Ylikiltti tyttö

 " Oleppas nyt kiltisti." 

" Ole reipas tyttö."

"Sinä olet jo noin iso, joten sinun pitää osata olla kiltisti." 

Kuulostavatko nämä kenestäkään tutulle? Tällaisia kommentteja olen itse saanut kuulla lapsena. Törmäsin iltasanomien sivuilla artikkeliin, joka käsitteli kiltin tytön roolia ja ylikiltteyttä. Mielestäni tätä ei tarvitse rajata vain tyttöihin, vaan jotkut miehetkin saattavat tunnistaa itsensä näistä. Kyseinen artikkeli käsitteli Suvi Bowellanin kirjaa "Kiltin tytön voimakirja." Kiltteydessähän ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta jos se menee ylikiltteyden puolelle estäen olemasta oma itsensä. Ihminen voi kiltteydellään ajaa lopulta itsensä uupumuksen partaalle ja hukata täysin itsensä. Bowellanin mukaan ylikiltteys on monimuotoinen rooli, jonka taakse ihminen kätkee todellisen minänsä. 

Pohjaan tätä postausta kyseiseen kirjaa käsittelevään artikkeliin, mutta kerron omasta näkökulmastani ja kokemuksistani. Toivon tämän olevan rohkaisuna ja vertaistukena jollekin kiltille ihmiselle. 

Mulla on voimakas tarve koittaa pelastaa koko maailma ja olla apuna aina kun joku on pulassa. Olen vasta viimeisen vuoden aikana oppinut ymmärtämään, että muiden auttaminen luo itselleni merkityksellisyyden tunnetta. Olen kasvanut siihen ja se on osa mun identiteettiä. Olen tietoisesti yrittänyt opetella, etten voi koko maailmaa pelastaa ja kantaa kaikkien taakkoja. 

Pyrin ymmärtämään ihmisiä ja heidän toimintaansa sekä puolustan toisinaan heidän tekojaan, vaikka he olisivatkin satuttaneet minua. Olen mielestäni erittäin joustava, jotta vältän riidan ja kaikilla olisi hyvä olla. En ymmärrä, miksi riitely on minusta aina ollut kovin pelottavaa. Meillä ei kotona ole koskaan ollut esimerkiksi väkivaltaa, että sen takia pelkäisin. Yritän sovitella tilanteet niin, että kaikilla olisi hyvä olla. Sovittelijan roolin olen osittain oppinut äidiltäni, koska hän on lapsuuden perheessäni aina ollut riitatilanteissa sovittelemassa ja otti toisinaan tilanteen omille harteilleen. Olen alkanut tiedostamaan, ettei loputon ymmärtäminen ja joustaminen tee minulle itselleni tai kenellekkään hyvää. 

Koen olevani arvostettu ja rakastettu auttavaisena sekä tehokkaana ihmisenä. Olen vuosien ajan uhrannut monet omista tarpeistani ja laittanut ne sivuun toisten tarpeiden tullessa esille. Elämäni on ollut suorittamista monella eri osa-alueella ja olen vaatinut iteltäni lähes täydellistä suoritusta tietenkään onnistumatta siinä. Kiitokset ja kehut ovat tehneet minulle rakastetun ja arvostetun sekä hyväksytyn tunteen. Ylisuorittaminen on kääntynyt jo marttyyrin puolelle joitakin ihmisiä kohtaan. Koen tekeväni paljon asioita heidän eteensä saamatta koskaan kiitosta tai vastavuoroista auttamista. Tämä ylisuorittaminen on ollut elämässäni suuri haaste parisuhteissa ja osittain myös äitiydessä. Nykyään tiedostan, että minun tulisi itsen oppia rakastamaan itseäni ilman suorituksia tällaisena kuin olen. Oman arvon tunteen ei tule pohjata toisten kommenteille. Kun rakastaa ja arvostaa itseään, voi aidosti olla juuri sellainen kuin on.  

Olen ollut lapsesta asti ihminen, joka ei halua huolestuttaa muita omilla ongelmillaan. Olen kuitenkin työstänyt tätä piirrettä ja nykyään pyrin puhumaan omistakin murheista luotettaville ihmisille. Toisinaan kuitenkin pintaan nousee pelko, että omista ongelmista puhuminen tekee minusta raskaan ihmisen ja minut hylätään. 

Toisten kuuntelemisessa, auttamisessa ja joustamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta niiden taustalla olevat motiivit ovat tärkeitä tiedostaa. Kukaan ei jaksa loputtomiin olla ymmärtäväinen, joustava ja aina muita auttava. Jokaisen itsensä pitäisi osata asettaa rajat sille, miten annamme ihmisten kohdella itseämme. Olen huomannut, että minun on vaikeaa kuunnella omia tarpeitani, enkä aina edes tiedä mitä ne ovat. Olen alkanut viimeisen vuoden aikana opetella, mitä tarpeeni ovat ja olen täällä blogissakin niitä pohtinut. Opettelen pikkuhiljaa myös kuuntelemaan sekä puolustamaan omia tarpeitani ja rajojani. Tämä etenee todella pienillä askelilla, koska identiteettini on rakentunut näistä. Asioiden tiedostamisesta on hyvä alottaa ja siitä jatkaa kohti muutosta. Joku voisi sanoa tätä kaikkea identiteettikriisiksi, mutta itse voisin kutsua tätä identiteettiremontiksi. Matka kohti parempaa itsetuntoa ja identiteettiä.

Millaisia ajatuksia tästä herää?