Yksin- vai Yhteishuoltajuus?

Aluksi meinasin kirjoittaa otsikoksi yksinhuoltaja, mutta virallisesti en kuitenkaan ole sitä. Meillä on lasten isän kanssa yhteishuoltajuus ja minä olen lähivanhempi. Avaan termejä hieman, koska jollekin voivat olla vieraita asioita. Lähivanhempi tarkoittaa, että lapset ovat kirjoilla minun luonani ja meidän tapauksessa ovat elämänsä aikana enemmän asuneet minun kanssani. 

"Yhteishuoltajuus tarkoittaa sitä, että lapsen huoltoa koskevat päätökset tehdään yhdessä. Toisinaan toinen vanhemmista ei voi esteen vuoksi osallistua huollosta päättämiseen, jolloin yksittäisen kysymyksen voi päättää toinen huoltajista yksin. Asian tulee kuitenkin olla vähäpätöinen, eikä koskea sellaista kysymystä, jolla olisi huomattava merkitys lapsen tulevaisuuden kannalta. Pelkästään toinen yhteishuoltajista ei voi tehdä päätöstä esimerkiksi lapsen koulutusta, asuinpaikkaa tai uskontokuntaa koskevassa asiassa. Yhteishuolto on yhteistä päätöksentekoa ja vastuun kantamista lapsesta. Vaikka vanhemmat olisivatkin eronneet ja lapsi asuisi toisen vanhemman luona, ei tällä sinänsä ole vaikutusta yhteishuoltajuuteen ja yhteiseen päätöksentekoon. Tällöin vastuu lapsen jokapäiväisestä huollosta ja arkielämän päätöksenteosta kuuluu sille vanhemmalle, jonka luona lapsi kulloinkin on." Lisää voit käydä lukemassa lapsilaki.fi

" Yksinhuoltajuus tarkoittaa sitä, että huoltajana oleva vanhempi voi päättää yksin kaikista lapseensa liittyvistä asioista. Yksinhuoltajuus ei kuitenkaan tarkoita, että toisella vanhemmalla ei olisi mm. elastusvelvollisuutta elatusmaksujen muodossa. Yksinhuoltajuus on tyypillinen lähinnä tilanteissa, joissa toisella vanhemmista on esimerkiksi päihdeongelmia tai vanhemmat asuvat eri maissa, jolloin yhteishuoltajuutta ei kyetä järjestämään luontevasti." (Avioero.com) 

Netistä löytyy paljon lisää tietoa kaikesta huoltajuuteen liittyvästä. Ihannetilanne tietenkin olisi, että lapsilla voisi olla ehjä ja tasapainoinen ydinperhe. Jos se hajoaa, tilalle ei voi koskaan saada samaa. Uusperheessä ei päästä yleensä koskaan samanlaiseen tasaveroiseen vanhemmuuteen, koska lapset eivät ole puolison biologisia lapsia. Olisin halunnut lasteni lapsuuden olevan ehjä ydinperhe, jossa kaikilla olisi hyvä olla. Varmasti lapsia saadessa lähes kaikki toivovat samaa, mutta aina se ei ole mahdollista. Se ei ollut myöskään meidän kohdalla mahdollista. Erosimme IsoKarhun ollessa 4 vuotias ja PikkuKarhun ollessa 1 vuotias. 

Monenlaisia vaiheita on eron jälkeen käyty yhdessä ja erikseen. Tällä hetkellä tukiverkkoni lasten suhteen tällä paikkakunnalla on hieman ohut, koska olen meidän kotona ainut aikuinen ja muu verkko muodostuu lasten isästä, hänen vaimostaan ja lasten tädistä. Heidän kaikkien elämäntilanteensa on epävakaa ja mukaan mahtuu monia haasteita (En voi oikein enempää kirjoittaa toisten elämästä). Epävarmuus on läsnä välillä enemmän ja välillä vähemmän meidän elämässämme. Lasten tulisi olla tapaamissopimuksen mukaan vuoroviikoin minun ja isänsä luona, mutta tilanne voi hetkessä muuttua ja lapset ovatkin minun huolehdittavana. Silloin joudun perumaan omat menot ja suunnitelmat tai käymään tiukkaa keskustelua kompromissin saamiseksi. Minun on vaikea täysin rentoutua isiviikoilla, koska kaikkien hoituminen on epävarmaa.

Lapsilla alkoi tänään koulu ja IsoKarhulla se sujuu rutiinilla. Hän osaa aamulla lähteä kouluun ja pärjään iltapäivällä yksin kotona. PikkuKarhu kulkee kouluun taksilla, eikä pärjää yksin kotona. Minun viikoillani menen myöhemmin töihin, jotta ehdin odottaa taksin tulon. Iltapäivällä minun pitää hakea PikkuKarhu viimeistään puoli viideltä iltapäiväkerhosta. Isäviikoilla isä tuo pojan taksille minun luokseni ainakin syyslukukauden ajan, koska hän ei ole töissä. Lasten ollessa isällä teen pidempiä työpäiviä, jotta saan työtunnit täyteen ja työt tehtyä. En ole oikein muuta ratkaisua yhden aikuisen taloudessa keksinyt. 

Nyt korona-aikana sitä välillä miettii, miten selviän jos joku meistä kolmesta sairastuu. Oli todella lähellä, etten olisi saanut koronaa. Jumala kuitenkin varjeli siltä ja järjesti asiat niin, että viime hetkellä altistumiseni peruuntui. Ainoana aikuisena talossa ilman, että saisimme olla kenenkään muun kanssa tekemisissä tai mennä edes ulos. Kahden erityislapsen kanssa arjen pyöritys kipeänä neljän seinän sisällä kaksi viikkoa kuulostaa mielestäni jo suoritukselta. Toivotaan ja rukoillaan, ettemme missään vaiheessa sairastu ja mahdollisimman moni muukin säästyisi tuolta kamalalta sairaudelta. 

Tiedän tämän tilanteeni olevan osittain omien valintojeni seurausta, muttei kuitenkaan kokonaan. Tämä on meidän elämää ja muuttuviin tilanteisiin tulee sopeutua sekä osata tiettyyn rajaan asti joustaa. Tuolle tietylle rajalle yritän löytää oikeaa kohtaa, mutta se on lasten isän kanssa todella haastavaa. Olen kiltti ihminen ja teen kaikkeni lasten hyvinvoinnin eteen. Lasten isä onnistuu usein puhumaan niin, että suostun hänen pyyntöönsä ilman, että kunnolla itse edes huomaan. Lisäksi heidän haasteensa ovat sellaisia, että toisinaan minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa lapset. Tiedän etten ole haastavan tilanteen kanssa yksin ja varmasti löytyy vielä haastavampiakin tilanteita. Olen kiitollinen kaikille läheisilleni, jotka kuuntelevat ja koittavat tukea minua näiden asioiden kanssa. 

Vertaistuella on voimaannuttava vaikutus ja haluaisinkin kuulla muita haastavia kahden kodin tarinoita.