Vauhdikas viikonloppu

Eräs ystäväni tuli pitkästä aikaa viikonlopuksi meille yökylään. Hän tuli perjantai-iltana vasta melko myöhään ja lapset olivat jo nukkumassa. Söimme kahdestaan iltapalaa, joimme teetä ja vaihdoimme kuulumisia. Yöllä Iso Karhu tuli meidän väliin nukkumaan.
Pojat olivat aivan innoissaan ystäväni tulosta, koska he pitävät hänestä todella paljon. Joimme aamukahvit parvekkeella kohtuullisella menestyksellä. Heti aamusta piti rakennella majoja, miekkailla, lukea kirjaa ja kaikkea muuta mahdollista.
Vaikka ulkona tuuli valtavasti, muuten oli ihanan aurinkoista ja päätimme lähteä ulkoilemaan meripuistoon. Matkaa kertyi yhteensä n. viisi kilometriä ja takaisin tullessa kaikilla oli jo kiljuva nälkä.

Pikku Karhulla riitti virtaa niin paljon, ettei hän malttanut edes nukkua päiväunia. Teimme välipalaksi lettuja ja omenasosetta. Pojat olisivat syöneet niitä vaikka kuinka paljon. Aika kului kuin siivillä ja ennen ulos lähtöä tein meille jo valmiiksi pizzataikinan turpoamaan. Kävimme "seikkailemassa" vuorella, missä oli tykki ja muuta mielenkiintoista. Pikku Karhukin jaksoi kävellä (juosta) melkein koko matkan. Kotimatkalla alkoi jo väsymys painaa molempia poikia ja heitä piti kantaa reppuselässä. Mitä enemmän hypimme ja loikimme, sen hauskempaa pojilla oli ja he nauroivat. Sillä välin kun pizza valmistui, päätimme korjata pommin, joka oli räjähtänyt ympäri kotiamme. Pizza oli onnistunutta ja se olikin samalla osa poikien iltapalaa, koska päivä kului nopeasti.

Ennen nukkumaanmenoa kävimme vielä saunassa ja pojat pääsivät kylpyyn. Kyllä oli touhukas ja vauhdikas päivä. Askeleita tuli ainakin 17 000. Pikku Karhu simahti todella nopeasti, eikä Iso Karhukaan jaksanut riehua sängyssä. Kun pojat olivat nukahtaneet, me keitimme teetä ja söimme herkkuja. Samalla pelailimme ja siinä sivussa höpöttelimme kaikkea mahdollista. Ilta oli mielestäni mukavan rento. Yöunet jäivät hieman lyhyiksi ja aamulla väsytti, mutta se ei kuitenkaan haitannut. Pidimme kaikki rennon ja pitkän aamun. Makoilimme sängyssä ja katsoimme lastenohjelmia.
Isi Karhu tuli hakemaan poikia aamupäivällä ja me saimme viettää vielä muutaman tunnin ystäväni kanssa kahdestaan.

Ihanaa kun elämässäni on tällaisia ystäviä, jotka tykkäävät touhuta kaikkea lasten kanssa, eikä aamuherääminen ole suuri ongelma. Lapset ovat aivan innoissaan tästä. Poikien nukkuessa tai ollessa pois, voimme sitten jutella ja tehdä jotain aikuisten juttuja. Tämä on valtavaa vaihtelua ihmiselle, jolla ei itsellä ole lapsia. Toivottavasti hän ei ole aivan puhki tämän viikonlopun jälkeen. :D Meillä oli todella ihana viikonloppu. <3  Kiitos siitä! <3

Tutustumassa

Pikku Karhu aloittaa ensi torstaina päiväkodin ja minä palaan takaisin töihin. Ihana asia on, että Pikku Karhu pääsee samaan päiväkotiin Ison Karhun kanssa. Iso Karhu kertoi, että häntä jännittää Pikku Karhun päiväkodin aloittaminen ja osaako pikkuveli käyttäytyä siellä. Pikku Karhu puolestaan on ollut innoissaan ja olemme puhuneet, mitä kaikkea päiväkodissa tehdään.
Kävimme loppuviikosta tutustumassa päiväkodin arkeen. Tutustumaan mennessä hän oli hieman hämillään, vaikka paikka ja henkilökunta ovat kuitenkin ennestään tuttuja. Hän loukkaantui, kun ei heti päässytkään leikkimään, vaan ensin piti mennä aamupiiriin. Poika painautui tiukasti syliini ja oli selkeästi jännittynyt. Lauloimme hengellisiä lastenlauluja ja siunasimme tulevan päivän.
Aamupiirin jälkeen Pikku Karhu oli jälleen innokas ja reipas menemään leikkimään. Kävin hänen hoitajansa kanssa läpi joitain perusrutiineita. Pihalla Pikku Karhu painatti menemään ja nautti kovasti. Hiukan hän oli hämmentynyt, kun kerroin meidän lähtevän kotiin ja Ison Karhun jäävän vielä päiväkotiin. Menemme varmaankin vielä kerran tutustumaan, ennenkuin hän oikeasti aloittaa. Hieman minua jännittää, miten hoidon aloitus sujuu. Pikku Karhu on kuitenkin reipas ja sosiaalinen, joka helpottaa sopeutumista. Olen kesän aikana etsinyt pojille toiset kuravaatteet, jotta päiväkodissa voi olla omat. Muuten ne ovat yleensä aina väärässä paikassa tai pitäisi kantaa joka päivä mukana.

Kävimme samalla työpaikallani hakemassa tulevat työvuorot ja vähän "tutustumassa". Muutoksia on tullut paljon ja osa henkilökunnastakin on vaihtunut. Nauroinkin että osaankohan enää tehdä töitä ja päästä kuvioihin kiinni. Työkaverit rohkaisivat, että pala kerrallaan ja pian en edes huomaa olleeni pois. Teen vuorotyötä, joka tuo oman haasteensa uuteen arkeemme. Lapset eivät ole vuoropäiväkodissa, koska en haluaisi laittaa heitä sellaiseen. Pojat ovat herkkiä ja ajatus siitä, että Pikku Karhu aloittaisi päiväkotielämänsä vuoropäiväkodissa, tuntuu minusta kamalalle. Isi Karhu on luvannut ottaa lapset luokseen, kun minulla on iltavuoro tai viikonloppuvuoroja. Katsotaan miten arki alkaa toimia vai alkaako. Syyskuun sain nyt sumplittua melko helposti. Jos kuviot menevät todella hankaliksi ja monimutkaisiksi, minun on unohdettava tunteeni ja laitettava heidät vuoropäiväkotiin. Päivätyö olisi ihanne, mutta työpaikat eivät kasva puussa.
Rukoilen ja haluan luottaa, että Jumala johdattaa asiat meille parhaalla tavalla ja antaa viisautta kuvioiden suunnitteluun.
Kirjoitan myöhemmin lisää siitä, millaista työtä teen.

Vain yksi lapsi

Iso Karhu oli poikkeuksellisesti pari yötä yksin isällään. Oli outoa, kun oli vain yksi lapsi ja illat olivat helppoja.
  Torstaiaamuna heräsimme Pikku Karhun kanssa hyvissä ajoin, mutta pidimme hitaan aamun. Lueskelimme kirjoja ja hassuttelimme sekä join rauhassa aamukahvini. Aamutoimien jälkeen lähdimme lähipuistoon ja poika kyseli joka asiasta "minkä takia". Hän rakastaa keinumista ja mitä kovemmat vauhdit sen parempi.
Kokkasimme yhdessä lounasta ja tanssimme lastenlaulujen tahtiin. Kun sekoitin ruokaa, Pikku Karhu halusi olla sylissäni tiukasti minuun painautuneena poski poskea vasten. Kysyin että onko nyt hyvä olla ja hän vastasi, että "joo". Päiväunien aikana sain hoidettua pakollisia aikuisten asioita, koska Iso Karhu ei ollut kotona.
   Iltapäivällä lähdimme kaverin luo leikkimään. Oli hauskaa seurata, miten 1½ tyttö ja 2v. poika leikkivät erikseen, mutta kuitenkin yhdessä. He leikkivät omia leikkejään, mutta välillä matkivat toisiaan ja leikit kohtasivat.
     Päivällisen jälkeen Pikku Karhu halusi vielä päästä puistoon keinumaan. Matkalla huomasin surukseni, että syksy on saapunut kaupunkiin, koska kesällä puisto oli täynnä ihmisiä tuolloin viiden aikoihin. Nyt siellä ei ollut kuin muutama kotimatkalla ollut ihminen ja koirien ulkoiluttajia. Leikkipuisto oli täysin tyhjä.
Kotimatkalla koitin, että Pikku Karhu kävelisi itse edes osan matkasta. Hän kiipesi ensimmäiselle vastaan tulleelle penkille ja näytti, että minun piti käydä hänen viereen istumaan. Pojalle oli tärkeää, että meillä molemmilla oli lapiot ja sitten niillä piti paukuttaa penkkiä. Matka eteni, kun etsimme aina uuden penkin mille istuimme ja paukutimme sitä lapiolla. Pikku Karhu selkeästi nautti tuosta leikistä ja meillä oli hauskaa. Meillä ei ollut kiire, joten katselimme penkkien lisäksi jäljellä olleita kukkasia. Kotona Pikku Karhu korjasi kiltisti lelut ja iltapalan jälkeen laitoin hänelle kylvyn. Siellä aikansa oltuaan, hän tuli itse pois.

Pikku Karhu tuntui nauttivan siitä, että sai kerrankin yksin minun koko huomioni. Poika on vielä sen verran pieni, että hänen kanssaan toimiminen on paljon mutkattomampaa kuin Ison Karhun kanssa. Vaikka nautimme kahden keskeisestä ajasta, Pikku Karhu kyseli Isoa Karhua ja minullakin alkoi jo olla ikävä.
Minulla on kaksi hyvin erilaista lasta, jotka ovat todella rakkaita juuri sellaisina kuin ovat. <3

Aikamoinen kardemummo

Iso Karhu on aina välillä heittänyt, että haluisi leipoa. Siihen ei ole kuitenkaan ollut sopivaa saumaa tai energiaa. Meiltä hajosi keittiön valaisin ja eräs ystäväni lupasi tuoda hänellä ylimääräisenä olevan tilalle. Kysessä oli Ikean lamppu, jonka asentaminen oli hieman monimutkaisempi juttu. Ystäväni kuitenkin lupasi asentaa sen minulle, eikä haluaisi edes mitään korvausta. Tästä hyvästä halusin tarjota hänelle pullakahvit, joten sain kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Teimme ensin Ison Karhun kanssa kahdestaan pullataikinaa. Hämmennys ja kauhistus valtasi minut, kun huomasin kaatavani meidän viimeisiä jauhoja taikinaan ja sen olevan vielä melkoisen löysää. Soitin ystävälleni naapuriin, muttei hänelläkään ollut jauhoja. Ei auttanut kuin laittaa löysä pullataikina turpoamaan, pukea pojille vaatteet päälle ja suunata kauppaan. Luojan kiitos me asumme keskustassa, joten kauppaan ei ollut pitkä matka. Palattuamme kotiin, löysä pullataikina oli kivasti noussut.
Iso Karhu oli toivonut, että leipoisimme myös pipareita. Päätin että tekisimme ne sillä välin, kun uuni kuumenee ja pullataikina nousee lisää.
Ohjeen otin kotikokin sivuilta ja se oli hyvin yksinkertainen:

• ½ dl maitoa
• 4 tl vanilijasokeria
• ½ tl leivinjauhetta
• 2½ dl vehnäjauhoja 
• 100g voita
• 1½ dl sokeria
• 1 rkl hunajaa
• kaurahiutaleita (tämä oli oma lisäykseni)

Isosta Karhusta taikina oli niin hyvää, että hän meinasi syödä sen kokonaan. Lisäksi hänestä oli hirveän hauskaa maistella sormin pelkkää sokeria ja voita. Lapset ovat mielestäni joskus kovin hassuja. Asettelimme vuorotellen taikinaa pellille ja laitoimme sen uuniin.

Tässä kohtaa aloimme pyöritellä pullia. Taikina oli noussut hyvin, mutta oli edelleen löysää. Lisäsin sinne jonkun verran jauhoja, jotta sitä pystyi paremmin käsittelemään. Isoa Karhua varten laitoin pöydälle jauhoja, jotta hänen olisi helpompi pyöritellä pullia. Poika söi joka toisen pyörittelemänsä pullan. Hän totesi ääneen: "Saisipa näitä jauhoja vähän vähemmäksi tästä alustalta." ja siinä samassa Pikku Karhu käänsi leivonta-alustasta kaikki jauhot pöydälle ja penkille. Pojista oli hirveän hauskaa saada niistä itsensä aivan jauhoisiksi. Jatkoimme jälleen pullien pyörittelyä, kunnes huomasin Pikku Karhun tunkevan leluja jauhopussiin. Kysyinkin tuossa vaiheessa, että onko jauhoja eniten pöydällä, penkillä, pullissa, pojissa vai leluissa? Lopulta saimme kaikki pullat pyöriteltyä ja laitoin ne vielä hetkeksi nousemaan. Kun kaikki piparit oli paistettu ja pullat voideltu sekä voisilmä laitettu, sain viimein pullatkin uuniin.

Ystäväni ilmoitti tulevansa jo aikaisemmin ja keittiö näytti kuin pommi olisi räjähtänyt. Riisuin pojilta jauhoiset vaatteet ja passitin heidät leikkimään. Juuri kun ystäväni auto näkyi, kaikki oli valmista. Hän otti tyttärensä mukaan ja Pikku Karhu ihastui samantien tyttöön. Eskari-ikäinen tyttö oli hieman hämillään, kun Pikku Karhu halaili häntä koko ajan ja otti kädestä kiinni. Kun Iso Karhu lopulta uskaltautui leikkimään tytön kanssa, heillä oli todella kivat leikit. Me (tai siis ystäväni) sai purettua tarvittavat osat ja asennettua valaisimen. Pullat ja piparit maistuivat lapsille ja juttua riitti. Iso Karhu kertoi hyvin tietävästi, että niissä on "kardemummoa". Kahvien jälkeen saimme olla vielä katsomassa tanssi- ja bändiesityksiä.
Kaikille jäi iltapäivästä hyvä mieli. :)

Pikku Karhun kesä

Pikku Karhu täytti kesäkuussa kaksi vuotta. Hän on kasvanut ja kehittynyt kesän aikana valtavan paljon.
Kesän alkaessa hän nukkui päiväunet vielä rattaissa. Parveke kuitenkin kuumeni sen verran, että kokeilin nukahtaisiko hän sänkyyn. Nukahtaminen tapahtui yllättävän nopeasti ja seuraavana päivänä hän itse pyysi päästä sänkyyn nukkumaan. Pikku Karhu nukkuu kylläkin vielä pinnasängyssä, mutta hän ei edes pyri kipeämään sieltä pois. Kaikki illat menee Ison Karhun nukkumaan saamisessa, joten en jaksa alkaa tähän syssyyn siirtämään Pikku Karhua tavalliseen sänkyyn. 

Tutista luopumiseen olin häntä valmistellut, koska alkoi olla jo kaksi vuotias. Kerroin sen olevan vauvojen juttu ja ettei hän enää tarvitsisi sitä. Pikku Karhu kuitenkin halusi sen aina nukkumaan mennessä, joten olin aivan varma, ettei hän luopuisi siitä vielä pitkään aikaan. Jossain kohtaa kuitenkin päätin  edes yrittää tutista vieroitusta. Sanoin hänen olevan jo iso poika ja tutin olevan vauvojen juttu, joten hän ei tarvitsisi sitä. Pari kertaa poika pyysi tuttia, mutta sitten nukahti. Olin aivan varma, että illalla hän tarvitsisi tutin. Sanoin taas nukkumaan käydessä, ettei isot pojat tarvitse enää tuttia. Hän naurahti ja kävi nukkumaan. Olin todella yllättynyt ja valmistautunut tutin antamiseen. Aamulla Pikku Karhu totesi itsekin, ettei hänellä ollut tuttia vaan vauvoilla. Niin se vain jäi pois.

Muutamia sanoja häneltä on tullut, mutta aloin olla jo hieman huolissani puheenkehityksestä. Tuntui ettei se etene mihinkään. Heinäkuun puolessa välissä olimme isovanhempien kanssa mökillä, kun hän alkoi sanomaan useampia yksittäisiä sanoja. Seuraavana päivänä alkoi jo tulla kahden sanan lauseita: "vaavi nukkuu", "iää maijjoi" (lisää marjoja), "en tuu". Aivan kuin joku tulppa olisi irronnut häneltä ja sanoja alkoi tulvia ulos. Nyt poika toistaa perässä kaikki kuulemansa sanat  ja höpöttelee omia juttujaan koko ajan. Kaikki sanat eivät toki ole vielä selkeitä, mutta kyllä niistä yleensä ymmärtää mistä on kyse. Hänellä alkoi samalla myös kyselykausi: "miksi?" ja "minkä takia?" ovat kovin suosittuja päivittäisessä sanavarastossa.

Kun kaksi vuotta tuli täyteen, uhmaikä alkoi samalla kertaa. Isoveli tietysti lisää vielä vettä myllyyn, ettei äitiä kannata totella. Pikku Karhun uhma on kuitenkin vielä "hallittavissa" ja osittain huvittavaa. Jos hän ei saa tahtomaansa, heittäytyy poika lattialle huutamaan tai alkaa lyödä käsillään lattiaa tai polkea jalallaan lattiaa. Uhma näkyy myös päiväunille käymisessä. Hän saattaa tunnin huutaa "emmä nuku", "ei nukkuu ei nukkuu", "mä syvii mä syvii". Viime aikoina on ollut päiviä jolloin en vain ole saanut häntä nukahtamaan. Illalla kyllä sitten nukahtaa kiltisti ja nopeasti.

Pikku Karhu on oppinut jo miten isoveljeä pystyy ärsyttämään ja välillä onkin aikamoista nahistelua. Toisinaan he painivat lattialla, mutta Iso Karhu on vielä vahvempi osapuoli. Kiva huomata, miten pojilla alkaa jo jotkut leikit (tai riehuminen) mennä yksiin. Vuoden päästä heistä on varmasti jo ihan toisella tavalla leikkiseuraa toisilleen.

Pian meillä alkaa uudenlainen arki, kun minä palaan takaisin työelämään. Pikku Karhukin lähtee päiväkotiin. Toivon kaiken sujuvan hyvin ja että arki lähtisi rullaamaan.

Kipua ja kaipausta

Eroprosessiin kuuluu monia eri vaiheita ja tunteita. Aluksi eroa oli vaikea uskoa todeksi ja vaati sopeutumista siihen miten kohtelisin ja kohtaisin lasten isää. Tuntui vaikealta löytää sopivaa etäisyyttä ja yksityisyyden rajaa, jotka aiheuttivatkin paljon riitoja. Tällä hetkellä mielestäni meillä on asiallisen hyvät välit, josta olen iloinen. 

Eron myötä tietynlainen läheisyyden saaminen tietysti hävisi ja aluksi sekään ei haitannut minua. Nyt pitkin kesää olen kuitenkin kaivannut, että voisi vaikka vaan katsoa leffaa jonkun kainalossa tai tehdä jotain kivaa yhdessä. Toki on varmasti aivan luonnollista, että pitkän parisuhteen jälkeen kaipaa ajoittain muutakin läheisyyttä. Minun tulee nyt vain kestää se, etteivät nämä asiat ole mahdollisia. Tekee kipeää huomata, että minulla on samoja heikkouksia kuin ennen avioliittoa. Nyt minulla on silti jonkunlainen kontrolli ja olen vastuullinen äiti. Turha säätäminen ei ole kannattavaa, vaikka hetkellisesti se voi tuntua todella hyvälle. Sellaisesta jää aina jälki, joka voi vain hidastaa meneillään olevaa eroprosessia. En siis suosittele "laastareita" kenellekkään, vaan kohtaamaan omat kipuilunsa. Onneksi Jumala rakastaa meitä tällasina vajavaisina ihmisinä ja joka aamu on armo uusi. Tämä on minulle aikaa jolloin voin oppia hillitsemään itseäni ja kohtaamaan kipupisteeni. 

Viime aikoina olen huomannut alkaneeni kaipaamaan miestä rinnalleni ja tuekseni haastavan arjen keskelle. Miestä joka olisi tasapainoinen, vahvasti uskossa ja minua arvostava. En ole mitenkään "haku päällä", koska avioerommekaan ei ole vielä edes laillisesti astunut voimaan, enkä olisi valmis uuteen suhteeseen. Päätin kuitenkin kirjoittaa Jumalalle kymmenen kohtaa, joita haaveilen miehestä löytyvän. Aloin ajattelemaan, ettei tuollaista miestä voi minun elämääni löytyä. Olen näin nuori, mutta silti eronnut kahden lapsen äiti. Palavasti uskossa olevat miehet, eivät välttämättä halua tällaista "valmista pakettia". Jotkut haluavat perustaa perheen "alusta asti" itse. Tiedän tapauksia, jotka eivät halua edes lähteä tutustumaan tällaiseen eronneeseen äitiin, koska ajattelevat hänen uskonelämässään olevan jotain pahasti pielessä. Miehiä jotka eivät ole uskossa, tämä ei juurikaan edes haittaisi. Haluan kuitenkin miehen olevan uskossa ja omaavan samanlaiset arvot kuin itselläni. Myönnän että minua pelottaa se, jos jäänkin ikisinkuksi. Onneksi Jumala näkee pelkoni ja haaveeni sekä voin turvallisesti luottaa Hänen tahtoonsa. 

Nyt haluan kuitenki opetella keskittymään juuri tähän hetkeen ja lapsiini sekä Jumalan tahdon etsimiseen elämässäni.  Vaikka monia ajatuksia ja tunteita pyöriikin päässäni, minulla ei ole oikeasti kuitenkaan mikään kiire minnekkään. Haluan pohjimmiltani käsitellä asioita ja eheytyä, jotta olisin joskus edes valmis uuteen suhteeseen. Liian nopeasti uuteen suhteeseen siirtyminen vain siirtää vanhat haavat ja ongelmat uuteen suhteeseen. Onneksi Jumala kulkee kanssani kaikilla elämäni teillä. ♡

Menneisyyden arvet

Sivusin aiemmassa postauksessa, että nämä pari viikkoa (tai melkein voisi sanoa viimeinen kuukausi) ovat olleet todella prosessoivaa aikaa. Tässä postauksessa, kerron palan siitä. Heinäkuun alkupuolella olin lähdössä moikkaamaan kavereita ja meikkasin lähtöä varten, kun yhtäkkiä mieleeni ja kehooni nousi muistot muutamasta menneestä "miessähläyksestä". Ahdistuin ja ihmettelin, että mitä tämä oikein on. Jutun takana oli kuitenkin Jumala, joka halusi minun alkavan käsittelemään näitä menneitä haavoja. Olin vain painanut ne taka-alalle ja suunnannut eteenpäin. Avioliitossa olin "suojassa" näiltä jutuilta, vaikka pinnan alle oli jäänyt haavoja. Puhuin näistä ystävälleni, jota menin tapaamaan. Tajusin saaneeni itseni aikamoisiin tilanteisiin. Silloin jopa nautin näistä tilanteista, koska olin rikkinäinen ja kaipasin rakkautta sekä itsetunnon kohotusta. Noh mitä nämä jutut sitten ovat?

Sinä keväänä kun tapasin nykyisen ex-aviomieheni, hän ei ollut ainut mies kuvioissa. En kuitenkaan seurustellut kenenkään kanssa, vaan olimme ystäviä. Meillä oli Isikarhun kanssa on-off-suhdetta ja se hajotti minua. Vietin myös vuosien jälkeen paljon aikaa ensirakkauteni kanssa, joka vaikutti kiinnostuneelta ja nukuimme monia öitä yhdessä. Sitten eräänä iltana hän kertoikin olevansa homo. Ei mennyt ihan nappiin tuo juttu, mutta pysyimme kavereina vielä siinä vaiheessa.

Yksi kaverini alkoi osoittaa minua kohtaan kiinnostumisen merkkejä, mutten ollut ollenkaan varma asiasta. Hän sattui kaikenlisäksi olemaan Isikarhun paras ystävä. Eräänä iltana hän tuli sohvalleni nukkumaan ja minä olin käymässä makuuhuoneessani nukkumaan. Hän tulikin huoneeseeni ehdottamaan, jos nukkuisimme yhdessä sohvalla. Hän yritti muutakin kuin nukkua kanssani. Lopulta pääsin omaan sänkyyni nukkumaan ja sanoin tiukasti, että meidän on parempi nukkua eri huoneissa ja ovi kiinni. En silloin oikein edes ymmärtänyt, mitä tapahtui tai mitä olisi voinut tapahtua. Jonkun ajan kuluttua tämä kaverimme muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, emmekä kuulleet hänestä sen jälkeen. Jossain vaiheessa kerrottuani asiasta isikarhulle, aloin tajuta tilanteen. Nyt kesällä päätin ottaa häneen yhteyttä ja selvittää asioita. Vaihdoimme kuulumisia ja hän oli pahoillaan tapahtuneesta, koska ei ollut kuulemma tarkoittanut mitään pahaa. Nyt asiat välillämme ovat kunnossa ja minulla on paljon kevyempi olo tapahtuneen suhteen.

Erään parhaan ystäväni kanssa asiat alkoivat myös edetä liian läheisiksi ja lopulta hän vain "hävisi". Ajattelin silloin, että ihan sama. Tuossa peilin edessä seisoessani tajusin kuitenkin, miten olinkin katkeroitunut hänelle. Suurin syy siihen oli, että hän vain häipyi vuosien ystävyyden jälkeen elämästäni ja minä sain vastailla ihmisten ihmetteleviin kysymyksiin jotain ympäripyöreää. Koin pari viikkoa sitten, että asiat tulisi selvittää. Päätin etsiä hänen yhteystietonsa ja laittaa viestiä. Hän vastasi ja kertoi miten häntäkin harmitti sekä hävetti tämä kuvio ja sovimme että selvittäisimme asiat puhelimessa. Yhtenä iltana sitten puhuimme pari tuntia asioista asioiden oikeilla nimillä. Kumpikin sai puhua ja kysyä suunsa puhtaaksi. Tuo oli aika vaikea puhelu, mutta todella tärkeä ja vapauttava kummankin kannalta. Puhelun jälkeen koin, että valtava taakka ja kivi oli pudonnut sydämeltäni. Sovimme että voimme olla tämän jälkeen sillointällöin tekemisissä.

En ole ylpeä menneisyydestäni ja säätämisistäni, joten en kirjoita tätä teille sen takia. Nämä tapahtumat mahtuvat yhteen puolivuotiseen, enkä näe tarpeelliseksi muiden vastaavien juttujen avaamista. Haluan olla varoittamassa, miten helposti asiat voivat lähteä väärille raiteilla ja "mopo karata käsistä". Monet sanovat, että pystyvät hyvin vain nukkumaan yhdessä. Hyvä jos pystyvät, mutta itse tiedän miten nopeasti voi alkaa tehdä mieli jotain muuta kuin nukkumista. Turha säätäminen jättää aina jäljen ja rikkoo ihmistä, joka voi nousta parisuhteessa pintaan. Kuviot voivat jopa tehdä katkeraksi vastakkaista sukupuolta kohtaan. Tänä kesänä vasta olen ymmärtänyt, miten paljon ne ovat vaikuttaneet minuun. Menneet asiat ovat hyvä käsitellä ja selvittää (jos mahdollista), eikä vain painaa taka-alalle. Näin voit oppia elämään niiden kanssa ja olemaan sinut itsesi sekä muiden ihmisten kanssa.
Itse koen asioiden käsittelyn olleen tässä kohtaa todella tärkeää eheytymiseni kannalta ja samalla päässeeni elämässäni taas muutaman askeleen eteenpäin. Kiitos Jumalalle ja näille ihmisille, jotka suostuivat selvittämään asioita. :)

Astetta kovempaa

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet itselleni (ja vissii Isolle Karhullekkin) henkisesti jotenkin rankkoja, tai ehkä paremminkin prosessoivia. Tämä tarkoittaa monia ajatuksia ja muistoja, joita olen työstänyt. Se on vapauttavaa, mutta myös kovin raskasta. Kirjoitain tästä aivan oman postauksen, ettei tämä veny ihan mahdottomaksi.
Olen viime aikoina nukkunut paremmin ja muutaman iltana jopa nukahtanut ilman Melatoniinia. Rakastan kesäiltoja ja -öitä, joten iltaisin en olisi malttanut mennä niin aikaisin nukkumaan. Nyt kuitenkin illat pimenevät aikaisemmin, joten nukkuminenkin tuntuu hyvälle idealle jo aiemmin.

Isolla Karhulla oli heinäkuu lomaa päiväkodista, joka mahdollisti monenlaiset puuhaat ja muutaman pienen reissunkin. Toisinaan hän toivoisi kovasti meidän muuttavan, koska meillä on tylsä koti ja tylsät lelut. Tämä johtuu isikarhun muuttamisesta ja siellä olevista uusista leluista ja kissasta. Pojalla on herännyt myös monia kysymyksiä, kuten "miksi isi rakastaa meitä, muttei sua äiti?", "voisimmeko kaikki muuttaa isille?", "miksette asu enää yhdessä?", "Voiko jollain olla kaksi isiä tai äitiä?". Nämä ovat vaikeita kysymyksiä selitettäväksi lapselle ja olemme yhdessä isikarhun kanssa koittaneet vastata näihin.
 Ison Karhun käytös on loman aikana ollut toisinaan aika haastavaa. Hän saattaa lyödä tai potkaista minua, jos ei saa mitä haluaa. Lisäksi hän hermostuu melko nopeasti minulle sekä Pikku Karhulle. Muutaman kerran olen saanut kuulla olevani "pölkkypää" ja "tyhmä" sekä erään kerran hän ilmoitti etsivänsä uudet vanhemmat. Hän saattaa etukäteen ilmoittaa lyövänsä, jos ei saa mitä haluaa tai sitten hän vain tekee kielletyn asian. Tämä voi olla osittain turhautumista, koska lomalla kaipaisi vielä enemmän kavereiden seuraa ja aktiviteettia. Lisäksi uskon tämän johtuvan erostamme ja varmaan iästäkin. Joskus on vaikeaa tietää, mikä johtuu mistäkin. Olen keskustellut hänen kanssaan tästä käytöksestä ja siitä, ettei ketään saa satuttaa ja olisiko hänestä kivaa, jos joku satuttaisi. Tämä ei ole ollut riittävän tehokasta, joten olen ottanut pitkästä aikaa jäähypenkin käyttöön. Aina kun tulee satuttamista, hän lähtee jäähylle miettimään. Pojan kanssa pitää olla tuossa tilanteessa, koska muuten karkaisi. Hän kuitenkin ymmärtää tämän olevan rangaistus.

Nukkumaankäymiset ovat yhä edelleen haastavia, vaikka jotain edistystä on tapahtunut. Meillä on Ison Karhun kanssa nukkumistarrat käytössä; eli kun hän menee kiltisti nukkumaan, saa tarran ja kymmenen tarran jälkeen tapahtuu jotain kivaa. Olemme edenneet kummastakin kädestä pitämisestä siihen asti, että saan olla olkkarin sohvalla. Hän kuitenkin huutelee ja riehuu sängyssä lähes joka ilta ainakin tunnin, eikä tarrataulu näin täyty. Olen todella kiitollinen ja iloinen illoista, jolloin hän nukahtaa jo ennen puoli yhdeksää. Jospa päiväkodin alkaminen ja iltojen pimeneminen alkaisi auttaa asiaan.

Toisinaan saan onneksi kuulla olevani rakas ja paljon pusuja sekä haleja. Eilen illalla Iso Karhu totesi: "Meillä on paras koti, missä voi olla" ja antoi monta pusua. Nämä pienet hetket antavat voimaa ja iloa arkeen. Tämä on vaihe, joka täytyy ottaa vastaan ja elää. Onneksi minulla on nämä haasteet, koska ilman niitä minulla ei olisi näitä ihania lapsia tai Iso Karhu ei purkaisi millään tavalla tunteitaan. Lapsi tarvitsee turvallisen kodin, jossa on rajoja ja rakkautta. Äitinä oleminen on joskus rankkaa ja kuluttavaa, mutta se on myös ihanaa ja palkitsevaa. <3