sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Halaillaan

Eron myötä pintaan on noussut monenlaisia tunteita, ajatuksia ja kaipuuta. Eräs kaipuu on läheisyyden kaipuu. Läheisyyden ja rakastetuksi tulemisen kaipuu on meillä jokaisella ihmisellä, vaikka kaikki eivät sitä myönnäkkään.  Minulle on vuosien varrella  jostain tullut sellainen käsitys, että se on asia, josta ei oikein voisi puhua. Monet yhdistävät sen heti romanttiseen läheisyyteen tai parisuhteeseen, vaikka se voi olla paljon muutakin.

Juttelin tästä aiheesta erään ystäväni kanssa ja vuodatin kipuiluani. Hän ymmärsi minua hyvin ja tykkään hänen suhtautumisestaan. Hän halailee ja joskus jopa pussaa monia ystäviään (miehiä sekä naisia) ja haluaa tällä viestiä ihmisten olevan tärkeitä ja arvokkaita. Ihmiset saattavat aluksi olla hieman nihkeitä ja hämmentyneitä, mutta huomaavat halailun olevan ihan kivaa. :D
Itsekin toivon, että voisin halailla niin mies- kuin naispuolisia ystäviäni ilman hämmennystä. Kaipaan katsoa leffaa makoillen jonkun kanssa ihan ystävänä ilman mitään "taka-ajatuksia".
Halailen ja pussailen paljon lapsiamme ja mielestäni heidän kuuluu saada mahdollisimman paljon rakkautta ja läheisyyttä. Halailen myös meidän asukkaita ja se on heille kovin tärkeää, koska hekin kaipaavat läheisyyttä. Nämä eivät kuitenkaan täytä omaa kaipuutani läheisyyden suhteen.

Minulla on ollut todella ristiriitainen olo läheisyyden kaipuun kanssa: toisaalta olen huomannut kaipaavani sitä kovasti, mutta samalla minulla on ollut olo, etten saisi kaivata sitä.
Ihmiset ovat erilaisia läheisyyden kaipuun suhteen ja minä huomaan olevani ihminen, joka kaipaa paljon läheisyyttä. Olen tajunnut kaipaavani tällä hetkellä läheisyyttä ystävänä. Olen myös ymmärtänyt, että lähekkäin voi olla ystävänkin kanssa (kunhan tilanne on molemmille selvä). Ystävän "hipsuttaminen" tai halaaminen voi joskus piristää toisen päivää kummasti. Tällainen "ystävyysläheisyys" on mielestäni turvallista läheisyyttä. Jos ihminen ei saa turvallista läheisyyttä, voi helpommin ajautua yhden illan juttuihin tai epäterveeseen suhteeseen. Se taas rikkoo ja satuttaa ihmistä, vaikka alkuperäisenä kaipauksena olisi ollut vain saada läheisyyttä. Jos tuo yhdessä makoilu kuitenkin meinaa johtaa pidemmällekin, niin silloin on ehkä syytä ottaa etäisyyttä lähekkäin olemisen kanssa. Halaaminen voi kertoa monessa tilanteessa enemmän kuin tuhat sanaa. Aina toinen ei kaipaa lohduttavia sanoja, vaan pitkän hiljaisen halauksen.

Löysin tästä aiheesta myös mielenkiintoisen ja hyvän artikkelin, joka kannattaa käydä lukemassa:
http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi_hyvin/terveys/halauksen_puute_tekee_ihmisesta_sairaan


Välitetään rakkautta ja hyväksyntää meidän ympärillä oleville ihmisille. Kun antaa, siitä usein saa itsellekin. :)

(P.s. Kuvat Googlen kuvahausta)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...