Kun lapsi käyttäytyy haastavasti...

Meillä on usean vuoden aikana ollut Ison Karhun kanssa välillä enemmän ja välillä vähemmän haastavaa. Nyt käytöshaasteita on myös Pikku Karhulla, mutta eri syistä. Pahimpia ovat päivät, kun lapset tulevat isältään. Se on toki ymmärrettävää, mutta raskasta. Tänään oli yksi äärettömän raskaista päivistä.

Kun lapsi lyö, se ei ole meillä vain pientä huitomista. Välillä olen saanut nyrkistä vatsaani seursuksena ilmat pihalle ja pahimmillaan kasvoihin. Onneksi kasvoihin ei ole jäänyt suurempaa mustelmaa, jottei tarvi selitellä ihmisille.
kun lapsi heittelee tavaroita, se ei ole vain villasukkia. Välillä meillä lentää keittiöjakkarat ja laatikot.
kun lapsi huutaa, se on lähes joka päiväistä ja siihen valitettavasti tulee jossain vaiheessa lähdettyä mukaan.
kun lapsi kiusaa muita, pikkuveli ja mieheni ovat hänelle mieluisimmat kohteet.  Lisäksi lapsi valehtelee, että syy olisi toisessa osapuolessa.
kun lapsi nauraa ja irvistee päin naamaa, mieheni saa siitä eniten osakseen. Kieltäessäni tai komentaessani lasta, saatan saada vain naurua ja ilkkumista osakseni. Miksi lapsi ei osoita kunnioitusta?
Kun lapsi riehuu koko päivän, se kuluttaa voimia äärettömän paljon.
Silloin ei ole helppoa olla rauhallinen ja ymmärtäväinen äiti. Kun yrität kaikkesi ja mikään ei muuta käytöstä. Silloin olo on toivoton ja epäonnistunut.

Vanhemmuus ei ole ainakaan minulle PELKKÄÄ iloa ja onnea, vaikka rakastankin lapsia valtavasti. ♥️♥️
Olen jo viisi vuotta sitten hakenut ensimmäisen kerran tukea haasteisiin Ison Karhun kanssa ja sen jälkeen olemme olleet asiakkaina mm. perheneuvolassa, lasten psykalla ja perhetyössä. Kaikkialla minua on sanottu turvalliseksi äidiksi, jolle voi näyttää tunteensa. Olen saanut kaikilta samoja keinoja, mutta mikään niistä ei ole auttanut kuin korkeintaan hetken. Puhumalla pitäisi saada lapsi rauhoittumaan ja tottelemaan, mutta meillä se ei ainakaan ole onnistunut. Välillä joudutaan istumaan jäähyllä niin, että aikuinen pitää lasta kiinni jopa päästä. Muuten hän hakkaisi päällään pitäjää tai purisi. Välillä minusta tuntuu, ettei meidän tilanteita täysin ymmäretä, koska ihmisten on vaikea uskon meidän herttaisesta ja fiksusta lapsesta tuollaista käytöstä.

Olen äitinä toisinaan huolissaan lapsen käytöksestä ja siitä mistä se mahtaa johtua. Paljon puhutaan perheväkivallasta, mutta mitä jos sen tekijänä onkin lapsi?

Mikä saa lapsen tekemään tuollaista? 

Olenko äitinä tehnyt jotain pahasti väärin?

Onko meidän suhde vaurioitunut vai johtuuko se pienen lapsen elämään mahtuneista traumoista? Onko tilanne vielä korjattavissa?

Lapsi ei itsessään ole tietenkään paha, vaan käytös kumpuaa jostakin.  Haluan lapselleni vain parasta ja olisin toivonut hänelle tasaisempaa pienen lapsen elämää, mutta aina olosuhteille ei voi  mitään. Toivon hänen oppivan sietämään pettymyksiä ja epäonnistumisia,mutta säilyttävän hyvän itsetunnon.

Onneksi on hyviäkin päiviä. Vaikean päivän jälkeen pyydämme aina anteeksi. Joka ilta kerron äidin rakastavan ja lapsen olevan rakas sekä ihana. ♥️

My life makes me

Tiistaina oli syntymäpäiväni, mutta aikuisena se ei tunnu niin erikoiselta päivältä kuin lapsena. Ihanaa oli silti saada ihmisiltä onnitteluviestejä eri kanavien kautta ja se on kuin lahjapaketti. Se merkitsee paljon, että ihmiset muistavat minua. Mietin eilen elämääni ja mitä kaikkea olen saavuttanut sekä kokenut tähän ikään mennessä. Avaan teille muutamia paloja elämästäni ja osasta olenkin kirjoittanut ihan oman postauksen, jota voi käydä lukemassa.

Jos et halua tietää historiastani tai käsityksesi minusta muuttuvan, en suosittele lukemaan pidemmälle. Luvassa on nimittäin stooreja puukon terältä lastenosastolle ja häistä psykiatriseen sairaalaan sekä kaikkea siltä väliltä.
                                            
Olen saanut pikkusiskon ollessani kahdeksan vuotias. Hänen kanssa olemme löytäneet aivan uudenlaisen yhteyden viimeisen vuoden aikana. Olen tästä kiitollinen, koska ennen ikäeromme teki meidät aika etäisiksi. Olen saanut jakaa lapsuuteni isosiskoni kanssa, mutta olen myös joutunut käymään läpi luopumisen hänestä. Tänä vuonna rakkaan isosiskoni kuolemasta tulee kymmenen vuotta. Enää hän elää vain valokuvissamme ja muistoissamme, mutta kerran me vielä tavataan. Olen taistellut masennuksen läpi ja käynyt reunalla. Olen kokenut kiusaamista ja sitä en halua kenenkään lapsen joutuvan kokemaan.

Lapsuuden kodista muuttamisestani tulee jo 11 vuotta ja sen jälkeen olen ehtinyt asua viidessä vuokra-asunnossa kahdessa kaupungissa. Opiskelin lähihoitajaksi ja olen tehnyt niitä töitä 10 vuotta päiväkodeissa, vanhusten parissa ja kehitysvammaisten sekä liikuntavammaisten parissa. Vakituinen työpaikka minulla oli viisi vuotta, kunnes viime keväänä irtisanoin itseni. Näiden vuosien aikana olen saanut paljon työkokemusta ja tutustunut mahtaviin ihmisiin.

                                         
Olen saanut reilun seitsemän vuotta opetella äitinä olemista, enkä tiedä voiko siinä koskaan tulla valmiiksi. Itse ainakin koen olevani vajavainen ja keskeneräinen. Olen käynyt läpi sen, millaista on tulla nuorena äidiksi. Kokenut sen väsymyksen ja epätoivon tunteet, kun vauva ei nuku. Kun lapsi vaan itkee illat ja yöt. Olen kokenut kahdesti sen, kun pelkää menettävänsä pienen lapsensa. Ensin pelko syntyykö hän edes elossa, mutta sitten saimme nähdä Jumalan ihmeen. Myöhemmin kolme viikkoa pienokaisen kanssa sairaalassa kuunnellen monitorien piippausta ja peläten, että ne lakkaavat piippaamasta. Siinä maailma järkkyy todella pahasti, mutta samalla usko vahvistuu. Joutunut nöyrtymään ja ottamaan ammattiapua perheellemme vastaan. Sen jälkeen olenkin ollut avoin kaikelle tuelle, jota meille on tarjottu ja hakenut itse apua. Kun kaikki piti olla hyvin ja sitten alettiin epäillä viruksen aiheuttaneen vauriota päässä. Nyt lapselle on tulossa AdHd diagnoosi.
                                 

Olen kokenut mille tuntuu mennä nuorena ja kokemattomana naimisiin. Millaista on elää taloudellisesti tiukoilla, kun toinen opiskelee ja perheessä pieni lapsi. Nuorena ottanut vastuuta omasta perheestä ja kokenut avioliiton kovat kolhut. Joutunut käymään läpi puolison psyykkisen sairastumisen ja pitkät sairaalareissut. Samalla hoitanut kahta lasta kotona, joista nuorempi oli alle vuoden ja heräili öisin sekä ollut tukemassa miestä sairaalassa. Kokenut puolison muuttumisen ja avioliiton puolesta taistelemisen kaikki keinot etsien. Avioeron myötä elämän suuria kipuja prosessoinut monin eri tavoin. Tehnyt vuorotöitä yksinhuoltajana ja pyörittänyt arkea, kun lasten isä ollut sairaalassa.
                                           
Olen aina haaveillut kummilapsesta ja yhden lapsen kohdalla tämä unelma on toteutunut. Olin pyynnöstä yllättynyt, mutta todella kiitollinen. Pojasta ja hänen perheestään on tullut minulle todella rakkaita. Olen saanut elämääni paljon ihania ihmisiä. Joidenkin kanssa ollaan kuljettu lyhyempi matka ja joidenkin kanssa pitkään yhdessä sekä toivottavasti vielä pitkään eteenpäinkin. Sydämeni on haavoittunut ja särkynyt useamman kerran, mutta olen keräillyt palasia ja jatkanut eteenpäin. Elämän kolhut ovat kasvattaneet minua ihmisenä ja auttaneet ymmärtämään muita ihmisiä. Olen saanut oppia virheistäni ja jatkaa elämän opettelua. Olen ollut lapsesta tähän päivään asti ollut tapaturma-altis ihminen, mutta onneksi osaan nauraa omille sähläyksilleni.
                                         
Olen saanut rakastua ja mennä uudelleen naimisiin sekä saada samalla kaksi lasta lisää perheeseemme. Unelmani omakotitalosta ja sen sisustamisesta on toteutunut. Sain aloittaa puhtaalta pöydältä uudessa kaupungissa. Pitkäaikainen ja haudattu haaveeni toteutui, pääsin opiskelemaan sosionomiksi.

Tähän 27 vuoden ikään mennessä olen siis ehtinyt kokea paljon ja edesmennyt mammani joskus sanoikin hauskasti "kun nuorena aloittaa, ehtii paljon". Kaikki asiat eivät ole iloisia ja onnellisia, mutta ne ovat osa minua ja tehneet minusta juuri tällaisen kuin olen. Olen saanut 2+2 lasta, toista kertaa naimisissa, opiskellut ammatin ja tehnyt sen alan töitä, nyt opiskelemassa toista ammattia aivan uudessa ympäristössä. Elämä on tarkoitettu elettäväksi ja silloin on uskallettava heittäytyä.
Elämä voi olla huikea seikkailu, jonka kulkemiseen voi pyytää Jumalalta viisautta.

                                            

1+1=2

Olemme olleet naimisissa ollessamme yhdessä avioliittopäivässä. Itselläni on aiempaa kokemusta erilaisista avioliittopäivistä ja -viikonlopuista, mutta tämä oli meidän avioliiton ensimmäinen.
Tässä muutamia poimintoja ja pohdintoja kyseisen päivän aiheesta.

Tässä on avioliiton kolme laajaa osa-aluetta:

1. Kommunikaation toimiminen

Miten puhut puolisollesi? 

Pyrin puhumaan rakastavasti ja arvostavasti sekä kertoa joka päivä rakastavani häntä. Kun on stressiä, väsymystä, lapset riehuu ympärillä ja arki painaa, unohtuvat vaaleanpunaiset hempeät sanat. Tulee sanottua pahasti ja joskus kovin suoraan asioista, joista toiselle tulee paha mieli. Olemme olleet naimisissa vasta puoli vuotta, mutta arki tuli hyvin nopeasti. Uusioperheen arjessa opetellaan tulemaan toimeen, luomaan lasten ja aikuisten välille luottamussuhdetta. Tästä tulee törmäyskursseja myös parisuhteessa. Minulle on opetettu ja lapsena, että riidat tulee sopia ennen nukkumaan menoa. Joka aamu on armo uusi ja saa mahdollisuuden puhtaaseen pöytään. Tätä olen aina opettanut lapsillekkin, koska mielestäni tämä on tärkeä ja vapauttava tapa toimia. Miehelläni on aiheesta hieman eriävät näkemykset ja kokee välillä, että häntä pakotetaan antamaan anteeksi, vaikkei olisi vielä siihen valmis.
Kun olemme mieheni kanssa kahdestaan viikonlopun, emme riitele juuri ollenkaan. Meillä on hauskaa ja syvällisiä keskusteluita. Väliltämme puuttuu arjen stressi ja ulkoiset "ärsykkeet". Teemme asioita joista nautimme.

Miten kuuntelet puolisoasi?

Minusta tuntuu pahalle, jos rakkaalla on jokin ikävä asia elämässään ja hän voi huonosti. Ongelmani on että alan selvittämään, mikä ongelman taustalla on ja koittaa poistaa sen. Mieheni kokee tällöin, etten kohtaa häntä vaan ohitan. Olen tietoisesti yrittänyt alkaa kuuntelemaan, mitä toisella on oikeasti sanottavana. Kaikkeen ei tarvitse sanoa mitään, vaan tärkeää on, että toinen saa puhua asiansa ja tulee kuulluksi sekä kokee olevansa tärkeä. Kun toinen on puhunut, tulisi halata ja sanoa rakastavansa häntä. Tässä minulla on vielä paljon opittavaa, mutta toivon minulla olevan vielä paljon aikaa opetella.

                                      

2. Perustarpeet

Jokaisen ihmisen perimmäinen kaipuu on tulla rakastetuksi ja rakastaa, vaikka sitä ei myöntäisikään. Jokainen haluaa kokea olonsa arvokkaaksi ja arvostetuksi juuri sellaisena kuin on. Suhteessa tulee pystyä olemaan aidosti oma itsensä ja kokea silloinkin rakkautta. Minulle parasta on kuulla olevani rakas ja kaunis esim. silloinkin, kun hiukset ovat sotkussa ja ilman meikkiä tai ripsarit poskilla itkun jälkeen. Suurin pelko minulla on, etten olekaan riittävän hyvä ja kaunis vaimo sellaisena kuin olen. Peloista tulisi pystyä puhumaan parisuhteessa, jotta toinen voi ymmärtää ja auttaa niiden läpi pääsemisessä.

Suhteen alkuvaiheessa halutaan olla todella tiiviisti yhdessä ja yhteyksissä; se on luonnollista. Nykypäivänä yhteydenpito on niin helppoa, että viestit kulkivat alkuvaiheessa aamusta iltaan. Laitan miehelleni nykyäänkin viestiä hänen työpäivänsä aikana.
Toiset kaipaavat enemmän fyysistä ja henkistä läheisyyttä ja se on hyvä tiedostaa. Toiset taas tarvitsevat omaa tilaa ja aikaa, jotta pystyy toimimaan. Molemmat ovat yhtä hyväksyttäviä. Itse kaipaan paljon läheisyyttä ihmissuhteissani (voit käydä lukemassa tästä aiemman postaukseni). Parisuhteessa läheisyys tietysti on vielä tärkeämpää ja intiimimpää. Vastapainona tarvitsen kuitenkin välillä omaa tilaa ja aikaa. Minun tarvitsee saada nähdä kavereitani ja olla "olematta ketään varten", jotta jaksan arjessa.
                                             
Omista tarpeista tulee pystyä puhumaan, koska toinen ei ole ajatusten lukija. Se voi olla todella vaikeaa ja helposti voi tulla mitätöityä omia tarpeitaan. Jos niistä ei puhuta ja ne eivät täyty, keräävät ne pahaa mieltä sisälle ja syövät parisuhdetta.
Toisen tarpeet tulee kuunnella ja ottaa huomioon sekä olla valmis tekemään kompromissejä. Tarpeet voivat muuttua suhteen myötä ja niitä on hyvä avoimesti välillä "päivittää".  Avoin keskustelu on todella tärkeä avain toimivaan parisuhteeseen. Se ei todellakaan ole aina helppoa ja tarvittaessa voi kokeilla vaikkapa kirjoittamista. Itse olen sitä käyttänyt, kun ollut todella vaikea asia. Ajatukst saa paremmin jäsenneltyä ja toinen ei ainakaan keskeytä. Olen välillä jättänyt keittiön pöydälle miehelleni viestejä, joissa on rohkaisevia sanoja hänelle ja hänestä.

                                              

3. Arvot

Itselle tärkeistä asioista tulee varmaan luonnollisestikin puhuttua suhteen alkuvaiheessa. Yhteisiä arvoja voi laittaa vaikka paperille ylös muistuttamaan niistä huonoina päivinä. Se mitä pitää tärkeänä konkretisoituu tekoina. Joku on joskus sanonut, että se mikä on oikeasti tärkeää niin sille järjestyy aikaa. En täysin allekirjoita tätä, mutta on siinä jotain perää. Ihminen tekee päivittäin valintoja, mihin aikansa käyttää. Joskus arvot ja toiminta ovat ristiriidassa, mutta se ei tarkoita ihmisen valehtelevan. Se voi johtua siitä, että toinen on hukassa itsensä ja elämänsä kanssa. Hän tarvitsee silloin tukea saadakseen kiinni elämästä ja siitä mitä haluaa. Itselleni tärkeitä arvoja ovat mm. usko, toivo ja rakkaus, joihin kiteytyy hyvin paljon asioita.

                               

En ala kirjoittamaan tähän postaukseen, mikä kaikki voi syödä suhdetta ja mitä sille voisi tehdä. Siitä tulisi liian pitkä, ettekä jaksaisi lukea. Niimpä teen siitä oman postauksen, joten voitte jäädä odottelemaan mikä kaikki tykkää syödä parisuhdetta. Suosittelen miettimään omalla kohdalla tämän postauksen aiheita ja puhumaan puolison kanssa niistä. <3