maanantai 19. joulukuuta 2016

Lasten joulujuhla

Aika kuluu hurjaa vauhtia ja pian on jo joulu. Päiväkodissa oli joku aika sitten aamusta lasten joulujuhla. Isojen ryhmä (johon Iso Karhu kuuluu) jäi eteiseen pukeutumaan joulukuvaelmaa varten ja pienemmät menivät jo istumaan "näyttämön takaosaan" omille paikoilleen. Juhla alkoi kuvaelmalaululla ja lapset tulivat vuorotellen pukeutuneina rooliasuihinsa (enkelit, Joosef ja Maria, paimen, tietäjät). Iso Karhu oli yksin paimenena ja rohkeasti käveli omalle paikalleen.
Juhla piti sisällään jokaisen ryhmän harjoittelemia laululeikkejä. Pikku Karhua jännitti kovasti eturivissä istuminen ja esiintyminen, joten hän piti koko ajan käsiä korvilla. Reppana osasi kaikki laulut todella hyvin, mutta leikkimään ei pystynyt. Kun tuli heidän ryhmän leikkiesityksen vuoro, hän rohkaistui ja leikki huivin kanssa mukana. Tämän jälkeen kävi taas istumaan kädet korvilla.
Juhla päättyi yhteilauluun "Maa on niin kaunis". Tuo laulu on aina niin nostalginen ja liikuttava. Tilaisuus oli ymmärrettävästi lyhyt, koska lapset eivät varmasti olisi jaksaneet ja osalla vanhemmista oli kiire töihin.

Ohjelmaosuuden jälkeen oli aikuisille kakkukahvit ja lapsille mehua, pipareita ja jätskit.
Minua jäi kovasti harmittamaan, kun puhelimeni temppuili enkä saanut kunnon kuvia tai videota.
Pääasia tietysti oli että pääsin paikalle katsomaan ja isovanhempiakin oli mukana. Lapset olivat todella suloisia ja osasivat laulut hienosti. Nyt Pikku Karhu laulaa niitä koko ajan kotona, kaupassa ja kaikkialla missä liikutaan. Kehuttaessa alkaa kuitenkin ujostuttamaan.

Ps. Kuva Googlen kuvahausta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...