sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Rastirata luonnossa


Nyt koronaviruksen jyllätessä kaikki on peruttu ja suljettu, mutta onneksi meillä on vapaus kulkea luonnossa. Suunnittelin lapsille rastiradan läheiseen metsäämme ja toteutimme sen tänään. Jokaiselta rastilta löytyi tehtävä ja vihje seuraavalle rastille tuli IsoKarhun kännykkään.

1. Rasti:
Lasten piti etsiä jotain, missä voi kuljettaa aarteita. Olin piilottanut rastin läheisyyteen reppuja ja koreja. Kun kaikki oli löydetty, puhelimeen kilahti vihjeviesti kannosta.

2. Rasti: 
Jokaisen lapsen piti keksiä yksi hyvä asia toisista lapsista. Päivittäin he muistavat mainita toistensa huonoja puolia ja niin he nytkin ensin tekivät. Tämän rastin idea oli kuitenkin miettiä toisista hyviä puolia ja samalla kuulla hyvää omilta veljiltä. Positiivisten asioiden löytäminen ja ääneen sanominen tuntui haastavalle. Mielenkiintoista oli huomata, että PikkuKarhu keksi ensimmäisenä jotain hyvää sanottavaa toisista. Viesti kilahti puhelimeen ja siellä kehoitettiin etsimään polku ja kallio.

3. Rasti:
Lasten piti etsiä
- Käpy oravalle
- Hieno oksa koristeeksi 
- Jotain mitä voi käyttää pesässä pehmikkeenä 
- Jotain mitä voi polttaa
- Jotain mitä voi ihminen syödä
- Jotain mitä voi juoda.
Olin piilottanut rastin läheisyyteen lapsille pienet karkkipussit ja juomapullot. He pakkasivat aarteet mukaan ja viestin kilahtaessa jatkettiin matkaa pajunkissaa etsimään. Kaksi lapsista ei muistanut, mille pajunkissat näyttävät. Samalla kerrattiin näitä asioita.

4. Rasti: 
Vuorossa oli kuuntelutehtävä. Kuuntelimme yhdessä kuuluuko mopon tai auton ääntä, linnun laulua tai ihmisen puhetta tai jotain muuta. Auton ääni kuului, puhetta kuului ja lintukin lauloi tarkasti kuunnellessa. Lisäksi kuului tuulen humina. Lopuksi mietimme, mikä olisi paras kevään ääni. IsoKarhun vastaus oli, että mopojen äänet. Viesti kilahti ja lähdettiin kalliolta alaspäin etsimään suurta kiveä.

5. Rasti: 
Poikien tehtävänä oli etsiä jotain, mitä voisi veistää. Sen jälkeen etsittiin kaksi metsään piilotettua veistämisvälinettä. IsoKarhu osasi upeasti veistää ja huomasi sen sujuvan kokemuksella. Kun kaikki olivat päässeet kokeilemaan, lähdimme etsimään tietä ja vihjenuolia. PikkuNalle meinasi hiipua matkalle, mutta kaikkien mukana pysymisestä tuli pitää huolta. Rasteja ei saanut lukea, ennenkuin kaikki olivat paikalla. Viestitkin tuli lukea kaikkien kuullen ja samalla harjoitella toisten huomioimista.

6. Rasti:
Vuorossa oli matikkarasti, jossa lasten piti etsiä:
- 3 mustikan varpua
- 5 puun lehteä
- 8 jotakin kovaa
- 10 neulasta
Tämän jälkeen aarteet laskettiin yhteen. Seuraava vihje oli, että ylöspäin metsään kiven ja kannon välistä. Piti etsiä iso kaatunut puu pienten kuusten vierestä. Paikka oli sellainen, missä emme olleet aiemmin käyneet. Pienellä ohjauksella ja kannustuksella matka sujui ja rasti löytyi.

7. Rasti: 
Poikien piti rakentaa maja, minne pääsisi piiloon. Ohjeessa ei ollut majan koosta, tarvikkeista tai muistakaan yksityiskohdista. IsoKarhu otti johtajan aseman ja alkoi jakaa muille ohjeita. Lapset yrittivät rakentaa isoa majaa ja pettyivät, kun se ei onnistunutkaan. Vihjeeksi annoin vielä, ettei tehtävässä ollut määritelty piilopaikan kokoa ja lopulta he saivat risukasan tehtyä esimerkiksi hiirelle. Matka jatkui uusien kaatuneiden puiden yli eteenpäin ja poikittain kaatuneen puun ali rinnettä alas kohti kuvana lähetettyä rastia.

8. Rasti: 
Tämä rasti oli erilainen, koska sillä piti ottaa kuvia erilaisista asiosita. Lapset joilla ei ole puhelinta saivat lainata minun puhelintani.
Kuvattavia kohteita olivat:
- Jotain kaunista


- Jotain keväistä


- Jotain ruskeaa




- Jotain mikä tekee heidät iloiseksi 
Oli ihana nähdä, miten he heittäytyivät ja taiteilivat kuvaamisen parissa. Ylpeinä he esittelivät minulle otoksiaan. IsoNalle ei osannut keksiä kuvaa aiheesta, joka tekisi hänet iloiseksi.
Enää oli kaksi rastia jäljellä. Toisen vihje oli tien yli metsään ja taas piti löytää iso kanto sekä lunta. Pojat poukkoilivat jo aivan väärään suuntaan, mutta pienellä ohjauksella lähtivät oikeaan suuntaan ja löysivät rastin.

9. Rasti:
Heidän piti etsiä rasia, missä olisi aarre. Rastilla tuli lisävihje IsoKarhun puhelimeen, jolloin heidän piti ottaa kymmenen harppausta eteenpäin ja sen jälkeen muodostaa yhdessä ihmisketju sekä juosta eteenpäin rasialle. Rasiassa oli pizzapaloja välipalaksi. Viimeinen vihje kilahti puhelimeen ja tietä pitkin jatkettiin kohti oikealla puolella olevaa koivua sekä kuoppaa.

10. Rasti: 
Viimeinen rasti oli löytää mahdollisimman nopeasti kotiin ja pojat lähtivätkin oikaisemaan valtavan pajukon läpi. Reitti ei ollut helpoin, mutta suorin. Pienimmillä alkoi väsymys painaa, mutta kannustuksella selvittiin kotiin.

Tehdään pienillä asioilla synkästä ajastamme valoisampaa. 💛

2 kommenttia:

  1. Ihana kun jaksat touhuta ❤️❤️ mukavaa kevättä koko jengille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityismuksut purkavat energiansa tavalla tai toisella. Tämä on fiksu tapa purkaa sitä. 😀 Kiitos Elise. :) samoin teille. ❤️

      Poista

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...