Tunnemylläkässä

Elämäni lasten kanssa hieman tasaantuessa ovat alkaneet minun omat tunne- ja ajatusmyllyt pyörimään. Eromme astui virallisesti voimaan vasta joulukuun loppupuolella, koska byrokratia kulki hitaasti eteenpäin. Päätös oli tehty jo kauan aikaa sitten ja olin tarkasti harkinnut päätöksen omalta osaltani. Kuitenkin paperin käteen saaminen teki asiasta todella konkreettisen. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Kuin filminauhana kelasin kaikkea alusta loppuun. Huomasin jälkikäteen meidän tehneen jo alussa monia virheitä, joita ei silloin nuorena rakastuneena ymmärtänyt tai osannut ajatella. En kuitenkaan kadu meidän yhteistä historiaa, vaikka se tulikin päätökseen. Monenlaisia vaiheita mahtui tuohon kuuteen vuoteen ja ne ovat kasvattaneet minua ihmisenä sekä äitinä.

Minulla oli reilu viikko sitten synttärit, joka aiheutti taas uuden tunnemylläkän. Monet minun ikäluokan ystäväni ovat vasta menneet/menossa naimisiin, saaneet/saamassa lapsia. Tämän ikäisenä monet alkavat siis rakentaa perhettä. Minä olen kahden lapsen äiti, joka on ehtinyt jo erotakkin. Suurin osa uskovista haluaa aloittaa perhe-elämän rakentamisen aivan alusta, eikä jo "valmiista paketista".

Viimeisen kuukauden elämäni on ollut todella hektistä. Lapset ovat olleet tavallista enemmän minun luonani. Aamut ovat varmaan jokaisessa lapsiperheessä hektisiä. Töihin pitäisi ehtiä kahdeksaksi ja sitä ennen lapset saada päiväkotiin. Meillä matka taittuu talvella kävellen ja siihen menee 20-40 minuuttia. Iso Karhu ei todellakaan ole aamuihminen ja hänen toimintansa on silloin kovin hidasta. Meillä on myös töissä ollut normaalia hektisempää ja välillä on mennyt jopa ylitöiksi. Lisäksi minulla on eräs työhön liittyvä koulutus, johon pitäisi lukea vapaa-ajalla. Saatuani lapset puoli yhdeksän jälkeen nukkumaan, en millään jaksa keskittyä lukemaan kaikenlaisia termistöjä. Väsymys painaa jo tuossa kohtaa kovasti.
Oman Jumalasuhteen hoitaminen jäänyt valitettavan vähälle. Luen Raamattua päivittäin, mutta kunnollinen paneutuminen ja rukous jäänyt vähemmälle. Vuorotyö ja pienet lapset tekevät seurakuntaan pääsemisestä haasteellista, mutta onneksi seurakunta on kuitenkin ihan lähellä.

Joskus elämä on tällaista ja onneksi uskomme ei ole teoista tai tunteista kiinni. Jumala on meidän kanssamme myös arjen kiireen keskellä ja kuulee meitä sielläkin. Jottei tästä jäisi täysin negatiivinen sävy, tähän loppuun hyviä asioita; Oon kiitollinen mm. että saan olla kahden ihanan lapsen äiti, mulla on ammatti ja vakituinen työpaikka sekä hyvät työkaverit. Meillä on juuri meille sopiva koti hyvällä sijainnilla. Seurakunta on ihan lähellä ja saan olla uskossa. Mulla on ihania ystäviä ympäri Suomea.

Tapahtukoon kaikessa Jumalan hyvä ja rakastava tahto. <3