sunnuntai 2. elokuuta 2020

Arvokompassi Sisar/Tytär

Aloitin keväällä tekemään arvokompassia ja nyt viimein se saa jatkoa. Tulossa lähipäivinä myös kesäkuulumisia, mutta nyt arvojen pariin. 

Millainen sisko ja tytär haluaisit olla? Millaisia puolia haluaisit tuoda esiin?

Olen elänyt lapsuuteni kehitysvammaisen isosiskoni kanssa ja olin hänen kanssaan todella läheisiä. Vaikka olin pikkusisko, huolehdin siskostani ja kasvoin vastuulliseksi lapseksi. Sain olla hänelle hyvä sisko ja tiedän sen, koska asuessamme eri paikoissa siskoni oli aina innoissaan nähdessään minut. Hän juoksi koko asumisyksikön läpi kertomassa kaikille, että tulin käymään. Siskoni kuoltua mietin aluksi usein, että olisi pitänyt käydä useammin tapaamassa häntä. Asuin kuitenkin toisella paikkakunnalla ja kuljin bussilla, joten se ei ollut aivan yksinkertaista. Olin varmasti paras mahdollinen sisko hänelle ja hän arvosti minua valtavasti. 
Pikkusiskoni on minua useamman vuoden nuorempi ja muutin nuorena pois kotoa, joten meillä ei ole kehittynyt niin tiivistä suhdetta. Haluaisin nyt aikuisena meidän suhteen tiivistyvän, olla hänen tukenaan elämän eri vaiheissa ja ihminen, kenelle voi puhua aivan kaikesta. Tähän mennessä olen ennemminkin ollut esimerkkinä, mitä elämässä ei kannata tehdä. Haluaisin olla sisko, kenen kanssa voisi yhdessä tehdä asioita ja olla kuin ystävä. Haluan tuoda esiin suhteessamme kuuntelijan ja tukijan roolia. 

Tyttärenä olen aiheuttanut vanhemmilleni paljon huolta, mutta varmasti jokainen lapsi sitä tekee tavalla tai toisella. Aikuisena äitini kanssa suhteemme on tiivistynyt ja voimme puhua iloista sekä suruista. Tyttärenä ja siskona olen ollut ja osittain vieläkin olen sellainen, joka haluaa suojella perhettä ongelmiltani ja olla mahdollisimman vähän taakkana. Samalla haluaisin voida puhua rehellisesti kaikesta heidän kanssaan, jotta he ymmärtäisivät minua paremmin ja voisin olla vielä aidompi heidän seurassaan. Haluaisin olla tytär kenestä vanhemmat voisivat olla ylpeitä. Haluan olla tytär, kenellä pysyy läheiset välit lapsuuden perheeseen. Minulla on aivan ihanat vanhemmat, jotka tukevat minua kaikessa. Olen heistä todella kiitollinen ja toivon meillä olevan vielä useita yhteisiä vuosikymmeniä edessämme. ❤ Tällaisia pohdintoja tällä kertaa ja ensi kerralla mietin arvokompassissa omaa vanhemmuuttani. 


Millainen sisarus ja lapsi sinä haluaisit olla? 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...