" Ei kukaan sua kuitenkaan rakasta..."

Yöllä kun ei nukuttanut törmäsin tällaiseen kirjoitukseen:

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10200282865071547&set=a.1734706424746.52594.1751154248&type=1&fref=nf

Tuo kirjoitus herätti paljon ajatuksia ja kysymyksiä.
Liian monet murrosikäiset kokevat kiusaamista. Tuossa iässä ollaan kaikkein herkimmillään ja itsetunto muutenkin kovassa myllerryksessä.
Jos kiusaaminen on fyysistä, siihen puututaan herkemmin (ehkä..). Henkiseen ja pois porukasta sulkemiseen ei niinkään herkästi puututa. Monet eivät uskalla puhua kiusaamisesta. Jos uskaltautuu puhumaan mutta tuleekin tyrmätyksi, "lyö se varmaan luukut kiinni". Ei varmaankaan tee mieli puhua sitä vähääkään. Puhumattomuus lisää ahdistusta ja jossain kohtaa "pakka voi levitä käsiin".

En ihmettele yhtään, että nyky nuoret voivat niin pahoin. He haluaisivat, että heidät otetaan tosissaan ja he kokisivat hyväksyntää sekä rakastetuksi tuloa.
Aina puhutaan, että kiusaamiseen puututaan mutta puututaanko siihen oikeasti ja niin että se loppuu?

Jo lapset, saati sitten teinit osaavat olla todella julmia toisilleen. En ymmärrä, mistä kiusaajien tarve kiusaamiseen kumpuaa. Syitä tietysti on monia: oma epävarmuus, itse tullut kiusatuksi, näyttämisen halu, jne...

Itsekin koin tuossa herkässä iässä kiusaamista ja se on jättänyt syvät arvet. Joten tiedän, mistä kirjoitan. En puhunut tuosta kenellekkään ja mietityttää tästä kirjoittaminenkin. Kuitenkin tuo lukemani teksti, herätti halun herätellä ihmisiä. Ne kokemani sanat vaikuttavat vieläkin itsetuntooni ja ihmissuhteisiini. En tiedä oliko porukasta pois sulkeminen aina tietoista vai ei. "Ystävien" selän kääntäminen ja taas "ystävänä" olo, vaikutti että minua saa kohdella miten itse haluavat.
Minun on nykyäänkin vaikea luottaa ihmisiin, että he oikeasti välittävät minusta ja haluavat olla ystäviäni. Toki minulla oli onneksi oikeitakin ystäviä. Kiitos heille. <3

Onnekseni mieheni ja Jumala ovat auttaneet parantamaan noita haavoja. Olen todella kiitollinen mieheni kärsivällisyydestä kipuilujeni kanssa.

Olen tavannut muitakin, ketä on kiusattu. Enkä voi ymmärtää, miksi nuo ihmiset ovat kokeneet kiusaamista. Kyseessä lahjakkaita, sosiaalisia ja toisia huomioivia.

Haluan sanoa, että parempi oikeasti katkaista kiusaamisen kierre kuin myöhemmin korjailla syviä haavoja. Aina se ei ole enää edes mahdollista. Osa nuorista päätyy tekemään itsemurhan tai koulusurmia ja se olisi voitu välttää jos tuo nuori ei olisi kokenut kiusaamista. En sano, että tuo olisi helppo homma. Me jokainen kuitenkin voidaan omalla toiminnallamme ja sanoillamme olla tekemässä tästä maasta parempi paikka nuorille ja kaikille muillekin.

oletko nähnyt jotakin kiusattavan jollakin tavalla? 

Jos näet että jotakin kiusataan jollakin tavalla, on rohkeutta mennä ja olla tuon ihmisen kanssa. Vaikka hän olisikin sinusta vähän jotenkin "outo", mieti miltä sinusta tuntuisi olla hänen asemassaan. Minä en ainakaan haluaisi kenenkään kokevan kiusaamista millään tavalla.

Oletko itse kiusannut jotakin? 

Mieti miltä sinusta tuntuisi, jos sinua itseäsi kiusattaisi tai suljettaisi pois porukasta?
Mieti jos sinun tekosi ajavat jonkun tappamaan itsensä tai joitakin muita ihmisiä? Pystytkö elämään tämän asian kanssa. Itse en ainakaan pystyisi. Tämä on aika suoraa tekstiä, mutta asia on mielestäni vakava. Tästä ei mielestäni kuulu hyssytellä ja painella villaisella.
Jos olet kiusannut jotakin joskus,mielestäni on rohkeutta ja vaatii luonnetta pyytää kyseiseltä ihmiseltä anteeksi. Vaikka tuosta hetkestä olisi kulunut useampikin vuosi, olen varma että tuo kyseinen ihminen ei ole unohtanut sitä. Sinä saatat pystyä unohtamaan ja laittaa nuoruuden tyhmyyksien piikkiin, mutta teoista tulee pystyä kantaa seuraukset. Anteeksi pyytäminen tarkoittaa sitä.

Oletko kokenut kiusaamista? 

Haluan sanoa teille kaikille keitä on kiusattu jossakin elämänne vaiheessa, että nuo ihmiset ovat olleet sokeita ja ajattelemattomia. He eivät ole nähneet sinun lahjakkuuttasi, kauneuttasi ja ennen kaikkea miten hieno ihminen sinä oikeasti olet. Sinun voi olla vaikea uskoa noita sanoja, mutta katsoppas mitä Raamatussa sanotaan:  

"Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät"

"Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen." (Ps. 139:14)

"Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa." (Ps. 127:3)

"Koska olet arvokas minun silmissäni, koska olet kallis ja rakas..,"  (Jes. 43:4)

"Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi. Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut.

Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.

Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni.

Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.

Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.

Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi?

Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet.

Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa,

sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.

Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä, yö peittää päivän valon",

sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.

Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.

Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa.

Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.

Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä!

Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä. Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani." (Ps. 139: 1-18)

Jokaisella ihmisellä on tarkoituksensa ja paikkansa tässä maailmassa. Et ehkä vielä tiedä omaasi, mutta kulje rohkeasti eteenpäin ja löydät sen vielä.

Kiitollisuuden kukkanen

Niin usein tulee vain nähtyä asiat jotka ovat huonosti. Liian usein tulee vain valitettua.
Haluan nyt tästä kovasta sairaudestakin huolimatta listata asioita, joista olen kiitollinen tällä hetkellä.




1. Minulla on ihana koti, minne pääsen oman perheeni kanssa kunhan tervehdyn.

2. Lapset ovat jo melkein kokonaan terveitä, eikä heitä tarvinut viedä lääkäriin.

3. Lapsemme ovat perusterveitä. <3 <3

4. Minulla on ihanat vanhemmat joiden luona saadaan sairastaa. He auttavat lasten hoitamisessa, kun itse olen niin kipeä etten pysty.

5. Inhottavasta sairastamisesta huolimatta olen pitkästä aikaa saanut levätä ja nukkua kunnolla.

6. Pikku Karhu on herännyt viimeisen kolmen yön aikana vain 1-2 krt.

7. Minulla on ihana aviomies, kenen kanssa voin ja haluan jakaa kaiken. Minulla on joku ketä ikävöidä. <3

8. Tämä pitkä erossa oleminen ja kova ikävä saa taas muistamaan, millä oikeasti on merkitystä. "...Rakkaus...kaiken se kestää..."

9. Vaikeiden tilanteiden tullessa voin aina kääntyä Jumalan puoleen.

10. Minulla on ollut tänään jo parempi vointi.

                                         

                       

                            Tässä lopuksi kuva lempikukastani. <3   

                            (kuva Googlen kuvahausta)

Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?

En ole nyt viikkoon ehtinyt enkä jaksanut kirjoitella. Nyt kuitenkin sellainen hetki, että ajattelin kirjoittaa viikon kuulumiset. 

Viikko sitten pidettiin sukulaisille tupareita ja samalla mun synttäreitä. Saatiin rahaa uutta pyykinpesukonetta varten. Jee! Tähän mennessä ollut aika toivotonta pestä 3,5kg:n koneella lapsiperheen pyykkiä. Pyykkikori aina pursunnut yli. 

Kokeilin tehdä juhliin pannukakkukakkua ja siitä tulikin yllättävän hyvää. En osaa tehdä täytekakkua, mutta osaan tehdä hyvää pannaria joten yhdistin idean. 

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/574/Maailman%20paras%20pannukakku/

1. Tein kaksi pellillistä pannaria ja annoin jäähtyä yön yli. Aamulla sitten leikkasin sen sopiviksi paloiksi. Toinen hyvä idea olisi paistaa pannulla, jotta tulee suoraan pyöreitä.
2.  Laitoin kerrosten väliin vuorotellen banaania ja mansikkahilloa. 
3. Päällystin kakun kermavaahdolla ja banaaniviipaleilla. 

Sunnuntai-iltana mieheni lähti opintojen takia Helsinkiin ja me taas maaseudulle. Maalla Isolla Karhulla on enemmän tilaa telmiä ja saan poikien hoidossa tarvittaessa apua. 

Kohta 10kk (kuukausi jo ennen synnytystä) kun on valvonut, alkaa olla aika äärirajoilla. Tässä on ollut kuitenkin paljon muutakin kuormitusta. 

Maanantaina kävin kaupungissa asioilla ja päätin ilahduttaa äitiäni kestoruusulla. Tuo ruusu oli mielestäni kovin kaunis. Maanantai-iltana aloitin Pikku Karhulle uudestaan unikoulun. Täällä maalla ei naapurit häiriinny ja Ison Karhun sai yläkertaan nukkumaan. 

Tiistaina käytiin katsomassa yli 90v. isoäitini tulevaa uutta kotia. Samalla kävin hänen ja poikien kanssa kahvilassa. Kyllä isoäiti oli siitä kovin mielissään. Harvoin kuitenkaan enää pääsee tuohon kahvilaan. Otin muutamia kuvia kahvilasta. Siellä oli niin kaunista vanhaa. <3 

Keskiviikkona käytiin poikien kanssa pellolla kävelemässä. Iso Karhu oli ihan innoissaan. Ihanaa, kun kaupunkilaispojalla on mahdollisuus päästä maalla pelloille ja metsään seikkailemaan. Hän nauttii niin täysillä. 

Pikku Karhukin nautti lumesta.

Tästä näkee, että lunta on paljon. 

No torstaina kaikki kääntyi päälaelleen...Aikaisemmin tällä viikolla jo minun pikkusiskoni ja isäni olivat olleet kovassa kuumeessa. Torstai-iltana Isolle Karhulle ja äidilleni nousi kova kuume. Perjantaina Pikku Karhullekin nousi kuume. Iso Karhu valitti kovaa mahakipua ja oksensikin välillä. 

Meidän piti perjantaina lähteä kotiin, koska mieheni tuli silloin. Päätimme kuitenkin jäädä maalle sairastamaan, koska mieheni on vielä ihan terve. Lisäksi hänellä on oppari joka pitäisi kohta saada valmiiksi, joten hänellä ei olisi aikaa sairastaa. Perjantaina ei sitten lähdettykään kotiin, vaan minä lähdin kauppaan ostamaan koko porukalle syömistä ja juomista sekä lääkkeitä. 

Eilen sitten tauti kaatoi jo minutkin sänkyyn. Täällä jyllää siis influenssa. Olin eilen huolesta harmaa, kun pojat olivat niin kovin kipeitä. Pikku Karhu onneksi söi hyvin. Isoa Karhua piti pakottaa. Rukoiltiin illalla Ison Karhun kanssa, että tänään sunnuntaina olisi jo parempi päivä. 

Mulla on ollu heti aamusta kova kuume. Isolla Karhulla ei kuitenkaan ollut kuin vähän lämpöä ja virtaa oli kuin aropupulla. Itsekin sanoi olevansa niin innoissaan kun ei enää ole niin paha olo. Pikku Karhulla on vielä kuumetta, mutta hänkin jo paljon pirteämpi. Kova yskä ja nuha kiusaa. Jaksaa kuitenkin jo kovasti harjoitella tukea vasten seisomista. 

Unikoulu jäi taas kesken, mutta pakko saada yöllä nestettä menemään. Ensi viikon jälkeen saadaan lisää vinkkejä siihen asiaan. 

Jos jotain positiivista tästä sairastamisesta haluaa löytää, minä saan ainakin levättyä pakon edessä. Aina se, kuka on parhaimmassa kunnossa, on hoitanut lapsia. Oli ihanaa kun viime yönäkin äitini auttoi Pikku Karhun kanssa, koska olin itse niin kipeänä. 

Nyt alkaa olla jo raastava ikävä miestäni. Viikko erossa tuntuu ikuisuudelle. Kaikenlisäksi kun ei yhtään tiedä milloin voimme lähteä kotiin. Pitkän erossa olon jälkeen alkaa tuntea olonsa puolikkaalta. Toivoisin että voisin vaan olla käpertyä oman rakkaani kainaloon. 

Jos olet terveenä, toivottavasti et todellakaan saa influenssaa. Mikäli olet jo saanut sen, pikaista paranemista ja lepoa! 

Tyyliä vai Ei?

Jotkut saattavat ihmetellä miksi blogini ulkoasu muuttuu useasti.

En ole kirjoitellut blogiani kovin kauaa, eikä minulla ole kokemusta aiemmasta kirjoittelusta.
Blogini siis hakee vielä näköistäni ja perheemme näköistä ulkoasua.

Olen monissa asioissa huomannut, että kokeilemalla oppii. Sitä sovellan tähänkin. Kokeilen erilaisia tyylejä ja katson sitten olisiko ne hyviä vai ei.

Te ketkä olette jo kokeneita bloggaajia, niin vinkkejä otetaan vastaan.
Olisi kiva saada lukijoilta kommenttia, että mistä tykkäätte ja mitä voisi parantaa.

Suurimpia innoittajia blogien kirjoittamiseen minulla on ajatusten purkaminen ja toisten rohkaisu. Kaikkein suurin innoittajani on Jeesus. ;)

                                               (Kuva Googlen kuvahausta)

nukkuminen on yliarvostettua

Kirjoitinkin siitä kun aloitimme Pikku Karhulle unikoulun.

Sitä ei sitten montaa yötä ehtinytkään kestää, kun Pikku Karhu tuli kipeäksi ja unikoulu jäi kesken. 

Pari viikkoa onkin sitten vierähtänyt taas huonoilla unilla. Viikko sitten molemmilla lapsilla alkoi korvatulehdus. Iso Karhu on jo kunnossa, mutta Pikku Karhu hankaa edelleen korvia. 

Johtuuko heräily ja yöllä valvominen korvista, tulevista hampaista, liikkumaan lähtemisestä vai mistä? Sitä en tosiaankaan tiedä, enkä tiedä tietääkö kukaan muukaan. 

Sen tiedän, että viikon ajan taas heräilty useita kertoja yössä ja parhaimmillaan valvottu paria tuntia putkeen. 

Viime yö oli taas kyllä pohjanoteerauksia. Puoli 11 mennessä Pikku Karhu oli herännyt kolme kertaa. Siinä valvottiinkin taas pari tuntia. Jouduin siirtämään Ison Karhun jo meidän sänkyyn, että edes hän nukkuisi. Aamuyölläkin Pikku Karhu heräili...

Kun illalla saa muksut nukkumaan, haluaa vain itse kiireesti nukkumaan jotta ehtii edes vähän nukkua. Siinä ei paljon parisuhdetta enää hoideta, vaikka kaipaisi sitä. Alkaa kuitenkin tuntua turhauttavalle nukkumaan meneminenkin, kun miettii että kuinkahan monta kertaa Pikku Karhu taas herää. Yöllä pelottaa myös, että hän herättää Ison Karhun. 

Vähäiset ja huonot yöunet vaikuttavat minulla herkästi myös mielialaan. Pinna kiristyy herkemmin ja mieliala laskee laskemistaan. 

Tiedän että lapset ovat vain kerran pieniä ja tämä on vain vaihe, mutta kyllä se väsymys alkaa jo 8kk tai oikeastaan 9kk jälkeen tuntua. Varsinkin kun taipumusta muutenkin mielialan laskuun. 

Aina pitäisi vaan jaksaa ja jaksaa, mutta entäs jos ei jaksakkaan? 

Rukoilen joka ilta, että tämä yö olisi viimein paremmin. Nyt taas pian nukkumaan. Rauhallista yötä kaikille! <3

(P.S. kuvat Googlen kuvahausta)

Tuparit

Pidettiin lauantaina tupareita ja samalla siinä sivussa mun synttäreitä.
Ihana aviomieheni halusi hoitaa tarjoilujen ostamisen, tekemisen ja asettelemisen. Mun ei tarvinnut niistä siis stressata. Kiitos hänelle erityisen paljon! <3
Mä hoidin kodin muuten kuntoon.

Vieraita meillä kävi vajaa 20 ihmistä ja osa niistä oli lapsia. Mieheni järkkäsi myös lapsille iltapalat. Oli ihana nähdä, kun pienet taaperot meni pitkin asuntoa ja vaihtoivat syliä.

Illan menu: 

<3 Avokadopastaa
<3 vihreäsalaatti
<3 juustoja
<3 riisipiirakoita
<3 itse tehtyä leipää
<3 suklaakakkua
<3 sipsiä
<3 karkkia
<3 pähkinöitä


Isoa Karhua eikä Pikku Karhua meinannut millään saada illalla nukkumaan (yllätysyllätys).

Kun lapset saatiin viimein nukkumaan ja paikalla oli enää pieni porukka teimme Fonduetarjoiluja. Porukassa istuttiin pöydän ääressä syöden ja jutellen. Ihanan rentoa.

Tarjolla oli:

* suklaachilifondue
*mansikoita
*banaania
*melonia
*kiiviä
*vaahtokarkkeja
*omenaa
*ananasta

T'ässä vielä muutamia kuvia kodistamme. Seinätarrat ja muutama sisustusjuttu ei vielä tupareiksi kerennyt seinälle. Jos vaikka viimein tällä viikolla nekin saataisi. Kuvia on ottanut mieheni serkku.

 Lisäilen myöhemmin vielä kuvia, kunhan saan niitä itselleni.

Kauhun hetkiä rakenneultrassa

Pikku Karhun elämän alkutaival ei ole ollut mitenkään helppo, mutta olemme kuitenkin saaneet nähdä ihmeitä tuon pienen elämän aikana. Tässä on vain yksi niistä:

Pikku Karhun rakenneultrassa paljastui munuaisvika ja melkoisen vakava sydänvika; sydämessä lokeroiden välinen väliseinä oli puutteellinen sekä lisäksi verisuonet olivat puutteelliset ja vääriin suuntiin. Kaiken huipuksi sydän oli väärässä paikassa ja väärässä asennossa. Näimme omin silmin, ettei sydän todellakaan ollut kunnossa. Ulkomaalainen lääkäri sanoi, että raskaus tulisi keskeyttää. Olimme kuitenkin täysin sitä vastaan ja ettei se tule kuuloonkaan. Saimme lähetteen Helsinkiin Meilahteen, minne pääsyä odotimme viisi päivää. Nuo viisi päivää olivat elämäni pisimmät ja raskaimmat; siinä ehti käydä monia tunteita ja ajatuksia lävitse. Meidän lisäksi monet rukoilivat Pikku Karhun puolesta. Me mietimme lapselle nimen valmiiksi, koska kukaan ei tiennyt selviääkö hän tai tuleeko hänestä vammainen.

Meilahteen päästyämme lapsemme todettiin täysin terveeksi. Lääkäri kehoitti varmuudeksi kävelemään hetken käytävällä, jotta lapsi vaihtaisi asentoa. Täytyi kysyä vielä uudestaan, että onko kaikki varmasti kunnossa. Paikalle sattui tulemaan erikoislääkärin lisäksi ylilääkäri, jotka molemmat totesivat kaiken olevan normaalisti. Saimme lähteä kotiin, eikä lisätutkimuksia enää tarvinnut. Olimme aivan ihmeissämme ja tietysti todella kiitollisia. Kävimme juttelemassa ultrassa olleen kätilön kanssa ja kerroimme kaiken sekä kysyimme, miten tällaista tapahtuu. Hän totesi, että lääketieteellisesti tapahtui virhearvio. Henkilökohtaisesti hän kuitenkin myönsi, että kertomamme ja uskomamme ihme voi olla tapahtunut. Viiden päivän aikana Jumala oli parantanut lapsemme sydämen ja munuaiset, eikä niissä ole tänä päivänäkään mitään vikaa. Se vahvistettiin meille silmiemme edessä, koska näimme itse molemmat kuvat ja kätilö ei myöskään kieltänyt tapahtunutta ihmettä. Olemme todella kiitollisia ja lapsemme sai miettimämme nimen, joka tarkoittaa Jumala on.

Tässä on todellisesta elämästä todistus, että Jumala on olemassa ja tekee ihmeitä vielä tänäkin päivänä. 

Hymiö

Talven ihmemaa

Ollaan tällä viikolla oltu poikien kanssa maaseudulla mummilassa.

Saimme kokea pienen maistiaisen siitä, millaista on ollut ennenvanhaa ilman sähköjä. Kovien lumipyryjen takia sähköt olivat 37h pois. Lopulta ei enää tullut juoksevaa vettäkään. Kynttilän valossa meni ilta.  Kyllä oppi arvostamaan sähköä, lämpöä ja juoksevaa vettä taas sen jälkeen. 

Olemme Ison Karhun kanssa täällä telmineet lumessa.
Löysimme vanhan lasten potkukelkan, millä Iso Karhu päässyt potkuttelemaan. 

                           

 Tänään kävimme metsäretkellä. Kyllä oli metsässäkin paljon lunta.

Pohrasimme lumihangessa,

                                                

tutkimme eläinten jälkiä,

                                                

 kiipeilimme kallioita pitkin.

                                   
                                                   

                        

                                      

Hetken hengähdimme metsässä olleella laavullakin.

                                       

Eväät vain jäivät kotiin, mutta ensi kerralla täytyy muistaa ne.

                                   

Takasin tullessa laskimme mäkiä alas.

                           

Kuvia tuli räpsittyä kännykällä, mutta yllätävän hyviä niistäkin tuli. 

 Vaikken talvesta ja kylmyydestä yhtään tykkääkkään, kyllä se kuitenkin tekee luonnosta kauniin.

Kesää odotellessa nautitaan tästä hetkestä. Jokaisesta hetkestä tulee löytää omat ilon aiheet ja nauttia.

uskovaiset nutturapäät

Olen usein kuullut, että uskovaiset ovat sellaisia nutturapäitä ketkä ei koskaan pidä hauskaa.

Oot sä tätä mieltä? 

Mä ite en oo. Uskovaisia on erilaisia niinkuin on yleensäkin ihmisiäkin. Toiset voivat olla tuollaisia yllä mainittuja, mutta ei läheskään kaikki. 

Uskovaiset ovat ihan tavallisia ihmisiä. Esimerkiksi meidän perhe. Meki ollaa välillä kipeenä (kuten nyt), meilläki on murheita, mekin riidellään, meilläkin voi olla tiukkaa rahasta, mekin katsomme telkkarista hömppäsarjoja (silloo ku on aikaa), käymme elokuvissa, käymme konserteissa., jne..

 

Kaikkien vaikeuksien keskellä meillä on kuitenkin toivo. Kun on vaikeita asioita elämässä, voimme rukoilla Jumalan apua. Voimme luottaa, että Jumala kuulee ja vastaa juuri oikealla ajalla. Voimme lisäksi pyytää myös muita uskovia yhdessä rukoilemaan. Saamme luottaa, että Jumala pitää huolen meistä ja meidän lapsista. Vaikka onkin ollut tiukkaa, koskaan emme ole nähneet nälkää tai jääneet ilman vaatteita tai saati kotia. 

Saamme kokea muiden uskovien (ja samalla jakaa) pyyteetöntä rakkautta sekä apua.

Uskovien tilaisuuksissa ihmiset voivat tanssia, laulaa, nauraa, ja olla vapaasti. Tätä kaikkea vielä selvinpäinkin. Kantsii koittaa.👍

Kun olen uskossa, minulla on varmuus että elämälläni on tarkoitus ja Jumalalla on yksityiskohtainen suunnitelma aivan meidän kaikkien elämälle. Minun ei tarvitse pelätä mitään.

Voisin jatkaa listaa vaikka kuinka pitkään. Tiivistetysti kuitenkin: 

Uskovaisena oleminen ei ole tiukkapipo meininkiä, vaan vapauttavaa. Sisällä on rauha ja toivo. Ennenkaikkea tieto siitä, että kun joskus täältä lähtee ikuisuuteen niin se on Taivaassa. 

Sen tulee olla henkilökohtasta jokaisen ihmisen elämässä. Ei riittä että joku sun tuttu tai vanhemmat ovat uskossa. Sillä ei pääse valitettavasti Taivaaseen.

Missä sä vietät sun ikuisuuden? Tulessa vaiko Taivaassa? 

(P.s. kuvat Googlen kuvahausta)