Toissa päivänä oli eskarin kevätjuhla. Olin kipeä, mutta minulle oli todella tärkeää päästä juhlaan. Menimme poikien isän ja tädin kanssa samaa matkaa. Mennessämme sisälle yritin korjata Ison Karhun hiuksiaan, mutta poika totesi nolona "äiti älä viitti". Missä välissä tässä näin on päässyt käymään?
Ison Karhun ryhmän viimeinen laulu sai kyyneleet silmiini. Kuinka nopeasti lapset kasvaakaan. Minun esikoiseni menee syksyllä jo kouluun, eikä hän ole enää pieni. Enää en pysty suojelemaan häntä samalla tavalla maailmalta. Olenko osannut antaa tarvittavat eväät koulumaailmaa varten?
Jokainen heistä sai todistuksen ja ruusun. Nyt on sitten koulutaipaleen ensimmäinen todistus ja ruusu saatu. Lopuksi lauloimme yhdessä "Suvivirren" (tai siis minä "lauloin" äänettömästi) ensimmäisen säkeistön. Yleisö luuli juhlan loppuneen, mutta vielä tulikin yllätysesityksenä kaikkien eskarilaisten vapaatanssi "Sata salamaa"-biisin tahdissa. Monilla oli selkeästi tanssitaitoja ja kaikilla näytti olevan todella hauskaa. Oli ihana katsoa, miten rohkeasti he tanssivat keskenään.
Juhlan loputtua otimme kuvia Isosta Karhusta ja yhteiskuva hänen parhaan kaverinsa kanssa. He ottivat kaverikuvan koulukuvauksessa ja tyttö on todella surullinen Ison Karhun muutosta. Onneksi pojat tulevat käymään täällä isällään ja he voivat nähdä. Lasten vähän kasvaessa voivat olla yökylässä toistensa luona.
Olimme ostaneet luokan opettajille ja avustajille ruusut, jotka jaoimme ja kiitimme tästä vuodesta. Osa kertoi kyyneleet silmissä kuinka hieno ja ihana poika Iso Karhu on ja se tuntui tietenkin hyvälle. Poika on kasvanut valtavasti tämän vuoden aikana monella tavalla. Hän näyttää jo ihan koululaiselta ja oppinut monia taitoja koulua varten. Hän saa nykyään todella harvoin "raivareita" ja ne yleensä ajoittuvat väsyneisiin hetkiin.
Olen äitinä todella ylpeä tuosta reippaasta ja fiksusta pojasta. Uskon hänen pärjäävän hyvin koulussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)