Jotain niin oikeaa

Minun ja lasten elämässä on kääntynyt kevään aikana uusi sivu, mutta ennen kaikkea minun elämässäni. Nyt on oikea hetki kirjoittaa aiheesta, nimittäin minun uudesta seurustelusuhteesta.
Tiedän aiheen jakavan mielipiteitä ja siitä on tultu minulle henkilökohtaisestikin kertomaan. Koen olleeni tämän puolitoista vuotta melkoisessa prosessissa avioeron suhteen ja nyt ajatus uudesta suhteesta tuntuu hyvälle.Monet ovatkin jo kyselleet meidän stooria.

Facebookissa on uskoville sinkuille omia ryhmiä, joissa voi laittaa deitti-ilmoituksen tai saada vertaistukea sinkkuuteen. Tammikuussa vaihdoin muutaman viestin erään miehen kanssa, mutta molemmilla oli tahoillaan asioita "levällään". Maaliskuun alussa aloimme uudelleen jutella kaveripohjalta tutustuen. Huomasimme ajattelevamme monista asioista samalla tavalla ja meidän keskustelua on jatkunut tuosta hetkestä tähän hetkeen päivittäin melkein aamusta iltaan asti. Halusimme tavata, jotta toinen tulee konkreettiseksi ja tietää kuka todella ruudun takana juttelee. Mies ajoi erään iltavuoroni jälkeen hieman ekstempore tänne. Välimatkaa meillä on kolme tuntia. Nähdessämme toisemme molemmat ajattelivat itsekseen, että "vau". Netissä juttelun ja kuvien perusteella oli tullut hieman erilainen kuva, mutta todellinen kuva oli jotain paljon parempaa. Alkujännityksen jälkeen juttu alkoi luistaa ja päädyimme merenrantaan rukoilemaan. Hän ajoi yötä myöten vielä takaisin kotiin. Molemmat olimme hämmentyneitä tapaamisesta, emmekä olleet suunnitelleet tällaista. Rukoilimme tahoillamme johdatusta valintoihimme ja asiat johdattuivatkin niin, että menimme seuraavalla viikolla oikeille treffeille. Ajoimme molemmat iltavuoroni jälkeen matkan puoleen väliin, jossa kävimme syömässä. Ilta venyi pitkälle yöhön. Minun oli luontevaa olla hänen seurassaan ja hän selvästi piti minua viehättävänä. Tapailun jatkuminen tuntui molemmista selvälle asialle.

 Ensin ajattelin, että haluaisin tapailla jonkun aikaa ennen kuin lapset tapaavat miehen. Lastenhoito-ongelmien vuoksi se ei kuitenkaan ollut mahdollista. Minun piti valita näkeminen lasten kanssa tai todella harvoin näkeminen. Voi vaan arvata kumman valitsin.
Olen tavannut myös miehen lapset ja meidän lapset ovat tutustuneet keskenäänkin. Kerron omassa postauksessa, miten lapset ovat suhtautuneet tähän kaikkeen.
Matkaan on mahtunut monia olosuhteiden haasteita, jotka ovat tuottaneet välillä turhautumista, harmitusta ja epäuskoa. Olemme nähneet maaliskuusta lähtien joka viikonloppu, joka on todella hyvin etäsuhteessa. Jossain vaiheessa sovimme seurustelun olevan virallista. Yhdessä oleminen on muuttunut nopeasti arkiseksi, koska lapset ovat kuviossa lähes kokoajan mukana. Se on kuitenkin sujunut meiltä yllättävän hyvin ja olemme sopineet yhteisiä "pelisääntöjä". Niinä hetkinä jolloin olemme kahdestaan huomaamme, kuinka valtavasti nautimme toistemme seurasta ja meillä on ihanaa yhdessä.

On aivan erilaista alkaa seurustelemaan, kun molemmilla on lapsia, takana avioliitto pettymyksineen ja vakituiset työpaikat eri paikkakunnilla sekä toisella jopa omakotitalo. Tässä erityisen suureen asemaan nousee avoimesti ja rehellisesti puhuminen vaikeistakin asioista. Olemme nopeasti oppineet lukemaan toisiamme ja huomaamme heti, jos toista painaa jokin asia. Minun on helppoa olla hänen seurassaan aidosti oma itseni ja koen olevani tällaisena arvostettu. Molemmat olemme samaa mieltä siitä, ettei ole koskaan ennen kokenut mitään tällaista. Lisäksi tarvitsemme tahtoa ja rukousta. Toisinaan kun meinaa ahdistaa ja miettii tuleeko tästä mitään, on hyvä puhumisen lisäksi rukoilla yhdessä. Parisuhde ei toimi "itsestään", vaan se vaatii myös työstämistä. Seurustelun alkuvaiheessa tulee rakentaa vahva perusta suhteelle, jotta se kestää elämän tulevissa myrskyissä. Haluamme pysyä yhdessä olosuhteiden haasteista huolimatta, koska tämä on parasta ikinä. <3