perjantai 21. elokuuta 2020

Koronakaranteeni

Tuleeko koronajutut jo korvista ulos? Itselläni ainakin alkaa tulla ja toivoisin tämän kaiken olevan pian ohi, mutta niin tuskin tulee käymään. Syksy voi tuoda tullessaan lisää tiukennuksia. 

Me emme ole matkustelleet ulkomailla, emmekä Uudellamaalla tai muissa suurkaupungeissa. Viime viikolla meidän perheeseen rantautui pieni flunssa, kun mieheni alkoi valittaa kurkkukipua ja pientä nuhaa. Hän soitti varmuuden vuoksi terveyskeskukseen ja sieltä määrättiin välittömästi karanteeniin sekä koronavirustesteihin parin päivän päästä. Testit ja niiden tulosten saaminen on nyt koko maassa pahasti ruuhkautunut. Oireiden vuoksi lasten mökkiviikonloppu siirtyi tälle viikonlopulle. Oireet hävisivät viikonlopun aikana, mutta karanteeni jatkui negatiivisten tulosten saamiseksi.


Maanantaina alkoi eskari ja hakiessani PikkuKarhu huomasin hänen äänensä olevan maassa sekä nenän vuotavan. Ohje on ettei saa olla minkäänlaisia oireita,jotta voi mennä eskariin. Soitin terveyskeskukseen ja PikkuKarhullakin alkoi karanteeni sekä sai ajan koronatesteihin. Seuraavana päivänä menin pojan kanssa testeihin ja se oli nopea, mutta ikävä toimenpide. Mieheni sai samana päivänä negatiivisen korona vastauksen. PikkuKarhu jaksoi leikkiä ja juosta pihalla, mutta nenä hieman vuoti ja yskitti. Onneksi mieheni on kesälomalla, koska minulla oli tällä viikolla luentoja.

Tänä aamuna PikkuKarhulla ei ollut enää oikeastaan oireita ja saimme hänellekin negatiivisen koronatuloksen. Eskarista toivotettiin tervetulleeksi. Vuorostaan PikkuNalle alkoi valittaa kurkkukipua ja taas sama rumba hänellä. Isokarhu sanoi kouluun lähtiessä olevan huono olo, mutta luulin olevan kateutta PikkuNallen kotiin jäämisestä. Pian koulun alkamisen jälkeen opettaja soitti, ettei saa olla pienintäkään oiretta. Poika tuli kotiin ja karanteeni iski. Molemmat pojat ovat menossa viikonloppuna koronatesteihin, vaikka perheessä ollut flunssaa ja kaksi negatiivista tulosta saatu. Tämä tuntuu aivan hullunkuriselta, koska oireet ovat tässä flunssassa menneet parissa päivässä ohi. Koulut ja eskari ovat kuitenkin vaatineet negatiivisen tuloksen ennenkuin voi mennä takaisin. Mökkiviikonloppu siirtyy taas parin viikon päähän. Minulla alkaa maanantaina työharjoittelu ja pelkään sairastuvan heti alussa itsekin tuohon flunssaan sekä joutuvani karanteeniin. Onneksi miehelläni on vielä ensi viikko kesälomaa, joten voi tarvittaessa olla lasten kanssa kotona.

Ihmettelen ja tiedän muidenkin ihmetelleen, miten vanhemmat voivat olla koko perheen lievänkin flunssskierteen pois töistä. Kaikki pienetkin oireet laitetaan testeihin, mutta sinne on jonoa ja tuloksia joutuu odottamaan pahimmillaan viikon. Siihen saakka täytyy olla karanteenissa. Onneksi terveiden ei tarvitse olla karanteenissa, ennenkuin positiivinen koronatulos sattuisi tulemaan.

Kuinka korona on näkynyt teidän alkaneessa syyskaudesta? Oletteko olleet terveitä? 

Olisi kiva kuulla kokemuksia. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...