torstai 10. syyskuuta 2020

Muutoksien Syksy

 Aika lentää siivillä eteenpäin ja monet blogipostausaiheet pyörivät mielessä, mutta tunnit vain loppuvat tällä hetkellä kesken. Mitä meille tiivistetysti kuuluu ja miten syksy lähtenyt käyntiin? 

IsoKarhu aloitti kolmannen luokan ja alkukankeuden jälkeen se alkanut sujumaan ihan hyvin. Poika pääsee nopeasti pyörällä kulkemaan kouluun. Hän osaa lähteä ajoissa ja alkanut pakkaamaan reppunsa oma-aloitteisesti. Kolmannella luokalla on tullut jo tietokoneella tehtäviä läksyjä ja tästä poika ollut innoissaan. IsoKarhu aloitti jalkapalloharrastukset ja tykkää siitä todella paljon. Harjoitukset ovat pari kertaa viikossa, joten liikuntaa poika kyllä saa kaiken muun liikkumisen lisäksi. Harrastuksen aloittaminen tuli hänen omasta toiveestaan. PikkuKarhu aloitti esikoulun, joka on päiväkodin yhteydessä ja tutut ympyrät jatkuvat vielä. Hän on todella taitava matemaattisissa asioissa ja muutenkin kehitystä tapahtunut. Hän oppi ajamaan ilman apupyöriä todella nopeasti ja tästä olemme olleet ylpeitä. PikkuKarhu kävi maanantaina kokeilemassa lentopalloa ja yllätti keskittymisellään. Harjoitukset kestävät 1,5 tuntia illalla, joka on pitkä aika pojalle. Ensi viikolla käymme vielä kokeilemassa ja sitten tehdään päätös jatkamisesta. IsoNalle alkoi kulkemaan julkisilla kouluun, mutta se on ollut todella haastavaa. Hän ei osaa kunnolla kelloa ja toisinaan mennyt väärään bussiin tai jäänyt väärällä pysäkillä pois. PikkuNalle aloitti myös kolmannen luokan ja tulee suoraan koulusta kotiin. 

Minä aloitin 14 viikon työharjoittelun ja nyt on kolmas viikko käynnissä. Tämä on tuonut uuden opettelua perheelle, koska kaikki ovat tottuneet minun olevan kotona. Nyt minulla kuitenkin epäsäännöllinen työaika ja liikkuva työnkuva, koska työskentely tapahtuu perheiden kanssa. Olen tykännyt harjoittelupaikasta todella paljon ja päässyt näkemään monipuolisesti työtä sekä alkanut saamaan vastuuta. Syksyllä minulla on kaksi kurssia ja opinnäytetyöprosessi, jonka jälkeen olisi enää yksi työharjoittelu ennen valmistumista. Olen alkanut katsella työpaikkoja ja hakenutkin pariin paikkaan. 

Suurin muutos tässä syksyssä on varmaankin lasteni isän ja hänen tyttöystävänsä muuttaminen meidän paikkakunnallemme. Välimatkaa olisi vain kilometrin verran, joten lasten vaihto olisi todella helppo. Aiemmin lapset ovat joutuneet istumaan autossa kolme tuntia suuntaansa, jotta näkevät isäänsä. Meidän on tarkoitus jakaa puoliksi vastuut lapsista ja heidän asumisestaan. Isä muuttaa lasten vuoksi ja haluaa olla jakamassa vanhemmuutta. Olen toiveikas tämän kaiken suhteen ja ennenkaikkea iloitsen lasten puolesta. Sukulaiset ovat edelleen kaukana, mutta onneksi siellä pääsee käymään ja kukaan ei tulevaa tiedä. 



Katsotaan mitä kaikkia muita muutoksia tämä syksy tuo tullessaan, mutta yritän olla ajattelematta liikaa ja keskittyä tähän hetkeen. 

Miten sinun syksysi on alkanut? 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...