Mammani joutui sairaalaan keuhkokuumeen takia ja hän luuli sen olevan vain pikainen reissu, mutta se jäikin viimeiseksi. Sain käydä katsomassa häntä useamman kerran lyhyen välimatkan ja sairaslomani vuoksi. Sain nauraa hänen kanssaan, hieman "paasata" hänen jääräpäisyyttään ja esitellä miesystäväni sekä kuvia lapsista ja tulevasta kodistamme. Eräänä perjantaina mamma ei enää istuskellutkaan sängyn reunalla, vaan makasi hieman sekavana happimaski kasvoilla. Hän oli pudonnut yöllä sekavana sängystä ja siitä lähti alamäki. Tuona käyntikertana päätin jättää hänelle kyynelsilmin jäähyväiset ja rukoilla Herran siunauksen. Kyyneleet nousi mammankin silmille ja kertoi olevansa tyytyväinen, että olen onnellinen ja sen näkyvän. Jokainen lähisuvusta ehti käydä mammaa katsomassa, kunnes hän meni tajuttomaksi. Pidin koko ajan puhelimessa äänet päällä ja lähettyvillä, jos tulisi soitto mamman pois nukkumisesta. Äitini piti minut tiiviisti ajantasalla, mutta odotus ja epätietoisuus tulevasta oli raastavaa kaikille. Koin valtavaa levottomuutta myös siitä, etten tiennyt näemmekö mamman kanssa Taivaassa. Rukoilin monet rukoukset Jumalan puoleen, että Hän kohtaisi mammaa ja saisin siitä itselleni rauhan. Kävin katsomassa mammaa vielä, vaikka hän oli tajuttomana ollut yli vuorokauden. Rukoilin sängyn vierellä silitellen häntä, että jos mamma on matkalla Taivaaseen, hän avaisi edes hetkeksi silmät. Mamma raotti silmiä pari kertaa vierailuni aikana, mitä ei enää sen jälkeen tapahtunut. Kiittelin Jumalaa ja siunasin mamman vielä kerran ennenkuin koin tilanteen tulleen päätökseen. Se oli viimeinen kerta, kun näin mamman. Torstai-iltana 8.2 mamma nukkui levollisesti pois.
Kirjoitin pienen muistotekstin hänelle:
Sinä olit sitkeä ja toisinaan kovin jääräpäinenkin. Ehdit nähdä paljon
elämää sodasta useaan jälkipolveen. Olit aina kannustava ja
ymmärtäväinen. Rakastit perhettäsi viimeiseen asti. Olen kuulemma
perinyt sinulta jääräpäisyyttäsi ja varmasti toisinaan
suorapuheisuuttakin (näin nuorena vielä vähän kuitenkin mietin mitä
sanon). Monet kommenttisi saavat hymyn huulille ja kyyneleet silmille.
Sinua tulee kamala ikävä, mutta halusit jo pois. Se on ymmärrettävää
tuohon melkein 95 ikävuoteen mennessä.
Olen onnellinen siitä, että sain jättää sinun kanssasi jäähyväiset ja
käydä katsomassa useamman kerran viimeisillä hetkilläsi sekä sait tavata
ihanan mieheni. Sain kertoa olevani onnellinen ja kuinka rakas olet
meille kaikille. Olet antanut paljon monelle ihmiselle. Nyt saat levätä
rauhassa ilman kipua ja murhetta. Taivaassa tavataan, mamma-rakas.
Lauantaina meillä oli hautajaiset, johon sain mieheni tuekseni. Siunaustilaisuus tuntui raskaalta ja ikävä puski siinä kohtaa rajusti pintaan sekä putosi kyyneleinä poskille. Jokaisen elämä tulee kuitenkin joskus päätökseen, emmekä välttämättä tiedä milloin se on.
Mitä tapahtuukaan juuri sinun ja minun kohdalla, kun suljemme silmät viimeisen kerran?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)