keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Kesäkuntoon vuoteen 20.. mennessä

Sain mieheltäni joululahjaksi upean puolen vuoden personal trainer-paketin, mihin kuuluu kuntosalin ja uimahallin käyttäminen sekä tapaamiset personal trainerin kanssa. Lahja tuntui suurelta, mutta tuli todella tarpeeseen. Fyysisten oireiden takia en ollut uskaltanut tehdä salilla kunnolla, etten pahentaisi tilannetta. Olen pitkään toivonut kiinteytymisestä, mutta en ole näiden vajaan viiden vuoden aikana saanut näkyviä tuloksia. Se on turhauttavaa ja vaikuttaa siihen, miten koen oman kroppani. Tavoitteiksi laitettiin siis kiinteytyminen ja lihasten lisääminen alakroppaan sekä selän vahvistaminen.

Ensimmäisellä tapaamisella teimme kehon koostumus-mittauksen ja pyörällä poljettavan kuntotestin. Liikkumattoman syksyn ja hyvin syödyn joulun jälkeen tulokset eivät olleet parhaat, mutta kuitenkin keskitasoa ikäiselläni naisella. Keskustelumme pohjalta personal trainer teki minulle saliohjelman, jonka kävimme yhdessä läpi ja katsoimme sopivat aloituspainot. Lisäksi hän teki minulle viikko-ohjelman rytmittämään liikkumistani. Kouluviikkojen liikkuminen olisi sen mukaan miten ehdin, ettei siitä tulisi enää lisästressiä. Pidin kolme päivää ruokapäiväkirjaa, jonka pohjalta hän teki minulle ruokavaliosuositukset. Ensimmäinen saliohjelma oli kokonaisvaltainen lihas- ja yleiskunnon kohottaja, joka oli tarkoitus tehdä kolme kertaa viikossa. Sen lisäksi oli kaksi lenkki-/uimapäivää. Uiminen aiheutti minulle sen verran pahoja oireita niskaan ja käteen, joten se vaihdettiin vesijuoksuun. Aluksi ajattelin sen olevan vain mummojen juttu, mutta muutaman kerran kokeiltuani aloin tykkäämään. Ensimmäisen kuukauden aikana en saanut syödä herkkuja tai juoda alkoholia, jotta aineenvaihdunta saataisi toimimaan tehokkaasti. Ensimmäiset pari viikkoa oli vaikeita olla syömättä herkkuja, mutta sen jälkeen smoothiet korvasivat herkut. Ostimme hyvän smoothienkoneen, jotta koko perhe voisi nauttia. Ruoat tuli punnita, mutta koin sen haastavaksi. Teen ruokaa samalla koko perheelle, joten vaikea erotella eri raaka-aineiden painoja. Sairastelin paljon alkuvuodesta, joten harjoittelu kärsi noin kuukauden verran. Tämä tietenkin harmitti kovasti, mutta personal trainerini lupasi kuukauden lisäaikaa "pakettiin". Olemme viestitelleet hänen kanssa viikottain ja tavanneet n. kahden viikon välein.

Talvella tuli hyötyliikuntaa, kun lunta satoi paljon ja piti tehdä lumityöt. Maaliskuun alussa vaihdoimme ohjelman kaksijakoiseksi, jolloin tuli tehtyä jalkatreeni kahtena päivänä ja käsitreeni yhtenä sekä lisäksi lenki tai uiminen. Pidin uudestaan ruokapäiväkirjaa ja katsoimme tilanteen syömisen suhteen. "Liikkumattomista" päivistä otimme pähkinät ja kananmunat pois ja vettä pitäisi muistaa silloinkin juoda, mutta muuten vaikutti hyvälle. Olen 2-4 viikon välein antanut itselleni luvan herkutella. Teimme kehonkoostumusmittauksen, mutta siinä ei  suuria tuloksia näkynyt. Osittain johtui siitä, että olin juuri syönyt antibioottikuurin ja se vääristi tulosta. Lisäksi sairasteluni näkyi tuloksissa. Ei tietenkään voi saada tuloksia tekemättä mitään, mutta olin kovin pettynyt ja turhautunut. Alussa tein kuitenkin todella aktiivisesti ja noudatin ruokavaliota. Jalkatreenit sujuivat hyvin ja sain lisättyä painoja, mutta käsitreenit eivät sujuneet. Painojen lisääminen ei tahtonut onnistua ja oikea käsi kipeytyi. Minulla todettiin kroonistunut tenniskyynärpää, joka selitti käsitreenin vaikeuden. Jouduimme jättämään sen ohjelmastani pois, kunnes käsi tulisi kuntoon.
Teimme kehonkoostumusmittauksen uudestaan ja joitain tuloksia oli nähtävissä. Kuntotestissä yleiskuntoni oli parantunut huomattavasti ja vielä huomioiden, että tulosta heikensi edellisen illan tiukka jalkatreeni. Ohjelmaani lisättiin "hiit-treeni", joka on ilman taukoja tapahtuva 20-40minuutin ohjelma. Siinä syke pysyy korkealla ja kaloreita pitäisi palaa. Painojen määrää olen saanut lisättyä ja kevään tultua lenkkeilykin tuntuu innostavalle.  

Toivottavasti vielä saavutan haaveeni ja saan näkyviä tuloksia. Liikunta piristää mieltä ja kehoa, joten se auttaa jaksamaan arjessa. Nyt minulla on onneksi tsemppari, neuvoja ja ohjaaja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...