Blogi Omasta Elämästä

Onko tässä bloggaamisessa mitään järkeä? Minulla ei ole tuhansia tai edes satoja seuraajia, enkä ole saanut yhteistyökumppaneita. Somessa on todella paljon bloggaajia ja monet ovat paljon suositumpia ja menestyvämpiä kuin minä. Pitäisikö minunkin paljastaa kasvoni ja henkilöllisyyteni, kuten suurin osa bloggaajista tekee? Joskus on hyvä palauttaa mieleen, miksi on alkanut tekemään jotakin ja mitä siitä jää itselle ns. käteen.  

Aloitin bloggaamisen tammikuussa 2015. Pidin taukoa facebookin käytöstä ja rukoilin, mitä Jumala haluaisi minun tekevän. En ollut koskaa aiemmin ollut mikään "blogi-ihminen", mutta Jumala alkoi nostaa ajatuksiini, että voisin alkaa kirjoittamaan omaa blogia. Epäilin aluksi, koska ajattelin lukihäiriöni olevan esteenä. Ajatus kirjoittamisesta ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan vaan vahvistui; voisin olla omien kokemuksieni ja ajatuksieni kautta rohkaisemassa muita. Olin kokenut jotakin rankkoja juttuja, mutta ne olisi nopeasti kirjoitettu. Päätin kuitenkin kokeilla ja alkaa opetella kirjoittamista. Halusin pysyä anonyymina kirjoittajana, koska siten pystyin kirjoittamaan täysin avoimesti ja samalla suojella perhettämme. Jo samana keväänä alkoi tapahtua suuria asioita ja sitä jatkunut tähän päivään asti sekä varmasti jatkuu eteenpäinkin. 

Kirjoittaminen on minulle itselleni terapeuttista ja tapa jäsentää omaa elämääni. Samalla tulee tehtyä oivalluksia ja nähtyä asioita uudessa valossa. En halua kirjoittaa pelkästään hyvistä asioista, koska elämä ei ole pelkkää iloa ja onnea. Haluan kirjoittaa elämän makuista tekstiä, jotta se voisi olla aitoa ja kenties rohkaista jotakin samanlaisten asioiden kanssa kamppailevaa. Olen käsitellyt kipeitäkin asioita, kuten oman itsemurhan suunnittelu, siskon kuolema, pelkoa lapsen menettämisestä, aviopuolison sairastuminen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, avioero jne. Olen myös käsitellyt iloisia hetkiä, kuten laatuhetket lasten kanssa, treffejä, uuden puolison löytyminen, jne.  Joku voi ihmetellä, miksen ole perustanut uutta blogia tai poistanut edellistä avioliittoani käsitteleviä postauksia. Ne kokemukset ovat olleet osa minun elämääni, enkä voi pyyhkiä niitä pois. En siis näe tarpeelliseksi pyyhkiä niitä täältäkään pois, vaikka olen muuten uudistanut blogiani. Joskus on ihan mielenkiintoista palata itsekin vanhoihin postauksiin ja käydä omaa elämää läpi sekä katsoa oman kirjoittamisen kehittymistä. Pääset siis lukemaan kaikki julkaisemani postaukset v. 2015 aina tähän päivään asti. 

Blogini pitää siis tiivistetysti sisällään omia kokemuksiani ja ajatuksiani äitiydestä ja elämästä lapsiperheessä haasteiden keskellä nykyisessä yhteiskunnassamme. Haluan olla tukemassa ja rohkaisemassa erilaisten haasteiden keskellä eläviä ihmisiä, joten toivon blogini olevan yksi kanava sille. Olisi mielenkiintoista herättää myös keskustelua erilaisista teemoista.

Olisin todella kiitollinen, jos luettuasi tämän antaisit risuja ja ruusuja blogistani. Haluan kehittää blogiani teille lukijoille miellyttävämmäksi lukea ja kehittyä bloggaajana. 

Tässä muutama apukysymys, jos vaikea keksiä palautetta; 

Miksi luet blogiani? Missä olen onnistunut? Mitä voisin parantaa? 

Kiitos jokaiselle, joka lukee blogiani ja kaikkea hyvää syksyynne. 💖😘

Elämä On Opettelua

Miten jakselen? Miten asiat alkaneet edetä? Näitä kysymyksiä olen muutamilta saanut ja kiitos niistä. Mieltä lämmittää ihmisten myötäeläminen. 💓

Eilen meillä alkoivat Ison Karhun psykologiset tutkimukset ja koin vaikeaksi kertoa hänelle, miksi menemme sinne. Keskustelimme asiasta, mutta pojan mielestä käynti olisi turhaa ja rahaa menisi turhaa hukkaan; hänellä ei kuulemma ole mitään ongelmaa. Vastaanotolla työntekijät selittivät vielä lisää, miksi olimme tulleet ja mitä tulevilla kerroilla tehdään. Iso Karhu totesi, ettei hänellä ole ongelmaa, eikä hänen asiat kuulu työntekijöille. Hänen mielestä ne ovat vain perheen omia asioita. Työntekijät kertoivat minun huolestani ja kuinka halutaan auttaa sekä kyselivät pojalta mm. koulusta, kavereista ja vapaa-ajasta. Seuraava aika on ensi viikolla ja silloin he tekevät tehtäviä, joissa testataan oppimista. 

Kerroin eilen Instan puolellakin olevani todella väsynyt, eikä se ollut helppoa. Pidin sen tosiaan pitkään piilossa, koska mielestäni sen myöntäminen olisi ollut heikkoutta, enkä halunnut huolestuttaa läheisiäni. Viimeisten viikkojen aikana olen "joutunut" puhumaan asiasta ja monia ajatuksia pyörinyt mielessäni. Sykkeeni nousee helposti yli 100 ja toisinaan heittelee, joten olen joutunut jättämään nyt salilla käymisen väliin parin viikon aikana. Vaikka uupumukseni myöntäminen on raskasta ja hävettää, mutta toisaalta avun hakeminen on rohkeutta ja rakkautta perhettäni kohtaan. Meidän perheemme tukemiseksi on tulossa lähiviikkojen aikana suunnittelupalaveri. Avaan tätä asiaa vasta palaverin jälkeen, jotta kerron varmaa tietoa. Tarkoituksena on kuitenkin saada tukea meille kotiin haastavan arjen keskelle. Joku voi kysyä oliko järkevää muuttaa ennen haastavasta arjesta vielä haastavampaan? Elämää ei voi ennustaa etukäteen ja nyt en ole haastavan arjen keskellä yksin, vaan minulla on mies rinnallani ja saamme tukea toisiamme kaikessa. Luulen uupumukseni olevan useiden vuosien tulos. Ennen minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin jaksaa ja pärjätä, vaikka en olisi jaksanut. Lapsillamme ei tässä ole mitään hätää ja huolehdin heistä viimeiseen asti parhaalla mahdollisella tavalla. 

On todella pelottavaa menettää elämän hallinta ja vielä myöntää, ettei kaikki ole enää omassa hallinnassa. Se saa kokemaan itsensä todella pieneksi ja hauraaksi. Se saa kyyneleet valumaan ja paniikin iskemään. Nyt mennään päivä ja hetki kerrallaan eteenpäin sekä opetellaan luottamaan 100% kaiken olevan suuremmissa käsissä ja Jumalan pitävän huolta koko perheestämme. Minun on kuunneltava kehoani ja opeteltava hellittämään omasta suorituskeskeisestä elämäntavastani, joka on ohjannut elämääni lapsuudesta asti. 

Toivon voivani omalla avoimuudellani rohkaista oman jaksamisensa kanssa kamppailevia ihmisiä hakemaan apua. 💛 

Viikko Täynnä Kaikkea

Arki neljän lapsen kanssa, jotka kaikki neljä viedään aamulla eri paikkoihin ja parhaimmillaan eri aikoihin. Arkisten asioiden lisäksi kahdelta hajosi kengät ja oli sovittuja tapaamisia.

Tällä viikolla poikkeuksellisesti ovat olleet kaikki neljä lasta koko viikon ja maanantaina piti aamusta järjestellä sen takia asioita.
Käytännössä se on tarkoittanut aamuisin sitä, että minä kuskaan mieheni lapset bussille ja taksille sekä Pikku Karhun päiväkotiin. Lain mukaan lapsella ei voi olla kuin yksi osoite, eikä taksi siitä syystä hae kuin äidin luota. Onneksi äidille ei ole meiltä kuin noin kolme kilometriä, mutta autolla pojat täytyy viedä. Aamut olleet melkoista härdelliä, koska osa lapsista ei ehtisi ollenkaan kouluun, jos heidän tekemisiään ei kokoajan ohjattaisi tai valvottaisi. Aikataulutus on todella tärkeää, koska parhaimmillaan kaikkien koulut alkavat eri aikaan ja iltapäivällä heidät pitää hakea. Ensi viikosta emme vielä tiedä...

Maanantaina menin särkyvastaanotolle viikon verran vaivanneen viisaudenhampaan takia. Hammas oli tulehduttanut ympärillä olevaa ientä, vaikka ei ollut vielä kunnolla puhjennut. Hammas päätettiin poistaa jo samana päivänä, kunhan siitä otettiin ensin röntgenkuvat. Ennen en ole pelännyt hammaslääkäriä, mutta tätä poistoa pelkäsin. Toimenpiteestä jäi poskeeni mustelma ja turvotusta. Koitin meikillä peittää sitä, etteivät ihmiset luule jonkun lyöneen minua. Sain parina päivänä syödä vain liemiruokia ja jäätelöä, mutta onneksi kipu alkanut helpottaa.

Tiistaina oli Pikku Karhun puheterapia ja hain hänet aiemmin päiväkodista sitä varten. Iltapäiväajat ovat hänelle hieman huonoja, koska keskittyminen ei meinaa enää päiväkotipäivän jälkeen riittää. Keskiviikkona alkoivat hänen psykologiset tutkimukset vanhemman haastattelulla ja seuraavaksi psykologi menee päiväkotiin tekemään pojan kanssa tehtäviä. Sitten on vielä tapaaminen ja viimeiseksi lääkäriaika, missä saadaan kuulla diagnoosi sekä suunnitelma jatkoista.

Torstaina meillä oli mieheni kanssa paritapaaminen akuutissa työryhmässä, jotta minun voinnistani ja perheemme tilanteesta saataisi mahdollisimman monipuolinen kuva. Miehenikin on ollut pidempään väsynyt ja hänen elämässään ollut paljon raskaita asioita. Minun vointini on nyt mennyt kokoajan huonompaan suuntaan ja voimat alkaneet hiipua. Tästä syystä kävimme vielä perjantaina tapaamassa lääkäriä. Perheemme tilanne kokonaisuudessaan todella haastava ja nyt olemme saamassa siihen apuja, mutta siitä en osaa tarkemmin vielä kertoa.

Viikkoon mahtunut paljon kaikenlaista, mutta nyt on viikonloppu eikä ole aikatauluja.
Mukavaa viikonloppua kaikille teille ja muistakaa välillä levätä. 💕

Psykologiset Tutkimukset

Mistä johtuu, kun lapsi käyttäytyy usean vuoden ajan agressiivisesti? Mitä mietteitä herää, kun molemmilla lapsilla aloitetaan psykologiset tutkimukset? 

Meillä on ollut Ison Karhun kanssa haasteita jo useamman vuoden ajan. Pienen pojan elämässä on tapahtunut aivan liikaa isoja asioita ja muutenkin kyseessä erityisherkkä lapsi. Kävimme edellisellä paikkakunnalla lasten psykiatrian poliklinikalla, koska olin huolissani pojan puheista ja käyöksestä. Ne käynnit eivät kuitenkaan johtaneet mihinkään suurempaan ja muuton yhteydessä suositeltiin ottamaan yhteyttä tämän paikkakunnan perhepalvelukeskukseen. Perhetyöntekijämme ehdotti keväällä, että Iso Karhu laitettaisi psykologisten tutkimusten jonoon. Tämä oli minusta todella hyvä suunnitelma, vaikka en päätökseeni kaikilta tukea saanutkaan. Saimme pari viikkoa sitten tutkimusajat. Vanhemmille tehdään pari haastattelua ja Iso Karhu käy n. viisi kertaa. Lopuksi on lääkäriaika, jossa saamme tutkimusten tulokset. Häneltä kartoitetaan kongitiivista kehitystä ja tunnepuolen asioita. Pojan lähipiirissä on erilaisia mielenterveysongelmia, joten senkin takia on hyvä kartoittaa mahdollista periytymistä. Lisäksi opettaja laittoi tällä viikolla viestiä, että Iso Karhu ollut tunneilla hieman "omissa maailmoissaan" ja poika itse sanoi tunnilla olevan välillä vaikea keskittyä.

Mielestäni on hyvä tutkia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta poika saisi tarvittaessa tukea ja apua. Varhaisella tuella voidaan vaikuttaa lapsen kehitykseen positiivisella tavalla. Jos tutkimuksista ei löydy mitään, kyseessä on vain herkkä lapsi kenen elämässä on tapahtunut niin paljon asioita. Silloin on ainakin suljettu asioita pois. Samalla minua hieman pelottaa, mitä tutkimuksista löytyy. Olenko (/olemmeko) vanhempina aiheuttaneet lapselle tunnepuolen haasteita? Olenko syyllinen lapsen käytökseen?  Pojan elämässä on tapahtunut paljon, jotka ovat johtuneet jollakin tavalla meistä aikuisista. Jotkut asiat ovat kuitenkin sellaisia, mille kukaan ei ole voinut mitään. Olen äitinä yrittänyt hakea perheellemme ja lapsillemme tarvittavaa apua jo varhain, kun omat keinoni ja voimavarani ovat olleet vähissä. Näitä monia asioita puntaroin mielessäni tutkimuksia odottaessani. Haluan äitinä tehdä kaikkeni, jotta lapset voisivat kasvaa ja kehittyä tasapainoisiksi ihmisiksi. Jos se vaatii ulkopuolista apua, silloin se tulee hakea ennakkoluulottomasti. Menneille asioille ei voi enää mitään, vaan nyt tulee keskittyä siihen miten tästä eteenpäin.

Eilen minulle soitettiin, että Pikku Karhun psykologiset tutkimukset käynnistyvät myös. Hänen kohdallaan olemme odottaneet ajan saamista, jotta asiat rullaisivat eteen päin. Pojalle on tehty monenlaisia kartoituksia jo ja enää puuttuu psykologiset tutkimukset adhd-diagnoosin saamiseksi. Diagnoosin saaminen auttaa lisätukeen päiväkodissa ja muutenkin. Tämä asia ei ole enää niin suuri shokki, koska olen vuoden saanut sulatella ja se on niin selkeästi havaittavissa. Menen ensi viikolla vanhemman haastatteluun ja sitten työntekijä menee päiväkotiin seuraamaan Pikku Karhun toimintaa sekä teettää tehtäviä. Lopuksi on lääkärin loppulausunto.

Näistä tutkimuksista pitää vielä osata kertoa lapsille ja keskustella heidän kanssaan lapsenkielellä, mistä on kysymys. Joku sanoi joskus, että etsin vain lapsistamme vikaa raahaamalla heitä kaikenlaisiin tutkimuksiin. Tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaan huolesta ja rakkaudesta molempien lasten kohdalla. Pikku Karhun tapauksessa päättäväisyyteni avun hakemisessa on tuottanut tulosta ja nyt ollaan tutkimuksissa jo pitkällä. Tekee kipeää nähdä, ettei omalla lapsella ole kaikki hyvin ja kehitys tapahdu omalla ikätasolla. Kuitenkin moni asia on hyvin ja lapset osaavat monia asioita, joten niistä pitää olla kiitollinen. Tulisi oppia olemaan itselle armollinen siinä, ettei lapsilla ole täydellistä lapsuutta, enkä ole täydellinen äiti. Rakastan kuitenkin molempia valtavasti ja olen valmis tekemään kaikkeni heidän hyväkseen.

Onko sinulla kokemiksia lasten psykologisista tutkimuksista tai käytöshaasteista? Olisi mukavaa kuulla kokemuksia.