Jälleen vauvakutsut

Eräs ystäväni on saamassa huhtikuussa vauvan, joten päätimme järjestää hänelle vauvakutsut. Vieraita oli eri puolilta Suomea, mutta kutsut pidettiin tulevan äidin kotona Helsingissä. Pidimme juhlat viikko sitten, joten tämä postaus tulee hieman jälkikäteen.

Kokoonnuimme kerrostalon alaovella ja menimme porukalla pimpottamaan ovikelloa. Meitä vastassa oli hämmentynyt nainen joka kysyi: "Mitä te täällä teette". Marssimme tarjottavien ja lahjojen kanssa sisälle. Osa alkoi laittaa tarjottavia esille ja osa koristella paikkoja. Tuleva isä oli osannut pitää yllätyksen salassa ja oli siivonnutkin etukäteen. Hän häipyi illan ajaksi muualle.

Vaihdoimme kuulumisia ja kyselimme yllätyksen onnistumisesta. Hän ei ollut yhtään arvannut. Emme kaikki tunteneet toisiamme, joten päätimme käydä nimikierroksen ja mistä kukakin tuntee tulevan äidin. Paikalla oli hänen äitinsä, sisaruksia, koulukavereita ja muitakin ystäviä.

Olimme tehneet tarjottavat nyyttärimeiningillä. Pöydästä löytyi mm. salaattia, sämpylöitä, hedelmäsalaattia, kakkua, mokkapaloja, suklaata ja juuressipsejä.

Syömisen jälkeen kävimme lahjat läpi. Tulevan äidin äiti oli tuonut ison laatikollisen kaikkia tavaroita, joista jokaiseen liittyi jokin muisto.

Lahjojen jälkeen rakensimme imetyskorun. Jokainen oli tuonut helmen, joka kuvaisi jotakin mitä halusi tulevalle äidille sanoa. Itse otin hamahelmen, koska se oli kirkkaan värinen ja vauva tykkäisi varmasti siitä. Lisäksi helmi ei ole tämän äidin tyylinen, mutta lapsi opettaa meille vanhemmille uusia asioita niin monista asioista. Lapsen myötä täytyy myös välillä tulla pois omalta mukavuusvyöhykkeeltä.

Meillä oli leikkimielinen kisa, jossa jokainen sai arvioida äidin mahan ympärysmitan leikkaamalla langasta sopivan pituisen pätkän. Hän itse pääsi kaikkein lähimmäksi; vähän jäi vajaaksi. Muilla arvio meni n.5-10cm yli.

Otimme muistoksi pari ryhmäkuvaa ja lauloimme ylistyslaulun. Lopuksi vielä siunasimme tulevia vanhempia ja heidän tulevaa pienokaistaan. Ennen lähtöä koitimme siivota paikat siihen kuntoon, missä ne olivat ennen tuloamme.

Minä rakastan vauvakutsujen järjestämistä, koska äidiksi tuleminen on niin iso juttu. Mielestäni tulevaa äitiä kuuluu juhlia ja hemmotella. Minusta on myös kiva jakaa raskausajan- ja synnytyksenkokemuksia (näillä kutsuilla lapsia oli vain minulla ja tulevan äidin äidillä) sekä tsempata tulevaa äitiä loppuraskaudessa, synnytykseen sekä äitiyteen.

Äitinä oleminen ottaa paljon, mutta paljon se antaakin. Itse ainakaan en ikinä vaihtaisi äitinä olemista pois. ♡

Onnea vielä ihanalle tulevalle äidille! !♡ Susta tulee varmasti todella hyvä äiti ja olet sitä jo nyt. :)

Aivotärähdys

Mulla on kertynyt jo monta aihetta, joista haluaisin kirjoittaa. Illat vaan venyvät sen verran pitkiksi, että kirjottelu jäänyt hieman vähemmälle. Tulossa siis ainakin babyshowereista ja personal trainerist sekä lapsista. Nyt kuitenkin kirjoitan, mitä tänään tapahtui.

Lapsiperheissä aina sattuu ja tapahtuu (varsinkin jos lapset ovat aktiivisia).   Näin on myös meillä ollut molempien kohdalla; milloin pudonnut sängystä maljakoiden keskelle, milloin meinannut niellä lasinsirun, milloin silmäkulma auki sekä monia mustelmia matkalla kertynyt.

Tänään oli kaunis keväinen päivä ja aurinko paistoi. Päätettiin lähteä koko porukalla pulkkamäkeen. Iso Karhu laski monta kertaa liukurilla aivan ylhäältä ja pulkalla hieman alempaa. Minä ja mieheni vuorottelimme Pikku Karhun kanssa pulkalla laskemista. Lapset tykkäsivät kovasti laskemisesta ja perheenä olemisesta.

Iso Karhu oli lähdössä laskemaan, kun hänen pulkkansa karkasi ennenkuin pääsi kunnolla kyytiin. Hän oli osittain kyydissä ja vauhti oli melko kova, mutta lopulta putosi pyörien mäkeä alas ja lyöden päänsä maahan. Iso Karhu itki kamalasti (varmaan osittain säikähdystä) ja valitti päätään.  Tutkimme mieheni kanssa pään, muttei siinä ulkoisesti näkynyt mitään. Laskimme vielä muutaman laskun ja lähdimme kotiin. Iso Karhu oli loppu ajan hieman vaisu ja lähtiessä huomasin hänen naamansa olevan kalpea. Kotimatkalla hän ei jaksanut kävellä (mikä ei ole normaalia Isolle Karhulle), eikä kyse ollut vain viitsimisestä. Loppumatkasta hän valitti pääkipua ja oksettavaa oloa sekä väsymystä. Aloimme olla huolissamme ja mieheni soitti päivystykseen. Hän lähti viemään Isoa Karhua sinne ja siinä vaiheessa poika vain makaili lattialla, eikä kunnolla jaksanut kävellä edes eteiseen.

Me jäimme Pikku Karhun kanssa kotiin odottamaan, mitä lääkärissä sanottaisi. Pian mieheni soitti ja kertou sen olevan vain pieni aivotärähdys. He saivat mukaansa kotiohjeet, eikä sitä sen enempää tutkittu. Onneksi Iso Karhu alkoi hieman piristyä. Illalla hän oli edelleen kalpea ja väsynyt, mutta kuitenkin normaalin puhelias. Mieheni ehdotti, että jäisi tuekseni huomiseen, mutten nähnyt sitä tarpeelliseksi. Iso Karhu nukkuu ensi yön vieressäni ja herättelen häntä kolmen tunnin välein. Jos jotain outoa ilmenee, soitan miehelleni ja hän lähtee viemään poikaa ensiapuun.

Taisimme selvitä vain säikähdyksellä. Kiitos Jeesus! :) Pään alueen jutut pelästyttävät ja ne pitääkin ottaa vakavasti.

Mitä sinun lapsillesi on sattunut touhutessa?

Asumiseron kuulumiset

Joulukuun lopussa kirjoitin siitä, kun mieheni muutti omaan asuntoon.  Joku on saattanut miettiä, mitä meille mahtaa kuulua tämän asian tiimoilta. Nämä ovat kovin monimutkaisia ja kipeitä asioita, joten en ole osannut ottaa niitä esille tai muodostaa niistä tekstiä.

Olen mielestäni saanut lasten kanssa arjen rullaamaan hyvin . Lähtöihin tarvitsee varata enemmän aikaa, koska ne ovat Isolle Karhulle vaikeita. Lisäksi iltatouhuihin varaan enemmän aikaa. Mieheni muuton jälkeen Isolla Karhulla on ollut iltaisin vaikeuksia rauhoittua nukkumaan ja hän tulee joka yö viereeni nukkumaan. Nämä kuviot ovat toistuneet aina kun perheessämme on tullut jokin suurempi muutos, joten tunnistan jo pojan reagoinnin. Se on ennenkin ottanut oman aikansa, mutta jossakin vaiheessa elämä rauhoittunut.

Olen kokenut tämän asumuseron hyväksi ratkaisuksi tähän hetkeen ja olen alkanut arvostaa joitakin asioita eri tavalla ja nauttimaan niistä. Kerron yhden esimerkin; Iltaisin kun lapset nukahtavat, minusta on ihanaa kun saan viettää omaa aikaa. Olen usein sen verran väsynyt, että haluan olla itsekseni puhumatta kenellekkään mitään. Yksin ollessa pääsen myös ajoissa nukkumaan. Toisinaan on toki kiva viettää iltaa mieheni tai kavereiden kanssa.

Mieheni ollessa kotonamme, Iso Karhu ei meinaa enää totella häntä.  Osittain se voi olla ikävän ja pettymyksen purkautumista. Hän hermostuu isälleen helpommin ja haluaa usein tulla varmistamaan asian vielä minulta. Iso Karhu kuitenkin rakastaa leikkiä ja riehua isänsä kanssa (minä en painikaveriksi kelpaa). Pikku Karhu haluaa myös olla mukana kaikissa heidän touhuissaan.

Olemme käyneet mieheni kanssa perheasiainneuvottelukeskuksessa ja keskustelumme siellä ovat olleet pääsääntöisesti rakentavia. Kumpikin saa sanoa sanottavansa ilman toisen keskeytystä ja ulkopuolinen ihminen tukee keskustelua sekä "tulkkaa" meitä toisillemme. Ilmaan on noussut kysymyksiä, joita meidän kummankin täytyy miettiä.

Lasten tapaamiskäynteihin ei ole vielä tullut selkeää "rutiinia", mutta toivottavasti sekin alkaa pikku hiljaa muodostumaan. Aluksi olin ehdottomasti sitä mieltä, että mieheni tulee tänne katsomaan lapsia. Nyt kuitenkin olen huomannut, että minun pitää siksi aikaa aina keksiä jotain tekemistä kodin ulkopuolella (jos siis haluan viettää vapaa-aikaa). Välillä olisi ihanaa olla yksin kotona ja siivota tai tekemättä mitään.  Meillä oli myös erilaiset käsitykset ja odotukset tapaamisten sisällöistä. Viimein tällä viikolla saimme asiallisesti keskusteltua näitä asioita auki ja hieman suunniteltua loppukuun tapaamisia.

Kesään asti mennään nyt näin ja sitten olisi tarkoitus tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen. Ajatukseni ovat aivan sekaisin siitä, kumpi olisi parempi vaihtoehto ja kumpaa aidosti haluan enemmän. Asiat ovat muuttuneet todella paljo siitä, kun menimme naimisiin (tämä ei ole vain se kliseinen lause, mutten halua avata sitä enempää). Haluan joka päivä vain enemmän päästä lähemmäs Jumalaa ja Hänellä on onneksi paras suunnitelma juuri minun ja meidän jokaisen elämälle. Koitan epätoivoisina hetkinä muistuttaa itselleni, että eläisin tässä päivässä enkä miettisi liikaa miten avioliittomme käy. Murehtimalla emme voi lisätä elämässämme päivääkään. Meidän tulisi nauttia jokaisesta päivästä ja niistä pienistäkin hyvistä jutuista juuri tässä hetkessä. Nyt haluan keskittyä lastemme ja itseni hyvinvointiin sekä uskonelämän vahvistumiseen.

Äiti juhlii synttäreitä

Ajattelin etten tänä vuonna juhli synttäreitäni mitenkään, mutta vanhempani kuitenkin pyysivät saada tulla kahville. Appivanhempani halusivat myös viikonloppuna tulla käymään  ja mieheni halusi juhlistaa jotenkin synttäreitäni. Ei siinä muu auttanut kuin siivota ja samallapahan tuli kunnolla siivottua . Halusin leipoa itse jotakin helppoa, joten päätin tehdä juustokakun ja kinkkuananaspizzaa sekä ostin sipsejä yms pientä naposteltavaa.

Juustokakun leivoin jäätelökakkutyylisesti edellisenä iltana. Ohjeen katsoin Valion nettisivuilta. 
En halunnut käyttää maustettua jogurttia, joten käytin maustamatonta.  Domino minttu-keksit eivät olleet laktoosittomia, joten ostin tavallisia piparkakkuja ja rouhin sekaan tummaa suklaata. Kakusta tuli todella hyvää, vaikken ollut koskaan aiemmin tehnyt juustokakkua.

Pizzapohjan annoin turvota (muiden valmisteluiden vuoksi) pari tuntia. Laittaessani uunin kuumenemaan, laitoin samalla pellin uuniin. Paistoin pizzan 250 asteessa ja alatasolla. Paistamisen jälkeen koristelin pizzat vielä rucolan lehdillä. Pizza sai todella paljon kehuja "pizzakonkareilta" ja olin siitä ylpeä. Se oli pinnalta rapeaa ja sisältä pehmeää.

 Oli ihanaa, kun ehdin siivota ajoissa ja tarjottavat onnistuivat erityisen hyvin. :)

Vanhempani toivat lempikukkiani, Gerberoita ja ruusuja. Eräs ystäväni soitti ovikelloa ja hänkin toi ihania eri värisiä ruusuja. Minusta oli liikuttavaa, että hänkin oli muistanut lempikukkani; Gerberan ja koittanut etsiä niitä kaupasta. Rakastan kukkia, koska ne tuovat väriä ja piristystä sekä iloa kotiin.

Olin pyytänyt kahta lapsuuden ystävääni lähtemään lauantai-iltana kanssani syömään ja pienestä juhlimaan synttäreitäni. Molemmat tulivat tänne synttäreitäni varten aivan toiselta paikkakunnalta ja olin todella otettu siitä. He tarjosivat lahjaksi minulle ruoat ja juomat. Istuimme ja juttelimme varmaan kolme tuntia, eikä edes huomattu ajan kulumista. Oli ihanaa viettää pitkästä aikaa iltaa heidän kanssaan ilman mitään kiirettä.

Nyt olen taas vähän vanhempi ja kokeneempi sekä toivottavasti viisaampi. En kovin usein halua tuoda ikääni esille, koska usein reaktio siihen on "Voi kun sä oot vielä nuori. " Sitkun sä oot vanhempi nii tiedät... "Sulla on vielä paljon aikaa..." Vaikka olen iältäni melko nuori, olen kuitenkin tähän ikään mennessä kokenut paljon kaikenlaista. Minulla on kaksi lasta ja olen vastuullinen perheen äiti. En siis koe olevani enää ihan mikään "tytön tylleröinen". Tiedän ja ymmärrän monia asioita elämästä ja vaikeudet ovat kasvattaneet minua. Ihmistä ei pitäisi väheksyä tai aliarvioida iän perusteella. En myöskään halua alkaa elämään vasta kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä, vaan haluan elää ja toteuttaa unelmiani jo nyt siinä määrin kun se on mahdollista. Haluan elää Jumalan naisena Hänen suunnitelmassansa sekä olla Hänen rakkauden välikappaleena täällä maailmassa niin kauan kun Hän suo. <3

Muutoksia lastenhuoneeseen

Olen jo pitkään etsinyt pojille kerrossänkyä, mutta sopivaa ei ole löytynyt. Rukoilin monet kerrat selaillessani tori.fi:tä. Kerrossänky veisi vähemmän tilaa ja leikkimiselle jäisi enemmän tilaa. Facebookin kirpparilla törmäsin tummaan parvisänkyyn, joka oli edullinenkin. Sängyn myyjä lupasi tuoda sen kotiovelle asti.

Myyjä ei osannut yhtään sanoa, miten sänky kasattaisi. Onneksi sänky on Ikean sänky ja kasausohjeet löytyvät netistä. Pyysin miestäni auttamaan ja teimme töitä sängyn kasaan saamiseksi monta tuntia. Järkytykseksemme huomasimme, ettei sänky ollut 140cm pitkä vaan 140cm leveä. Myyjä oli sanonut minulle väärin tai sitten hän oli ymmärtänyt minut väärin. Ajattelin kauhuissani sen täyttävän puoli huonetta. Olin ollut niin innoissani sängystä ja Iso Karhukin odotti innolla. Kirppariostoksia valitettavasti ei kovin herkästi voi palauttaa. Maanantaina jatkoin itsekseni sängyn valmiiksi.

Sänky on todella iso pienelle pojalle, mutta Iso Karhu tykkää siitä aivan valtavast. Minulla ei tietystikään ole niin isoa patjaa, joten laitoin petauspatjan päälle Ison Karhun vanhasta sängystä olevan patjan. Heti kun vain ehtii, täytyy lähteä patjakaupoille. Jos meille tulee yövieraita, he saavat nukkua makuuhuoneessa ja minä voin nukkua Ison Karhun vieressä. Enää ei tarvitse miettiä yövierailuiden järjestymistä.

Sänky on onneksi parvi- eikä kerrossänky. Sen alle mathuvat hyvin leluhylly ja -korit. Sängyn alle saa rakennettua esimerkiksi majoja. Iso Karhu tykkää leikkiä ylhäällä pikkulegoilla. Pikku Karhu rakastaa kiivetä rappusia ylös ja alas. Ei onneksi ole kertaakaan pudonnut, vaikka sitä hetkeä odotan kauhulla.

Eilen illalla koitin laittaa Pikku Karhua "isojen poikien" sänkyyn nukkumaan, mutta se oli täysi katastrofi. Iso Karhu hyppi ja pomppi jokapuolelle. Siitä Pikku Karhu herpaantui ja alkoi itkemään. Kamala huuto raikui varmaan naapuriin. Siirto olisi varmaan onnistunut, jos Iso Karhu ei olisi mennyt niin "kierroksille". Jouduin soittamaan miehelleni, joka jutteli Ison Karhun kanssa siihen asti, että sain Pikku Karhun sängyn takaisin. Tänään nukkumaan meneminen sujui paljon rauhallisemmin, kun laitoin Pikku Karhun pinnasänkyyn nukkumaan. Enää en kyllä kiirehdi hänen siirtoaan tavalliseen sänkyyn, mutta tulipahan kokeiltua. Sänky odottaa kellarissa oikeaa hetkeään.
Pikku Karhulla on nyt oma nukkumanurkkaus ja hän on tyytyväinen siihen.

Minkä ikäisenä teillä lapset ovat siirtyneet tavalliseen sänkyyn?

Salilla käyminen saa jatkoa

Kirjoitin jossakin vaiheessa saamastani lahjakortista naisten kuntosalille. Sain käytettyä kaikki viisi (+yhden) kertaa, vaikka sainkin siihen hieman lisäaikaa. Niiden kertojen myötä uudelleen innostuin ja sain motivaatiota salilla käymiseen.

Ollessamme joulun avaus- tapahtumassa, osallistuin "onnenpyörään" ja voitin kuukauden lahjakortin eräälle isommalle kuntosalille. Käydessäni tutustumassa saliin sieltä löytyi mm. lapsiparkki, ravintola, kauneushoitola, kampaamo, hieronta, ryhmäliikuntasaleja, perus treenisali ja vuokrattava takkahuonetila (ulkona palju). Harmikseni sali on aivan liian kallis minulle tähän elämäntilanteeseen ja auto- tai bussimatkan päässä. Tämän helmikuun kuitenkin aion käydä siellä säännöllisesti, koska kerran ilmaiseksi tuollaisen saa. Tämä tuo kyllä superhyvää jatkuvuutta salilla käymiseen.

Lapsiparkki on minulle todella iso juttu, koska sitten ei tarvitse aina olla pyytämässä lapsenvahtia.
Parkin alaikäraja on periaatteessa kaksi vuotta, mutta Pikku Karhu on niin reipas, että hän kyllä menee siellä sen tunnin verran. 

Lapsiparkki avoinna:

Ma: 16.15 – 20.00
Ti:   08.15 – 11.00 & 16.30 – 20.15
Ke:  16.15 – 20.00
To:  08.15 – 11.00 & 16.30 – 20.15
Pe:  16.45 – 19.30
La: 09.00 – 12.00

Päätin hemmotella itseäni ja ostaa ensimmäistä kertaa itselleni (etukäteen) synttärilahjan . Varasin salilta oman personal trainerin. Ajattelin saavani salilla käymisestä jatkoakin ajatellen paljon enemmän irti, kun minulla on ammattilaisen tekemä saliohjelma. Samalla tulee varmemmin parempia tuloksia, kun tekee varmasti oikeilla laitteilla ja oikeilla painoilla. Näin pysyy myös motivaatio yllä. Ostin alennusmyynnistä myös kunnolliset salivarusteet, joten nyt mimmi timmiksi.

Personal trainerista lisää sitten, kun tapaamiset ovat ohi. ;)  

Mukavuuden haluinen pukeutuja

Syksyllä kun lämpömittari alkaa pudota alle +15 asteen, alan etsiä pitkiksiä jalkaan. Inhoan sitä tunnetta,että on kylmä ja palelee.

Ennen lapsia olin tarkka pukeutumisestani, kun astuin ovesta ulos. En halunnut kovin usein käyttää pipoa, koska hiukset menivät lyttyyn. Toppahousut olivat jossain komeron perällä pölyttymässä ja korkkareilla mentiin, vaikka oli -30 astetta pakkasta. Kuulostaa jonkun mielestä aika pinnalliselle, mutta sitä en kuitenkaan pelkästään ollut. Halusin vain koittaa näyttää hyvälle ja tykkäsin sellaisesta pukeutumisesta.

Lapsien myötä ajatuskseni ovat muuttuneet melkoisen paljon. Syksyllä vedän niiden pitkisten lisäksi ulkohousut, ettei vain tuuli pääse livahtamaan housujen sisälle. Pipokin menee sujuvasti päähän, vaikka mittari olisi vielä plussan puolella. Talvella vedän suosiolla toppahousut jalkaani ja pipon päähäni, kun lähden lasten kanssa ulos. Mielestäni on inhottavaa ulkoilla lasten kanssa, jos kokoajan palelee. Samalla näytän lapsille esimerkkiä siitä, että ulos pitää pukeutua sään mukaisesti.

Heräsin yhtenä päivänä miettimään tätä asiaa, kun lähdin kauppakeskukseemme ruokaostoksille toppahousuissa ja pipo päässä. Ennen ei olisi tullut mieleenkään, mutta minusta on tullut mukavuuden haluinen enkä mieti enää niin paljon muiden mielipiteitä. Lisäksi haluan pysyä terveenä.

Kävellessäni erään yläasteen ohi kauhistelin, miten nuoret pojat olivat -20 asteen pakkasessa ohkasissa takeissa ilman pipoa tai hanskoja. Jalassaan heillä olivat kesäkengät. Iltapäivällä näin tyttöjä farkuissa, joissa olivat nilkat paljaana ja heillä myös olivat kesäkenkien näköiset ohuet kengät. Mitä ihmettä? Jotain rajaa kuitenkin pitäisi olla.

Kumisaappaat olivat minulle ala-asteen jälkeen "nolo" juttu. Olin sitten aina kengät ja sukat märkänä. Viime viikolla kun oli oikein märkää, päätin vetää kumpparit jalkaan lähtiessäni salille tai hakemaan Isoa Karhua päiväkodista. Voi miten mukavaa oli kulkea, kun sukat olivat kuivat ja jalat lämpöiset. Lisäksi ne olivat helppo vain vetää jalkaan. Tuskin kukaan edes kiinnitti huomiota siihen, mitkä minulla oli jalassani.

Tottakai katson mitä laitan päälleni, mutta olen alkanut lasten myötä pukeutumaan sään mukaisesti. Silloin kun lähden viettämään vapaailtaa, vedän korkkarit jalkaan ja pipo jää kotiin. :)

Miten sinä pukeudut ulkoillessasi lasten kanssa tai ilman heitä?