sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Apua lapselle

Elämä ei ole aina yksinkertaista, eikä lapsenkaan elämä ole helppoa. Isolla Karhulla on ollut raskasta ja tapahtunut paljon elämänsä aikana, esim. isin sairaalajaksot ja voinnin muutokset sekä meidän avioero.
Lisäksi poika on erityisherkkä lapsi, joka reagoi voimakkaasti asioihin. Hän on pidemmän aikaa oireillut käytöksellään. Koittaa hallita käytöksellään ja jos ei saa tahtoaan läpi tai joku asia ei miellytä, käyttäytyy agressiivisesti minua ja toisinaan pikkuveljeään kohtaan. Kaiken lisäksi hän heittelee tavaroita. Kärsivällisyyttä hänellä ei kovin paljon ole ja huuto alkaa helposti. Olen ottanut hänet silloin syliin ja yrittänyt jutella hänen kanssaan asiasta. Joudun toisinaan pitämään kiinni, ettei hän pääse satuttamaan itseään tai muita. Illat ovat olleet pitkään haastavia, koska Iso Karhu ei ole saanut unta. Kelailee selkeästi asioita ja toisinaan onneksi puhuukin niistä. Raasu kokee olevansa huono, koska ei pysty täydellisyyteen. Yhtenä iltana kesällä hän sanoi nukkumaa käydessä, että on ihan huono. Kysyin mitä tarkottaa niin sano, ettei ole hyvä missään. Luettelin kaikkia asioita, missä on hyvä ja alko iteki lopulta sanoa niitä. Seuraavaksi sanoikin että on ihan huono, kun satuttaa äitiä eikä osaa käyttäytyy hyvin. Toivoo että hänelle tapahtuu jotain huonoa. Kysyin että miksi? Niimpä hän sanoi syyksi , että ku ei pysty suojelemaan äitiä ja Pikkuveljeä Toivoisi ettei meille tapahu mitää pahaa vaa hänelle. Selitin hänelle, ettei tarvitse suojella meitä. Hän on lapsi ja aikuiset suojelevat lapsia. Kerroin miesystäväni ja Jumalan huolehtivan äitistä, jotta saa konkreettisen vastauksen. Nyt illat ovat onneksi alkaneet helpottaa, eikä nukahtaminen vie enää kahta tuntia. Isillä ei ole ollut tällaista käytöstä, mutta siellä hän alkaa helposti itkeä, jos isi korottaa yhtään ääntä.
Varasin Isolle Karhulle ajan lasten psykalle. En ajattele, että pojassa olisi mitään vikaan, vaan haluan löytää rakkaalle lapselleni apua pahaan oloonsa. Haluaisin että siellä etsitään keinoja, joilla Iso Karhu oppisi purkamaan muulla tavalla pahaa oloaan ja käymään pienen elämänsä rankkoja asioita läpi. Niin että poika saisi mahdollisimma varhasessa vaiheessa keinoja ja apua eikä kymmenen vuoden päästä ihmetellä, kun on murkku ja asiat voineet pahentua. Haluan taata pojille mahdollisimman tasapainoisen ja terveen elämän ja jos muutamat käynnit  psykalla auttavat asiaan, minusta se kannattaa kokeilla. Katsotaan mitä laaja kartoitus tuo tullessaan ja näkevätkö he psykalla käymisen aiheelliseksi.
Iso Karhu on todella taitava, ihana ja rakas poika, enkä väheksy häntä millään tavalla.
Sitä toivoo lapselleen kaikkein parasta ja toivoo tasapainoista sekä onnellista elämää. ❤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...