Säröjä peilissä

Ihminen on kuin peili. Näemme itsemme toisten ihmisten kautta, kuten peilistä. Elämä ja toiset ihmiset tekevät meihin säröjä. Kun katsomme itseämme rikkinäisesti peilistä (eli elämme toisten ihmisten kanssa), alamme helposti nähdä itsemmekin viallisena ja rikkinäisenä. Jos säröiseen peiliin osuu oikeanlainen valo, heijastuu siitä jotain erityistä ja kaunista. Jos säröiseen peiliin iskee fyysisen tai henkisen nyrkin, voi peili hajota kokonaan pieniksi palasiksi. Tässä postauksessa on hieman minun säröistäni ja sen kautta tulevista peloistani. 

Huomaan jollain tasolla ihastuvan uusiin ihmisiin, joiden kanssa on mukavaa. Tuo ihastuminen ei ole romanttista tunnetta, vaan minua kiinnostaa oppia tuntemaan lisää uutta ihmisistä. Ihastun helposti ja se on pelottavaa, koska en enää tiedä milloin se on oikeasti romanttista ihastumista ja milloin se on aiemmin mainitsemani ihastumisen tunnetta ja halua tutustua uusiin ihmisiin kaverina. En tiedä milloin tuota ihastumisen tunnetta kannattaa kuunnella ja milloin ei, koska aiemmin kun olen kuunnellut asiat etenivät nopeasti huonolla lopputuloksella. Minun kiinnostukseni uusiin ihmisiin tutustumisessa myös tulkitaan toisinaan väärin, koska olen sosiaalinen ja huumoria viljelevä ihminen.

Minua pelottaa, että joku vielä joskus rakastuu minuun. Pelkään etten osaa olla hänen kanssaan ja kohdella hänen ansaitsemallaan tavalla. Pelkään vielä lisää rikkovani häntä tai hänen rikkovan minua. Jos päästän jonkun niin lähelle että hän näkee kaiken minussa, tuo ihminen varmasti säikähtää ja lähtee. Pelkään toistavani samoja virheitä, joita olen tehnyt aiemmin. Pelkään omalla toimillani pilaavani kaiken ja tuottavan kaikille jälleen kerran suuren pettymyksen. Pelkään etten osaa sitoutua ja olla oikealla tavalla parisuhteessa. Mitä oikea rakkaus on? Mistä tietää suhteen olevan kestävällä pohjalla? Olen herkkä ja elämässäni on tapahtunut paljon asioita, jotka ovat tehneet minusta varovaisen ja epävarman. Jos löydänkin joskus jonkun hyvän ihmisen, työnnänkö hänet pois omien pelkojeni takia? Pelkään etten voi löytää kestävää ja tasapainoista parisuhdetta. Pelkään että hukkaan taas itseni muiden miellyttämiseen ja tarpeisiin. En koe vielä löytäneeni tasapainoa siinä, kuka minä olen ja mitä minä tarvitsen, missä haluan asua ja mitä elämälläni tehdä. Parisuhteessa molempien pitäisi pystyä seisomaan omilla jaloillaan ja samalla tasapainottaa toista. 

Pelkään ettei kukaan voi kestää tätä meidän arkielämää. Minun mukanani tulee kaksi erityislasta omalla rikkinäisellä taustallaan. Heidän perheensä on hajonnut jo kahdesti. Lapset ( varsinkin PikkuKarhu) tarvitsevat minulta paljon ja heidän kanssaan arjessa on monia sellaisia asioita, joita ei välttämättä ulkopuoliset tule ajatelleeksi. Arjen tulisi olla tasapainoista ja turvallista sekä keskinäisen rakkauden näkyä. Lasten ei pidä koskaan enää kokea kenenkään miehen olevan mustasukkainen äidistä, pelottava tai sellainen joka suuttuu kaikesta. Jos joku mies minuun rakastuu, hänen tulisi rakastaa minun lapsiani kuin omiaan. Hänen tulee antaa rajoja ja rakkautta lapsille, vaikka he niitä aluksi kokeilevatkin. 

Pelkään ettei kukaan voi kestää tätä epävarmuutta ja jatkuvasti muuttuvia tilanteita sekä ulkopuolelta tulevaa painetta. Minun ja lasten mukana tulee myös lasten isä, hänen vaimonsa ja suku. Monet sanovat, että eksän pitäisi olla taakse jäänyttä ja olla yhteyksissä vain pakollisissa lasten asioissa. Jos näin ei ole niin silloin ei ole päässyt yli, mutta asiat eivät oikeasti ole noin mustavalkoisia. Lasteni isän sairaus, epävakaus ja katkeruus vaikuttavat paljon meidän (erityisesti minun) elämään. Välillä meillä on rauhallisempaa, hiljaisempaa ja paremmin tullaan toimeen. Sitten kun on huono kausi, kaikki kääntyy aivan päälaelleen. Nuo huonot kaudet kuormittavat minua todella paljon ja minun on pakko pystyä puhumaan niistä jollekin ilman, että hän syyllistää minua vielä lisää. 

Joskus tuntuu, että näen peiliin katsoessani kovin hukassa, sekaisin olevan rikkinäisen "prinsessan". Joskus tuntuu, että minun on parempi elää loppuelämäni ilman parisuhdetta ja olla päästämättä ketään liian lähelle itseäni. Näin ei satuta ja riko muita, eikä muut minua. Samaan aikaan kuitenkin kaipaan minun ja lasten elämään turvaa ja huolenpitoa. Minäkin kaipaa rakkautta ja hyväksyntää sellaisena kuin olen. Monenlaisia ajatuksia ja tunteita mahtuu ihmismieleen. Ei auta jäädä liikaa tunteisiin makaamaan, mutta tää kirjoittaminen jotenkin auttaa mua purkamaan. Ehkä joku löytää jotain samaa itsestää, ehkä tää voi jotain edes vähän lohduttaa. Ehkä joku ymmärtää paremmin mua, ehkä joku saattaa kauhistua. Keräsin kuitenkin rohkeuttani ja avasin sisimpääni kertoakseni, että hei tässä mä oon säröjä täynnä olevana peilinä.