Niin pitkään on blogissa ollut hiljaista, että sain jo viestiä olenko lopettanut kirjoittamisen. En toki ole lopettanut ja todella usein mietin kuinka paljon haluaisin kirjoittaa, mutta minulla ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa. Viikonloppuna kääntyi jo syyskuu, joten syksy on virallisesti alkanut. Nyt on hyvä katsoa taaksepäin ja miettiä vielä kesää.
Mitäs kaikkea kesällä tapahtuikaan?
Kesän alussa Iso Karhu päätti eskarivuotensa ja sai valtavan paljon positiivista palautetta eskarista. Tämä tuntui meistä vanhemmista tietenkin hyvälle. Pojat olivat kesäkuun päiväkodissa, kun olin töissä. Isosta Karhusta tämä ei ollut ollenkaan kivaa ja laskimme yhdessä päiviä viimeiseen hoitopäivään. Kesäkuun 15 päivä oli viimeinen työpäiväni ja monet haikeat kyyneleet vuotivat minulta, työkavereilta sekä asukkailta. Olin töissä samassa paikassa seitsemän vuotta ja ehdin nähdä paljon muutoksia sekä kiintyä asukkaiden kanssa. Toisinaan kaipaan työkavereita ja asukkaita, mutta toisaalta nyt oli juuri oikea aika jäädä pois. Työpaikalla alkoivat uudet tuulet puhaltaa ja minun oli aika nousta siivilleni sekä lentää kohti uutta.
Pikku Karhu täytti kesäkuussa neljä vuotta. Juhlimme vahempieni lähellä kolmoissynttäreitä: Pikku Karhu, isäni ja mieheni. Kolme sankaria ovat syntyneet kesäkuussa, joten tuntui hyvälle järjestää yhteiset juhlat ja jakaa järjestelyvastuuta (tai lopulta äitini teki suurimman osan, koska minulla oli polttarit).
Muutimme kesäkuun lopussa yli 200km päähän, joten alkukesä meni pakatessa, tavaroiden kuskaamisessa ja töitä tehdessä. Pitkin kevättä veimme tavaroita ja laitoin kaikkea turhaa pois. Välillä oli päiviä, etten jaksanut tehdä muuton eteen mitään. Kiertelin kaupungissa paikkoja, jotka olivat olleet minulle merkityksellisiä. Vanhempani tulivat auttamaan minua ja miestäni suurimman muuttokuorman kanssa ja loppusiivouksessa. Pakkasimme kaiken mahdollisen autoihin ja peräkärreihin, jonka jälkeen suuntasimme tien päälle. Loppusiivous osoittautuikin suureksi urakaksi ja siinä risteilivät monenlaiset tunteet: haikeus, ikävä, väsymys, turhautuminen, odotus, jännitys, helpotus sekä kaikkea siltä väliltä. Olin todella stressaantunut ja ahdistunut lopputarkastuksesta, koska lapset olivat jättäneet pahoja jälkiä asuntoon. Pikku Karhu oli onnistunut hajottamaan parvekkeen oven, eteisen ja vessan oviin lapset olivat myös saaneet rei´ät ja yksi avain oli kadonnut. Avaimen kohtaloksi epäilen roskista tai vessanpönttöä, koska Pikku Karhulla oli 1-2- vuotiaana tapana heittää kaikkea sinne. Kiitos ihanan mieheni, saimme ovet päällisin puolin kuntoon ja lopputarkastus meni läpi. Avaimet jouduttiin sarjoittamaan uudestaan ja se tuli maksamaan minulle 250€. Suljin viimeisen kerran asunnon oven ja vuorossa oli uusi elämä uudella paikkakunnalla.
Ennen muuttamista halusin järjestää läksiäiset ja kutsuin mahdollisimman paljon lähialueella asuvia ystäviä ja kavereita vuosien varrelta. Olin kutsunut mm. opiskelukavereita, ystäviä, työkavereita ja seurakuntakavereita. Läheskään kaikki eivät päässeet paikalle, mutta olin todella iloinen jokaisesta paikalla olijasta. Olin valmistellut erilaisen vieraskirjan, johon jokainen sai leikata lehdistä haluamansa jutun ja kirjoittaa tekstin sekä otimme yhdistävillä kokoonpanoilla kuvia. Teetin kuvat vieraskirjaan tekstien viereen. Nautin rennosta illasta ja ihanien ihmisten seurasta. Ajoittain kaipaan heitä todella paljon, mutta onneksi nykypäivänä pystyy pitää monella tavalla yhteyttä ja voi nähdäkkin.Kaverit tulevat ja menevät, mutta tosi ystävät säilyvät välimatkasta huolimatta.
Eräänä kesäkuisena lauantaina olimme mieheni ja lasten kanssa puistossa, kun yht´äkkiä paikalle kaarsi auto ja sen kyydissä kasa ystäviäni. Oli vuorossa polttarit, jotka yllättivät minut täysin. Huolehtivaisena ihmisenä mietin, oliko asioita ajateltu mieheni ja lasten kannalta. Kaikki oli kuitenkin kunnossa ja pääsin nauttimaan päivästä. Miehelläni oli siitä viikon päästä polttarit, missä hän valitettavasti oli sairaana. Kaverit olivat kuitenkin järjestäneet hänelle kivaa ohjelmaa. Kesäkuun loppua kohti kiihtyi myös häiden valmistelut ja olen todella kiitollinen kaasolleni ja pikkusiskolleni saamastani avusta sekä ajasta. Kesäkuun viimeinen päivä oli meidän suuri hääpäivämme, josta ehdin jo aiemmin kirjoittaa oman postauksen. Sanoimme toisillemme "tahdon rakastaa sinua, kunnes kuolema meidät erottaa". Autuasta vaaleanpunaista elämää ei avioitumisen myötä tulleessa uusperheessä kannata odottaa. Arki voi iskeä vasten kasvoja nopeammin kuin arvaakaan. Onneksi saamme välillä kahden keskeistä aikaa, joka muistuttaa miten ihanaa meillä on toistemme kanssa. Saan päivittäin kuulla, kuinka minua rakastetaan ja kuinka ihana olen. Tuntuu hyvältä illalla käpertyä juuri tämän miehen kainaloon nukkumaan.
Kesällä minulla oli omien polttareiden lisäksi kahdet muut polttarit. Lisäksi saimme kolme hääkutsua, joista yksiin emme päässeet osallistumaan päällekkäisyyden vuoksi. Olin todella harmissani, etten päässyt tämän ystävän häihin, mutta onneksi pääsin hänenkin polttareihin. Kaikissa häissä oli jotain samaa, mutta ne olivat kuitenkin hyvin erilaiset. Jokaiset häät olivat juuri hääparin näköiset ja se oli kaikkein tärkeintä. Sain ensimmäistä kertaa kunnian olla kaasona lapsuuden ystävälleni. Olin todella kiitollinen hänelle siitä, vaikkakin välillä tunsin välimatkan vuoksi olevani liian vähän apuna. Olin todella iloinen, että niin moni minun rakkaista ystävistäni on löytänyt ihmisen rinnalleen ja saanut tänä kesänä "purjehtia avioliiton satamaan".
Juhlahumussa reissaamisen lisäksi olemme koittaneet purkaa laatikoita ja löytää tavaroille paikat uudessa kodissamme. Sisustaminen on kesken, mutta syyssateiden tullessa jatkuu. Olemme rakentaneet lapsille pihalle puumajan, jonka alla tulee olemaan puuvarasto. Maja on kattopeltejä vaille valmis. Majaan pääsee kulkemaan tikkaita, kiipeilyseinää tai köyttä pitkin. Olemme tavaroiden lisäksi koittaneet löytää jokaiselle ihmiselle oman paikkamme tässä uudessa perheessä. Välillä samalle "paikalle" on tunkua, kun perheessä on neljä vilkasta ja omalla tavallaan erityistä poikaa sekä kaksi aikuista. Hermot ovat kovin kiristyneet ja jouduttu istua jäähylle rauhoittumaan sekä muistelemaan yhdessä miten kohtelemme toisiamme. Olemme pitäneet "perhepalavereita", joissa tehty yhteisiä pelisääntöjä ja kotityövuoroja. Nämä eivät ole vielä täysin toimineet, mutta ajan kanssa varmasti niistä tulee rutiineja. Olemme pari kertaa käyneet perhekeskuksessa juttelemassa ja nyt he ovat tulossa meille kotiin katsomaan arkeamme. Haluan ottaa kaiken mahdollisen avun vastaan ja käyttää kaikkia mahdollisia keinoja, jotta saisimme pian uusperhen arkemme toimimaan ja perheytyisimme kunnolla. Vaikka tiedostamme uusperheen alun olevan yleensä aina haastavaa, tuntuu arki välillä kovin raskaalle. Väsymystä ja hermojen kiristymistä ei voi kieltää. Lisäksi siihen terveydelliset ongelmat, jotka ovat nousseet kesän aikana.
Kesällä tapahtunut paljon isoja muutoksia varsinkin minun ja lasten elämässä. Nyt kun kirjoitan niitä tähän ja mietin miten paljon tapahtunut lyhyessä ajassa, en ihmettelekkään omien tunteiden vuoristorataa. Nyt on alkanut tosiaan syksy, joka tuonut taas uusia kuvioita arkeemme. Ne kuviot tuovat rytmiä ja tasapainoa arkeemme. Haluan uskoa ja luottaa siihen, että ajan kanssa tilanteet tasaantuvat ja pääsemme elämään tavallisempaa lapsiperheen arkea. Mitä se tavallinen arki sitten ikinä tarkoittaakaan. Sitä jäämme odottamaan ja koitan taas aktivoitua postausten kirjoittamisenkin suhteen.
Ihania päiviä teille kaikille rakkaille lukijoille. Ei anneta syksyn vielä masentaa, kun aurinko paistaa ja on lämmintä. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)