maanantai 9. helmikuuta 2015

Kauhun hetkiä rakenneultrassa

Pikku Karhun elämän alkutaival ei ole ollut mitenkään helppo, mutta olemme kuitenkin saaneet nähdä ihmeitä tuon pienen elämän aikana. Tässä on vain yksi niistä:

Pikku Karhun rakenneultrassa paljastui munuaisvika ja melkoisen vakava sydänvika; sydämessä lokeroiden välinen väliseinä oli puutteellinen sekä lisäksi verisuonet olivat puutteelliset ja vääriin suuntiin. Kaiken huipuksi sydän oli väärässä paikassa ja väärässä asennossa. Näimme omin silmin, ettei sydän todellakaan ollut kunnossa. Ulkomaalainen lääkäri sanoi, että raskaus tulisi keskeyttää. Olimme kuitenkin täysin sitä vastaan ja ettei se tule kuuloonkaan. Saimme lähetteen Helsinkiin Meilahteen, minne pääsyä odotimme viisi päivää. Nuo viisi päivää olivat elämäni pisimmät ja raskaimmat; siinä ehti käydä monia tunteita ja ajatuksia lävitse. Meidän lisäksi monet rukoilivat Pikku Karhun puolesta. Me mietimme lapselle nimen valmiiksi, koska kukaan ei tiennyt selviääkö hän tai tuleeko hänestä vammainen.

Meilahteen päästyämme lapsemme todettiin täysin terveeksi. Lääkäri kehoitti varmuudeksi kävelemään hetken käytävällä, jotta lapsi vaihtaisi asentoa. Täytyi kysyä vielä uudestaan, että onko kaikki varmasti kunnossa. Paikalle sattui tulemaan erikoislääkärin lisäksi ylilääkäri, jotka molemmat totesivat kaiken olevan normaalisti. Saimme lähteä kotiin, eikä lisätutkimuksia enää tarvinnut. Olimme aivan ihmeissämme ja tietysti todella kiitollisia. Kävimme juttelemassa ultrassa olleen kätilön kanssa ja kerroimme kaiken sekä kysyimme, miten tällaista tapahtuu. Hän totesi, että lääketieteellisesti tapahtui virhearvio. Henkilökohtaisesti hän kuitenkin myönsi, että kertomamme ja uskomamme ihme voi olla tapahtunut. Viiden päivän aikana Jumala oli parantanut lapsemme sydämen ja munuaiset, eikä niissä ole tänä päivänäkään mitään vikaa. Se vahvistettiin meille silmiemme edessä, koska näimme itse molemmat kuvat ja kätilö ei myöskään kieltänyt tapahtunutta ihmettä. Olemme todella kiitollisia ja lapsemme sai miettimämme nimen, joka tarkoittaa Jumala on.

Tässä on todellisesta elämästä todistus, että Jumala on olemassa ja tekee ihmeitä vielä tänäkin päivänä. 
Hymiö









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)

Ympyrä sulkeutuu

  Ympyrä sulkeutuu, kun suljen oven viimeistä kertaa. Olen viimeisen vuoden kipuillut tämän blogin kohtaloa ja tuntunut, että siitä olisi ai...