Elämäni pahat virheet

Minulta kysyttiin tänään, olenko tehnyt elämässäni pahoja virheitä. Tuo kysymys on sinänsä mielenkiintoinen, koska jokainen tekee elämässä virheitä. Jäin lenkillä pohtimaan tuota kysymystä ja elämääni.

Ovatko parisuhteeni olleet pahoja virheitä? Välil tuntuu siltä ja varmasti myös muiden mielestä. Olen kuitenkin oppinut ja saanut niistä paljon.  Vaikka paljon on mennyt rikki, ne ovat kuitenkin kasvattaneet ainakin minua. Alussa suhde on tuntunut hyvältä ja olen toiminut sen mukaan, joten en voi sanoa sen olleen paha virhe.

Ovatko eroni olleet pahoja virheitä? 

Olemme molemmat tehneet suhteessa virheitä. Toiset ovat pahempia kuin toiset, mutta niitä ei saa enää tekemättömäksi. Olen myös oppinut niiden kautta paljon itsestäni ja omasta vajavaisuudestani. Mielestäni olen yrittänyt parhaani, ettei suhteen tarvisi päättyä eroon. Joskus kuitenkin keinot ja voimavarat loppuvat, eikä ole enää muuta vaihtoehtoa. Erot ovat jättäneet syviä haavoja varmasti suhteen kummallekin osapuolelle, mutta yhdessä oleminen olisi jättänyt vielä pahempia. 

Olen tehnyt virheitä työelämässä ja välillä ne ovat tuntuneet maailman lopulta. Minua on hävettänyt niin, että olen epäillyt sopivuuttani alalle. Kukaan ei kuitenkaan ole kuollut (luojan kiitos) enkä ole saanut potkuja tekemieni virheiden takia. Olen oppinut niistä tarkkuutta ja toisenlaisia toimintatapoja. Olen oppinut myös myöntämään virheeni ja pyytämään anteeksi.

Olen tehnyt äitinä paljon virheitä ja varmaan tuhat kertaa kokenut olevani maailman huonoin äiti. Olen kuitenkin niissä tilanteissa toiminut niillä voimavaroilla ja keinoilla, joita minulla on ollut. Olen pyytänyt lapsiltani anteeksi ja selittänyt toimintaani. Samalla lapset ovat oppineet, että ihmiset tekevät virheitä ja niistä voi oppia sekä selvitä eteenpäin. Minun tulisi hyväksyä oma inhimillisyyteni ja oppia olemaan armollisempi itselleni äitinä.

Ovatko muuttoni olleet pahoja virheitä? Välillä tuntuu siltä ja muut ovat varmasti tätä mieltä. Jos en olisi muuttanut, en olisi tutustunut kaikkiin niihin mahtaviin ihmisiin ja saanut kahta ammattia itselleni.

Olen tehnyt ihmissuhteissa virheitä ja osa niistä on katkennutkin, mutta jokaisessa ihmissuhteessa on aina kaksi osapuolta. Tarvitaan molempia osapuolia siihen, että asiat halutaan ja saadaan selvitettyä tai jätetään selvittämättä. Jokaisella ihmissuhteella on varmasti tarkoitus tiettyyn elämänvaiheeseen ja joskus elämäntilanteen muuttuessa joidenkin ihmisten on aika jäädä pois toisen elämästä.

Näitä esimerkkejä virheistä voisi jatkaa, vaikka koko illan. Olen siis tehnyt paljon virheitä elämässä ja osa toki kaduttaa. Menneisyyttä ei voi kuitenkaan muuttaa ja jotkut valinnat ovat tehneet elämästäni kivikkoisempaa. Kulkemani polku ja tekemäni valinnat ovat kuitenkin tehneet minusta juuri tällaisen. Raamatussa sanotaan, että kaikki yhdessä vaikuttavat niiden parhaaksi jotka Jumalaa rakastavat. Jumala voi kääntää virheemme voitoksi ja voimavaraksi. Elämäni elämä on tehnyt minusta nöyrän ja armollisen sekä ymmärtäväisen muita kohtaan. Se on antanut minulle halun auttaa muita vaikeuksissa olevia ja keinoja olla ihmisten tukena. Elämäni elämä on tehnyt minusta kuin lasiastian, joka on herkästi hajoava ja samalla siinä on jotain kaunista.

Oletko sinä tehnyt elämässäsi pahoja virheitä? 

Yksi elämän parhaista

Mitkä asiat tekevät sinun lapsesi iloiseksi ja onnelliseksi?

Torstaina meillä oli Isokarhun kanssa kahden keskinen ilta. Ehdotin ekstempore hänelle, että kävisimme jossakin syömässä ja menisimme pieneen paikalliseen kylpylään. Lapset tykkäävät todella paljon uimisesta ja uimahalleista, mutta korona-aikana ne ovat olleet kiinni. Lisäksi minä en tykkää käydä uimahalleissa, joten senkin takia olemme niissä aika vähän käyneet.

Kävimme Hesburgerin autokaistalta hakemassa ruoat ja menimme rannalle syömään. Juuri kun aloitimme, alkoi sataa kaatamalla. Hetken pohdinnan jälkeen etsin suojaisan paikan, missä saimme syödä ruokamme kastumatta. Kun vietämme aikaa kahdestaan, Isokarhu puhuu paljon koulusta ja kertoo vitsejä.

Syömisen jälkeen lähdimme kylpylään. Nautin suunnattomasti, että pääsin pitkästä aikaa saunaan. Se on minulle harvinainen nautinto, koska meillä ei ole tässä asunnossa saunaa. Isokarhu ihastui kylpylän allasosaston nähdessään, vaikka jonkun mielestä saattaisi olla pelkistetty. Allasosastolla on yksi iso allas, jossa kaksi syvennystä poreilla ja suihkulla. Lisäksi pikkulapsille on allas liukumäellä. Sitten on vielä poreallas sekä mahdollisuus mennä järveen.

Ensimmäiset puoli tuntia saimme olla Isokarhun kanssa aivan kahdestaan koko kylpylässä. Myyjä pumppasi meille ilmapatja ja uimarenkaan sekä heitteli altaaseen leluja. IsoKarhulla oli tilaa tehdä temppuja ja leikkiä kanssani. Välillä kävimme porealtaassa rentoutumassa ja sitten taas isoon altaaseen uimaan. Pojasta näki, kuinka hän nautti. Ennen lähtöä kävimme höyrysaunassa ja tavallisessa saunassa. Saimme vielä kotimatkalle nautittavaksi tikkarin ja suklaan.

Isokarhu totesi lähtiessä, että tämä oli yksi hänen elämänsä parhaista illoista. Saimme viettää laatuaikaa ja hän oli huomioni keskipisteenä. Saimme nauttia kylpylästä aivan kahdestaan. Poika kiitti illan aikana moneen kertaan hesestä ja kylpylästä.

Joskus elämän parhaita muistoja voi tehdä ekstempore parissa tunnissa, omassa kaupungissa. Muistetaan nauttia elämästä. 

Pienen lapsen suuria tunteita

Ihmiselämään voi mahtuu suuria tunteita ja meidän perheessä ne ovat erityisen suuria sekä päivittäisiä. PikkuKarhu näyttää kaikki tunteensa aidosti ja ne ovat 150% sitä, miltä hänestä tuntuu. Tällä viikolla tapahtui kuitenkin jotain poikkeuksellista. 

Torstaina PikkuKarhu tuli toista kertaa uudella vaihtojärjestelyllä minun luo. Meillä oli mukava ilta, vaikkakin hänellä oli pakkoliikkeitä. Tehtiin normaalisti iltatoimet ja PikkuKarhu meni sänkyyn. Yhtäkkiä hän sai jonkun ihme itkupelkokohtauksen, jollaista ei ole ollut aiemmin. Poika alkoi huutaa ja parkua, että häntä pelottaa ja pyysi apua. Yritin rauhoitella häntä, mutta hän juoksi minun sänkyyni. Siellä hän alkoi huutaa, että haluaa takaisin isille, koska on liian kova ikävä. Soitimme PikkuKarhun pyynnöstä isille ja me vanhemmat koitimme yhdessä rauhoitella poikaa. Parkuminen vain jatkui ja hän yritti selittää, miten tuntuu niin oudolle. Lopulta isi lupasi tulla meille nukuttamaan PikkuKarhua. Minä kävin tekemässä iltatoimet ja yhdessä silittelimme pojan uneen. PikkuKarhu moneen kertaan tarkisti, että olemmehan siinä vieressä. Lopulta poika nukahti ja nukkui yönsä hyvin minun vieressäni.

Perjantaina sama meinasi toistua, mutta rauhoittui valokuvia katselemalla minun sänkyyni. Eilen illalla IsoKarhu lohdutti pikkuveljeään, ettei hänellä ole mitään hätää meidän kanssa. Sanoi että hänetkin voi yöllä herättää, jos alkaa pelottaa. Lisäksi viritti pikkuveljelle yövalon, jotta tämä rauhoittuisi. IsoKarhu kertoi, että ovat isillä puhuneet, kuinka PikkuKarhun pitäisi oppia nukkumaan omassa sängyssä. Molemmissa kodeissa PikkuKarhu tulee edelleen viereen nukkumaan. En tiedä mistä nämä tämän viikon pelokkaat illat johtuivat, mutta toivottavasti jäävät pois. Pikkukarhu pelästyy kyllä herkästi, jos vanhempi on liian kauan pois näkyvistä jonkun oven takana. Iltaisin olen hänen vieressään ja toisinaan silitän, kunnes poika nukahtaa. 

Tänään olimme poikien kanssa puistossa keinu- ja jalkapalloa. PikkuKarhu nauroi niin, että meinasi pudota keinusta. Hän toisti moneen kertaan " Äiti tämä on aivan liian kivaa". Poikia myös nauratti minun kiljahdukset, kun meinasin potkaista pallon omaan päähän. 

Katsoimme kotona jääkiekkoa ja ulkona satoi, joten Pikkukarhu ei voinut mennä trampoliinille. Hän ei pystynyt keskittymään pelin seuraamiseen, koska ei kuulemma pysty nähdä kiekkoa. Nopea tempoinen peli ja pieni kiekko olivat pojalle varmasti haastavaa seurattavaa. Hän turhautui totaalisesti, koska ei ollut kuulemma mitään tekemistä. Isokarhukin oli kaverilla. PikkuKarhulle on todella haastavaa leikkiä yksin tai sitä pitää vähintään jonkun katsoa. Hän teki kaikkensa, jotta saa minun huomioni. Kävimme tauoilla leikkimässä ja koitin pelin ajaksi ehdottaa hänelle tekemistä, mutta poika olisi halunnut leikkiä vain äidin kanssa. Kun PikkuKarhu oli aikansa ähkynyt ja puhkunut turhautumistaan, hän kertoi väsyttävän, olevan nälkä ja jääkiekkopelin olleen hänelle niin rankka. Selitys hieman hymyilytti minua, koska hän söi pelin aikana. 

PikkuKarhu nukahti tyytyväisenä omaan sänkyyn äidin silityksiin. Tässä muutama esimerkki siitä tunneskaalasta, mitä meillä käydään läpi. 

Millaisia tunteita teidän perheestä löytyy? 

PikkuKarhun koulupalaveri

Meidän PikkuKarhu aloittaa syksyllä koulun pienryhmässä. Meillä oli tällä viikolla etäyhteyksillä siirtopalaveri, jossa oli mukana eskarin opettaja, ekan luokan pienryhmän opettaja, toiminta- ja puheterapeutti sekä minä äitinä.

Kävimme läpi PikkuKarhun lähtötilannetta ja tämän hetkistä elämää sekä tulevaisuutta. Kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että Pikkukarhu on paljon kehittynyt ja mennyt eteenpäin. Oppimisvalmiudet pojalla on hyvät. Hän on oppinut jo lukemaan, kirjoittamaan (ainakin tabletilla) ja laskemaan. Hahmottamisessa on sen verran haastetta, että pojan lukemaan ja kirjoittamaan oppimista ihmeteltiin. 

Toimintaterapia jatkuu viikottaisena. Palapelit ja pikkulegot olisivat myös tosi hyviä hienomotoriikaan ja hahmottamisen kehittymisessä, vaikkei Pikkukarhu niitä mielellään teekkään. Vastavuoroiset roolileikit ovat hyvää harjoitusta leikkitaitojen oppimiseen ja toisten lasten kanssa olemiseen. PikkuKarhulla on vielä aika paljon keskilinjan hahmottamisen kanssa haasteita, mutta toimintaterapialla tuetaan hahmottamisen kehittymistä. 

Puheterapia jatkuu 1-2 kertaa viikossa, jotta saadaan parhaat tulokset. Puheterapiaharjoituksia tulee tehdä paljon kotonakin. PikkuKarhun kanssa olisi hyvä pelata kesällä Alias-pelejä, jotta tulee sanojen selitystä ja sanavarastojen lisääntymistä sekä kielellistä hahmottamista.   

Tavoitteet kesälle ja tulevalle syksylle:

- kaveritaitojen  ja leikkivalmiuksien sekä niihin keskittymisen kehittäminen pitkäkestoisemmaksi (tämän hetkistä kestoa arvioidaan vielä eskarissa).

- L- ja muiden puuttuvien äänteiden harjoittelu

- kynäotteen harjoittelu kynätuen avulla

Menemme ensi viikolla tutustumaan kouluun ja opettajaan. Aika näyttää, miten kaikki järjestyy ja kehittyy syksyksi. Pikkukarhu lomailee hieman kesäkuussa ja heinäkuussa hän jää kokonaan pois päiväkodista. 

Olen kiitollinen hyvästä moniammatillisesta verkostosta, joka on saatu PikkuKarhun ympärille rakennettua. 

Herkkä ihminen

Herkkä ihminen tuntee asiat voimakkaasti. Se voi näkyä esimerkiksi vaikeissa vuorovaikutustilanteissa.

Koetko olevasi herkkä ihminen?

Minä olen herkkä ihminen ja erään testin mukaan saattaisin olla jopa erityisherkkä. Minun siskoni on todella erityisherkkä ja myös vanhemmissani sitä löytyy näitä piirteitä, joten ei olisi ihme jos minäkin olisin erityisherkkä. Se ei ole kuitenkaan mikään diagnoosi tai vika, joten ei sen tarkkuuden määritys ole olennaista.

Käsittelen asioita perusteellisesti ja syvällisesti sekä analysoin paljon tilanteita. Yhdistelen myös asioita yhteen ja teen niistä johtopäätöksiä, jotka eivät välttämättä kuitenkaan ole totuus. Tämä ei ole läheskään aina tietoista toimintaa. Osaan lukea ihmisiä ja heidän toimintaansa. Näen usein ulkokuoren ja käytöksen taakse sekä sen jos joku koittaa peitellä jotakin. Olen sinnikäs "kaivamaan" mieltä painavan asian esiin ja kuunnella sekä auttaa parhaani mukaan toista ihmistä, että hänellä olisi parempi olla. Olen empaattinen ja jopa sympaattinen ihminen. Kyllästyn helposti pinnallisiin ihmissuhteisiin. Kaipaan sitä että voidaan olla rennosti ja toisinaan kuitenkin keskustella syvällisesti elämästä. 

Huomaan myös pienetkin muutokset (etenkin läheisten) ihmisten käytöksessä ja alan pohtimaan sille syytä. Minulle ovat raskaita epävarmat - selvät tilanteet ihmissuhteissa ja haluan selvittää ne heti tai en pysty keskittymään mihinkään muuhun. Arvostan avoimuutta ja suoraan puhumista, koska silloin minun on turvallisempaa ja helpompaa olla kyseisessä ihmissuhteessa. 

Vaikeissa vuorovaikutustilanteissa koen asiat voimakkaasti ja helahdan helposti kasvoiltani sekä kaulaltani punaiseksi. Saatan alkaa myös helposti itkeä tai "mennä lukkoon". Välttelen riitoja ja koen esimerkiksi minulle huutamisen pelottavana. Silti haluan selvittää riitatilanteet mahdollisimman pian, eikä odottaa esimerkiksi seuraavaan päivään. Turvallisuudentunteen vuoksi minulle on kuitenkin tärkeää, että asiat selvitetään rauhallisesti keskustellen. Tämä ei kuitenkaan ole aina mahdollista ja juuri näissä tilanteissa menen lukkoon, enkä pysty puhumaan ennen kuin toinen rauhoittuu. 

Väsyn vieraiden ihmisten ja suurien ihmismäärien keskellä. En ole esimerkiksi koskaan oikein ollut mikään festareilla kävijä, koska minua alkaa ahdistaa siellä. Minua myös jännittää uusien ihmisten tapaaminen ja osaanko olla heidän kanssaan (tätä ei kaikki ehkä uskoisi). Olen tällaisten tapaamisten ja esimerkiksi juhlien jälkeen väsynyt. Tarvitsen silloin rennot vaatteet ja olla yksin tai läheisten ihmisten kanssa rennosti. Olen näistä huolimatta sosiaalinen ja nautin pienellä porukalla ihmisten kanssa olemisesta sekä juhlien järjestämisestä. Töissä minun on helppo olla vieraiden ihmisten kanssa, koska minulla on silloin ammatillinen rooli päällä. Tarvitsen öisin paljon unta, jotta jaksan olla ihmisten kanssa ja toimiva.

Näen ympärilläni ja etenkin luonnossa kauniita asioita. Voisin vaan jäädä tuijottamaan kaunista näkyä ja haluisin ikuistaa kaiken kuvaamalla, mutta sama näky ei kuitenkaan tallennu kuvaan. Kiinnitän huomiota asioihin ja muotoihin, joita muut eivät huomaa. Mielikuvitukseni rakentaa erilaisia vertauskuvia esimerkiksi sydämen muotoisesta kivestä jossain tietyssä tilanteessa. Rakastan kuunnella musiikkia ja todella monista biiseistä löydän omaa tai jonkun toisen elämää. Yksin kuunnellessani musiikkia saatan alkaa itkemään ja prosessoida elämääni sekä tunteitani.

Koen joskus olevani jotenkin outo, kun koen niin voimakkaasti ja mietin asioita niin paljon. Koen usein herkkyyteni tekevän minusta vaikean ja raskaan ihmisen. Se on kuitenkin osa minua, joka itseni ja läheisteni tulee hyväksyä. Jos ihminen oikeasti arvostaa ja rakastaa minua, hän hyväksyy herkkyyteni ja sen tuomat haasteet. Tämä ei tarkoita, että kaikki toimintani tarvitsee hyväksyä, mutta tärkeintä on hyväksyä minut ihmisenä.

Tunnistatko näistä herkkyyden piirteistä itseäsi? 

Eron jälkeinen yksinäisyys

Varmaan suurin osa lukijoista on joskus eronnut. Jotkut ehkä useamman kerran. Meidän avioerosta on nyt reilu kolme kuukautta. Asumuseron alkamisesta reilu puoli vuotta. 

Oletko sinä kokenut eron jälkeen yksinäisyyttä tai laajoja tunneskaaloja?

Kun lapset ovat isällään ja tulen töistä kotiin, odottaa minua hiljaisuus. Minulla ei ole velvollisuuksia eikä kukaan odota minulta mitään. Tämä tuntuu ihanalta ja vapauttavalta, mutta tälläselle suorittajalle sekä toisten kautta eläneelle hämmentävältä ja oudolta sekä jopa pelottavalta. 

Vaikka konkreettisesti yksinäisyys iski muuton ja etenkin eron jälkeen, henkinen yksinäisyys alkoi jo ennen muuttoa. Vaikka olin suhteessa, tunsin olevani ajatusteni ja itseni kanssa yksin. Tämä eron jälkeinen yksinäisyys ja siitä nouseva tunneskaala on laaja sekä ristiriitainen. Yksin ollessa on tilaa ajatuksille ja tunteille, joka sinänsä on hyvä asia eron käsittelemistä ajatellen. Ilon, vapauden ja nautinnon lisäksi löytyy epäonnistumisen, pelon ja surun tunteita (tässä vain muutama tunne mainittu). Koen huonomuutta ja epäonnistumisen tunteita päässäni olevasta sekamelskasta sekä useista päättyneistä parisuhteista. Tämä purkautuu toisinaan tavoilla, jotka ärsyttävät, joskus jopa hävettävät ja pahentavat oloani sekä pelkoani siitä että lopulta jäänkin elämässä aivan yksin. Pyydän anteeksi kaikilta, jotka joutuneet kokemaan näitä purkauksiani. Olen pahoillani käytöksestäni ja samalla kiitollinen teidän kärsivällisyydestä sekä halusta auttaa. 

Haluan oppia tuntemaan paremmin itseäni ja historiani vaikutuksia siihen kuka olen nyt. Haluan kasvaa ihmisenä ja olla enää toistamatta samoja virheitä. Haluan löytää tasapainon yksinäisyyden ja uudenlaisen sosiaalisen elämän sekä itseni kanssa. Kyllä täältä vielä noustaan tasapainoiseksi ihmiseksi.

Oletko Keskiverto äiti?

Eilen oli äitienpäivä ja sen kunniaksi tein Instagramiin (ota seurantaan siellä äidin palapeli) kyselyn äitiydestä. Kyselyyn osallistui keskimäärin 40 ihmistä, joista 90% oli äitejä. Miehet lopettivat vastaamisen siihen, kun kysyttiin onko äiti. Haluan jakaa tuloksia teidän kanssanne ja kuulla ajatuksianne niistä. Loppuun laitan vielä kysymykset, jos joku haluaa pohtia niitä ja vastata kommenttikenttään. 

Osallistujista suurimmalla osalla oli yksi tai kaksi lasta. Sama keskimääräinen lasten lukumäärä käy ilmi myös erilaisista tutkimuksista, joita Googlailin.

Kyselyn vastaajista 51% on saanut lapsen yli 25 vuotiaana ja 49% on saanut alle 25 vuotiaana.  Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 ensimmäinen lapsi saatiin keskimäärin 29 vuotiaana.

Minut yllätti iloisesti, että kyselyyn vastanneista 75% on ydinperhe. Tämä on todella tärkeää lapsen tasapainoisen kasvun ja kehityksen vuoksi. Eroperheitä oli 25%. En sano, etteikö eroperheen lapsista voisi kasvaa ja kehittyä tasapainoisia. Tottakai voi. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan vuonna 2019 yleisin perhemuoto (57%) on eri sukupuolta olevien avioparien muodostama perhe.

Äidit kertoivat, mikä on parasta äitiydessä. Tästä en katso tilastoja, vaan teidän ihania vastauksia.

Monet sanoivat, että äitiydessä parasta on rakkaus ja etenkin lasten pyyteetön rakkaus. Arvostusta saivat myös yhteiset retket ja rauhalliset hetket sekä lapsen päiväunet. Lasten kasvua ja kehitystä on ihana seurata. Lopulta ne kaikkein huonoimmatkin hetket ovat kaikkein parasta.

Haastavimpana äidit kokivat oman vajavaisuutensa. Äitinä tulee osata aikatauluttaa elämää ja olla jatkuvasti hälytystilassa.

Kiitos kaikille vastauksista ja olisi kiva kuulla ajatuksianne tuloksista ja aiheesta.

Tässä lopuksi vielä lupaamani kysymykset:

1. Oletko äiti? Jos olet, monelle?

2. Oletko saanut lapsia alle 25 vuotiaana vai yli 25 vuotiaana?

3. Onko lapsillasi ydin - vai eroperhe?

4. Mikä on parasta äitiydessä?

5. Mikä on haastavinta äitiydessä?

Vaikka vastauksesi olisivatkin keskiverto äidin kategoriassa, tämän ei ole tarkoitus millään tavalla lokeroida ihmisiä. Muista että juuri sinä olet ainutlaatuinen äiti, jollaista ei ole toista. ❤️ ☀️

Äitiyden kasvukivut

Tänään on äitienpäivä, joka on mulle yhdeksäs. 10 vuotta sitten tähän aikaan odotin esikoistamme. Monet ovat postanneet äitiyden ihanuudesta, mutta minä ajattelin kirjoittaa oman äitiyteni kasvukivuista. Painotan heti aluksi kuitenkin, että äitiys ja nuo lapset ovat parasta ja tärkeintä mun elämässä.

Tulin 19 vuotiaana raskaaksi, eikä se ollut suunniteltua. Kahden viivan jälkeen aloin itkeä, etten osaa olla äiti. Minua pelotti, koska olin nuori ja kokematon emmekä kumpikaan olleet töissä. Lisäksi jotkut ihmiset tuomitsivat avioliiton ulkopuolisen ja niin nuorena tapahtuvan raskauden. Olimme kuitenkin kihloissa ja menossa naimisiin. Raskausaikana monet tunteet risteili sisälläni. Kun vauva syntyi, koin oloni avuttomaksi ja osaamattomaksi. Vauva ja minä itkimme yöt sairaalassa (sillä erolla, ettei minun itkua nähty tai kuultu). Vauva itki kotonakin yöt ja selvisi, että hän on koliikkivauva. Imetyskin tuntui jotenkin kovin vaikealta ja minun toinen nännikin virheellinen. Annoimme pullosta lisämaitoa, jotta saisin välillä nukuttua ja vauva riittävästi maitoa. Imetys tyssäsi kolmen kuukauden ikäisenä ja se oli minulle kova pettymys. Koin olevani huono ja osaamaton äiti. Synnytyksen jälkeisestä palautumisesta tai treenaamisesta ei kukaan puhunut mitään. Lihoin 10 kiloa vielä synnytyksen jälkeenkin, vaikka olin ennen raskautta ollut erittäin hoikka. 

En voinut olla vauvan  kanssa kolmea tai edes kahta vuotta kotona, vaan minun täytyi taloudellisista syistä alkaa äitiysloman jälkeen tehdä keikkahommia. Onneksi pienokainen sai olla isänsä tai mumminsa kanssa, ettei tarvinnut päiväkotiin mennä. Nautin täysillä jokaisesta päivästä, jonka sain olla hänen kanssaan kotona. 

Kun Isokarhu oli 2,5 vuotias, meidän perheeseemme syntyi vauva. Lyhyenä kertauksena PikkuKarhun alkutaival eli hänen ollessa viikon ikäinen jouduimme sairaalaan. Tuo sairaalajakso kesti kolme viikkoa ja muutti elämämme. Synnytyksestä palautumisesta huolehtiminen unohtui täysin, kun pelkäsin kokoajan menettäväni vauvan. Lantionpohjan lihasten treenaamisesta en muista silloin edes kuulleeni ja luulin nuorena palautuvani kaikista muutoksista helposti (No ei se ihan niin mennytkään). Tuli siinä sairaalajakson aikana koettua rintatulehduskin, jolloin kuume huiteli 40. Koin ja koen edelleen syyllisyyttä siitä, että sairaalajakso on aiheuttanut kovan kolauksen minun ja IsoKarhun suhteessa. Isokarhulla on jonkinlainen hylkäämisen trauma tullut kyseisestä ajasta.

Lasten isä sairastui psyykkisesti, kun Isokarhu oli 3 vuotias ja PikkuKarhu alle vuoden. Isi on ollut useita kertoja lasten elämän aikana sairaalassa. Hän muutti pois luotamme, kun Isokarhu oli vajaa 4 vuotias ja PikkuKarhu noin 1,5 vuotias. Siitä muutaman kuukauden päästä erosimme, joten meidän ydinperhe hajosi. Koen syyllisyyttä ja surua, etten voinut tarjota lapsillemme ehjää perhettä. 

Isokarhun aggressiivisuus oli useita vuosia ongelmana ja hain monista paikoista apua. Olen itse käynyt useamman kerran jaksamisen äärirajoilla ja kokenut keinottomuutta etenkin Isokarhun haasteiden kanssa. Oma paha oloni on purkautunut myös lapsiin huutamisena ja Isokarhun tukistamisena sekä liian kovasti kiinni pitämisenä. Jokainen tietää, että siitä hyvästä kuvioon tulee myös lastensuojelu ( olen aiemmin kirjoittanut tästä postauksen). Lapsista ei kuitenkaan ollut huolta, vaan enemmän mun jaksamisesta arjen pyörittämisen keskellä. Pelkäsin menettäväni molemmat lapset ja elämäni merkityksen katoavan. Olen ollut todella vihainen itselleni tapahtuneista. 

Uusperheestämme ja sen haasteista olen myös kirjoittanut aiemmin. Perheemme hajosi siis tänä talvena jälleen. Nyt elän kolmestaan kahden erityislapsen kanssa ja opettelen edelleen uudenlaista elämää. 

Varmasti monia asioita jäi kertomatta, mutta tässä päällimmäiset. Äitiys ja äidin elämä ei ole ollut sellaista, kuin haaveilin ja joskus ajattelin sen olevan. Lapsesta asti unelmanani oli tulla äidiksi, mutta tämä tie on ollut kovin rosoinen. Tähän on mahtunut monenlaista epävarmuutta ja muutosta. Lasteni lapsuus ei ole ollut sellainen, kuin toivoin tai olisin halunnut. Koen toisinaan suurta surua ja syyllisyyttä siitä, millaisen lapsuuden lapseni ovat saaneet. 

Kaikesta huolimatta lapseni tietävät olevansa todella rakkaita ja minun olevan turvallinen aikuinen heidän elämässään. Minun kanssani heillä on aina ollut rajat ja selkeä päivärytmi. Teen heidän kanssaan paljon asioita ja pyrin kehumaan heitä päivittäin. Meillä halaillaan päivittäin useita kertoja. Isiviikon jälkeen molemmat usein sanovat, että heillä on ollut ikävä. Kun olen kasvattanut lapsia, he ovat kasvattaneet myös minua. Lasten kasvaessa olen saanut itsekin kasvaa kohti aikuisuutta. Haluan joka hetki oppia olemaan parempi äiti ja samalla armollisempi itseäni kohtaan. Tätä rukoilen ja pyydän viisautta. Äitiys antaa elämälleni merkityksen ja tarkoituksen. Se on lahja ja tehtävä, jonka olen saanut. Kiitos siitä. ❤️ 

Lapsen mustikkaepisodi

Eilinen päivä ei mennyt ihan putkeen, vaan suunnitelmat ja aikataulut menivät uusiksi. Tiesin ehtiväni vasta illalla kotiin. Sain IsoKarhulta viestejä, milloin olen tulossa kotiin ja lopulta puhelussa selvisi syy. Hän aloitti " Äiti älä suutu, mutta tarvisin sun apua..."

Hän oli mennyt kaverinsa kanssa meille ja päättänyt tehdä heille välipalaksi smoothieta. Isokarhu oli laittanut smoothiekoneeseen mustikoita ja maitoa. Hän ei kuitenkaan ollut kiertänyt teräosaa kunnolla kierteelleen ja maidot alkoivat valua ulos. Poika oli lähtenyt äkkiä viemään koko laitetta lavuaariin, mutta unohtanut ottaa töpselin irti. Töpseli oli vetäissyt koko mustikkapussin lattialle ja samalla tietysti sisältöä levinnyt ympäri keittiötä. Koska yksi pussi oli jo lattialla, hän oli ottanut toisen pussin ja yrittänyt sillä tehdä smoothieta.

Pojat olivat yrittäneet siivota sotkua imuroimalla mustikoita lattialta, mutta pölypussi oli tullut täyteen. Mustikkaa oli matoissa, keittiön kaapeissa ja lattialla sekä pöydillä. Lisäksi mustikkaa oli kulkeutunut muuallekin asuntoon, kun pojat olivat yrittäneet siivota.

Onneksi Isokarhu kertoi tämän puhelimessa, joten ehdin henkisesti valmistautua tilanteeseen. Pysyin puhelun aikana rauhallisena ja neuvoin, mitä heidän tulisi tehdä. Siivosimme illalla suurimmat sotkut ja siivous sekä mattojen pesu jatkuu tänään. Smoothiekulhoa en saanut vielä irti väärältä kierteeltä, mutta ehkä joku viisaampi saa auttaa minua. Poika oli todella harmissaan tapahtuneesta illalla ja vielä tänäänkin. Sovimme ettei hän tee enää yksin smoothieta ja miten tuollaisessa tilanteessa kannattaa toimia.

Näin meillä, Kuinkas teillä? 

Kesän suunnitelmat

Ulkona sataa räntää ja maa peittyy kevyeen valkoiseen lumipeitteeseen. On kuitenkin toukokuu ja ajatukset suuntaa pikkuhiljaa tulevaan kesään.

Mitä kesäsuunnitelmia löytyy?

Mulla on kesälomaa ruhtinaalliset kolme päivää kesäkuussa, jonka vietän lasten kanssa. Samalla vietämme PikkuKarhun 7v. synttäreitä. Viime vuonna kaverisynttärit jäi koronan takia väliin, mutta tänä vuonna niitä kyllä juhlitaan. Jos ei muuten onnistu, niin takapihalla. Sukulaissynttäreitä ei ole vielä suunniteltu, missä ne pidetään. Varmaan nekin riippuu pitkälti koronatilanteesta.

Isokarhu on lomalla ja varmaan viihtyy paljon kavereiden kanssa. Lisäksi hän saattaa mennä kummien luo yökylään. Isiviikoilla Isokarhu viettää isänsä kanssa aikaa, koska hän ei ole töissä.

Pikkukarhu on normaalisti kesäkuun päiväkodissa ja heinäkuussa jää lomalle sekä kokonaan pois päiväkodista. Isä on luvannut minunkin viikolla olla päivisin poikien kanssa, kun olen töissä. Yhdeksi viikoksi pojat menevät isovanhempien kanssa mökille. Elokuussa he menevät toisille isovanhemmille maaseudulle lomailemaan.

Juhannuksena minä saatan mennä vanhempieni luo koronan helpottaessa. Yritän nähdä mahdollisimman paljon ystäviä ulkona ja käydä lasten kanssa rannalla sekä syödä aivan liikaa jäätelöä. Jos kaikki hyvin menee, suunnittelen jotkut valmistujaiset sosionomiksi valmistumisen kunniaksi. 

Epävarma koronatilanne tuo paljon epävarmuutta myös suunnitelmiin ja muutenkin olen oppinut, ettei kovin pitkälle kannata suunnitella. Kesään mahtuu ekstemporejuttuja hyvässä seurassa. Odotan valoa ja lämpöä sekä valoisia iltoja. 

Oletko sinä jo tehnyt kesäsuunnitelmat? 

Koronavuosi

Viime kevät oli pelon ja hämmenyksen sekä uuden opettelun aikaa. Perheissä, kouluissa ja työpaikoilla piti opetella nopealla aikataululla uudet toimintatavat. Nyt on melkein puolitoista vuotta menty erilaisilla rajoituksilla ja maskeista sekä ihmisten välttelystä on tullut uusi normaali.

Mitä kaipaat eniten koronavapaassa elämässä?

Itse ainakin kaipaan perheen ja ystävien vapaasti ja rajoitusvapaasti tapaamista. Kaipaan elämää, että voi ekstempore lähteä kyläilemään tai viikonlopuksi reissuun. Jos haluaisi nähdä jonkun, ei tarvisi aina tehdä suuria taustakartoituksia siitä uskaltaako nähdä. Saisi halata, kun nähdään. Saisi koskettaa ilman, että tarvii heti pelätä tartuntaa. 

Kaipaan myös sitä, että voisi työskennellä ilman maskia. Tapaamisissa keskittyminen ei menisi maskien asentoon, vaan pelkästään asiakkaaseen. Maskista on kuitenkin tullut jo niin arkipäivää, että välillä istun yksin työhuoneessani ja huomaan olevani edelleen maski naamalla. Kaipaan ettei tarvisi joka ikistä aivastusta ja kurkkukipua arvioida ja stressata, pitääkö jäädä kotiin vai ei. 

Monia muitakin asioita varmaan kaipaan, mutta nämä olivat päällimmäisenä mielessä. 

Mitä sinä kaipaat koronavapaassa elämässä? Muistatko millaista se oli? 

Ylikiltti tyttö

 " Oleppas nyt kiltisti." 

" Ole reipas tyttö."

"Sinä olet jo noin iso, joten sinun pitää osata olla kiltisti." 

Kuulostavatko nämä kenestäkään tutulle? Tällaisia kommentteja olen itse saanut kuulla lapsena. Törmäsin iltasanomien sivuilla artikkeliin, joka käsitteli kiltin tytön roolia ja ylikiltteyttä. Mielestäni tätä ei tarvitse rajata vain tyttöihin, vaan jotkut miehetkin saattavat tunnistaa itsensä näistä. Kyseinen artikkeli käsitteli Suvi Bowellanin kirjaa "Kiltin tytön voimakirja." Kiltteydessähän ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta jos se menee ylikiltteyden puolelle estäen olemasta oma itsensä. Ihminen voi kiltteydellään ajaa lopulta itsensä uupumuksen partaalle ja hukata täysin itsensä. Bowellanin mukaan ylikiltteys on monimuotoinen rooli, jonka taakse ihminen kätkee todellisen minänsä. 

Pohjaan tätä postausta kyseiseen kirjaa käsittelevään artikkeliin, mutta kerron omasta näkökulmastani ja kokemuksistani. Toivon tämän olevan rohkaisuna ja vertaistukena jollekin kiltille ihmiselle. 

Mulla on voimakas tarve koittaa pelastaa koko maailma ja olla apuna aina kun joku on pulassa. Olen vasta viimeisen vuoden aikana oppinut ymmärtämään, että muiden auttaminen luo itselleni merkityksellisyyden tunnetta. Olen kasvanut siihen ja se on osa mun identiteettiä. Olen tietoisesti yrittänyt opetella, etten voi koko maailmaa pelastaa ja kantaa kaikkien taakkoja. 

Pyrin ymmärtämään ihmisiä ja heidän toimintaansa sekä puolustan toisinaan heidän tekojaan, vaikka he olisivatkin satuttaneet minua. Olen mielestäni erittäin joustava, jotta vältän riidan ja kaikilla olisi hyvä olla. En ymmärrä, miksi riitely on minusta aina ollut kovin pelottavaa. Meillä ei kotona ole koskaan ollut esimerkiksi väkivaltaa, että sen takia pelkäisin. Yritän sovitella tilanteet niin, että kaikilla olisi hyvä olla. Sovittelijan roolin olen osittain oppinut äidiltäni, koska hän on lapsuuden perheessäni aina ollut riitatilanteissa sovittelemassa ja otti toisinaan tilanteen omille harteilleen. Olen alkanut tiedostamaan, ettei loputon ymmärtäminen ja joustaminen tee minulle itselleni tai kenellekkään hyvää. 

Koen olevani arvostettu ja rakastettu auttavaisena sekä tehokkaana ihmisenä. Olen vuosien ajan uhrannut monet omista tarpeistani ja laittanut ne sivuun toisten tarpeiden tullessa esille. Elämäni on ollut suorittamista monella eri osa-alueella ja olen vaatinut iteltäni lähes täydellistä suoritusta tietenkään onnistumatta siinä. Kiitokset ja kehut ovat tehneet minulle rakastetun ja arvostetun sekä hyväksytyn tunteen. Ylisuorittaminen on kääntynyt jo marttyyrin puolelle joitakin ihmisiä kohtaan. Koen tekeväni paljon asioita heidän eteensä saamatta koskaan kiitosta tai vastavuoroista auttamista. Tämä ylisuorittaminen on ollut elämässäni suuri haaste parisuhteissa ja osittain myös äitiydessä. Nykyään tiedostan, että minun tulisi itsen oppia rakastamaan itseäni ilman suorituksia tällaisena kuin olen. Oman arvon tunteen ei tule pohjata toisten kommenteille. Kun rakastaa ja arvostaa itseään, voi aidosti olla juuri sellainen kuin on.  

Olen ollut lapsesta asti ihminen, joka ei halua huolestuttaa muita omilla ongelmillaan. Olen kuitenkin työstänyt tätä piirrettä ja nykyään pyrin puhumaan omistakin murheista luotettaville ihmisille. Toisinaan kuitenkin pintaan nousee pelko, että omista ongelmista puhuminen tekee minusta raskaan ihmisen ja minut hylätään. 

Toisten kuuntelemisessa, auttamisessa ja joustamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta niiden taustalla olevat motiivit ovat tärkeitä tiedostaa. Kukaan ei jaksa loputtomiin olla ymmärtäväinen, joustava ja aina muita auttava. Jokaisen itsensä pitäisi osata asettaa rajat sille, miten annamme ihmisten kohdella itseämme. Olen huomannut, että minun on vaikeaa kuunnella omia tarpeitani, enkä aina edes tiedä mitä ne ovat. Olen alkanut viimeisen vuoden aikana opetella, mitä tarpeeni ovat ja olen täällä blogissakin niitä pohtinut. Opettelen pikkuhiljaa myös kuuntelemaan sekä puolustamaan omia tarpeitani ja rajojani. Tämä etenee todella pienillä askelilla, koska identiteettini on rakentunut näistä. Asioiden tiedostamisesta on hyvä alottaa ja siitä jatkaa kohti muutosta. Joku voisi sanoa tätä kaikkea identiteettikriisiksi, mutta itse voisin kutsua tätä identiteettiremontiksi. Matka kohti parempaa itsetuntoa ja identiteettiä.

Millaisia ajatuksia tästä herää? 

Poika ja Äiti

Kirjoitin aiemmassa postauksessa muuttuneista asumisjärjestelyistä. Mietin torstaina, mitä kivaa tehtäisi Isokarhun kanssa laatuajan kunniaksi. Korona rajoittaa paljon tekemistä ja meillä olisi vain pari tuntia aikaa.

Päädyin siihen, ettei sen tarvitse olla mitään erikoista. Ostin tortillatarvikkeet ja teimme yhdessä ruokaa. Isokarhu on oppinut katsomalla netistä ohjeita tekemään hienosti ruokaa ja leipomaan. Joimme simaa viinilaseista ja juhlistimme samalla vappua. Syödessä juteltiin koulusta ja Isokarhu kertoili kaikkea.

Syömisen jälkeen pelasimme lautapeliä ja söimme jälkkäriksi lakritsijäätelöä ja Isokarhun tekemää mustikkapiirakkaa. Suunnittelimme myös hänelle vappuasua koulun vappujuhliin. Ilta oli rento ja mukava. Isokarhu meni hyvissä ajoin tekemään iltatoimet ja sänkyyn. Ennen nukkumaan menoa hän kiitti todella mukavasta illasta.

Mukava yhteinen aika ei tarvitse olla erikoisia asioita, vaan usein riittää pelkkä läsnäolo ja kotona yhdessä tekeminen.

Millaisia laatu-aikajuttuja sinä teet lasten kanssa?