maanantai 4. tammikuuta 2021

Uuden Edessä 2021

Niin se vuosi vaihtui ja vuoden 2020 konkurssi on ohi. Tuo vuosi on sellainen, mitä ei jäänyt ikävä. Nyt kuitenkin katse tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Moni tekee uuden vuoden lupauksia, mutta itse en ole oikein koskaan niitä tehnyt. Kokisin kuitenkin huonoa omatuntoa, jos en pystyisi pitämään lupauksiani. Minä voisin ennemmin sanoa, että asetan tälle vuodelle tavoitteita. Katsotaan vuoden lopussa, miten olen onnistunut. 

Varmasti yksi tärkeimmistä tavoitteistani, jonka aloitin jo viime keväänä, on oppia pitämään huolta omasta fyysisestä ja psyykkisestä hyvinvoinnistani. Pärjään kyllä normaalisti arjessa ja elämässä, mutta omien tarpeideni kuunteleminen ja toteuttaminen sekä puolustaminen on haastavaa. Olen elänyt koko elämäni muiden ihmisten tarpeet edellä, mutta omien tarpeiden kuunteleminen lisää omaa ja lähipiirin hyvinvointia. Haluan oppia ja kasvaa kärsivällisemmäksi äidiksi. Haluan alkaa taas käydä säännöllisesti salilla ja lenkillä, koska liikunta vaikuttaa myös psyykkiseen hyvinvointiin. Koronatilanteen takia en ole oikein salilla uskaltanut käydä, mutta jospa tämäkin tilanne alkaisi viimein hieman helpottaa. 

Toinen tavoitteeni on valmistua keväällä sosionomiksi  ja nyt alkuvuoden rutistus onkin opinnäytetyön valmiiksi saaminen sekä kypsyysnäyte. Haaveilen voivani järjestää jonkinlaiset valmistumisjuhlat opiskelukavereiden kesken, jos maailman tilanne sallii. Sitä en vielä täysin tiedä, mitä haluan isona tehdä. Tällä hetkellä vankilatyö ainakin vaikuttaa todella mielenkiintoiselle. 

Kolmas suuri tavoite on löytää oikea suunta ja oma paikkani elämässä sekä saada tehtyä oikeita ratkaisuja esimerkiksi parisuhdetilanteeseen. Haluan tehdä päätöksiä, jotka lisäävät ja tukevat myös lasteni hyvinvointia. Tämä vuosi pitää näillä näkymin sisällään myös PikkuKarhun kouluun lähdön. Kukaan ei vielä tiedä mitä kaikkea se pttää sisällään ja missä hän koulun aloittaa. Rukoilen Jumalalta viisautta ja Hänen rakkauttaan näihin päätöksiin.

Tämä vuosi pitää siis sisällään paljon uutta, mutta onneksi meillä on sama Jumala ja Hänen huolenpitonsa.

Oikein toiveikasta ja rakkauden täyteistä vuotta jokaiselle. ❤️  

Mitä sinun uuden vuoden suunnitelmiin tai tavoitteisiin kuuluu? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...