Kestävä Ystävyys

Minulla on vuosien aikana ollut monia kavereita, jotka ovat jossain elämän vaiheessa jääneet pois kuvioista. Eniten minua harmittaa ihmiset, jotka ovat jättäytyneet pois seurakuntakuvioiden, naimisiin menemisen, tai lapsien saamisen vuoksi. Uskon niilläkin kavereilla olleen merkitys siihen elämäntilanteeseen. Todelliset ystävät säilyvät vuodesta toiseen ja kun nähdään juttu jatkuu kuin taukoa ei olisi ollutkaan.                                       


Eräs ystävistäni on ollut elämässäni niin kauan kuin muistan, koska olimme lapsena naapureita. Olemme olleet kavereita ja sittemmin ystäviä ihan pienestä asti. Olemme olleet kuin siskokset ja meitä on monesti luultukkin sisaruksiksi.
Eräs toinen ystäväni tuli elämääni kymmenen vuotta sitten. Emme aluksi tulleet ollenkaan toimeen. Lopulta meistä tuli kuitenkin erottamaton kolmen kopla. Molemmat olivat kaasoina häissämme (lisäksi minulla oli kaksi muuta kaasoa). Monet itkut, naurut ja riidat yhdessä koettu. Olemme aika erilaisia, mutta silti aina pitäneet yhtä. On juttuja joita kukaan muu ei voi ymmärtää kuin me kolme. Elämämme alkoivat muuttua hieman erilleen kun minä muutin toiseen kaupunkiin opiskelemaan. Minä olen pyörinyt seurakuntakuvioissa ja he ovat muutaman kerran olleet mukanani. Muutama vuosi tämän jälkeen menin naimisiin ja sain lapsen. He olivat vielä sinkkuja. He muuttivat eri kaupunkeihin opiskelemaan ja alkoivat ajan myötä seurustelemaan. Nykyisin he asuvat miestensä kanssa yhdessä ja opiskelut ovat loppusuoralla. Näistä kaikista vaiheista ja erilaisuuksista huolimatta olemme pitäneet yhteyttä ja pysyneet ystävinä.                                                                

Näemme nykyään aika harvoin välimatkan takia, mutta pyrimme näkemään säännöllisesti. Päätimme nähdä pitkästä aikaa kolmestaan. En ollut vielä edes käynyt toisen ystäväni "uudessa" kodissa. Pääsin lähtemään ilman lapsia ja mieheni jäi kotiin heidän kanssaan. Ajomatkaa tuonne ystävälleni oli meiltä puolitoista tuntia.

Ystäväni ja hänen miehensä asuvat kerrostalokaksiossa. Ystäväni sisustus oli juuri sellainen mistä minäkin tykkään. Vaihdoimme kuulumisia ja siinä vierähtikin jo jokunen tovi. Päätimme lähteä syömään, koska kello oli jo kuusi. Menimme läheiseen Rossoon. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen, joten jäimme terassille syömään. Ruoka oli hyvää ja juttua riitti niinkuin ennenkin. Juttelimme nykyisiä juttuja ja muistelimme menneitä. Naureskelimme menneille toilailuillemme. Aika kului kuin siivillä ja mieheni soitti, että oli saanut pojat ajoissa nukkumaan. Tuo asia ilahdutti ja vapautti minua. Olimme olleet ravintolassa jonkun pari tuntia, kun päätimme lähteä ottamaan muutaman yhteiskuvan vanhojen aikojen kunniaksi.

Kävelimme läheiseen rantaan, jossa pyysimme jotain teinityttöjä ottamaan meistä yhteiskuvan. Kaupungissa raikasi livemusiikki. Siellä kuulemma aina kesällä tietyt ihmiset haluavat soitella huvikseen.

Aloimme katsoa kelloa kun ilta alkoi jo hämärtää ja vähän vilu tulla. Se oli jo puoli kymmenen. Oli aika lähteä ajamaan kotiin. Matkalla näin valtavan kuun. Autossa joutui jo etsimään pitkät valot, jotta näkisi ajaa. Syksy alkaa valitettavasti tehdä  tuloaan. Olin kotona joskus yhdentoista jälkeen ja kyllä uni maistui jo tuohon aikaan.

Meillä oli oikein mukava reissu. Oli kiva olla ilta ilman lapsia, ilman kiirettä ja nauttia vain seurasta.  <3 <3 <3

Ison pojan ilta

"Äiti oli huono päivä, koska ei ehditty leikkiä kahdestaan. Pikku Karhua piti koko ajan vahtia, kun se tekee kaikkea." Iso Karhu totesi minulle eräänä päivänä.

Tuo kommentti sai minut miettimään.
Pikku Karhu on siinä iässä, että hän on todella vahdittava. Vauhtia riittää, mutta järki puuttuu. Toki on päiviä, jolloin pystyn leikkimään enemmän Ison Karhun kanssa.

Päätimme mieheni kanssa, että Iso Karhu vois perjantai-iltaisin valvoa vähän pidempään ja silloin tekisimme jotain kivaa hänen kanssaan. Lisäksi hän saisi silloin pitää herkkuillan. Kerroimme tästä Isolle Karhulle ja hän oli aivan innoissaan.

Viime perjantaina päätimme kokeilla tuota "ison pojan iltaa". Pojat söivät normaalisti yhdessä iltapalaa. Iso Karhu oli niin täpinöissään herkuista, ettei meinannut malttaa syödä. Laitoimme Pikku Karhun nukkumaan ja aloimme laittaa herkkuja pöytään. Meillä oli vähän sipsejä ja karkkia sekä rusinoita. Olin joskus ostanut Isolle Karhulle kirpparilta pelin, jota emme olleet vielä ehtineet pelata.

Pelasimme yhdessä tuota junapeliä ja söimme herkkuja. Pelissä opeteltiin numeroita yhdestä kymmeneen. Isosta Karhusta näki miten paljon hän nautti tuosta hetkestä. Lopulta hänen intonsa peliin hiipui ja herkut veivät suuremman mielenkiinnon. Iso Karhu on melkoinen "herkkupeppu" ja osittain siksi otimme tuon yhden illan herkkuillaksi. Iso Karhu voitti pelin ja päätimme tehdä vielä pari palapeliä. Pikku Karhu ei ollut tuona aikana rauhoittunut nukkumaan, vaan kitisi sängyssä. Hän ilmeisesti kuuli meidän äänet, eikä malttanut käydä nukkumaan. Isoa Karhuakin alkoi väsyttää, eikä hän jaksanut keskittyä enää palapeleihin.

Lähdin Ison Karhun kanssa iltapesuille ja mieheni luki hänelle iltasadun. Samalla Pikku Karhukin alkoi hiljentyä. Molemmat pojat nukahtivat puoli yhdeksään mennessä.
Ilta oli mukava ja ensi perjantaina kokeillaan uudestaan. Jos Pikku Karhu ei pysty rauhoittumaan nukkumaan, täytyy miettiä voidaanko pitää näitä iltoja ja miten. En ottanut illastamme kuvia, joten tämän postauksen kuvat ovat hyvin vähäiset. Ensi kerralla sitten enemmän. :)

Mietteitä ja kokemuksia avioliitosta

Kirjoitin viimeksi meidän neljännestä hääpäivästämme. Tämän tekstin kirjoittamista hieman arkailin, mutta haluan kirjoittaa tämän rohkaisuna jokaiselle naimisissa olevalle.

Meillä asiat etenivät jonkun mielestä nopeasti. Olimme pyörineet tiiviisti yhdessä puoli vuotta, mutta meillä oli melkoista on/off- suhdetta. Siihen kuului paljon rikkinäisyyttä menneisyydestä sekä tuosta ajasta. Meillä oli kuitenkin hauskaa yhdessä ja ymmärsimme jollakin tavalla toisiamme. Menin aivan sekaisin tuosta ihmisestä, enkä saanut häntä mielestäni. Olin jo luovuttamassa ja suuntaamassa eteenpäin. Lopulta vakavasta seurustelusta välillämme tuli totta ja siitä vuoden päästä olivat häämme. Valvoimme melkein kaikki yöt vain jutellen asioista joista emme olleet aiemmin puhuneet kenellekään. Olimme seurustelleet virallisesti kolme kuukautta, kun mieheni kosi minua. Tuo hetki oli romanttisinta, mitä olin siihen mennessä kokenut. Kun kerroin tuosta hetkestä kavereilleni, he olivat kyyneleet silmissä: "aivan kuin sadusta". Keväällä aloin ihmetellä tiettyjä muutoksia itsessäni ja huomasin olevani raskaana. Raskaudesta olenkin aiemmin kirjoittanut.  

Ehdimme asua virallisesti yhdessä noin neljä kuukautta ennenkuin esikoisemme syntyi. Ei ollut helppoa sopeutua samaan aikaan vaimona olemiseen, yhdessä asumiseen ja äitinä olemiseen sekä uuteen asuntoon. Vielä kun Iso Karhu oli koliikkivauva ja yöunet olivat minimaalisia. Miehellänikin oli todella vaikeaa sopeutua tuohon kaikkeen. Mietin itsekseni, että tätäkö tämä olisi? Kaikesta kuitenkin pääsimme eteenpäin.

En vaihtaisi elämääni, mutta suosittelen naimisiin menneille pareille olemaan hetken kahdestaan ja opettelemaan naimisissa olemista ennenkuin saavat siihen lapsen. Kannattaa nauttia täysin toisesta ja tehdä yhdessä kaikkea mistä on vain haaveillut. Me teemme sitä sitten, kun lapset ovat isoja. Meillä on silloin loppuelämä aikaa reissata yhdessä.

Muutimme v. 2013 läheiseen kaupunkiin töiden perässä. Samaan aikaan minut valtasi masennus. Kävin töissä, mutta paljon muuta en jaksanutkaan. En jaksanut huomioida miestäni, enkä oikein kuunnella hänen murheitaan. Enkä halunnut huolestuttaa häntä omalla pahalla olollani. Tuo ajoi meitä kauemmas toisistamme. Miehelleni oli todella kova pala nähdä minun henkistä pahaa oloani. Aloimme jo satunnaisesti puhua eroamisesta. Samana syksynä tulin kuitenkin suunnitellusti raskaaksi Pikku Karhusta. Tuo asia toi paljon toivoa ja iloa elämään.

Alkuvuodesta saimme kuulla nuo järkyttävät uutiset Pikku Karhun rakenneultrassa. 
Tuo kamala hetki lähensi meitä ja rukoilimme yhdessä enemmän kuin koskaan. Saimme nähdä ihmeen ja meille syntyi terve lapsi. Pikku Karhun kuitenkin joutuessa viikon ikäisenä kolmeksi viikoksi sairaalaan taistelemaan hengestään, olimme taas kovilla. Noina viikkoina parisuhde oli sivussa ja lasten hyvinvointi etusijalla. Välillä tulee olosuhteiden pakosta tällaisia vaiheita. Nautimme kuitenkin jokaisesta hetkestä yhdessä ja kaipasimme toistemme läheisyyttä.

Päästyämme kotiin sairaalasta tilanne ei helpottanut. Pikku Karhu nukkui todella huonosti yöllä sekä päivällä. Iso Karhu reagoi voimakkaasti pikkuveljeensä ja äidin pitkään poissaoloon. Olin päivät yksin lasten kanssa ja se oli todella haastavaa. Silloin olin todella väsynyt tuohon tilanteeseen. Samaan aikaan isäni joutui sairaalaan outojen vaivojen vuoksi. Meillä meni mieheni kanssa jotenkin todella huonosti, koska olimme kadottaneet puheyhteytemme kokonaan. Riitelimme todella paljon ja puhuimme usein erosta. Pelkäsin koko ajan, että mieheni oikeasti lähtee ja jään yksin lasten kanssa. Ollessani ystäväni polttareissa, itkin hiljaa sisälläni kaivaten tuota suurta rakastumisen tunnetta. Meillä oli vaikeaa, mutta syvällä sisimmäsämme halusimme kuitenkin taistella viimeiseen asti. Rukoilin paljon ystävieni kanssa suhteemme puolesta.

Meille avautuikin tilaisuus päästä Mennään eteen päin- viikonloppuun. Tuo paikka vapautui meille ihmeellisen nopeasti, koska jotkut olivat jonottaneet pääsyä kuukausia tai jopa vuoden. Me pääsimme parissa kuukaudessa. Meillä oli 5kk ikäinen vauva ja hänestä erossa oleminen oli minulle kova paikka. Meillä oli kuitenkin tasan kaksi vaihtoehtoa; erota tai olla hetki erossa vauvasta ja mennä tuohon viikonloppuun. Olimme vakavasti tuossa pisteessä. Valitsimme jälkimmäisen ja menimme viikonloppuun.
Minä rukoilin, että Jumala tekisi oikeasti työtä tuona viikonloppuna. Jo ensimmäisenä iltana saimmekin puhuttua asioita halki. Lauantaina koko päivän työstimme erilaisia asioita. Sinä iltana tuntui, että olisimme löytäneet uudelleen toisemme ja rakastuneet. Voi kuulostaa hassulle, mutta siinä lähiaikoina rakkaus oli tuntunut kaukaiselta sanalta. Tuona viikonloppuna saimme kokea ihmeen ja vastauksen rukouksiimme. Kotiin tultuamme, emme meinanneet pystyä olla erosta toisistamme ilman ikävää. Tuollaista meillä oli seurusteluaikanakin. Arki kyllä iski vasten kasvoja, mutta työstimme liittoamme säännöllisesti. Meillä oli auennut uudella tavalla puheyhteys.

Viime keväänä tapahtui todella iso juttu, joka satutti todella paljon. En halua kirjoittaa tuosta asiasta yksityiskohtaisesti. Tuossa rytäkässä mieheni joutui sairaalaan ja liitto oli jälleen koetuksella. Minä kuitenkin halusin "tahtoa" ja nähdä kaiken jatkuvan eteenpäin, vaikka mieheni puhui sairaalassa ollessaan eroamisesta. Nyt tiedän kuitenkin, ettei hän ollut kunnossa puhuessaan noita asioita.
Olemme vähän kerrallaan kasailleet hajonneita palasia. Työstämistä vielä on, kunhan peruseläminen tasaantuu.

Meillä on tähän neljään vuoteen mahtunut todella paljon kaikkea. Olen kuitenkin oppinut paljon avioliitosta, vaimona olemisesta, äitinä olemisesta, Jumalasta, itsestäni, ystävistäni ja varmaan asioista joita en vielä edes ymmärrä.

Mieheni seurassa olen oppinut olemaan vapaasti oma itseni. Voin kotona olla ilman meikkiä yökkäreissä, jos haluan olla. Voin sanoa suoraan, että haluan olla hetken yksin, eikä se tarkoita sen olevan mieheni vika. Olen oppinut näyttämään myös negatiivisia tunteita. Tuo oli aluksi molemmille outoa, koska en ollut seurusteluaikana tehnyt niin. Enkä oikeastaan moneen vuoteen. Aluksi en edes osannut hallita niitä tunteitani, vaan ne vain pulppusivat. Negatiivistenkin tunteiden näyttäminen on kuitenkin tervettä. Se on vapauttanut minua sisimpäni solmuista.

Silloin kun lapset ovat pieniä, yhteinen aika voi olla todella kortilla. Kokemuksesta voin sanoa, että parisuhteen hoitamiselle on järjestettävä aikaa. Se ei voi odottaa siihen, että lapset ovat isompia. Liitto ei välttämättä tule kestämään siihen saakka, että lapset ovat isoja. Tuo pieni hetki voi olla vaikka syömässä käyminen tai yhdessä lenkkeily. Jotain sellaista mitä tykkäätte tehdä yhdessä.

Toinen tärkeä asia josta olen oppinut on puhuminen. Avoimet ja rehelliset välit kumppaniin pitää välimatkanne lyhyempänä. Avoimuus voi välillä tuntua vaikealle, mutta kun liian kauan on puhumatta, tulee puhumisesta kokoajan vaikeampaa. Jos puhut siitä miltä sinusta tuntuu, toinen ei voi mennä kieltämään sinun tunteitasi. Toki voi olla, että aluksi tulee tulistumista, mutta silloin tulee asioista puhua. Jos jokin asia tuottaa vaikeutta puhua tai aiheuttaa vain riitaa, kirjoittakaa siitä toisillenne. Kumpikin kirjoittaa omat tuntemuksensa asiasta ja sitten ne luetaan. Kirjeissä ei kuitenkaan tule syytellä toista. Tämän jälkeen on helpompi keskustella, kun molemmat ovat saaneet sanottua omat tuntemuksensa. Tätä me olemme käyttäneet avioliittoviikonlopun jälkeen.

Te vaimot, teillä on tärkeä tehtävä liitossanne. Teidän tulee olla miehenne ja perheenne esirukoilijoita. Vie kaikki perheenne vaikeudet ja tarpeet Jumalalle. Rukoilkaa miehellenne viisautta erilaisiin asioihin. Rukoileminen pariskuntana on myös todella tärkeää, vaikka voi olla todella vaikeaa. Rukoilkaa yhdessä, vaikka edes pieni iltarukous tai töihin lähtiessä päivän siunaus. Se kantaa pitkälle.

Pitkän liiton aikana voi tulla ihastumisia johonkin muuhun kuin puolisoon. Sitä ei kannata pelästyä. Liittonne ei ole tuolloin tuhoon tuomittu. Tuolloin on tärkeää se, mitä ihastumiselle tekee. Jos asian eteen alkaa tehdä jotain, se voi pilata kaiken. Itse suosittelen siunaamaan tuota ihmistä (rukoilemaan hänen elämäänsä kaikkea hyvää ja Jumalan tahtoa). Tunteistasi on hyvä kertoa myös yhdelle luotettavalle ihmiselle sekä tietysti Jumalalle.

Jokainen liitto tulee kokemaan omat vaikeutensa. En usko että sellaista liittoa on, jossa ei koskaan riideltäisi tai oltaisi hetkellisesti lähdössä eri suuntiin. Tätä kaikkea tärkeämpää on "tahtoa" jatkaa matkaa yhdessä eteenpäin ja katsoa samaan suuntaan. Älkää katsoko menneisiin virheisiin, vaan yhteiseen tulevaisuuteen. Toki on asioita, joita ei kenenkään tarvitse kestää. Haluan vain sanoa, että älkää luovuttako liian helpolla. Kivi kiveä hioo, samoin ihminen ihmistä. Yhdessä teistä tulee yksi suuri jalokivi. <33

Tekstistä tuli pitkä, mutta koin sen olevan tärkeä.

Neljäs hääpäivä, mitä tehdä?

Viimein tämä kirjotus on valmis...
Meillä oli mieheni kanssa viime torstaina neljäs hääpäivämme. Neljä vuotta sitten elokuussa sanoimme ihanassa metsäkirkossa toisillemme : "tahdon". Päivä oli aurinkoinen ja lämmin. <3
Nyt neljä vuotta myöhemmin katsoessani taaksepäin huomaan, miten paljon asioita on tapahtunut pienessä ajassa; niin hyviä kuin huonojakin.

Olimme varanneet noin kuukautta aiemmin yön Hilton hotellista, koska löysimme sieltä hyvän tarjouksen. Olisimme halunneet olla koko viikonlopun reissussa, mutta saimme lapsille hoitajat vain yhdeksi yöksi. Parempi sekin kuin ei ollenkaan. Päätimme mennä tuon vuorokauden rennolla meiningillä. Pieni irtiotto kahdestaan tuli todella tarpeeseen.

Lauantaiaamuna mieheni vei pojat isovanhemmille hoitoon ja lähdimme ajamaan kohti Vantaata. Kävimme ABC:llä lounaalla, ettei tulisi heti nälkä. Siitä suuntasimme Ikeaan. Haaveilimme siitä, mitä kaikkea haluaisimme joskus tulevaisuudessa omaan kotiimme. Mieheni piti huolen, etten jäänyt liian pitkäksi aikaa tutkimaan kaikkea. Hyvä niin, ettei tullut turhia ostoksia. Ostimme pojille uudet lelukorit heidän huoneen hyllyyn. Olin ajatellut niitä isommiksi, mutta olivat ne kivat noinkin. Niihin mahtui paljon enemmän leluja, kuin edellisiin. Lisäksi ostimme ison keittiökulhon ja vähän naulakoita sekä kauan haaveilemani viherkasvit. Toista haaveilin jo edelliseen vessaamme ja toista olin aiemminkin katsellut Ikeassa. Nyt sain molemmat ja ne tekivät minut iloiseksi. <3 Hassua miten pienetkin asiat ilahduttavat. Meillä ei mennyt aikaa kuin reilu tunti, josta olin todella yllättynyt. Ollessani kaverini kanssa pari vuotta sitten Ikeassa, saimme kulumaan siellä varmaan neljä tuntia.

Suunnistimme hotellille ja kirjauduimme sisään. Olin aivan innoissani, kun näin oikeita lentokoneita livenä ja niin läheltä. Tunnustan etten ollut aiemmin nähnyt niitä, saati sitten lentänyt. Hotelli näytti ulkopuolelta valtavalta. Sisälle mentäessä olin aivan haltioissani ja koitin peittää hämmästystäni. Kerrottuamme että olemme hääpäivän vietossa respan nainen sanoi laittavansa meille ilmaisen pääsyn hotellin Lounge huoneeseen. Tuosta huoneesta kerron myöhemmin lisää.

Huoneemme oli aivan upea. Vessassa oli kylpyamme ja suihkukaappi erikseen sekä molemmissa hierovat suihkut. Ammeen yläpuolella oli himmennettävät valot. Sänky oli aivan valtava ja siinä oli uusi patja. Minun yöpöydälläni oli radio, jossa oli mp3-liitäntä. Huoneen verhot pimensivät huoneen aivan säkkipimeäksi. Pyörittyämme hetken huoneessa, päätimme mennä kylpyyn rentoutumaan.

Otimme pienet lasit punaviiniä ja lilluimme ammeessa. Mieheni laittoi taustalle rakkauslauluja soimaan (radio aina välillä valitettavasti alkoi rätistä). Tuo hetki oli ihanan rentouttava. Kylvyn jälkeen koitimme katsoa telkkaria, mutta kaukosäätimemme ei toiminut. Saatuamme uuden kaukosäätimen, katsoimme hetken tv:tä.

Olimme varanneet pöydän Vantaan parhaaksi valitusta ravintolasta Oklahomasta. Päätimme hieman aikaistaa varausta, koska nälkä alkoi jo hiipiä. Tilasimme taksin ja lähdimme syömään. Ravintola oli todella upea. Tilasimme alkuruoaksi Ranchero Plate ("nachoja, cheddarkastiketta, tomaattisalsaa, punasipulia, jalapenoja ja smetana"). Annos oli suuri ja riitti vallan hyvin kahdelle.
Minä tilasin pääruoaksi ankkaa, koska en ollut koskaan aiemmin maistanut sitä. Annoksessani oli: "paahdettua ankanrintaa, pilahviriisiä, punaviinikastiketta, maissia ja pekoniparsa". Mieheni tilasi

Blackfoot Steakin: "Cajunmaustettu härän ulkofileepihvi, chipotlevoi, lohkoperunoita, bourbon-hunajakastiketta ja paahdettua maissia". Ruoat olivat suussa sulavan hyviä. Niistä tuli niin täyteen, ettei jälkiruokaa tarvinnut tilata. Pyysimme tarjoilijaa ottamaan meistä yhteiskuvan ja hän ottikin varmaan viisi kuvaa. Juttelimme mieheni kanssa kaikkea ja meillä oli hauskaa yhdessä. Kerroimme toisillemme kolme syytä, miksi haluamme juuri nyt olla toisen kanssa naimisissa. Mieheni sai minut aivan sanattomaksi omilla sanoillaan (se on aika harvinaista) ja melkein liikutuksen kyyneleet valumaan. 

                  
                                               Lattiassa oli erilaisia vanhoja tekstejä

             

                                                                                                                 Alkuruokamme

                                                                                                                                                                    

  Mieheni pääruoka

                        

                                          Minun pääruokani                                                  

                        

Mennessämme ulos ravintolasta, siellä joku mies soitti viulua. Jäimme hetkeksi kuuntelemaan ja nauttimaan auringosta. Tulomatkan taksi oli melko tyyris, joten ehdotin kävelyä takaisin. Hetken empimisen jälkeen mieheni suostui tuohon seikkailuun. Laitoimme puhelimesta navigaattorin ja lähdimme suunnistamaan. Haasteena oli korkkarit ja lopulta päätin ottaa ne pois. Kävelin paljain jaloin, eikä kaduilla ollut onneksi lasinsiruja. Uutena haasteena huomasin, että kännykästäni alkoi loppua akku, emmekä tienneet miten pääsisimme takaisin hotellille. Kun akkua oli enää 15% jäljellä, päätimme soittaa taksin. Ilmoitimme olinpaikkamme lähimmän talon numeron mukaan ja pian taksi tulikin. Tuo oli hauska pieni jännitysseikkailu. Hotellilta sain onneksi laastaria saamiini rakkoihin.   

                                                      Täältä löydyimme

 

                                                

Menimme hetkeksi huoneeseemme katsomaan Frendejä tuttuun turvalliseen tapaamme. Tämän jälkeen lähdimme tutustumaan tuohon Loungeen. Siellä oli kaikenlaista ilmaista iltapalaa ja juotavaa. Olin kuvitellut paikan rennommaksi, ehkä hieman klubityyliseksi. Se oli kuitenkin hyvin asiallinen oleskelutila, missä oli pöytiä ja pari sohvaa. Söimme erilaisia juustoja, muikkuja ja lohta sekä kaikkea pientä naposteltavaa. Maistoin puna- sekä valkoviiniä. En yleensä tykkää valkoviinistä, mutta tuo oli hyvää. Katselimme hetken siinä telkkaria ja painuimme huoneeseemme.

Aamulla meillä oli kello soimassa kahdeksalta, jotta ehtisimme vielä nauttia tuosta päivästä. Lötsimme yhdeksään asti sängyssä, kun kerrankin oli mahdollisuus. Sitten valuimme aamupalalle. Siellä oli pöytiin ohjaus, jonka jälkeen meille tuotiin appelsiinimehua ja kahvia. Pöydäsämme sattui olemaan Gerbera, joka on lempikukkani. Se oli myös meidän hääkukkamme.
Valikoima oli kattava hotellin aamiainen. Tarjolla oli jopa perunoita. Söimme itsemme aivan täyteen, jottei heti tarvisi syödä. Lisäksi kaikki näyttivät niin hyviltä, että halusin maistaa melkein kaikkea. Meillä oli heti aamusta todella hauskaa  ja nauroimme yhdessä tyhmille jutuille. Mieheni ei aina ymmärtänyt, miksi minun piti kuvata kaikkea; jopa aamupalaani.
Aamiaisen jälkeen menimme pakkamaan ja valmistautumaan lähtöön.

Kävimme Porvoon Vanhassa kaupungissa. Olen kerran aiemmin käynyt siellä ja muistan pitäneeni siitä, mutta mieheni ei ollut koskaan käynyt. Hänellä taisi olla hieman ennakkoluuloja siitä, että se olisi joku hömppä paikka. Kiersimme katuja ja putiikkeja. Minä tietysti räpsin kaikesta mahdollisesta kuvia. Ostimme isovanhemmille tuliaseksi ihanaa hilloa ja meille ovikoristeen. Kävimme syömässä rannassa olevassa ravintolassa, jonka nimeä en kyllä muista. Menu oli aika suppea, koska oli sunnuntai. Heillä oli alku-,pää-, ja jälkiruoka yhteensä 37e. Pääruokaan oli kolme eri vaihtoehtoa. Mieheni valitsi burgerin ja minä lohta. Alkuruoaksi oli kylmää tomaattikeittoa, josta minä en tykännyt. En vain saanut sitä menemään alas. Tykkään tomaattikeitosta lämpimänä. Pääruokani näytti aluksi pienelle, mutta kun olin syönyt sen olin kylläinen. Osa perunoistani oli jäänyt raa´aksi, mutta muuten ruoka oli todella maittavaa. Jälkiruoaksi oli mutakakkua jätskipallolla. Se oli aivan upean makuista, mutta jälkiruokaan ei kuulunut minkäänlaista juomaa. Olin hieman pettynyt, etten valituksestani huolimatta saanut minkäänlaista hyvitystä. Paikka oli kuitenkin viihtyisä ja suhteellisen edullinen. Alkoi olla jo hieman haikea olo, kun kotiin lähtö lähestyi uhkaavasti.

 Kävimme syömässä rannassa olevassa ravintolassa, jonka nimeä en kyllä muista. Menu oli aika suppea, koska oli sunnuntai. Heillä oli alku-,pää-, ja jälkiruoka yhteensä 37e. Pääruokaan oli kolme eri vaihtoehtoa. Mieheni valitsi burgerin ja minä lohta. Alkuruoaksi oli kylmää tomaattikeittoa, josta minä en tykännyt. En vain saanut sitä menemään alas. Tykkään tomaattikeitosta lämpimänä. Pääruokani näytti aluksi pienelle, mutta kun olin syönyt sen olin kylläinen. Osa perunoistani oli jäänyt raa´aksi, mutta muuten ruoka oli todella maittavaa. Jälkiruoaksi oli mutakakkua jätskipallolla. Se oli aivan upean makuista, mutta jälkiruokaan ei kuulunut minkäänlaista juomaa. Olin hieman pettynyt, etten valituksestani huolimatta saanut minkäänlaista hyvitystä. Paikka oli kuitenkin viihtyisä ja suhteellisen edullinen. Alkoi olla jo hieman haikea olo, kun kotiin lähtö lähestyi uhkaavasti.

                                                                                 alkukeitto

  

mieheni pääruoka                                                                       minun pääruokani 

 

                               

                                                                                
                                                                        jälkiruokamme

                                                                                                                                                                                                  

                                                           

Meillä oli minun mielestäni aivan ihana vuorokausi, jota olisi voinut jatkaa pidempäänkin. Osasimme irrottautua arjesta ja lapsista. Emme puhuneet pelkästään lapsista, vaan puhuimme monista muistakin jutuista. Vitsailimme ja nauroimme yhdessä, emmekä riidelleet kertaakaan. Minusta tuntui häivähdyksen verran samalle, kuin seurusteluaikana. Siitä puuttui kuitenkin se epävarmuus, joka seurustelun aikana meillä oli. Pystyimme (tai en voi tietenkään puhua kuin omasta puolestani) olemaan rennosti omana itsenä toisen seurassa.
Kun lapset ovat pieniä, parisuhde usein kärsii. Ei vain ole aikaa tai energiaa panostaa toiseen samalla tavalla kuin ilman lapsia. Silloin helposti etäännytään ja toiset päätybät eroon. Kahden keskeistä aikaa on oltava jossakin välissä. Sen ei tarvitse olla kuin pieni hetki, kunhsn panostetaan tuohon parisuhteeseen. Kun vanhemmat ja heidän suhde voi hyvin, voivat lapsetkin hyvin. Lapset kyllä aistivat kaiken sanattomankin viestinnän.

Te joilla ei ole puolisoa, nauttikaa vapaudesta ja tehkää juttuja, joita voitte tehdä itseksenne.
Te keillä on puoliso niin rakastakaa heitä ja antakaa  heille aikaanne. <3 <3