perjantai 29. maaliskuuta 2019

Järvisydän ja Muuta Mukavaa

Olimme pitkään suunnitelleet pientä reissua ja meillä oli häälahjakortteja käyttämättä, joten viime viikonlopulle varasimme miniloman. 
Lauantaina lähdimme Kuopioon ostoskeskukseen ja Ikeaan shoppailemaan, koska mieheni halusi viedä minut shoppailemaan. Mukaan tarttui uusi termospullo, kukkaruukku ja pitkään haaveilemani korvikset sekä jotain muuta pientä.

Sieltä lähdimme käyttämään lahjakorttiamme Järvisydämen kylpylään. Olimme pitkään koittaaneet saada kylpylästä yöpaikkaa, mutta paikan suosion vuoksi ne ovat pitkälle varattuja.
Menimme siis vain kylpylään ja varasimme mökin toisaalta. Kylpylän ympäristö oli hieno ja sisältä todella upea. Jouduimme jonottamaan jonkin aikaa, että vapautui pukukaappien avaimia. Siihen heillä olisi voinut olla joku parempi systeemi, mutta eihän meillä kiire ollut.
Halusin ensin tutustua paikkoihin, että pystyisin rentoutumaan. Löytyi höyrysaunaa ja tavallista sekä erilaisia suihkuja. Hintaan kuului pientä purtavaa ja juotavaa. Juomia sai lisäksi ostettua allasbaarista. Altaiden vesi tuntui melko viileältä "lillumista" varten, mutta onneksi saunassa pystyi käydä lämmittelemässä. Monet pariskunnat olivat tulleet viettämään viikonloppua kylpylään ja K18- ilta oli ihan mukava, kun olimme itsekin ilman lapsia. Jotain tunnelmallista musiikkia tai luonnon ääniä jäin itse kaipaamaan. 
En ollut koskaan käynyt avannossa ja tykkään kokeilla uusia asioita. Vesi oli +4 asteista eli todella kylmää minulle, joka tarvii kesälläkin +20 asteisen veden. Ennen lähtöä uskaltauduin kokeilemaan pulahtaa avantoveteen ja sen jälkeen kuuma sauna teki terää. Suosittelen kylpylää varsinkin pariskunnille, jotka haluavat irtiottoa arjesta. <3
Kylpylähotellin yhteydessä on muutakin aktiviteettia, mutta me emme niihin ehtineet tutustua.
Matkalla kylpylästä mökille näimme erään talon pihalla tulipalon ja soitin hätäkeskukseen. Mentyämme lähemmäs, palo näytti isolle rakennuspalolle. Lähellä oli muitakin rakennuksia, metsää ja koneita. Lähdin etsimään talon asukkaita sisältä, samalla kun hätäkeskuksen ihminen odotti puhelimessa. Löysin talosta miehen, joka makasi sohvalla ja kertoi kaiken olevan hallinnassa sekä luvallista. Tätä hämmästellen lähdimme jatkamaan matkaa. Palomestari vielä soitti perääni ja kyseli palosta ja he kävivät kuitenkin tarkistamassa tilanteen.

Mökkikylään päästyämme muistin, että olimme unohtaneet ostaa aamu- ja iltapalatarvikkeet. Saimme onneksi korvausta vastaan päivältä jäänyttä lämmitettyä ruokaa iltapalaksi. Aamupalatarvikkeiksi olisimme saaneet vähän leipää yms., mutta hinta oli meistä kohtuuton, joten jätimme väliin. Mökillä teimme takkaan tulen ja nautimme sen äärellä vähän viiniä. Päivään oli mahtunut monenlaista, joten yöllä tuli nukuttua sikeästi. Aamulla pidimme "laiskan" aamun kahvia hörppien ja sängyssä makoillen sekä saunoen. Päätin taas heittäytyä ja juoksi paljain jaloin järven jäällä pienen lenkin. Kylmä tuuli puri ikävästi ja lumi pisteli jalkoja, mutta oli se virkistävä kokemus. Mökkikylä oli kokemuksena sellainen, ettemme varmaan mene sinne toista kertaa. Mutta majoittumisemme oli sen verran lyhyt ja seura parasta, joten mukavaa oli. Kävimme vielä syömässä ja katselemassa maisemia sekä uimahallissa, ennenkuin haimme lapset ja suuntasimme kotia kohti.

Kahden keskeinen aika on parisuhteen hyvinvoinnin kannalta todella tärkeää ja kehoitan jokaista huolehtimaan siitä, koska ei se "omillaan pyöri". Olemme kiitollisia kaikille, jotka mahdollistivat tämän antamillaan häälahjoilla. <3 <3 Meillä on vielä toinen lahjakortti kylpylään käyttämättä, joten jäämme sitä reissua suunnittelemaan. Olen kiitollinen miehelleni, joka ideoi tämän reissun. Ennen kaikkea olen kiitollinen Jumalalle, joka piti huolta koko reissun ajan ja kaikki meni suurinpiirtein hyvin.
 Oletko sinä käynyt Järvisydämessä? Millaisia kokemuksia sinulla on paikasta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...