Ä̲̅i̲̅d̲̅i̲̅n̲̅ p̲̅a̲̅l̲̅a̲̅p̲̅e̲̅l̲̅i̲̅: Vuosi 2020

Tämä vuosi on sellainen, jonka varmasti jokainen muistaa ja tulee jäämään historian kirjoihin. Nyt tämä rankka vuosi alkaa olla lopussa ja aika muistella, mitä kaikkea tähän vuoteen on mahtunut.

Vuoden alussa saimme kuulla, että Kiinassa leviää kamalaa vauhtia sairaus nimeltä COVID-19 eli Koronavirus. Me elimme kuitenkin täällä Suomessa normaalia elämää; teimme reissuja ja järjestimme juhlia, kunnes korona rantautui Suomeen ja siitä tuli osa jokaisen arkipäivää. Aluksi maskeja käytti vain osa ihmisistä ja tuntui hassulle nähdä niitä. Nyt maskit ovat osa arkipäivää ja tuntuu oudolle nähdä joku ilman maskia julkisella paikalla. Maaliskuussa koulut menivät kiinni ja aloitimme kotikoulun, joka oli monille vanhemmille sekä opettajille raskasta aikaa. Kotikoulu erityislasten kanssa ja oma etäopiskelu ilman kodin ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja ei todellakaan ollut mitenkään helppoa aikaa. Olemme tämän vuoden aikana tehneet paljon lasten kanssa retkiä laavuille ja viettäneet aikaa luonnossa sekä kesällä olimme lähes joka päivä rannalla. Luonto tekee monella tavalla hyvää ihmiselle ja toivottavasti lapset muistelevat vielä aikuisena yhteisiä retkiämme.

Tämä vuosi on ollut henkisesti todella raskas ja jossain kohtaa luulin romahtavani täysin, mutta tässä sitä edelleen ollaan. Tämä vuosi on ollut itseni tutkiskelun ja etsimisen aikaa. Luulin alkavani yrittäjäksi ja olin aivan innoissani siitä, mutta se ovi sulkeutui ja jälkeenpäin ajateltuna hyvä niin. Monenlaisia muitakin suunnitelmia oli, mutta ne kaiki kuivuivat kasaan. Nyt ymmärrän väärien ovien sulkeutuneen ja kaiken johdattuvan oikeaa tietä. Keväällä ahdistukseni kasvoi monestakin syystä niin valtavaksi, että minun oli päästävä olemaan hetki yksin ilman ulkopuolelta tulevaa painetta. Vuokrasin itselleni mökin, missä vietin muutaman päivän. Siellä mökillä ollessani itkin todella paljon ja lopulta myönsin itselleni sekä eräälle ystävälleni asioita, joita olin yrittänyt painaa taka-alalle ja häivyttää pois mielestäni. Tuon reissun jälkeen aloin pohtimaan omia arvojani ja kuka minä oikeasti olen. Näitä pohdintoja on voinut seurata myös blogini puolella. Huomasin hukanneeni itseni täysin, koska olen aina elänyt muiden ehdoilla ja muiden hyväksi. Pieni lapsi minussa alkoi huutaa ja itkeä omia tarpeitaan, jotka oli laitettu sivuun jo lapsuudessa. Kesällä pintaan nousi salattu ja samalla hävetty asia, jonka esiin tuleminen laukaisi todella kipeää prosessointia. Viimeisen reilun puolen vuoden aikana olen huomannut olevani ulospäin todella lukossa, mutta sisälläni tapahtuvan valtavaa prosessia ja myllerrystä. Kuukausi sitten muutin lasten kanssa omaan asuntoon, koska tarvitsen tilaa todella pohtia mitä haluan elämältä ja työstää omaa sisäistä maailmaani. Samalla koitamme työstää mieheni kanssa myös yhdessä meidän ongelmia. Joku voisi sanoa, että minulla on kolmenkympinkriisi ja ehkä tämä toisaalta onkin sitä. Olen ehtinyt tehdä elämässäni paljon asioita ja mennyt aika vauhdilla eteenpäin. Nyt on aika oikeasti pysähtyä ja työstää omaa sisäistä maailmaani, jotta voisin tulevaisuudessa olla tasapainoisempi ja aidosti onnellinen.

Keväällä näytti toivottomalle harjoittelupaikan saaminen syksyksi, mutta viimein onnisti ja olen todella kiitollinen päästessäni juuri tuohon paikkaan. Sain oppia paljon ammatillisesti ja myös itsestäni sekä tutustua ihaniin ihmisiin, joiden kanssa yhteys säilynyt harjoittelun jälkeenkin. Aloin syksyllä katsella työpaikkoja, jotta voisin tehdä viimeisen harjoitteluni palkallisena. Hain syksyn harjoittelupaikassani avoimena olevaa työpaikkaa, mutta en saanut sitä työkokemuksen ja pätevyyden puutteellisuuden vuoksi. Sain kuitenkin paikan toisaalta ja työ on päivätyötä sekä todella mielenkiintoista. Koen selkeänä johdatuksena tuon työpaikan kaikessa haasteellisuudessaan. Muutto lasteni kanssa on tehnyt hyvää meidän väleillemme ja lapset selkeästi nauttivat, että saavat paljon enemmän aikaani ja huomiotani. IsoKarhu on alkanut oma-aloitteisesti osallistua kotitöihin. Muuttaminen on tehnyt myös hyvää minulle ja koen voivani hengittää vapaammin.

Syksyllä PikkuKarhu aloitti esikoulun ja IsoKarhu meni kolmannelle luokalle. Onneksi koulut ovat voineet olla auki ja lapset voineet nähdä siellä myös kavereita. Pojat aloittivat uudet harrastukset ja koronasta huolimatta ovat voineet osallistua harjoituksiin. Yksi suurimmista muutoksista syksyn aikana oli lasteni isän ja hänen tyttöystävänsä muuttaminen meidän paikkakunnalle. Muutto jännitti minua etukäteen, mutta nyt olen ollut siitä todella kiitollinen ja kertonut sen myös heille. Lapset ovat vuoroviikoin isällään ja he nauttivat siitä valtavasti. Lasten isän tänne muuttaminen on parantanut meidän välejäkin todella paljon siitä, mitä ne ennen olivat. Olemme viettäneet aikaa yhdessä lasten, heidän isänsä ja hänen tyttöystävänsä sekä toisinaan myös mieheni kanssa. Olen saanut tutustua lasten isän tyttöystävään ja tulemme hyvin toimeen. Olen onnellinen lasteni isän puolesta ja lasteni puolesta, että tämä tyttöystävä on tullut kuvioihin mukaan.

PikkuKarhun vuosi ei myöskään ole ollut kaikkein helpoin. Alkuvuodesta hänellä todettiin kireä kielijänne, joka oli tarkoitus operoida keväällä. Sitten tuli korona ja kaikki ajat siirtyivät kesälle. Kävimme keväällä toiminta- ja puheterapiassa, mutta ne muuttuivat etätapaamisiksi koronan takia. Tämä ei kuitenkaan palvellut PikkuKarhua, koska hänen oli paljon vaikeampaa keskittyä ruudun välityksellä. Kesällä pääsimme viimein kielijänneoperaatioon ja se auttoi PikkuKarhua löytämään esimerkiksi K-kirjaimen. Melko pian lasten isän muuttamisen jälkeen koimme PikkuKarhun kohdalla kauhun hetkiä halvausoireiden takia. Jälleen rukoilin kyyneleet silmissä, etten halua menettää tätä rakasta lastani. Emme menettäneet PikkuKarhua, vaan hänellä hyvin toden näköisesti puhkesi epilepsia aivoissa olevan arpikudoksen takia. Epilepsiaa ei voida kuitenkaan vielä diagnosoida tai aloittaa lääkitystä, koska kyseessä oli ensimmäinen kohtaus. Lääkäri sanoi olevan 70% mahdollisuus uuteen kohtaukseen seuraavan vuoden aikana, jonka jälkeen voidaan tehdä diagnoosi ja aloittaa lääkitys. PikkuKarhulla aloitettiin marraskuussa ADHD-lääkitys, joka on auttanut häntä keskittymään eskarissa ja kotonakin hieman hillinnyt impulsiivisyyttä.

Paljon on tähän vuoteen mahtunut ja postauskin meinaa venyä. Vaikeiden asioiden lisäksi vuoteen on mahtunut hyviäkin asioita. Katsoessani kulunutta vuotta taaksepäin, näen selkeää Jumalan johdatusta ja huolenpitoa elämässäni. Olen saanut nähdä myös, kuinka moni ihminen välittää minusta. Useamman kerran tämän vuoden aikana kun luullut putoavani täysin kuilun pohjalle, ihmiset ympärilläni ovat toimineet tukiverkkona ja kannattelijoina. Olen heille jokaiselle siitä todella kiitollinen. Olen myös iloinen jokaisesta ihmisestä, keneen olen tämän vuoden aikana saanut tutustua ja kiitollinen kaikesta mitä olen saanut heidän kauttaan oppia. Haluan lisäksi tässä pyytää anteeksi ystäviltäni, joiden tukena en ole tänä vuonna osannut tai kyennyt olemaan. Oma elämäni on ollut sen verran selviytymistaistelua, että yrityksistäni huolimatta voimavarat eivät ole kaikkeen riittäneet.