Tunnelmia muutosta ja muutoksesta

Monet ovat kyselleet, miten olemme sopeutuneet uudelle paikkakunnalle.
Etukäteen ajattelin, että muuton ja häiden jälkeen minulle tulee totaalinen uuvahdus stressaavan kevään jälkeen.
Pikku Karhun ajattelin sopeutuvan hyvin, mutta yökastelun jatkuvan.
Ison Karhun kohdalle odotin eniten haasteita sopeutua ja "oireilevaa" käytöstä.

Kuinkas minulle kävikään? 

Häiden jälkeen sairastuin ja jouduin syödä kaksi antibioottikuuria, ennekuin sairaus alkoi talttua. Sairaana oleminen vaikutti siihen, etten oikein jaksanut laittaa tavaroita ja paikkoja kuntoon. Yritin kuitenkin joka päivä tehdä jotakin, ettei tarvisi pahvilaatikoiden keskellä asua. Halusin kodin näyttävän kodille, jotta lapsetkin asettuisivat paremmin. Kahden viikon tiivis yhdessä olo lasten kanssa, sairastaminen ja vähäiset yöunet sekä suuret muutokset saivat lopulta oloni väsyneeksi ja hieman alakuloiseksi. Tällä viikolla olen nauttinut, kun lapset ovat olleet sukulaisilla ja olen saanut rauhassa laittaa pihaa. Ajoittain kaipaan tuttua elinympäristöä, kavereita ja työyhteisöä. Toisinaan koen oloni yksinäiseksi, koska minulla ei ole täällä vielä kuin pari ystävää ja hekin ovat kesän reissussa. En ole jaksanut aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin. Suuret muutokset ovat olleet minulle aina vaikeita henkisesti ja osasin odottaa sitä nytkin. Tämä on valtava muutos minun, lasten ja mieheni sekä monien läheisten elämässä. Jätin työpaikan, ystävät ja sukulaiset sekä rakkaan kaupungin, jossa olin asunut kymmenen vuotta. Muutos ja muutto on prosessi sekä sillä on haikeuden ja vaikeuden lisäksi myös valoisa kääntöpuolensa. Meillä on aivan ihana koti ja olen nauttinut sen laittamisesta. Iloitsen valtavasti, kun mieheni osaa rakentaa unelmistani totta. Uudessa ja tuntemattomassa kaupungissa on mahdollisuus uuteen alkuun ja uusien verkostojen luomiseen. Tässä on mahdollisuus heittäytyä uuteen seikkailuun ja Jumalan johdatettavaksi. Tämä tuntuu oikealta ja odotan innolla, mitä on luvassa. Kaikenlisäksi minun ei tarvitse tehdä sitä yksin, vaan rinnallani on rakastava mies. Hän haluaa huolehtia minusta, eikä minun tarvitse pärjätä ja puristaa kaikkea yksin.

Entäs sitten lapset? 

Lapset ovat olleet kanssani kesälomalla, jotta saavat sopeutua uuteen kotiin ja paikkakuntaan. Pikku Karhu vaatii kokoajan huomiotani, eikä hän osaa leikkiä itsekseen viittä minuuttia pidempää. Hänen haasteensa tulevat nyt voimakkaammin esille, koska olen hänen kanssaan melkein kokoajan. Kysymysten tulva on valtava: "Milloin te tuutte ulos? Mitä me tehdään ruuan jälkeen? Onko jo aamu/ Onko jo ilta? jne." Vessaankin mennessäni hän kysyy missä olen ja milloin tulen. Mieheni tultua töistä, alkaa puhe/kysymystulva myös hänelle. Muutettuamme pojat saivat omat huoneet. Iltaisin ja välillä öisin Pikku Karhu tulee kysymään, että pitääkö hänen nukkua yksin ja ettei hän voisi nukkua yksin. Olemme vielä yrittäneet totuttaa häntä nukkumaan yksin, ettei heti luovutettaisi. Pikku Karhu on pitkään syönyt paitansa kauluksia hajoamiseen asti. Tilasin hänelle korun, jota voi imeskellä/pureskella. Sen syöminen on lisääntynyt nyt muuton jälkeen, eikä hän edes huomaa tekevänsä sitä. Uskon näiden kaikkien asioiden olevan turvan hakemista ja sopeutumista uuteen kotiin. Teimme lasten kanssa seinälle viikko-ohjelman, josta he näkevät suunnilleen mitä tehdään milloinkin. Elokuussa Pikku Karhu aloittaa liikuntapäiväkodissa "Kipittäjien" ryhmässä.

Iso Karhu nautti omasta huoneesta ja hän on vähän kerrallaan alkanut leikkiä siellä omassa rauhassa. Aluksi hänkin vaati minua kokoajan leikkimään heidän kanssaan. Pojat rakastavat jättitramboliinilla olemista ja Iso Karhu on oppinut monia hienoja temppuja. Siihenkin he haluaisivat aikuisen läsnäoloa, koska eivät ole tottuneet olemaan ulkona ilman aikuista. Eivätkä he osaa tehdä yhdessä oikein muuta kuin riehua, koska Pikku Karhu ei pysty pitkäjänteiseen leikkimiseen. Iso Karhu turhautuu tähän ja se aiheuttaa paljon tappeluita. Heidän välillään on lisäksi todella paljon kilpailua minun huomiostani ja siitä kuka saa olla ensimmäinen. Toisinaan Iso Karhu vetäytyy omaan huoneeseen leikkimään legoilla.Hänen pikkulegoleikkejä on ihana seurata, kun ne levittäytyvät omaan huoneeseen, vaatehuoneeseen ja parvekkeelle. 

Hän myös varmistelee paljon, että missä olen ja mistä ovesta tulen ulos jne.. Iltaisin tarvitsee monet halit ja pusut ennen nukkumaan menemistä.  Isolle Karhulle on ollut vaikeaa hyväksyä, että talossa on mies. Hän on varmasti ennen ottanut "miehen paikan", vaikkei olisi tarvinnut ja olen muistuttanut hänen olevan lapsi. Hän protestoi entistä voimakkaammin miestäni vastaan ja samalla hakee hänen rakkauttaan. Hänestä näkee toisinaan iltaisin pienen lapsen hämmenyksen. Heti häiden jälkeen hän alkoin kuitenkin puhua, että mieheni on heidän "kakksosisi" ja miten kivaa, kun hän osaa rakentaa sekä korjata asioita. Olemme tehneet taulun siitä, kuinka ketään ei saa satuttaa ja mitä siitä seuraa. Illat ovat odotetusti olleet hänelle haastavia ja sänkyyn menemistä pitää protestoida. Iso Karhu itse toivoi, että hänelle otettaisi nukkumistarrat taas käyttöön. Aluksi ne toimivat loistavasti, mutta sen jälkeen tuli taas muutama huonompi ilta. Pian alkaa koulu ja sieltä saa varmasti uusia kavereita, eikä aika käy niin pitkäksi. Hän on jo sen verran iso, että kaipaa kavereita. 

Sopeutuminen vaatii nyt meiltä kaikilta paljon kärsivällisyyttä ja ajan antamista. Lisäksi olemme hakeneet tukea perheytymiseen ja sopeutumiseen. Haluan uskoa ja rukoilen, että meistä tulee vielä tiivis perhe, jossa kaikki kokevat tulevansa rakastetuksi. <3

Onko sinulla kokemusta uusperheen alkutaipaleesta? Olisi kiva jakaa niitä kanssasi. :)