän oikeasti tietää olevansa rakas. <3 

P.s. Olisiko jotain muita kysymyksiä, joihin haluaisitte kuulla vastauksen Ison Karhun suusta? 

Ne ovat täällä taas...

Viime viikolla minulla oli koko viikossa vain yksi vapaapäivä. Sunnuntai-iltana Pikku Karhu hierusti itseään jotenkin oudosti sylissäni ja meni lattialle makaamaan. Heitin puolivitsinä että tehdäänkö "pyllytarkistus" ja sain myöntävän vastauksen. Yllätyksekseni, ärsytyksekseni ja väsyneenä löysinkin kihomatoja.
Apteekit olivat juuri menneet kiinni, eikä päiväkotiin saisi mennä seuraavana päivänä. Minulla oli seuraavana aamuna labra-aika, eikä sitä tuossa vaiheessa iltaa saanut peruttua. Lapset olivat olleet viikonlopun isovanhemmilla, joten soitin heille ja kerroin uutiset sekä toimintaohjeet. Lisäksi soitin lasten isälle ja esimiehelleni. Iso Karhukin alkoi valittaa kutinaa ja löytyi niitä ällötyksiä häneltäkin. Soitin vielä äidilleni ja kysyin pystyisikö hän tulla katsomaan poikia siksi aikaa, kun käyn verikokeissa, koska lasten kanssa näytteenottamisesta ei olisi tullut yhtään mitään. Samalla kysyin varovasti, voisiko hän jäädä auttamaan siivous- ja pyykkirumbassa, joka piti saada yhdessä päivässä tehtyä. Heidän työnsä ja välimatka ovat sellaisia, ettei hän kovin usein pysty auttamaan. Äitini on ihana ja haluaa aina auttaa, milloin vain pystyy ja nyt oli mahdollisuus.

Sunnuntai-iltana viskasin kaikki matot parvekkeelle ja varasin pyykkituvan seuraavaksi päiväksi. Aamulla laitoin ensimmäisen tiski-, pyykkikoneellisen pyörimään jo ennen labraan lähtöä. Samalla reissulla hain lääkkeet ja lisää pesuaineita. Pesimme lakanat, peitot, tyynyt, verhot, leluja joilla lapset eniten leikkivät. Sauna oli päällä neljä tuntia, jotta saimme saunotettua patjat, nojatuolit ja muuta mahdollista. En laskenut tuona päivänä kuinka monta koneellista pesimme, mutta niitä oli kyllä monta. Kesken pyykkirumban meidän pyykkitelineemme hajosi totaalisesti. Onneksi äitini oli paikalla ja pääsin autolla nopeasti ostamaan uuden. Jos olisin ollut yksin lasten kanssa olisimme lähteneet pyörillä ostamaan ja kuinkahan kauan siinä reissussa olisi mennyt?
En tiedä miten olisin selvinnyt yhdessä päivässä tuosta urakasta ilman äitini apua, joten olen todella kiitollinen.
Meidän työpaikalla pitää olla todistus jokaisesta poissaolopäivästä. Kävimme iltapäivällä poikien kanssa terveyskeskuksessa näytillä, koska he eivät suostuneet puhelun perusteella kirjoittamaan.
Tuona päivänä askeleita tuli n. 20 200. 

Pestyt jutut pidin parvekkeella, saunassa tai pyykkituvassa, ettei niitä tarvitse uudestaan pestä. Seuraavana päivänä olin päivän töissä, jonka jälkeen pesin kuusi koneellista (lakanat, peitot, tyynyt, vaatteita) pyykkiä. Saunotin patjat uudestaan, jotta varmasti tulee puhdasta. Tein vielä perussiivouksen uudestaan. Illalla ottaessani leluja saunasta, huomasin osan leluista vaihtaneen muotoa. Olin ilmeisesti saunottanut niitä liian kauan liian kuumassa. Odotin valtavaa huutoa, mutta Iso Karhu totesi naureskellen: "oho mitä kävi. Ompas hassu juttu. Vähän harmittaa ja vähän naurattaa".   Kihomadot ovat todella inhottava riesa. Toivon että ne eivät uusiudu, vaan tämä olisi nyt tältä syksyltä tässä.

Nyt on ainakin siivottu kunnolla ja kiva alkaa taas sisustamaan.  Vimma iskee näköjään aina syksyisin. :D

Voit käydä lukemassa ensimmäisestä kihomatorumbasta täältä.

Kiitos Tästä Hetkestä

Minulla on tapana erään ystäväni kanssa soitella melkein viikottain, vaihtaa kuulumisia ja rukoilla eri asioiden puolesta. Viikko sitten kertoessani kuulumisia, huomasin saaneeni elämässäni rukousvastauksia ja että minulla menee oikeastaan ihan hyvin.

Ison Karhun kanssa ollut pidemmän aikaa enemmän tai vähemmän haastavaa, etenkin nukkumaan käydessä. Nyt noin parin viikon aikana silloin, kun lapset ovat olleet minun luonani, meillä on mennyt paremmin. Toki siihen on mahtunut kiukuttelua ja pari huonoa päivää, mutta se on normaalia ja kuuluu asiaan. En tiedä onko tämä pysyvää, mutta olen ollut kiitollinen jokaisesta hyvästä päivästä ja helposta illasta.

Töihin palaaminen ja uusi arki on alkanut paljon paremmin, mitä osasin edes kuvitella. Minusta on kiva olla taas töissä, eikä tähän 1½ kuukauteen oo mahtunut kuin ehkä pari päivää, milloin ei olisi jaksanut lähteä töihin. Olen jaksanut kotonakin paljon paremmin, kun saa välillä etäisyyttä omaan elämään. Sosiaalinen elämäni on kärsinyt töihin paluusta, mutta toivottavasti se vielä tästä elpyy.

Tämä  syksy on ollut mielestäni poikkeuksellisen aurinkoinen ja lämmin. Se on vaikuttanut mielialaani positiivisesti. Yleensä mielialani on alkanut laskea jo syyskuun alussa, mutta nyt ei ole niin päässyt käymään. Toki ihmisillä on erilaisia päiviä, mutta hyviä päiviä on ollut kyllä enemmän kuin huonoja. Olen nauttinut syksyn väreistä ja se on harvinaista minulle. Harmaus on vielä edessä, mutta en meinaa antaa periksi.

Kesällä koin paljon kipuilua ja kaipausta sekä toisinaan olin "hieman hukassa".  Näiden juttujen kautta olen saanut oppia itsestäni ja siitä, mikä on minulle oikeasti tärkeää sekä arvokasta. Välillä iltavuoron jälkeen kaipaan, että kotona olisi seuraa; voisi jonkun kanssa höpötellä tai katsoa yhdessä jotakin sarjaa. Minun tulee kuitenkin kestää nämä yksinäisetkin illat ja opetella elämään vieläkin itsenäisemmin. Nyt tiedän paremmin, mitä elämässäni kaipaan ja mihin suuntaan menen. Jumala kuitenkin johdattakoon Hänen tahtonsa mukaisesti.

Huomasin päässeeni eroprosessissa paljon eteenpäin. Pystyn kohtaamaan Isi-Karhun toisena vanhempana ja kaverina. Olen onnellinen, että hän on elämässäni ja hän on minulle tärkeä ihminen, mutta en kuitenkaan enää koe romanttisia tunteita häntä kohtaan. Meillä oli yhteiset hyvät ja huonot hetkemme. Nyt on kuitenkin aika elää tätä hetkeä ja katsoa eteenpäin. Moni asia vaatii vielä meiltä kaikilta sopeutumista ja opettelua, mutta uskon meidän selviytyvän niistä. Olemme Isi-Karhun kanssa tällä hetkellä ihan hyvissä väleissä ja olen siitä todella kiitollinen. Hänen täytyy tehdä oma erotyönsä ja minä teen omani, jotta voimme yhdessä kasvattaa lapsiamme.

Kukaan ei tiedä millainen huominen on, mutta olen kiitollinen pienistäkin hyvistä hetkistä.

Halaillaan

Eron myötä pintaan on noussut monenlaisia tunteita, ajatuksia ja kaipuuta. Eräs kaipuu on läheisyyden kaipuu. Läheisyyden ja rakastetuksi tulemisen kaipuu on meillä jokaisella ihmisellä, vaikka kaikki eivät sitä myönnäkkään.  Minulle on vuosien varrella  jostain tullut sellainen käsitys, että se on asia, josta ei oikein voisi puhua. Monet yhdistävät sen heti romanttiseen läheisyyteen tai parisuhteeseen, vaikka se voi olla paljon muutakin.

Juttelin tästä aiheesta erään ystäväni kanssa ja vuodatin kipuiluani. Hän ymmärsi minua hyvin ja tykkään hänen suhtautumisestaan. Hän halailee ja joskus jopa pussaa monia ystäviään (miehiä sekä naisia) ja haluaa tällä viestiä ihmisten olevan tärkeitä ja arvokkaita. Ihmiset saattavat aluksi olla hieman nihkeitä ja hämmentyneitä, mutta huomaavat halailun olevan ihan kivaa. :D
Itsekin toivon, että voisin halailla niin mies- kuin naispuolisia ystäviäni ilman hämmennystä. Kaipaan katsoa leffaa makoillen jonkun kanssa ihan ystävänä ilman mitään "taka-ajatuksia".
Halailen ja pussailen paljon lapsiamme ja mielestäni heidän kuuluu saada mahdollisimman paljon rakkautta ja läheisyyttä. Halailen myös meidän asukkaita ja se on heille kovin tärkeää, koska hekin kaipaavat läheisyyttä. Nämä eivät kuitenkaan täytä omaa kaipuutani läheisyyden suhteen.

Minulla on ollut todella ristiriitainen olo läheisyyden kaipuun kanssa: toisaalta olen huomannut kaipaavani sitä kovasti, mutta samalla minulla on ollut olo, etten saisi kaivata sitä.
Ihmiset ovat erilaisia läheisyyden kaipuun suhteen ja minä huomaan olevani ihminen, joka kaipaa paljon läheisyyttä. Olen tajunnut kaipaavani tällä hetkellä läheisyyttä ystävänä. Olen myös ymmärtänyt, että lähekkäin voi olla ystävänkin kanssa (kunhan tilanne on molemmille selvä). Ystävän "hipsuttaminen" tai halaaminen voi joskus piristää toisen päivää kummasti. Tällainen "ystävyysläheisyys" on mielestäni turvallista läheisyyttä. Jos ihminen ei saa turvallista läheisyyttä, voi helpommin ajautua yhden illan juttuihin tai epäterveeseen suhteeseen. Se taas rikkoo ja satuttaa ihmistä, vaikka alkuperäisenä kaipauksena olisi ollut vain saada läheisyyttä. Jos tuo yhdessä makoilu kuitenkin meinaa johtaa pidemmällekin, niin silloin on ehkä syytä ottaa etäisyyttä lähekkäin olemisen kanssa. Halaaminen voi kertoa monessa tilanteessa enemmän kuin tuhat sanaa. Aina toinen ei kaipaa lohduttavia sanoja, vaan pitkän hiljaisen halauksen.

Löysin tästä aiheesta myös mielenkiintoisen ja hyvän artikkelin, joka kannattaa käydä lukemassa:
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi_hyvin/terveys/halauksen_puute_tekee_ihmisesta_sairaan


Välitetään rakkautta ja hyväksyntää meidän ympärillä oleville ihmisille. Kun antaa, siitä usein saa itsellekin. :)

 

(P.s. Kuvat Googlen kuvahausta)

Hyökkäys syksyä vastaan

Julkaisin vuosi sitten postauksen, kuinka syksyt ovat minulle raskasta aikaa.  Kirjoitin myös miten viime syksy tuntui olevan poikkeus, mutta todellisuudessa en vielä tiennyt, miten valtavan raskas syksy olisi edessä.

Tänä vuonna olen jo etukäteen jännittänyt syksyn vaikutusta mielialaan ja jaksamiseen, koska tässä on monta liikkuvaa osaa: avioeroprosessi, lasten päiväkodin aloitus, vuorotöiden aloitus, jne.
Tähän mennessä joukkoon on mahtunut hyviä ja energisiä päiviä sekä alavireisiä ja väsyneitä päiviä. Olen ollut pitkään flunssassa, joka on vienyt veronsa.

Päätin alkaa tekemään ja toteuttamaan "sotasuunnitelmaa" kaamosmasennusta vastaan ja haluaisin jakaa tämän teidän lukijoiden kanssa.
Nyt kun flunssa on helpottanut, meinaan alkaa taas säännöllisesti käymään salilla. Kun olen menossa iltavuoroon, vien lapset 9-10 välillä päiväkotiin, joten kerkeän hyvin käydä salilla tai lenkille.
Töihin olen ottanut omat eväät mukaan, jotka olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman terveellisiksi. Näin pysyy ruokavalio mahdollisimman terveellisenä.
Töissä käyminen luo jonkinlaista rytmiä päivään, joka auttaa, ettei ole niin nuutunut olo. 
Aloitin nyt syömään d-vitamiinia säännöllisesti, jotta auringon puutetta saisi kompensoitua.
Kirkasvalolamppua minulla ei ole, eikä edes olisi aikaa istua 20 minuuttia sitä tuijotellen.

Olisiko jollakin muita hyviä ideoita? 

Eilen aloin miettimään syksyn hyviä puolia ja päätin listata ne tähän kapinoidakseni synkkyyttä vastaan:

• Ruskan eri värit ovat kauniita
• Iltaisin tulee aikaisin pimeää, joka helpottaa lasten ja omaa nukahtamista
• Iltaisin voi halutessaan polttaa kynttilöitä (vaikka yksin sitä ei niin usein tulekkaan tehtyä)
• Tänä syksynä on ollut yllättävän lämmintä ja aurinkoista
• raikas lenkkeilysää

Tiedostan että tähän syksyyn mahtuu varmasti haasteita ja myös itkua sekä ahdistusta. Toivon, että "sotasuunnitelmani" kuitenkin lievittäisi niiden kohtaamista.

Uusi arki

Jännitin töihin paluuta ja Pikku Karhun päiväkodin aloittamista todella paljon.
Viime torstaiaamuna kysyin Pikku Karhulta, minne hän on menossa. Poika vastasi reippaasti: "äiväotii" (päiväkotiin). Veimme jo edellisenä päivänä kaikkea tarvittavaa päiväkodille, mutta aamulla Pikku Karhu halusi vielä ottaa nallen mukaan unikaveriksi. Tämän seurauksena Iso Karhu halusi myös ottaa oman nallen mukaan ja tietysti suostuin siihen.
Päiväkodilla Pikku Karhun nalle ei saanut jäädä lokeroon odottamaan, vaan hän halusi ottaa sen aamupiiriin mukaan. Pikkuinen lähti reippaasti hoitajan kanssa aamupiiriin ja istui hänen sylissään. Hän ei yhtään itkenyt ja minä sain niellä kyyneleitä. Ulos päästyäni tuli todella haikea olo ja kyyneleet nousivat silmiin. Nyt on yksi aikakausi takanapäin ja uusi alkanut. Minun kotiäitinä olemiseni on nyt kokonaan ohi (ellei ihmettä tapahdu) ja olen töissä käyvä äiti. Minulla ei ole enää vauvaa, vaan kaksi päiväkotilaista.
Pikku Karhu oli ensimmäisenä päivänä itkenyt päiväunille mennessä, mutta oli lopulta rauhoittunut Ison Karhun sängyn viereen. Hän on onnellisessa asemassa, kun isoveli on samassa päiväkodissa ja he näkevät päivän aikana. Toisena päivänä hän ei ollut itkeskellyt sitä vähääkään, vaan oli ollut reipas poika. Tietysti saimme heti flunssan, mutta se melkein kuuluu asiaan.

Olin pyytänyt ystäviltäni esirukousta ensimmäistä työpäivääni varten, koska jännitin ja stressasin todella paljon. Aloin miettimään, että mitä oikeasti stressaan. Huomasin jännittäväni mokaamista ja etten enää osaisi perusjuttuja. Lisäksi jännitin, miten pääsen takaisin sisälle työporukkaan.
Ensimmäisenä päivänä menin iltavuoroon ja eräs työkaverini halusi antaa minulle perehdytystä lääkkeisiin ja muihin muuttuneisiin juttuihin. Hän ei itse ollut saanut kunnon perehdytystä, kun palasi takaisin töihin, joten hän ei halunnut minun joutuvan kokemaan samaa. Olin hänen kanssaan iltavuoron, joten sain kysyä kaikesta mistä olin epävarma. Muutenkin olen joka vuorossa kysynyt aina, kun olen ollut epätietoinen jostakin asiasta. Parempi kysyä kuin tehdä epävarmana. Parin vuoron jälkeen huomasin vanhojen asioiden alkavan palautua mieleeni ja aloin taas nauttia työstäni. Asukkaat olivat innoissaan paluustani ja pari ensimmäistä päivää muutamat kävelivät minun perässäni lähes koko ajan. Minulle oli kivasti laitettu tämä ensimmäinen lista, etten ole missään vuorossa yksin. Saan rauhassa päästä sisälle ja opetella uusia juttuja. Työkaverit ottivat minut todella hyvin mukaan ja kyselivät ovatko uudet asiat minulle ennestään tuttuja. Uusiin työntekijöihin en ole vielä kovin paljon tutustunut, mutta hekin vaikuttavat mukaville. Jumala on vastannut rukouksiin.

Minulla on kolmivuorotyö, mutta sain puhuttua esimieheni kanssa, ettei minun tarvitse tehdä yövuoroja lasten ollessa pieniä. Silloin kun olen ilta- tai viikonloppuvuorossa, lapset ovat isällään yötä. Katsomme listan kerrallaan ja sovimme lasten tapaamiset. Ainakin tämän ensimmäisen listan kohdalla olemme saaneet sen toimimaan.

Uuden alku on aina uusi mahdollisuus. :)

Kehitysvammaisten parissa työskentely

Palasin torstaina takaisin työelämään ja voisin hieman kertoa työstäni. Arjen alkamisesta kirjoitan sitten oman jutun, joten malttakaa vielä hetki niitä kuulumisia. :)

Olen vakituisena työntekijänä kehitysvammaisten asumisyksikössä.
Meidän asumisyksikössä kaikki ovat toistaiseksi käveleviä, joka hieman helpottaa työn fyysisyyttä.  Asukkaat ovat aikuisia ja suurin osa alkaa olla jo +50 vuotiaita.
Yksikössä on kolmenlaista asumista: autettua, ohjattua ja tuettua.  Osa asukkaista asuu siis tavallisissa vuokra-asunnoissa ja saavat meiltä tarvitsemaansa tukea arjen asioihin. Jokaista asukasta pyritään tukemaan oman näköiseen elämään ja se tuo työhön monipuolisuutta. Heitä autetaan ja tuetaan mm. kodinhoidossa, hygieniassa, raha-asioiden hoitamisessa ja mahdollisen lääkehoidon huolehtimisessa. Jokaisella on mahdollisuus osallistua monenlaisiin harrastuksiin, kuten tanssiin ja kuoroon. Asukkaiden kanssa pyritään liikkumaan paljon ulkona ja tekemään erilaisia retkiä (jopa ulkomaille asti).

Olen koko ikäni työskennellyt erilaisten kehitysvammaisten kanssa ja olen ollut tykätty. Jotkut sanovat, ettei heistä olisi tuohon työhön. Olen välillä ihmetellyt, koska minulle se on niin luonnollista (voi osittain johtua edesmenneestä kehitysvammaisesta isosiskostani). Kehitysvammaiset ovat ihanan aitoja ja välittömiä. He sanovat suoraan mitä ajattelevat  juuri sillä hetkellä. Välillä saan kuulla olevani: "S**t*n*n kana" ja välillä niin ihana, että tekee mieli rutistaa. Negatiivisiä kommentteja ei pidä siis ottaa henkilökohtaisesti. Työ on välillä raskastakin, mutta työkaverit auttavat jaksamisessa. Työ on monella tavalla palkitsevaa ja antoisaa. Välillä he saavat kaupungilla pitkiä katseita tai voivat herkemmin joutua "hyväksikäytetyksi" monellakin tavalla. Kehitysvammaiset eivät ole mitään "kummajaisia", vaan aivan saman arvoisia ihmisiä kuin sinä ja minä. He eivät ole jotenkin "sairaita", jotka pitäisi yrittää parantaa kehitysvammasta. Toiset tarvitsevat enemmän tukea arjen asioissa kuin toiset. He kaipaavat samalla tavalla rakastetuksi ja kuulluksi tulemista, läheisyyttä, omia harrastuksia, työssä käymistä sekä monia muita asioita. Minusta joissain asioissa meillä muilla on heiltä opittavaa. He eivät ajattele asioita niin monimutkaisesti ja vaikeasti, vaan "jos joku asia on näin niin se on näin". He nauttivat pienistäkin asioista aivan valtavasti, kuten omasta kotiavaimesta tai 5 euron viikkorahasta tai kaupassa käymisestä.  

Jokainen meistä on arvokas ja kaipaa mielekkään elämän. <3

Voit käydä lukemassa lisää kehitysvammaisuudesta:

http://www.kvtl.fi/fi/kehitysvamma-

http://www.kehitysvammaliitto.fi/suomeksi/tietoa-liitosta/kehitysvammaisuus/

Vauhdikas viikonloppu

Eräs ystäväni tuli pitkästä aikaa viikonlopuksi meille yökylään. Hän tuli perjantai-iltana vasta melko myöhään ja lapset olivat jo nukkumassa. Söimme kahdestaan iltapalaa, joimme teetä ja vaihdoimme kuulumisia. Yöllä Iso Karhu tuli meidän väliin nukkumaan.
Pojat olivat aivan innoissaan ystäväni tulosta, koska he pitävät hänestä todella paljon. Joimme aamukahvit parvekkeella kohtuullisella menestyksellä. Heti aamusta piti rakennella majoja, miekkailla, lukea kirjaa ja kaikkea muuta mahdollista.
Vaikka ulkona tuuli valtavasti, muuten oli ihanan aurinkoista ja päätimme lähteä ulkoilemaan meripuistoon. Matkaa kertyi yhteensä n. viisi kilometriä ja takaisin tullessa kaikilla oli jo kiljuva nälkä.

Pikku Karhulla riitti virtaa niin paljon, ettei hän malttanut edes nukkua päiväunia. Teimme välipalaksi lettuja ja omenasosetta. Pojat olisivat syöneet niitä vaikka kuinka paljon. Aika kului kuin siivillä ja ennen ulos lähtöä tein meille jo valmiiksi pizzataikinan turpoamaan. Kävimme "seikkailemassa" vuorella, missä oli tykki ja muuta mielenkiintoista. Pikku Karhukin jaksoi kävellä (juosta) melkein koko matkan. Kotimatkalla alkoi jo väsymys painaa molempia poikia ja heitä piti kantaa reppuselässä. Mitä enemmän hypimme ja loikimme, sen hauskempaa pojilla oli ja he nauroivat. Sillä välin kun pizza valmistui, päätimme korjata pommin, joka oli räjähtänyt ympäri kotiamme. Pizza oli onnistunutta ja se olikin samalla osa poikien iltapalaa, koska päivä kului nopeasti.

Ennen nukkumaanmenoa kävimme vielä saunassa ja pojat pääsivät kylpyyn. Kyllä oli touhukas ja vauhdikas päivä. Askeleita tuli ainakin 17 000. Pikku Karhu simahti todella nopeasti, eikä Iso Karhukaan jaksanut riehua sängyssä. Kun pojat olivat nukahtaneet, me keitimme teetä ja söimme herkkuja. Samalla pelailimme ja siinä sivussa höpöttelimme kaikkea mahdollista. Ilta oli mielestäni mukavan rento. Yöunet jäivät hieman lyhyiksi ja aamulla väsytti, mutta se ei kuitenkaan haitannut. Pidimme kaikki rennon ja pitkän aamun. Makoilimme sängyssä ja katsoimme lastenohjelmia.
Isi Karhu tuli hakemaan poikia aamupäivällä ja me saimme viettää vielä muutaman tunnin ystäväni kanssa kahdestaan.

Ihanaa kun elämässäni on tällaisia ystäviä, jotka tykkäävät touhuta kaikkea lasten kanssa, eikä aamuherääminen ole suuri ongelma. Lapset ovat aivan innoissaan tästä. Poikien nukkuessa tai ollessa pois, voimme sitten jutella ja tehdä jotain aikuisten juttuja. Tämä on valtavaa vaihtelua ihmiselle, jolla ei itsellä ole lapsia. Toivottavasti hän ei ole aivan puhki tämän viikonlopun jälkeen. :D Meillä oli todella ihana viikonloppu. <3  Kiitos siitä! <3