keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Kotikoulu


Meillä jäi lapset eilen jo kotiin, mutta varsinainen kotikoulu alkoi tänään. Koululta painotettiin, ettei tämä ole lomaa. Tein IsoKarhulle lukujärjestyksen mukaisen aikataulun ja koulu alkoi hänellä kello yhdeksän, mutta ennen sitä piti tehdä normaalit aamutoimet. Kellon lyödessä yhdeksän, PikkuKarhu lähti naapurin lasten kanssa pihalle leikkimään ja me aloitettiin IsoKarhun kanssa opiskelu. Olin kirjoittanut opettajan antamat tehtävät lapulle ja Isokarhu sai tehdä niitä itsenäisesti omassa huoneessaan sekä tarvittaessa tietenkin pyytää apua. Itse tein omia koulutehtäviä olohuoneessa, jotta olisin tarvittaessa käytettävissä. Kun tehtävät oli tehty, piti niistä laittaa opettajalle kuva ja hän antoi palautetta. 45 minuutin jälkeen oli vuorossa välitunti. IsoKarhu laittoi vaatteet päälle ja meni 15 minuutiksi ulos potkimaan palloa. Annoin jokaiselle "oppitunnille" vain sen aineen tehtävät, jotta poika keskittyisi yhteen aiheeseen kerrallaan ja tekisi tehtävät huolellisesti. Katsoimme äidinkielen uutta aihetta yhdessä, jonka jälkeen hän pääsi tehtävien pariin.

Kiukkua ja haastetta tuotti, kun pyysin korjaamaan virheet. IsoKarhu olisi halunnut olla normaalissa koulussa ja kotikoulu tuntui typerälle. Päivä päättyi normaaliin tapaan kello 13 ja sitten oli vapata. Iltapäivällä Isokarhu kävi kaverinsa kanssa pihalla leikkimässä, jotta pääsi näkemään muitakin ihmisiä. Tällainen oli meidän ensimmäinen kotikoulupäivä ja pyrin noudattamaan samaa mallia jatkossakin. Tein päivästä aika napakan ja koulun päivärunkoa mukailevan, jotta tehtävät tulisi päivällä tehtyä ja rytmi säilytettyä sekä poikkeustilanteeseen sopeutumisesta hieman helpomman.


Miten teillä kotikoulu järjestettiin?

2 kommenttia:

  1. Meillä ollaan vielä päiväkodissa. Ensi vuonna alkaa eskari. Ollaan nyt kotona vain ja askarreltu, leikitty ja pelattu pelejä. Aika normaalia elämää meillä siis.

    Tsemppiä kotikouluun! <3

    https://www.kotonajakaupungilla.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalle puuhalle. :) meilläkin tehty kaikenlaista koulun lisäksi. :) mukavaa laatuaikaa teille. ❤️

      Poista

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...