Perhe

Ketä kuuluu sinun perheeseesi? Mitä perhe sinulle tarkoittaa?

Tämä on minulle tällä hetkellä vaikea kysymys ja olen koittanut pohtia sitä. Olen kipuillut asiaa esimerkiksi avioeroni ja samaan syssyyn lasten isän naimisiin menon myötä. Lapset ja isä sekä äitipuoli omaavat saman sukunimen sekä ovat nyt virallisesti uusperhe. Lapset ovat minun perhe, mutta he kuuluvat myös toiseen perheeseen. Lasten isä on tiiviisti elämässäni lasten kautta, mutta emme ole enää perhe. 

Ensi viikonloppuna on Pääsiäinen, joka on itselleni todella tärkeä juhla. Ilman Pääsiäisen tapahtumia ei olisi armoa tai toivoa tässä pimeässä maailmassa. Olen tottunut käymään perheen kanssa jompien kumpien isovanhempien luona syömässä. Pitkäperjantaina on ollut perinteenä jo vuosia, että katsotaan pariskuntana kavereiden kanssa Passion of the Christ. Tänä Pääsiäisenä kaikki on jotenkin toisin. Lapset menevät isälleen, jossa on käymässä heidän sukuaan. Siellä on perhe koolla, mutta heillä saatetaan viettää nykyään Pääsiäistä eri tavalla kuin ennen. Minun lapsuuden perheeni asuu yli 200 kilometrin päässä ja he ovat todella tarkkoja koronan suhteen. En jaksa käydä niitä monia ja monia koronakeskusteluja heidän kanssaan tai ottaa riskejä sinne matkustamalla. Korona tilanne tulee ottaa vakavasti. 

Toisinaan mietin, miten selkeää olisi ydinperhe kotipaikkakunnalla. Isovanhemmat ovat mahdollisesti lähellä ja selkeää kaikille ketä perheeseen kuuluu. Toki näissäkin voi olla kaikenlaisia ihmissuhde koukeroita. Ydinperhe tai samalla paikkakunnalla asuminen ei aina vain ole mahdollinen. 

En tarkoita postauksella, että olisin yksinäinen tai haluaisin palata entiseen. Olen onnellinen lasten isän puolesta ja mielestäni on hyvä, että lapsilla on paljon rakastavia aikuisia ympärillään. Postauksessa tarkoituksenani on pohdiskella tätä uutta ja hämmentävää tilannetta. Koen olevani väliinputoaja, joka kuuluu johonkin vain osittain. Maailmantilanne on muuttunut, parisuhdetilanne on muuttunut, lähiverkosto on muuttunut ja monet muut asiat. 

Yksi asia ei muutu; Lapset ovat minulle aina kaikkein tärkeintä maailmassa. ❤️ 

Sosionomi

Pääsin sisälle ammattikorkeakouluun vuonna 2011, mutta lykkäsin aloitusta Isokarhun syntymisen vuoksi. Pienen lapsen ja puolison opiskelun takia lykkäsin aloittamista sen verran monta kertaa, että paikasta piti luopua. Ajattelin ettei tuo sosionomikoulutus välttämättä ole sittenkään minun juttuni ja jatkoin lähihoitajana työskentelyä.

Kun vuonna 2018 irtisanoin itseni kehitysvammaisten asumisyksiköstä, hain uudestaan opiskelemaan sosionomiksi. Muutimme lasten kanssa uudelle paikkakunnalle ja samalla aloitin opiskelun monimuotototeutuksella. Sosionomikoulutus kestää normaalisti 3,5 vuotta. Koska minulla on lähihoitaja-koulutus pohjalla, koulutuksen arvioitu suorittaminen oli 3 vuoteen.

Mieheni mielestä mun ei ollut järkevää mennä opiskeluiden ohessa töihin, vaan panostaa niihin ja perheeseen. Olen hänelle kiitollinen, että hän mahdollisti sen taloudellisesti. Tein kesäisin kesäkursseja ja olin samalla kotona lasten kanssa. Monet kerrat roudasin läppärin pihalle, jotta pystyin samalla vahtia parhaimmillaan neljää poikaa. Näytti että saisin opinnot valmiiksi touko-kesäkuussa 2021. Syksyllä 2020 hain töitä ja ajattelin tehdä viimeisen harjoittelun palkallisena.

Sain töitä ja otin loppurutistuksen opinnäytetyöhön sekä harjoitteluun. Olin sopinut johtajan kanssa, että valmistuisin jo keväällä. Kaikkien siviilielämän vaikeuksien keskellä onnistuin ja nyt kaikki opintopisteet opinnäytetyötä lukuunottamatta ovat täynnä ja vähän ylikin. Minulla on tällä hetkellä 212/210 opintopistettä. Saamme opinnäytetyöstämme arvioinnin 6.4, jonka jälkeen voi hakea tutkintotodistusta. Todennäköisesti huhtikuun viimeisenä päivänä minusta tulee virallisesti sosionomi. Melkoinen uurastus on takana ja vielä etuajassa. 

Olen todella kiitollinen opinnäytetyötä kanssani tehneelle parilleni, että saimme yhdessä vietyä tämän maaliin. Olen muutenkin kiitollinen, että olen saanut tutustua häneen ja olemme saaneet olla toistemme tukena monissa kuvioissa. Olen myös kiitollinen kaikista muista opiskelukavereista, joihin olen koulun myötä saanut tutustua. Monet varmasti jäävät elämääni ystäviksi. ❤️ 

Sosionomina työllistymismahdollisuudet ovat laajat vauvasta vaariin.  Minun määräaikaista työsopimusta jatkettiin nykyisessä työpaikassani marraskuuhun 2021, jonka jälkeen saattaisi olla jatkoa. Sinne on kuitenkin niin pitkä aika, etten edes halua miettiä mitä teen ensi syksynä. Olen kiitollinen ja tyytyväinen, että minulla on nyt töitä. 

Mukavaa viikonloppua kaikille. ❤️ 

Meidän arki

Kirjoitin viime postauksessa normaalista ja tavallisesta elämästä sekä lupasin kirjoittaa meidän arjesta. Tämän päivän tapahtumat lisäsivät haluani kirjoittaa, mitä kaikkea viikkoihimme yleensä kuuluu.

Olen maanantaista torstaihin töissä yleensä 8-16. Tämä tarkoittaa sitä, että herätyskelloni soi 5.30 ja lähden 7 ajamaan töihin. Perjantaisin lähden töistä kolmelta, jotta ehdin viedä Isokarhun ja hänen kaverinsa treeneihin. Kun lapset ovat minun luonani, vien PikkuKarhun eskariin töihin lähtiessäni. Haen hänet töistä tullessa vähän ennen viittä ja perjantaisin neljältä. Isokarhu osaa lähteä itsenäisesti kouluun ja ilmoittaa minulle, mitä tekee koulun jälkeen. 

Maanantaisin vien PikkuKarhun kuudelta lentopallotreeneihin, jotka kestävät puolitoista tuntia. Jos pojat ovat minun luona, teen treenien aikana jotakin kahdestaan Isokarhun kanssa. Sitten onkin suihku, iltapala ja nukkumaan.

PikkuKarhulla alkoivat puhe- ja toimintaterapia. Puheterapia on tiistaisin tai torstaisin iltapäivästä ja käynneillä tulee olla mukana. Koska työpaikkani on sen verran kaukana, teen tuon päivän etätöitä tai lyhyemmän päivän työpaikalla. Minun pitää kuitenkin tehdä tunnit joku toinen päivä. Toimintaterapia on ainakin alustavasti eskarilla, mutta joitain vanhemmillekin tarkoitettuja tapaamisia tulee. 

Lapsilla on keittiövuorot, jolloin he tyhjentävät ja täyttävät tiskikoneen sekä vievät roskat. Isokarhu on alkanut harjoitella ruoan laittamista ja tykkää siitä kovasti.

Arki-iltaisin ei paljon ehdi tehdä, mutta ulkoilemme, käymme kirjastossa, leikimme ja pelaamme. Pikkukarhun puheterapiaharjoituksia tulee tehdä vähintään kolme kertaa viikossa. Lisäksi kotitöitä mahtuu meidänkin perheeseen. Iltatoimien jälkeen menen "nukuttamaan" lapsia lukemalla, silittämällä tai vaan olemalla läsnä. Isokarhu käy itse nukkumaan, mutta Pikkukarhu kaipaa silitystä. Hän toteaa aina " äiti, voit sä kattoo mua?" 

Perjantaisin IsoKarhulla on jalkapallotreenit 16.30-18. Ystäväperheemme kanssa kuljetamme vuorotellen lapsia. Pääsääntöisesti minä vien pojat treeneihin ja he hakevat. Viennin jälkeen käyn PikkuKarhun kanssa hakemassa meidän kauppatilauksen Prisman noutokaapista. Kotona teen pizzaa ja valmistelemme leffailtaa. Kun Isokarhu tulee treeneistä, aloitamme yhteisen leffaillan.

Viikonloppuisin meillä vietetään rennot aamut lastenohjelmia katsellen. Ulkoilemme, pesemme pyykkiä ja mitä milloinkin. Sunnuntaisin olemme yleensä käyneet metsäretkellä jollakin laavulla eväiden kera. Myös sunnuntaina IsoKarhulla on jalkapallotreenit. 

Lapset vaihtavat kotia periaatteessa perjantaisin, mutta viikko-viikkoasuminen ei mene aina aivan mutkattomasti. En kuitenkaan voi avata tätä enempää. Lapsivapaalla viikolla minulla on hoidettavana lasten treenit ja pikkukarhun terapia. Jalkapallotreeneihin kuskaamisista sovin ystäväperheen kanssa.

Monenlaista kuuluu siis meidän viikkoihimme. 

Onko sinulla kokemusta vuoroviikkoasumisesta? Miten se sujuu? 

Normaali ja tavallinen elämä

Istun nojatuolissa aamukahvia hörppien ja miettien elämää. Asioita jotka ovat olleet viime aikoina paljon mielessäni omassa elämässäni ja töissä kohtaamissani tilanteissa.

Monet ihmisistä haluaa menestyä esimerkiksi luomalla uraa, vaikuttamalla harrastustoiminnassa ja kartuttamalla laajat sosiaaliset verkostot. Kokoajan pitäisi pärjätä paremmin ja kehittyä sekä edetä elämässään. 

Kun ihminen putoaa pohjalle, alkaa kaivata aivan tavallista elämää. Olen kysynyt töissä kohtaamiltani ihmisiltä, mitä he kaipaavat elämässään kaikkein eniten. Lähes jokainen vastaa " normaalia ja tavallista elämää". Olen jatkanut keskustelua kysymällä, mikä on normaalia elämää. Se voi nimittäin olla eri ihmisille erilaisia asioita. Saamani vastaukset ovat järjestään samanlaisia "opiskella ammatti tai käydä töissä, tasapainoa, harrastaa ja kenties perhe sekä oma asunto." Heikoilla olevat ihmiset (esimerkiksi mielenterveytensä tai liikuntakykynsä menettäneet, vakavasti sairastuneet, päihteiden käyttäjät, vankilassa olevat) kaipaavat tätä meille monille arkipäiväistä elämää. Syitä heidän omaan tilanteeseensa voi olla monia ja osa voi olla itse aiheutettua, mutta mielestäni jokaiselle kuuluu antaa mahdollisuus muuttaa suuntaa. Tällaiset ihmiset saattavat kokea, etteivät he yllä tämän yhteiskunnan "normaaliin" elämään. Silloin tuntuu helpommalle palata pohjalle, jos kukaan ei kannusta ja tue kiipeämään kohti kuopan reunaa. 

Nämä asiat voivat tuntua sinusta vierailta ja kaukaisilta. Tarkoitukseni ei ole sanoa, että uran luomisessa, vaikuttamisessa ja laajoissa sosiaalisissa verkostoissa olisi jotain pahaa. Haluan tuoda erilaista näkökulmaa ja ajateltavaa. 

Itse työskentelen tällaisten "normaalia" elämää kaipaavien ihmisten parissa päivittäin ja näen samaa oman elämäni ympärillä sekä elämässäni. Kaipaan itsekin tällä hetkellä sitä "normaalia" ja kenties hieman tylsääkin elämää. Kaipaan tasapainoa ja varmuutta. Minulle nämä tarkoittavat rutiineja ja varmuutta tulevasta viikosta. Sitä että voin pääsääntöisesti luottaa suunnitelmien ja sovittujen asioiden toteutuvan. Totta kai poikkeuksia voi tulla, eikä kukaan tiedä kuin tästä hetkestä. Tällä hetkellä kuitenkin suunnitelmien jatkuvat muutokset ovat sitä tavallista elämässäni, enkä läheskään aina pysty itse edes vaikuttamaan niihin. Muutokset kuormittavat minua ja vaativat aikaa sopeutua niihin. Opettelen niiden sietämistä ja epävarmuuden kestämistä. 

Kirjoitan seuraavassa postauksessa, millaisia asioita meidän arkeemme kuuluu. Nyt kuitenkin on lumitöiden vuoro. 

Mukavaa tulevaa viikkoa jokaiselle. ❤️ 

Haaveena Valokuvaus

Ammattikorkeakouluopiskeluni alkavat olla aivan loppusuoralla ja mietin ajankäyttöäni. 

Lainasin eilen kirjastosta pinon valokuvauskirjoja, jotta voin alkaa itsenäisesti opiskella valokuvausta. Kameraa mulla ei vielä ole, mutta toivon pääseväni säätöjen opettelussa alkuun ihan hyvällä kännykkäkameralla.

Haaveilen edelleen hyväksi valokuvaajaksi kehittymisestä ja järjestelmäkamerasta. Valmistujaislahjan suhteen olen jo vinkannut haaveilevani kamerasta. Yhtenä unelmana minulla on, että voisin hyödyntää valokuvausta omassa työssäni.

Millaisia vinkkejä sinulla olisi valokuvaamisen ja muokkaamisen suhteen?

Millainen on hyvä kamera sekä kuvien muokkaus ohjelma?

Vajavainen ja virheitä tekevä ihminen

Olen tehnyt viimeisen vuoden aikana paljon itsetutkiskelua ja etenkin viime aikoina oman toimintani suhteen. 

Toisinaan on helppo syyttää muita ja nähdä heidän tekemänsä virheet, mutta omia on vaikea kohdata. Toisinaan muut ihmiset tuntuvat näkevän vain minun virheeni, muttei omiansa. Katkeruudesta ei seuraa mitään hyvää. 

Yritän tehdä elämässä parhaani, mutta läheskään aina se ei itselleni ja muille riitä. Teen elämässä paljon virheitä, enkä aina itsekään ymmärrä toimintaani. Luulen tekeväni oikein, mutta saan kuulla sen olevan väärin. Joskus olen ollut hieman äkkipikainen valinnoissani, mutta nykyään mielestäni käytän aikaa harkitsemiseen. 

Haluan kaikille hyvää, mutta silti satutan ihmisiä ympärilläni. Pyydän anteeksi, jos olen loukannut. Mielestäni olen kiltti. 

Olen vajavainen ihminen, joka opettelee elämään täällä monimutkaisessa ja vaikeassa maailmassa. Olen ihminen, jolla on ehtinyt tapahtua paljon asioita elämässä. 

Joskus toiset ihmiset saavat minut näkemään itseni täynnä virheitä ja epäonnistumista sekä itsekkyyttä. Tällaisia mietteitä ja kipuilua tähän iltaan. Päivä vain ja hetki kerrallaan opetellaan täällä olemaan ja elämään yhdessä. 

Mitä sinulle kuuluu? ❤️ 

Erityislapsen kouluun lähteminen

Minun pitäisi tehdä opinnäytetyötä, mutta haluan tässä välissä kertoa teille viimeisimpiä kuulumisia.

Meillä oli tänään eskarilla PikkuKarhun kouluunlähtöpalaveri, jossa oli mukana lastentarhanopettaja, päiväkodin johtaja, erityisopettaja ja psykologi sekä me vanhemmat.

Vuonna 2019 mietittiin, pärjääkö PikkuKarhu tavallisessa eskariryhmässä. Pienryhmiä ei ollut, joten hänet oli pakko laittaa tavalliseen ryhmään. Samalla varauduttiin siihen, että eskari tarvii kerrata tai vähintään pienryhmäluokalle kouluun. Psykologin mielestä PikkuKarhu oli kuin Nalle Puhin Tiikeri, joka sinkoilee paikasta toiseen. 

PikkuKarhulle on tehty tämän vuoden tammikuussa psykologiset tutkimukset ja kaikille tehtävä kouluunlähtökartoitus. Tänään saimme kuulla, miten suuren harppauksen poika on kehityksessä ottanut. Marraskuussa aloitettu ADHD-lääkitys auttaa keskittymään ja joissakin tilanteissa PikkuKarhu toimii jopa esimerkillisesti. Hän on erittäin fiksu poika ja monilta osin yli oman ikätasonsa. Hänen huumorintajuaan ja tunteiden sanoittamista kaikki kehuivat. Hän on matemaattisesti taitava ja todella innokas oppimaan uutta. Poika osaa lukea joitain tuttuja sanoja ja kovasti harjoittelee lisää. Hänellä on hyvät oppimisvalmiudet ja ihan ehdottomasti lähtee kouluun.

Mutta kyllä niitä haasteitakin löytyy, jonka vuoksi hänet yritetään saada starttiluokalle. Pikkukarhun hienomotoriikka on todella kömpelöä ja kynäote kypsymätön. Hänelle tilataan nyt kynätuki opettamaan oikeanlaista kynäotetta. Avaruudellinen hahmottaminen ja mallintaminen tuottavat haasteita. Kun tehtävät ovat vaikeita, hän turhautuu ja haluaa lopettaa. Hetken kuluttua kuitenkin haluaa tehdä loppuun. Lisäksi PikkuKarhun on edelleen vaikea sietää pettymyksiä ja turhautumista, jolloin impulsiivisuus tulee näkyviin. Kuulin hänen yrittäneen heittää eskarissa hoitajaa tuolilla ja lyödä, mutta onneksi nämä tilanteet ovat vähentyneet. Pettymyksiä hän sietää jo paremmin kuin vuosi sitten, jolloin kaikki tavarat lenteli. Kaveri- ja leikkitaidot ovat edelleen haastavia. Pikkukarhu viihtyisi mieluiten aikuisten seurassa ja kavereiden kanssa tulee konflikteja. Pikkukarhu ei osaa mennä kesken leikin toisten mukaan ja hänen leikit ovat kovin omaehtoisia. Pojalla on huono itsetunto, jonka myötä hän helposti lannistuu. 

Starttiluokalla olisi muitakin lapsia, joilla on samanlaisia haasteita. Opiskelua voi käydä mukautetusti lapsen tarpeiden mukaan ja joissakin aineissa ottaa esimerkiksi seuraavan luokan asioita. Starttiluokka kestää kaksi vuotta, jonka jälkeen tilanne arvioidaan uudestaan. Kyseiseen kouluun olisi taksikuljetus, koska koululle on matkaa yli 5 kilometriä. Jos Pikkukarhu ei mahdu starttiluokalle, hän aloittaa koulunkäynnin tuetusti lähikoulussa.

Olen niin iloinen, onnellinen ja ylpeä tästä valtavasta harppauksesta kehityksessä. Pikkukarhun kohdalla olen monet kerrat ollut huolissani hänen kehityksestään, mutta nyt suunta näyttäisi olevan oikea. Poika kasvaa ja kehittyy omien erityispiirteidensä kanssa ja hän on syksyllä jo ekaluokkalainen. Hampaitakin lähtenyt ainakin kolme ja tilalle tullut valloittava jääkiekkoilijan hymy.

.           Love You My Baby. ❤️ 

Nainen

Eilen oli naistenpäivä. Tilastokeskus oli koonnut 10 faktaa naisista ja poimin niistä muutamia: 

• Naisten keski-ikä on 44,5 vuotta ja eniten on 71-vuotiaita naisia, joita on noin 39 000.
• Suomalainen, 30 vuotta täyttänyt keskivertonainen on 163 senttiä pitkä ja painaa 73 kiloa.
• Täysi-ikäisistä naisista 43 prosenttia on naimisissa, naimattomia on 33 prosenttia ja eronneita 15 prosenttia naisista.
• Naiset solmivat avioliiton ensimmäisen kerran keskimäärin 32,1 vuoden iässä.
• Suomessa on 1,6 miljoonaa naista, joilla on biologisia tai adoptoituja lapsia.

En ole oikein koskaan sopinut tai halunnut muottiin. Olen 29 - vuotias 155cm pitkä ja alle 55 kiloa painava (naisten painoa ei saa kysyä, enkä halua tarkkaa painoa edes kertoa ja itseasiassa tällä hetkellä en edes tiedä sitä). Olen eronnut kahdesti ja ensimmäisen kerran mennyt naimisiin 19- vuotiaana. Biologisia lapsia minulla on kaksi. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä. 

Mikä naisena olemisessa on vaikeinta? 

Minulle varmasti vaikeinta ovat ulkonäköpaineet ja luulen, etten ole yksin asian kanssa. Sosiaalinen media vääristää varmasti monien naisten ja miesten ulkonäköihanteita. Itse haluaisin olla treenattu "timmimimmi", joka voi kulkea missä vain vaatteissa ja näyttää silti hyvältä. Lapset ovat kuitenkin tehneet osansa kroppaani, enkä ole onnistunut palauttamaan niitä. 

Minulle on myös todella haastavaa liikkua missään ilman meikkiä. Olen saanut itsevarmuutta kuitenkin sen verran matkanvarrella, että voin käydä kaupassa ja olla tiettyjen kavereiden sekä tietysti perheen seurassa ilman meikkiä. 

Kolmas vaikein asia on esineellistäminen ja yleistäminen. Naisista helposti ajatellaan, etteivät he osaa mitään käytännön asioita. Itse olen saanut isältäni ja muilta miehiltä oppeja ja myös itse opetellut. 

Mikä naisena olemisessa on parasta? 

Olen otettu jos joku mies ostaa kukkia ja haluaa oma-aloitteisesti hemmotella. Tykkään toisinaan korostaa naisellisuuttani meikkamalla ja pukemalla kauniit vaatteet sekä vetämällä korkokengät jalkaan. En ole koskaan tykännyt prinsessajutuista, mutta toisinaan nautin olla yhden illan prinsessa. Naisena koen voivani näyttää helpommin tunteita ja herkkyyttäni. 

Naisena olen päässyt kokemaan ihmeellisen raskauden ja synnytyksen sekä äitiyden. Sitä en vaihtaisi mistään hinnasta pois. ❤️ 

Tässä lyhyesti poimintojani ja ajatuksiani naiseuden haasteista ja kohokohdista. 

Minkä sinä koet naisena olemisessa vaikeimpana ja helpoimpana? 

❤️❤️ Ihanat naiset (samoin miehet) olkaa yleistä siitä mitä olette. ❤️ ❤️ 

Teinivuosien viestejä oppitunneilta

Millaisia olivat sinun teinivuotesi? Oliko niissä ihmissuhdedraamaa vai yksinäistä angstia vai kenties tasaista hyrinää?

Sain käsiini yläasteen koulukirjoja ja seassa on monia tunnilla kirjoitettuja viestilappuja. Kirjoitimme ja lähetimme niitä, kun opettaja oli kirjoittamassa taululle. 

Ajattelin jakaa niistä muutamia teidän kanssanne, mutta muutan nimet. Nuoren elämä voi olla joskus kovin raskasta, mutta sen saattaa unohtaa aikuisikään päästessä. Omia nuoruusmuistoja on joskus hauska ja hyväkin kaivella, jotta ymmärtää omia lapsia ja nuoria paremmin. Toiset muistot haluaisi unohtaa ja työntää todella syvälle. 

.............................................................

Mä: Moi. Mitäs sä?

Ninni " moi. No Miltäs näyttää. 😐 Mitä se on sulle laittanu?" 

Mä: Mitä se Kalle on sulle laittanu? 

Ninni: " Et se kaipaa mua ja et mie pyörin sen mielessä joka ilta."

Mä: ok. Mulle jotaa et rakastaa mua ja et se on muuttunu. Mut älä sano sille et kerroin!

Ninni: " No just juu. V*tt* et se äijä on idiootti. :) "

Mä: älä. Ei siis millään pahalla, jos tykkää. :)

Ninni: "niip. Mie meinasin jo ottaa sen takasin...ellet sie haluu?"

Mä: ai. 😲 En mie haluu... Otat sä sen nyt vai?

.............................................................

-Mä: moi. Mitä mä oikeen teen sen Kallen kans?

Aikku " Moi. Jos mie saan sanoo suoraan nii älä ala sen kans. Sie joudut pettymään sen kans. Ent Pekka? Auta mua... "

Mä: Nii oon ajatellu. Mutku se osaa puhuu sillee...Jos et oo onnellinen sen kans nii kannattaaks sun sit olla sen kans? Paitsi jos haluut.

Aikku: " kun mä en tiedä!! Niin ne osaa puhuu mut todellisuus on toista. "

Mä:  niinhän se on. Kalle vannoo et on muuttunu ja yrittää unohtaa Ninnin ja et se rakastaa oikeesti vaan mua. Kalle laittanu kuitenkin vissii Ninnille jotain. Tai ainakin Ninni sanoo niin...

Aikku: " idiootteja."

.............................................................

Mä: moi. Luotat sä Juliaan? (älä sano et kysyin)

Jossu: "moi. Kyl mä luotan! (en sano)"

Mä: okei. (hyvä). Yrität sä sitä Sakuu?

Jossu:" en mä tiedä. Jos mä uskallan. "

Mä: onnee yritykselle. :) kenen kans mä alkaisin?

Jossu:" kiitos sitä tarvitaan. Ala vaikka Henkan kans. Sit ois taas serkkupojat meillä. :D "

Mä: nii mut ei se ala mun kans. 😐

Jossu: "Et sie voi tietää jos et kysy."

Mä: Mutku se on Villen tms. kaveri ja ne ei pidä musta!! ☹️

Jossu: "No eihän se Ville siihen voi vaikuttaa. :) "

Mä: No kyl se pystyy. Ala sie sen Sakun kans ja sit puhu sille et puhuis sille. Tai sit yritän jotain toista.

Jossu: "juujuu. Ketäs toista? 😉"

Mä: Yhtä Ollii. Se ei oo meijän koulussa. Mut se ei ehk vielä tiedä mua. Mut älä sano tosta.

Jossu : " okei. ❤️ En sano. :) ❤️" 

Mä: Kiitos. Ihanaa et ollaan taas kavereita. ❤️❤️❤️❤️❤️❤️

Jossu:" niinpä. ❤️❤️❤️"

.............................................................

Mä: Heii. Onks kiinalaisia näkyny?

Tiiu: " ei... Onks siel?" 

Mä: ei oo. Onks japanilaisiin näkyny?

Tiiu: " ei. Onks siel?"

Mä: ei. Harmittaaks kovasti?

Tiiu:" kyllä. ☹️ Sit viel ollaa koht jo kasilla ja se lähtee. ☹️"

Mä: voi Itku. Otan osaa. Mut Ernoki lähtee. ☹️☹️

Tiiu:" niin. Kaikki parhaat lähtee..."

Mä: äläs. Kaikki homot jää. Syöt sä viel hampailla?

Tiiu:" kyllä. Entä sä?" 

Mä: Tottakai. Vedät sä viel selkää ja p*s**see?

Tiiu: "No en... Onks Puttinen vastannu?"

Mä: no hyvä. Ei oo. 😬

Tiiu: "harmi. Haluisin kuulla sen vastauksen."

Mä: mä kans. :)

Tiiu: " onks Reija kiva?" 

Mä: ei... Susta?

Tiiu: " Ei tod. Se on ihan p*sk*."

Mä: Entä Lilli?

Tiiu: " Täys p*sk* kans."

Mä: Ent Loikkanen?

Tiiu: "Täys p*sk*! Kaikki muut on paitsi me neljä kaverusta."

Mä: Ollaan just parhaita.

Tiiu: "nii...!!!! Mun Puttinen ei tuu. Yhyy... Snif..." 

Mä:  Itku!!! Me ruless. ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ 

Tiiu: "ja Sä et tuu ees bileisiin tänään...harmi..."

Mä: Älä Vaan!!!! V*tt*! Pidetään omat bileet johon pääsen tulee. Sit pidetään Yli kivaa!!! Johtaa poikii kans sinne!!!❤️❤️❤️❤️

Tiiu: "juup...Ok... 

Mä: vai?? 

Tiiu:" juup. "

.............................................................

Lilli:" Sanni aattelin et oot Siirin kaveri, koska se on Matin kans tekemisissä!?!?! "

Mä: No just... Mistä se tollasta on kuullut et Siiri on sen kans tekemisiis? Olen kyl ollu jo kauan sen kaveri. 

Lilli: "Joops. Niin se vaan aatteli. :)" 

Mä: okei. :) kivasti liikkuu kaikkee juttuu must! Vaik en oo tehny mitää pahaa... 

Lilli: "Niinpä. Et oo ees ainut!" 

Mä: jep. Mut kiva maine kaikkien Eerolan yms. keskuudes! 

Lilli: "joop. Mut ei kande välittää. Ku se on täyttä p*sk**! Kun ite vaan tietää et se on p*sk** niin ei muulla väliä. "

Mä: nii...koska en oo kyl pannu ketää Litmasta! Tai muutakaan! 

Lilli: "joo. Niin aattelin. :) :) :) heh. "

Mä: ei sitä kyl mun tekemisiist, mut ketään en oo pannu! 

Lilli: "joo, uskon uskon. :)" 

.............................................................................. 

Lappuja on varmasti satoja ja aiheet vaihtelevat omasta pahasta olosta muiden asioista juoruamiseen. Ilmankos koenumerot vaihtelivat 4-8 välillä tuohon aikaan. Meillä on teini-iässä löytynyt siis todella paljon ihmissuhdedraamaa, monia ihastumisia, kiusaamista sekä kuppikuntia ja niin edelleen. Olen onnellinen, että tuo vaihe elämässäni on jo takana päin. Monia asioita löytyy myös aikuisten elämästä, mutta niihin osaa suhtautua eri tavalla ja jättää omaan arvoonsa. Tällä hetkellä en kaipaa mitään ylimääräistä draamaa elämääni ja yritän pysyä mahdollisimman kaukana sellaisesta. Kaipaan tasaista ja ehkä tylsääkin arkea.

Mitä tehdä lasten kanssa koronakaranteenissa?

Meidän perheessä alkoi talviloma ja tarkoituksena oli lähteä pitkästä aikaa vanhempieni luo. Minä olin viikko sitten lievässä flunssassa, mutta sain koronatestistä negatiivisen. Lapset tulivat perjantaina isältään ja kuinka ollakkaan lauantaiaamuna Pikkukarhu alkoi yskiä ja niiskuttaa. Myöhemmin päivän aikana myös IsoKarhulla alkoi flunssaoireet. Soitin tänään päivystykseen ja päästiin jo samana päivänä koronatestiin. Aloitimme eilen jo omaehtoisen karanteenin (paitsi 10min kauppareissu ja kirppariostojen haku). Olemme olleet nyt karanteeniolosuhteissa kolme päivää. Listaan teille asioita, joita olemme tehneet ilman lähikontaktia muihin ihmisiin. 

Mitä tehdä kahden vilkkaan lapsen kanssa, joilla flunssa ei näy ainakaan energiatasoissa?

💚  Olemme käyneet laavulla paistamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja sekä samalla kävimme jäällä kävelemässä ( pojat ennemminkin painimassa).

💚  Olemme paistaneet lettuja ja leiponeet teeleipiä 

💚  Kokeilimme yhdessä tehdä tonnikalapihvejä (ja onnistuimme)

💚  Teimme ja laskimme takapihalla mäkeä sekä pojat rakensi lumimajan

💚  Kävimme kävelyllä uusilla reiteillä ja löysimme mielenkiintoisen taideteoksen sekä 

laskimme pyllymäkeä

💚  Pojat ovat leikkineet keskenään (tämä on todella harvinaista) uudella työtuolilla autoleikkiä

💚 Olemme katsoneet sarjoja

💚 Olemme pelanneet lautapelejä

💚  Tänään tein pojille "talvilomabongauksen", jossa oli 15 aihetta. Heidän piti ottaa kuvat aiheista ja lopuksi tehdä niistä video. Liikkuminen piti tapahtua kävellen tai autolla. Valitettavasti en videoita voi jakaa, koska niissä näkyy kasvoja. Lapset tykkäsi todella paljon tehtävästä.

💚  Olemme tehneet yhdessä kotitöitä

💚  Olemme maalanneet 

💚 Olemme soittaneet videopuhelun sukulaisille 

💚 Olemme halailleet ja pusutelleet 

Olen varmaan unohtanut jotakin puuhistamme, mutta tuossa on jo monia kokeiltavia vinkkejä. Ilouutisena juuri tätä postausta kirjoittaessani, saimme pojille negatiiviset testitulokset. 

Tsemppiä jokaisella karanteenissa ja ennenkaikkea koronaa sairastavalle. 💞