tiistai 11. helmikuuta 2020

Löydä Vahvuutesi


Törmäsin aamulla "VIA Character Strengths"- testiin, joka on tieteelliseen tutkimukseen pohjautuva luonnevahvuustesti. Jokaisella meillä on vahvuuksia luonteenpiirteissämme ja jos epäilet niin suosittelen erityisesti sinulle tätä testiä. Itselleni tämä teki hyvää synkkien ajatuksieni keskelle. Voimme löytää uusia mahdollisuuksia, kun löydämme piilossa olevat vahvuutemme. Meidän jokaisen on hyvä jossain vaiheessa elämää tutustua itseemme ja löytää itsestä hyviä sekä rakastettavia puolia huonojen puolien lisäksi. Se auttaa arvostamaan itseään, joka taas auttaa arvostamaan ympärillä olevia erilaisia ihmisiä ja iloitsemaan heidän vahvuuksistaan. Kaikista meistä löytyy vahvuuksia ja niitä tarvitaan tässä elämässä.Testin perusteella saat 24 omaa vahvuuttasi, joiden osuvuutta voit vielä lopuksi arvioida. Testiä varten luodaan tunnukset ja sen tekeminen on ilmaista. Tulokset tallentuvat itsellesi ja voit käyttää niitä myöhemmin esimerkiksi työhakemuksen tekemisessä. Luonteenpiirteet eivät välttämättä ole juuri siinä järjestyksessä, mutta numerot tekevät vastauksien lukemisesta selkeämmän.

Tässä seuraavaksi esimerkkinä minun tekemän testin tulokset: 

1. Huumori

" Pidät nauramisesta ja kiusoittelemisesta. Sinulle on tärkeää saada toiset ihmiset hymyilemään. Yrität nähdä valoisan puolen joka tilanteessa. "

2. Henkisyys 

" Sinulla on vahva ja yhtenäinen näkemys maailmankaikkeuden korkeammasta tarkoituksesta ja merkityksestä. "

3. Kauneuden ja erinomaisuuden arvostus 

" Huomaat ja arvostat kauneutta, erinomaisuutta ja taidokasta toimintaa kaikilla elämän aloilla, luonnosta taiteisiin, matematiikkaan, tieteisiin ja arkisiin kokemuksiin. "

4. Ystävällisyys 

"Olet kiltti ja antelias toisille, eikä sinulla ole koskaan liian kiire tehdä palvelusta toiselle. Nautit tehdessäsi hyviä asioita sellaisillekin ihmisille, joita et tunne hyvin."

5. Sinnikkyys 

" Teet paljon töitä saattaaksesi loppuun sen, minkä aloitit."

6. Ryhmätyö

" Olet erinomainen ryhmän jäsenenä. Olet luotettava ja sitoutunut tiimikaveri, teet aina osuutesi ja työskentelet lujasti ryhmäsi menestyksen eteen."

7. Anteeksiantavaisuus 

" Annat anteeksi niille, jotka ovat kohdelleet sinua väärin. Annat ihmisille aina toisen mahdollisuuden, Johtava periaatteesi on armollisuus eikä kosto."

8. Reiluus 

"Kaikkien ihmisten kohteleminen reilusti on pysyvä periaatteesi. Omat tunteesi eivät vaikuta toisia ihmisiä koskeviin päätöksiisi, Annat kaikille mahdollisuuden.

9.  Rehellisyys

" Olet rehellinen henkilö. Et pelkästään puhu totta vaan elät elämääsi rehellisesti ja aidosti. Olet jalat maassa ja teeskentelemätön. Olet "todellinen" henkilö. "

10. Sosiaalinen älykkyys

" Olet tietoinen toisten ihmisten motiiveista ja tunteista. Tiedät mitä tehdä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja miten saada toiset tuntemaan itsensä levolliseksi. "

11. Uteliaisuus

" Osoitat uteliaisuutta kaikkeen. Kyselet aina paljon ja pidät kaikkia aiheita kiehtovina. Pidät tutkimisesta ja uuden löytämisestä. "

12. Luovuus

" Ajattelet usein asioiden tekemistä uudella tavalla. Et koskaan tyydy tekemään asioita tavalliseen tapaan, jos parempi tapa on olemassa."

13. Näkökulmanottokyky

" Vaikka et ehkä itse sitä huomaa, toiset pitävät sinua viisaana. Kykyäsi tarkastella asioita eri kulmista arvostetaan ja sinulta pyydetään neuvoja. Katsot maailmaa tavalla, joka tuntuu järkeenkäyvältä toisille ja itsellesi. "

14 Urheus

" Olet rohkea henkilö, joka ei peräänny uhkien, haasteiden, vaikeuksien tai kivun edessä. Puhut sen puolesta mikä on oikein, vaikka kohtaisit vastustusta. Toimit vakaumuksesi mukaan. "

15 Johtajuus 

" Olet erinomainen johtajuutta vaativissa tehtävissä. Rohkaiset ryhmää saamaan tehtävät valmiiksi ja säilytät harmonian ryhmässä luyomalla kaikille tunteen siitä, että heidät on huomioitu. Olet hyvä organisoimaan tehtäviä ja huolehtimaan siitä, että asiat tapahtuvat. "

16. Rakkaus

"Arvostat läheisiä ihmissuhteita, erityisesti kun jakaminen ja huolenpito ovat vastavuoroisia. Ihmiset, jotka ovat sinulle läheisimpiä, pitävät myös sinua itselleen läheisimpänä. "

17. Kiitollisuus

" Olet tietoinen hyvistä asioista ympärilläsi etkä pidä niitä itsestäänselvyyksinä. Ystäväsi ja perheenjäsenesi tietävät, että olet kiitollinen, koska käytät aikaasi kiitoksen osoittamiseen. "

18. Arviointikyky

" Asioiden perusteellinen harkinta ja tutkiminen joka puolelta on sinulle tärkeää. Et tee hätäisiä johtopäätöksiä. Luotat vain vankkoihin todisteisiin tehdessäsi päätöksen. Pystyt muuttamaan mielipiteesi. "

19. Nöyryys 

" Et hakeudu huomion keskipisteeksi vaan annat saavutuksesi puhua puolestaan. Et pidä itseäsi poikkeuksellisena. Toiset huomaavat vaatimattomuutesi ja arvostavat sitä. "

20. Itsesäätely

" Osaat tietoisesti säädellä, mitä tunnet ja teet. Olet kurinalainen. Kontrolloit mielitekojasi ja tunteitasi, eikä päinvastoin. "

21. Innokkuus 

" Lähestyt kaikkea tekemistäsi innokkaasti ja energisesti. Et koskaan tee mitään puolinaisesti. Elämä on sinulle seikkailu. "

22. Oppimisen ilo

" Rakastat uusien asioiden oppimista sekä luokkahuoneessa että itseksesi. Olet aina pitänyt koulusta, lukemisesta, museoista ja kaikista paikoista, joissa voi oppia. "

23. Toiveikkuus 

" Odotat tulevaisuudelta parasta ja teet työtä saavuttaaksesi sen. Uskot että voi kontrolloida tulevaisuutta. "

24. Harkitsevaisuus 

" Olet varovainen henkilö ja teet harkittuja valintoja. Et sano tai tee asioita, joita saattaisit myöhemmin katua. "


Osuivatko tulokset oikeaan ja olenko näitä edellä mainittuja asioita. Siitä kirjoitan seuraavassa postauksessani. Sillä välillä sinä voit tehdä oman vahvuustestisi ja halutessasi jakaa minun kanssani saamiasi tuloksia. Muista olla rehellinen itsellesi, kun teet testiä.


Tsemppiä. 💖

P.s. Tämä ei ole mikään yhteistyökuvio Instituutin kanssa, vaan omaa mielenkiintoani ja halua kannustaa teitä rakkaita lukijoita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...