Ensimmäinen uusperheen joulu

Joulun suunnittelu voi tuottaa haastetta uudessa parisuhteessa, mutta vielä haastavampaa sen järjestely voi olla uusperheessä. Kummallakin on omat totutut tavat ja odotukset, eksien kanssa pitää neuvotella lasten joulunvietto ja lisäksi pitää miettiä mahdollisten sukulaisten tapaaminen. Meillä ensi joulu tulee olemaan varmaan vielä haastavampi järjestellä pitkien välimatkojen vuoksi, mutta tämän joulun suunnitellusta selvittiin vain pienillä riidoilla.

Matkustin lasten kanssa perjantaina töiden jälkeen miesystäväni luo, minne olivat hänen lapsensa jo saapuneet. Lauantaina aaton aattona vietettiin meidän perheen joulua, joka aloitettiin riisipuuron keitolla ja sekametelisopalla. Aamupalan jälkeen miesystäväni haki aidon kuusen sisälle ja saimme lasten kanssa alkaa koristelemaan. Neljä vilkasta poikaa koristelemassa kuusta ja toimimattomat kuusen valot meinasivat aiheuttaa hieman harmaita hiuksia. Samalla joululaulut soivat taustalla ja lopulta kuusi saatiin loistamaan. Koska olimme suurimman osan joulusta muualla, meidän jouluruokamme olivat minimaaliset; porkkana-, perunasoselaatikko ja itse tehty makaroonilaatikko sekä valmista ylikypsää kinkkua. Ruokien lämmetessä, paketoin viimeiset joululahjat ja miesystäväni vietti aikaa lasten kanssa.Syötyämme ruoat, kävimme koko porukalla joulusaunassa. Meille oli hommattu kunnon vihta ja lapset pääsivät ammeeseen kylpemään. Kyllä teki kaikille hyvää ja porukasta tuli puti puhdasta. Saunan jälkeen luvattujen pakettien vuoksi jännitystä oli jo reilusti ilmassa. Muutaman joulukuvan halusin lapsista saada ennen kuin lahjoihin sai koskea. Luimme Raamatusta Jouluevankeliumin ja juttelimme siitä, miksi joulua vietetään ja miksi saadaan lahjoja. Haluamme miesystäväni kanssa opettaa ja korostaa lapsille joulun viettämisen perimmäistä syytä. Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla ja Hänen vuoksi me saamme lahjoja. Lahjojen avaamisen jälkeen ei mennyt kuin viisi minuuttia ja suklaajoulupukit oli syöty. Ilta sujui uusia leluja kokeillessa ja legojen rakentelussa. Me aikuiset saimme nauttia sohvalla kupilliset teetä, joka oli todella harvinaista. Paistoin meille iltapalaksi lettuja ja syötyään miesystäväni lapset lähtivät heidän äidin kanssa mummolaan joulunviettoon. Minun lasten mentyä nukkumaan, katsoimme ensimnäistä kertaa kotisohvalla yhteisen leffan ja söimme jouluherkkuja. 

Aamulla lähdimme viemään lapsia isälleen/isovanhemmille. Pari kertaa jouduimme kääntyä takaisin, kun ajettuamme n. kilometrin joku muisti tärkeän unohtuneen asian. Ajokeli ei ollut mikään ihanteellinen, mutta lopulta pääsimme turvallisesti perille. Lasten viennin jälkeen suuntasimme hautausmaalle. Pääsen todella harvoin käymään siskoni haudalla, joten minulle oli todella tärkeää päästä jouluna käymään. Veimme kynttilät miesystäväni perheen muistoksi muualle haudattujen haudalle. 

Jatkoimme matkaa minun vanhempieni luo aattoillan viettoon. Haimme mummoni mukaan, joka on muodostunut perinteeksi. Kenenkään ei kuulu viettää joulua yksin. 

Söimme ja saunoimme kunnolla. Tuntui oudolle viettää aattoa ilman lapsia, mutta heidän isänsä halusi heidät aatoksi ja onhan se reilua vuorotella. Saunan jälkeen äitini luki jouluevankeliumin ja kuuntelimme hänen valitsemansa kappaleen. Sitten alkoi lahjojen jako; joka jouluiset suklaat ja villasukat mahtuivat tänäkin jouluna lahjakasaan. Ilta sujui rennoissa tunnelmissa ja nukkumaan mennessä nukahdin todella nopeasti. Joulupäivän aamuna nukuimme miesystäväni kanssa epätavallisen pitkään, jonka jälkeen pääsimme valmiiseen aamupalapöytään nauttimaan jouluisista antimista. Lähdimme perinteisesti syömään päiväruoan mummolleni ja matkalla nautimme ihanasta talvisäästä (jollaista kotipuolessa ei ole). Ruoka oli hyvää ja sitä riitti. Jälkiruokakahveja odotellessa ja elokuvaa katsellessa, nukahdin sohvalle miesystäväni kainaloon. 

Olimme miesystäväni kanssa saaneet olla vanhempieni luona kahdestaan, mutta kaipasimme täysin kahdestaan olemista lasten ollessa poissa. Lähdimme illalla elokuviin katsomaan Tuntematonta sotilasta, joka ei ollut mikään kevyt joululeffa. Se oli hyvin tehty ja puhutteleva, mutta olisi mahtunut lyhyempäänkin pakettiin. Elokuvan jälkeen kävimme hieman ajelemassa ja syömässä iltapalaa pienessä Pubissa. Saimme nauttia täysin toistemme seurasta sen illan ja aamulla nukkua pitkään. <3

Tapaninpäivänä lähdimme hakemaan lapsiani kotiin ja miniloma oli ohi. Kävimme porukalla hieman kaupoilla ja illalla tutkimme sekä kokeilimme lasten kanssaan, mitä kaikkea olivat saaneet lahjaksi. Pojat olivat jouluna tulleet kipeiksi, joten välipäivät kuluivat sairastaessa.

Näin tänä vuonna, saa nähdä miten ensi Joulu tulee menemään. Miten teidän joulu sujui? Onko kokemuksia uusperheen joulunvietosta?

Kihlajaiset

Halusimme miesystäväni kanssa, että toistemme kaverit voisi tutustua meihin. Päätimme järjestää siihen tilaisuuden meidän kihlajaisissa/pikkujouluissa muutama viikko sitten. Lähetimme kutsut mielestämme hyvissä ajoin, mutta todella vähän ihmisiä näytti pääsevän paikalle. Olimme harmissamme siitä, mutta tietenkin iloitsimme jokaisesta joka aikoi osallistua. Rukoilimme tulevan illanvieton puolesta. Juhlien lähestyessä "laajensimme" vieraslistaa ja lopulta paikalle tuli kavereiden kavereita, joita emme edes tunteneet. Juhlapäivänä mieleeni nousi Raamatun kohta, missä kuninkaan juhliin eivät ehtineet kutsutut jaksaisi he hakivat paikalle kadulta ihmisiä.

Juhlamenuna meillä oli: 

* Kana-ananaspizzaa, kasvispizzaa

* Fetanuudelisalaattia

* Gluteenittomia/munattomia pannukakkuja

* Suklaavanilijajuustokakku

* Itse koottavavia jätskiannoksia

* Kaakaobaari

* Glögiä

* Kahvia

* Naposteltavia herkkuja

  

   

Olin valmistellut pari tutustumis"leikkiä". Ensimmäisessä jaoin ihmisille bingokupongit, joissa oli tietoa vieraistamme. Heidän piti kysymällä selvittää pitikö väite paikkaansa epäilemänsä ihmisen kohdalla. Joka sai ensimmäisenä kerättyä väitteiden kohdalle viisi nimeä pysty- tai vaakasuoraan, sai huutaa bingo. Ihmiset tutustuivat toisiinsa myös aivan omatoimisesti ja tunnelma oli rento. Kahvittelun lomassa pidimme "väitekisan", jotta vieraammat tutustuisivat meihinkin. Jaoimme vieraille punaisen ja sinisen lapun. Esitimme kymmenen väitettä ja vieraiden tuli näyttää lipukkeella kumpaan meistä se täsmäisi (vai molempiin). Lopuksi laskimme pisteet ja näin selvisi voittaja. Monet naurut saimme nauraa.

Saimme lahjaksi suklaata ja lisää suklaata. Kaverit tuntuivat tietävän minun suhteeni suklaaseen;rakastan suklaata. Lisäksi saimme mm. kaksi leffalippua, sukat, viinipullon ja kauniin ruukkuruusun. Olimme otettuja kaikista lahjoista.

Perinteistä vieraskirjaa meillä ei ollut, mutta otimme koko porukalla muutamia yhteiskuvia. Kaverini harrastaa valokuvaamista ja hän otti meistä kihlattuni kanssa muutaman kihlajaiskuvan. Kiitos hänelle kaikista kuvista. <3

Mielestämme juhlat olivat onnistuneet ja kaikilla oli mukavaa. Saimme vaihtaa kuulumisia kavereiden kanssa ja tutustua uusiin mahtaviin tyyppeihin. Kiitos jokaiselle osallistuneelle ja muuten muistaneille. ❤❤

Erityislapsen kanssa

Pikku Karhua voisi verrata Vaahteramäen Eemeliin. Hänelle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, vaikka hän ei pahaa tarkoittaisi. Poika aloitti syksyllä uudessa päiväkodissa, missä henkilökunta kiinnitti huomiota hänen erityistarpeisiin. Olin itsekin huomannut asioita, mutta en oikein saanut tukea ajatuksilleni. En etsi pojat "vikoja", vaan toivon hänen saavan tukea omien tarpeidensa mukaiseen tasapainoiseen kasvuun.

Nyt päiväkodista ehdotettiin, että Pikku Karhulle tehtäisi erityisvarhaiskasvatussuunnitelma (siinä kartoitetaan tarkemmin lapsen tuen tarve).
Huomasimme Pikku Karhun käyttäytyvän suunnilleen samalla tavalla kotona ja päiväkodissa. Hän on aidosti sitä mitä on ja se on hieno piirre.
Pikku Karhu on impulsiivinen ja varsinkin hänen suuttuessa helposti nyrkki heilahtaa, tavarat lentää ja ovet paukkuu. Hän tietää sen olevan väärin, mutta ei siinä tunteessa pysty hillitsemään itseään. Kotona poika on saanut hajoitettua paikkoja kiukuspäissään.
Pikku Karhu tarvitsee moneen tekemiseen aikuisen viereen ohjaamaan ja auttamaan, koska muuten tekeminen jäisi aloittamatta tai kesken. Hän ei jaksaisi pitkään keskittyä yhteen asiaan, eikä osaa vielä omatoimisesti leikkiä mitään. Poikaa ei kiinnosta kovinkaan paljon leikkiä muiden lasten kanssa, vaan hakeutuu aikuisten seuraan. Puhetulva hänellä on valtava ja suuri sanavarasto. Puhe on kuitenkin vielä epäselvää ja sen vuoksi saimme lähetteen puheterapian kartoitukseen.
Pikku Karhulle on tärkeää ottaa aina jokin esine mukaan, jota hän saa pitää kädessä. Usein miten tavara saattavat kuitenkin hukkua matkalla. Tämän ikäiselle ei tehdä vielä mitään diagnooseja ja se on lääkärin tehtävä. Pikku Karhulla on kuitenkin viitteitä AdHd:n suuntaan. Diagnoosilla ei tässä kohtaa ole minulle väliä, vaan pääasia että poika saa tukea elämäänsä. Minua helpottaa, että ammatti-ihmiset ovat huomanneet samoja asioita, eikä huomiot ole pelkästään minun omia. Tilanteet voivat tasaantua kasvun myötä, mutta nyt eletää tässä hetkessä. Nyt hän tarvitsee paljon tukea ja siihen tarpeeseen vastataan.

Pikku Karhu ei tarvitse henk.koht. avustajaa, mutta paljon yhden aikuisen tukea. Hän saa päiväkodissa 1,5 lapsen paikan. Lisäksi harjoitellaan asioiden loppuun tekemistä ja vältetään turhan pitkiä odotusaikoja. Jatkamme samojen asioiden harjoittelua myös kotona. Olen todella iloinen, että päiväkodissa alettiin varhaisessa vaiheessa tehdä jotakin asioille. Tämä toivottavasti vaikuttaa positiivisesti Pikku Karhun itsetunnon kehittymiseen.

Poika osaa todella paljon lauluja ja erittäin hienosti laulaa. Lisäksi hän on erittäin sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut. Hurmaava ilopilleri. <3

Turva

Elämä ei kovinkaan usein mene omien suunnitelmien mukaan, mutta älä kuitenkaan vaivu epätoivoon. Toivottavasti voin tällä tekstillä olla hieman rohkaisemassa sinua. Teksti pohjautuu opetukseen, joka rohkaisi minua erään seurakunnan tilaisuudessa. 

Elämämme olosuhteet eivät kerro kovinkaan paljon siitä, millaisia me olemme uskovina tai ylipäätään ihmisinä. Olosuhteet eivät ole rangaistusta Jumalalta, vaikka joskus saattaa siltä tuntua.  Katsotko sinä elämässäsi Jeesukseen ja hyvin oleviin asioihin, vai kurjiin olosuhteisiisi?
Sinun on hyvä tiedostaa olosuhteesi ja tarvittaessa tehdä niille jotain, mutta älä vaivu pelkästään voivottelemaan. Katsoessasi vain olosuhteisiin, voit alkaa vajota niihden syvyyksiin ja asiat näyttävät vielä huonommille  kuin ne todellisuudessa ovat. Kulta koetellaan tulessa ja samoin uskomme vahvuuskin voidaan koetella vaikeuksissa . Vaikeudet ja toiset ihmiset hiovat meitä kuin timantteja. Se tekee toisinaan kovin kipeää, mutta lopputulos voi olla jotain todella kaunista. Jumala voi kasvattaa ihmistä monella eri tavalla. Vaikean tilanteen keskellä sitä ei ehkä näe, mutta taaksepäin katsoessa huomaa. Jumala pystyy myös korjaamaan toisten ihmisten aiheuttamia "haavoja", mutta Hän ei tee sitä ilman sinun lupaasi. Hän kysyy rakastavasti; "Haluatko antaa minun korjata sydäntäsi?"
Rohkaisen turvaamaan vaikeuksienkin keskellä Jumalaan ja pyytämään Häntä näyttämään olemassa olonsa sinulle. Vaikka meistä itsestä näyttäisi, että joku asia menee todella pieleen, Jumalalla voi olla niilleki asioille tarkoituksensa. Hän voi kääntää kaikkein pahimmatkin myrskyt sinun parhaaksesi. Voi olla että näet sen vasta vuosien kuluttua, mutta ole kärsivällinen ja usko Jumalan hyvään tahtoon elämässäsi. Keneen tai mihin turvaat myrskyjen keskellä?

Ihmisillä on monenlaisia tapoja toimia vaikeissa tilanteissa, mutta kaikki niistä eivät ole kovin rakentavia. Voimme yhdessä rukouksin torjua "pahan palavia nuolia", koska rukouksella on mahdollisuus muuttaa asioita. Jumala on voimallinen muuttamaan olosuhteemme. Voimme yhdessä rohkeasti pyytää ja vaatia Jumalalta asioita, jotka tiedämme olevan Hänen mielensä mukaisia. Saat vedota Jumalan Sanaan (eli Raamattuun), sillä Hän pitää lupauksensa. Voit rukoilla, että vaikeatkin vaiheet elämässäsi saisivat tuoda Jumalalle kunniaa ja olla eduksi evankeliumille. Uskallatko rukoilla tällaista?
Kenenkään elämä ei ole sattumaa, vaan sillä on oma tarkoituksena. Kukaan ei ole syntynyt tänne Jumalan silmissä vahingossa. Tässä ajassa on monenlaista ahdistusta ja tuskaa, mutta sinulla on mahdollisuus olla kokoajan Jumalan käsissä ja huolenpidossa. Haluatko heittäytyä ja antaa elämäsi Hänen käsiinsä?

Meillä ihmisillä on vaarana elämän vaikeuksissa katkeroitua Jumalalle. Kun olemme Hänen lähellään, olemme kuitenkin turvassa. Silloin meidän ei tarvitse pelätä mitään pahaa. Jumala on mahtavampi kuin paholainen. Paholainen riehuu monin tavoin maailmassa aiheuttaen pahoja asioita, mutta vain hetken aikaa. Jeesus on meidän Hänelle elämänsä antaneiden voittaja ja me uskovat saamme olla jo nyt voittajan puolella. Meidän ei pidä pelätä paholaista, vaan kiinnittää katseemme Jeesukseen. Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan rohkeuden, terveen harkinnan ja rakkauden sekä rauhan hengen. Älä pelästy, kun elämässäsi kaikki ei mene putkeen ja hienosti. Vaikeuksia ja ahdistusta tulee monestakin syystä. Luotetaan siihen, että Jumala on meidän kanssa ja Hän on voimallinen muuttamaan asioita. Haluatko antaa Jumalan muuttaa elämääsi? Haluatko antaa elämäsi Jeesukselle ja saada kaikki pahat tekosi anteeksi?Mitä sinulla olisi siinä menetettävää, jos kokeilet?

Minä itse olen elänyt tämän tekstin todeksi, joten tiedän mistä kirjoitan. Tämän takia haluan olla myös tukemassa sinua elämäsi myrskyissä rukoilemalla ja tarvittaessa keskustelemalla. Suosittelen lukemaan tekstin kahteen kertaan ajatuksella ja miettimään kysymyksiä omassa elämässäsi. Halutessasi voit laittaa minulle viestiä.

Missä mä meen?

Muutamat ystäväni ovat ihmetelleet, miksi vastailen huonosti viesteihin ja blogitekstejäkin tulee harvoin. Anteeksi kaikki ystävät ja pahoittelut teille lukijoille "hiljaiselostani". Monet ihmiset ovat olleet todella usein mielessäni ja haluaisin nähdä. Ajattelin avata muutamia asioita, jotta helpompi ymmärtää tilannettani. 

Minulla on ollut todella raskasta viimeisen reilu puoli vuotta ja elämäni on ollut hektistä. Lasten isä oli keväällä 4kk hoidossa, joten lapset olivat käytännössä lähes kokoajan minun kanssani. Lapset olivat vielä silloin päiväpäiväkodissa, joten järjestelin heille hoitajia iltavuorojeni ajaksi. Iso Karhu on oireillut moneen tilanteeseen todella voimakkaasti ja hain hänelle apua lasten psykalta. Aluksi oli laajat kartoitukset ja nyt Iso Karhu alkaa käydä käsittelemässä isänsä sairautta, meidän eroa ja muita tarvittavia asioita. Erityisherkkä ja fiksu poika pohdiskelee todella paljon asioita, joita ei kunnolla kuitenkaan vielä ymmärrä. Minä puolestani saan neuvoja kotona olevaan haastavaan käytökseen. 

Eskari pojalla on alkanut todella hyvin ja melkein jo oppinut lukemaan. Vaikka tilanne on vähän helpottanut, joka päivä saan taistella hänen kanssaan. 

Pikku Karhulla on voimakas uhmaikä ja samalla "matkii" Ison Karhun ikävää käytöstä. Ovet paukkuu, nyrkit heiluu ja tavarat lentelevät sekä huuto raikaa. Jäähyä käytän molempien poikien kanssa ja yritän opettaa heille käytöstapoja sekä muita elämäntaitoja. Se ei ole aina helppoa ja toisinaan hermoja kiristää. Päiväkodista sanottiin, että Pikku Karhu tarvitsee paljon aikuista tueksi ja sama pätee kotona. Hän on myös mieluummin aikuisten kanssa kuin leikkisi toisten lasten kanssa. 

Miesystäväni on ollut todella ihanasti minun tukenani ja auttanut minua jaksamaan näitä tilanteita sekä koko ajan enemmän jakanut vastuuta lasten suhteen. Olen hänelle todella kiitollinen ja viimeksi eilen pohdin, etten tiedä miten olisin jaksanut ilman häntä. Hän asuu kuitenkin 200 kilometrin päässä ja arkipäivät töissä, joten näkeminen rajoittuu viikonlopuille ja lomille. Minun vuorotyö tuo oman haasteensa näkemiseemme, mutta olemme kuitenkin järjestäneet näkemisen mahdollisimman usein. 

 Eksmieheni ei ole hyväksynyt uutta suhdettani missään vaiheessa, vaan puhunut todella ikävään sävyyn ja näyttää sen myös käytöksellään lastenkin edessä. Tästä on seurannut monenlaisia kurjia tilanteita. Hänen vointinsa ei ole ollut hoidosta kotiin pääsemisen jälkeen kovin vakaa missään kohtaa ja nyt hän on jälleen sairaalassa saamassa apua. Monia haasteita mahtuu tähän kuvioon, mutta en halua alkaa avaamaan niitä tässä enempää. Toivon hänen elämäänsä kaikkea hyvää ja asioiden järjestyvän.

Muutamat muutkin ikävät asiat, kuten ystävyyden menettäminen, ovat värittäneet tätä vuotta. Niistä en halua tai en voi enempää julkisesti kirjoittaa. Minulla on "lauennut" monia elämän prosesseja, joita olen pohtinut. Ne ovat kuitenkin auttaneet minua ymmärtämään monia asioita. Kun saan lapset iltaisin nukahtamaan, olen ollut niin väsynyt, etten ole jaksannut enää vastailla ihmisten viesteihin. Muutamana iltana minulla on ollut nukahtamisvaikeuksia, koska olen sen verran ylikierroksilla elämän haasteista. Ostin nukahtamiseen avuksi Melatoniinia, jonka olen todennut riittäväksi tukimenetelmäksi. Tänä vuodenaikana olen aamuisin ja päivisin kokoajan väsynyt. Ostin itselleni viimein kirkasvalolampun ja toivon siitä olevan apua olotilaani. 
Elämässä on monenlaisia vaiheita; välillä itkettää ja meinaa voimat tyystin loppua, mutta välillä naurattaa niin, että silmät vuotaa ilon kyyneleitä. 
Yksi asia kuitenkin on varma: Herra Jeesus on aina meidän kanssamme tapahtui, mitä tahansa tai tuntui miltä tahansa.  Voimme muistuttaa tästä itseämme joka päivä. Saamme turvata Hänen apuunsa ja tuoda kaikki kipumme Hänelle. <3 

Minä tahdon

Meillä oli miesystäväni kanssa pari viikkoa sitten luvassa yhteinen vapaa viikonloppu, jolle olimme suunnitelleet monenlaista tekemistä. Meillä oli mielessä paljon asioita, joita olimme jo pitkään halunneet tehdä yhdessä. Kaikki kuitenkin muuttui ja näytti vahvasti sille, että minun pitäisi ottaa lapset mukaan. Olin kovin pettynyt, mutta kiitollinen miesystäväni tuesta vaikeassa tilanteessa. Perjantaina muutama tunti ennen lähtöä tilanne muuttui jälleen, kun vanhempani lupasivat ottaa pojat heille. Kokivat tämän yhteisen ajan olevan meille tärkeää ja heidän kuvionsa olivat järjestyneet niin, että pystyivät ottamaan pojat luokseen. Päästyäni illalla perille miesystäväni luo, menimme viihtyisään ravintolaan syömään ja ruoka oli hyvää. Lisäksi talo halusi tarjota meille alkukeiton. En ole ennen tykännyt suuresta julkisesta tunteiden osoituksesta, mutta tämän miehen kanssa se on tuntunut luonnolliselta ja ihanalta. Monen muunkin asian kohdalla olen ihmetellyt, etten ole ennen tykännyt sellaisesta, mutta hänen kanssaan tuntuu todella hyvälle. Hänen kanssaan voin esimerkiksi olla kotona luonnollisesti ilman meikkiä ja hiukset sekaisin, mutta silti saan kuulla olevani kaunis ja ihana. Se tuntuu todella hyvälle.

Syötyämme lähdimme kotimatkalle, mutta miesystäväni halusi käydä pienellä kävelyllä ja se sopi hyvin minulle. Kuvailin mielelläni öisiä kaupungin valoja, jotka heijastuivat veden pintaan. Päädyimme pimeälle ja pitkälle laiturille, missä juttelimme erilaisista asioista. Miesystäväni sanoi miettineensä erästä asiaan kovin pitkään ja tämä sai minut hetkellisesti pelästymään, että jotain kamalaa olisi luvassa. Hän otti minusta kiinni ja kysyi tulisinko hänen vaimokseen. Olimme puhuneet jossain kohtaa kihloihin menosta, mutta ikävät asiat jäädyttivät tilannetta. Tuossa laiturilla perjantai 13:sta päivän iltana miesystäväni kuitenkin kysyy sen suuren kysymyksen. Kysymyksiä jotka tulvivat mieleeni sillä hetkellä olivat: Oikeastiko? Haluatko kaiken tämän jälkeen minut vielä oikeasti vaimoksesi? Olenko minä tarpeeksi hyvä hänen vaimokseen? Voiko tällaista tapahtua minulle?
Kysyin häneltä, että oikeastiko hän kysyy tuota kysymystä ja vastaus oli myöntävä. Halasin häntä ja kyyneleet nousivat silmiini. Tiesin vastaukseni ja se oli, että tulen hänen vaimoksensa. Pitkän halauksen jälkeen lähdimme kotiin. Seuraavana päivänä miesystäväni soitti vielä isälleni perinteiseen tapaan ja kysyi saisiko hänen suostumuksensa tyttären kädelle. Vastaus oli myöntävä ja vanhempieni onnellinen hehkutus jatkui koko päivän. Myöhemmin miesystäväni kertoi rukoilleensa, jos ajankohta on oikea, saisimme olla tämän viikonlopun kahdestaan. Tilanne muuttui siis viime hetkellä niin, että saimme olla kahdestaan. Tämä kaikki tuntui ihmeelliselle johdatukselle. <3

 Kihlauksemme on herättänyt monenlaisia tunteita ja ajatuksia ihmisissä. Kaikki eivät ole olleet iloisia ja onnellisia puolestamme. Se on tietysti tuntunut kurjalle, koska olen juuri tämän miehen kanssa onnellisempi kuin kenenkään kanssa koskaan ennen. Olemme tässä melko lyhyessä ajassa jo kulkeneet toistemme rinnalla monien kriisien läpi. Olemme monet kerrat pysähtyneet miettimään, onko tässä mitään järkeä. Olemme kuitenkin saaneet todeta vaikeuksien tulevan aina ulkoa päin erilaisista olosuhteista, eikä meidän keskinäisestä suhteesta. Yhdessä oleminen on todella luonnollista ja asiat sujuvat hyvin yhdessä. Kumpikaan ei ole koskaan aiemmin kokenut mitään tällaista, vaikka molemmilla on kokemuksia erilaisista suhteista. Kriisit ovat syventäneet suhdettamme ja rakentanut sitä hyvälle pohjalle. Edessä on monenlaisia vaiheita, mutta minun ei tarvitse selvitä niistä yksin. Saan kulkea ihanan turvallisen ja rakastavan sekä minua tukevan kihlattuni rinnalla. <3

Luja pysäytys

Blogissa on ollut pitkään hiljaista ja pahoittelut siitä. Elämä on välillä kovin kiireistä ja raskasta.
Muutama viikko sitten tapahtui jotakin, mikä pysäytti minut monellakin elämäni osa-alueella. En ala avaamaan tapahtunutta sen tarkemmin, koska se ei ole enää tarpeellista. Keskityn sen enemmän sen vaikutuksiin.

Aloin miettimään parisuhdettamme aivan uudelta kantilta, koska se oli saanut kovan kolauksen. Mietin mitä miesytästäväni ja parisuhteemme minulle merkitsee. Tuntui kuin silmäni olisivat auenneet näkemään sen paljon kirkkaammin. Näin kuinka hyvin miesystäväni tulee toimeen lasteni kanssa ja miten heidän suhteensa on kehittynyt. Hän tulee myös tosi hyvin juttuun vanhempieni kanssa. Tajusin miten olen rakastunut häneen, mutta en ollut aiemmin uskaltautunut heittäytyä siihen. Minulla oli monia lukkoja sisälläni, jotka olin pitänyt tiukasti kiinni. Miksi?  Varmaan koska minua pelotti avata sisintäni toiselle ihmiselle, joka halusi tulla lähelleni; Pelkäsin että minua sattuu kerta toisensa jälkeen uudestaan. Pelkäsin jos hän näkisi rikkinäisyyteni ja sisimpäni, hän ei enää haluaisi olla kanssani.

Miesystäväni oli varoittanut minua muutamista asioista elämässäni, mutta koin sen kontrollointina. Uskoin hallitsevani oman käytökseni ja tietäväni omat rajani. Toisin kuitenkin kävi ja putosin aikamoiseen liejukuoppaan. Tuo haavoitti ihmisiä ympärilläni ja minua itseäni. Viikko kului pimeässä laaksossa, jolloin tutkin sisintäni, itkin ja rukoilin. Se teki todella kipeää ja kuului tehdäkkin.
Ymmärsin ja myönsin itselleni, että minun on jätettävä tilanteeseen johtaneet asiat kokonaan pois elämästäni. Kiusauksia varmasti tulee ja on tullutkin jo, mutta tahdon pysyä lujana ja tehdä asioita sen eteen. Jokaisella varmasti on omat heikkoutensa ja nyt minä todella tiedostan omani. On viisautta välttää tilanteita, jotka voivat johtaa kiusaukseen. Elämään tulee löytää muita asioita, jotka täyttävät nuo kohdat. Ei tule ajatella itsestään enempää kuin sopivaa on, eli esim. itseään ei tule pitää liian vahvana. Silloin kun luulee seisovansa lujasti, katuu helposti.

Pysähtyessäni huomasini olevani kovin rikkinäinen. Jutellessani miesystäväni kanssa, löysin itsestäni monia kohtia, jotka tarvitsevat vielä työstämistä.  Elämässäni on noussut esiin asioita, jotka nousevat helpommin vasta parisuhteessa. Kokemukseni parisuhteesta ja varsinkin avioliitosta on matkan varrella vääristyneet. Nyt olen ymmärtänyt ja nähnyt miesystäväni tekevän ja sanovan asioita aidosta rakkaudesta ja aidosta halusta huolehtia.  Aloin kokea oloni turvalliseksi omalla paikallani parisuhteessa. Tämä saa kyyneleet nousemaan silmiini, koska tämä on sitä mitä olen todella pitkään kaivannut.
Kaikille parisuhteessa olevia ja siihen aikovia, kehoitan täydelliseen rehellisyyteen ja avoimuuteen. Se voi tehdä todella kipeää, mutta sen kautta voi myös parantua monia asioita. Olemme kaikki vajavaisia ihmisiä ja teemme virheitä. Kysymys onkin, että oppimmeko virheistämme?
Tahdon elämääni muutosta ja tästä alkoi prosessi sitä kohti.
Olemme päättäneet miesystäväni kanssa alkaa käydä parisuhdeterapiassa, koska elämissämme on paljon rikkinäsyyttä ja ulkoisista olosuhteista johtuen suhteemme ei ole aivan tavallinen. Tämä ei tarkoita että meillä menisi kovin huonosti, vaan halutaan työstää meidän suhdettamme jo tässä vaiheessa. Haluamme suhteemme rakentuvan lujalle pohjalle ja molempien eheytyvän menneisyyden haavoista sekä suhteemme säröistä. Haluamme suhteemme kestävän kuolemaan asti. Tämä olisi keväällä saanut karvani pystyyn, mutta nyt se tuntuu todella hyvälle. Olen nyt rakastuneempi kuin koskaan ennen ja tunnen sen monella tavalla. Monia lukkoja sisimmässäni on auennut tai lähtenyt aukeamaan. Koen oloni todella rakastetuksi ja hyväksytyksi juuri tällaisena vajavaisena ja heikkona ihmisenä. En voi muuta kuin ihmetellä ja kiittää Jumalaa tästä ihmeellisestä lahjasta, jonka Hän on antanut. <3 Olen todella kiitollinen myös miesystävälleni aivan kaikesta.  <3 Hän on juuri sitä mitä tarvitsen ja kaipaan elämääni. <3

Läpinäkyvä nainen

Viime viikonloppu oli harvinainen, koska saimme viettää miesystäväni kanssa kahdestaan aikaa hänen luonaan.
 Hän tuli minua vastaan juna-asemalle ja automatkalla rukoilimme viikonlopun, suhteemme ja läheistemme puolesta. Olimme juuri rukoilleet varjelusta matkalle, kun huomasin hirven kävelevän tien yli. Yleensä hirvet liikkuvat porukassa, mutta tämä käveli yksin rauhallisesti tien toiselle puolelle. Olimme kiitollisia, ettei mitään sattunut.
Illalla perille päästyämme olimme jo niin väsyneitä, että vain olimme lähekkäin ja nautimme toistemme seurasta. Halaaminen helpotti kamalaa ikävää, joka oli ehtinyt tulla pitkän (kahden viikon) erossa olemisen jälkeen. Nukun miesystäväni luona aina todella hyvin ja tuntuu kotoisalle.

Lauantaiaamun aloitimme rennosti pitkällä aamiaisella ja saunomisella. Puusaunan lempeät löylyt karistivat viikon väsymykset. Koska emme ole naimissa, saunomme uikkarit päällä. Haluamme pyrkiä pidättäytymään seksistä ja toisemme alasti näkemisestä naimisiin menoon asti. Haluamme toimia Raamatun ohjeiden mukaan, emmekä halua rikkoa toisiamme. Haluamme tästä tarinasta tulevan kestävää ja pysyvää, eikä enää rikkinäisiä sydämiä. Pidättäytyminen ei aina ole helppoa, kun on rakastunut toiseen ihmiseen. Koemme kuitenkin sen oikeaksi ja tulevaisuudessa odotus varmasti palkitaan.

Olin pitkään haaveillut, että pääsisin keräämään mustikoita talveksi. Viikonloppuna sää ei kuitenkaan ollut suotuisa, vaan vettä satoi kokoajan. Päätimme kuitenkin uhmata sadetta vetäen saappaat jalkaamme ja painua metsään. En olisi vuosi sitten uskonut olevani lauantai-iltana metsässä kaatosateessa hirvikärpästen syötävänä keräämässä mustikoita. Lisäksi metsässä tajusin, etten ollut meikannut tai laittanut hiuksiani koko päivässä. Tämä voi kuulostaa pinnalliselle, mutta olen ollut niin epävarma itsestäni. Nykyinen miesystäväni on ensimmäinen mies kenen kanssa olen uskaltanut olla alusta asti luonnollisen näköisenä. Hän on silti kehunut minua ihanaksi ja kauniiksi. Siitä olen saanut lisää itsevarmuutta ja alkanut päästä eroon menneisyyteni aiheuttamasta epävarmuudesta. Koen oloni hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sen näköisenä kuin oikeasti olen.

Illalla lähdimme vielä miesystäväni ystävien luo viettämään iltaa, minne halusin hieman laittautua. Minulle on tärkeää miesystäväni mielipide ja se mille hänestä näytän. En tuntenut hänen ystäviään etukäteen ja jännitin menoamme. Miesystäväni kuitenkin tuki ja rohkaisi minua. Meillä oli porukassa todella mukava ilta ja hänen ystävänsä ihania ihmisiä.
Kotimatkalla eräs typerä asia aiheutti meille pienen väittelyn ja sen myötä todella voimakkaan tunnereaktion minussa. Ihmettelin sitä itsekin, kunnes tajusin ettei kyse ollut oikeasti edes miesystävästäni. Tunteet nousivat syvemmältä menneisyyteni kokemuksista. Hajosin täysin ja tuntui kuin sydämeni haavat olisivat revitty auki. Paljon kipua ja itkua, mutta kuitenkin se puhdisti oloani. Tuntui todella hyvälle, että olin juuri siinä hetkessä miesystäväni kanssa. Hän kuunteli, tuki ja lohdutti minua. Hän oli rakastavasti läsnä ja minulla oli turvallinen olo käsitellä asioita, joiden rankkuuden tajusin vasta tuossa hetkessä. Sain olla hänen lähellään heikko, rikkinäinen ja itkeä ripsarit poskille.

Tuo viikonloppu lähensi meitä ja se tuntuu todella hyvälle. Siinä on mies, kenen kanssa on ollut alusta asti helppoa ja luonnollista olla yhdessä. Erossa oleminen luo ikävää ja asiat kärjistyvät, mutta kun olemme yhdessä, se on jotain niin ihanaa. Sunnuntaina lähteminen tuntui vaikealle ja olisi ollut ihanaa vain jäädä hänen luokseen, mutta maanantaina arki odotti minua kotipaikkakunnallani.

Erityisherkkä lapsi

"Erityisherkkyydellä tarkoitetaan synnynnäistä taipumusta reagoida ympäröivään maailmaan ja aistiärsykkeisiin voimakkaammin. Erityisherkkyydestä ei voi oppia pois, vaan se on hermojärjestelmän ominaisuus, joka on mukanamme syntymästä kuolemaan, koko elämämme ajan."
Lue lisää... 

Erityisherkkyys on tällä hetkellä paljon pinnalla ja jonkinlainen "muoti-ilmiö".
Iso Karhu on selkeästi erityisherkkä ja HSP-testistä hän sai 20/23 pistettä.  Tämä näkyy arjessamme monella tavalla ja aina en itsekään ymmärrä asioiden johtuvan herkkyydestä.

Tässä muutamia huomioita arjesta erityisherkän pojan kanssa

Hänellä on todella tarkat makumieltymykset. Ruoat pitää olla hyvin miedosti maustettuja ja uuden ruoan syömisestä saamme käydä pitkät keskustelut, että hän suostuu edes maistamaan.
Vaatteita pukiessa, tulee saumojen olla "ojennuksessa".  Pukeminen vie aikaa, eikä Iso Karhu pysty tehdä sitä reippaasti ja kiirreessä. Jos vaatteissa joku häiritsee häntä, menee se heti huudon kanssa vaihtoon.
Jos meille tulee kylään uusia tai vieraampia ihmisiä, Ison Karhun pitää saada ensin tarkkailla tilannetta kauempaa. Hän ei kovin usein uskalla edes naapureille moikata, vaan painautuu minun selän taakse. Tuttujen ihmisten kanssa hän on rohkea ja sosiaalinen. Pojalla on hyvä huumorintaju ja hän on todella fiksu sekä lahjakas. Eskarin myötä hän on rohkaistunut juttelemaan vieraiden lasten kanssa ja saanut näin paljon uusia kavereita. Olen tästä todella iloinen.
Jos olemme lähdössä johonkin, hänen tulee saada tietää siitä etukäteen, jotta ehtii henkisesti valmistautua. Suurimmat väännöt ja kierrokset meillä tulee lähtötilanteissa. Aamuisin annan muutaman "varoituksen" lähtemisestä, ettei se tapahdu yhtäkkiä. Hän saa pukea ulkovaatteita vähän kerrallaan. Olen tehnyt lapsille viikko-ohjelman ja koen molempien hyötyvän siitä. Käymme aina iltaisin seuraavan päivän läpi, jotta he tietävät mitä tapahtuu. Tämä on hyödyllinen myös vuoropäiväkodin ja kahden kodin välillä reissaamisen vuoksi.
Eskaripäivän jälkeen Iso Karhu kaivannut usein pienen hetken leikkiä ja olla itsekseen, tai hänestä on tullut kovin kiukkuinen. Tämä ei enää kuitenkaan ole pakollista ja riippuu millainen päivä hänellä ollut. Poika aistii todella helposti ilmapiiriä ja tunnetiloja, vaikka niistä ei puhuttaisi suoraan. Jos kaikki ei ole kunnossa, hän tulee todella kiukkuiseksi ja hakee huomiota. Se saattaa myös vaikuttaa hänen unen saantiinsa illalla. Monessa asiassa poika haluaa olla paras ja tehdä sen täydellisesti. Olemme keskustelleet tästä paljon hänen kanssaan ja siitä kuinka aikuisetkaan eivät osaa kaikkea.

Erityisherkkyyteen perehtyminen ja vertaistuki auttaa ymmärtämään lasta. Vanhempana minäkin olen kuitenkin vain ihminen ja välillä kärsivällisyys sekä jaksaminen on koetuksella. Silloin tekee hyvää purkaa omia tuntemuksiaan jollekin.

Apua lapselle

Elämä ei ole aina yksinkertaista, eikä lapsenkaan elämä ole helppoa. Isolla Karhulla on ollut raskasta ja tapahtunut paljon elämänsä aikana, esim. isin sairaalajaksot ja voinnin muutokset sekä meidän avioero.
Lisäksi poika on erityisherkkä lapsi, joka reagoi voimakkaasti asioihin. Hän on pidemmän aikaa oireillut käytöksellään. Koittaa hallita käytöksellään ja jos ei saa tahtoaan läpi tai joku asia ei miellytä, käyttäytyy agressiivisesti minua ja toisinaan pikkuveljeään kohtaan. Kaiken lisäksi hän heittelee tavaroita. Kärsivällisyyttä hänellä ei kovin paljon ole ja huuto alkaa helposti. Olen ottanut hänet silloin syliin ja yrittänyt jutella hänen kanssaan asiasta. Joudun toisinaan pitämään kiinni, ettei hän pääse satuttamaan itseään tai muita. Illat ovat olleet pitkään haastavia, koska Iso Karhu ei ole saanut unta. Kelailee selkeästi asioita ja toisinaan onneksi puhuukin niistä. Raasu kokee olevansa huono, koska ei pysty täydellisyyteen. Yhtenä iltana kesällä hän sanoi nukkumaa käydessä, että on ihan huono. Kysyin mitä tarkottaa niin sano, ettei ole hyvä missään. Luettelin kaikkia asioita, missä on hyvä ja alko iteki lopulta sanoa niitä. Seuraavaksi sanoikin että on ihan huono, kun satuttaa äitiä eikä osaa käyttäytyy hyvin. Toivoo että hänelle tapahtuu jotain huonoa. Kysyin että miksi? Niimpä hän sanoi syyksi , että ku ei pysty suojelemaan äitiä ja Pikkuveljeä Toivoisi ettei meille tapahu mitää pahaa vaa hänelle. Selitin hänelle, ettei tarvitse suojella meitä. Hän on lapsi ja aikuiset suojelevat lapsia. Kerroin miesystäväni ja Jumalan huolehtivan äitistä, jotta saa konkreettisen vastauksen. Nyt illat ovat onneksi alkaneet helpottaa, eikä nukahtaminen vie enää kahta tuntia. Isillä ei ole ollut tällaista käytöstä, mutta siellä hän alkaa helposti itkeä, jos isi korottaa yhtään ääntä.
Varasin Isolle Karhulle ajan lasten psykalle. En ajattele, että pojassa olisi mitään vikaan, vaan haluan löytää rakkaalle lapselleni apua pahaan oloonsa. Haluaisin että siellä etsitään keinoja, joilla Iso Karhu oppisi purkamaan muulla tavalla pahaa oloaan ja käymään pienen elämänsä rankkoja asioita läpi. Niin että poika saisi mahdollisimma varhasessa vaiheessa keinoja ja apua eikä kymmenen vuoden päästä ihmetellä, kun on murkku ja asiat voineet pahentua. Haluan taata pojille mahdollisimman tasapainoisen ja terveen elämän ja jos muutamat käynnit  psykalla auttavat asiaan, minusta se kannattaa kokeilla. Katsotaan mitä laaja kartoitus tuo tullessaan ja näkevätkö he psykalla käymisen aiheelliseksi.

Iso Karhu on todella taitava, ihana ja rakas poika, enkä väheksy häntä millään tavalla.
Sitä toivoo lapselleen kaikkein parasta ja toivoo tasapainoista sekä onnellista elämää. ❤

Ei reissua ilman sattumuksia

Pitkän ja rankan työputken jälkeen odotin kuin kuuta nousevaa tulevaa viikonloppua. Silloin olisi luvassa irtiotto arjen ympyröistä ja ihanaa päästä pitkästä aikaa miesystäväni luo. Lähtiessäni lasten kanssa, meille yllättäin tuli hieman kiire. Emme kerenneet syömään mitään, siispä ostin meille pizzan mukaan. Syötiin  junassa isoa perhepizzaa, kunnes huomasin unohtaneeni paperin. Taajamajunassa ei ollut vessaa ja pizzaa oli pitkin lattiaa. Minä sain noukkia niitä lattioilta ennen kuin ne olisivat kaikkien kengissä. Päästyämme rautatieasemalle odottamaan seuraavaa junaa, niin miesystäväni soitti ja kertoi hänen poikiensa olleen enterorokossa. Hän ei tiennyt olivatko olleet pitkään ja huomasi näppylät hakiessaan heidät koulusta. Aloimme selvitellä, missä vaiheessa tauti oli ja kannattiko meidän lähteä heidän luokseen. Olivat kuitenki olleet jo muutaman päivän koulussa, jote päätettii hypätä junaan. Sovimme vielä puhelimessa, että käsiä pestään hyvin ja usein sekä käytetään käsidesiä. Koitin saada lapsia rauhoittumaan istumaan ja puhuin samalla puhelimessa. Siinä hässäkässä reppuni putosi ja sieltä levisi lompakkoni sekä kortit. Luulin saaneeni kerättyä kaikki, mutta mennessäni ostamaan kahvia, en löytänytkään pankkikorttiani. Sitä ei näkynyt missään, vaikka katsoin kaikki paikat. Samaan aikaan pojat hyppivät ympäri penkkejä huutaen suklaata. Rukoilin Jumalaa auttamaan tilanteessa ja viime hetkellä löysin sen. Kortti oli pudonnut penkkien väliin syvälle, joten en aluksi ollut huomannut sitä. Miesystäväni tuli hakemaan meidät asemalta ja pääsimme hänen luokseen iltapalalle.
Viikonloppu hänen luonaan meni kaikin puolin mukavasti; saimme aikaiseksi paljon asioita ja lapset viihtyivät keskenään.

Sunnuntaina oli kotiin lähdön aika, eikä olisi yhtään huvittanut lähteä. Olisi ollut ihanaa jäädä pidemmäksi ajaksi laittamaan taloa ja viettämään aikaa rakkaan kanssa. Olimme sopineet etukäteen, että miesystäväni vie meidät toiselle asemalle, koska hänen piti viedä autonsa sinne. Lähtö vähän viivästyi, kun oli kaikkea säätöä kuuden lähtijän suhteen. Meidän piti vielä viedä miesytäväni lapset äidilleen ja minulle selvisi, että asemalle olisi puolentoista tunnin matka. Ajoimme vauhdilla kohti juna-asemaa ja soitin matkalla vr:lle, mutta juna ei voinut odottaa. Rukoilimme ihmettä ja lapset takapenkilläkin rukoilivat. Matkalla oli kova ruuhka ja hitaita autoja. Myöhästyimme muutaman minuutin ja näimme lähteneen junan. Seuraavan junan lähtöön oli kolme tuntii eikä olis mennyt enää sinä iltana taajamajunaa. Miesytäväni päätti viedä meidät seuraavalle asemalle, minne ajoi puolitoista tuntia. Yritin löytää tilanteesta positiivisiaa asioita, kuten että saimme olla yhdessä paljon pidempään, kuin alkuperäinen suunnitelma oli. Lisäksi emme tiedä, mitä junassa olisi saattanut tapahtua. Päästyämme seuraavalle juna-asemalle, sielläkin tuli vähä hoppu sekä pojat olivat kovin nälkäisiä. Ostin nopeasti suklaapatukat ja mennessämme junalle, huomasin Pikku Karhun ottaneen suklaapatukan ilman lupaa. Tuota patukkaa ei oltu maksettu, joten mies ystäväni kävi lähtiessään palauttamassa sen kauppaan. Junassa selitin Pikku Karhulle, ettei saisi tehdä enää noin. Miesystäväni ajoi vielä takaisin viemään autoa ja bussilla kotiin.

Viikonloppu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutts loppu hyvin kaikki hyvin.

Katkeruuden siteistä Elämän vapauteen

Koin että haluaisin jakaa teille oman uskoontulostrooini. Osa teistä on kuullut tämän ja ollut jopa elämässä kanssani sitä.  Varoituksen sana tässä kohtaan; Postaus sisältää yliluonnollisia asioita ja heikkohermoisille raakoja kohtia.

Olen uskovaisesta perheestä, joten jo kotikasvatuksesta uskonasiat tulivat luonnolliseksi asiaksi. Murrosiässä aloin kyseenalaistamaan kaiken muun lisäksi uskonasioitakin ja muista asioista tuli paljon tärkeämpiä. Ripari-ikäisenä erosin ensirakkaudestani, joka oli yksi vaikuttaja siihen että masennuin. Voin silloin todella huonosti ja minulla oli fyysisiäkin oireita. Koin ulkonäköni monin tavoin epämiellyttäväksi, joka vaikutti syömiseeni. En pystynnyt enää pärjäämään koulussa tahtomallani tavalla, koska masennus vaikutti suorituskykyyni. Aloin pyöriä itselleni huonossa kaveripiirissä, missä ensimmäiset alkoholi- ja tupakkakokeilut tuli tehtyä. Monien asioiden kasaantumisen myötä aloin itsetuhoiseksi ja itkin iltaisin itseni uneen. Eräänä päivänä ajattelin, etten jaksa enää yhtään enempään ja tämä saisi riittää. Päätin tehdä itsemurhan ja olin omassa huoneessani puukko kaulalla. Yhtäkkiä kuulin selkeästi sanat, jotka meni muistaakseni näin: "Sinun aikasi ei ole vielä lähteä. Sinun elämälläsi on vielä merkitystä." Huoneessa ei ollut ketään ja tiedostin samantien sen olevan Jumalan ääni. Laskin puukon kaulaltani ja aloin itkeä. Pian tämän jälkeen pääsin nuorten psykalle juttelemaan ja tutustuin äitini kautta erääseen nuoreen mieheen. Tuon miehen kanssa aloin kulkea nuorteniltoihin toiselle paikkakunnalle ja hän toi minut takaisin kotiin keskellä yötäkin. Näin jälkeenpäin olen todella kiitollinen hänelle kaikesta siitä, mitä teki vuokseni ja selkeästi johdatettu elämääni. Tuolla nuortenilloissa uskonasioista tuli minulle henkilökohtaisia ja rakkaita. Aloin yllättävän nopeasti toipua masennuksesta.

Marraskuussa 2009 minulle läheinen isosiskoni sai äkillisen sairaskohtauksen. Rukoilin hänen puolestaan ja laitoin kaikille tuntemilleni uskoville rukouspyynnön, että Jumala parantaisi hänet. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan hän kuoli. Olin niin vihainen Jumalalle, etten voinut enää luottaa Häneen enkä ollut varma oliko Jumalaa edes sittenkään olemassa. Masennuin kovasti ja samalla sairastuin paniikkihäiriöön. Tunsin sisälläni ikävää, surua, sekä kokoajan lisääntyvää tyhjyyttä. Koetin täyttää tuon tyhjyyden mm. kavereilla, harrastuksilla, miehillä, alkoholilla. Mistään en kuitenkaan saanut kuin hetkellistä iloa. Kuljin pitkään kuin sumun keskellä. Elin elämääni pitämällä hauskaa, mutten saanut mistään otetta eikä millään ollut todellista merkitystä.

Tutustuin tämän kaiken sekamelskan keskellä erääseen vasta uskoon tulleeseen nuoreen mieheen. Hän pyysi minua mukaansa hengellisiin tilaisuuksiin, missä olin ennenkin käynyt. Lähdin kerta toisensa jälkeen hänen mukaansa, koska olin salaa ihastunut häneen. En kuitenkaan kokenut hengellisten asioiden niinkään kiinnostavan tai koskettavan. Vietimme miehen kanssa paljon aikaa yhdessä ja sain purkaa hänelle omaa suruani. Keväällä 2010 menimme 24/7 rukousviikonloppuun, missä Jumala kosketti minua voimakkaasti. Surun padot murtuivat ja sain itkeä koko illan tuskaani ja ikävääni. Tuon illan jälkeen aloin kiinnostua uudelleen uskon asioista, mutta en kokenut Jumalaa vieläkään mitenkään läheiseksi.  Sinä kesänä sain vapautua katkeruudesta Jumalaa kohtaan. Jumala kutsui hellävaraisesti minua takaisin luokseen. Hän alkoi vähitellen murtaa sisälleni rakentamaani kuorta. Jumala näytti minulle, että hengelliset asiat ja henkivallat ovat todellista totta. Tämän kaiken seurauksena totesin, ettei minulle ole muuta vaihtoehtoa kuin luottaa Jumalaan ja antaa koko elämäni Hänen hallintavaltaansa. En kaivannut enää tuota ”vanhaa elämääni”, sillä olin saanut tilalle paljon parempaa ja kestävämpää.Vapauduin paniikkihäiriöstä ilman mitään ulkopuolisia apuja. 

Elämä ei ole tämän jälkeenkään ollut pelkkää iloa ja onnea, niinkuin postauksistani voi lukea. Minulla on kuitenkin rauha sydämessäni ja tiedän vaikeissakin tilanteissa voivani huutaa Jumalalta apua. Tiedän etten ole koskaan yksin, vaan Kaikki voiva Taivaallinen Isä on kanssani. Voisin kirjoittaa, vaikka kuinka monta ihmeellistä asiaa, mitä Jumala on elämässäni tehnyt. 
Tiedän minne olen menossa, kun kuolen. Minun ei tarvitse pelätä kuolemaani, sillä olen matkalla Taivaaseen. Siellä ei ole kipua, surua, tuskaa tai ahdistusta. 

Saan olla erilaisten kokemuksieni kautta rohkaisemassa ja tukemassa muita sekä rukoilla heidän puolestaan. Saan olla kiitollinen, että olen tässä kirjoittamassa teille tätä ja monista asioista elämässäni.