Kun synnyin, minulla oli 1v 10kk vanhempi isosisko. Siskoni oli synnytyksessä saanut hapenpuutetta ja syntyi hätäsektiolla. Tämän seurauksena hänestä tuli kehitysvammainen. Hän kyllä itse esimerkiksi käveli, puki ja söi, mutta tarvitsi apua monissa asioissa. Kun minä synnyin terveenä, olin todella iso kiitosaihe vanhemmilleni. Kehityimme siskoni kanssa samaan tahtiin ja oltiin kuin kaksoset. Opin ensin kävelemään ja hän katsoi minusta mallia lähtemällä itse perään. Leikimme paljon yhdessä ja sain usein johtaa leikkiä sekä käskyttää siskoani. Osattiin me myös riidellä ja yhteenottojakin tuli.
Siskoni tarvitsi tukea ja apua monissa asioissa, mutta iän myötä toki oppi uusia taitoja. Hän sai todella kovia kiukkukohtauksia ja vanhempamme olivat välillä hänen kanssa neuvottomia sekä väsyneitä. Oli pienen lapsen silmin vaikeaa ymmärtää, mitä tapahtui. Muistan viisi vuotiaana päättäneen, että olen kiltti lapsi ja helpotan vanhempieni taakkaa. Vanhemmillani olisi tarpeeksi rankkaa töiden ja siskoni kanssa. Kysyin äidiltäni voitaisiko sopia, että olen isosisko. Minähän kuitenkin olin meistä se, joka toimi kuin isosisko. Jouduin pettymään, koska äitini sanoi ettei tuollaisia asioita voida vain sopia. Minusta kasvoi huolehtivainen ja hoivaava tyttö.
Kun olin kahdeksan vuotias, meille syntyi pikkusisko. Kasvaessani aloin ottaa enemmän vastuuta ja auttaa vanhempiani sisarusteni hoidossa. Sisarukseni ihailivat minua niin paljon, että toiminta jopa ärsytti minua. He halusivat olla kanssani, kun minulla oli kavereita. Toisinaan minua hävetti siskoni kehitysvammaisuus ja hänen käytöksensä. Koulussa jotkut kiusasivat kehitysvammaisen siskon takia, että minäkin olen vammainen.
Siskoni ensimmäinen epilepsiakohtaus oli todella pelottava, koska emme tienneet mistä on kysymys. Siskoni sai muistaakseni 9-10 vuotiaana kaksi kohtausta. Ne olivat pelottavan näköisiä ja muistan menneeni kummallakin kerralla "piiloon", etten näkisi tai kuulisi kohtauksia. Rukoilin ja itkin hiljaa.
Kun siskoni muutti opiskelemaan erityisammattikouluun, hän oppi monia arjen taitoja. Häntä oli kiva nähdä viikonloppuisin iloisena. Opiskeluiden jälkeen hän muutti kehitysvammaisten asumisyksikköön ja minä muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Välillä kävin katsomassa siskoani ja joinakin viikonloppuina olimme yhdessä vanhemmillamme. Jälkeenpäin olen monesti ajatellut, että olisi pitänyt käydä katsomassa useammin. Se ei kuitenkaan ollut yksinkertaista tunnin bussimatkan päästä. Kun menin käymään, hän juoksi ympäri asumisyksikkö kertomassa kaikille tulostani. Olin hänelle todella rakas ja esikuva.
Sain elää 17-vuotta tuota erityistä sisaruutta. Se ei ollut todellakaan aina helppoa ja koin usein jääväni sisarusteni varjoon. Opin paljon ihmisten erilaisuudesta ja sen hyväksymisestä. Siskoni kautta päädyin tekemään töitä kehitysvammaisten parissa. Opin ymmärtämään epäselvääkin puhetta, koska se oli osa lapsuuttani. Siskoni oli todella aito ja elämänmyönteinen ihminen. Hän välitti aidosti ja osoitti myös sen. Hänen uskonsa oli jotain todella ihmeellistä ja sainkin kuulla monet kerrat rukousta " Tatas Teesus" ( Rakas Jeesus) ja hengellistä laulua " Anna tanteekki" (Anna anteeksi). Hän teki minusta merkityksellisen ja koin olevani todella rakastettu sekä arvostettu juuri hänen silmissään.
Sinä iltana kun olin hänen luonaan sairaalassa ja sain kuulla ettei hän ehkä selviäisi, huusin hänelle ettei hän saisi jättää minua tänne. Hän kuitenkin kuoli ja jätti minut tänne. Olen kirjoittanut aiheesta oman postauksen, joten en ala avaamaan sitä tässä enempää. Minusta kuitenkin tuntui, että sydämestäni oli revitty ilman lupaa puolet pois. Millään ei ollut enää mitään merkitystä. Erityinen sisaruus on jotain sellaista, jota ei voi ymmärtää kuin sen kokeneet.
Se on toisinaan raskasta.
Se on toisinaan aivan parasta.
Se on toisinaan vaikeaa ja hämmentävää.
Se on todella opettavaista.
Se on todella arvokasta.
Se on todella erityistä. ❤️
Minulla on ikävä sitä, vaikken joka hetki ajattele asiaa.
Ihanaa erityisen sisaruuden viikkoa. Muistakaa että jokainen sisarussuhde on jollakin tavalla erityinen ja sitä kannattaa arvostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)