Vuosi 2021

 Vuosi alkaa olla jälleen lopussa ja aika pysähtyä katsomaan, mitä taustapeilissä näkyy. Kun vuosi vaihtuu, aika keskittyä uuteen vuoteen ja uusiin tuuliin. 

Tämä on ollut melkoinen kivun ja kasvun vuosi. Minusta tuntuu jälkeenpäin, että koko viime talvi ja kevät (sekä aiempikin vuosi) olivat hajoamisen aikaa. Olin avioliiton aikana hukannut itseni ja elämäni suunnan sekä omat tarpeeni. Kun avioliittomme päättyi vajaa vuosi sitten, olin aivan pihalla siitä kuka olen ja mihin suuntaan pitäisi lähteä. En halunnut kenenkään voivan enää määräillä minua ja tekemisiäni. Halusin olla vapaa tekemään, mitä itse halusin. Hain silti turvaa ja hyväksyntää, mutta toimintani hajotti vain lisää minua sekä joitakin ympärilläni olleita ihmisiä. Olen löytänyt itsestäni puolia, joista en todellakaan ole ylpeä ja haluan niiden kohdalta muuttua. Olen todella pahoillani toiminnastani, enkä halua täällä avata asiaa enempää. Olen kuitenkin käynyt ne perusteellsiesti läpi tarvittavien ihmisten kanssa. Alkusyksy oli käänteen tekevä ja koen siitä alkaneen melkoisen itsereflektiovaiheen, jonka myötä olen ymmärtänyt asioita sekä alkanut muuttamaan tietoisesti omaa toimintaani. Olen alkanut näkemään selkeämmin, millaisia viime vuodet ovat olleet ja mitä kaikkea on tapahtunut sekä mitkä asiat ovat niihin vaikuttaneet. Koen siitä alkaneen askel kerrallaan matkan kohti eheytymistä ja muutosta. Matka on vielä pitkä, mutta ei kukaan meistä täällä taida tulla valmiiksi. 

Keväällä taistelin opinnäytetyön kanssa ja valmistuin huhtikuussa sosionomiksi 2,5 vuodessa. Aloitin joulukuussa 2020 sosionomin työt erityisohjaajana (tutummin sosiaaliohjaajana) määräaikaisessa virassa ja olen saanut koko vuoden tehdä niitä töitä. Nyt vuoden 2021 lopussa minut on valittu vakituiseen virkaan tekemään kyseistä työtä. 

Syksyllä PikkuKarhu aloitti ensimmäisen luokan ja arki ollut melkoista palapeliä taksien, terapioiden ym. menojen kanssa. Syyslukukaudesta kirjoitin oman postauksensa.  Olen kuitenkin todella kiitollinen, miten hyvin PikkuKarhun koulu on alkanut ja miten mahtava henkilökunta hänen luokallaan on. IsoKarhulla ollut koulussa kavereiden kanssa toisinaan kinaa ja kiusaamistakin ilmennyt. IsoKarhu puolustanut kiusattua ja ollut kaverina, niin häntäkin alettiin kiusaamaan. Onneksi lopulta tieto tuli vanhempien korviin ja opettaja puuttui napakasti sekä kiusaaminen taisi loppua. Lapsilla on ollut rankka vuosi monella tavalla, mutta olen parhaani mukaan koittanut heitä tukea ja kannustaa. Koen kuitenkin meillä menevän lasten kanssa keskenämme paremmin kuin moneen vuoteen. 

Lasten isän kanssa ollut tänäkin vuonna omat haasteensa, mutta olen todella vähän kirjoitellut niistä sommeen. Isän mielenterveys on ollut epävakaata ja siitä jotakin kirjoitin aiemmin  Olen todella kiitollinen vertaistuesta, jota olen löytänyt ja joku tuntuu oikeasti ymmärtävän, millaisia asioita käydään lasten kanssa läpi.  

Tämäkin on ollut koronavuosi, eikä ole voinut nähdä kaikkia rakkaita ihmisiä niin paljon kuin olisi halunnut. Henkisesti ollut varmasti monille muillekin raskasta seurata perheessä, jokaista flunssaa ja pohtia, mitä tehdä. Pojat joutuivat koulun alkuvaiheessa karanteeniin korona-altistumisten vuoksi ja olimme etäkoulussa ja -töissä 10 päivää. Onneksi emme kuitenkaan kukaan sairastuneet koronaan. Tunnollisena työntekijänä joutunut opetella uudenlaista toimintapaa flunssaoireiden iskiessä. En kuitenkaan ala enempää kirjoittamaan koronasta, koska se herättää ihmisissä vahvoja tunteita ja se ei ole tämän postauksen tarkoitus.  

Olen kiitollinen kaikista ystävistä, uusista tuttavuuksista ja perheestäni, joiden kanssa olen saanut jakaa eri mittaisia matkoja ja vaiheita elämän varrella. 

Tässä tiivistetysti kulunut vuosi ja mitä jäi käteen. Nyt on aika alkaa kääntää katsetta tulevaan vuoteen ja uusiin kuvioihin. Moni asia on meidän perheessä vielä pelkkää kysymysmerkkiä ja epävarmuutta, mutta uskon ja luotan Jumalan johdastukseen. Tuleva kevät näyttää paljon siitä, missä ja miten asioiden on tarkoitus tapahtua. Samalla teen myös päätöksen siitä, onko tämän blogin aika jäädä sivuun vai vielä jatkua. Kun vuosi vaihtuu, olen kirjoittanut tätä blogia seitsemän vuotta ja kahteen kertaan se on vaihtanut nimeään. Kaikki postaukset kuitenkin löytyvät vuodesta 2015 lähtien. 

Millainen sinun vuosi 2021 on ollut? Mitkä ovat olleet kohokohtia? 

Toivon terveyttä, onnea ja valoa jokaisen vuoteen 2022. 💓

Erityislapsen koulun aloitus

PikkuKarhu aloitti syksyllä ensimmäisen luokan pienryhmässä ja kävimme marraskuussa neurologin vuosittaisella kontrollikäynnillä. Ajattelin jakaa nyt teille pojan kuulumisia. 

PikkuKarhulle myönnettiin vuodelle 2021 toiminta- ja puheterapiaa 40+40 kertaa. Kuluneen vuoden aikana PikkuKarhu on kehittynyt pettymyksen siedon osalta ja hänen ääniyliherkkyys on lieventynyt. Avaruudellinen hahmottaminen ja ajantaju sekä kertova puhe on lisääntyneet. PikkuKarhu hahmottaa kellon ja ajan todella hyvin sekä ne ovat hänelle tärkeitä asioita. Puheterapian tavoitteena on ollut puheentuoton selkiytyminen ja äänteiden S ja T oikeiden ääntymispaikkojen löytyminen. Äänteistä puuttuvat myös R ja L. Lisäksi tavoitteena ollut sanavaraston karttuminen ja käsitteiden varmentuminen. Kuluneen vuoden aikana puhe on selkiytynyt ja ainakin s-ääne löytynyt puheeseen. L-äänne löytyy, kun muistuttaa asiasta.  Opettajan palautteen mukaan PikkuKarhu on hyväntuulinen ja positiivinen sekä huumorintajuinen koululainen, joka innokkaasti oppii uusia asioita. Wilma-merkinnöissä on pelkkää positiivista. PikkuKarhu jaksaa yrittää ja harjoitella vaikeitakin asioita, kun häntä tsempataan. PikkuKarhulla on hyvät perustaidot matematiikassa ja äidinkielessä. Hän osasi jo lukea ja laskea ennen koulun aloittamista. Silmä-käsiyhteistyötä vaativat toimet, kuten kirjoittaminen ovat PikkuKarhulle vaikeita. Hienomotorinen tarkkuuus ja kynäotteen vakiinnuttaminen on ollut hidasta.  Kätisyys edelleen ajoittain vaihtuu. PikkuKarhu jaksaa tehdä iltsissä tai kotona läksyt ja keskittyä niihin, vaikkeivat ne kovin miellyttävää puuhaa aina olekkaan.  PikkuKarhun on vaikea luoda kaverisuhteita, koska tämä liikkuu leikistä toiseen eikä asetu leikkimään pitkäkestoisesti. Hänen sosiaaliset suhteet vaativat aikuisen tukea. AdHd-lääkitys on koettu toimivaksi koulussa ja äidin luona. Neurologikaan ei näe tarvetta muuttaa annostusta. Iltaa kohti poika muuttuu levottomammaksi, mutta ulkoilen lasten kanssa ja pojat aloittivat sählyn harrastamisen. Treenit ovat kaksi kertaa viikossa, jolloin pojat pääsevät kanavoimaan energiansa sallitulla tavalla. Tässä myös kaverisuhteiden luominen voi harjaantua.  Nukahtaminen on PikkuKarhulla iltaisin välillä hankalaa, mutta tarvittaessa olen antanut lääkärin ohjeen mukaan Melatoniinia. Poika tarvitsee aikuisen viereensä nukahtaakseen ja tulee molemmissa kodeissa aikuisen viereen nukkumaan kesken yötä. Emme ole olleet tästä asiasta huolissaan, vaan uskomme sen ajan kanssa muuttuvan.

PikkuKarhu on edennyt kehityksessä vuoden aikana eteenpäin. Tic-oireet ovat syksyn aikana lisääntyneet "yskähdyksinä" ja joinakin "pakkoliikkeinä", mutta niistä ei tarvitse välittää. Epileptisiä kohtauksia ei ole ollut ja siitä saamme olla kiitollisia. Diagnooseina edelleen ADHD ja motoriikan kehityshäiriö. Toimintaterapian jatkamiselle ei välttämättä ole tarvetta, koska samoja taitoja harjoitellaan koulussa. Puheterapian jatkoa hoitotiimi vielä arvio. Mahdollisuuksina on lähiterapia tai verkossa oleva Äännekoulu. Lääkitysasiaan palataan vielä alkuvuodesta uudestaan, koska isän mielestä PikkuKarhun lääkeannosta pitäisi nostaa.

Hyvillä mielin siis ensimmäisestä syyslukukaudesta ja pojan kehityksestä kohti joululomaa.

Epävarma elämä

 Olen viime aikoina kirjoitellut Instagramin ja Facebookin puolelle, mutta nyt ajattelin vaihteeksi kirjoittaa tännekin. Kirjoitin Instassa ja Facebookissa siitä, että lapset jäivät hieman yllättäin minulle. Se tuotti  omat haasteensa ja järjestelynsä, mutta kaikki on onneksi saatu hoitumaan. Olemme tämän viikon lomailleet toisella paikkakunnalla, jotta saadaan kunnon irtiotto arjesta. 

Lasten isä joutui viime viikolla sairaalaan psyykkisen voinnin huonontumisen vuoksi, emmekä tiedä kuinka pitkä jakso on kyseessä. Hän kuitenkin pääsi tällä viikolla yllättäen lomalle ja vietti pojille yllätyksenä yhden päivän heidän kanssaan Actionparkissa. Lasten toisessa kodissa on käynnissä palvelutarpeen arvio, mutta arvioprosessi ei etene isän ollessa sairaalassa. Sosiaalityöntekijät kävivät meillä juttelemassa lasten kanssa heidän elämästään kummassakin kodissa. 

Molemmat lapset oireilevat epävarmuutta ja poikkeuksellista tilannetta, vaikka sinänsä tilanne ei meidän perheessä ole uusi. PikkuKarhun tic-oireet ovat pahentuneet ja pienikin muutos suunnitelmissa lisää oireita sekä varmistelua. Isokarhu on "räjähdysherkkä" ja hänen kanssaan tulee päivittäin vääntöä monista asioista. Isokarhun kohdalla tilannetta vaikeuttaa myös lääkärin määräämä lääkkeetön jakso. Molemmat pojat kaipaavat paljon huomiota ja läsnäoloani. 

Olen koittanut olla lasten tukena ja läsnä heille. Kirjoitin lomallekin viikkoaikataulua, mutta kaikkea ei pysty ennakoida. Olemme aikuisten kesken suunnitelleet ensi viikolla alkavaa arkea ja tukena myös lapsiperheiden kotipalvelu. Pikkukarhu voi olla vielä poikkeusluvalla aamuhoidossa koulussa. Lapsiperheiden kotipalvelu auttaa Pikkukarhun terapiakäynneissä, koska ovat keskellä päivää. Iltapäivisin pojat menevät pariksi tunniksi bonusäidin luo, koska hän haluaa viettää aikaa poikien kanssa. Lisäksi näin minä ehdin saada kaikki isiviikolle suunnittelemani työt tehtyä. Elämäämme tulee jatkuvasti muutoksia, vaikka yritin välttää niitä lasten takia. Täytyy elää päivä kerrallaan ja katsoa mitä ensi viikko todellisuudessa pitää sisällään.

Yksin- vai Yhteishuoltajuus?

Aluksi meinasin kirjoittaa otsikoksi yksinhuoltaja, mutta virallisesti en kuitenkaan ole sitä. Meillä on lasten isän kanssa yhteishuoltajuus ja minä olen lähivanhempi. Avaan termejä hieman, koska jollekin voivat olla vieraita asioita. Lähivanhempi tarkoittaa, että lapset ovat kirjoilla minun luonani ja meidän tapauksessa ovat elämänsä aikana enemmän asuneet minun kanssani. 

"Yhteishuoltajuus tarkoittaa sitä, että lapsen huoltoa koskevat päätökset tehdään yhdessä. Toisinaan toinen vanhemmista ei voi esteen vuoksi osallistua huollosta päättämiseen, jolloin yksittäisen kysymyksen voi päättää toinen huoltajista yksin. Asian tulee kuitenkin olla vähäpätöinen, eikä koskea sellaista kysymystä, jolla olisi huomattava merkitys lapsen tulevaisuuden kannalta. Pelkästään toinen yhteishuoltajista ei voi tehdä päätöstä esimerkiksi lapsen koulutusta, asuinpaikkaa tai uskontokuntaa koskevassa asiassa. Yhteishuolto on yhteistä päätöksentekoa ja vastuun kantamista lapsesta. Vaikka vanhemmat olisivatkin eronneet ja lapsi asuisi toisen vanhemman luona, ei tällä sinänsä ole vaikutusta yhteishuoltajuuteen ja yhteiseen päätöksentekoon. Tällöin vastuu lapsen jokapäiväisestä huollosta ja arkielämän päätöksenteosta kuuluu sille vanhemmalle, jonka luona lapsi kulloinkin on." Lisää voit käydä lukemassa lapsilaki.fi

" Yksinhuoltajuus tarkoittaa sitä, että huoltajana oleva vanhempi voi päättää yksin kaikista lapseensa liittyvistä asioista. Yksinhuoltajuus ei kuitenkaan tarkoita, että toisella vanhemmalla ei olisi mm. elastusvelvollisuutta elatusmaksujen muodossa. Yksinhuoltajuus on tyypillinen lähinnä tilanteissa, joissa toisella vanhemmista on esimerkiksi päihdeongelmia tai vanhemmat asuvat eri maissa, jolloin yhteishuoltajuutta ei kyetä järjestämään luontevasti." (Avioero.com) 

Netistä löytyy paljon lisää tietoa kaikesta huoltajuuteen liittyvästä. Ihannetilanne tietenkin olisi, että lapsilla voisi olla ehjä ja tasapainoinen ydinperhe. Jos se hajoaa, tilalle ei voi koskaan saada samaa. Uusperheessä ei päästä yleensä koskaan samanlaiseen tasaveroiseen vanhemmuuteen, koska lapset eivät ole puolison biologisia lapsia. Olisin halunnut lasteni lapsuuden olevan ehjä ydinperhe, jossa kaikilla olisi hyvä olla. Varmasti lapsia saadessa lähes kaikki toivovat samaa, mutta aina se ei ole mahdollista. Se ei ollut myöskään meidän kohdalla mahdollista. Erosimme IsoKarhun ollessa 4 vuotias ja PikkuKarhun ollessa 1 vuotias. 

Monenlaisia vaiheita on eron jälkeen käyty yhdessä ja erikseen. Tällä hetkellä tukiverkkoni lasten suhteen tällä paikkakunnalla on hieman ohut, koska olen meidän kotona ainut aikuinen ja muu verkko muodostuu lasten isästä, hänen vaimostaan ja lasten tädistä. Heidän kaikkien elämäntilanteensa on epävakaa ja mukaan mahtuu monia haasteita (En voi oikein enempää kirjoittaa toisten elämästä). Epävarmuus on läsnä välillä enemmän ja välillä vähemmän meidän elämässämme. Lasten tulisi olla tapaamissopimuksen mukaan vuoroviikoin minun ja isänsä luona, mutta tilanne voi hetkessä muuttua ja lapset ovatkin minun huolehdittavana. Silloin joudun perumaan omat menot ja suunnitelmat tai käymään tiukkaa keskustelua kompromissin saamiseksi. Minun on vaikea täysin rentoutua isiviikoilla, koska kaikkien hoituminen on epävarmaa.

Lapsilla alkoi tänään koulu ja IsoKarhulla se sujuu rutiinilla. Hän osaa aamulla lähteä kouluun ja pärjään iltapäivällä yksin kotona. PikkuKarhu kulkee kouluun taksilla, eikä pärjää yksin kotona. Minun viikoillani menen myöhemmin töihin, jotta ehdin odottaa taksin tulon. Iltapäivällä minun pitää hakea PikkuKarhu viimeistään puoli viideltä iltapäiväkerhosta. Isäviikoilla isä tuo pojan taksille minun luokseni ainakin syyslukukauden ajan, koska hän ei ole töissä. Lasten ollessa isällä teen pidempiä työpäiviä, jotta saan työtunnit täyteen ja työt tehtyä. En ole oikein muuta ratkaisua yhden aikuisen taloudessa keksinyt. 

Nyt korona-aikana sitä välillä miettii, miten selviän jos joku meistä kolmesta sairastuu. Oli todella lähellä, etten olisi saanut koronaa. Jumala kuitenkin varjeli siltä ja järjesti asiat niin, että viime hetkellä altistumiseni peruuntui. Ainoana aikuisena talossa ilman, että saisimme olla kenenkään muun kanssa tekemisissä tai mennä edes ulos. Kahden erityislapsen kanssa arjen pyöritys kipeänä neljän seinän sisällä kaksi viikkoa kuulostaa mielestäni jo suoritukselta. Toivotaan ja rukoillaan, ettemme missään vaiheessa sairastu ja mahdollisimman moni muukin säästyisi tuolta kamalalta sairaudelta. 

Tiedän tämän tilanteeni olevan osittain omien valintojeni seurausta, muttei kuitenkaan kokonaan. Tämä on meidän elämää ja muuttuviin tilanteisiin tulee sopeutua sekä osata tiettyyn rajaan asti joustaa. Tuolle tietylle rajalle yritän löytää oikeaa kohtaa, mutta se on lasten isän kanssa todella haastavaa. Olen kiltti ihminen ja teen kaikkeni lasten hyvinvoinnin eteen. Lasten isä onnistuu usein puhumaan niin, että suostun hänen pyyntöönsä ilman, että kunnolla itse edes huomaan. Lisäksi heidän haasteensa ovat sellaisia, että toisinaan minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa lapset. Tiedän etten ole haastavan tilanteen kanssa yksin ja varmasti löytyy vielä haastavampiakin tilanteita. Olen kiitollinen kaikille läheisilleni, jotka kuuntelevat ja koittavat tukea minua näiden asioiden kanssa. 

Vertaistuella on voimaannuttava vaikutus ja haluaisinkin kuulla muita haastavia kahden kodin tarinoita. 

Elämän tarina

Juokset läpi elämän paikasta toiseen ja joka puolella on pelkkiä umpikujia. Lopulta joudut selkä seinää vasten ja katsomaan itseäsi peilistä. Huomaat peilistä sinua katsovan silmiin joku ketä et enää tunnista. Silmissäsi vilisee kuluneet vuodet; Kaikki ne teot joita et uskonut tekeväsi, kaikki ne sanat joita et uskonut sanovasi, kaikki ne ihmiset joita et uskonut tapaavasi. Ihollasi tuntuu kaikki ne kosketukset, kaikki ne pelot, kaikki ne traumat. Korvissasi soi kaikki ne kommentit, joita satuttamasi ihmiset huusivat. Koitat laittaa musiikkia kovemmalle hiljentääksesi nuo äänet, mutta kaikki biisit kertoo juuri sinusta ja elämästäsi. Huudat peilille: " Kuka sinä olet? En tuo ole minä. En minä halua olla tuollainen." Tunnet kuinka pulssi kiihtyy, etkä saa enää henkeä. Lyyhistyt maahan täristen itkemään. 

Elämä kertoo monta tarinaa, joihin kuuluu niin paljon rikkinäisiä ihmissuhteita, niin paljon pettymyksiä, niin paljon kyyneleitä. Jokaisella on omat ongelmat ja möröt, joita toiset peittää paremmin kuin toiset. Jotkut katkeroituvat, jotkut menettävät uskon ihmisiin, jotkut kovettavat sydämensä, jotkut käsittelevät omat möröt. Niin monet juoksevat, kunnes tulee umpikuja toisensa jälkeen. Umpikujassa toiset tarttuvat pulloon, toiset huutavat kunnes eivät enää jaksa, toiset lyövät kunnes ei enää satu, toiset hakevat lohtua muista ihmisistä, toiset jatkavat samaa juoksemista uuteen umpikujaan. Joskus voi tuntua, että sekoot. Joskus voi tuntua, ettet selviä. Joskus voi tuntua, ettet osaa elää tätä elämää. Joskus voi tuntua, että haluat luovuttaa. Joskus voi tuntua parhaalta elää elämää yksin suojellaksesi itseäsi ja muita. Joskus voi tuntua, että haluat muuttaa itseäsi ja suuntaasi. Et halua olla enää tuo ihminen, joka katsoi sinua peilistä. Haluat jättää sen siihen umpikujaan, etkä halua sitä enää mukaan matkallesi. 

Vaikka pelottaa, nouse varovasti seisomaan. Vaikka aluksi sattuu ja tekisi mieli luovuttaa, huomaa hetki kerrallaan seisovasi omilla jaloillasi. Vaikka haluaisit juosta, seiso vain paikoillasi. Vaikka jalat tärisevät ja syke kiihtyy, sinä selviät. Kun tunnet rauhan sisälläsi, ota varovasti askel kerrallaan. Huomaat vielä jonakin päivänä, että selvisit. Näet peilissä sen upean ihmisen, millaiseksi sinut tarkoitettiin. Voit kertoa seuraavalle umpikujassa itkevälle, että siitä voi selvitä. 

Löydätkö sinä itsesi tästä elämän kertomasta tarinasta? 

Sähköisku

Onko sinulle käynyt koskaan työtapaturmaa? Oletko miten tapaturma-altis? 

Minä olen aina ollut jotenkin tapaturma-altis ja osa tilanteista on ollut sellaisia, että harvemmin sellaista tapahtuu. Olen kertonut näistä tapahtumista täällä blogissakin. 

Tänään tapahtui työtapaturma, joka ei suoranaisesti ollut minun syytäni. Koitin asiakastapaamisella laittaa työhuoneeseeni valoja päälle. Toiset valot syttyivät normaalisti, mutta toiset alkoivat vilkkua. Sain valokatkaisimesta sähköiskun oikean käden sormilleni ja säikähdin kamalasti. Katkaisimesta iski kipinää ja vähän nousi savua ja sekä kuulua omituista ääntä. Soitin kiinteistöasioita hoitavan miehen paikalle ja hän totesi, että tarvitaan sähkömies vaihtamaan katkaisin. 

Jatkoin asiakastapaamisen loppuun, mutta loppupuolella jouduin myöntämään käden olevan hieman kipeä ja puutunut. Kävin kertomassa työkavereille, jotka olivat ehdottomasti työterveyteen yhteydenoton kannalla ja lopulta suostuin soittamaan. Esimies oli samaa mieltä työterveyteen soittamisesta ja hän ilmoitti eri paikkoihin tilanteen. 

Päivän mittaan olo muuttui hieman omituiseksi ja tuntui, että sähköä menny läpi kropasta. Kättä ja jalkaa hieman koski ja sähkötti sekä puudutti. Lopulta lääkäri vastasi soittopyyntööni ja epäili sähköiskun menneen sormista sisään ja jalasta ulos. Epäili menevän itsestään ajan kanssa ohi, mutta suositteli päivystyksessä käyntiä. 

Päivystyksessä he ottivat sydänfilmin, verikokeita, lämmön ja verenpaineet.  ja olin tarkkailussa. Olin tarkkailussa vajaan kaksi tuntia, jonka jälkeen lääkäri kertoi tuloksia. Kaikki arvot olivat kunnossa ja pääsin kotiin. Selvisin ilmeisesti säikähdyksellä ja lievillä kivuilla, joihin auttaa aika ja kipulääke. Tarvittaessa päivystykseen voi olla uudelleen yhteydessä, mutten usko tarvivani sitä.

Tällainen päivä tänään ja saan olla kiitollinen, ettei käynyt pahemmin. 

Säröjä peilissä

Ihminen on kuin peili. Näemme itsemme toisten ihmisten kautta, kuten peilistä. Elämä ja toiset ihmiset tekevät meihin säröjä. Kun katsomme itseämme rikkinäisesti peilistä (eli elämme toisten ihmisten kanssa), alamme helposti nähdä itsemmekin viallisena ja rikkinäisenä. Jos säröiseen peiliin osuu oikeanlainen valo, heijastuu siitä jotain erityistä ja kaunista. Jos säröiseen peiliin iskee fyysisen tai henkisen nyrkin, voi peili hajota kokonaan pieniksi palasiksi. Tässä postauksessa on hieman minun säröistäni ja sen kautta tulevista peloistani. 

Huomaan jollain tasolla ihastuvan uusiin ihmisiin, joiden kanssa on mukavaa. Tuo ihastuminen ei ole romanttista tunnetta, vaan minua kiinnostaa oppia tuntemaan lisää uutta ihmisistä. Ihastun helposti ja se on pelottavaa, koska en enää tiedä milloin se on oikeasti romanttista ihastumista ja milloin se on aiemmin mainitsemani ihastumisen tunnetta ja halua tutustua uusiin ihmisiin kaverina. En tiedä milloin tuota ihastumisen tunnetta kannattaa kuunnella ja milloin ei, koska aiemmin kun olen kuunnellut asiat etenivät nopeasti huonolla lopputuloksella. Minun kiinnostukseni uusiin ihmisiin tutustumisessa myös tulkitaan toisinaan väärin, koska olen sosiaalinen ja huumoria viljelevä ihminen.

Minua pelottaa, että joku vielä joskus rakastuu minuun. Pelkään etten osaa olla hänen kanssaan ja kohdella hänen ansaitsemallaan tavalla. Pelkään vielä lisää rikkovani häntä tai hänen rikkovan minua. Jos päästän jonkun niin lähelle että hän näkee kaiken minussa, tuo ihminen varmasti säikähtää ja lähtee. Pelkään toistavani samoja virheitä, joita olen tehnyt aiemmin. Pelkään omalla toimillani pilaavani kaiken ja tuottavan kaikille jälleen kerran suuren pettymyksen. Pelkään etten osaa sitoutua ja olla oikealla tavalla parisuhteessa. Mitä oikea rakkaus on? Mistä tietää suhteen olevan kestävällä pohjalla? Olen herkkä ja elämässäni on tapahtunut paljon asioita, jotka ovat tehneet minusta varovaisen ja epävarman. Jos löydänkin joskus jonkun hyvän ihmisen, työnnänkö hänet pois omien pelkojeni takia? Pelkään etten voi löytää kestävää ja tasapainoista parisuhdetta. Pelkään että hukkaan taas itseni muiden miellyttämiseen ja tarpeisiin. En koe vielä löytäneeni tasapainoa siinä, kuka minä olen ja mitä minä tarvitsen, missä haluan asua ja mitä elämälläni tehdä. Parisuhteessa molempien pitäisi pystyä seisomaan omilla jaloillaan ja samalla tasapainottaa toista. 

Pelkään ettei kukaan voi kestää tätä meidän arkielämää. Minun mukanani tulee kaksi erityislasta omalla rikkinäisellä taustallaan. Heidän perheensä on hajonnut jo kahdesti. Lapset ( varsinkin PikkuKarhu) tarvitsevat minulta paljon ja heidän kanssaan arjessa on monia sellaisia asioita, joita ei välttämättä ulkopuoliset tule ajatelleeksi. Arjen tulisi olla tasapainoista ja turvallista sekä keskinäisen rakkauden näkyä. Lasten ei pidä koskaan enää kokea kenenkään miehen olevan mustasukkainen äidistä, pelottava tai sellainen joka suuttuu kaikesta. Jos joku mies minuun rakastuu, hänen tulisi rakastaa minun lapsiani kuin omiaan. Hänen tulee antaa rajoja ja rakkautta lapsille, vaikka he niitä aluksi kokeilevatkin. 

Pelkään ettei kukaan voi kestää tätä epävarmuutta ja jatkuvasti muuttuvia tilanteita sekä ulkopuolelta tulevaa painetta. Minun ja lasten mukana tulee myös lasten isä, hänen vaimonsa ja suku. Monet sanovat, että eksän pitäisi olla taakse jäänyttä ja olla yhteyksissä vain pakollisissa lasten asioissa. Jos näin ei ole niin silloin ei ole päässyt yli, mutta asiat eivät oikeasti ole noin mustavalkoisia. Lasteni isän sairaus, epävakaus ja katkeruus vaikuttavat paljon meidän (erityisesti minun) elämään. Välillä meillä on rauhallisempaa, hiljaisempaa ja paremmin tullaan toimeen. Sitten kun on huono kausi, kaikki kääntyy aivan päälaelleen. Nuo huonot kaudet kuormittavat minua todella paljon ja minun on pakko pystyä puhumaan niistä jollekin ilman, että hän syyllistää minua vielä lisää. 

Joskus tuntuu, että näen peiliin katsoessani kovin hukassa, sekaisin olevan rikkinäisen "prinsessan". Joskus tuntuu, että minun on parempi elää loppuelämäni ilman parisuhdetta ja olla päästämättä ketään liian lähelle itseäni. Näin ei satuta ja riko muita, eikä muut minua. Samaan aikaan kuitenkin kaipaan minun ja lasten elämään turvaa ja huolenpitoa. Minäkin kaipaa rakkautta ja hyväksyntää sellaisena kuin olen. Monenlaisia ajatuksia ja tunteita mahtuu ihmismieleen. Ei auta jäädä liikaa tunteisiin makaamaan, mutta tää kirjoittaminen jotenkin auttaa mua purkamaan. Ehkä joku löytää jotain samaa itsestää, ehkä tää voi jotain edes vähän lohduttaa. Ehkä joku ymmärtää paremmin mua, ehkä joku saattaa kauhistua. Keräsin kuitenkin rohkeuttani ja avasin sisimpääni kertoakseni, että hei tässä mä oon säröjä täynnä olevana peilinä. 

Ihmissuhteiden palapeli

 Tuntuuko sinusta koskaan, että elämä ja ihmissuhteet ovat vaikeita? Minusta tuntuu sille yllättävän usein ja tämä postaus kertookin siitä. Joitakin asioita ja tunteita on vaikeaa pukea sanoiksi. Monet biisit puhuvat minulle elämästä ja herättävät ajatuksia sekä niiden kautta uppoudun pohtimaan omaa ja muiden elämää. Olen tänäänkin kuunnellut paljon musiikkia ja tuntuu kuin kaikki biisit puhuisivat minulle. Jos on aikaa pysähtyä ja viimeistään kun loukkaa toista ihmistä, tulee huomattua kuinka rikkinäinen ja vajavainen sitä ihminen on. Tätäkin surullisempaa on jos ihminen ei sitä itse huomaa. 

Olen tällä viikolla joutunut näihin tilanteisiin omassa ja läheisteni elämässä; meillä on sukulaisten kesken surullinen tilanne, jossa monia ihmisiä on loukattu. Itse loukkasin erästä minulle läheistä ystävääni. En avaa tilanteita enempää kuin, että petin ystäväni luottamuksen omalla ajattelemattomuudellani. Olen huomannut näissä tilanteissa taas, kuinka tärkeää avoimuus ja puhuminen sekä rehellisyys ovat kaikissa tärkeissä ihmissuhteissa. Jos on epävarma tai jokin asia painaa, siitä on hyvä puhua rehellisesti kyseisen ihmisen kanssa ennen kuin tekee mitään omia valintoja tai johtopäätöksiä tai alkaa salailla asiaa. Jokainen varmasti tekee virheitä ihmissuhteissa, mutta niistä on tärkeää pystyä puhumaan myös jälkeenpäin rehellisesti ja myöntää virheensä sekä pyytää anteeksi. Se on eri asia, onko toinen ihminen valmis antamaan anteeksi. Jos joku ihminen on tärkeä ja häntä arvostaa, se kannattaa kertoa ja näyttää hänelle. 

Minä haluan kaikille ihmisille pelkkää hyvää ja haluan usein suojella läheisiä ihmisiä vaikeilta tilanteilta ja murheilta, enkä usko olevani ainut tällainen ihminen. Olen kuitenkin usein niissä hetkissä satuttanut ihmisiä entistä enemmän. Olen koittanut löytää oikeaa suuntaa elämässäni ja mitä minä itse haluan elämältäni. Yritykset ovat kuitenkin useita kertoja menneet pieleen ja saaneet aikaan pelkkää kipua sekä lisää rikkinäisyyttä. Joistakin valinnoista on seurannut oikeita ratkaisuja ja hyviä seurauksia. Kukaan muu ihminen pysty minua pelastamaan toista, eikä toiseen ihmiseen voi takertua. Toiselle on vaikeaa kertoa, kuinka hänen tulisi elää. Jokaisen täytyy itsen miettiä elämäänsä, löytää oikea suunta ja päästä jaloille sekä löytää tasapaino elämään. Ihminen on monimutkainen, kun sisällä vaikuttavat tunteet, ajatukset, järki, alitajunta sekä menneisyyden haavat. Näistä pitäisi osata valita se ääni jota kuuntelee ja rakentaa elämän palapeliä. Joskus kannattaa miettiä kahdesti ennen kuin sanoo tai tekee asioita. Jokainen tekee virheitä, mutta niistä tulisi oppia ja olla toistamatta. Lähellä olevat ihmiset voivat olla tukena ja kuunnella, mutta itsen pitää tehdä elämän valinnat ja tarvittaessa muuttua sekä muuttaa omaa toimintaa. Ei voi aidosti rakastaa muita ympärillä olevia tai olla tasapainoisessa parisuhteessa, ennen kuin oppii olemaan itsensä kanssa ja rakastamaan itseään. Yksi elämän tärkeimmistä ohjeista on " Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan." Sanat kiitos ja anteeksi ovat myös erittäin tärkeitä osata. Tämä viikko on ollut hyvä muistutus minulle näistä kaikista ohjeesta ja pyrin taas paremmin noudattamaan sitä. 

Kannattaa siis olla tärkeissä ihmissuhteissa rehellinen, kohdella kuin haluaisi itseä kohdeltavan ja puhua avoimesti asioista. 

Tyytymättömyys omaan kehoon

Olen jo pitkään pyöritellyt tätä aihetta mielessäni ja joskus aiemmin kirjoittanut jotakin. Puntaroin myös miten avoimesti ja rehellisesti uskallan kirjoittaa, mutta en usko olevani ainut tämän teeman kanssa kipuileva. Nyt on kesä ja rannoilla näkee monen kokoisia ja näköisiä ihmisiä. 

Lasten syntymän jälkeen naisen keho muuttuu, eikä se välttämättä koskaan palaudu samanlaiseksi. Näin on tapahtunut minullekin ja olen näiden vuosien aikana yrittänyt saada kroppaani timmimmäksi tai ainakin laihemmaksi. En ole kuitenkaan onnistunut saamaan kroppaani siihen kuntoon kuin itse haluaisin. Olen hävennyt raskausarpiani ja roikkuvaa sekä rasvakerroksen omaavaa vatsaani. Kehoni on myös ollut vuosien ajan se, jonka kautta olen "rankaissut" tai "kurittanut itseäni. Kun koin mokanneeni pahasti tai olin vihainen itselleni, saatoin olla koko päivän syömättä. Kun on oman kipuilun lisäksi kuullut parisuhteessa vuosien aikana olevansa jollain tavalla vääränlainen, alkoi se vaikuttaa omaan pukeutumiseeni ja toimintaani. Sain kommentteja, että syömättömyyteni kautta laihdun ja se olisi hyvä asia. Olen kuitenkin saanut huomata, ettei syömättömyydellä laihdu vaan lihoo. En halunnut käydä uimahalleissa, missä oli paljon laihempia ja treenatumpia naisia. Katsellessani muutaman vuoden takaisia seurusteluajan kuviani, huomaan solisluideni paistavan. Tuolloin olin hieman tyytyväisempi kehooni, mutta kuitenkin kiinnitin huomiota mahaani. Kävimme puolisoni kanssa yhdessä salilla ja hän tsemppasi minua treenaamaan. Jälkeenpäin ajateltuna, kävin salilla hänen ja muiden ihmisten takia. Kävin salilla, jotta pystyin sanoa käyneeni salilla ja jotta saisin tuloksia kelvatakseni muille. Nautin salin jälkeisestä olosta, mutten nähnyt itsessäni mitään muutoksia. En syytä entistä puolisoani ongelmastani omaa kehoa kohtaan, mutta myönnän hänen lisänneen sitä. 

Korona-aikana en käynyt salilla ja lenkkeilykin jäi paljon vähemmälle raskaan elämäntilanteen takia. Päätin samalla, ettei kukaan muu voi pakottaa minua salille. Halun tulee lähteä minusta itsestäni ja tällä hetkellä suoraan sanottuna ajatus salille menemisestä ahdistaa. Eron myötä päätin, ettei kukaan muu ihminen voi määritellä mitä saan syödä tai millaista liikuntaa minun tulisi harrastaa. Olen kevään aikana lihonut ja toki se inhottaa itseäni, mutta olen kokenut psyykkiseen hyvinvointiin panostamisen tärkeämpänä. Olen alkanut huomaamaan ympärillä eri kokoisia naisia, eivätkä kaikki ole laihoja. Silti he näyttävät onnellisilta. Olen myös huomannut monien muidenkin kipuilevan näiden asioiden kanssa. 

Edelleenkin (ja varsinkin keväällä lihomisen myötä) inhoan omaa vatsaani, jonka suhteen olen jo menettänyt toivoni. En jaksa enää uskoa, että onnistun saamaan siitä itselleni kelpaavaa. En myöskään pidä "pelastusrenkaasta" vyötärölläni, enkä heiluvista käsivarsistani. Koen muutenkin näyttäväni pullukalta, joka ei ole käynyt salilla. 

Kropassani on myös kohtia, joista pidän. Esimerkiksi tällaisia kohtia ovat rinnat ja silmät. Tiedän minulla olevan melko isot rinnat, joita imetys ei ole latistanut. Toki ne roikkuvat alasti ollessa, mutta rintsikoissa näyttävät mielestäni kauniilta. Ennen inhosin silmiäni ja minua on kiusattu niistä, mutta nykyään olen saanut niistä positiivista palautetta. Tykkään panostaa meikissä silmiini, jotta ne korostuvat. Eräs ystäväni sanoi minulle, että raskausarvet ovat merkki elämästä. Ne ovat merkki minussa siitä, että olen äiti ja minulla on kaksi lasta. Tuo laittoi minut miettimään, että ne ovat oikeastaan aika kaunista. Tänä kesänä en ole hävennyt raskausarpiani, vaan kulkenut lyhyissä shortseissa. En halua syömiseni olevan enää itseni piiskaamista ja jatkuvaa morkkista. Haluan oppia nauttimaan elämästä ja toisinaan herkutella hyvällä omatunnolla. Haluan oppia arvostamaan ja pitämään huolta kehostani, että voin paremmin. 

Seuraava postaus tulee käsittelemään samaa aihepiiriä lukijoiden kipukohtien kautta. Toivon että jokainen meistä oppisi arvostamaan omaa kehoaan ja sen erityisyyksiä. Olet arvokas ihminen. 💗

Tarviiko lapsen sitoutua harrastukseen?

Harrastaako teillä lapset? Minkä ikäisenä teidän mielestä lapsen tulee sitoutua harrastukseen? 

Meillä lasten harrastukset ovat olleet yksi erimielisyyden aihe lasten isän kanssa.

Viime kesänä en ollut kovin innostunut lasten joukkueharrastuksista. Varsinkin Isokarhu on käynyt kokeilemassa monia eri harrastuksia vähän aikaa ja kyllästynyt. Joukkuelajit vaativat sitoutumista, jotta joukkue pärjää ja jotta lapsi voi kehittyä. Syynä omaan vastahakoisuuteeni viime kesänä oli juuri tämä sitoutumattomuus ja tiesin kaiken jäävän minun vastuulle, vaikka lasten isä lupasi ottaa päävastuun harrastuksesta samalle paikkakunnalle muuttamisen jälkeen.  

Molemmat pojat ovat sanoneet jo pitkin kevättä, että haluavat vaihtaa harrastusta. Pikkukarhun harjoitukset ovat kestäneet viikottain 1,5 tuntia, joka on hänelle liian rankkaa. Isokarhun on ollut vaikea kestää valmentajan kritiikkiä, vaikka valmentajan tehtävänä on neuvoa pelaajia kehittymään. Lasten isä on "ruokkinut" poikien halua lopettaa harrastukset ja kokeilemaan jotain uutta. Hänestä lapsia ei voi pakottaa harrastamaan ja ettei harrastukset ole sama asia kuin naimisiin meno. Minä olen yrittänyt kannustaa lapsia jatkamaan, etteivät luovuttaisi ensimmäisten vastoinkäymisten tullessa. Olen ehdottanut kesän yli miettimistä. Olen puhunut erityisesti IsoKarhulle, kuinka kehittyminen vaatii paljon harjoittelua ja pettymysten sietoa. Keskustelin myös poikien valmentajien kanssa ja hekin olivat sitä mieltä, että vanhempien tulee motivoida ja kannustaa pelaamiseen. 

Pikkukarhun treenit jäivät kesätauolle. Minulle selvisi ettei Isokarhu ole ainakaan kesällä isiviikoilla käynyt treeneissä. Pahoittelin asiaa valmentajalle ja pyysin isää ilmoittamaan lopettamisesta, jos Isokarhu oikeasti haluaa lopettaa. En jaksanut enää vääntää asiasta. Olin ehtinyt maksaa kausimaksun ja ostaa uuden pelipaidan. Maksun varmaan saa takaisin ja pelipaita menee hyvään tarkoitukseen, jos Isokarhu on kesän jälkeen vielä sitä mieltä ettei pelaa.

Mielestäni jos harrastus on kokoajan pelkkää pakkopullaa, kannattaa etsiä joku itseä enemmäm kiinnostava harrastus. Jos on vaikea sitoutua, harrastus ei voi olla joukkuelaji. Harrastukset ovat mielestäni hyvää harjoitusta moniin elämän taitoihin, kuten esimerkiksi sitoutumiseen, auktoriteetin kuuntelu ja kunnioitus sekä itsensä haastaminen. Katsotaan syksyllä, mitä pojat haluaa alkaa harrastamaan ja vaatiiko se miten suurta sitoutumista. 

Kesäloma

 Kirjoitin jo yhden postauksen meidän kesälomasta, mutta viime metreillä se katosi bittiavaruuteen. Taidan siis hieman muuttaa postauksen rakennetta toisen tyyppiseksi. Noniin nyt turhat löpinät sikseen ja itse asiaan eli meidän minilomaan. Minulla oli siis viime viikolla kolme päivää kesälomaa + viikonloppu. Koronatilanteen helpottumisen myötä päätimme lähteä lasten kanssa vanhempieni luo maaseudulle, joka sijaitsee yli 200 kilometrin päässä meistä. 

Ennen lähtöä kuitenkin juhlimme PikkuKarhun kaverisynttäreitä meidän takapihalla. Juhlailta huipentui vesi-ilmapalloihin, joita pojat saivat heitellä IsoKarhuun ja isiin. Kävimme vielä juhlien jälkeen lasten ja heidän isänsä kanssa uimassa. Ilta onnistui ja  kaikilla vaikutti olevan mukavaa. 

Keskiviikkoaamuna lähdin lasten kanssa ajamaan maaseudulle, missä erityisesti kesäisin sielu lepää. Pääsimme näkemään vanhempieni kissoja ja koiraa sekä mummoni naapureiden hevosia. Kävin lasten kanssa päivittäin uimassa. Säät suosivat meitä ja lämpöä sekä poutasäätä riitti. Pääsin pesemään meidän likaisia mattoja vanhalla savusaunalla. Mummoni tuli myös yhtenä päivänä auttamaan ja hän onkin paljon taitavampi tuossa puuhassa kuin minä. 

Kesässä on myös se ihana puoli, että voi nähdä ihmisiä ulkona ja se helpottaa tapaamista näin koronapandemian aikana. Olen surrut parhaiden ystävieni Savosta pois muuttamista, mutta nyt toinen heistä on perheensä kanssa muuttanut minun lapsuuden kotipaikkakunnalle. Kun käyn tapaamassa sukulaisia, pääsen tapaamaan myös heitä. Nautimme yhdessä lasten kanssa kesäpäivästä. Lisäksi pääsin tapaamaan kummipoikaani ja hänen isäänsä. Koen huonoa omatuntoa, miten harvoin pystyn nähdä kummipoikaani. Välimatka ja korona ovat olleet esteenä, mutta toivottavasti koronatilanne alkaa helpottaa ja näkeminen helpottuu. Torstai-iltana vietimme vielä ystäväni kanssa tyttöjeniltaa vanhempieni aittaan tehdyssä kesähuoneessa teekuppien ääressä jutellen. Tällaisia iltoja todella olen kaivannut. Lauantaina pääsin extempore tapaamaan entistä työkaveriani, jota en ollut nähnyt kolmeen vuoteen. Oli todella virkistävää vaihtaa kuulumisia ja muistella menneitä. Kaikkia haluamiani ihmisiä en ehtinyt ja onnistunut näkemään, mutta onneksi kesää on vielä jäljellä ja tulee uusia mahdollisuuksia.

Reissussa kävin ostamassa viimein itselleni uuden kannettavan tietokoneen, kun ukkonen hajotti viime kesänä edellisen. Tässä välillä olen koittanut tulla toimeen 10 vuotta vanhalla hitaalla pöytäkoneella ja kännykällä. Olin konsultoinut etukäteen kaveriani hyvistä tietokoneista omalla budjetillani. Ostin kuitenkin hieman paremman tietokoneen, jotta se olisi kestävämpi. Postauksien kirjoittaminen on hieman nopeampaa ja helpompaa läppärillä kuin kännykällä. Sain Gigantista todella hyvää ja asiantuntevaa palvelua, jota arvostan. Nyt pitäisi olla hyvä tietokone ja nettiyhteys, jotta blogin kirjoittaminenkin olisi helpompaa. 

Sunnuntaina vietimme PikkuKarhun sukulaissynttäreitä sisätiloissa, koska juuri sinä päivänä oli kamala sade. Käytimme maskeja, kun emme syöneet. Maskeilla ja turvaväleillä yritimme turvata pienetkin riskit koronatartuntojen suhteen. Suurin osa vieraista toki oli jo saanut yhden tai kaksi rokotetta. Juhlien jälkeen lähdin poikien tädin kanssa ajelemaan kotia kohti. Lapset lähtivät isänsä ja hänen vaimonsa kanssa vaimon vanhemmille vielä lomailemaan. 

Lomassa ehdottomasti parasta olivat hyvät säät ja ihmiset. Olen ikävöinyt monia ystäviä ja tietysti perhettä. Nyt pääsin joitain heistä näkemään livenä. 

Ihanaa kesää kaikille ja nauttikaa lomasta, joilla sellaista on. <3 Muistetaan kuitenkin toimia koronvastuullisesti kesälläkin. 

Syntymäpäivä

Pikkukarhun täytti keskiviikkona 7 vuotta. Näihin vuosiin on mahtunut monenlaista, jota voinut seurata täällä blogissakin. Nyt palaan 7 vuoden takaisiin hetkiin. Varoitan jo herkimpiä ja etenkin miehiä tästä postauksesta. 

Sunnuntaina 8.6.2014 vietimme papan (eli minun isän) 50 v. juhlia vajaan 50 kilometrin päässä. Monet kyselivät vauvan syntymästä ja totesin, ettei ole vielä ollut mitään kovempia supistuksia. Muistan sanoneeni, että yliajalle varmasti menee tämäkin. Palasimme kotiin ja lasten isä lähti rippileirille töihin.

Olimme sopineet, että poikien täti tulee meille varmuuden vuoksi muutamaksi yöksi. Jos yöllä tulisi lähtö, hän voisi olla Isokarhun kanssa. Laitoin Isokarhun nukkumaan ja tunsin nukkumaan käydessä muutamia kovempia supistuksia, mutta ajattelin niiden johtuvan juhlista. Taisin ottaa särkylääkettäkin varmuuden vuoksi. Torkuin vain pieniä pätkiä supistusten takia. Puolilta öin kivut olivat jo niin kovat, että soitin miehelleni. Sanoin synnärireissun olevan varmaan turha (Isokarhun kohdalla vasta kolmas reissu oli synnytys), mutta supistusten olevan kovia ja tiheitä. Mieheni oli sopinut, että voi töistä lähteä mukaan synnytykseen. Kerroin tädille tilanteen ja mieheni tuli hakemaan minut sairaalaan.

Sairaalaan päästessämme olin jo muutaman sentin auki ja saimme jäädä odottamaan synnytystä. Sain epiduraalin, mutta synnytys jostain syystä pysähtyi. Kun lapsivedet meni, epiduraalin vaikutus oli lakannut ja pyysin lisää kipulääkettä. Sitä ei ehditty laittaa, kun oli pakko alkaa ponnistamaan. Minulle annettiin ilokaasua, jota vetelin reilusti. Siitä tuli kuitenkin huono olo ja vajosin johonkin omaan maailmaan. Kuulin kaukaa kätilön ja isän tsemppaukset ponnistamisen suhteen. Sain ponnistettua, vaikken kokenut olevani läsnä. Minusta tuntui, että taju lähtee. Silmäni menivät kiinni ja samalla kuulin rääkäyksen. Vauva syntyi. Sain hänet rinnan päälle ja hoitaja sekä isä koittivat saada minua "tolkkuihini". Pikkuhiljaa aloin palata takaisin todellisuuteen. Poika oli 50cm pitkä ja painoi 3450g. Osastolla aloin tehdä tuttavuutta tuon pienen ihmeen kanssa, joka tuntui vielä jotenkin vieraalta. 

Kun Pikkukarhu päätti tulla tähän maailmaan, se tapahtui melko nopeasti ja sitä nopeutta on jatkunut tähän päivään asti. Olimme sairaalassa pari yötä, jonka jälkeen pääsimme kotiin. Kävimme sairaalassa näyttämässä lonkkaluksaatioepäilyä, joka todettiin vääräksi epäilyksi. Ehdimme olla kotona noin viikon, jonka jälkeen olikin kolmen viikon sairaalareissu, mutta ei siitä tällä kertaa enempää.

Näin saimme perheeseemme Pikkukarhun 9.6.2014 klo. 8:30 ja saamme olla kiitollisia, että hän on meidän vauhtiviikarina. Siitä alkoi meidän yhteinen tarina, jossa olemme saaneet koko perhe kasvaa monella tavalla. Kiitos kun saan olla tämän ihanan pojan äiti. ❤️

Kouluun tutustuminen

Tänä vuonna kouluun tutustuminen oli erilaista monellakin tapaa. Kävimme viime viikolla tutustumassa Pikkukarhun tulevaan kouluun. Koronan vuoksi tutustumaan pääsi yksi perhe kerrallaan, joten luokkakavereita ei päästy näkemään. Onneksi samasta eskarista on ainakin yksi tyttö tulossa samalle luokalle. 

PikkuKarhu aloittaa syksyllä starttiluokalla eli pienryhmässä. Meiltä on koululle yli 5 kilometriä, joten PikkuKarhu tulee kulkemaan taksilla. Pääsimme tutustumisella näkemään opettajan ja tulevan luokkahuoneen. Luokassa tulee olemaan erityisopettajan lisäksi 1-2 avustajaa. Pienryhmä on 1-2 luokkalaisten yhdistetty ryhmä. Lapsilla on mahdollisuus kerätä käytöksellä hymynaamoja, joista voi saada jonkun palkkion. Lapset pääsevät tekemään myös itsereflektiota koulupäivien aikana ja antaa siitä itselleen hymiöitä. Luokassa on erilaisia apuvälineitä yksilöllisiin tarpeisiin. Luokan vieressä on myös lepohuone, minne voi mennä tarvittaessa rauhoittumaan ja lepäämään. Käytävällä pääsee purkamaan energiaa erilaisilla liikuntatehtävillä.

Pienryhmä toteuttaa joitain tunteja yhdessä "tavallisen" ekanluokan kanssa, jotta lapset pääsevät harjoittelemaan myös isommassa ryhmässä olemista.

Opettaja vaikutti mukavalle ja PikkuKarhu oli aivan innoissaan. Turvallisin mielin siis syksyä kohti. Nyt kuitenkin ensin nautitaan kesästä. ☀️

Elämäni pahat virheet

Minulta kysyttiin tänään, olenko tehnyt elämässäni pahoja virheitä. Tuo kysymys on sinänsä mielenkiintoinen, koska jokainen tekee elämässä virheitä. Jäin lenkillä pohtimaan tuota kysymystä ja elämääni.

Ovatko parisuhteeni olleet pahoja virheitä? Välil tuntuu siltä ja varmasti myös muiden mielestä. Olen kuitenkin oppinut ja saanut niistä paljon.  Vaikka paljon on mennyt rikki, ne ovat kuitenkin kasvattaneet ainakin minua. Alussa suhde on tuntunut hyvältä ja olen toiminut sen mukaan, joten en voi sanoa sen olleen paha virhe.

Ovatko eroni olleet pahoja virheitä? 

Olemme molemmat tehneet suhteessa virheitä. Toiset ovat pahempia kuin toiset, mutta niitä ei saa enää tekemättömäksi. Olen myös oppinut niiden kautta paljon itsestäni ja omasta vajavaisuudestani. Mielestäni olen yrittänyt parhaani, ettei suhteen tarvisi päättyä eroon. Joskus kuitenkin keinot ja voimavarat loppuvat, eikä ole enää muuta vaihtoehtoa. Erot ovat jättäneet syviä haavoja varmasti suhteen kummallekin osapuolelle, mutta yhdessä oleminen olisi jättänyt vielä pahempia. 

Olen tehnyt virheitä työelämässä ja välillä ne ovat tuntuneet maailman lopulta. Minua on hävettänyt niin, että olen epäillyt sopivuuttani alalle. Kukaan ei kuitenkaan ole kuollut (luojan kiitos) enkä ole saanut potkuja tekemieni virheiden takia. Olen oppinut niistä tarkkuutta ja toisenlaisia toimintatapoja. Olen oppinut myös myöntämään virheeni ja pyytämään anteeksi.

Olen tehnyt äitinä paljon virheitä ja varmaan tuhat kertaa kokenut olevani maailman huonoin äiti. Olen kuitenkin niissä tilanteissa toiminut niillä voimavaroilla ja keinoilla, joita minulla on ollut. Olen pyytänyt lapsiltani anteeksi ja selittänyt toimintaani. Samalla lapset ovat oppineet, että ihmiset tekevät virheitä ja niistä voi oppia sekä selvitä eteenpäin. Minun tulisi hyväksyä oma inhimillisyyteni ja oppia olemaan armollisempi itselleni äitinä.

Ovatko muuttoni olleet pahoja virheitä? Välillä tuntuu siltä ja muut ovat varmasti tätä mieltä. Jos en olisi muuttanut, en olisi tutustunut kaikkiin niihin mahtaviin ihmisiin ja saanut kahta ammattia itselleni.

Olen tehnyt ihmissuhteissa virheitä ja osa niistä on katkennutkin, mutta jokaisessa ihmissuhteessa on aina kaksi osapuolta. Tarvitaan molempia osapuolia siihen, että asiat halutaan ja saadaan selvitettyä tai jätetään selvittämättä. Jokaisella ihmissuhteella on varmasti tarkoitus tiettyyn elämänvaiheeseen ja joskus elämäntilanteen muuttuessa joidenkin ihmisten on aika jäädä pois toisen elämästä.

Näitä esimerkkejä virheistä voisi jatkaa, vaikka koko illan. Olen siis tehnyt paljon virheitä elämässä ja osa toki kaduttaa. Menneisyyttä ei voi kuitenkaan muuttaa ja jotkut valinnat ovat tehneet elämästäni kivikkoisempaa. Kulkemani polku ja tekemäni valinnat ovat kuitenkin tehneet minusta juuri tällaisen. Raamatussa sanotaan, että kaikki yhdessä vaikuttavat niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat. Jumala voi kääntää virheemme voitoksi ja voimavaraksi. Elämäni elämä on tehnyt minusta nöyrän ja armollisen sekä ymmärtäväisen muita kohtaan. Se on antanut minulle halun auttaa muita vaikeuksissa olevia ja keinoja olla ihmisten tukena. Elämäni elämä on tehnyt minusta kuin lasiastian, joka on herkästi hajoava ja samalla siinä on jotain kaunista.

Oletko sinä tehnyt elämässäsi pahoja virheitä? 

Yksi elämän parhaista

Mitkä asiat tekevät sinun lapsesi iloiseksi ja onnelliseksi?

Torstaina meillä oli Isokarhun kanssa kahden keskinen ilta. Ehdotin ekstempore hänelle, että kävisimme jossakin syömässä ja menisimme pieneen paikalliseen kylpylään. Lapset tykkäävät todella paljon uimisesta ja uimahalleista, mutta korona-aikana ne ovat olleet kiinni. Lisäksi minä en tykkää käydä uimahalleissa, joten senkin takia olemme niissä aika vähän käyneet.

Kävimme Hesburgerin autokaistalta hakemassa ruoat ja menimme rannalle syömään. Juuri kun aloitimme, alkoi sataa kaatamalla. Hetken pohdinnan jälkeen etsin suojaisan paikan, missä saimme syödä ruokamme kastumatta. Kun vietämme aikaa kahdestaan, Isokarhu puhuu paljon koulusta ja kertoo vitsejä.

Syömisen jälkeen lähdimme kylpylään. Nautin suunnattomasti, että pääsin pitkästä aikaa saunaan. Se on minulle harvinainen nautinto, koska meillä ei ole tässä asunnossa saunaa. Isokarhu ihastui kylpylän allasosaston nähdessään, vaikka jonkun mielestä saattaisi olla pelkistetty. Allasosastolla on yksi iso allas, jossa kaksi syvennystä poreilla ja suihkulla. Lisäksi pikkulapsille on allas liukumäellä. Sitten on vielä poreallas sekä mahdollisuus mennä järveen.

Ensimmäiset puoli tuntia saimme olla Isokarhun kanssa aivan kahdestaan koko kylpylässä. Myyjä pumppasi meille ilmapatja ja uimarenkaan sekä heitteli altaaseen leluja. IsoKarhulla oli tilaa tehdä temppuja ja leikkiä kanssani. Välillä kävimme porealtaassa rentoutumassa ja sitten taas isoon altaaseen uimaan. Pojasta näki, kuinka hän nautti. Ennen lähtöä kävimme höyrysaunassa ja tavallisessa saunassa. Saimme vielä kotimatkalle nautittavaksi tikkarin ja suklaan.

Isokarhu totesi lähtiessä, että tämä oli yksi hänen elämänsä parhaista illoista. Saimme viettää laatuaikaa ja hän oli huomioni keskipisteenä. Saimme nauttia kylpylästä aivan kahdestaan. Poika kiitti illan aikana moneen kertaan hesestä ja kylpylästä.

Joskus elämän parhaita muistoja voi tehdä ekstempore parissa tunnissa, omassa kaupungissa. Muistetaan nauttia elämästä. 

Pienen lapsen suuria tunteita

Ihmiselämään voi mahtuu suuria tunteita ja meidän perheessä ne ovat erityisen suuria sekä päivittäisiä. PikkuKarhu näyttää kaikki tunteensa aidosti ja ne ovat 150% sitä, miltä hänestä tuntuu. Tällä viikolla tapahtui kuitenkin jotain poikkeuksellista. 

Torstaina PikkuKarhu tuli toista kertaa uudella vaihtojärjestelyllä minun luo. Meillä oli mukava ilta, vaikkakin hänellä oli pakkoliikkeitä. Tehtiin normaalisti iltatoimet ja PikkuKarhu meni sänkyyn. Yhtäkkiä hän sai jonkun ihme itkupelkokohtauksen, jollaista ei ole ollut aiemmin. Poika alkoi huutaa ja parkua, että häntä pelottaa ja pyysi apua. Yritin rauhoitella häntä, mutta hän juoksi minun sänkyyni. Siellä hän alkoi huutaa, että haluaa takaisin isille, koska on liian kova ikävä. Soitimme PikkuKarhun pyynnöstä isille ja me vanhemmat koitimme yhdessä rauhoitella poikaa. Parkuminen vain jatkui ja hän yritti selittää, miten tuntuu niin oudolle. Lopulta isi lupasi tulla meille nukuttamaan PikkuKarhua. Minä kävin tekemässä iltatoimet ja yhdessä silittelimme pojan uneen. PikkuKarhu moneen kertaan tarkisti, että olemmehan siinä vieressä. Lopulta poika nukahti ja nukkui yönsä hyvin minun vieressäni.

Perjantaina sama meinasi toistua, mutta rauhoittui valokuvia katselemalla minun sänkyyni. Eilen illalla IsoKarhu lohdutti pikkuveljeään, ettei hänellä ole mitään hätää meidän kanssa. Sanoi että hänetkin voi yöllä herättää, jos alkaa pelottaa. Lisäksi viritti pikkuveljelle yövalon, jotta tämä rauhoittuisi. IsoKarhu kertoi, että ovat isillä puhuneet, kuinka PikkuKarhun pitäisi oppia nukkumaan omassa sängyssä. Molemmissa kodeissa PikkuKarhu tulee edelleen viereen nukkumaan. En tiedä mistä nämä tämän viikon pelokkaat illat johtuivat, mutta toivottavasti jäävät pois. Pikkukarhu pelästyy kyllä herkästi, jos vanhempi on liian kauan pois näkyvistä jonkun oven takana. Iltaisin olen hänen vieressään ja toisinaan silitän, kunnes poika nukahtaa. 

Tänään olimme poikien kanssa puistossa keinu- ja jalkapalloa. PikkuKarhu nauroi niin, että meinasi pudota keinusta. Hän toisti moneen kertaan " Äiti tämä on aivan liian kivaa". Poikia myös nauratti minun kiljahdukset, kun meinasin potkaista pallon omaan päähän. 

Katsoimme kotona jääkiekkoa ja ulkona satoi, joten Pikkukarhu ei voinut mennä trampoliinille. Hän ei pystynyt keskittymään pelin seuraamiseen, koska ei kuulemma pysty nähdä kiekkoa. Nopea tempoinen peli ja pieni kiekko olivat pojalle varmasti haastavaa seurattavaa. Hän turhautui totaalisesti, koska ei ollut kuulemma mitään tekemistä. Isokarhukin oli kaverilla. PikkuKarhulle on todella haastavaa leikkiä yksin tai sitä pitää vähintään jonkun katsoa. Hän teki kaikkensa, jotta saa minun huomioni. Kävimme tauoilla leikkimässä ja koitin pelin ajaksi ehdottaa hänelle tekemistä, mutta poika olisi halunnut leikkiä vain äidin kanssa. Kun PikkuKarhu oli aikansa ähkynyt ja puhkunut turhautumistaan, hän kertoi väsyttävän, olevan nälkä ja jääkiekkopelin olleen hänelle niin rankka. Selitys hieman hymyilytti minua, koska hän söi pelin aikana. 

PikkuKarhu nukahti tyytyväisenä omaan sänkyyn äidin silityksiin. Tässä muutama esimerkki siitä tunneskaalasta, mitä meillä käydään läpi. 

Millaisia tunteita teidän perheestä löytyy? 

PikkuKarhun koulupalaveri

Meidän PikkuKarhu aloittaa syksyllä koulun pienryhmässä. Meillä oli tällä viikolla etäyhteyksillä siirtopalaveri, jossa oli mukana eskarin opettaja, ekan luokan pienryhmän opettaja, toiminta- ja puheterapeutti sekä minä äitinä.

Kävimme läpi PikkuKarhun lähtötilannetta ja tämän hetkistä elämää sekä tulevaisuutta. Kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että Pikkukarhu on paljon kehittynyt ja mennyt eteenpäin. Oppimisvalmiudet pojalla on hyvät. Hän on oppinut jo lukemaan, kirjoittamaan (ainakin tabletilla) ja laskemaan. Hahmottamisessa on sen verran haastetta, että pojan lukemaan ja kirjoittamaan oppimista ihmeteltiin. 

Toimintaterapia jatkuu viikottaisena. Palapelit ja pikkulegot olisivat myös tosi hyviä hienomotoriikaan ja hahmottamisen kehittymisessä, vaikkei Pikkukarhu niitä mielellään teekkään. Vastavuoroiset roolileikit ovat hyvää harjoitusta leikkitaitojen oppimiseen ja toisten lasten kanssa olemiseen. PikkuKarhulla on vielä aika paljon keskilinjan hahmottamisen kanssa haasteita, mutta toimintaterapialla tuetaan hahmottamisen kehittymistä. 

Puheterapia jatkuu 1-2 kertaa viikossa, jotta saadaan parhaat tulokset. Puheterapiaharjoituksia tulee tehdä paljon kotonakin. PikkuKarhun kanssa olisi hyvä pelata kesällä Alias-pelejä, jotta tulee sanojen selitystä ja sanavarastojen lisääntymistä sekä kielellistä hahmottamista.   

Tavoitteet kesälle ja tulevalle syksylle:

- kaveritaitojen  ja leikkivalmiuksien sekä niihin keskittymisen kehittäminen pitkäkestoisemmaksi (tämän hetkistä kestoa arvioidaan vielä eskarissa).

- L- ja muiden puuttuvien äänteiden harjoittelu

- kynäotteen harjoittelu kynätuen avulla

Menemme ensi viikolla tutustumaan kouluun ja opettajaan. Aika näyttää, miten kaikki järjestyy ja kehittyy syksyksi. Pikkukarhu lomailee hieman kesäkuussa ja heinäkuussa hän jää kokonaan pois päiväkodista. 

Olen kiitollinen hyvästä moniammatillisesta verkostosta, joka on saatu PikkuKarhun ympärille rakennettua. 

Herkkä ihminen

Herkkä ihminen tuntee asiat voimakkaasti. Se voi näkyä esimerkiksi vaikeissa vuorovaikutustilanteissa.

Koetko olevasi herkkä ihminen?

Minä olen herkkä ihminen ja erään testin mukaan saattaisin olla jopa erityisherkkä. Minun siskoni on todella erityisherkkä ja myös vanhemmissani sitä löytyy näitä piirteitä, joten ei olisi ihme jos minäkin olisin erityisherkkä. Se ei ole kuitenkaan mikään diagnoosi tai vika, joten ei sen tarkkuuden määritys ole olennaista.

Käsittelen asioita perusteellisesti ja syvällisesti sekä analysoin paljon tilanteita. Yhdistelen myös asioita yhteen ja teen niistä johtopäätöksiä, jotka eivät välttämättä kuitenkaan ole totuus. Tämä ei ole läheskään aina tietoista toimintaa. Osaan lukea ihmisiä ja heidän toimintaansa. Näen usein ulkokuoren ja käytöksen taakse sekä sen jos joku koittaa peitellä jotakin. Olen sinnikäs "kaivamaan" mieltä painavan asian esiin ja kuunnella sekä auttaa parhaani mukaan toista ihmistä, että hänellä olisi parempi olla. Olen empaattinen ja jopa sympaattinen ihminen. Kyllästyn helposti pinnallisiin ihmissuhteisiin. Kaipaan sitä että voidaan olla rennosti ja toisinaan kuitenkin keskustella syvällisesti elämästä. 

Huomaan myös pienetkin muutokset (etenkin läheisten) ihmisten käytöksessä ja alan pohtimaan sille syytä. Minulle ovat raskaita epävarmat - selvät tilanteet ihmissuhteissa ja haluan selvittää ne heti tai en pysty keskittymään mihinkään muuhun. Arvostan avoimuutta ja suoraan puhumista, koska silloin minun on turvallisempaa ja helpompaa olla kyseisessä ihmissuhteessa. 

Vaikeissa vuorovaikutustilanteissa koen asiat voimakkaasti ja helahdan helposti kasvoiltani sekä kaulaltani punaiseksi. Saatan alkaa myös helposti itkeä tai "mennä lukkoon". Välttelen riitoja ja koen esimerkiksi minulle huutamisen pelottavana. Silti haluan selvittää riitatilanteet mahdollisimman pian, eikä odottaa esimerkiksi seuraavaan päivään. Turvallisuudentunteen vuoksi minulle on kuitenkin tärkeää, että asiat selvitetään rauhallisesti keskustellen. Tämä ei kuitenkaan ole aina mahdollista ja juuri näissä tilanteissa menen lukkoon, enkä pysty puhumaan ennen kuin toinen rauhoittuu. 

Väsyn vieraiden ihmisten ja suurien ihmismäärien keskellä. En ole esimerkiksi koskaan oikein ollut mikään festareilla kävijä, koska minua alkaa ahdistaa siellä. Minua myös jännittää uusien ihmisten tapaaminen ja osaanko olla heidän kanssaan (tätä ei kaikki ehkä uskoisi). Olen tällaisten tapaamisten ja esimerkiksi juhlien jälkeen väsynyt. Tarvitsen silloin rennot vaatteet ja olla yksin tai läheisten ihmisten kanssa rennosti. Olen näistä huolimatta sosiaalinen ja nautin pienellä porukalla ihmisten kanssa olemisesta sekä juhlien järjestämisestä. Töissä minun on helppo olla vieraiden ihmisten kanssa, koska minulla on silloin ammatillinen rooli päällä. Tarvitsen öisin paljon unta, jotta jaksan olla ihmisten kanssa ja toimiva.

Näen ympärilläni ja etenkin luonnossa kauniita asioita. Voisin vaan jäädä tuijottamaan kaunista näkyä ja haluisin ikuistaa kaiken kuvaamalla, mutta sama näky ei kuitenkaan tallennu kuvaan. Kiinnitän huomiota asioihin ja muotoihin, joita muut eivät huomaa. Mielikuvitukseni rakentaa erilaisia vertauskuvia esimerkiksi sydämen muotoisesta kivestä jossain tietyssä tilanteessa. Rakastan kuunnella musiikkia ja todella monista biiseistä löydän omaa tai jonkun toisen elämää. Yksin kuunnellessani musiikkia saatan alkaa itkemään ja prosessoida elämääni sekä tunteitani.

Koen joskus olevani jotenkin outo, kun koen niin voimakkaasti ja mietin asioita niin paljon. Koen usein herkkyyteni tekevän minusta vaikean ja raskaan ihmisen. Se on kuitenkin osa minua, joka itseni ja läheisteni tulee hyväksyä. Jos ihminen oikeasti arvostaa ja rakastaa minua, hän hyväksyy herkkyyteni ja sen tuomat haasteet. Tämä ei tarkoita, että kaikki toimintani tarvitsee hyväksyä, mutta tärkeintä on hyväksyä minut ihmisenä.

Tunnistatko näistä herkkyyden piirteistä itseäsi? 

Eron jälkeinen yksinäisyys

Varmaan suurin osa lukijoista on joskus eronnut. Jotkut ehkä useamman kerran. Meidän avioerosta on nyt reilu kolme kuukautta. Asumuseron alkamisesta reilu puoli vuotta. 

Oletko sinä kokenut eron jälkeen yksinäisyyttä tai laajoja tunneskaaloja?

Kun lapset ovat isällään ja tulen töistä kotiin, odottaa minua hiljaisuus. Minulla ei ole velvollisuuksia eikä kukaan odota minulta mitään. Tämä tuntuu ihanalta ja vapauttavalta, mutta tälläselle suorittajalle sekä toisten kautta eläneelle hämmentävältä ja oudolta sekä jopa pelottavalta. 

Vaikka konkreettisesti yksinäisyys iski muuton ja etenkin eron jälkeen, henkinen yksinäisyys alkoi jo ennen muuttoa. Vaikka olin suhteessa, tunsin olevani ajatusteni ja itseni kanssa yksin. Tämä eron jälkeinen yksinäisyys ja siitä nouseva tunneskaala on laaja sekä ristiriitainen. Yksin ollessa on tilaa ajatuksille ja tunteille, joka sinänsä on hyvä asia eron käsittelemistä ajatellen. Ilon, vapauden ja nautinnon lisäksi löytyy epäonnistumisen, pelon ja surun tunteita (tässä vain muutama tunne mainittu). Koen huonomuutta ja epäonnistumisen tunteita päässäni olevasta sekamelskasta sekä useista päättyneistä parisuhteista. Tämä purkautuu toisinaan tavoilla, jotka ärsyttävät, joskus jopa hävettävät ja pahentavat oloani sekä pelkoani siitä että lopulta jäänkin elämässä aivan yksin. Pyydän anteeksi kaikilta, jotka joutuneet kokemaan näitä purkauksiani. Olen pahoillani käytöksestäni ja samalla kiitollinen teidän kärsivällisyydestä sekä halusta auttaa. 

Haluan oppia tuntemaan paremmin itseäni ja historiani vaikutuksia siihen kuka olen nyt. Haluan kasvaa ihmisenä ja olla enää toistamatta samoja virheitä. Haluan löytää tasapainon yksinäisyyden ja uudenlaisen sosiaalisen elämän sekä itseni kanssa. Kyllä täältä vielä noustaan tasapainoiseksi ihmiseksi.

Oletko Keskiverto äiti?

Eilen oli äitienpäivä ja sen kunniaksi tein Instagramiin (ota seurantaan siellä äidin palapeli) kyselyn äitiydestä. Kyselyyn osallistui keskimäärin 40 ihmistä, joista 90% oli äitejä. Miehet lopettivat vastaamisen siihen, kun kysyttiin onko äiti. Haluan jakaa tuloksia teidän kanssanne ja kuulla ajatuksianne niistä. Loppuun laitan vielä kysymykset, jos joku haluaa pohtia niitä ja vastata kommenttikenttään. 

Osallistujista suurimmalla osalla oli yksi tai kaksi lasta. Sama keskimääräinen lasten lukumäärä käy ilmi myös erilaisista tutkimuksista, joita Googlailin.

Kyselyn vastaajista 51% on saanut lapsen yli 25 vuotiaana ja 49% on saanut alle 25 vuotiaana.  Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 ensimmäinen lapsi saatiin keskimäärin 29 vuotiaana.

Minut yllätti iloisesti, että kyselyyn vastanneista 75% on ydinperhe. Tämä on todella tärkeää lapsen tasapainoisen kasvun ja kehityksen vuoksi. Eroperheitä oli 25%. En sano, etteikö eroperheen lapsista voisi kasvaa ja kehittyä tasapainoisia. Tottakai voi. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan vuonna 2019 yleisin perhemuoto (57%) on eri sukupuolta olevien avioparien muodostama perhe.

Äidit kertoivat, mikä on parasta äitiydessä. Tästä en katso tilastoja, vaan teidän ihania vastauksia.

Monet sanoivat, että äitiydessä parasta on rakkaus ja etenkin lasten pyyteetön rakkaus. Arvostusta saivat myös yhteiset retket ja rauhalliset hetket sekä lapsen päiväunet. Lasten kasvua ja kehitystä on ihana seurata. Lopulta ne kaikkein huonoimmatkin hetket ovat kaikkein parasta.

Haastavimpana äidit kokivat oman vajavaisuutensa. Äitinä tulee osata aikatauluttaa elämää ja olla jatkuvasti hälytystilassa.

Kiitos kaikille vastauksista ja olisi kiva kuulla ajatuksianne tuloksista ja aiheesta.

Tässä lopuksi vielä lupaamani kysymykset:

1. Oletko äiti? Jos olet, monelle?

2. Oletko saanut lapsia alle 25 vuotiaana vai yli 25 vuotiaana?

3. Onko lapsillasi ydin - vai eroperhe?

4. Mikä on parasta äitiydessä?

5. Mikä on haastavinta äitiydessä?

Vaikka vastauksesi olisivatkin keskiverto äidin kategoriassa, tämän ei ole tarkoitus millään tavalla lokeroida ihmisiä. Muista että juuri sinä olet ainutlaatuinen äiti, jollaista ei ole toista. ❤️ ☀️