Lasten kanssa pitkä matka häihin

Ystäväni (kenen polttareita juhlimme kesällä) meni eilen naimisiin. Yövyimme morsiamen vanhempien luona (he olivat mökillä yötä) Vaasassa ja häät olivat Isokyrössä.

Lähdimme perjantaina ajamaan vasta iltapäivällä, koska mieheni oli töissä. Vaihdoimme appivanhempieni kanssa autoja päittäin, koska heillä on tila-auto. Olin pakannut ja laittanut kaiken valmiiksi, jotta pääsisimme heti lähtemään. Isolle Karhulle lainasimme ipadia, koska hän ei viihdy automatkoilla. Minua jännitti automatkat kovasti, koska Isolla Karhulla on taipumusta matkapahoinvointiin. Automatka kesti noin kuusi tuntia ja siihen päälle tunnin ruokatauko. Siunasimme matkamme ja lähdimme liikkeelle.

Alkumatka sujui hyvin. Pikku Karhu katseli maisemia ja Iso Karhu pelaili ipadilla. Me kuuntelimme musiikkia ja jutustelimme. Reilun parin tunnin ajomatkan jälkeen Pikku Karhulla iski nälkä ja hän oli kovin tyytymätön. Pysähdyimme Abc:lle syömään ja jaloittelemaan. Pojat olivat onnessaan leikkinurkkauksesta, eikä haitannut yhtään vaikka ruuissa kesti 20 minuuttia. Vaihdoimme Pikku Karhulle vaipan ja yöpuvun, jonka jälkeen matka jatkui. Ilta aloi hämärtää, mutta pojat sinnittelivät hereillä. Pikku Karhu viimein luovutti hieman ennen kahdeksaa (normaalisti käy nukkumaan seitsemän aikoihin). Iso Karhu sanoi moneen kertaan, että häntä väsyttää kovasti ja haluaisi päästä nukkumaan. Kehoituksista huolimatta ei halunnut laittaa silmiä kiinni. Pysähdyimme pikaisesti vaihtamaan kuskia ja laitoimme Isolle Karhulle yöpuvun. Sitten hänkin luovutti.

Olimme perillä noin puoli kymmeneltä ja meitä odotti valmiit pedit. Pojat heräsivät auton pysähdyttyä. Molemmat söivät vielä pienen iltapalan ja sitten oli iltapesujen aika. Pikku Karhulle annoin poikkeuksellisesti maitopullon sänkyyn, jotta hän nukahtaisi uudestaan ennenkuin uni menisi kokonaan ohi. Iso Karhu nukahti todella helposti. Pian kömmin itsekin nukkumaan.

Hääaamuna olimme pihalla, kun mieheni laittoi meille ruokaa. Pikku Karhu ehti hyvin nukkua päiväunet ennen häihin lähtemistä. Minä meikkasin ja mieheni silitti hänen sekä poikien puvut. Ehdimme jopa ajoissa lähtemään.

Iso Karhu sai olla sormuspoikana ja kävellä ensimmäisenä kirkkoon sormuksen kanssa. Pikku Karhu tuhosi oman rusettinsa jo puoli tuntia ennen vihkimistä. Iso Karhu suoriutui aivan ihanasta tehtävästään ja oli todennut morsiamellekin :Älä huoli, ei mua ees jännitä yhtään". Kyllä äidillä oli tippa linssissä, kun tuo komea nuori mies asteli urkujen soidessa alttarille. Perässä tietysti tulivat kauniit kaasot ja häikäisevä morsian. Pikku Karhu ei jaksanut istua paikoillaan, vaan sähelsi kaikkea. Lopulta mieheni meni hänen kanssaan kirkon takaosaan katsomaan leluja. Iso Karhu jaksoi yllättävän hyvin tilaisuuden loppuun. Hääparin kävellessä ulos kirkosta, he näyttivät niin rakastuineilta, onnellisilta ja helpottuneilta. Kirkon pihalla teimme kunniakujan ja siirryimme ottamaan yhteiskuvaa koko porukalla. Tämän jälkeen pääsi onnittelemaan hääparia. Ennen kun pääsimme hääparille asti, Pikku Karhu oli heittänyt tutin moneen kertaan maahan ja taputellut kaikki edessä olijat läpi.

Lähdimme ajamaan juhlapaikalle, eikä sinne onneksi ollut pitkä matka. Juhlat pidettiin morsiamen suvun "mökillä". Kyseessä oli iso maalaistalo, jonka pihapiirissä oli kaksi lämmintä ulkorakennusta. Lisäksi pihalle oli pystytetty iso teltta. Talon yläkerrassa oli ainakin kolme makuuhuonetta ja "liikuntasali". Siellä oli huone, missä oli koripallokorit, sählymaalit, puolapuut, leluja, liaani sekä patjoja. Jokaisen pikkupojan unelmapaikka. Kun löysimme tuon paikan, siellä viihtyivät myös meidän lapset. Pihalla he ensin kiukuttelivat, kun oli tylsää ja nälkäkin jo oli. Pian pääsimme syömään. Ruokana oli savuporokeittoa. En ollut aiemmin maistanut tuollaista, mutta hyvää se oli. Ruokailu vain oli aikamoista sähläämistä lasten kanssa. Lopulta kaikki saimme suurin piirtein syötyä ja siirryimme pihalle. Tässä vaiheessa onneksi löysimme tuon mahtavan salin. Vapaata oleskelua ja jutustelua ja aika pitkälti. Pikku Karhu kaatoi ulkotulia (jotka eivät siinä vaiheessa onneksi palaneet), heitteli muita lapsia omenoilla ja juoksenteli ympäriinsä.

Ohjelmaosuudessa oli tietysti puheita, jotka olivat tietysti liikuttavia. Hääpari sai leikkiä "kenkäleikkiä" ja he olivat noin 80% samaa mieltä eri asioista. Se kertoo jotain homman toimivuudesta. Lisäksi oli kilpailu, jossa kolme paria paketoivat vain kahdella kädellä lahjapaketin. Hääpari voitti tuon kisan. Vielä oli hääparin välinen kilpailu, jossa sulhanen keräsi kaikkien miespuolisten nimmarit ja morsian kaikkien naispuolisten nimmarit. Kaasot lauloivat todella kauniisti ihanan laulun hääparille. Ilta alkoi jo kovasti viiletä ja olimme kaikki aivan jäässä. Pikku Karhua alkoi jo kovasti väsyttääkkin.

Olimme jo lähdössä, kun morsiamen äiti "pakotti" meidät ottamaan kakkua ja muita herkkuja. Puhui niin hyvin, ettei kauaa edes tarvinut suostutella. Olihan tiedossa jätskibaarikin. Iso Karhu sai hääparilta kiitokseksi värityskirjoja ja kyniä. Niistä oli iloa sitten kotimatkalla. Kun viimein maltoimme hyvästellä kaikki ystävät ja hääparin, pääsimme lähtemään autolle. Paluumatka kesti puoli tuntia ja lapset olivat aivan sippejä.

Olimme yöpaikassa noin kahdeksan aikoihin ja lapset olivat yhdeksään mennessä unessa. Mieheni haki meille vielä läheisestä pizzeriasta iltapalaa. Pakkasimme suurimman osan tavaroista, ettei aamulla tarvinnut. Saimme seuraksemme erään toisenkin perheen. Rouvan olimme pari kertaa nähneet, mutta mies ja vauva olivat uudet tuttavuudet. Juttelimme hetken heidän kanssaan ja painuimme nukkumaan.

 Lähdimme aamulla jo yhdeksän jälkeen ajamaan, jottei menisi yömyöhään kotiin palaaminen. Pääsimme jopa suunnilleen aikataulussa lähtemään, emmekä tainneet unohtaa mitään, eikä hajotettu mitään. Vain yksi sukka hukkui Pikku Karhulta. Tämä meni siis hyvin tähän asti. Alkumatkalla jo Iso Karhu aloitti kitinän, että "milloin olemme perillä ja on nälkä ja kaikkea." Lopulta hän rauhoittui ipadin kanssa. Pikku Karhu nukahti tunnin ajomatkan jälkeen ja nukkuin noin puolen tunnin unet. Minäkin nukahdin jossain vaiheessa hetkeksi. Pysähdyimme noin kolmen tunnin ajomatkan jälkeen syömään ja vessaan. Matka jatkui taas ja Iso Karhu ei olisi jaksanut enää matkustaa. Kaikenkaikkiaan matkat menivät kuitenkin yllättävän hyvin ottaen huomioon, että mukana oli kaksi pientä ja aktiivista poikaa. Olimme joskus kolmen jälkeen kotona. Kaikki meni hyvin, kunnes kannettiin tavaroita sisälle. Isolla Karhulla oli lahjakassissa värityskirjat ja ipad. Kassissta jotenkin petti pohja ja ipad putosi lattialle. Sen näyttöön tuli särö, mutta onneksi appivanhempani eivät olleet vihaisia. Sanoivat ipadin olevan jo sen verran vanha, että ei varmaan olisi kauaa muutenkaan kestänyt. Onneksi se kuitenkin vielä toimii säröstä huolimatta.

Reissu oli rankka poikien kanssa, mutta halusimme ehdottomasti olla koko perhe paikalla juhlistamassa juuri tuota hääparia. Lisäksi Isolla Karhullahan oli kunniatehtävä. Morsian on todella rakas meidän perheelle ja olemme odottaneet tätä hetkeä kauan. Sulhasta emme vielä kovin hyvin tunne, mutta uskon että meillä on aikaa tutustua paremmin. Ainakin morsian näyttää todella onnelliselle, kun heidät näkee yhdessä. Tämä kertoo siitä, ettei tuo sulhanen voi olla muuta kuin mukava. Pääasia minulle on, että morsian on onnellinen ja löytänyt ihmisen, kenen kanssa haluaa jakaa loppuelämänsä. Jumala siunatkoon heidän liittoaan.

(juhlapaikalta ei valitettavasti ole kuvia, koska aika meni Pikku Karhun perässä juoksemiseen... :D )

Loppuvuoden loppukiri

Vuosi lähenee uhkaavasti loppuaan. Pian on Ison Karhun 4v. synttärit ja joulu...

Kirjoitin alkuvuodesta toiveita ja haaveita tälle vuodelle. Huomasin jo kolmen kuukauden jälkeen, että osa oli ehtinyt toteutua. Ajattelin nyt palauttaa mieleeni ja teidän mieliinne haaveitani ja mitä on vielä toteutumatta. Samalla voitte itse miettiä, mitä haluatte toteutuvan vielä tämän vuoden puolella.

<3 Pikku Karhulle koitimme varmaan kolme kertaa pitää uniakoulua, mutta aina jokin meni pieleen. Käydessämme 1v. neuvolassa saimme ison pinon kaikkia jo tuttuja ohjeita nukkumiseen ja naureskelimmekin, että hän oppii sitten armeijassa nukkumaan. Pikku Karhun ollessa noin vuoden ikäinen, hän vain alkoi nukkumaan. Aluksi hänellä oli iltapullo, mutta pian sekin jäi pois. Nyt hän nukkuu n. 12h yössä ja kyllä täytyy sanoa, etten uskonut tätä hetkeä näkeväni. Nautin nukkumisesta taas todella paljon.

<3 Toivoin mieheni töiden jatkuvan ja keväällä kirjoitin siitä, että varmuudella ne jatkuvat ensi kevääseen. Nyt tilanne onkin se, että hän sai toiselta paikkakunnalta vakituisen viran. Emme ole siis muuttamassa, vaan hän ajaa tuon 45min. työmatkan. Minä päätin kesällä, että palaan takaisin töihin 1.9.2016. Pikku Karhu on silloin jo pari vuotias ja voi olla että kaipaan silloin jo töihin. Nyt tuntuu haikealle, mutta tässä on vielä vuosi aikaa nauttia kotona olemisesta. Helpottavaa on se, että olen tehnyt päätöksen eikä asia roiku ilmassa. Inhoan epävarmoja asioita ja epätietoisuutta. Olen alkanut haaveilla jatkokouluttautumisesta, mutta katsotaan milloin sen aika on.

<3 Toivoin että voisimme olla mieheni kanssa edes yhden viikonlopun vain kahdestaan. Keväällä kirjoittelin onnessani tulevasta Nouse Suomi- tapahtumasta ja kylpyläviikonlopusta. Asiathan eivät menneet niinkuin olimme suunnitelleet. Siitä voitte lukea tarkemmin aiemmista teksteistäni. Pääsin kuitenkin tuohon viikonloppuun pikkusiskoni kanssa ja se teki hyvää meille molemmille. Saimme mieheni kanssa tuon yhden ihanan reissun lähtiessämme viettämään hääpäiväämme. Reissu ei kestänyt kokonaista viikonloppua, mutta oli kyllä silti ihana ja saimme keskittyä vain avioliittoomme.

<3 Olen käynyt seurakunnassa vähintään joka sunnuntai. Olen viime aikoina lukenut Raamattua päivittäin. Minulla on puhelimessani Raamattusovellus, josta voin valita eri osa-alueista lukusuunnitelmia. Suunnitelman aloitettuani sovellus muistuttaa minua kohdan lukemisesta. Olen kokenut tämän hyväksi. Siemailen aamukahviani ja luen tuon pienen kohdan Raamattua. Siitä on hyvä aloittaa päivä. Koen päässeeni lähempään suhteeseen Jumalan kanssa. Erilaisten kriisien kautta olen huomannut, että Jumala on se keneen voin ainoastaan ja oikeasti luottaa sekä turvata 110%. Jumala on myös se joka voi oikeasti auttaa, eikä Hän häviä mihinkään meidän töppäilessämme.

<3 Olen kyllä saanut lisää rakkautta Jumalaa, itseäni ja muita ihmisiä kohtaan. Tätä kaipaan vielä lisää. Olen saanut olla tukemassa ihmisiä vaikeina aikoina ja olen saanut rohkaista omien vaikeiden tilanteideni kautta. Lisäksi olen saanut rukoilla monien puolesta. Silloin kun ei löydy sanoja tai tilanne tuntuu kovin ikävältä, voimme yhdessä kääntyä Jumalan puoleen ja rukoilla apua. Saamme myös kiittää yhdessä. Sain rukoilla ensimmäistä kertaa iäkkään isoäitini puolesta "Herran siunauksen" hänen sairasvuoteellansa. Tämä oli minulle iso asia.

<3 Olen saanut syventää ystävyyttäni uusien ystävieni kanssa. Minusta on ollut ihanaa kokea molemmin puolista ystävyyttä.

<3 Kesällä sain itseäni niskasta kiinni ja aloin käydä säännöllisesti lenkillä ja salilla/uimassa. Salilla käyminen on olosuhteiden pakosta jäänyt vähemmälle, mutta lenkkeilystä olen pitänyt kiinni. Usein minulla on Pikku Karhu mukanani, mutta hän on niin rauhallista lenkkiseuraa, ettei hänestä ole mitään haittaa matkassa. Olen myös tehnyt joitain jumppia iltaisin kotona. Ostin kesällä kaveriltani aktiivisuusrannekkeen ja olen ollut todella tyytyväinen. Se motivoi minua liikkumaan. Lenkkeilyssä olen hyödyntänyt myös Sportstracker-sovellusta ja mielestäni on kiva nähdä lenkin vauhtia ja pituutta. Olen huomannut liikunnan auttavan niin paljon henkiseen ja fyysiseen jaksamiseeni. Tästä tavasta haluan ja aion pitää kiinni. Olen saanut itseäni timmimpään kuntoon, mutta vielä en ole aivan tavoitteessani. Lisäksi olen alkanut juomaan enemmän vettä, joka auttaa myös hyvinvointiin ja painon pudottamiseen. Taas kerran löytyi hyvä sovellus. :D Latasin sellaisen sovelluksen joka laskee juuri minulle sopivan vesimäärän päivässä ja muistuttaa juomisesta.

<3 Jumalan ihmeitä olen joitain saanut nähdä, mutta kaipaan niitä vielä lisää loppuvuodelle.

<3 Tämä on ollut todella rankka vuosi, mutta olen saanut huomata tämän olleen kasvun vuosi. Olen saanut kasvaa äitinä, vaimona ja ihmisenä. Näin koen olevani edes hieman parempi noissa. Toki aina parantamisen varaa löytyy ja sitä jää loppuvuodellekin.

Vielä muutama kuukausi aikaa yllättyä iloisesti näiden haaveiden ja tavoitteiden suhteen. :)

Päiväkoti kutsuu

Jäädessäni äitiyslomalle Pikku Karhusta ajattelin, että haluan olla molempien lasten kanssa kotona kunnes palaan joskus takaisin töihin. Minua harmitti, etten ollut pystynyt olla Ison Karhun kanssa pidempään kotona ja halusin korjata tilanteen.

Iso Karhu aloitti viime syksynä käymään kerran viikossa seurakunnan kerhossa ja tänä vuonna hän on isompien ryhmässä, joten he kokoontuvat pari kertaa viikossa. Kerho on kolme tuntia kerrallaan ja Iso Karhu on tykännyt siellä käymisestä (välillä vaihtelevalla menestyksellä).

Viime keväänä jo perheohjaaja väläytteli, että Iso Karhu hyötyisi päiväkodista. Monet hänen kaverinsa ovat lähteneet päiväkotiin, eivätkä he näe läheskään niin usein. Iso Karhu on ollut kolmivuotisneuvolasta asti puheterapiajonossa, koska häneltä puuttuu joitain kirjaimia ja tällöin puhe toisinaan epäselvää. Tuo puheterapiajono on kestänyt kohta vuoden, eikä toivoa pääsemisestä ole, koska kaupungissa ei ole puheterapeuttia.

Lisäksi Iso Karhu on aktiivinen ja innokas lapsi, joten hän alkaa jo turhautua olemaan minun ja Pikku Karhun kanssa kotona. Hän kaipaa ikäisiään leikkikavereita ja ohjattua toimintaa. Minäkään kun en aina pysty sitä hänelle järjestämään. Kesällä viimein haimme hänelle virikehoitopaikkaa. Tiesin tuonkin tilanteen olevan toivoton, koska päiväkodit ovat aivan täynnä.

Viime viikolla päivähoidon vastaava soitti, että Isolle Karhulle olisi paikka Pelastusarmeijan päiväkodissa. En ollut uskoa korviani, koska tuota paikkaa olimme haaveilleet ja rukoilleet Isolle Karhulle jo ainakin pari vuotta. Päiväkoti on sen verran tykätty, ettemme olleet aiemmin saaneet sinne paikkaa. Nyt se järjestyi ja vielä näin nopeasti hakemisesta. Kaiken lisäksi päiväkoti on aivan minun työpaikkani lähellä. Kyseinen päiväkoti on melko pieni päiväkoti nykypäivänä ja se sijaitsee isossa vanhassa omakotitalossa, missä on pihalla omenapuita ja kasvimaa.

Soitin päiväkotiin ja vastaava kertoi siellä olevan muitakin, joilla on/tai on ollut puheen kanssa ongelmaa. Kävimme perjantaina tutustumassa päiväkotiin ja siellä pidetään joka perjantai pyhäkoulua lapsille. Vastaanotto oli todella lämmin ja molemmat lapset otettiin heti huomioon. Iso Karhu oli aivan innoissaan uusista leluista ja sieltä löytyi tuttuja kavereitakin. Pikku Karhukin oli aivan innoissaan leluista ja tädeistä. Hän kovasti heitteli leluja, eikä tietysti jaksanut keskittyä pyhäkouluun. Iso Karhu vastaili reippaasti lastenhoitajien kysymyksiin ja toimi heidän ohjeidensa mukaan.

Olimme mukana vielä heidän ulkoilussaan ja keskustelimme samalla tulevasta hoidosta. Vastaava sanoi, että voimme ja olisi hyväkin käydä vaikka joka päivä hetki päiväkodissa, jotta aloitus ei ole niin hankalaa. Isolla Karhulla ei kyllä näyttänyt olevan sitä ongelmaa, koska toivoi pääsevänsä jo ensi viikolla ilman minua ja Pikku Karhua.
Iso Karhu aloittaa siis Lokakuun alusta 10 päivää kuukaudessa. Samana päivänä hain Pikku Karhulle jo vuoden päähän paikkaa tuohon samaan päiväkotiin.

Oli ihanaa nähdä, miten molemmat lapset ja etenkin Iso Karhu viihtyi päiväkodissa. Välillä meidän vanhempien pitää heittää omat periaatteemme ja haavekuvamme romukoppaan ja miettiä kaikkien etua. Iso Karhu hyötyy päiväkodista niin monella tavalla. Hän jo on kovasti itsekin puhunut päiväkotiin menemistä. Samalla minullakin säästyy voimavaroja tuona aikana, kun en hoida kuin yhtä lasta. Pikku Karhulle taas on todella hyvä, että hän saa olla vielä vuoden kotona kasvamassa. Hän on jotenkin vielä sen verran vauva. Hän saa tuona aikana leikkiä kotona vapaasti kaikilla leluilla ja saa täysin huomioni. Iso Karhu ei oikein hyväksy pikkuveljeä leikkeihin, koska tämä rikkoo hänen leikit. Iso Karhu on myös sitä mieltä, että Pikku Karhu rikkoo kaikki hänen lelunsa.
Kerhopäivät eivät ole kuin kolme tuntia ja päiväkotipäivät sen kuusi tuntia. Siinä jää kuitenkin vielä päivää olla yhdessä ja lisäksi jää kolme kokonaista päivää olla yhdessä. Uskon tämän olevan hyvä kevyt lasku päiväkotimaailmaan ennen minun töihin paluuta. Isolle Karhulle (ja minulle) muutokset ovat välillä niin rankkoja, että pehmeämmät laskut ovat tervetulleita.

Innolla jäädään odottamaan, miten päiväkotirytmi lähtee sujumaan. :) 

Kotiäidit vain lomailevat

Toisinaan kuulee sanottavan: "kotiäidit ne vain lomailevat ja tekevät mitä huvittaa" tai "kotiäidit ovat laiskoja ja välttelevät töitä".  Hallituskin koittaa saada kotiäidit pian töihin. Päiväkotiryhmät paisuvat ja pienemmät jää jalkoihin.
Katsokaas tätä linkkiä, jonka löysin: http://www.vau.fi/Perhe/Yhteiskunta/Kotiaiti-on-laiska-lehma/

Minua henkilökohtaisesti ärsyttää tuollaiset "laiskuus" kommentit. Meillä ei ainakaan olisi tullut kuuloonkaan, että Pikku Karhu olisi laitettu alle vuoden ikäisenä päiväkotiin. Minä en vältellyt töihin menemistä, vaan ajattelin lapsiemme parasta. Pikku Karhu on vielä joten niin vauva, vaikka onkin jo yli vuoden. Hän kaipaa paljon syliä, tuttipulloa eikä osaa vielä syödä lusikalla. Minusta hänellä ei ole kiire kasvaa isoksi, mutta yhteiskunta "pakottaa" lapset kasvamaan ja kehittymään nopeasti. Kyllä Pikku Karhukin varmasti oppii juomaan mukista ja syömään haarukalla, vaikkei vielä sitä teekkään. Hän saa kehittyä omaan tahtiin ja tuemme häntä siinä.

Kotiäitinä oleminen ei ole todellakaan mitään sohvalla löhöilyä. Kerrompa hieman esimerkkiä meidän päivästä:
 Lapset heräävät aamulla kuuden jälkeen ja silloin myös minä herään. He haluavat melkein heti aamupalaa. Samalla kun laitan aamupalaa tyhjennän tiskikoneen. Kuuntelen tuossa vaiheessa jo ensimmäiset kiukut. Annan lapsille aamupalan ja koitan itse syödä samalla. Aamupalan jälkeen puemme vaatteet päälle ja minä juon samalla aamukahviani. Tässä vaiheessa Pikku Karhu on saattanut jo kaataa sen lattialle. Jos näin ei ole käynyt, juon ja luen samalla pienen pätkän Raamattua. Siistin keittiön ja samalla koitan meikata sekä huomioida lapsia. Tämän jälkeen lähdemme ulos tai kerhoon tai jonnekin muualle.

Valmistan lapsille lounasta, kun he jo kiljuvat nälkäänsä. Syömme yhdessä lounasta, jonka Pikku Karhu saattaa heittää lattialle. Syötyämme siivoan keittiön ja samalla laitan Pikku Karhua päikkäreille sekä koitan ehdottaa Isolle Karhulle tekemistä. Pian onkin jo välipala-aika, jonka jälkeen lähdemme taas ulos leikkimään. Kesällä lähdimme suoraan lounaan jälkeen, koska parvekkeella oli liian kuuma nukkua.

Sisälle tultuamme laitan perheelle päivällistä ja koitan siivota lasten sotkuja, ennenkuin mieheni tulee kotiin. En haluaisi kodin näyttävän räjähtäneeltä pommilta, kun hän tulee rankan työpäivän jälkeen kotiin. Päivällisen jälkeen siivoan taas keittiön ja leikimme lasten kanssa. Pian alkaakin iltatouhut, jotka kestävät tunnin tai pari. Kun lapset nukkuvat korjaan taas tiskit ja järjestelen kodin, jotta aamulla on kiva herätä. Sitten pääsenkin käpertymään kultani viereen.

Pikku Karhu oli vasta vuoden kun hän alkoi nukkua yönsä kokonaan, ennen sitä hän heräili vähintään pari kertaa. Toiset lapset saattavat valvottaa parikin vuotta.

Tähän rumbaan lisätään tietysti ruokakaupassa käymiset, pyykinpesut ja suuremmat siivoukset. Laskujen maksua unohtamattakaan. Vastaan lastemme tarpeisiin aamusta iltaan asti. Opetan heille käytöstapoja ja vastaan Ison Karhun valtavaan kysymystulvaan. Annan heille rakkautta ja touhuan heidän kanssaan kaikkea; mm. leikimme, käymme kirjastossa, askartelemme, ulkoilemme, järjestän Isolle Karhulle leikkiseuraa, käymme kerhoissa sekä muskarissa. Päivässä tulee 12 000-20 000 askelta.

Rakastan olla lastemme kanssa kotona, mutta minusta tuo "kotiäitien laiskottelu" tuntuu etäiseltä termiltä. Monet kolhut tulee puhallettua kuntoon ja kannustettua taas yrittämään uudestaan. Saan osakseni monet kiukut, mutta kuulen Ison Karhun suusta vähintään viisi kertaa päivässä olevani tosi rakas hänelle. Iltaisin hän haluaa olla minun kanssani viimeiseksi ennen nukahtamistaan. Pikku Karhu tulee välillä spontaanisti halaamaan minua tai syöksyy syliini. Toki he kaipaavat päivisin isiä eivätkä haluaisi hänen lähtevän töihin. Voi sitä riemua, kun isi tulee kotiin ja olemme koko perhe koossa.

Vuoden päästä palaan takaisin töihin, enkä näe lapsia kuin muutaman tunnin päivässä. Joku muu vastaa heidän tarpeisiinsa päivän aikana, joku muu on se joka lohduttaa kun sattuu. Siinä tulee taas olemaan totuttelemista.

Äitiys on minusta joka tapauksessa jotain niin parasta.  <3

Mitä mieltä sinä olet kotiäitiydestä?
Oletko itse työssä käyvä vai kotona oleva äiti?

Pakolaiset

Olin maanantaina ystäväni kanssa kuuntelemassa infotilaisuutta vastaanottokeskuksen toiminnasta ja miten pakolaisia voisi auttaa. Minulla oli Pikku Karhu mukana ja hieman jännitin, miten hän jaksaisi olla mukana. Otin hänelle leluja mukaan, joten hän viihtyi yllättävän hyvin. Pystyin kuuntelemaan puhetta ja hän touhusi vieressäni lattialla.

Kirjoitin aiemmin siitä, kun lahjoitin vaatteita vastaanottokeskukselle. Nyt lahjoitin jätesäkillisen lakanoita, pyyhkeitä, verhoja, peittoja sekä tyynyjä. Lisäksi lahjoitin laatikollisen astioita ja ämpäreitä sekä lapsille leluja. Tavarat vietiin koululle, jossa ne lajitellaan "starttipaketeiksi".

Kun pakolaiset tulevat, he ovat usein nälkäisiä ja väsyneitä. He ovat voineet tulla todella pitkänkin matkan eivätkä edes kunnolla tiedä missä ovat. He eivät osaa suomea eivätkä tunne ketään. Heidät saatetaan majoittaa pieneen asuntoon aivan vieraiden muista maista tulleiden ihmisten kanssa. Vastaanottokeskuksen johtaja kertoi, että heillä nuorin yksin tullut asiakas on ollut vain parivuotias. Mietin noita lapsia, jotka ovat kokeneet sotaa, väkivaltaa tai ties mitä. Samalla kyyneleet alkavat virrata ja päässä tulvivat kysymykset: miten he kasvavat kunnon kansalaisiksi, miten he selviävät noista traumoista, kiusataanko heitä vielä täällä kouluissa, saavatko heidän vanhempansa ikinä tietää heidän selvinneen hengissä perille...

Meillä monilla suomalaisilla on koti, perhe, työpaikka ja sukulaisia ympärillämme. Nämä eivät todellakaan ole itsestäänselviä asioita. Meillä on lämpöiset vaatteet, vaikkeivat olisi uusinta muotia. Meillä on monet aterimet. Löytyy telkkaria ja muita viihde-elektroniikkaa. Jotkut ihmiset haluavat koko ajan vaihtaa uudempaan ja parempaan. Samaan aikaan maahamme virtaa pakolaisia, joilla ei ole kuin sen hetken vaatteet yllään. Jotkut suomalaiset haluaisivat karkoittaa nuo pakolaiset sinne mistä ovat tulleetkin ja pelkäävät heidän varastavan täällä MEIDÄN maan rahat sekä kodeista tavaraa. Minä en henkilökohtaisesti ymmärrä tuollaisia ajatuksia. Mielestäni ne ovat ylpeitä ja itsekeskeisiä heittoja. Fakta on se, etteivät pakolaiset saa yhtään sen enempää rahaa kuin me suomalaisetkaan. Heidän tulee tehdä kovasti töitä oppiakseen pelkästään kieltä, saadakseen ammatin sekä oppiakseen "yhteiskuntakelvollisiksi". Silloinkin on epävarmaa saavatko he jäädä maahan.

Mietitäänpä asiaa siltä kantilta, jos meidän maassamme syttyisi valtava sota. Minä ainakin haluaisin saada lapseni ja perheeni turvaan. Haluaisin. että meitä autettaisi vieraassa maassa hädän hetkellä. En halua varastaa heiltä mitään, mutta haluaisin pysyä hengissä ja saada uuden mahdollisuuden elämälle.

Haluaisin kovasti olla auttamassa noita ihmisiä ja tuoda heille toivoa huomisesta. Haluaisin kertoa, että on ihmisiä jotka välittävät eivätkä halua heille pahaa. Haluaisin heidän tietävän, että on Jumala joka oikeasti rakastaa heitä. Haluaisin olla tukemassa niissä pienissä askelissa kohti uutta elämää. Mietin ja työstän kovasti näitä toiveitani. Vielä jonain päivänä kirjoitan siitä, kuinka olen päässyt auttamaan.

Syksyn myrskyt mielissä

Lupailin viime kerralla kirjoittaa, miten syksy vaikuttaa meidän perheeseen. Nyt vasta ehdin istua alas ja alkaa kirjoittamaan.

Syksy on melkein aina ollut minulle vaikeaa aikaa. Masennuin ensimmäisen kerran teini-ikäisenä ja se ajoittui syksyyn. Sen jälkeen syksyt ovat olleet enemmän tai vähemmän vaikeaa aikaa minulle. Teini-iän jälkeen vaikeimmat syksyt ovat varmaankin olleet, kun siskoni kuoli ja v. 2013 romahtaessani. Jo se saa minun mielialani hieman laskemaan, kun huomaan kukkien alkavan lakastua ja lehtien kellastuvan sekä putoilevan. Siitä tiedän että syksy on tulossa. Syksyllä se harmaus, pimeys, sade ja synkkyys valtaavat mielenikin. Turhauttaa myös tietoisuus siitä, ettei oikein pääse lasten kanssa ulos, jos aina vain sataa. Se puolestaan aiheuttaa heissä turhautumista. Valon määrä vähenee ja se lisää väsymystäni. Puoleen päivään mennessä meinaan nukahtaa, ellen saa kahvia. Lenkkipolulla eivät enää linnut laula, eikä siellä oikein ole tunkua ihmisistäkään. Kaikki vetäytyvät kotikoloihinsa.

 

Toki syksyssä on kauniita värejä, mutta se ei oikein lohduta minua. Iltaisin nautin hämärästä ja voisi jo sanoa pimeydestä. Silloin voi polttaa kynttilöitä ja on helpompi mennä nukkumaan, kun on pimeää. Syysiltoina on myös ihana lämmittää sauna.

Tämä syksy on ainakin tähän asti ollut poikkeus. Olen toistaiseksi ollut jaksava ja iloinen. Olen koko kesän käynyt säännöllisesti lenkillä tai kuntosalilla ja yritän pysyä siinä syys- ja talvikaudenkin. Se on fakta että liikunta vaikuttaa niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin hyvinvointiin. Kun liikunta on tapa, lähteminen sinne tuntuu helpommallekin. Lisäksi olen siivonnut kaappeja ja laittanut kotia syyskuntoon. Ei  tarvitse sitten niistä ainakaan stressata, jos voimat hiipuvat. Harmaina päivinä olen kyllä väsynyt, mutta mieli ei ole toivoton. Olen kiitollinen siitä, että näin pitkään on ollut aurinkoisia ilmoja ja siitä energiasta jota on vielä riittänyt.
Sitä en tiedä miten syksy tulee menemään, mutta sitä ei kannata murehtia etukäteen. Jos jotain olen elämässä oppinut niin sen, ettei tulevaa kannata murehtia. Eletään tässä päivässä ja nautitaan tämän päivän iloista. 

Miehellenikin syksyt ovat vaikeaa aikaa. Valon määrän vähentyminen vaikuttaa häneen, eikä herääminen ole niin helppoa kuin kesällä. Meillä on onneksi  mennyt hieman vuorovuosin nuo rankimmat syksyt. Mieheni vanhemmat lupasivat tänä syksynä lainata kirkasvalolamppuaan, joten katsotaan onko siitä meille mitään apua.

Onneksi syksyihin löytyyy kaikkia apuja, jos haluaa ottaa vastaan; myydään kirkasvalolamppuja ja kirkastuvia herätyskelloja, on keskusteluapuja sekä tarvittaessa lääkitystäkin. Toiset syövät d-vitamiinia ja muita vitamiinivalmisteita. Jotkut aloittavat uuden harrastuksen. Mielikuvitus on vain rajana keinoihin, jotka helpottavat syksyä ja talvea.

Iso Karhukin on nyt syksyn tullen valitellut enemmän väsymystään ja iltaisin uni tulee hänellekin helpommin. Kun yöt ovat pimeitä, häntä toisinaan pelottaa. Tuon ikäisen mielikuvitus laukkaa ja saunastakin löytyy mörköjä. Luulen väsymyksen johtuvan yöheräilystä. Olen nyt laittanut nukkumaan mennessäni poikien huoneeseen yövalon ja avannut heidän oveaan. Lisäksi jätän vessaan valon ja sen oven rakosilleen. Tämä on hieman helpottanut Ison Karhun nukkumista, eikä hän herää enää joka yö.

Pikku Karhu ei vielä mistään tuollaisista stressaa. Häntä vain ärsyttää, että pitää pukea enemmän vaatteita päälle. Mietittävää meille vanhemmille tuo se, että Pikku Karhu tykkäisi nukkua öisin pimeässä ja Iso Karhu taas ei. Olen virittänyt lelukorin valon eteen, ettei se näkyisi Pikku Karhun sänkyyn, mutta kuitenkin valaisee Ison Karhun puolen huoneesta. Lisäksi olen virittänyt Pikku Karhun sängyn reunaan päiväpeiton, ettei valo loistaisi niin kovasti. Aamuisin hän herää aiemmin kuin kesällä, mutta en tiedä johtuuko se valosta vai jostain muusta. Tiedä näitä lasten kuvioita aina. :D

Millainen sinun syksysi on? Vaikuttaako se sinun mielialaasi? Mikä sinua auttaa jaksamaan pimeän kauden yli?

Syksy saapuu sisustukseenkin

Syksy tulee aivan väkisin, vaikka kuinka yritän sitä työntää vielä kauemmas. Tällä viikolla luovutin ja aloin laittamaan sisustusta syys/talvikuosiin. Siivosin samalla innolla kaappejakin läpi; tarpeettomat pois ja ylimääräiset lahjoitukseen. En tiedä ovatko ideani sopusoinnussa keskenään tai muodissa tällä hetkellä. Minä kuitenkin itse tykkään kodistamme.

Aloitin projektin parvekkeestamme:

 Grillikautemme taitaa olla tältä erää päätöksessä. Irrotin sivupöydät, jotta paketti menisi säilytyksessä  pienempään tilaan. Totesin hupun olevan liian pieni, mutta tuo saa kelvata siihen saakka kunnes hommaamme uuden.

Yrtit ja kukat lähtivät parvekkeelta. Laitoin Ison Karhun kanssa kerätyt kanervat sekä mustikanvarvut tuomaan väriä parvekkeelle. Seinällä näkyvä käpyprojektini on vielä kesken. Ideana on laittaa kävyt ja valot kulkemaan kehikkoa pitkin. Laitan kuvan jossain kohtaan, kunhan teos ensin valmistuu. Mustan lyhdyn kohtaloa vielä mietin; jääkö siihen vai lähteekö uuteen kotiin. Penkkiä lämmittää värikäs viltti ja valkoisen nojatuolin käsinojalla on toinen viltti, jonka voi vetää päälleen.

 Kesällä meillä säilytettiin hedelmiä jääkaapissa. Sain äidiltäni kyseisen hedelmäkorin, joten olen pikkuhiljaa siirtänyt hedelmiä taas näkyville. Ne ovat mielestäni ihan kivoja sisustuselementtinäkin. :D Sain tuon valtavan kukan myös äidiltäni, koska hän ei ehdi hoitaa kukkia. Katsotaan saanko minä pysymään sitä hengissä. Ideoin pakastimen päällä näkyvän kynttiläkoristeen, jossa on alustana mummoni perintötarjotin. Siinä on kuivattuja ruusun terälehtiä ja kulmissa kävyt. Kynttilä hohtaa valoa myös hieman sisällään. Viinipullo on ollut koristeena viime joulusta asti.

Yrtit toin tosiaan sisälle turvaan kylmiltä ilmoilta. Chilipaprikassa on muutamia alkuja, joten toivon niiden vielä kypsyvän tuossa ikkunalaudalla. Kynttilät tuovat illan hämärtyessä valoa ja toivoa. Mieli ei mene niin synkäksi, kun on elävää valoa. Löysin facebookin kirpparin kautta tuon keskellä olevan onnenbambun, jonka sain hakea ilmaiseksi. Tykkään siitä kovasti. Reunassa vielä kesällä kovasti rehottanut minttu. Muutamia yrttejä jäi kuvaamatta sekä osan suhteen menetin toivoni ja heitin roskiin. Odotamme saavamme porakoneen lainaksi, jotta saisimme ikean koukkutangon seinälle. Sinne laittaisimme sitten yrtit. Keittiöön en ole vielä ehtinyt vaihtaa toisia verhoja. Kaikki aikanaan.

Olohuoneeseen vaihdoin tummemmat syys/talviverhot. Laitoin ikkunaan roikkumaan kynttiläkoristeen ja pianon päälle toin oksaruusuruukun. Piano tulee syksyn aikana lähtemään meiltä, koska mieheni ei ehdi oikein sillä soittamaan. Katsotaan milloin ostaja hakee sen pois ja mitä sen tilalle tulee vai tuleeko mitään.

 Seinähyllyille valoa tuovat tuikkukupit tuikkuineen. Sohvatyynyt ovat palanneet takaisin sisustukseen kesän jälkeen. Tyynyt ovat kyllä enemmän lattialla kuin sohvalla, mutta tykkään niistä silti. Pojatkin tuntuvat tykätä leikkiä niillä.

Makuuhuoneemme kirjahyllyn päältä myös löytyy kynttilöitä. Kyseinen kirjahylly on myynnissä, mutten ole saanut sitä myytyä. Haluaisin sen tilalle sellaisen vanhahkon valkoisen tai ruskean senkin.

Sänkymme päätyseinään koputtelin mieheltäni joskus lahjaksi saamani ristin. Se on kaunis ilman tuikkuakin. Verhot haluaisin makkariin vielä vaihtaa, mutten ole vielä osannut päättää millaiset haluaisin.

Mm. tällaista täällä tällä viikolla puuhattu. Mitä sinun viikkoosi ja syksyysi kuuluu? :)

Kirjoittelen myöhemmin millaisia fiiliksiä syksy tuo tullessaan meidän perheeseen. Sitä odotellessa. Öitä! :)

Kaappien tyhjennys

Jossain kohtaa kirjoittelin siitä, että myin pieniä vauvanvaatteita kirpputorilla . Sain tosi paljon myytyä, mutta paljon jäi takaisin vietäväksikin. Koitin myydä niitä hyvin halvalla torissa, mutten saanut sielläkään menemään.Kukaan ei edes kysellyt niistä. Ihmettelin tätä juttua, mutta samalla koin, että vaatteille olisi joku muu tarkoitus.

Luin tällä viikolla Raamatusta kohtaa, jossa puhuttiin alastomien vaatettamisesta ja omansa jakamisesta (Jos haluat, katso Jesaja 58:6-11). Minulle nousi voimakkaana ajatus, että minun tulisi selvittää ottavatko maahanmuuttajien vastaanottokeskukset lahjoituksia vastaan. En ole aiemmin ollut missään tekemisissä vastaanottokeskusten enkä oikein maahanmuuttajienkaan kanssa. Soitin paikalliseen vastaanottokeskukseen ja sieltä vastasi iloinen nainen, joka kertoi heidän vastaanottavansa lahjoituksia. Heillä oli huutava pula juuri tuollaisista vaatteista ja tavaroista, joita minä en ollut saanut myytyä. Minulla nousi aivan kylmät väreet pintaan ja alkoi melkein itkettää. Koin että saisin tuolla lahjoituksella olla välittämässä Jumalan rakkautta ihmisille, joilla ei ole mitään.

Kävin kaikki kaappimme läpi ja saimme mieheni kanssa kasaan noin kolme säkillistä ja yhden pahvilaatikollisen tavaroita ja vaatteita, jotka veimme seuraavana päivänä lahjoitukseen. Selitimme Isolle Karhulle, että viemme tavarat ihmisille joilla ei ole mitään. Se herätti myös hänessä kiinnostusta aihetta kohtaan.

Monille meistä kertyy tavaraa nurkkiihin.  Tarvitsemmeko niitä kaikkia? Minun mielestäni välillä on hyvä tehdä kunnon suursiivous ja laittaa turhat pois. Itselläni tulee aina välillä oikein ärsytys tavaramäärää kohtaan ja silloin laitan kaiken turhan pois. Osan myyn kirpputorilla ja osan vien lahjoituksena. Toki ajan saatossa sitä kertyy taas lisää. En halua kuitenkaan omistaa liikaa tavaraa, koska kun lähdemme täältä maan päältä emme saa mitään mukaamme. Mille rakennamme sydämemme? Aineelliselle vai aineettomalle? Onko sinulla turhaa tavaraa? Mitä teet/voisit tehdä niille ?

Näihin kysymyksiin lopettelen tältä erää. :)

P.S. Kuvat Googlen kuvahausta