Tämä on postaus, joka ei ole minulle helppo. Kerron asioita, joita en haluaisi myöntää edes itselleni. Olen nyt viikon prosessoinut asiaa ja viimein saan tilaa sen kirjoittamiselle. Haluan olla rohkaisemassa muita samojen asioiden kanssa kamppailevia ja tuoda ilmi, että elämä ei ole aina helppoa.
Olen kertonut aiemmin läpi käymästäni masennuksesta ja uupumuksesta. Niistä on tovi aikaa ja kaiken pitäisi olla nyt hyvin. Alkukesästä minulla oli
rytmihäiriöitä ja jossain kohtaa tuli unettomuus. Onneksi rytmihäiriöt ovat jääneet pois, mutta tilalle tullut muuta...
Kesän pitäisi olla ihanaa ja energistä aikaa, mutta minun energiatasoni ovat kesän aikana laskeneet. Enhän minä sitä ole voinut myöntää edes itselleni, koska mielestäni ei ollut mitään syytä olla väsynyt. Eräs ystävä kyllä sanoi kerrottuani arjestamme (Piharemontti, puutyöt, mieheni tekemä liiteri, neljä erityislasta ollut yhtä aikaa enemmän tässä, kesäopinnot, kodista huolehtiminen, jne...), ettei hän ihmettele yhtään väsymystäni. Kävin viimein unettomuuden takia lääkärissä ja sain Melatoniinia nukahtamiseen. Olen saanut nukuttua paremmin, mutta huomaan silti väsyväni nopeammin ja olevan lähes koko päivän väsynyt. Vaikka olen väsynyt, yritän kuitenkin pyörittää arjen ja opiskelut täysillä. Minä en ole luovuttaja, enkä halua olla laiska tai heikko. Toisinaan kuitenkin olen miettinyt, että
olenko kuitenkin kun en meinaa jaksaa?
Elokuu saapui ja toi mukanaan syksyn tuoksua. Syksy on aina ollut minulle vaikeaa aikaa ja minulla ollut taipumusta kaamosmasennukseen. Kotona meillä on paljon pihatöitä, jotka pitäisi saada tehtyä ennen syyssateita. Ajoittain herätyskelloni ovat soineet oman vointini suhteen, mutta olen halunnut sulkea korvani niiltä. Niinä päivinä kun mieleni oli kovin maassa mietin, että tarvisinko kuitenkin ammattiapua ja joskus pohdin ääneen asiaa miehellenikin. Sen ajatuksen tultuani työnsin sen kuitenkin pois ja päätin vain ryhdistäytyä.
Perhetyöntekijä sai viime kerran käynnillään minua miettimään kokonaisuutta ja perheemme hyvinvointia. Hän antoi minulle puhelinnumeron, mihin soittaa. Kun työntekijä lähti, tuijotin jonkin aikaa numeroa ja päätin soittaa. En tiennyt mitä sanoa ja ehkä sieltä ei kukaan vastaisi, mutta puhelimeen vastasi mukava työntekijä joka kyseli minulta asioita. Kerroin miettineeni jo vuoden mahdollista ajanvarausta, mutta kynnys oli ollut liian korkea. Yllätyksekseni sain ajan jo seuraavalle päivälle akuuttiin työryhmään. Istuessani seuraavana päivänä odotushuoneessa, minua pelotti ja jännitti kovasti sekä olin pettynyt.
Monia ajatuksia pyöri mielessäni:
Taas istuin odottamassa vastaanottoaikaa jaksamiseni ja mielialani takia. Mitä jos ne näkevät ja tulee ilmi, mitä kaikkea oikeasti olen ajatellut? Olenko oikeasti näin huonossa kunnossa, että tarvitsen ammattiapua? Kuvittelenko vain kaiken? Haenko vain jotakin huomiota tällä? Miksen voi olla tavallinen energinen ja iloinen äiti sekä vaimo?
Vastaanottohuoneessa oli kaksi työntekijää, jotka olivat mukavan oloisia ja kyselivät juttuja elämästäni. Kerroin melko avoimesti ja puhuin ennakoinnista sekä kuinka ajattelen perheemme parasta. Keskustelujemme jälkeen molemmat olivat sitä mieltä, että menemiseni oli todella hyvä asia. Elämässäni on tapahtunut paljon suuria asioita ja muutoksia sekä arkemme on kuormittavaa. Kartoituskäyntejä jatkettaisi ja niitä tulee olemaan noin viisi 1-2 viikon välein. Tämän jälkeen katsotaan, millaisesta työskentelystä hyötyisin kaikkein eniten ja mihin vointini muuttuu syksyn edetessä. Käynnin jälkeen oloni oli helpottunut, ettei minun tarvitse enää yksin puntaroida tarvinko apua vai en tai entä jos en jaksakkaan tai vaikka masennun. Mieheni tarvitsee tämän kaiken sulattelemiseen vielä aikaa, mutta korostin hänellekin ennakointiani.
Viimeisen viikon aikana on jotain tapahtunut mielialassani ja jaksamisessani. Kaikki lapset olivat viikonloppuna meillä ja hermoni olivat jotenkin normaalia kireämmällä. Olen enemmän tai vähemmän itkenyt päivittäin ja olen väsynyt paljon nopeammin suuresta ihmismäärästä sekä kotitöistä. Kaikkia tuntemuksiani ja läpi käymiäni ajatuksia sekä pelkojani en ala tähän avaamaan, mutta rohkenen myöntämään tarvitsevani jälleen ammattiapua ja tukea. Teen sen perheemme ja ennenkaikkea lastemme takia, koska he tarvitsevat minua ja rakastan heitä niin paljon. 💓
Kaikesta huolimatta luotan Jumalan huolenpitoon ja rakkauteen minua ja meidän perhettä kohtaan. 💖
