Elämä On Opettelua

Miten jakselen? Miten asiat alkaneet edetä? Näitä kysymyksiä olen muutamilta saanut ja kiitos niistä. Mieltä lämmittää ihmisten myötäeläminen. 💓

Eilen meillä alkoivat Ison Karhun psykologiset tutkimukset ja koin vaikeaksi kertoa hänelle, miksi menemme sinne. Keskustelimme asiasta, mutta pojan mielestä käynti olisi turhaa ja rahaa menisi turhaa hukkaan; hänellä ei kuulemma ole mitään ongelmaa. Vastaanotolla työntekijät selittivät vielä lisää, miksi olimme tulleet ja mitä tulevilla kerroilla tehdään. Iso Karhu totesi, ettei hänellä ole ongelmaa, eikä hänen asiat kuulu työntekijöille. Hänen mielestä ne ovat vain perheen omia asioita. Työntekijät kertoivat minun huolestani ja kuinka halutaan auttaa sekä kyselivät pojalta mm. koulusta, kavereista ja vapaa-ajasta. Seuraava aika on ensi viikolla ja silloin he tekevät tehtäviä, joissa testataan oppimista. 

Kerroin eilen Instan puolellakin olevani todella väsynyt, eikä se ollut helppoa. Pidin sen tosiaan pitkään piilossa, koska mielestäni sen myöntäminen olisi ollut heikkoutta, enkä halunnut huolestuttaa läheisiäni. Viimeisten viikkojen aikana olen "joutunut" puhumaan asiasta ja monia ajatuksia pyörinyt mielessäni. Sykkeeni nousee helposti yli 100 ja toisinaan heittelee, joten olen joutunut jättämään nyt salilla käymisen väliin parin viikon aikana. Vaikka uupumukseni myöntäminen on raskasta ja hävettää, mutta toisaalta avun hakeminen on rohkeutta ja rakkautta perhettäni kohtaan. Meidän perheemme tukemiseksi on tulossa lähiviikkojen aikana suunnittelupalaveri. Avaan tätä asiaa vasta palaverin jälkeen, jotta kerron varmaa tietoa. Tarkoituksena on kuitenkin saada tukea meille kotiin haastavan arjen keskelle. Joku voi kysyä oliko järkevää muuttaa ennen haastavasta arjesta vielä haastavampaan? Elämää ei voi ennustaa etukäteen ja nyt en ole haastavan arjen keskellä yksin, vaan minulla on mies rinnallani ja saamme tukea toisiamme kaikessa. Luulen uupumukseni olevan useiden vuosien tulos. Ennen minulla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin jaksaa ja pärjätä, vaikka en olisi jaksanut. Lapsillamme ei tässä ole mitään hätää ja huolehdin heistä viimeiseen asti parhaalla mahdollisella tavalla. 

On todella pelottavaa menettää elämän hallinta ja vielä myöntää, ettei kaikki ole enää omassa hallinnassa. Se saa kokemaan itsensä todella pieneksi ja hauraaksi. Se saa kyyneleet valumaan ja paniikin iskemään. Nyt mennään päivä ja hetki kerrallaan eteenpäin sekä opetellaan luottamaan 100% kaiken olevan suuremmissa käsissä ja Jumalan pitävän huolta koko perheestämme. Minun on kuunneltava kehoani ja opeteltava hellittämään omasta suorituskeskeisestä elämäntavastani, joka on ohjannut elämääni lapsuudesta asti. 

Toivon voivani omalla avoimuudellani rohkaista oman jaksamisensa kanssa kamppailevia ihmisiä hakemaan apua. 💛