Halaillaan

Eron myötä pintaan on noussut monenlaisia tunteita, ajatuksia ja kaipuuta. Eräs kaipuu on läheisyyden kaipuu. Läheisyyden ja rakastetuksi tulemisen kaipuu on meillä jokaisella ihmisellä, vaikka kaikki eivät sitä myönnäkkään.  Minulle on vuosien varrella  jostain tullut sellainen käsitys, että se on asia, josta ei oikein voisi puhua. Monet yhdistävät sen heti romanttiseen läheisyyteen tai parisuhteeseen, vaikka se voi olla paljon muutakin.

Juttelin tästä aiheesta erään ystäväni kanssa ja vuodatin kipuiluani. Hän ymmärsi minua hyvin ja tykkään hänen suhtautumisestaan. Hän halailee ja joskus jopa pussaa monia ystäviään (miehiä sekä naisia) ja haluaa tällä viestiä ihmisten olevan tärkeitä ja arvokkaita. Ihmiset saattavat aluksi olla hieman nihkeitä ja hämmentyneitä, mutta huomaavat halailun olevan ihan kivaa. :D
Itsekin toivon, että voisin halailla niin mies- kuin naispuolisia ystäviäni ilman hämmennystä. Kaipaan katsoa leffaa makoillen jonkun kanssa ihan ystävänä ilman mitään "taka-ajatuksia".
Halailen ja pussailen paljon lapsiamme ja mielestäni heidän kuuluu saada mahdollisimman paljon rakkautta ja läheisyyttä. Halailen myös meidän asukkaita ja se on heille kovin tärkeää, koska hekin kaipaavat läheisyyttä. Nämä eivät kuitenkaan täytä omaa kaipuutani läheisyyden suhteen.

Minulla on ollut todella ristiriitainen olo läheisyyden kaipuun kanssa: toisaalta olen huomannut kaipaavani sitä kovasti, mutta samalla minulla on ollut olo, etten saisi kaivata sitä.
Ihmiset ovat erilaisia läheisyyden kaipuun suhteen ja minä huomaan olevani ihminen, joka kaipaa paljon läheisyyttä. Olen tajunnut kaipaavani tällä hetkellä läheisyyttä ystävänä. Olen myös ymmärtänyt, että lähekkäin voi olla ystävänkin kanssa (kunhan tilanne on molemmille selvä). Ystävän "hipsuttaminen" tai halaaminen voi joskus piristää toisen päivää kummasti. Tällainen "ystävyysläheisyys" on mielestäni turvallista läheisyyttä. Jos ihminen ei saa turvallista läheisyyttä, voi helpommin ajautua yhden illan juttuihin tai epäterveeseen suhteeseen. Se taas rikkoo ja satuttaa ihmistä, vaikka alkuperäisenä kaipauksena olisi ollut vain saada läheisyyttä. Jos tuo yhdessä makoilu kuitenkin meinaa johtaa pidemmällekin, niin silloin on ehkä syytä ottaa etäisyyttä lähekkäin olemisen kanssa. Halaaminen voi kertoa monessa tilanteessa enemmän kuin tuhat sanaa. Aina toinen ei kaipaa lohduttavia sanoja, vaan pitkän hiljaisen halauksen.

Löysin tästä aiheesta myös mielenkiintoisen ja hyvän artikkelin, joka kannattaa käydä lukemassa:
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi_hyvin/terveys/halauksen_puute_tekee_ihmisesta_sairaan


Välitetään rakkautta ja hyväksyntää meidän ympärillä oleville ihmisille. Kun antaa, siitä usein saa itsellekin. :)

 

(P.s. Kuvat Googlen kuvahausta)

Hyökkäys syksyä vastaan

Julkaisin vuosi sitten postauksen, kuinka syksyt ovat minulle raskasta aikaa.  Kirjoitin myös miten viime syksy tuntui olevan poikkeus, mutta todellisuudessa en vielä tiennyt, miten valtavan raskas syksy olisi edessä.

Tänä vuonna olen jo etukäteen jännittänyt syksyn vaikutusta mielialaan ja jaksamiseen, koska tässä on monta liikkuvaa osaa: avioeroprosessi, lasten päiväkodin aloitus, vuorotöiden aloitus, jne.
Tähän mennessä joukkoon on mahtunut hyviä ja energisiä päiviä sekä alavireisiä ja väsyneitä päiviä. Olen ollut pitkään flunssassa, joka on vienyt veronsa.

Päätin alkaa tekemään ja toteuttamaan "sotasuunnitelmaa" kaamosmasennusta vastaan ja haluaisin jakaa tämän teidän lukijoiden kanssa.
Nyt kun flunssa on helpottanut, meinaan alkaa taas säännöllisesti käymään salilla. Kun olen menossa iltavuoroon, vien lapset 9-10 välillä päiväkotiin, joten kerkeän hyvin käydä salilla tai lenkille.
Töihin olen ottanut omat eväät mukaan, jotka olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman terveellisiksi. Näin pysyy ruokavalio mahdollisimman terveellisenä.
Töissä käyminen luo jonkinlaista rytmiä päivään, joka auttaa, ettei ole niin nuutunut olo. 
Aloitin nyt syömään d-vitamiinia säännöllisesti, jotta auringon puutetta saisi kompensoitua.
Kirkasvalolamppua minulla ei ole, eikä edes olisi aikaa istua 20 minuuttia sitä tuijotellen.

Olisiko jollakin muita hyviä ideoita? 

Eilen aloin miettimään syksyn hyviä puolia ja päätin listata ne tähän kapinoidakseni synkkyyttä vastaan:

• Ruskan eri värit ovat kauniita
• Iltaisin tulee aikaisin pimeää, joka helpottaa lasten ja omaa nukahtamista
• Iltaisin voi halutessaan polttaa kynttilöitä (vaikka yksin sitä ei niin usein tulekkaan tehtyä)
• Tänä syksynä on ollut yllättävän lämmintä ja aurinkoista
• raikas lenkkeilysää

Tiedostan että tähän syksyyn mahtuu varmasti haasteita ja myös itkua sekä ahdistusta. Toivon, että "sotasuunnitelmani" kuitenkin lievittäisi niiden kohtaamista.

Uusi arki

Jännitin töihin paluuta ja Pikku Karhun päiväkodin aloittamista todella paljon.
Viime torstaiaamuna kysyin Pikku Karhulta, minne hän on menossa. Poika vastasi reippaasti: "äiväotii" (päiväkotiin). Veimme jo edellisenä päivänä kaikkea tarvittavaa päiväkodille, mutta aamulla Pikku Karhu halusi vielä ottaa nallen mukaan unikaveriksi. Tämän seurauksena Iso Karhu halusi myös ottaa oman nallen mukaan ja tietysti suostuin siihen.
Päiväkodilla Pikku Karhun nalle ei saanut jäädä lokeroon odottamaan, vaan hän halusi ottaa sen aamupiiriin mukaan. Pikkuinen lähti reippaasti hoitajan kanssa aamupiiriin ja istui hänen sylissään. Hän ei yhtään itkenyt ja minä sain niellä kyyneleitä. Ulos päästyäni tuli todella haikea olo ja kyyneleet nousivat silmiin. Nyt on yksi aikakausi takanapäin ja uusi alkanut. Minun kotiäitinä olemiseni on nyt kokonaan ohi (ellei ihmettä tapahdu) ja olen töissä käyvä äiti. Minulla ei ole enää vauvaa, vaan kaksi päiväkotilaista.
Pikku Karhu oli ensimmäisenä päivänä itkenyt päiväunille mennessä, mutta oli lopulta rauhoittunut Ison Karhun sängyn viereen. Hän on onnellisessa asemassa, kun isoveli on samassa päiväkodissa ja he näkevät päivän aikana. Toisena päivänä hän ei ollut itkeskellyt sitä vähääkään, vaan oli ollut reipas poika. Tietysti saimme heti flunssan, mutta se melkein kuuluu asiaan.

Olin pyytänyt ystäviltäni esirukousta ensimmäistä työpäivääni varten, koska jännitin ja stressasin todella paljon. Aloin miettimään, että mitä oikeasti stressaan. Huomasin jännittäväni mokaamista ja etten enää osaisi perusjuttuja. Lisäksi jännitin, miten pääsen takaisin sisälle työporukkaan.
Ensimmäisenä päivänä menin iltavuoroon ja eräs työkaverini halusi antaa minulle perehdytystä lääkkeisiin ja muihin muuttuneisiin juttuihin. Hän ei itse ollut saanut kunnon perehdytystä, kun palasi takaisin töihin, joten hän ei halunnut minun joutuvan kokemaan samaa. Olin hänen kanssaan iltavuoron, joten sain kysyä kaikesta mistä olin epävarma. Muutenkin olen joka vuorossa kysynyt aina, kun olen ollut epätietoinen jostakin asiasta. Parempi kysyä kuin tehdä epävarmana. Parin vuoron jälkeen huomasin vanhojen asioiden alkavan palautua mieleeni ja aloin taas nauttia työstäni. Asukkaat olivat innoissaan paluustani ja pari ensimmäistä päivää muutamat kävelivät minun perässäni lähes koko ajan. Minulle oli kivasti laitettu tämä ensimmäinen lista, etten ole missään vuorossa yksin. Saan rauhassa päästä sisälle ja opetella uusia juttuja. Työkaverit ottivat minut todella hyvin mukaan ja kyselivät ovatko uudet asiat minulle ennestään tuttuja. Uusiin työntekijöihin en ole vielä kovin paljon tutustunut, mutta hekin vaikuttavat mukaville. Jumala on vastannut rukouksiin.

Minulla on kolmivuorotyö, mutta sain puhuttua esimieheni kanssa, ettei minun tarvitse tehdä yövuoroja lasten ollessa pieniä. Silloin kun olen ilta- tai viikonloppuvuorossa, lapset ovat isällään yötä. Katsomme listan kerrallaan ja sovimme lasten tapaamiset. Ainakin tämän ensimmäisen listan kohdalla olemme saaneet sen toimimaan.

Uuden alku on aina uusi mahdollisuus. :)

Kehitysvammaisten parissa työskentely

Palasin torstaina takaisin työelämään ja voisin hieman kertoa työstäni. Arjen alkamisesta kirjoitan sitten oman jutun, joten malttakaa vielä hetki niitä kuulumisia. :)

Olen vakituisena työntekijänä kehitysvammaisten asumisyksikössä.
Meidän asumisyksikössä kaikki ovat toistaiseksi käveleviä, joka hieman helpottaa työn fyysisyyttä.  Asukkaat ovat aikuisia ja suurin osa alkaa olla jo +50 vuotiaita.
Yksikössä on kolmenlaista asumista: autettua, ohjattua ja tuettua.  Osa asukkaista asuu siis tavallisissa vuokra-asunnoissa ja saavat meiltä tarvitsemaansa tukea arjen asioihin. Jokaista asukasta pyritään tukemaan oman näköiseen elämään ja se tuo työhön monipuolisuutta. Heitä autetaan ja tuetaan mm. kodinhoidossa, hygieniassa, raha-asioiden hoitamisessa ja mahdollisen lääkehoidon huolehtimisessa. Jokaisella on mahdollisuus osallistua monenlaisiin harrastuksiin, kuten tanssiin ja kuoroon. Asukkaiden kanssa pyritään liikkumaan paljon ulkona ja tekemään erilaisia retkiä (jopa ulkomaille asti).

Olen koko ikäni työskennellyt erilaisten kehitysvammaisten kanssa ja olen ollut tykätty. Jotkut sanovat, ettei heistä olisi tuohon työhön. Olen välillä ihmetellyt, koska minulle se on niin luonnollista (voi osittain johtua edesmenneestä kehitysvammaisesta isosiskostani). Kehitysvammaiset ovat ihanan aitoja ja välittömiä. He sanovat suoraan mitä ajattelevat  juuri sillä hetkellä. Välillä saan kuulla olevani: "S**t*n*n kana" ja välillä niin ihana, että tekee mieli rutistaa. Negatiivisiä kommentteja ei pidä siis ottaa henkilökohtaisesti. Työ on välillä raskastakin, mutta työkaverit auttavat jaksamisessa. Työ on monella tavalla palkitsevaa ja antoisaa. Välillä he saavat kaupungilla pitkiä katseita tai voivat herkemmin joutua "hyväksikäytetyksi" monellakin tavalla. Kehitysvammaiset eivät ole mitään "kummajaisia", vaan aivan saman arvoisia ihmisiä kuin sinä ja minä. He eivät ole jotenkin "sairaita", jotka pitäisi yrittää parantaa kehitysvammasta. Toiset tarvitsevat enemmän tukea arjen asioissa kuin toiset. He kaipaavat samalla tavalla rakastetuksi ja kuulluksi tulemista, läheisyyttä, omia harrastuksia, työssä käymistä sekä monia muita asioita. Minusta joissain asioissa meillä muilla on heiltä opittavaa. He eivät ajattele asioita niin monimutkaisesti ja vaikeasti, vaan "jos joku asia on näin niin se on näin". He nauttivat pienistäkin asioista aivan valtavasti, kuten omasta kotiavaimesta tai 5 euron viikkorahasta tai kaupassa käymisestä.  

Jokainen meistä on arvokas ja kaipaa mielekkään elämän. <3

Voit käydä lukemassa lisää kehitysvammaisuudesta:

http://www.kvtl.fi/fi/kehitysvamma-

http://www.kehitysvammaliitto.fi/suomeksi/tietoa-liitosta/kehitysvammaisuus/