Vanhemmat toivat hänet pariksi tunniksi meille, jotta voivat käydä yhdessä salilla yms. Pieni mies oli innoissaan minun lapsistani ja tutki tyytyväisenä leluja. Vanhempien tehdessä lähtöä, poika alkoi ottaa omaa takkiaan. Selitimme hänelle, että hän jää kummitädille hoitoon. Syötin ensimmäisenä välipalaa ja rakentelimme legoja. Meidän isompien syödessä päivällistä, kummipoikani katseli paikkoja. Hän alkoi pyrkiä ulko-ovelle ja hoki "ätä-ätä" sekä vähän itkeskeli. Äiti tuli mieleen ja ikävä iski. Otin hänet syliini, mutta laskettuani hänet takaisin lattialle, hän pyrki jälleen ulko-ovelle itkien. Pikkuisen toiminta herätti keskustelua ja kerroin omille lapsilleni, millaista oli kun he olivat saman ikäisiä. Tarjosin hänelle ensin tuttia ja sitten syömistä, jotka rauhoittivat tilannetta hetkellisesti. Totesin sylin olevan kummipojalle paras paikka siinä hetkessä ja katselimme yhdessä ulos ikkunasta. Pikku Karhu ei ole tottunut pieniin hoitovieraisiin, joten hän oli hieman mustasukkainen. Koko ajan hänellä oli asiaa ja olisi pitänyt tehdä hänen kanssaan kaikkea. Molemmat pojat rauhoittuivat lattialle leikkimään ja Iso Karhu leikki omassa huoneessaan. Päätin kokeilla innostuisiko "pikkumies" piirtämisestä. Kynät meinasivat mennä suuhun, mutta saimme me paperille taideteoksen aikaiseksi. Myöhemmin selvisi, että se olikin pojan ensimmäinen piirrustus. Tuosta tuli siis arvokas hetki ja piirros. Kauaa ei vuoden ikäistä yksi asia jaksa kiinnostaa, mutta onneksi kahden lapsen äitinä keksii monenlaista virikettä. Hetken kuuntelimme lastenlauluja ja "pelleilimme". Nauruakin alkoi jo kuulua. Jos olisi kovin itkuista ollut, olisin pakannut pojat ulkovaatteisiin ja menty pihalle. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin ekaksi kerraksi ja vierailulle kertyi pituutta kolmisen tuntia.Vanhempien tullessa hakemaan häntä, hän ei olisi halunnut lähteä kotiin ja kiukku iski. Ilmeisesti vierailu oli ollut ihan mukava ja onnistunut, vaikka välillä itku tulikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)