Heti alkuvuodesta olin totaalisesti jaksamiseni äärirajoilla monestakin syystä ja aloin saada fyysisiä oireita. Asioita oli priorisoitava ja myönnettävä, että tarvitsen lepoa. Siitä voi käydä lukemassa oman postauksen "Niin haurasta."
Samaan "syssyyn" isoäitini joutui sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi ja se jäi hänen viimeiseksi reissukseen. Sain kuitenkin vielä esitellä hänelle kihlattuni ja jättää jäähyväiset sekä kertoa kuinka rakas hän on. Hänkin esitti minulle viimeisen toiveensa...
Keväällä irtisanoin itseni vakituisesta
työpaikasta kehitysvammaisten asumisyksikössä, missä olin ollut töissä 7 vuotta. Pidin työstäni todella
paljon ja minulla oli aivan mahtavat työkaverit. Koko ikäni kehitysvammaisten parissa alkoi olla todella tuttua juttua ja koin olevani siinä myös hyvä. Oli kuitenkin aika siirtyä uusien haasteiden ja unelmien pariin. Otin askeleen kohti haavettani perhetyön tekemisestä ja hain opiskelemaan. Pääsin kouluun ja aloitin elokuussa opinnot.
Ison Karhun eskarivuosi päättyi ja syksyllä koulu alkoi uudella paikkakunnalla. Se jännitti häntä ja meitä vanhempiakin, mutta uskoin hänen selviävän siitä. Etsiskelin etukäteen samalle luokalle tulevia lapsia, jotta voisi tutustua jo ennen koulun alkamista. Hän on saanut kavereita läheltämme ja myös seurakunnassa käyviä.
Kesäkuussa menimme naimisiin ja muutimme uudelle paikkakunnalle aivan ihanaan omakotitaloon. Häämme on paras ja kaunein asia vuonna 2018. <3
Saimme uuden perheen ja uuden alun elämässä. Perheeseemme kuuluu nyt Se ei ole ollut aina niin helppoa, mutta ajan kanssa elämä varmasti tasaantuu.
Kesällä minulla oli kolmet polttarit ja neljät häät. Sain olla elämäni ensimmäistä kertaa kaasona, josta olen todella otettu.
Olen joutunut viime vuonna käydä monissa tutkimuksissa ja en ehkä olisi pystynyt terveyteni vuoksikaan jatkamaan hoitoalalla. Kaikki kulkee siis suuremmissa käsissä ja kaikella on aikansa. Puutumisoireet ja säryt eivät ole vieläkään kokonaan hävinneet, mutta opettelen elämään niiden kanssa ja alan vahvistamaan lihaksiani.
Vuoden aikana tapahtui paljon muutoksia ja psyyke ei meinannut pysyä mukana. Loppuvuodesta jaksamiseni alkoi taas olemaan kortilla ja masennus meinasi hiipiä kylään, mutta enää minun ei tarvinnut jaksaa yksin. Vaati vain sen, että uskalsin kertoa miehelleni tästä. Itkuisina iltoina hän halasi minua ja kertoi rakastavansa minua. Ei tarvinnut suuria sanoja, vaan sen että joku rakastaa ja on vieressä.
Olen tehnyt viime vuonna paljon virheitä, mutta koittanut oppia niiden kautta jotain uutta elämästä. Olen paljon prosessoinut elämääni ja se on ollut kipeää, mutta antanut ymmärrystä ja uusia eväitä. Olen opetellut huolehtimaan itsestäni ja tämä prosessi saa jatkua vuonna 2019. Olen saanut opetella jakamaan asioita elämäni tärkeimmän ihmisen kanssa ja tämän opettelua saan jatkaa edelleen.
Olen saanut elämääni paljon uusia ihania ihmisiä ja olen kiitollinen heistä kaikista. Olen erityisen kiitollinen kaikista, jotka ovat seisseet rinnallani isojen muutosten keskellä ja sen jälkeenkin. Olen myös jollain tavalla kiitollinen ihmisistä, jotka ovat tuoneet vastoinkäymisiä. Heidän kauttaan olen saanut opetella puolustamaan heikompia ja samalla myös itseäni sekä miettimään mikä elämässä on oikein.
Elämä ei ole useinkaan helppoa, mutta se on tehty elettäväksi. Kun nautimme pienistäkin asioista, saamme nauttia joka päivä. Kun emme jää liikaa suremaan menetettyä, voimme iloita ja nauttia ihmisistä ympärillämme. Kun katsomme taaksepäin elämäämme, voimme nähdä kasvun ihmisenä ja Jumalan suuren johdatuksen. Haluan kiittää teitä jokaista vuodesta 2018 ja toivon teidän jatkavan seuraamistani vuonna 2019 sekä jakavan blogiani myös muiden luettavaksi.
En tee uuden vuoden lupauksia, mutta aion opetella ajan hallintaa ja olemaan parempi vaimo, äiti ja ystävä. Katsotaan mitä opin vuonna 2019 ja mitä siitä jää käteen. Nyt on aika kääntää katse menneestä tähän hetkeen ja tulevaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)